Kohtalo vai valinta

 

Rikollisia, huimausaineita ja työnvieroksujia
Niin minulle uskoteltiin ns. prätkäjengeistä kun olin teini seitkytluvulla. Taru elää vieläkin sillä kylällä kulkiessani kerholiivit päällä niin, erityisesti ikääntyneet naiset, minua nuoremmatkin, (Onneksi heitä on paljon enemmän kuin minua vanhempia.) vaihtavat kadulla puolta tai saan, ainakin, vihaisia katseita. Jotkut pukuherratkin katsovat "vinoon". Tamperelaisessa torikahvilassa poiketessani kahvilla ja sämpylällä niin viereisen pöydän sakki nousi ylös, katsoivat totisina kohti ja lähtivät. Vai oliko kahvi huonoa ja pullat kuivia? Totuus on kuitenkin että olen, vasta, 69 vuotta nuori ja entinen musta hiuslaji onkin vaihtunut hopeanvaaleaan. Iällä lienee merkitystä? Harmaudesta on hyötynsäkin. Ikäneidot ottavat yhteyttä pubeissa käydessäni. Heistä ei voi tietää onko hiusväri alkuperäinen vai tuubista puristettu.

Nuorekkuudesta
Ehkä tyylini on liian nuorekas? Tiukat nahkahousut ja kiva peppu kuten yksi humalainen nainen totesi Vanhassa Montussa. Eikä tarkoittanut itseään. Sanoi hän muutakin. En mennyt ansaan. Sillä kertaa. Sellaistakin on tapahtunut runsaammin mutta vuosikymmeniä sitten. Kun olin, oikeasti, kuosissa. Vaan mistäpä noista puutteenalaisista tietää? Ikääntyneille "poikamiehille" voisin kertoa muutaman mestan missä käy flaksi. Keskustan pikku pubit eivät tule kalliiksi mutta voi niissäkin onni koittaa. Paapan Kapakka lienee yksi suosituimmista ja helppo löytää ydinkeskustan Koskikadulta. Liki joka ehtoo bändejä lavalla. Ei halvin mutta sisäänpääsymaksua ei ole. Olen viihtynyt tarpeettoman hyvin. Pääsee myös tanssimaan parketille. Baaritiski on pitkähkö. (Iltasella Paapan ovella vahtii kaksijalkainen Kerberos joka valitsee asiakkaat.) Matkustavaiselle sopii, vaikka junaa odottavalle, Ale Pupi Hämeenkadun ja Rautatienkadun kulmassa vastapäätä rautatieasemaa. Ei ole näissä paikoissa, ainakaan henkilökunta, kommentoinut asuani. Toki voin poiketa ihan "incognito" perusrytkyt tai, jopa puku, ylläni. Pyrkivät, kuitenkin, puhuttelemaan etunimelläni.

Positiivinen puoli
Monet ovat kiinnostuneita siitä että miksi vanha mies kantaa mc-liiviä yllään. Kerron että olen Ylöjärvelle kerhon perustanut vuosikymmenet sitten muutaman kaverin kanssa. Olen ollut puheenjohtajana ja hallituksessa useamman vuoden ja myöhemmin muutaman muun mc-kerhon jäsenenä. Corona-mc oli, ikäänkuin, kummisetinä ja -täteinä kun Kerhomme LCR-mc perustettiin vuonna -88. Coronasta tuli kaksi henkilöä tekemään rakennuskunnostusta silloisiin kerhotiloihimme. Kiitos siitä. (Jopa yksi coronalainen seurusteli pitkään kerhomme jäsenen kanssa.)

Laillista
Kerhoni on yhdistysrekisterissä eli on lain suojaama ja velvollinen noudattamaan lakeja ja asetuksia. Saan olla jäsen niin kauan kuin omistan moottoripyörän vaikka en ajaisikaan sillä. Nykyään omistan, enää, vain kolme moottoripyörää. Saatan jopa ajaa. (Mennyt -26 suvi kului kesämökkiä ja sen oheisrakenteita kunnostaessa. Se ehti olemaan yli kaksikymmentä vuotta lievällä rappiolla vaan ei ole enää. Puuhaa silti on.)

Motorismin ja kerholiivin edut 
Ihmisen utelialaisuudesta ja kerholiivistä on etunsa: juttukaveri, ehkä motoristi myös, ihan outokin, saattaa tarjota oluet pubissa. Ja, mikä tärkeintä, minulle juttukaverin. Kun tulee talvi niin hyödynnän Tampereen keskustan baareja mutta myös asuinpaikan lähiöpubeja. Toki negaatioonkin olen törmännyt mutta varsin harvoin. Ns. turpaan en ole saanut.

Mestat 
Hämeenkadulla ja sen lähikujilla pubeja on varmasti riittävästi eivätkä, erityisesti, minua kaipaa. Sulan maan aikana ajelen polkupyörälläni lähiökuppiloihin moikkaamaan tuttuja. Monet ikäisiäni eläkeläisiä. Minulle on suositeltu sähköpolkupyörää. En ymmärrä miksi sillä jaksan, toistaiseksi, polkea. Toki olen testannut sellaista sähköpeliä. Silti yhden päivän mittaan saattaa tulla ajetuksi kymmeniä kilometrejä yli satavuotiaalla polkupyörälläni. Baarit ovat aika kaukana toisistaan laitakaupungilla saati naapurikunnissa. Saan liikuntaa. (Tätä kirjoitusta ennen olen ollut Lempäälän vanhantien varressa kolmessa pubissa. Jokirannassa, Sääksvillessä ja Pättärissä. (Olen käynyt Lempäälän keskustassakin asti ja harvoin Jokirannassa, sekä Pirkkalassa. Useasti myös muissa. (Nyt vaan janotti Jokirannan kohdalla.) Tapaan kavereita ja uusia hahmoja jos hyvin käy ja saan liikuntaa. Moottoripyörälläkin olen baarissa käynyt mutta vain yhdellä. Eikä aina sitäkään.

Tampereen keskusta
Keskustaan menen ja tulen Nyssellä. Toki olen pyöräillyt sielläkin vaan eteneminen on hankalaa. Varsinkin takaisinpäin. Eilen 23.9. oli Sääksvillessä mielenkiintoinen tapaaminen. Sitä ei ollut sovittu vaan satuimme samaan pöytään. Ihonväriltään täysin musta. Pitkä ja hoikka Masai. Ikä noin 35, arvelen. Osasi kohtalaisesti suomea ja kertoi olevansa sairaanhoitaja. Töissä vanhainkodissa. Meillä meni useammat isot siinä jutellessamme kulttuurista, työstä ja kansallisuuksistamme. Hän kertoi olevansa tyytyväinen työhönsä, palkkaansa ja asuntoonsa. Toivottavasti tapaamme uudelleenkin. Monta asiaa on vielä käsittelemättä. Vasta päästiin kulttuurillisista eroista keskustelemaan.

Talvi muuttaa "prosessia"
Kun ei ole polkupyöräilysäitä, sateen, kylmyyden tai liukkauden vuoksi, en polkupyörää ota käyttöön. Voi tulla vamma. Moottoripyöräilyn olen, lähes, lopettanut. Tulee, ainakin kaksi pyörää myyntiin. Triken jätän vielä... Se on, toistaiseksi, ainoa tunnettu sisäkaarteeseen kallistuva trike. Piti hieman keksiä... Valmistin sen itse. Muutoskatsastus.

 

Tämänhetkinen ulkonäkö. Kilometrejä on tullut noin 20000 trike-moodissa. Moottori on tonninen hyvällä alakierrosväännöllä jolla oli takana jo liki 80000 km soolopyöränä. Kuin kovaksi keitetty muna eli varmatoiminen ja luotettava. Kaasutinversio. Muut pyöräni ovat ruiskuilla varustettuja.

Triken tekemisestä
Ei kummoinen homma. Koulutukseni olisi riittänyyt vaativaanpaankin tekemiseen. (Hommani ovat olleet, osittain, hävittajälentokoneiden parissa ja, myöhemmin avaruusaluksien kokoonpanossa.) Halusin yksinkertaisen ratkaisun. Yritin sitä, jopa, markkinoida. Vaan en saanut vastakaikua. Kaiketi ei ole, "rahvaalla", kokemusta kehittämästäni ratkaisusta. Myös viranomaisille se oli ongelmallista katsastusvaiheessa. Ei insinööri ymmärrä sitä mitä ei ole oppinut. Kyse on yksinkertaisesti massan hallinnasta. Esimerkiksi: kun kaarran oikealle niin pyörän runko kallistuu myös oikealle liki samoin kuin soolopyöräkin. Ratkaisu on hyvin yksinkertainen. Lasikuiturakenteet tein itse kuten maalauksenkin. Aineet Biltemasta. Ison takakannen alla on kaarremekanismi. Sen alla, takapyörien edessä, on tavaratila. Myös takakannen päällä on tavaratilaa rivoituksen kohdalla.

Tähän on lisättävä
Koulutukseni on vähäinen: kansakoulu, keskikoulu, ammattikoulu josta autonasentajan pätevyys. Sen jälkeen Ilmavoimien Teknillinen koulu ja käytännön harjoittelu Lapin Lennostossa. Lisäksi mukavat kertausharjoitukset joista suurin osa oli luentoja ja uusiin asioihin tutustumista. Kehitystä sain vanhempien maatilalla. Opin kaikenlaista teknistä asiaa sekä hitsaamaan ja käyttämään muitakin työmenetelmiä. Ei, siis, tarvita hienoja ammatteja etteikö eläkkeellä pärjää. Varsinkin kun on Rouva...

Aiheen vierestä
Urani eteni sekä työssä että harrastuksessa. Autonasentaja. Päivääkään en ole tehnyt autoremonttia muihin kuin omiin kilkkeisiin. Kaverille kunnostin yhden Mercedeksen moottorin. Lähinnä tein huoltoja ja korjauksia sekä muunnoksia moottoripyöriin.  Työpuolella kasailin ensin Redigoja, sitten Horneteja ja kohta myös avaruusaluksia Suomessa ja Italiassa. Meitä oli kolme asentajaa. Kolmistaan Suomessa mutta kahdestaan ulkomailla. (Ehkä kielitaitoni vaikutti.) Horneteja ennen oli myös muita lentolaitteita. Palvelin "intin" Ilmavoimissa ja aliupseerikoulun jälkeen pääsin Lapin Lennostoon jossa etenin. Vaadin, nimenomaan, päästä Rovaniemelle apumekaanikoksi Drakeneita rassaamaan. Sieltä se ura kehittyi. Tarjottiin ilmavoimien hommia mutta tietäen alhaisen tulotason, kieltäydyin. Se että, myöhemmät, työnantajani, Valmet lentokoneteollisuus, myöhemmin Patria, jne. Lentokoneteollisuudessa vain harva paheksui harrastustani. (monella lentäjällä ja parilla esimiehellnikin oli moottoripyörät. Muissa porukoissa asenteet ovat lujassa. Katsoneet varmaan elokuvia... Paljon myöhemmin olin eräässä hyshys-firmassa töissä kolmatta vuotta josta jäin eläkkeelle. Mainittuja töitä ennen ja eri aikoina, tein, ajoittain, alle kolmikymppisenä, muunmuassa, maatalous- (Ylö-Tehtaat oy.) ja metsäkonehuolloissa. (Muunmuassa S. Pinomäki ky.) Joskus olin moottoripyörähuollossakin kesätöissä. (Turvallisuusluokitukseni, Patrialta lähtöisin, on korkealla tasolla. Siksi en, vieläkään, puhu tai kirjoita niistä asioista. Kokolailla, vuoden päästä, pääsen "pannasta". Juuri tuli 69 vuotta mittariin.)

Kierros kaupungilla
Varsinkin pakkaskaudella teen, yli kolmen kilometrin matkat, linjurilla. Keskustaan tai, tarvittaessa muuallekin, jalan. Keskustassa on mahdollisuus poiketa useammassa mestassa. Saatan käydä, jopa, ostoksilla. Itselläni on omat suosikkini. Osasta niistä ei sivistynyt tai muuten extrovertti ei voi välttyä. Vanhan Montun vilkaisen ja usein käy niin että hyvä juttusakki löytyy vaikka aamupäivästä. Monttu on Kellariravintola Hämeenkadulla, Keskustorilta muutama metri länteen eteläsivulla. Jos olisin poikamies niin tietäisin parikin baaria joihin kannattaisi poiketa. Kalliimmassa on paremmin ja näyttävämmin pukeutuneita ja toisessa tavan misuja. Lievätkö puutteenalaisia? Tampereella asuu enemmän naisia kuin miehiä. Markkinarako on siis olemassa. Miehiä Tampereella oli vuoden -25 lopulla 127 893 ja naisia 135 444.

Corona mc:n bileet tiedossa
Aion mennä. Reippaan kävelymatkan päässä. Kyseisellä kerholla on uudet tilat laitakaupungilla. Kävin jo polkupyöräilemässä kyseisellä tontilla. Helppo on osata ja matkaan menee, polkien polkupyörällä eli yli satavuotiaalla Venuksella, noin vartti eikä edes tule hiki. Pidän kuntoa yllä. Talvella vain jalkamiehenä. Vaan Nysse kyytii jos on huono sää tai liukasta. Toki taloudessa autokin on mutta, useimmiten, Rouvan käytössä. Kuten nytkin vaikka olisi kerhoilta. (Pitääkin ostaa ensisuveksi uudet kumit vanteille.)

Ylöjärven prätkäporukka pyöri huoltiksen baarissa ja siitä seurasi...
Saimme, kun olimme rekisteröityneet yhdistysrekisteriin, Ylöjärvellä, silloisen kunnan järjestämänä, toimitilat eli nk. Palopalatsin eli entiset palokunnan miehistötilat ja vanhan paloaseman autohallin pyörillemme jaettuna paikallisen mikroautokerhon kanssa. Parikymmentä jäsentä sopi miehistötilaan hyvin. Bileitä pidettiin usein ja lähiseudun  kerhojen jäsenet poikkeilivat. Vieressä oli Teboilin huoltis-ravintola ja viinakauppa ja marketitkin olivat kohtuumatkan päässä. Myöhemmin jäsenmäärä on kasvanut ja toimitilat ovat nyt lähistön teollisuusalueella uudehkossa teollisuushallissa. Useampi sata neliötä kahdessa kerroksessa. Biljardi, pelikortit, tikkataulu, ravintola, verstas huoltotoimiin, sauna, jne. Erinomainen tila pitää bileitä ja kutsua tuttuja ja muita motoristejä viihtymään. Myös huoltotilat ja sauna ovat jäsenten käytettävissä.

