Pikku purkaus

Moottoripyöräily on kivaa, kai?
Itse olen ollut aktiivimotoristi ja ajoin vähäpäästöisellä prätkälläni etanolilla useamman kesän. Se että systeemissä ei ollut ratkaisua siihen että jos ei olutkaan etanolia saatavilla niin piti pitää läppäriä matkassa. Kas kun etanolin ruiskutusmäärä on suurempi kuin bensiinin. Johtuu eri polttoaineiden energitiheydestä. Siti etanolilla ajaminen oli edullisenmpaa mutta ajomatka noin 15 - 20% lyhyempi Kuten jo aiemmin kerroin: Moottoribensiinissä, kuten 95, on osa etanolia ja etanolissa, kun alkoholia on, siinä on aina hieman vettä, riippuen alkoholin prosenttiuluvusta. Vesi, lämmön  kanssa reagoidessaan, tuottaa energiaa josta merkittävä osa on vettä muuttuen höyryksi. Lisää vääntömomenttia jonkin verran. 

Etanolin edut 
Vaan vettä etanolissa on aina. Se on kuitenkin tehokasta sillä, tiedättehän höyrykoneen, siinä vesi laajenee lämmitettäessä höyryksi ja tuottaa merkittävästi kaasupainetta eli luovuttaa energiaa mutta eri muodossa kuin virtaava vesi. Ja jäähtyy sen luovutettuaan. Se että asiaa ei ole hyödynnetty kuin vähän niin se on vain kustannuskysymys. Etanoli antaa hieman laajemman vääntömomentin mäntämoottorissa kuin bensiini. On myös hieman halvempaa. Myös palotilat pysyvät puhtoisina. Karstaa ei muodostu.

Etanolin käytön haitat 
Niitä on muutama. Jos ei aja talvella niin haittoja on vain pari. Kylmällä säällä, pakkasessa, etanolia poltettaessa sitä kuluu jonkin verran enemmän. Kaasutintoimisessa pyörässä en ole etanloia käyttänyt mutta ruiskutusmoottorissa kahdessakin erilaisessa moottoripyörässä. Merkittävin ongelma on se, erityisesti ilmajäähdytteisessä moottoripyörässä, että moottori pyrkii käymään turhan viileänä. Se vaikuttaa voiteluun kahdella tapaa: öljyn lämpötila jää jonkin verran alhaisemmaksi kuin bensiinikäytöllä jolloin moottori käy turhan viileänä. Samalla vettä kertyy voiteluöljyn joukkoon eli öljynvaihtoväli on noin puolet siitä mitä bensiinillä. 

Leipätyöni kun olen tehnyt tekniikan parissa
Sekä autojen että moottoripyörien parissa mutta leipätyö on ollut, monia vuosia, kahdessa hommassa: Aluksi, tietenkin, mekaanikkona mutta jatkossa lentokoneasentajana ja, myöhemmin, avaruusalusten kokoonpanon parissa. Niissä hommissa tuli tutustuttua eri polttoaineisiin.

Perushaittoja 
Itse olen puuhaillut erilaisten energialähteiden parissa varsin pitkään ja kaikkiin niihin on olemassa myös hyvä käyttökohde. Vaan useissa tapauksissa saastutetaan maailmaa. Avaruusmittakaavassa asuttamamme mollukka on olemattoman pieni. Liki olematon. Hirmu säkä että esiinnymme tällä pikku porukalla. Toisaalta: emme arvosta maapalloa kovasti. Tuotamme saasteista. Tahtoen tai tahtomatta. Nyt olen ollut jo vuosia eläkkeellä ja jatkan kuin ennenkin. Toki ajokilometrit ovat vähenneet kun on muitakin harrastuksia. Mökillä kuluu aikaa paljon ja usein baareissakin. Tampereella on muutama mukava mesta.

Mistä energia
Se ei ole kaukana. Ajatelkaahan puuta metsässä. Elää aikansa ja, jos ei ihminen sitä kaada tarpeeseen niin sinne metsään se mätänee. Se ei ole lainkaan energiahukkaa. Sama puu on kylvänyt siemenensä jo, ehkä, satoja kertoja jne... Uutta elämää syttyy. Puun mädätessään ei energia katoa. Madot ja hyönteiset tykkäävät. Siinä samasta, kasvien kannalta hedelmäisestä mättäästä, syntyy taimia muutaman vuoden jälkeen. Ovat uutta, uusiutuvaa, energiaa. Mädänneestä mättäästä irtoava kaasu lie tarpeellinenkin. Ottaa vain aikaa. Ainoastaan ihmisillä on omituinen kiire. Siksi saatamme kuluttaa energiaa moninkertaisesti kuin tuotamme. Siinä ohessa käytämme luonnontuotteita. Hyvin tai huonosti. Vaan ainoa energilähteemme on aurinko. Olen kuullut että öljy mutta se on vain auringon avulla kasvanutta energiaa joka on hiton pitkän ajan kuluessa muuttunut, muunmuassa, öljyksi.