Ekan kerhotilan loppu
Silloinen Ylöjärven kunta ilmoitti että alue tulee olemaan kerrostaloaluetta. Siitä ajasta en tiedä paljoakaan sillä toimin muualla muissa merkeissä hävittäjälentokoneiden ja avaruusalusten parissa. Suomessa ja muissa maissa. Paljon matkustamista. Siinä sivussa johdin Suomen Motoristit-yhdistystä eli Smoto ry:tä ja olin Vimpy ry:n jäsen ja asuin ensin Vilppulassa, sitten Mäntässä ja jonkin aikaa Kuorevedellä sekä Jämsässä. (Samaan aikaan tutustuin eri eurooppalaisiin moottoripyöräjärjestöihin. Oli mielenkiintoista.) Vasta, eläköidyttyäni, palasin Ylöjärven kaupunkiin josta olen kotoisin. Tosin osoitteeni on nyt Tampereella. Laitakylällä liki Lempäälän rajaa. Saan liikuntaa. Luonto on lähellä. Uimaranta, retkeilyreitit ja vuori liki josta oli vielä kymmenen vuotta sitten oli upeat näköalat Pyhäjärven suuntaan mutta nyt metsä vuoren laella on kasvanut kovin. Tosin, ei se kuntoilijaa haittaa...

Smoto ry:n johdosta ylenin
Siirryin Brysseliin isompiin motoristipiireihin. FEMA (Federation of European Motorcyclists' Associations) Niihin aikoihin myös itäblogin väki tuli mukaan kuvioihin kun Eurooppa yhdistyi. Tästä aiheesta olisi niin kovin paljon tarinaa että teen aiheesta oman juttunsa. Joskus... Ehkä... Erään Keijon syytä että lähdin mukaan. Vaan ei harmita. Toki puuhaa oli. Noin muuten, ylipäätään, ison moottoripyöräjärjestön johtaminen on varsin selkeää. (Aiemmin olin johtanut vain paikallista Kerhoa. Smoto tuli kuvioihini myöhemmin.)

Muutoin Mökillä
Harvemmin, enää, Verstaallani. Ei ole sama into kuin vielä kaksikymmentä vuotta sitten oli. Tässä jotain aiempia juttuja.

Entinen elämä
Moottoripyöräporukoiden eli eri kerhojen ja ja muiden ryhmien johtaminen niin kotimaassa kuin Brysselissäkin. Erittäin mielenkiintoista. Homman osui siihen jaksoon kun Eurooppa yhdistyi ja Itä-Eurooppa liittyi EU:hun. Paljon oli säätöä mutta myös intoa. Kaikki järjestyi. Toki henkilökohtainen elämäni ei ollut mitään kukkasilla tanssimista. Ensimmäinen, vakavasti otettava puoliso oli innolla mukana talonrakennusprojekstissani. Vaan kuoli yllättäen. Toki syykin oli: olimme, molemmat diabeetikkoja. Hän oli ykköstyyppiä ja se hänet vei. Sitten, vuotta myöhemmin, tapasin uuden mutta hänellä yliopisto-opiskelut olivat pääasia. Emme jatkaneet yhteiselämäämme. Moikataan kun nähdään.

Helpommalla olisin päässyt
Pidin diebeteksen salaisuutenani. Myös vanhemmiltani ja sukulaisilta. Terveydenhuoltohan asiaa ei levittele. Osasin hoitaa, välttävästi, sairauden aiheuttamat hankaluudet. Taisin onnistua. Toki, toisinaan: kun olo oli huono niin pitki keksiä hyvä syy läsnäolemattomuudestani. 

Entiset työt
Niistä on Blogini alkupuolelta pitkiäkin tarinoita. (Taitaa olla toistakymmentä ammattia joihin olen ryhtynyt.) Työtön en ole ollut päivääkään. Noin kaksikymmentä vuotta ennen eläköitymistäni olin ilmailualalla sekä avaruusaluspuolella pitkähkösti. Itseänikin hämmästyttää oma työhistoriani. Vaihdoin, ennen eläköitymistäni, erääseen puolustusvälineteollisuuteen liittyvään firmaan. Useampi vuosi meni siellä. Nyt eläkkeellä jo pari vuotta. Asunto, kolme huonetta, kaksi vessaa, kylpyhuone sekä keittiö. Vuokralla. (Keskustaan noin kolme kilometriä.) Omistuksemme ovat muualla. Vuokrattuina.

 

Pitkäikäinen Corona-club ja ajokauden päättäjäiset -26

Tampereelta
Corona Club. Yksi tunnetuimpia, arvostettu ja vanhimpia matkamoottoripyöräkerhoja maassamme. Yli kuusikymmentä vuotta. Toiminut Tampereella. Silloin, aikanaan, piti prätkässä olla rekisterikilpi myös edessä. Kaupungilla, Teiskontiellä, isäni taluttaessa minua pikkupoikana, näin Coronan porukkaa liikkeellä. Olin innoissani. Isäni ei. Taisi jopa kiroilla. Silloin motorismia katsottiin pahalla silmällä. Kun hankin mopon se oli ookoo vaan kun hieman vanhenin niin hankin moottoripyörän kun pääsin Linnavuoreen meridieselosastolle töihin. Myös asunnon sain. Moottoripyöräilystä syntyi mekkala kotonani. Pidin pääni ja melu asiasta laimeni. Tuli kuitenkin selväksi että ei ole hyväksyttävää ajaa prätkällä. Roskasakkia, sanottiin. Talvet ajoin vanhalla, isäni hankkimalla, Datsun Bluebirdilla mutta huhtikuussa oli jo kaksipyöräinen Honda 450cc alla. Oli myös Yamaha 250cc crossipyörä jolla ajelin metsäpolkuja ja lyhyen "krossiradankin" tein. Ylöjärven Horhassa kävin katsomassa crossikisoja. Maantielle ei krossipelillä ollut asiaa. Joskus vain lipsahti... Kyrönlahden kioskille jäätelölle. Muutaman vuoden jälkeen hankin ihan oikeankin, italialaisen ja ison, matkamoottoripyörän. GT850. Poliisin huutokaupasta peräisin. Sen mahdollisti halpa asunto Nokialla ja Linnavuoren Merimoottoriosaston töistä saatu palkka. Sen jälkeen on ollut Benellejä, Ducateja ja, eritoten Guzzeja. Japseja vain muutama mutt eivät olleet kummoisia. GT:n osti minulta, parikymmentä vuotta myöhemmin. eräs tunnettu helsinkiläinen muusikko. Olin sen entisöinyt viimeisen päälle.

Mukavaa sakkia
Osan coronalaisista tunnen jo vuosikymmenten takaa ja muut tulevat tutuiksi jos ikää riittää. Pitävät ajokaudenpäättäjäiset Multisillan Perkkoossa, Toimitilat ovat erään teollisuuskiinteistön perällä. Itselle ei osu kuin yksi baari matkan varrelle. Koitan kestää... Lähden ajoissa.

Käynti Coronan bileissä
Hyvissä ajoin noin klo.18 lauantaina. Baari oli auki. Lähdin pois seuraavan vuorokauden aamulla noin klo. 6.00. Silloin meni baari kiinni. Hyvin oli porukkaa ja tanssimaankin pääsi. Mukavia "tyttäriä". Avioituneena vältin ylilyöntia lämpimissä ystävyyssuhteissa.

Vanhemmasta päästä
Tampereen mittakaavasta katsellen varsin vanha järjestö. Silloin kun olin varhaisteini niin Coronalaisista oli suuri osa varsin aikuisia, mielestäni. Pari alkuperäisjäsentä taitaa olla, vielä, hengissä. Serkkulikka hengaili Coronan porukoissa.

Polkupyörällä
Nopeampaa kuin jalan. Saanpa samalla liikuntaa. Matkani paikalle ei kestä, polkupyörällä, kuin vartin. Tai pidempään sillä matkalla on, kätevästi, Pub Pättäri. Siellä käyn tapaamassa henkilöitä, eli olen hyvässä seurassa

Pukeutumisesta
Mietin asustusta. Matkan tein polkupyörällä. Ainakin menon koska matkaa ei ole kovin montaa kilometriä. Toisaalta: kotioppäin on alamaata. Pääosin. Toki kerholiivini puen ylleni. Mietin myös muuta asustusta. Onko tiukat nahkahousut liikaa liki seitenkymppiselle? Bootsitkin on mutta ei oikein skulaa italopyöräharrastajalle.  Joka tapauksessa tyköistuvat mustat housut, kauluspaita ja kerholiivi. Eiköhän se kelvanne. Huppari mukaan sillä yöllä voi olla kylmä. (Jälkeenpäin: tulin asunnolleni hieman jälkeen aamukuuden sunnuntaina. Heräsin su. iltapäivällä noin klo. 17.00. Eikä edes päätä särkenyt. Vaimoni taisi sanoa jotain viisasta niihin aikoihin.

Mistä Korona?
Porukka kokoontui kyseiseen baariin (Corona-baari.) joka sijaitsi Kalevan kaupunginosassa. Keskeisen katuristeyksen välittömässä läheisyydessä. Kaupungin nimeä tuskin tarvitsee mainita? (Jostain syystä vanha Coronaclubin valokuva on poistettu tästä blogista.) Yritän uudelleen. Eri metodilla. Joko näkyy?

Varhainen kokoontumispaikka Tampereen Kalevassa. (Rakennus on vielä olemassa.)

Laitan tähän
Kokemuksia pippaloista mikäli niitä pukkaa tai muistan. Vaan valokuvia ei tule. Näissä piireissä ei kuvata kuin luvan kanssa. Järjestelmäkamerani saa huilia. Toisaalta: porukka kuvaa kännyköillään ilman mainintaa.

Mukavinta
Porukka. Juttua riitti ja tarjottavaa myös. Oman kerhoni jäseniä oli paikalla. Musiikki kelpasi minulle ja suurelle osalla muitakin. Bändin nimeä en muista. Serkkulikka pyöri kuvioissa ja kertoi juttuja. Voi olla syy miksi olen ollut usesaasa kerhossa jäsenenä ja myöhemmin johtamassa maamme moottoripyöräjärjestöjä ja sittemmin myös Brysselissä samoissa aikeissa.

Kerhoni vuosikokous

 

Järjestys säilyi
Kerho on perustettu kahdeksankymmenluvun lopulla puhtaasti matkamoottoripyöräilyn vuoksi. Kerho on yhdistysrekisterissä. Nimilyhenne: LCR-mc. Sijainti Ylöjärvellä.

Useampi tunti
Jopa kuivasi suuta. Monta yhdistykseen liittyvää asiaa käsiteltiin syyskokouksessa ja niistä päätökset tehtiin äänestämällä ja hyvässä sovussa. Ketään ei tarvinnut rangaista.

Toimitilat
Hyvin modernit. Kaksi vessaa eri kerroksissa, sauna ja paljon säilytystilaa. Myös pieni huoltotila välineineen. (Yläkerran mukavuuslaitos on leideille ja muille hienohelmoille.)

Yläterassi
Siellä sijaitsee kahvio kylmälaitteineen ja muiden ravintola-fasiliteettien ohella sekä tarjottavine tuotteineen. Ei mitenkään ylellistä mutta toimivaa. Toimii myös kokoustilana.

Alakerta
Pyörien säilytykseen ja huoltoon. Toki tilaa on sielläkin kutsuvieraille ja viihteelle kuten ylempänäkin. Jos on isot bileet ja paljon väkeä niin bändi voi soittaa alakerrassakin. Tilaa alhaalla on yli kaksi kertaa enemmän kuin parvella.

Nosto-ovi
Kun oven avaa niin mahtuu vaikka iso kuormuri sisään sekä ulos. 

Piha
Asfaltoitu. Helppo on parkkeerata. Kun on juhla niin siinä on grilli ja muitakin faciliteettejä. Teollisuusalueella joten häiriötä kun tulee (Kuten rock-bändi pihamaalla.) niin kukaan ei valita. Pihalla on myös tynnyrisauna. Melko ahkerassa käytössä.

Kerhon tarkoitus
Puhtaasti matkamoottoripyöräily ja jäsenten keskinäinen tuttavuus tai, jopa, vuosikymmeniä kestäneet ystävyyssuhteet. Uusille jäsenille olisi tilaa. Tällä hetkellä on vain yksi "prospekti" hankkeissa liittyä kerhoon. Mikäli hän on mukana vielä ensi vuonna niin voi saada jäsenyyden. (Ihan hiljakkoin kuulin että on joku muukin tyrkyllä. Aika näyttää...) Valitettavasti Kerhon jäsenten poistuminen, syystä tai toisesta, on etenevää. Vanhat vanhenevat ja uudet eivät koe soveltuvansa. Silloin kun Kerhoa perustettiin niin jäsenistössä oli piikkikuskikin eli ala-ikäinen ja on edelleen jäsen.

Kerhon vuosikokous
Olin läsnä. Kokousta käytiin, tällä kertaa, varsin rivakasti. Taloutta tarkasteltiin ja todettiin että tulevaisuutta on. Toki kustannukset ovat nousseet viime aikoina. Niistä riitti keskustelua hyvän aikaa. Päätös yksimielinen. Toiminta jatkuu ja uusia jäseniä otetaan. Tervetuoloa. Olen hyvä selvittämään Kerhon jutuista koska olen yksi vanhimmista jäsenistä. (Toki, olin muutaman vuoden ajan ulkomailla. Enimmäkseen Italiassa työreissussa ja se venähti muutamaksi vuodeksi. Siksi en ole Kerhon vanhin jäsen. Toisaalta liityin Udinessa paikalliseen mc-kerhoon. Miellyttävä kokemus. Tutustuin myös Triesten porukoihin. Oikein mukavaa.)

Mitä kerholla voi tehdä
Useimmille se on ajanvietepaikka. On mahdollisuus tehdä mp-huoltoa Kerhon tiloissa ja työkaluilla omatoimisesti. Välineiden käyttöoikeus kuuluu kaikille jäsenille. Keittiö ja baari ovat hyvin varustettuja. Juhlia, kuten ajokauden avajaiset ja lopettajaiset, pikkujoulut, jäsenten syntymäpäiväbileet ja monia muitakin "pitoja" on ollut ja varmaan tuleekin. Itsekin varasin kerhotilan omille viisikymppisilleni aikanaan. Väkeä oli tuvan täydeltä. (Kerholla on biljardipöytä, tikkataulu, pelikortit ja varmaan muutakin sensuuntaista viihdykettä tai ajankulua. Kerhojen välisiä turnauksia on toteutettu. Itse en ole pelimiehiä.)