Vain ihmisillä on ihme kiire
Toki, elämme, keskimäärin, alle sata vuotta mutta muut elävät eliöt, kuten puut, saattavat elää satoja, tai, jopa tuhannen vuotta. Emmekä edes tiedä kaikkia elämänmuotoja joita puissamme ja maissamme elelee...

Kierto
Lapsuudessani oli maatiloilla karjaa ja karja kakki. Ne jätökset kerättiin, paitsi ei laitumilta joka kasvoi heinää. Ei sekään ole kummoinen kierto ollut mutta parempi kuin täyttää paskalla kaatopaikkoja. Menee hyvä energia hukkaan jos paskaa syrjitään.

Ihmisjätös ja elikkopaska
En oikein ymmärrä miksi ihmisjätöstä kohdellaan eriarvoisena. Voi olla että se on energiatiheydeltään huonompi kuin hirvepaskapapanat tai muiden elikoiden. Vaikka olisi huumejäämiä ahterituotoksessa niin se kyllä edesmenee  ja muuttuu ihan tavallikseksi ihmisjäännökseksi. Ainakaan viimeisen viidenkymmenen vuoden, minkä olen ollut , kokolailla, aikuinen, en ole tietoinen miksi ihmispaska on, omituisesti, eri shaissea kuin elikkojen tuotos.

Saattaa
Taidan tämän purkauksen laittaa blogiini. Syynä oli muutaman tapaamani kulmabaarin nuorisomotoristin ajatukset. Tiedä sitten että menikö perille mutta teesini esitettyäni jouduin ostamaan omat olueni. Ehkä pitää vaihtaa trendiä?

Aiheesta saatan kirjoittaa toistekin... 

Pikku blues: https://www.youtube.com/watch?v=lpzqQst-Sg8

Maalaispoika - autoasentaja - moottoripyöräasentaja - kuormurikuski - maatalouskone - metsäkone - lentokone - avaruusalusasentaja - aktiivimotoristi - laivanrakentaja - poliitikko - ja eläkeläisen "loma päällä"

Toki nuorempana jaksoi
Useampi vuosi valtion eläkettä takana. (Lähdin aikaisin eläkkeelle kun luvan sain.) Jos nyt pitää jostain valittaa niin Rouva on nuorempi kuin itse ja hoitaa hommiansa. Jäänee, hänkin, joskus, eläkkeelle. Itse olen nauttinut eläkelöitymisestäni. Vaan en täysillä, vielä. Pitää suunnitella kun Rouvakin pitää ottaa huomioon. Mökkeily on ookoo molemmille. Mutta moottoripyöräily ei oikein sovi aktiiviseen mökkeilyyn. (Nykyisen Rouvan tapasin motoristibileissä. Oli kokkina. Rouvakin ajeli moottoripyörällään pitkiäkin taipaleita: ensin hyvin harvinaisella Honda CL350 Scramblerilla (Myyty heti kun jouti.) ja kohta 650 Cagivalla. (Ducatimoottorinen)) Minulle päivän ajokierrokset eivät ole maistuneet. Yleensä pitää olla satojen kilometrien keikka tai vielä pidempi ulkomaille ja tavata paikallisia eri kulttuurien henkilöitä. Kielestä riippumatta. Puhun ruotsia, suomea ja, varsinkin englantia, sujuvasti eli pärjään laajoilla alueilla. Italiassa (”Parlo poco l’italiano”.) en jää syömättä ja, myöhemmin, Venäjällä (Tuskin lähiaikoina en käy.) en ole koskaan jäänyt ongelmiin. Neuvostoliitossa oli kivaa. Oli sivistynyt nainen siellä, insinööri, joka halusi matkaani. Asiaa kehiteltiin ja kirjeenvaihtokin sujui. Sitten kirjeeni palautettiin. Lähdin "tontille" eli tuttuun osoitteeseen. Pääsin perille Leningradin hyvän taksin kyydissä. Talo oli siellä ja kiipesin viidenteen kerrokseen, (Kone oy:n hissi oli, edelleen, epäkunnossa.) Pääsin tutun oven taakse ja soitin ovikelloa. Ovelle tuli aasialainen mieshenkilö. Kysyin että missä henkilö xx on. Ei tietoa. Sama muissa osoitteissa. Väki oli vaihtunut. Syy ei ole selvinnyt. Pimppaa saati mahdollista neuvostoneitiä ei silloin osunut kohdalle. Masentavaa on se.

Ihan muuta viihdettä vaihteeksi
Triestessä oleskellessäni tapasin suomalaisen kaverini joka oli korkeassa asemassa suomalaisen, kansallisen motoristijärjestön jäsenenä. Oli varsin pitkä viikonloppu koska Triestessä oli iso mp-näyttely ja tuli silloin tutustua erääseen Triesten alakaupunginosan laittomaan tarjoilupaikkaan. Krapula siitä koitti mutta eipä meillä kiireitä ollut. Ehdittiin kokea muutakin. Kuten se että pyöräni oli paikallisen mp-näyttelyn korokkeella kaikkien ihailtavana kaikkne reissukilkkeineen. (Kyseessä harvinainen Quota Mille matkaenduro kaikilla kilkkeillä.) Saksan moottoritiellä huippunopeus nousi helposti yli kahdensadan mutta gasoliinin kulutuksen suhteen oli hyvä ajaa vain 140 km/h. Kyseessä, kuitenkin, laihaseosmoottori. Normikulutus, nopeudesta riippuen, 3 - 4 litraa sadalle. Moottorityyppi kiellettiin, myöhemmin, EU-asetuksella koska se tuotti laittoman määrän saasteita kuten typen oksideja. Kaikkien Quota-mallien moottorinohjaus muutettiin nykynormien mukaiseksi. Tuli kutsu. Myöhemmän 1100 Quotan omistajille ei tulleet kuin polttoainekulut.)

Kyseisen "neuvostoneidin" ensi tapaaminen
Täysin sattumaa. Hänen valmistujaisjuhlansa yliopistosta oli ravintola Nevassa. Siinä yhteydessä tutustuimme. Kiinnostavan mimmin vanhemmat olivat täysillä mukana. Myöhemmin juhlaväki häipyi hiljalleen mutta meillä kahdella sällillä oli mimmit mukana. Siirryimme valuuttabaariin eli missä kaikki rahayksiköt kelpasivat. Markat, kruunut, punnat, jne. Hyvä meininki ja sen ajan diskobiisit soivat. (Jos Googlelta kysytään niin Neva nimistä ravintolaa ei ole olemassa. Joko koskaan tai uuden järjestyksen mukaan ei sitä ei voi kertoa että onko vaiko eikö ja millä nimellä. Saa antaa vinkin. Jos nyt, ylipäätään, edes haluaisin Venäjälle mennä.)

Taksilla lähiöön
Parikymmentäkerroksinen torni. Suomalaista valmistetta ja Koneen hissi joka ei toiminut. Pikku reippailu ylemmäs isoon asuntoon. Siinä asuivat, tosin en sillä hetkellä tiennyt, että koko lähisuku. Meille kahdelle parille järjestyi kimppakämppä sisarensa huoneessa. Henkilöihin liittyvät yhteiset asiat hoituivat mukavasti eli lasti tuli laskettua. (Tiedä sitten itikö siemen.)

Aamulla
Pitkään levättyämme pyydettiin aamiaiselle ja zakuskaa oli runsaasti. Muutenkin olivat läsnä. Noin kymmenkunta henkilöä, isovanhemmat mukaan lukien ja tunnelma varsin mukava vaikkakin outo itselle. Aamiainen oli hyvä ja pikku snapsit rauhoittivat päänvaivaa. Sitten huilittiin pari tuntia lähekkäin. Toki mukavia yksityisasioita ilmeni.

Kaupunkiajelulle
Tyttärien isä oli Leningradin kaupungin Metron pomo. Hän kyyditsi meitä 1800 Elitellään (Ihan erilainen kuin olen nähnyt Suomessa. Suomen tuontiversio oli pienemmillä tehoilla ja karu.) Aiempi koulutukseni oli autonasentaja. Sittemmin opiskelin lentokonehommia. Myöhemmin ovat kiinnostaneet moottoripyörät ja niiden digitaalinen uudelleenohjelmointi että tulee äreämpi kyyti.) Aikanaan siirryin avaruusalustekniikan pariin ja koulutukseen. (Valtion hommista pääsi eläkkeelle varsin varhain. Toinen kiva piirre oli että sai matkustaa ja työskennellä ulkomailla paikallisten parissa. Kuten Italiassa.) 