Muut kerhot
Ovat tervetuleita kerhoiltoihin. Kerhot (Rekisteröidyt yhdistykset) järjestävät, sopimuksien mukaan, kerhoiltoja kullekin kerrallaan. Ei talviaikanakaan tarvitse olla horroksessa kun voi tavata vanhoja ja uusia henkilöitä. Tampereella on, noin, kolmisenkymmentä mp tai mc-kerhoa. Osa rekisteröityneitä ja muita. Myös muissa lähikunnissa on kerhoja.

Prätkäjengit
Vanhahtava nimike. Voi niinkin kutsua mutta se kertoo jotain... Ei ole riitoja tai muita, erityisiä, ongelmia muiden kerhojen suhteen. Ainakaan Pirkanmaalaisten kerhojen kesken, Jos ilmenee niin asia selvitetään. Lähinnä uusilla porukoilla voi olla joitain mielipiteitä... Vaan se että tulee uutta sakkia remmiin on positiivistä. (Tämän kirjoittaja on perustanut ja johtanut useita kerhoja ja johtanut kansallisen tason kerhoja ja heidän toimestaan olen toiminut EU-tasolla hoitamassa eurooppalaisten mp-järjestöjen etuja.) Brysselissä on keskusyksikkö joka toimii vain kun on tarpeeksi eurooppalaisten mp- tai mc-kerhojen edustajia paikalla. Aina on ollut.

Ikäluokat ja jakaumat
Uudet, nuoret motoristit, eivät, välttämättä tiedä, että heilläkin voisi olla etujärjestö käytettävissä. (Etujärjestöt mahdollistavat että lainsäädäntöä noudatetaan vaikka oikeudenkäyntien kautta. Harvoin on tarvittu. Runsaasti saamme nähdä teillämme motoristejä. Ei siinä mitään pahaa tai hankaluutta ole jos ajaa nätisti. Niinkin voi tehdä. Vaan mistä, jos tulee paha paikka, niin järjestöiltä saa apua olit syytön tai syyllinen. Sellainen organisaatio on käytettävissä. Osa on sitoutumattomia kuten MP69, jonka jäsen, muiden ohella olen, Suomen Moottoriliitto, jolla on myös, matkamoottoripyöräjaos, mutta on enimmäkseen kilpaurheilujärjestö. Itselleni läheisin on Smoto. Kaikissa mainituissa yhdistyksissä olen ollut kuultavana ja esitelmöimässäkin ja Smoto ry:n hallituksessa ja, myöhemmin, Smoton puheenjohtajana. Järjestöjen välit ovat kunnossa. Myös Brysselissä.

Miksi etujärjestö on
Sepä se. Mokaat oikein kunnolla tai muu vahinko, jos olet jäsen, saat lakitieteellistä tukea Smotosta olit sitten syyllinen tai syytön mikäli olet jäsen. Muuton, taustalla, järjestöt, kuten Smoto ja MP69 ovat yhteydessä ministeriöihin. Pääasiassa Liikenneministeriöön. Jaa, mistäkö tiedän: Se oli minun työtäni aikoinaan. Nyt siellä on uusia ja nuoria henkilöitä hoitamassa motoristien etua. Tämä, vanha raakki, nauttii tuloksista.

Perjantaina, syyskuun neljäs
Lähden kokoontumisajoon. Matka ei ole pitkä. Pirkanmaalla. Tapaan jäsenistöä, syömme hyvin, joitain juomiakin on. Todennäköinen poikkeama erääseen lähistön pubiin. Muutakin toimintaa lienee. Kyseinen Kerho on jo vuosikymmeniä vanha ja koostuu matkamotoristeista. Ikääntyneistä. Paluu sunnuntaina iltapäivällä.

Tapahtuman henkilökohtainen tappio
No, enemmistön päätöksellä, eipä lähdetty Kessanbaariin, toisaalta, ravintoa oli saatavilla paikanpäällä eikä seurakaan ollut isommin vastenmielistä. (Miksi tappio, omalta kohdalta oli se että olisin voinut tavata sukulaisia ja muita, pitkäaikaisia, kavereita Kessan kuistilla muutaman oluen kanssa.) (Teisko, Tampereen kaupunginosa, muutenkin, on varsin vapaamielinen ja pinta-alaltaan iso mesta jossa on tilaa puuhata. Sieltä löytyy sekä hotelleita, vuokramökkejä ja Diabeteskeskus, missä diabeetikkona, olen vieraillut usein sekä Metalliliiton, nyk. Teollisuusliiton koulutuskeskus Murikka. Siellä olen saanut koulutusta vaikka en ole ihan kaikista opeista samaa mieltä. Vaan mukavampaa siellä oleminen oli kuin duunissa. Ja palkka pyöri ja baari auki. Saatte kadehtia vaikka en ollut sillä kuin vajaan kuukauden per työvuosi. Kun duunikaverit valitsivat, ajat sitten, ensiksi, työsuojeluvaltuutetuksi ja, sittemmin, luottamusmieheksi. Tuttua hommaa, kuten edellä on kerrottu, olin myös maamme mp-järjestöjen johtotehtävissä ja, sittemmin, Brysselissä.)

Työnhaku, työnteko ja niistä eroonpääsy

Lyhennelmä aiheesta
Historiaani opinnoissa eri oppilaitoksissa ja työelämässä maatalouskoneista avaruusaluksiin ja siltä väliltä, vammautuminen sekä joutilaan toimia vapaa-ajalla.

Ennen
Maalaispoika. Kansakoulu, keskikoulu ja ammattikoulu autonasentajaksi. Kutsunta siirsi Ilmavoimiin. Teknilliseen Aliupseerikouluun pääsin tuurilla. En siis ollut jättänyt hakemusta. Siinä opinnot siihen mennessä. Kielitaito: englanti tyydyttävä, ruotsi välttävä. Lisäksi muutama sana saamea. Venäjääkin opiskelin reissuillani Neuvostoliittoon mutta sitten se mimmi, jonka olin jo pari kertaa tavannut, jäi rajan taa ja minä puutteeseen. Hänellä oli erittäin miellyttävä perhe ja isänsä ajellutti meitä Moskvitsillä pitkin Leningradin katuja. Mimmin kanssa lähettelimme kirjeitä. Yhteen laitoin kuvan itsestäni ja moottoripyörästäni. Se kirje palautettiin "Osoite tuntematon." Samoin seuraavatkin kirjeet. Neuvostoliitostakaan ei tullut kirjeitä. Pietarissa kävin myöhemmin. Ei tuloksia. No, en ihan tosissani etsinyt. 

Maatalouskoneasennusta
Ylö-Tehtaat oy tarjosi töitä maatalouskoneasennuspuolella. Kesäisin kiertelin korjaamassa ja säätämässä isäntien maatalouskoneita siltä osin että olivat työnantajani valmistamia. Ihan leppoista hommaa ja nuorena jaksoi tehdä pitkiäkin työtaipaleita. Jopa Lappiin asti. Talvisin tehtaalla asennushommaa ja työnopastusta uusille duunareille. Rivitalokämppä ostettu velaksi ja omakotitalon rakennus tuli valmiiksi. Se ilo loppui lyhyeen: Ylö-Tehtaat teki konkurssin, itse työttömäksi ja asuinkumppani otti pitkät ja piti keksiä muuta hommaa lainanlyhennykseksi. Loppujen lopuksi sain asunnot myytyä. Ei jäänyt velkaa.

Sakari Pinomäki ky
Siellä olin vain kuukausia. Tein metsäkonehuoltoja siellä missä koneet olivat eli metsässä. Toki tehtaallakin oli hommaa. Sakarin kanssa ei oikein mennyt hyvin kun pyrin tekemään parannuksia rakenteisiin ja esitin muutoksia. Se ei käynyt päinsä lainkaan. Persoonamme eivät sopineet yhteen. Lähdin muualle. Mikä oli hyväksi. Sakarin kunniaksi sanottakoon että hän oli keksinyt ja rakentanut monitoimimetsäkoneen.

Ilmailu- ja avaruusjuttuja
Olin siis myynyt omakotitaloni pois koska talous jakaantui kahdeksi ja pidin sen jälkeen koko suven vapaata. Moottoripyöräilin paljon. Koti- ja ulkomaissa. Hain hommia  syksymmällä. Ensin olin erään naisen matkassa Rautavaaralla metsäkonehommissa asentajana reilun vuoden verran mutta sitten palasin tuttuun kylään Kuorevedelle. Olin palvellut siellä varusmiesajan alkupuolen Ilmavoimien Teknillisessä Aliupseerikoulussa. Sittemmin palveluksessa Lapin Lennostossa. Hyvä pohja siviilihommiin eikä maksanut mitään. Jopa päivärahaa maksoivat. Aliupseerikoulu oli ihan parasta. Opin paljon ilmailusta. Porukka oli yhtenäistä ja kouluttajat varsin päteviä. Loppupalvelu tapahtui Rovaniemellä.

Aina, uudelleen, Kuorevesi
Siellä, samassa kylässä vuosia myöhemmin, olin puuhaamassa Lentokonehommissa kuten Redigo ja Hornet sekä  niittaamassa Esalle avaruusalusten runkoja ja Nasalle pikkuhommia. Jotain siellä tehtiin Saabillekin. Avaruusosaston puhdastyötilat olivat puhtaita. Sinne ei menty kuin tarkoituksella. Asuin hyvin halvalla samalla kylällä ja vuokrasin kaksion toisen huoneen eräälle Hornet-asentajalle eli, siinä suhteessa, ei asumiseen paljon kulunut. Avaruusosaston palkat eivät ihmeitä olleet mutta riittävät siinä suhteessa että pärjäsin oikein hyvin eikä tarvinnut reuhtoa. Ulkomaankeikoista maksettiin paremmin ja mielellänihän minä, joutomies, kerkesin reissussa olemaan. Paino pyrki nousemaan. Hankin isomman moottoripyörän. Vanhan pyöräni myin eräälle tunnetulle hesalaiselle muusikolle. Sittemmin se on tainnut vaihtaa omistajaa.

Vimpy
Vilppulan mootoripyöräilijät. Johonkin sitä pitää kuulua että on samanhenkistä meinikiä ja porukassa tekemistä. Terveiset Patelle ja Latelle. Sekä muillekin Vimpyläisille. Nyttemmin ei ole porukka koossa. Järjestämämme syyskesäiset kokoontumisajot, Vimpyilyt, muistaa moni alan harrastaja.

ReDiGo
Ihan parasta hommaa. Ikävä asia että Elisabeth Rehn lopetti ReDiGo-tuotannon kesken Hornetkiimansa vuoksi. Olisi ollut varsin etevä harjoituskone. Myi maailmallakin mutta kun homma loppui niin se loppui. Kaasuturbiinipotkurikone. Kevyt ja tehokas. Koelentäjät tykkäsivät. Oli ruokatunnilla mukava katsella platan reunalla kun osaaja teki vaakakierteitä, tynnyreitä ja muita kuvioita. Olenpa nähnyt kun potkurikoneella tehdään lasku ilman laskukiitoa. Eräs tunnettu koelentäjä teki niin. Siis ylhäältä alas kohtisuoraan maata kohden. Kyseisiä koneita ehdittiin myymään joihinkin maihin. Suomeen jäi muutama. Nykyisin lienee yksi museossa. Muista ei minulla ole hajuakaan missä ovat. Tämän projektin aikana muutin Mänttään ja vuokrasin työtilan itselleni ja värkkäilin moottoripyörien parissa vapaa-ajalla.

Lähdin reissuun kun työnantaja salli
Italia houkutti ja siellä selvisi että olisi mahdollisuus lähteä Aasiaan pidemmälle kierrokselle moottoripyörillä. Asia hieman viivästyi ja aikaikkunani meni umpeen. Kiinalaiset eivät halunneet tämän sortin reissaajia mutta Mongolian lähetystön väki oli innoissaan. Venäjällä oltiin varautuneita ja kun Kiina ei, neuvottelujenkin jälkeenkään, sallinut muutoin kuin että moottoripyörät siirretään Valtion toimesta Mongolian rajalle ja porukka kulkisi junalla vartioituina. Siinä meni se. Ei siis sen pidempää reissua mutta Italiasta jäi ystäviä. Trieste on kiva kaupunki. Toki muissakin kirkonkylissä kävin.

Työvoimatoimistossa työttömänä Tampereella. 
Tuskin sain itseni esiteltyä kun laitettiin kouraan kaavake johon piti kirjoittaa edelliset työpaikat ja ammatti. Olihan noita ammatteja. Jotkut työsuhteet lyhyitä, joissain jopa yli vuoden, jopa kaksi. Parhaimmillaan useampi. Vein sen työvoimavirkailijalle ja käänsin myös takapuolen arkista näkyviin että täällä on lisää. Hän sitä tarkasteli ja sanoi että tällä ei oikein työtä voi hakea. Mainitsin että nyt työttömänä en ole kyennyt, aiemmin, töissä olleena, pitämään lukua näistä työnantajista koska siihen aikaan Valtion systeemeitä muutettiin ja tein töitä muuallakin firman lähettämänä. Yksi työpaikka, samalta ajalta, oli kokolailla samalla tontilla koko ajan. Firman nimi vain vaihteli vuosien mittaan. Valmet, Valmet Lentokoneteollisuus, Patria Aviaton, Patria ja jokin muukin sillä välillä. Aikanaan Tampereella, myöhemmin Kuorevedellä.

Virkailija:
Valitettavasti työhistoriasi ei tue ammatillista osaamistasi sillä olet vaihtanut työnantajaa liian usein. Työpaikka laitettiin hakuun. Kerroin että olen valmis ensisijaisesti avaruusalustöihin ja hävittäjälentokonehommiin. Mimmi katsoi oudosti. Niitä olin hoidellut vuosikausia mutta nyt olin muuttanut kauemmaksi. On minulla muitakin ammatteja ollut mutta voin kertoa niistä myöhemmin. Osasta ammattejani on tutkinnot takana ja osa on niitä joita vain tehdään. Kuten, aikanaan, maatalouskoneasennusta. Nyt kun olen eläkkeellä niin papereilla ei ole enää arvoa. 

Seuraava aste
Toki tein valituksen virkailijan toimista. Siitä ei kuulunut mitään. Eikä töistäkään. No, aiemmat toimet olivat suht vauraita niin pidin, jälleen, koko kesän vapaa-aikaa Työttömyydestä rahaa tuli tilille enemmän kuin kerkisin törsäämään omien, aiemmin tienattujen ja tulevan vaimoni varoja. Kävin monet kokoontumisajot ja -ajelut. Siis moottoripyöräilin ja vietin leppoisaa ja aika kosteaa vapaa-aikaa Tampereen hyvässä kaupungissa siinä ohella keskellä viikkoakin. Viikonloput kokoontumisajoissa. Kadulla joku moikkaa sillointällöin jos keskustaan vaivaudun.