Pikku "kikkoja" työkaverien kanssa.
Kaikkea en muista mutta mutta pikku "korjaavien" jälkeen tuli käydyksi useisssa Leningradin taidenättelyissä ja historiallisissa museoissa sekä ravintoloissa. Taksilla vain ajeltiin. Se oli ihan eri kuvio missä tavan rahvas käy. Halusin maksaa osuuteni mutta se ei käynyt. (Silloin olin erään kuljetusfirman palveluksessa siirtelemässä heidän tuotteitaan eri osoitteisiin mutta iltasella ja viikonloppuina ajelin muita ajoja joista sain rahan käteen heti. Edellytys oli että maanantai-aamuna oli sama lukema polttoaine- ja matkamittarissa kuin lähtiessä. Matkamittarin vaijerin irrotus oli helppo ja tankki täynnä.) 

Aiemmin mainittua
Kyseistä mainittua perhettä ei ole olemassa, paperien (Neuvosto-viranomaisten) mukaan, osoite on muiden ja itse imin tumppua. Yritin jonkin kerran matkatoimiston kautta mutta siellä ei ollut tietoa asiasta. Harmitti. Vaan olihan näitä Pirkanmaan paikallisiakin. Sitten oli yksi uusmaalainen ja kuuluu edelleen kalustoon. Hänen nykyisellä miehellään ja minulla on sittemmin perustettu yhteinen yritys. Vuosikymmenet ovat menneet hyvässä sovussa. Nykyinen The Lady on Itä-Savosta ja opettelemme toistemme kieliopillisia ilmaisuja vielä parinkymmenen yhteisen vuoden jälkeenkin...

Moottoripyöräilyni myöhemmin
Toki ajettua tuli paljon mutta halusin osallistua liikenneasioihin. Aluksi pikkujuttuja ja lainsäädäntöön tahdoin muutoksia vaan Brysseliin siirryttyäni pääsin sinne mihin halusin eli sille taholle missä oli mahdollisuus esittää ja säätää lainsäädäntöä EU-tasolla. Se avasi merkittäviä alueita. Sitemmin, hoitamieni asioiden hoiduttua, otin pakkia ja siirryin johtamaan kotimaisia moottoripyöräjärjestöjä. Mukavaa hommaa ja hyvät ryyppäjäiset heti kun puheenjohtajan nuija oli kopahtanut. Terveiset Kekulle. Ei voi sanoa että Brysselissä olisi ollut erityisen ikävää pitkissä kokouksissa vaan sitten kun kävimme Vanhan Kaupungin pikku pubeihin niin asioita hoidettiin kuntoon perusteellisemmin. Tai, ainakin, hyviä "pohjia" seuraavaan kokoukseen. Aikanaan EU, kun itäosa Euroopasta otettiin remmiin, niin oli mielenkiintoista sovittaa heidät yleiseurooppalaiseen motoristikuvioon. Hyvin se kävi vaan kovin paljon olutta kului. Siitä saisi jonkinnäköisen jutun aikaiseksi. Jos muistaisi. 

Mielenkiintoinen ajelu Saksassa
Rouvan kanssa yhdessä hänen BMW:nsä päällä ajelimme, kohta Saksojen yhdistyttyä, Berliiniin. (Ruotsin kautta Tanskaan, jne.) Majoitus entisen itäblogin puolella pienessä ja siistissä majatalossa. Seurana oli toinen suomalainen pariskunta Gold Wingillä liikkeellä sivuvaunun kera. Wingissä oli vikaa joten se pääsi huoltoon ja kaveri kävi vuokraamassa Bemarin alleen tulevan kiertoajelun ajaksi. Meillä oli oikein leppoisaa hotellin puutarhassa ja juomat edullisia. Seuraavana päivänä oli ajelu pitkinpoikin Berliiniä. Muu liikenne reitillä oli kielletty. Motoristejä oli toistatuhatta eri puolelta yhdistynyttä Eurooppaa. Kuunneltiin juhlapuheita eri maiden edustajien suista, enimmäkseen, kuitenkin saksalaisten. Sitten oli bileet leirintäalueella. Faciliteetit olivat niukat väkimäärään nähden ja paikallisen kylän ravitsemusliikkeistä ja kaupoista juomat loppuivat. Mutta muuten oli hauskaa. Jossain Berliinin ulkopuolella isolla peltoaukealla.

Pyöräni myynnissä
Osa harvinaisuuksia. 1400 California voi olla kiintoisa mutta ei lähde halvalla vaan edullisesti. Sitten on harvinainen Honda CL 350 Scrambler sekä yksi Guzzi-trike joka, poikkeuksellisesti kallistelee sisäkaarteeseen mutkaa ajaessa sekä äärimmäisen harvinainen 1000 T3 California Blover. Kone on uudenveroinen "kanttisylinterinen" ja varustettu mekaanisella ahtimella. (Eaton) Sitten sekalaisen harvinaisia että tavallisia Guzzien osia. (Keksin, fysiikan lakien mukaan, että triken massaa voi hallita paremmin kun kaarteessa siirretään painopistettä sisäkaarteen puolelle kuten soolopyörässä. Ratkaisu on hyvin yksinkertainen. Vaan en ole ennen enkä jälkeenpäinkään tavannut samaa ratkaisua muualla. Jälleen kiitos fysiikanopettajalleni.)

Verstaastani luopuminen
Sorvi on myyty. Muita koneita on edelleen (Jyrsin- ja käsityökaluja runsaasti.) Palaan niihin syksymmällä -26. Lisäksi moottoripyörien osia ja muuta sälää. Varsinkin 80-luvun alun Guzzi-malleihin. Löytyy kelpoisa "pyöreäsylinterinen" 850-moottori ja muuta voimansiirron kamaa sekä sähköpuolta. (T3-mallin moottori.)

Pyöristä luopuminen
1400 Californian suhteen olen epävarma että myynkö vai en. Korttini on voimassa, toistaiseksi, vielä vajaat kaksi vuotta. California Adamant - trike on palveluksessa jatkossakin mutta ei, sekään, oletettavissa, kovin pitkään. Osa pyöristä ovat projekteja ja niiden oheen tulee kaikkea asiaan liittyvään osaa ja ohjetta. Tulen luopumaan verstaastani hiljalleen... Jos jotain positiivista asiassa lie niin se on vuokratilojen luovutus ja ajomatkakulut (20km per sivu.) sinne ja takaisin loppuvat. Onpa varaa muuhuun puuhaan... (Mitenkä ensimmäisenä tulee mieleen eräät tamperelaiset pubit. Suosikkejani ovat lähiöpubit, keskustassa Vanha Monttu. Ale Pub ja pari muuta.) Trike, eli kolmipyöräinen moottoripyörä, on nimeltään California Adamant 1000. On outo laite siinä mielessä että se kallistelee mutkissa sisäkaarteeseen. Suunnittelin omaan tarpeeseen... Muille vinkiksi kolmipyöräisen ajettavuudesta tärkein on massan hallinta... Mitä kovempaa mutkaan niin sitä suurempi kallistus sisäkaarteeseen. (Mistäkö oppini: ilmailusta. Sitä opiskelin ja tein aikanaan. No. hukkaan meni aerodynamiikka koska minut siirrettiin avaruusalushommiin. Siellä kun ilman vastusta ei tarvitse ottaa huomioon kuin ihan alku- ja loppumatkasta mikäli on paluukin tiedossa, vaan vain pelkkä kappaleen massa. Sekin vain silloin kun jollain avaruuden planeetalla tai muulla massaa omaavalla avaruuden osalla on niin kutsuttua vetovoimaa. Painovoimaksikin mainittu.)

Esa ja Nasa
Molemmilla olen ollut töissä. Tosin, Nasan osalta välillisesti, sillä Suomen Valtio ja heidän ilmailu- sekä avaruusaluspuoli (Myös Patrian leivissä.) työllisti minua merkittävästi. Pari erilaista avaruusalusta rakennettiin. Kutakin kaksi kappaletta. Asentajia olivat, pääosin, minä ja kaima. Toki ESAlta kävi tarkastajia katsomassa kuinka sujuu. Hallin Jannessa, tuopin ääressä, todettiin että ookoo. Amerikkalaiset (Nasa) olivat tiukempia, aluksi, kun ryhdyimme sarjatuotantotyyppiseen Hornetkokoonpanoon. Vaan heistäkin tuli kavereita ja paljon kivaa tapahtui niinä vuosina. Käytiin kaverien kesämökeillä viikonloppuina ja yhden amerikanherran Harrikkaa kunnostin. (Yksi syy kunnostuksen osumiselle minulle johtui että pyöränsä oli vanha ja minulla oli olemassa myös tuumamitoitetut työkalut. Siihen aikaan olin myös Vimpy ry:n täysjäsen. Nyttemmin ei ole enää toimintaa heillä.) Kertoo sen että Amerikanporukka ei ollut kovin lyhyesti keikalla sillä osoittautui että meitä ei erityisemmin olisi tarvinnut neuvoa vaan keksimme että olimme "tyhmiä" ja heidän pitää jäädä, vielä, vajaan vuoden verran neuvomaan. Suhdetoimintaa lattiatasolla. Viihtyvät hyvin. Veronmaksajat hoitivat kulut.