Pyynikillä syyskesässä
Siihen aikaan, tiistaisin, seudun motoristit poikkesivat tunniksi, pariksi Pyynikin näkötornille. Siellä tapasin erään, minulle oudon, motoristin syyskuun alun tietämin joka sanoi: taidat olla Matti. Vastasin myöntävästi. Hän kertoi että olisin tarpeellinen heidän firmaansa. Sanoin että koska, missä ja mikä palkka. Sopimus syntyi. Sen kummenpaa sopparia ei tehty mutta huomasin olevani töissä eräässä puolustusvälineyhtiössä. M. Saarikankaan konsernin firma. Sieltä lähdin eläkkeelle eli oli viimeinen työpaikkani. Mainittakoon että kyseinen työnantajan edustaja, joka minut töihin värväsi, menehtyi yhtäkkisesti nuorena. Yleisesti ottaen en juuri ole hakenut töitä vaan työ on hakenut minut. En ole sen kummemmin rikastunut mutta Ylöjärven Osuuspankin tarjoamilla lainoilla olen ostanut kiinteistöjä ja rakennuttanut omakotitalon. Sittemmin olen ne myynyt. Asun vuokralla huoletta nykyään hyvin tilavassa asunnossa laitakaupungilla. Toki, vanhuuden varalle, on, vaimoni toimesta, hankittuna mukava omistuskaksio. Nyt, tätä kirjoitettaessa, se on vuokrattuna eli tuottaa kulunsa.

Muutama vuosi meni
Eräällä syyskauden aamulla, ennen kuutta, töihin mennessä, ajoin hirveä päin Nokian Rounionkadulla. Moottoripyörä rikki ja itseltä kolme selkänkamaa murtuivat kiertyessään ja hirveltä kaksi takajalkaa irtipoikki. Tosin, ensin, paikalle tulleet Nokian poliisit olivat kovin tylyjä ja vaativat minun nousevan ja tunnustavan että olin jarruttanut itseni nurin märällä asfaltilla. Taas piti kiistää. Sanoin että ajoin hirveä päin. Heitä se huvitti. Että kaupungin kadulla? Puhalluttivat. Nollalukema. Komentivat ylös. Sanoin että en pääse. Nostivat jo kainaloista ja sattui helkkaristi juuri kun ambulanssi tuli paikalle ja sen miehistö toi paarit pelastivat minut ambulanssiin. Poliisit kerkesivät kysyä että missä se hirvi on? Sanoin että läheisessä lammessa. Olivat huuli pyöreänä että miten niin. Mihinkäs vaivainen menisi kuin veteen? Ilman molempia takajalkoja. Hirven etuveto toimi. Maantietoni oli parempi kuin poliisin. Jaa miksi? Siksi että olen ollut hereillä ja maalaispoika ja käynyt hirvimetsällä ja kuljen mielelläni puistoissa ja oikeissa metsissä. Nyt asun laitakylällä ja tiedän kokolailla missä mitäkin on. Maastossa. Lähellä on oikein mukava ja korkea paikka vaan näköala on huono, nykyään, koska vuoren laellekin on kasvanut männikköä. Ennen sieltä näkyi Tampereen, osin Pirkkalankin, eteläpuoli. Nokia, Pyhäjärvi, Tahmela ja osa Pispalaa ja Pyynikkiä. Olen harrastanut suunnistusta nuorempana ja armeijassa. Kompassikin kulkee aina matkassa.

Hirvikolarin jälkimainingit
Monta tutkimusta ja kuntoutusta on käyty läpi vakuutusten piikkiin. Selkä oli aika muusina ja korsettia pidin useamman vuoden mutta kyllä selkä luutui ja vakuutukset olivat kunnossa. Olen nyt hyvin suoraselkäinen enkä kiero lainkaan. Varsinaisesti selkä ei haittaa enää ihmeemmin eikä, lepotilassa, aiheuta kipua. Mutta raskaampaan työntekoon se ei kovin sovellu. Vatsa- ja muita lihaksia treenaan ja olen laihtunut yli kolmekymmentä kiloa. Nyt jo pitkään laillisessa eläkeiässä. Seitsemänkymppiset häämöttävät. Saa nähdä pidänkö bileet. Moottoripyöräilyä jatkoin heti kun sairaalasta pääsin. Rakensin triken. Sellaisen joka kallistelee sisäkaarteeseen.

Pari vuotta kuntoutusta 
Eläkkeelle. Toki palkka juoksi pari vuotta ennen oikeuslaitoksen eläköitymispäätöstä. Vaan ei ylityökorvauksia joita olin halukas hankkimaan terveenä. Nyt juoksee vain eläke. Pitää kiirettä että saa kaikki kulumaan ennen kuunvaihdetta. Kaveri sanoi että säästä. Mihin? Perikunnalleko?

Jälkeenpäin
Töihin on kyselty. Joitain pikkuttuja olen ottanut vastaan mutta vain sillä ehdolla että minulle maksetaan rahalla eikä siitä anneta tietoja muualle. Se rajoittaa joitain hommia. Nyttemmin ajan omaa harrasteverstastani alas. On osia ja koneita. Osan pikku-koneista pidän itselläni mökkihommia varten ja muu saa mennä... Joka kuussa jää paljon enemmän virvokerahastoa kuin ennen. Ja, vallankin, kun pääsen tilavuokrasta eroon. Jäljelle ei jää kuin ison kerrostalon kolmion ja autotallin vuokra Tampereella ja Kerhotilan parin pyörän paikkavuokra Ylöjärvellä ynnä jäsenmaksu. Kesämökki ja omistusasunto odottavat toisaalla. Toki erääseen merkkikerhoon kuulun sekä olen Mp69:n jäsen.

Kerholla
Pääosa pyöristäni on Kerholla: California 1400 GTS ja California 1000 Adamant Trike. Muut harvinaisuudet saavat mennä keräilijöille siinä kunnossa kuin ovat. Kiinnostaako ketään Honda 350CL? Siisti pikkuenduro. Seitkytluvun alusta.

Kerhoni
Perustettu viime vuosituhannella (1988) hyvissä ajoin. Olin eka puheenjohtaja. Nautimme edelleen muiden moottoripyöräkerhojen ja -järjestöjen kunnioitusta. Tilaa on pyörille, ravintolatilat laajat sekä ajanvietetilat pelivälineineen kuten biljardi ja muutama muu kisailuviettiä tyydyttävä asia sekä moottoripyörien huoltomahdollisuus ja talvisäilytys. Työkaluja on. Ja sauna. Ja porukka melkoisen ikääntynyttä. Onneksi muutama nuorempikin on löytänyt harrastuksen. Enimmäkseen Harrikoita, joitakin japsikustomeita, muutama Guzzi ja sekalaista kalustoa kuten yksi BMW. Lisäksi muutamia hyvinkin harvinaisia pyörämerkkejä ja -malleja.

Verstas
Se katoaa sitä myöden kun saan kamat myytyä tai muuten kadotettua. On koneita, osa jo myyty, mutta silti muita perustyökaluja ja, jopa, tarkkuustyökaluja sekä tarkkuusmittalaitteita on jaossa kohtuuhinnoin. Jakopöytä, mikrometrejä kokoelma, muita mittavälineitä sekä pikkutavaraa.

Muuta sivutointa
Smoton jäsen ja sen pitkäaikainen hallituksen jäsen ja puheenjohtaja. Brysselissä asti piti käydä kokoustamassa. Aikoinaan. Myös muissa alan järjestöissä joissa on tarvittu johtamista tai hallitusosaajaa. Gruppo Moto Guzzi Finlandian jäsen. Työsuojeluvaltuutettuna eräässä työpaikassa. Murikan kurssit on käyty mutta vasemmistolaista ei minusta ole saatu. Eikä oikein oikeistolaistakaan. En kuulu mihinkään muihin aatteellisiin ryhmiin lukuunottamatta eräitä moottoripyöräjärjestöjä. En halunnut olla minkään poliittisen aatteen ohjaamana.

Mökkeily
Vaimon suvulla on kesämökki joka käsittää kolme rakennusta ja kompostorin. Siellä on aina jotain laittamista tai, jopa, korjaamista. Aika kuluu mukavasti. Ohessa kalastusta, kaljoittelua, kävelyä kallioilla, soutelua tai sähköperämoottoriajelua järvellä. Motoristikavereita poikkeilee silointällöin. Muuten on luonnonrauhaa. Sekä aina tekemistä. Jos viitsii. Yleensä viitsin tai vaimon pyynnöstä. Hän laittaa ruuat.

 

Pala työ- ja harrastehistoriaani

Miksi näitä kirjoittelen
En ryhtynyt muistelmiani kirjoittamaan aiemmin koska joitain mainitsemiani asioita on tavan tallaajan vaikea omaksua. Ainakin osassa lähipiiristäni ja baarijutuistani olen saanut hyvin kielteista palautetta ja syytetty valehtelijaksi vaikka kerron vain siitä mitä olen duunaillut vuosikymmenien aikana. Nyt, kuitenkin, saattaa alkaa olla viimeiset ajat että pystyn näitä älyissäni kirjoittamaan. Tosin, en ole ennustaja, joten voin olla liian ennakoiva. Toki moni tietää että olen ollut jonkin tason osaaja moottoripyörissä ja sen alan järjestötöissä vaan se on ollut vain harrastukseni. Onhan minulla ollut ammattitöitäkin ja muita "juttuja". Niitäkin tuon tässä esille. Juttu tulee jatkumaan eli viimeinen piste ei pidä. Työni olen tehnyt monella alalla mutta sotilasilmailu- ja avaruusalustekniikka ovat olleet pääosa laajaa työhistoriaani. En viihtynyt kovin pitkään yhdessä duunissa vaan edetä pitää.

Kun vielä syntymäpaikallani asuin
Lapsuudestani maatilla en juurikaan, tässä yhteydessä, kerro koska se oli varsin normaali. Mutta teini-iässä, kun ison järven rannalla asuu, niin vesillä liikkuminen kiinnosti. Siksi opettelin purjehtimaan. Ensin optimistijollalla ja sittemmin purjelaudalla. Kuitenkin hankin isohkon pulpettiveneen jossa oli 25-heppainen perämoottori. Ei ehkä nopein mutta vakaa joten uskalsi lähteä Koljonselälle ja Näsinselälle ajelemaan vaikka olisi ollut hieman "läikettä". Se laajensi ympäristötietoutta ja vesillä kulkemista sekä tuttavapiiriä. Mutta kun ikäännyin niin vene ja purjelautailu sai jäädä ja ryhdyin moottoripyöräilemään. Vene, moottoreineen, meni myyntiin. Hankin omistusasunnon muualta ja keskityin moottoripyöräilyyn. Ohessa perustin, kavereiden kanssa, mc-kerhon Ylöjärvelle jonka kerhoillasta tänäänkin kotouduin. Eli kerho on voimissaan. Huomenna, perjantai-iltana, käyn toisen tunnetun kerhon, Corona mc:n, pippaloissa. Todennäköisesti tapaan vanhoja tuttuja ja kerhokavereitani. Vuosikymmenten kuluessa olen tutustunut kymmeniin mc-kerhoihin Suomessa ja ulkomailla. Mukavaa on ollut. Monista kerhoista, Euroopasta, on käynyt lukuisia vierailijoita. Myös USA:sta on ollut motoristituttuja käymässä. (Coronan bileistä tulin kotiin aamuneljältä.)

Maalaispojalle tyypillistä
Kiinnostuin koneista: traktoreista, mopoista, moottoripyöristä ja ilmailusta. Siksi hainkin Ilmavoimien Teknilliseen Kouluun. Pääsin varasijalta. Armeijan jälkeen suoraan töhin Linnavuoreen Nokialle. Vaan sieltä siirryin kotikylille Ylö-Tehtaat oy:n maatalouskoneasentajaksi. Kiertelin pitkin maatamme huoltamassa ja korjaamassa koneita sekä kouluttamassa niiden käyttäjiä ja uusia työtekijöitä. Sen jälkeen tekemässä monitoimimetsäkoneita Pinomäki ky:ssä. Mutta aikansa kutakin. Toimin myös, jonkin aikaa, kuorma-auton kuljettajana. Kyllästyin jo toisena talvena. Ei ole talviajo kuormurilla minun juttuni. Sitten olin toista vuotta Rautavaaralla metsäkoneasentajana mutta kyllästyin. Muutin Vilppulaan ja töihin Kuorevedelle Lentokonetehtaalle. Myöhemmin avaruusaluksia valmistamaan. Asuinpaikat vaihtelivat Vilppulasta Jämsään, Kuorevedelle ja Mänttään. Mutta sitäkin vain aikansa. Siirryin erääseen sotatarvikkeita tekevään firmaan. Siellä pari vuotta asentajana ja hain huoltoinsinöörin vakanssille. Kävin testit ja haastattelut. Se oli ensimmäinen työpaikka missä vaadittiin perusteellinen terveystarkastus. Kärähdin siitä että olin koko ikäni peitellyt kakkostyypin diabetestä. Jäin eläkkeelle. En valita. (Duuniluettelosta puuttuu monia lyhytaikaisia työsuhteitani.)

Diabetes
Se on vainonnut minua koko elämäni. Pidin asian omana tietonani ja parhaani mukaan peittelin sairauttani. Kun tuli huono olo, useimmiten jonkin aikaa ruokailun jälkeen, menin piilloon ottamaan noin puolentunnin - tunnin pikku "päikkärit". Joskus heinäladossa tai muussa "jemmassa". Onnistuin salaamaan asian myös Puolustuslaitokselta joten suoritin Ilmavoimissa aliupseerikoulun (Ylik.) ja sen jälkeen siirryin työelämään vakituisesti. Jotenkin onnistuin tasapainoilemaan verensokeritasojen kanssa ilman mitään mittareita eikä se haitannut kovasti harrastuksia eikä töitäkään. Nykyäänkään en mittaa verensokereita. Ne ovat mitä ovat ja tunnen onko sokeriarvo nousussa vai laskussa ja tiedän milloin pitää syödä ja mitä pitää syödä. Paljolti kasvispohjaisia herkkuja. Kun hain viimeistä työpaikkaani huoltoinsinöörin vakanssille eräälle konepajalle minut toimitettiin, kuusikymppisenä, terveystarkastukseen. Silloin en päässyt enää piilottelemaan sairauttani joten jäinkin eläkkeelle eli minusta tuli täysipäiväinen motoristi. Toki moottoripyöräily on ollut lajini jo rippikouluiästä jolloin ajoin mopolla tieliikenteessä ja motocrosspyörällä radalla ja metsäpoluilla. Maalla asumisesta oli joitain etuja. Tiedättekö että korkeaa verensokeria voi laskea nauttimalla kirkasta alkoholia?

LCR-mc Ylöjärvi
Oma kerhoni. Perustajajäsen ja eka puheenjohtaja. Jäsen edelleen. Tai, pitäisikö sanoa, jälleen, koska olin pitkään töissä ulkomailla ja sikäläisten kerhojen jäseninä. Kerhomme, rekisteröity yhdistys, LCR-mc, ei kumarra muita järjestöjä eikä ole sitoutunut poliittisiin tai kaupallisiin tahoihin. Toimitilat ovat laajat kahdessa kerroksessa ja siellä on ravintola ja harrastetila fasiliteetteineen sekä erinomaiset tilat moottoripyörien säilytykseen ja huoltoon. Tänään kävin siellä syömässä ja kahvilla. Saunakin on. Kerhorakennus on ison rakennuksen päädyssä umpiperässä. Iso parkkipaikka eikä läpikulkuliikennettä. California 1400:sen huolto valmistumassa.

Suomen motoristit ry
Kyseistä lafkaa en ole perustanut mutta olen ollut jäsen kymmeniä vuosia ja osan aikaa hallituksessa ja myös puheenjohtajana. Kyseinen yhdistys pystyy vaikuttamaan maamme moottoripyöräilyn lainsäädäntöön ja omaa hyvät yhteydet sekä kotimaan politiikkaan että vastaaviin EU-organisaatioihin. Eduskunnassa olen käynyt puhumassa matkamoottoripyöräilystä. Ehkäpä olen jonkinnäköisen renkaanjäljen jättänyt... Myös omassa kerhossani olen ollut hallituksessa ja lisäksi jäsen parissa muussa kerhossa. Kuten mp69, oma kerhoni, Grubbo Moto Guzzi Finlandian hallituksessa ja Smoton. Myös muutama alan organisaatio myös. Brysseliä myöden.

Kuoreveden Halli
Ilmavoimien Teknillinen Koulu. Sen kahlasin läpi seitkytluvulla. Ylikersantiksi jäi sotilasarvo kun en suostunut päällystöopistoon. Siitä alkoi lentokone- ja avaruusalustekninen urani jota suurin osa työelämästäni on ollut. Siitä joskus toisaalla. Tutuiksi varusmiehenä tulivat senaikaiset Fouga Magister ja Drakenin eri mallit. Aliupseerikoulun jälkeen opiskelin lisää ilmailua. Lähinnä puolustusvälinepuolella. Pari vuotta töitä maan alla Nokian Linnavuoressa. Paljon myöhemmin olin Hallissa jälleen. Tein pienlentokoneita, hävittäjälentsikoiden runkojen osia ja avaruusaluksien runkorakenteita. Ohessa tutkalaitteita ja kaikenlaista avaruuteen tai ilmailuun liittyvää pikkujobia täytehommina. Suurin osa hommista oli puhdastilatyöskentelyä. NASAn ammattilaiset kävivät opettamassa puhdastilatyöskentelyä. Myös Italiassa työskentelin ESAn leivissä, työkaverin kera, puhdastiloissa. Kiva keikka ja hyvä ruoka sekä viinit.

Muita väli-hommia
Koska olin käynyt keskikoulupohjaisen autonasentajalinjan niin siinä yhteydessä sain kuorma-autokortin. Sitä olen varsin vähän tarvinnut. Kuormurin ajamisesta ei kovin makseta eikä ole hääviä talvella. Muutama vuosi meni kun Neuvostoliitonkauppa katkesi ja maa teki konkurssin. Ylö-tehtaat teki myös konkurssin. Ei se minua rasittanut, vaihdoin työnantajaa, Itse asiassa minua pyydettiin töihin. Palkkakin oli niin hyvä että maksoin pois rivitalokämppäni. Muutenkin meni hyvin ja hankin mieleiseni moottoripyörän, entisten oheen. Samoihin aikoihin perustimme, kylän sällit, moottoripyöräkerhon joka palvelee jäseniään laajoissa tiloissa pyöräsäilöineen ja ravintoloineen. Eli aiemmin mainittu LCR-mc.

Myin molemmat omistusasuntoni
Yksi rivitaloyksiö uudehkossa taloyhtiössä maaseudulla ja toinen Ylöjärven Soppeenmäessä oli saunallinen kerrostaloyksiö. Koska työni oli liikkuvaista niin katsoin tarpeelliseksi muuttaa asunnot valuutaksi. Niistä oli muutenkin riesaa kun vuokralaiseni rikkoivat paikkoja ja esittivät kummallisia vaatimuksia. Ostin, tietenkin, uuden moottoripyörän entisten oheen ja siirryin vuokralaiseksi muualle. Vuokrakämppiä on ollut Rautavaaralla, Jämsässä ja Kuorevedellä parikin. Myös Vilppulassa oli kämppä kuten kaksi kämppää Mäntässäkin. Nyt jo viides kolmen huoneen asunto Tampereella vuokralla. Toki yksi kerrallaan. Myös ravintola nimeltään 2h+k vetää sillointällöin luokseen. Koska olen. pientä vaille, seitsemänkymppinen niin olen tullut tulokseen ettei kannata satsata omistusasuntoon. Rouvalla on omistuksessaan tilava kaksio. Ehkä muutamme, tai Rouva muuttaa, siihen sitten kunhan hän eläköityy. On nuorempi minua.

Viimeiset työvuodet
Hyshys-firmassa puolustusvälineitä. Lähinnä räjähde- ja ammussuojia sekä Merivoimille aluksien hiilikuiturunkorakenteita ja tutkasuojapinnoitteita. Muitakin pikkuhommia kuten ballistiikkaa asepuolelta. Työsuojeluvaltuutettunakin toimin.

Palkitsin itseni eläköitymisestä
Kävin silloisessa Guzzin maahantuojan liikkeessä Tampereella ja ostin Moto Guzzi California 1400:sen. Uusi peli mutta eivät olleet saaneet sitä käyntikuntoiseksi. Siksi se oli halpa ja pyöräkaupasta tehtiin paperi jossa luovun kaikista takuuoikeuksista. Parin päivän päästä se oli jo ajokunnossa ja on edelleen. Kaasuvaijerit pitäisi vaihtaa. Sekin on tietokonehommia. Kaasukahvan ja neljän kaasunasentopotentiometrien liikeradat pitää tallentaa keskusyksikön muistiin. Vaijerien vaihto on työläin koska bensatankki pitää nostaa pois.

Tallissa pyöriä
Rouvan siisti Honda 350 CL vuodelta 1972, California 1000 Trike jonka valmistin itse. Erikoista on että se kallistelee sisäkaarteen puolelle mutkissa. Oikein mukava laite. (Sama kallistelutoiminto sallii myös taka-akselin liikkeet eri puolilla erikseen vaikka akseli on yksiosainen. Oli mielenkiintosita suunnitella ja valmistaa ko. laite Toistaiseksi, pitkittyneesti, hieman keskentekoinen mekaanisesti ahdettu digitaalisella moottoriohjauksella varustettu T3 California tonnisella koneella. Poikkeuksellisesti nk. kanttikoneella. Moottori on ajamaton, vaihteisto läpikäyty, perävaihde säädetty, jne. Osa näistä kapineista olisi myytävänä. Myös osa työkalustani, suurelta osin tarkkuustyökaluja, tulee myös myyntiin. Jospa talven ja kevään aikana tulisi niin innokkaaksi että laittaisin nuokin pelit ajokuntoon.

Taidoissa puutteita
Muutama ostajakandidaatti kävi Verstaallani. Halvat, näytöllä varustetut mittalaitteet, tekivät kauppansa mutta, esimerkiksi, nooniuksella varustetuissa mitttalaitteissa on esteensä: harva osaa lukea niiden nooniusasteikkoja. Pitäisi olla diginäytöllä että niitä voisi nykyihminen ymmärtää. Hyviä ja tarkkoja työkaluja mutta niiden käyttöä ei hallita. Eivätkä tarvitse nappipattereita.

 

Piipahdus Siuroon

 

Koskibaariin
Seudun motoristitapaamispaikka. Tiistaisin on, muiden ohella, paikallisen Guzziporukan tapaaminen. Hyvästä säästä huolimatta tai juuri siksi oli kävijöitä vain neljä. Mutta paljon juttua siitäkin syntyi. Höpinöistä eikä niiden suorittajista ole kuvaa mutta miljöötä kuvasin siinä ohessa. Toki Siurossa, tuo korkeahko mäki, kosken rannalla ja helposti saavutettava Tre - Pori -tieltä Murhasaaren kupeesta (Tie 11) poiketen suuntaan Linnavuori - Siuro. Siuron kylältä oikealle on kaksoiskylä Siuro - Kulju. Arkkitehtuuria ja tunnelmaa molemmin puolin koskea. Tyrvään suuntaan on mukava mutkatie. Kylältä itään pääsee paikallistietä hiljokseen Nokialle ja sieltä vaikka minne.

Siuron jääkauden jälkeinen historia
Liittyy Saamen kansaan ja kieleen. Siuro, sikäläisittäin, tarkoittaa tietynlaista jokien yhtymää. Tässä tapauksessa kosken ja virtaavan järven kohtaamista. Kokemäenjoen alkupäätä.

Koskibaari ja sen laajahko terassi. Vasemmalla koski, oikealla vanha tie joka on nyt pyörätie. Yksi motoristien tauko- ja tapaamispaikoista Pirkanmaalla.

Nuoruusmuistelu
Olin, heti varusmiespalvelun jälkeen, töissä Linnavuoren kallion sisään louhituissa "luolissa" eli lento- ja merimoottorihuollossa. Pari vuotta vain sillä fyysiset halut veivät muualle. Mutta teknillisen työuran siellä saattoi aloittaa maalaispoikakin. Jotain muistan niitä tapauksista kun suoraan töistä lähdettiin porukalla Koskibaariin. Varsin viihtyisää oli se aika. Yhtäkään baarista paluuta en muista. Pari kilometriä silloiseen majoitukseen. Yksiö vessalla ja kylmä juokseva vesi. Toki vesi oli juomakelpoista. Teetä ja kahvetta keittelin ja stereoita kuuntelin. Samat B,6O on käytössä edelleen. Ravintola Vuorenhovissa kävin syömässä. Torstaisin Nokialla ja joskus Tampereella kaverini ja usein yhden serkkuni ja hänen, jo edesmenneen, miehensä luona. Terveiset Merjalle!

Siuronkosken silta etelästä katsellen.

Padottu Siuronkoski. Vesi tekee tuotantotöitään muualla.

Siuronkosken sillan pohjoispuoli itäpäästään ja saari. Kalastaja sillalla.

Kosken kahlinnut voimalaitos.

Lähialueen muuta
Kuuluisa Maisematie löytyy Siurosta lähtiessä kun ajaa pohjoiseen Linnavuoren ohi, Porintien ali ja jatkaa mutkaista mutta kohtuullisen hyväpintaista tietä kohti Hämeenkyröä. Matkalla, Miharissa, tulee risteys vasemmalle. Sille kääntyen löytyy se maisema jossa on kuvattu kansallisromanttisia elokuvia sillä ei pirkanmaalaismaisema juuri siitä parane vaikka minne menisi ja päällään seisoisi. Mahnalankylältä löytyy Yrjölän marjatilan kahvila monine palveluineen ja todella laaja pelto- ja järvimaisema. Alue on varsin vireä. Teen sinne erikseen ajelun kunhan joudan ja laitan kameran tallentamaan ajotapahtumaa. Mutta en näytä, malliksi, kuin pienen pätkän tähän yhteyteen. Ei kannata pidättää henkeään vartoillessa. Jahka kesä saa.

Lisää muuta
Em. tieltä kun kääntyy, Hämeenkyrön suuntaan ajaessa vasemmalle, sillan yli, on pienen matkan päässä oikealla Töllinmäki eli kirjailija F.E. Sillanpään syntymätorppa. Myös, jos on intoa, läheinen automuseo voi kiinnostaa. Sillä ei ole mainosta lainkaan. Pitää vain tietää. Tie on kestopäällysteinen.

Hämeenkyrö
Kaksikeskustainen kunta jossa toisena keskuksena on Kyröskoski jossa mainittu koski on. Se, valitettavasti, on kahlittu teollisuuden energiaksi. Vain kerran olen onnistunut näkemään ja, eritoten, kuulemaan ja tuntemaan kun koskea on juoksutettu vapaana. Jylinä ja tärinä oli melkoinen. Mielestäni enemmän putous kuin koski ja korkeutta runsaasti. Kosken liki on parkkipaikka ja sieltä pääsee kävellen katsomaan kosken uomaa. 

Viljakkala
Maisemat jatkuvat. Viljakkala, nykyään etä-osa Ylöjärven kaupunkia, on miellyttävä ajelukohde josta jaottuu useita reittejä eri suuntiin maisemallisesti kauniita kohteita himoitseville. Ravintoloita on. Motoristeja tapaa Seolta eli paikalliselta bensa-asemalta hyvän kahvion seinustalta. Harhautumisvaaraa ei ole tuli mistä suunnasta tahansa.

Ylöjärven Kulju
Se löytyy kun Mutalasta kääntyy Vanhalta Kuruntieltä Pohjantielle ja ajaa vajaat kymmenen kilometriä Koljonselän maisemiin. Paikalla on vanha tuulimylly maamerkkinä sekä heti mäen takana maisemaravintola Villa Vino joka on auki kesäkahvilana josta saa ruokaa, juomaa ja katsella laajaa järvimaisemaa sekä tutustua vaikka Vanhan Heikkilän rakennuksiin välittömässä yhteydessä. Sateen sattuessa on myös katonalaista tilaa.