Esa on tiukka
Siinä ei päässyt, erityisesti rentoutumaan, vaan sai hyvää koulutusta. European Space Agensyssä homma oli selkeä: tehdään kaksi erilaista avaruusalusta joita kutakin toiset varalle. Mikäs siinä. Eurooppalaisten veronmaksajien rahoilla. Ihan duunarina niitä rakensin. Minusta on aina ollut kiintoisaa tehdä hyvin tarkkaa hommaa. Sopivan hidasta jobia. Ei tarvinnut hosua eikä hiota. Toimitilat olivat nk. puhdastiloja joihin mennesssä vaihdetaan koko puku. Toisinpäin palatessa. Kahvitauoilla ei juuri käyty.

Häivelaivat
Kahta olen ollut tekemässä. Molemmat ovat Merivoimien käytössä edelleen. Tämäntyyppisiä ovat uudemmat. Ne eivät näy tutkassa absorbtiopinnoitteensa vuoksi mikäli koko miehistö pysyy alati sisätiloissa. Ei se hullumpaa hommaa ollut mutta joskus, minulle itselleni, samaa tointa toisensa perään tehdessä hieman tympäisi mutta se unohtui tilipäivänä. Silloin päätin hankkia 1100 Brevan tilalle California 1400 -mallin.

Kouluissa 
Koulutukseni: kansakoulu, keskikoulu, ammattikoulu autonasentajaksi ja Ilmavoimien Teknillinen Koulu sekä työharjoittelu Lapin Lennostossa Drakeneiden ja Fouga Magistereiden parissa. Joitain kursseja sen jälkeen. Jäin ylikersantin arvoon kun en suostunut menemään Päällystöopistoon. Harkitsin kyllä pitkään. Lentsikkahommissa yrittivät minusta työnjohtajaa Patrialle. (Silloinen Valtion Lentokoneteollisuus.) Istuin luennoilla kymmenkunta kertaa eikä tullut yhtään uutta tietoa siellä. Kyllästyin ja luovutin ja jatkoin avaruusalusosastolla tavallisia hommia puhdastiloissa. Siitäkin maksettiin ja majoitus oli edullinen. Kaverini, kutsutitteliltään, "Suomu" jakoi kaksion kulut kanssani. Alakerrassa asuivat tummat. Heidän luonaan poikkesin satunnaisesti. Mukavaa ja vieraanvaraista väkeä. Tein autokaupatkin heidän kanssaan. (Tapanani on ollut, motoristina, ostaa jokin "ritsa" talviajoneuvoksi ja keväällä myydä pois.) Tosin, joitakin vuosia, ajoin prätkällä ympäri vuoden. Puketumis- ja asennekysymys sekä nastarenkaat. 

Pirkanmaa on nyt kaukana
Nyt Itä-Savossa kesämökillä. (Hiukan auki 500km Tammerforsin hyvästä mestasta.) Komento Rouvalla. Saunottu on, tiedossa pientä laittoa Mökin rakenteisiin. Tällä kertaa vain pakettiautolla liikkeellä eli ei tule käytyä Itä-savolaisissa tai Karjalan puolen kavereita moikkaamassa eri mp-tapahtumissa. Fiilikset ovat hyvät. Kalaa en ole uistimella saanut. Vielä. Vain pikkukaloja hyppii rantavedessä. Pientä kunnostusta on aina ja, tietenkin, siistimistä. Tällä kertaa ei ole tapahtunut mitään särkymistä talven ajalta mutta kaikenlaista ryönää on tontille kertynyt: syynä ikääntynyt männikkö. Yllättäen, siistiminen on viihtyisää hommaa kun sitä tekee itselle. Räystäskourut pitäisi tyhjentää. Muunmuassa. (Kourut tyhjennetty, karike laastu pois katoilta ja vajan vinoon painunut kivijalka tuettu.) Syksyllä pitkä viikonloppu Mökillä. Paikat järjestykseen ja luukut lukkoon.

Kalakin tuli
Ensimmäinen kyseistä lajia omalla kohdalla: säyne. Oli, kuitenkin, varsin pieni niin laitoin kehittymään. 

Kuulin juuri
Ihanaa. Ne kaverit joista moottoripyöräilyssä ovat olleet niitä joita haluan tavata. Ulko- ja kotimaasta. Osa heistä tulevat moikkaamaan. Se vaatii monta keissia olutta tänne Itä-Suomen mökillemme. Ai että. Monta tarinaa tulee kuulluksi ja kerrotuksi. Kaiketi teen lyhyen yhteenvedon kun bileet ovat jo olleet. Syyskuun puolella on "Syystapaaminen" jossa pelataan korttia, vietetään huonoa elämää, saunotaan ja lähdetään sunnuntain puolenpäivän jälkeen hiljalleen kotiappäin. Onneksi ei ole asunnolta kuin noin 30km taivallettavaa. Muu porukka tulee eri puolilta maata.