 

Ajokausi -25 alkoi tänään

 

California 1400 GTS (Grand Touring Special)
Talvehti Kerholla. Isoin homma talven aikana oli käynnistinmoottorin huolto. Muu oli tavanomaista öljynvaihtohuoltoa tai muuta tarkastelua keulaan, moottoriin, vaihteistoon ja perävaihteeseen. Sekä kardaaniakin vilkuilin sen verran että takapään niveltä taivuttelin ja kääntelin ja vaikutti olevan kunnossa samalla kun tarkistin perävaihteen toimivuuden. (Jos nivel taivuteltaessa nykii tai siinä on välystä on se kohta entinen nivel. Nivelen voitelu vaatii nivelen purkamisen, pesun ja uudelleen voitelun sekä kokoonpanon.) Etummainen kardaanin nivel on identtinen takanivelen kanssa ja myös kuormitus on kokolailla sama mutta jääköön sen irrottaminen ja katsominen myöhempään huoltoon mikäli se vielä kohdalleni sattuu. Venttiilikopat irrotin ja vilkaisin venttiilivälykset. Ei säädettävää. Kardaanin osalta toivoisin että nivelet olisivat standardin mukaisia, kuten oletan, eli saisin ne alan tukkuliikkeestä edullisesti. Jos tulisi tarve. Katsastaessa takaniveltä Kerholla jäi ristikon mitat mittaamatta.

 Näillä nostimilla on kokolailla turvallista nostella ja työskennellä jakkaralla istuen. Lisäksi edullisia hankkia. Nostimien kierreosien puhtauteen ja voiteluun pitää kiinnittää huomiota.

California 1400 nosto
Moottorin alta, välissä pala eteismattoa ja takaa rungon poikkiputkesta nostimen lisätukien avulla. Kerhon pyöränostin ei jaksa nostaa tätä pyörää. Ei ehkä ergonomisin korkeus mutta helpottaa merkittävästi huoltotöitä ja myös pesua. Nostimien paljaat osat, kuten laakerit, pitää ruoste- ja roiskesuojata ennen pesuhommaa. Teippaus riittää.

Vapun jälkeen
Rouva kyyditsi autolla Kerholle ja ryhdyin toimenpiteisiin. Isommin ei ollut puuhaa kuin työntää pyörä rivistä huoltohallin keskelle. Sain työskennällä rauhassa. Muita Kerhon jäseniä ei näkynyt. 

Ajovarusteet
Talvehtivat, suurelta osin Kerholla, alakerran hallia kiertävän hyllykön ja sen alla sijaitsevassa tangossa henkareissa. Siististi ovat porukan kamppeet talvehtineet. Käytössäni on neljät eri ajovarusteet. Kolme tekstiiliasua eri säihin ja nahka-ajosetti kauniille ilmoille. Lisäksi viisi kypärää joista osa kokokypäröitä, yksi avattava malli ja pari avokypärää. Lisäksi yksi 80-luvun sadehaalari. Käsien suojaksi ajokintaista alkaen nahkaisia ja tekstiilihanskoja useita. Kahdessa tekstiiliajopuvussa on suojat.

Litiumakku talvehti
Ilmeisesti hyvin sijaintipaikassaan akkutilassa maakaapeli irrotettuna. Laitoin maakaapelin kiinni akkuun, akkukotelon kannen paikoilleen ja takalaukun kiinni telineeseensä. Akku lähtee kolmannelle kaudelleen. Ensimmäinen kesänsä ja noin 10000 kilometriä ja sen aikana tehdyt käynnistykset ja muut purkaantumiset sekä lataukset eli käyttöpulssit eivät vaikuttaneet tämän päivän aikana erilaisilta kuin menneenä vuonnakaan. Toki akku oli irti pyörän sähköjärjestelmistä koko talvehtimisajan mutta lepäsi muutoin akkutilassa. Pari kertaa kävin mittaamassa napajännitteen talvella ja aina sama tulos: 13.3 Volttia ilman kuormitusta. Sama tulos nytkin ennen käynnistystä. Huollettu startti potkaisi konee käyntiin välittömästi ja terävästi. Ehkäpä huollolla oli vaikutusta. Tässä enemmän 60000 km:n huollosta

2025 Ensikäynnistys
Tankkiin tuoretta bensiiniä. Työntö hallista ulos. Käänsin virran päälle. Polttoainepumppu käynnistyi ja polttoaineen joukossa, yllättäen, ei ollut kaasuuntunutta bensiiniä jonka ääni olisi kuultavissa eräänlaisena narinana. Varoiksi käänsin virran pois ja pari kertaa päälle. Vain normaali polttoainepumpun ääni. Tarkoittaa että polttoainejärjestelmään ei ollut kertynyt, tällä kertaa "ilmaa". St1:llä tankki täyteen ja pikku ajolenkki. Lauantaina lisää jos sää sallii iltapäiväajelun. (Sää salli, osittain, noin 10 astetta lämpöä ja pilvipoutaa. Takaisin talliin saavuttuani satoi hetken reippaammin.) Koska kaikki toimii niin ei ole syytä tulevan 19. viikon viileinä päivinä ajella jos ei jotain oikein pakottavaa tarvetta ilmene.

Joka kevät yllättää
California 1400:sen moottori on varsin herkkä haukkaamaan kierroksia eli kiihtyvyys on varsin hyvä. Ajettavuus, ottaen huomioon pyörän suuren koon ja massan, ei tunnu ohjaukseen raskaasti vaan kevyt on mutkia tuuppia. Käytös jämäkkää ja vakaata. Jarrut tehokkaat.

Takalaukku paikoilleen
Ensimmäinen ajorupeama oli rahtiajoa Kerholta asunnon autotalliin jonka olin siivonnut, viimeisen päälle, edellisellä viikolla. Talouden pakettiauto paikoittui kadun varteen kesän ajaksi. Matkalla kotiappäin ajelin pikkuteitä ja kiertelin erinäisiä tuttuja paikkoja Tampereella ja ympäristössä kun alkoi sade uhata. Kävin myös ottamassa ajokaudenaloitustuopillisen.

Tunnelmat
Ei, ehkä, samanlaisia kun oli silloin kun ikä alkoi ykkösellä tai kakkosella kun moottoripyöräily toi "uuden vapauden" tehdä reissua ja tavata kavereita ja muita henkilöitä sekä tutkia paikkoja kauempana kotinurkista.
Joka tapauksessa fiilis on nyt korkealla ja halu matkantekoon on, ainakin, kohtuullisen kova.

Huomenissa
Jos sää sallii niin ajelen Kangasalle ja Vehoniemen Automuseolle. Siellä voi tavata muita motoristeja. Lisäksi tarjolla on Museon kahviossa hyvänmakuista juustokakkua kahvin kera. Jos sateen uhkaa on niin keksin kyllä muuta hommaa ajelemisen sijaan. Ei millään viitsisi tahria pyörää sillä etu- ja takavanteiden puhdistus ja kunnostus oli melkomoinen homma. Mutta nyt näyttää hyvälle. Eiköhän maalipintoihin tehty vahaus auta pesuvaiheessa. Pitää käyttää vahaystävällistä pesuainetta ettei vahausta tarvitse uusia monta kertaa vuodessa.

Guzzit vähenevät Kerhossani
Parhaimmillaan oli kuusi erimallisia Guzzeja Kerhoni jäsenistöllä. Omistajia on kaksi. Nyt ei ole kuin viisi Guzzia jäljellä sekä yksi Ducati. Vaikuttaa että vähenee entisestään sillä amerikanpyöräosasto vaikuttaa vetävän väkeä siihen suntaan. Juuri se osasto vie pois eniten sekä eurooppalaisia että japanialaisia merkkejä. Japseja on muutama. Saksalaisiakin on enää yksi. Lisäksi yksi iso Britti. Toistaiseksi Kerhoni ei ole esittänyt, kuten muutaman muun kerhon osalta on käynyt, että vain amerikanvalmisteet ovat jäsenille sallittuja. Mutta asiasta on mainittu puheissa. Pitäisiköhän laittaa Victory joka on jo yhdellä jäsenellä? Tai Indian? Rahvaanpyöriin en halua sekaantua. Veteraanipyöristä löytyy vanhoja brittejä ja japseja. Harvemmin näkee liikenteessä.

Kuvia tulossa
Alkusuven ajolenkeillä poikkeilen mukavissa paikoissa ja kuvailen maisemia ja, mahdollisesti, muitakin kohteita. Kuvat tulevat tähän yhteyteen.

 

Muutoin olen sitä mieltä että...

 

Kotimaa, kielistä huolimatta
Pohjoismaat ja, vähintäänkin, myös Baltit, jos synnyttäisivät nykyään vakaammin yhteisöä joka tukisi alueellisesti laiskanoloista Natoa mutta rivakammin "meidän leiriä". Olen vain entinen reservin ylikersantti Ilmavoimista. Vaan kai ajatella saa... 

Kauan sitten
Aikanaan palvelin Ilmavoimissa ja teknillisessä aliupseerikoulussa, ihan säkällä, sain korpraalin arvon sieltä lähtiessa. (Olin ainoa ei-ylioppilas.) Palvelin Rovaniemellä Hämeen Lennostossa ja lentäjät kertoivat että noin varttitunnissa olisivat Neuvostoliitossa. Oletan että siinä oli sanaton sopimus että "härkkiä voi" mutta raja on raja. Aina naapurin ilmavaivat eivät erottaneet kenen koneet lensivät ja missä. Silloin meillä oli hävittäjäkoneina Migejä ja Saabeja. (Harjoituskoneina ranskalaisia Fouga Magistereitä. Alkeiskoneina Saab Safirit.) Ystävällistä se oli silloin kun oli molemminpuolinen sopimus Kekkosen kehittävästä ja edistävästä yhteistyöstä rajan kahta puolen. Kunhan "poitsut" hieman kokeilivat... Taisivat naamaltaan tuntea toisensa "Tsuhnat ja "Igorit", eivät vaan...

Tuurilla
Muutoin, oma varusmiespalvelukseni oli, sijoitukseltaan, pääosin sattumaa mutta loppuvaiheiltaan syventymistä Ilmavoimien Teknillisessa Aliupseerikoulussa Kuorevedellä lentokonetekniikkaan varsin hartaasti. Tavan maalaispoika. Vaikka en sinne hakenutkaan. Sittemmin teinkin työhistoriani, pääosin, ilmailun piirissä ja, sittemmin, ennen eläkettä, hyshys-firmoissa. Jopa avaruusalustekniikassa ja, viimeksi, militäärisuojarakenteissa. Tutkasuojausta ym. Sitten ennenaikaiselle eläkkeelle!

Eläkkeellä
Jäi muutama vuosi tuottavaa työtä väliin työmatkan vuoksi Nokian Rounionkadulla hirvikolarin vuoksi. Yritin väistää. Hirvi kuoli. Silloinkin olin töissä eräässä hyshysfirmassa koska turvallisuustietoni olivat ookoo ja aiemmin olin ollut Valtion kirjoilla. Mutta lopulta jäin eläkkeelle kuusikymppisenä. Ei selkä ja pää kestä. Nyt kestää, varoen, vuosia myöhemmin. Vaan eipä tarvitse miettiä ansiota. Pilkkisäät eivät nyt suosi. Jäät huonot sanoi Koljonselän rannassa asuva nuorin veljeni. Sinne suuntaan viikonvaihteessa klapihommiin.

Diabetes
Se selvisi varsin myöhään. Yli viisikymppisenä vasta mutta oireita oli jo lapsena ja minua pidettiin laiskana lapsena kun sammahtelin kesken päivää. Siihen tyydyin enkä ymmärtänyt että vikaa olisi. Toki, olin kuullut että monet sukulaisistani sairastivat diabetestä mutta siitä ei puhuttu, eikä oireista kerrottu, koska se oli, silloisen tarinan mukaan, itse hankittua kun oli syöty liikaa pullaa, sokeria ja namuja. Niin minulle kerrottiin kun olin kuusvee. Itse vain sinnittelin ja pärjäilin. Välillä painoin teini-iässä yli satakolmekymmentä kiloa ja ajoittain laihduin kymmeniä kiloja. Nyt olen noin 84-kiloinen, sataseitsemänkymmentäkuusisenttinen, liki seitsemänkymppinen ja verensokerit ovat, pääosin, rajoissaan. Mittaanpa nyt. Arvio on että hiemän ylhäällä. No ei. Ookooalueella: 4,6 millimoolia sokeria litrassa verta eli hieman alhaalla. Odotetusti. Iltapalan aika.

Muistiongelma
Sellainen, kuulemma, kehittyy. Minusta se on taantumaa. Nyt on muistia sen verran että saan ajaa moottoriajoneuvolla. Asiat siinä mielessä kunnossa. Kartta on päässä. Mieliala on hyvä, joskus, jopa, reipas. Jos minulta kysytään niin on ollut koko elämäni muistiongelma: en muista muiden nimiä tai menneitä tapahtumia. Naamat kyllä. On tullut hieman outoja kohtaamisia kun ei tiedä edes etunimeä vaikka naamat ovat hyvin tuttuja ja tiedän heidän taustointaankin. Riippuu tapauksesta.

Olin pidempi ennen hirvikolaria
Pari senttiä. Hirvikolarissa Nokialla Rounionkadulla selkäranka lyheni. Kaksi lantion yläpuolista niveltä rusentuivat ja yläselässä myös pikku vaiva. Ei jäänyt pahoja. Vain oikean jalan tunto- ja liikeaisti ovat kadoksissa edelleen. Oli mielenkiitoista opetella kävelyä uudelleen. Kiitoksia Kankaanpään Kylpylän henkilökunnalle ja kuntouttajille tuesta ja kyvystä kävellä. Toki olen ollut toisessakin tapauksessa mutta vain kohdalle sattuneessa eläinkolarissa. Läheltäpititilanteita on ollut muutama. Motoristille normaalia kehäkolmosen tällä puolen.

Pyörän päälle
Vaan hankin, eläköityessäni, moottoripyörän joka sopii ruodolleni. Tai pari. Kun ei kärsi luopua, parhaaseen aikaan elämästä, silloin kahdeksasta pyörästä. Nyt on vain neljä... Anteeksi, viisi.
Se sopivin on italialainen 1400 California GTS kaikkine ihanine mukavuuksineen. Siitä en herkästi luovu. Toki muillakin ajelen... Vaan vanhahan se nyt on. En vaihda. Säästyy varat, niin, ajamiseen. Varalla on California Adamant Trike. Sen tein silloin kun en ollut edes kunnolla kävelykykyinen mutta Verstaani oli liki. Onneksi on ollut ihmisiä tukemassa. Kuntoilen edelleen. Mielelläni ajan polkupyörällä parinkymmenen kilometrin lenkkejä. On tullut naapurikylien pubit tutuiksi. Kuntojuomaa, nääs.

Noin muutoin muulloin
Aktiivinen moottoripyöräilyssä erään yhdistyksen myötä olin, äkisti, Suomen Motoristien (Smoto ry.) puheenjohtaja ja siitä sitten Brysseliin pidemmän pöydän ääreen. FEMA. Siitä kerron, ehkä, myöhemmin. Toki muissakin ja muiden moottoripyöräjärjestöjen kokouksissa ja pippaloissa on tullut "oleskeltua". Kuten FIM.

LCR-mc
Perustajajäsen. Vaikka olen ensimmäiseksi jäseneksi kirjattu yhdistyksen puheenjohtana ja olen ollut politiikassa maasamme ja EU:ssa mukana pitkän aikaa mutta myöhemmin asunut Italiassa, Belgiassa ajoittain että Suomessa eri paikkakunnilla ja ollut aktiivinen paikallisissa seuroissa. Enkä tullut maksaneeksi, näin jälkeenpäin todettuna, Kerhoni jäsenmaksua muutamaan vuoteen, Udinen Rokabanda mc:n jäsenenä olin silloin kun harrastus ja työt veivät Italiaan. Osa töistä oli Feman juttuja. Sitä oli, Brysselin ohella, myös Italiassa. Varsinainenkin työ vei ulkomaille satunnaisesti. Silloin olin tekemässä eräitä avaruusaluksia. Myöhemmin toista. Muutoin vain tavallisia sotilaskoneita kuten Horneteja. Redigo-valmistus teko oli taloudellisesti tuottavaa. Lähes kokonaan kotimaista suunnittelua oleva suihkumoottorilla varustettu alkeiskoulutuskone mutta moottori muualta. Kaksipaikkainen, rinnakkainistuttava. Sittemmin niitä on viety, muunmuassa, Meksikoon. Projekti loppui kuin seinään kun tuli Elisabethin Hornet-kiima. Sitten tehtiin niitä. Asunto oli halpa ja palkkaakin sai. Parhaita poikamiesvuosiani. Tippa tulee linssiin.

Niihin aikoihin (90-luku)
Vähemmän tekemisissä oman Kerhoni kanssa. Vimpyn jäsen ja Jämsäläisetkin motoristit tulivat tutuiksi. Sieltä oli jonkin aikaa mukana eräs fiksu mimmi mutta meiltä ei onnistunut yhteisasuminen. Ohessa touhusin GMGF:n toiminnassa. Olin jossain vaiheessa hallituksessakin.

Jatkuu kun on vasta 90-luvun alkua...

 

Diabetes riesana iän mutta töitä piti tehdä

 

Lapsuudessa
Pidettiin laiskana lapsena kun, juurikin ruokailujen jälkeen, tunnin, parin perästä oli veto pois eikä ajatus kulkenut. Olin pulska poika eli ylipainoa aika tavalla. Keksin tapoja pitää pää vilkkaanpana eli ryhdyin kouluikäisenä liikkumaan enemmän ja tykkäsin kaivaa ojia, kävellä metsissä ja rannoilla joita kotitilalla riitti kilometreittäin. Se helpotti oloa koska siihen kului energiaa eli sokeritasot laskivat. Silti nukahtelin kesken päivää ja iltapalan jälkeen tuli nukkumatti aika nopeasti. Kahvi piristi jonkin verran. Silti keskittymiskyky asioihin oli ajoittain hyvin huonoa. Asiaa ei sen kummemmin huomioitu. Vain moitteita.

Nuoruudessa
Ei paljon muuttunut paitsi että siinä viidentoista vuoden iässä kasvoin pituutta kovasti ja ylipainokin helpotti jonkin verran. Opiskelin yksityiskoulussa ja aloin saamaan varsin hyviä numeroita viimeisten lukukausien aikana. Varsinkin matematiikasta. Matematiikan opettajani, Anna-Liisa, suuttui minuun kun en halunnut mennä lukioon. Ei edelleenkään diagnoosia eikä verikokeita vaikka koulussa oli terveydenhoitajan vastaanotto. Ammattikoulussa oli jotenkin helpompaa ja rennompaa joten lihoin aika paljon niihin aikoihin. Koulupäivän jälkeen nukkumaan mutta illalla jaksoin aika myöhäiseen. Aamiaisen jälkeen oli hetken aika raskas olo. Jätin sen pois niin jaksoin paremmin.

Varusmieheksi
Runsaasti liikuntaa alokasaikana ja paino laski ja se teki elämän helpommaksi eikä niin nukuttanut kun aina oli jotain toimintaa paitsi luennot. Vaikea oli pysyä hereillä. Aliupseerikoulussa oli paljon luentoja ja vähän liikuntaa niin taas paino nousi ja piti ottaa torkkuja aina kun pystyi. Yölläkin nukutti kovin. Edelleenkään ei asiaan kiinnitetty huomiota muiden toimesta. Läpäisin lentokoneapumekaanikkokoulutuksen matalilla arvosanoilla. Komennuspaikaksi tuli Rovaniemi ja Lapin Lennosto. (Ent. Hämeen Lennosto.) Siellä suoriuduin varsin esimerkillisesti sillä palvelustoimi sijoittui paljolti aamuihin ja aamiaisella en ole koskaan ollut kova syömään ja palvelus vaati energiaa ja laihduin joitakin kiloja. En jäänyt vakiväkeen kersantiksi vaikka pyydettiin. Otin toisen annetun vaihtoehdon.

Oikeisiin töihin
Armeijasta mukaan saamani kirjeen osoite osoitti Nokian Linnavuoreen kiven sisään eli Lentomoottorikorjaamoluolan jatkeena olevaan Merimoottoriosastolle harjoittelijaksi. Oli joitakin päiviä, joskus kaksikin peräkkäin, etten kyennyt työpaikalle huonon oloni vuoksi. Olivat siis palkattomia. Sain nuhteita mutta siinä kaikki. Ilmeisesti tykkäsivät muutoin. Pari vuotta siellä.

Kertaamaan
Puolustuslaitos kutsui ja puolitoista viikkoa napapiirillä tutustumassa uudempaan kalustoon meni mukavasti ja yksi väkänen tuli kaulukseen lisää. Toinen kertaus vuoden päästä edellisestä oli vajaan viikon ja se tapahtui Pirkkalassa. Kokolailla sama sakki kuin Rovaniemelläkin edellisessä kertauksessa. Tutustuttiin lentokentän puolustusjärjestelmiin ja lentokoneiden huoltoprotokollaan. Normihomma.

Tapaaminen ravintolassa
Johti keskipitkäaikaiseen suhteeseen ja kaveripiirin laajentumiseen suhteen kautta Tampereen Yliopiston opiskelijaporukoilla. Ei mennyt kauaa kun jo asuttiin yhdessä ostamassamme rivitaloasunnossa. Hänellä oli ykköstyypin diabetes mutta omaani en tuonut esille. Opin sairaudestaan ja sen että sairaus vaikuttaa luonteeseen varsin voimakkaasti verensokereiden vaihdellessa. Omakotitalokin tuli rakennutettua mutta emme muuttaneet siihen asumaan koska hän lähti hiihtovalmentajansa matkaan. Ostin rivitaloasunnon läheltä kotipaikkaani ja asustelin siinä joitakin vuosia. Myöhemmin kuulin hänen edesmenneen diabeteksen komplikaatioihin. Teki sitä ennen erityisopettajan tointa ja asui Tampereella. Tapailimme ajoittain joko sattumalta tai kutsusta.

Kuormurikuskina
Koska olin amattikouluaikoina ajanut opintojen yhteydessä kuorma-autokortin kokolailla ilmaiseksi pääsin kohta erääseen konepajaan kuormurikuskiksi eli ajamaan kuormurilla sotateollisuuden tuotteita kuten koneistamoihin, maalaamoihin, lämpökäsittelyihin, ym kohteisiin. Toki ko. pajassa muutakin tehtiin. Joskus oli, iltapäivisin, pakko ajaa kuormuri levikkeelle ja ottaa puolentunnin, tunnin torkut. Se tietenkin, näkyi ajopiirturin kiekossa. Siitä kyseltiin mutta kerroin että jouduin odottamaan vuoroani. Meni aika hyvin läpi. Juuri niihin aikoihin ostin mainitun rivitalonpätkän. Ostin kerrostaloasunnon ja myin omakotitalon työkaverilleni ja hankin uuden prätkän.

Henkilöautolla ajaminen
Ei ihan joka päivä mutta suhteellisen usein piti, aamuvuoron jälkeen silloisella kotimatkalla, noin 25km, auto ajaa levikkeelle tai tien sivuun koska nukutti ihan vietävästi aamuvuoron jälkeen. Moottoripyörällä ajaessa tätä ilmiötä ei ollut tai en ainakaan huomannut. Muutoin tuli tehtyä pitkiäkin reissuja henkilöautolla, varsinkin talviaikaan, eikä edellämainittua väsymystä ilmennyt.

Maatalouskoneasentajana
Ensin tuotantolinjalla muutaman sadan kollegan kera kasaamassa maatalouskoneita. Kohta sain työnopastajan homman ja oheen myös kiertävän maatalouskoneasentajan toimen. Siinä oli omat vapautensa. Kunhan tein tilatut työt maatilojen koneiden suhteen. Pystyin pitämään jonkinlaisen kurin itselleni ja laihduin mutta ei se paljoa auttanut. Ennen seuraavaa työpaikan vaihtoa toimin myös työnopastajana ja työvälinehuoltajana.

Metsäkoneasentajana
Eräs yritys pyysi töihin ja aloin tekemään metsäkoneiden runkoja, puomistoja ja hydrauliikkakomponentteja. Molempiin kuului paljon hitsaamista ja muuta metallityötä kuten koneistusta. Päivätyö eikä isompaa kiirettä. Välillä oli mentävä iltapäivätorkuille varaston perälle. Kohta "ylennettiin" metsäkonekorjaajaksi. Piti ajaa pitkiä matkoja eri työmaille tekemään huoltoja ja korjauksia. Joskus syvälle korpeen vei matka. Keikkatyö helpotti väsymystä sillä kukaan ei perään katsonut kunhan hommat vain tuli tehdyiksi. Kyseinen firma teki myöhemmin konkurssin. Vaikka firman omistaja olikin keksinyt ja kehittänyt monitoimikoneen metsänhakkuuhommiin.

Metsäkonehommat jatkuivat
Olin tutustunut eräässä, ruotsinkielisessä, moottoripyöräkokoontumisessa kahteen naiseen saman vuorokauden aikana. Selvästi puutteenalaisia. Toinen oli vapaa mutta toinen oli liikkeellä miehensä kanssa. Mies oli alkoholisti ja ei vahtinut eukkoansa joten asiani hoituivat. Osoitetiedot vaihdettiin myös. Mutta oli se toinenkin ja hän kutsui matkaansa ja kun jouten olin niin lähdin. Päädyin Rautavaaralle metsäkoneasentajaksi ja myin rivitalonpätkän pois. Toki tein myös aiemman koulutukseni mukaisia autohuoltoja ohessa. Asunto oli tilava ja isohko kahdelle. (Nykyisin on paikalla vain tyhjä tontti kun satuin seudulla ajelemaan.) Piilottelin vaivaani mahdollisuuksien mukaan eikä kukaan oudolla paikkakunnalla kommentoinut hetkellisistä poissaolo-oloistani. Paikallisessa pubissa tuli tutustuttua paikalliseen rahvaaseen. Mukavaa porukkaa. Rallimiehiä joten pääsin mukaan sekä jäärata- että rallihommiin ja, yleensä, ajanottajaksi. Tulipa käytyä senkin lajin koulutuskurssit Kuopiossa.

Kansainvälinen paikka
Metsäkartanon lisäksi paikkakunnalla oli maamme pisin ohjaskelkkarata. Sinnekin pääsin hommiin. Erityisesti Venäjältä kävivät harjoittelemassa ja kisaamassa. Pääosa nuoria naisia. Valitettavasti kylällä oli huonosti heille seuraa ja en itsekään voinut asiaa auttaa.

Tiet erosivat
Tuli avo-ero ja muutin Vilppulaan ja pääsin paikallisen mp-kerhon Vimpyn jäseneksi. Toki tunsivat ennestään muiden tapahtumien kautta eikä tarvinnut olla kokelaana lainkaan. Erosin omasta kerhostani jonka olin perustanut, aikanaan, Ylöjärvelle kahdeksankymmenluvulla. 

Lentokoneita
Siirryin koulutukseni mukaiseen työhön, toki ensin piti kahlata tyyppikoulutusta läpi eli oli opintoja työn ohessa. Sai palkkaa ja edullisen asunnon Kuorevedeltä. Edelleenkin diabetes kiusasi mutta ruokavaliolla ja liikunnalla sain isommat "sammumiset" kuriin. Välillä vain oli poissaolofiilis eikä työ sujunut. Silloin valmistin ReDiGo-alkeiskoulutukseen tarkoitettuja potkuriturbiinilentokoneita. Tällä kertaa levyseppänä. Samoin aikoihin matkustelin pitkiä mp-reissuja ihan yksiseni Pohjoismaissa että Etelä-Euroopassa. Sain työnantajaltani palkallista vapaata osaan reissuistani sillä Valtio halusi, ilmeisesti, pitää minut porukassaan. Pystyin ajoittamaan ajamiseni siten että hetkelliset sammumiset olivat ennustettavissa eli taukoja oli. Siksi muu matkavauhti oli liki kaksisataa kilometriä tunnissa Saksan baanoilla eli matkaa tulee tehtyä silloin kun pää toimi. Pyörinä reissuillani Euroopassa olivat niihin aikoihin Ducati 906 Paso, Moto Guzzi GT850, Moto Guzzi Centauro 1000, Benelli Sei 750 ja Moto Guzzi Quota 1000. Eli valikoimaa tallissa oli. Toki sitten, erikseen, ne maastokelpoiset kurapyörät. Pyörän päällä ei kovin nukuta mutta kun pysähtyy niin veto loppuu. Tyttöystävää ei ollut pitkiin aikoihin. Ystävättäriä toki.

Sama paikka mutta uusi työ
Alkoholi tuli mukaan kuvioihin näihin aikoihin aikaisempaa enemmän kun Hornettien eturunkojen valmistus osui kohdalle. Kielitaitoisena pärjäsin varsin hyvin sillä työssä oppiminen oli ohjelmassa ja amerikkalaiset opastajat. Heidän kanssaan tuli puuhattua kaikenlaista vapaa-ajalla. Paljolti pubeissa. Se meni varsin mukavasti kunnes minut siirrettiin avaruusalusosastolle tekemään avaruusaluksia. Alkoholilla pystyi poistamaan hetkelliset tajunnan hämärtymiset eli korkean verensokerin. Koskaan ei tehtaan portilla puhallutettu minua ja asentajakavereitani vaikka monet muut joutuivat puhaltamaan ja joitakin työsuhteita katkesi siihen.