Tavoitteet
Yli kaksi kuukautta Mökillä keskikesällä. Siinä on muutakin tointa kuin löllötellä terassilla. (Rouva teki etätöitä.) Poikkeamisia tuttavien ja motoristikaverien luona sekä Vaimon suvun porukoissa. Kahvia ja pullaa. Odotuksissa on että jokunen motoristiystäväni saapuu ihan yövieraaksi tai useammaksi. Silloin on mukava viettää nuotioiltoja ja sanailla asioita. (Käytännössä olimme yli kaksi kuukautta mökkeilemässä kun rouva sai tehdä etätöitä. Jokunen vuosi sitten mökillekin tuli nettiyhteys. Perämettälle.)

Otsikon ammatit
Vain pääosa on siinä. On tullut tehdyksi monenmoista puuhaa. Osa hyshyshommia ja muut ihan tavallisia duuneja mutta osa varsin vaativia. Niihin liittyi koulutus ESA:n ja NASA:n toimesta. Mitä milloinkin tehtiin. Alkuun menin töihin, jo silloin ikämiehenä, jos kolmekymppisestä voi niin sanoa, vaan työkavereista useimmat olivat nuorempia. Mukavaa ja varsin oppinutta sakkia ja työt sekä vapaa-aika sujuivat. Tosin aika vähän vietin vapaata työkavereiden kanssa koska olin silloin johtavassa asemassa eräässä moottoripyöräjärjestössä. Se sisälsi paljon matkailua, enimmäkseen lentoteitse, eri Euroopan maihin. Paljolti Saksaan, Belgiaan (Bryssel)  ja Italiaankin. Toki muitakin maita tuli kierrettyä. Myös USA:ssa piti matkailla. Muunmuassa Bike Week:llä. Niistä hommista ei juuri tienannut kuin päivärahat. Työnantajani, Suomen Valtio, onneksi, salli minun matkailla ja tehdä poliittista järjestötyötäni EU:n piirissä eikä pidättänyt peruspalkastani kaikkea vaikka olin viikollakin reissussa.

Niin, ne työt
Koulutusta ei juuri kansa- ja keskikoulua kummenpaa ole. Amiksesta valmistuin autonasentajaksi jota en ole tehnyt päiväkään vaan omia autojani ja prätkiäni olen rassannut. Säästö on merkittävä verrattuna huoltoliikkeen laskutukseen. Ilmailu on aina kiinnostanut. Siihen suuntaan vei Ilmavoimien Teknillinen Koulu jonka käymisestä maksettiin rahaa käteisenä. (Eli Ilmavoimien päiväraha. Ylikersantiksi nimesivät.) Siis tulopuolelle eli lomalle lähtiessä oli matka- ja kaljarahat taattu. Vähintään piti olla palveluksessa kaksi viikkoa kerrallaan "kineksessä" ennen kuin pääsi viikonloppuvapaalle. Lyhyesti, vain kolmen vuoden jakson, olin ihan pelkästään siviilihommissa. Rakensin siinä ohessa omakotitalon Osuuspankin rahoilla. Vaan en päivääkään ole siinä asunut vaan vietit veivät muualle eli ilmailun puoleen. Tuvan möin ja olin velaton joutomies. Valtio halusi minut töihin. Maksoi asunnon ja jatko-opiskelun ruokineen.

Aiemmin mainittu
Kokelin, aikanaan, tavisjuttuja kuten kuormurikuskin ja metallimiehen hommia. Talvella kuormurin ajo on ahterista. Hitsaus, toki, on mukavampaa hommaa: useammassa konepajassa, kuten S.Pinomäki ky:ssä, Ylö-Tehtaat oy:ssä ja parissa muussa, kokeilin olla tuottava. (Jälkimmäisessä kuukausipalkattu +reissupalkkiot asennusmatkoista Lappia myöden. Niistä kerron joskus jos muistan. Ylö-Tehtailla olin myös työnopastajana kun tuli uutta väkeä taloon. Muutama vanhempi tulokas katsoi nuorta sälliä hieman vinoon mutta asia hoitui Paikallisen terassilla.) Kaikista perushommista sanoin itseni irti ja halusin jotain haastavampaa. Koska varusmiespalvelun aluksi kävin Ilmavoimien Teknillisen Koulun niin arvelin että siellä olisi mielenkiintoisempia hommia. Niin olikin: erinomaista koulutusta sen lisäksi että myös kiinnostavaa. Siltä pohjalta hakeuduin Ilmavoimiin.