Oheisharrastus
Politiikka. Lähinnä liikenteeseen ja moottoripyöräilyyn liittyvä. Ensin kansallisesti johtamassa suomalaisia moottoripyörekerhoja, kokouksia kotimaassa ja ulkomailla. Paljolti Brysselissä mutta myös muualla. Silloin olivat itä-eurooppalaiset mc-kerhot tulossa innolla mukaan ja osallistumaan. Liikenneturvan hallintoneuvostossa, Smoton hallituksessa ja puheenjohtajana ja paljon muutakin. Jopa eduskunnassa puhumassa Liikennevaliokunnalle jo edesmenneen ystäväni, Smoton silloisen toiminnanjohtajan kanssa. Olisi pitkä lista mihin kaikkeen on tullut politiikassa osallistuttua.

Uusi ihastus
Pääkaupunkiseudulta. Tosin tapahtui Savonlinnassa erään, jo edesmenneen, yhteisen tuttavan luona. Hänen kanssaan sujui muutama vuosi mutta emme muuttaneet yhteen. Toki minä vierailin Hesassa ja hän luonani. Samoin aikoihin kun tein Italianmatkoja ja muita pitkiä reissuja. Hänen kanssaan teimme, kahdella eri pyörällä, Ducati 906 Pasolla ja Moto Guzzi 1000 Centaurolla matkan Italiaan tapaamaan kavereitani Udinessa Piluttis Pubissa. Jostain syystä paluumatkasta ei ole kovasti muistikuvia paitsi eräs yöpyminen Alpeilla kun pääsimme Saksan Olympiajousiampujien jonkinlaiseen juhlatilaisuuteen. Saimme eräältä jousimieheltä kutsun Hampuriin perheensä luo joka parin päivän päästä toteutui. Rattoisaa yhdessäoloa pari päivää. Sillä reissulla en muista kärsineeni dibeteksesta. Ehkä johtui jatkuvasta aktiivisesta toiminnasta ja alkoholista.

Omille teille
Edellä mainittu ihastus jäi vuosien mittaan, osittain, sillä kuuluu edelleen läheiseen tuttavapiiriini ja käy miehensä kanssa meillä kylässä ja päinvastoin. Uusikin ihastus löytyi Savonlinnasta. Kun oli kutsuttu sikäläisen tunnetun motoristin asunnolle viettämään viikonloppua ja tupaantuliaisia. Oli kauhea pakkanen. Kutsujan vintillä, missä oli tarkoitus yöpyä, oli kylmä. Mainittu ihastus vei lämpimään kaksioonsa keskustan kupeeseen. Seuraavana päivänä oli vielä kylmempi. Diesel-Audi ei käynnistynyt koska lohkolämmittimessä oli "vikaa". Jäin vielä toiseksi yöksi, jos oikein muistan. Tiistaina olin jo puhdastilassa töissä Kuorevedellä.

Avaruusalushommat loppuivat
Niiden jälkeen tarjottiin vain perushommia tutkapuolella ja parempaan totuttuani eivät kiinnostaneet niin oli paikan vaihdon aika. Vuokrasin kevättalvella halvan yksiön Näsilinnankadulta Tampereelta. Siinä asuin muutaman kuukauden kun Savonlinnasta tuli em. nainen tositarkoituksella ja sai alansa töitä Tampereelta. On edelleen remmissä tätä kirjoittaessa. Asunto vaihtui isompaan. Pidin koko kesän sapattia eli en käynyt töissä enkä ilmoittautunut työttömäksi vaan pörräsin kaupungilla ja sain paljon tuttavia ja pari jäänyt kaveriksi. Syksyllä aloitin työt eräässä puolustuvälineteollisuuden hyshysfirmassa. Näihin aikoihin myin viimeisen Ylöjärvellä omistamistani osakehuoneistoista pois. Tietääkseni yksi veljistäni omistaa sen nyt.

Paluu omaan Kerhoon
Perustettu muutaman motoristikaverin kanssa ja rekisteröity. Silloin mc-kerhot rekisteröitiin oikeusministeriössä mutta myöhemmin tiedot ovat siirtyneet yhdistysrekisteriin. Olin poissa kerhoni jäsenyydestä sen ajan kun olin Vilppulan kerhossa jäsenenä. Smoto-kerho sekin oli mutta sittemmin lakkautettu jäsenistön vähyyden vuoksi. Jos saan ennustaa niin seuraavan kymmenen (Kirjoitettessa tätä vuosi on 2025.) vuoden aikana kerhojen määrä tulee vähenemään. Luonnollisen poistuman kautta, otaksun. Nyt jäsenyyteni on taas omassa Kerhossa ja hyödynnän Kerhon lattialämmitteisiä moderneja tiloja kahdessa kerroksessa. (Kahvio ja ajanvietetilat ovat toisessa kerroksessa. Alhaalla pyörät.)

Töissä jälleen
Kevättalven ja kevään oli eräässä mp-huollossa hommissa mutta en oikein tykännyt.
Mutta selvisipä miten Honda-huolto toimii. Ei minun makuuni.
Suvi meni kuten oli tarkoituskin. Ajelureissuja Pohjoismaissa yksi ja kaksi päällä. Rouvalla oli myös moottoripyörä, useampiakin mutta peräkkäin. BMW on hyvä pyörä mutta hieman "harmaa" staukseltaan. Vaihtui Gagivaan. Syksyllä, jälleen kerran, puolustusvälineteollisuuden palvelukseen. Silloin se paja oli Nokialla. Pääsin näyttämään sekä osaamistani että suunnittelukykyäni eräissä projekteissa. Nyt ko. firma näkyy olevan Pirkkalassa. Asunto vaihtui useampaan kertaan: Satakunnakadulla iso "talonläpikaksio" ylimmässä kerroksessa eli näköala kahdelle järvelle ja kaupungin ylle olohuoneen kolmella seinällä olevista ikkunoista. Olimme vuokralla. Omistaja muutti yllättäen Espanjaan, tms.  ja myi kämpän. Tarjosi ostettavaksi vaan ei kiinnostanut. Muutimme Aleksanterinkadulle mitä vilkkaimpaan Kyttälän kaupunginosaan. Siellä oli menoa ja meininkiä. Rai rai. Siihen kyllästyi ja auton pysäköinti oli hankalaa mutta moottoripyörälle sain parkin lukitulle sisäpihalle. 2H+K pubeineen tuli tutuksi. Käyn edelleenkin siellä lounastamassa tai päivällisellä mutta vain noin kerran kuussa. Edelleen vakiopöytä siellä. Viikolla normaalisti töihin ja takaisin. Paino alkoi yllättäen nousta ja diabetesoireet taas päällä eli sammahtelua keskellä päivää ja raskas olo muulloinkin. Hoidin työn ohessa myös työsuojeluvaltuutetun tehtäviä. Niihin aikoihin aloin luopua moottoripyöräjärjestötöistä. Toki, käyn toisinaan kokouksissa ihan vain katsomassa miten menee. Toinen asia on että saan kutsuja motoristien kutsukokoontumisiin. Ne ovat usein varsin mielenkiintoisia rientoja. Siellä tapaa alan asiantuntijoita tekniikasta, järjestötöiminnasta mc-kerhojen piirissä ja keskustelut ovat mielenkiintoisia. Myös näkökantoja tuodaan esiin ja viedään nykypäättäjien tietoon. Tosin ei enää minun toimestani.

Hirvi menehtyi
Eräänä syyskuisena aamuna olin menossa 1100 Brevalla töihin kuuteen kun ajoin Nokialla kaupunkialueella Rounionkadulla päin hirveä ja selkä murtui useasta kohtaa. Se johti pitkään hoitokierteeseen ja aikojen myötä työkyvyttömyyseläkkeeseen. Mutta ei vienyt kykyä ajaa moottoripyörällä. Lihoin lisää ja olutkin maistui.

Laitakaupungille
Iso kolmio kahdelle. Hyvin on roinaa kertynyt huusholliin.
Muutto ja tottuminen oli helppoa. Asunto iso ja metsäisellä alueella. Auto tallissa talvella mutta suvella kadun varressa sillä moottoripyörät ovat tallissa eivätkä kakaroiden kiipeilytelineinä. Kuten normaalia. Painon sain putoamaan. Aina alipainoiseksi asti 76-kiloiseksi. Nyt on sopiva 82 - 84 kilogrammaa jo useamman vuoden. Osa painonnoususta on lihasmassan lisääntyminen kesäaikaisen polkupyöräilyn ansiosta. Pyöräni on yli sata vuotta vanha Venus Special. Ruotsalaista laatutyötä.

Harrastuspaikka
Vaihdellut usein. Työelämässä ollessani oli pienkerrostalon alakerrassa kolmen henkilön kimppaverstas. Siellä säilytettiin autoja ja moottoripyöriä. Niitä korjattiin, muokattiin ja viriteltiin. Normihommaa. Sieltä siirryin, edelleen, asunnon lähelle mutta Lempäälän puolelle. Se oli hieman epäkäytännöllinen sillä se ei ollut maanpinnan tasossa. Toisaalta, oli kylmä halli pihassa jossa saattoi lämpöisenä aikana tehdä pikkuhuoltoja. Tässä paikassa rakentelin Triken. Muutto tuli sieltäkin sillä kiinteistö vaihtoi omistajaa. Muutin Rantatielle erään mc-kerhon alivuokralaiseksi. Siinä talossa toimi useita mp- ja mc-kerhoja sekä bändien harjoituskämppiä ja amerikanautoharrastajia eli ympäristö oli eläväistä ja paljon tapahtumia. Nyt rakennus on tyhjillään mutta siihen olisi tarkoitus tulla kalliita loft-asuntoja vauraille. Sieltä muutin Verstaani Ylöjärvelle missä se on edelleen ja saman organisaation omistuksessa kuin edellinenkin. Siellä käyn 2 - 5 kertaa viikossa. Noin keskimäärin. Matkaa, tosin, on hieman yli kaksikymmentä kilometriä per sivu. Linnuntietä, perustamalleni kerholle, jonka jäsen olen, on reilut kaksi kilometriä Verstaalta.

Hain töitä kaivosalalle
Ensin oli soveltuvuustejä. Osin samanlaisia kuin oli kahtena päivänä armeijaan pyrkiessä eli erilaisia tehtäviä joissa oli sekä painostusta ja aikaraja sekä tavanomaisia ryhmätöitä joissa piti porukalla tehdä päätelmiä, ym. pähkäilyä. Parin viikon perästä kutsuttiin työhaastatteluun ja sen meni varsin hyvin koska ilmoitettiin että työterveyden kautta ja työsuhde alkaa sen jälkeen. No ei alkanut. Terveystarkastus oli entisiä tarkempi. Sain tiedon että saamani huoltoinsinöörin vakanssi ei sovellu minulle diabeteksen vuoksi koska se olisi sisältänyt runsaasti matkustelemista maailmalla ja paljolti Aasian suunnalla. En ollut sen kummemmin harmistunut koska olin ollut koko ajan tietoinen että jossain vaiheessa sairauteni tulee ilmi. Mutta pitkään siihen meni. Metso-konserni sai jonkun terveemmän inssin hommiinsa.

Epätietoisuutta
On täysin tutkimatta onko diabetekseni ykkös- vai kakkostyyppiä sillä jälkimmäiseksi se tulkittiin kun tämä ukkeli oli jo yli kuusikymppinen sen tullessa ilmi. Veikkaan vahvasti että ykköstyypistä on kuitenkin kysymys. Äitini puolen suvussa on runsaasti sen sortin diabeetikkoja ja paljon ollut heissä ylipainoakin. 

Jos olisin kertonut aikanaan
Toki lapsena en tiennyt mikä minua rassaa ja vaivan kanssa oppi tulemaan toimeen vaikka siihen en hoitoa saanutkaan enkä osannut pyytää. Mikäli vaiva olisi selvinnyt jo teini-iässä niin tulevaisuuteni olisi ollut, ehkä, varsin toisen näköinen.

Spekulointia
Olisinko käynyt kouluja sen pidemmälle kuin kävin? Tai saanut haluamiani työpaikkoja tai sen ystäväpiirin joka minulla on? Toki siinä on väki harvennut hiljalleen. Osa luonnollisen poistuman kautta. Terveen kirjoissa olin siis pitkään ja pystyin piilottamaan vaivani. Ensin tietämättä mikä se oli ja sitten kun tiesin, joskus liki kaksikymppisenä, pidin asian itselläni. Ajokorttiasiatkin olisivat voineet mennä huonommin. Toki, luovuin osasta ajokortin merkintöjä kuusviitosena mutta jätin tärkeimmät osat. Eli saan ajaa autoa ja moottoripyörää. Ainakin, tätä kirjoitettaessa, yli kolme vuotta vielä. Sitten pitää käydä tutkimuksissa ja läpäistä ne että kortti säilyisi.

Diabeteksen välittömät haitat
Poissaolevuus ja voimakas väsymys jos verensokeri on korkealla. Ärtyneisyys, levottomuus ja lyhytpinnaisuus jos verensokeri on alhaalla. Herkästi lihoo joka pahentaa oireita. Laihduttaminen taidetta. Ei saisi syödä paljoa että laihtuu mutta ei sais olla verensokerit alhaalla sillä se myrkyttää elimistöä. Terveen henkilön laihduttaminen on kovin helppoa verrattuna diabeetikon vastaavaan. Näin Pääsiäisen alla, taidanpa mennä syömään mämmiä kastikkeen kera. Mikään ruoka, edes makea, ei ole myrkyllistä diabeetikolle, vaikka niin kuulee kerrottavan, sillä määrä ratkaisee. Toki, lääkkeitä on että ylimääräisen sokerin saa "taltioitua" maksaan josta se hitaasti vapautuu mutta koitan välttää enemmälti sen käyttöä vaan syön hallitusti ja liikun hallitusti. Mutta aina ei voi tietää mikä on kulutuksen määrä jatkossa. Siksi on suklaapatukka taskussa.

Pitkäaikaiset haitat
Näön tarkkuuden vaihtelut ja hidas yleinen heikkeneminen ja raajojen huono verenkierto sekä ajoittainen raajojen tunnottomuus. 

Muut harrastukset
Klapien pilkkominen ja kalastus. Molemmat onnistuvat nuoremman veljeni tiluksilla ja mökillä. Toiseksinuorimmalla veljellä on kotitila hoidossaan joten sielläkin voin käydä kalassa. Makkaraa matkaan ja nuotio tulille jos ei kalaa tule.