Samoihin aikoihin
Koska työt olivat taatut niin tilikin tuli parin viikon välein ja majoitus, ei kovin ylellinen vaan tavallinen kerrostalokaksio johon otin, toiseen kammariin, vuokralaisen. Hän opiskeli lentokonetekniikkaa. Minulle se oli jo tuttua. Kerron myöhemmin mitä kaikkia kilkkeitä on tullut puuhattua alalta.

Jatkoa puolustuksessa
Koska kokemusta oli niin useampi taho halusi minut töihinsä. (En ole ollut päivääkään työttömänä. Mutta "omia vapaita" olen ottanut että voi matkailla moottoripyörällä ulkomaillakin. Tosin pisin reissu oli vain kahden kuukauden Italianreissu. Muut noin parin viikon suvimatkoja.) Edellä jutuissa ei ole kaikkea listausta töistäni ja työnantajistani koska osa niistä ovat lyhytaikaisia kokeiluja joissa en voinut tuoda esiin osaamistani. Tarjottiin vain jotain "sorvin ääressä"-juttuja eli toistuvaa puuhaa. En tykkää tehdä samaa hommaa useampia kertoja. Siksipä otin yhteyttä, melko vaivattomasti, koska tuli Sotavaltiolta kutsu kertaamaan, erääseen kapteeniin, tuttu ennnestään, joka ohjasi minut erään everstin pöydän ääreen. Keskustelimme varmaan tunnin varsin leppoisasti wienerien ja kahvin voimalla. Kysyi myös sotilasarvostani, joka ei kummoinen ole, mutta hänen mielestään olisin sopiva erääseen projektiin. Yllätyksekseni se ei ollutkaan armeijan hommiin.

Aaltelkaahan koulutuksestani
Vanhemmat halusivat, tietenkin, kansakoulun jälkeen parempiin piireihin. Eli keskikouluun. Sinne hain. Pääsin, minimiarvoin. Kävin ensimmäisen luokan, jäin luokalleni. Koska olen syntynyt loppuvuodesta niin noin yksitoistakesäisen suhteen olin liki vuoden jäljessä useimpiin. Uusin ykkösen ja arvosanat olivat ihan toista. Ei huippua mutta kelvollisia. Vasta kuudetta vuotta käydessäni eli viimeisellä, viidennellä luokalla, arvosanani kohosivat. Erityisesti matematiikassa. Siihen antoi alkupotkua, aikanaan, joukko-oppi -niminen matematiikan "laji". siitä ollaan montaa mieltä mutta minulla se toimi. Herra Nikkonen ja, sittemmin, kimakkaääninen Anna-Liisa Leppälahti antoivat kunnon opin siinä lajissa. (Anna-Liisa itse ei tykännyt joukko-opista mutta pakko sitä oli opettaa. Joukko-oppi oli neuvostoliittolaista perua.)

Koulumatkat
Rasittavia. Aamulla, hirmu aikaisin klo. 7.00, kulki yli kahden kilometrin päässä olevalle pysäkille linja-auto joka vei, liki kolmenkymmenen kilometrin päähän koululle. (Sitä ennen oli koulukyyti reilun kilometrin päästä niin kauan kuin kävin kansakoulua. Keskikouluun, yksityiskoulu, päästyäni en kyytiin kelvannut.) Iltapäivisin pääsin yleisellä linja-autolla seitsemän kilometrin päähän kodista. Usein kävelin, jos oli hyvä sää. Johtui siitä että se, liki perille vievä, linja-auto kulki vasta klo. 16. Olisi pitänyt varrota, pahimmillaan, yli kaksi tuntia. Opin kävelemään seitsemän kilometriä noin tunnissa kotiovelle. Bussilla kulkien olisi kävelymatkaa ollut vain kaksi kilometriä. En yhtään ihmettele miksi kouluarvosanani olivat alemmilla luokilla heikkoja. Vaan uni maittoi koulupäivien jälkeen.

Lukioon
En halunnut. Vanhemmat olivat hyvin pettyneitä. Olisin päässyt. Meninkin keskikoulupohjaiselle autonasentajalinjalle ammattikouluun. Siellä opiskelin kaksi vuotta. (Kolmekin olisi ollut mahdollista. Kuten toiseksi nuorimmalla veljelläni.) Tykkään, edelleen, ruuvamisesta. Ehkä jokunen on nähnyt tekemiäni moottoripyöriä. Valitettavasti olen nykyisin estynyt tekemään prätkäremontteja. Paljon menee 1970 - 2000 -aikakausien Benelli- ja Guzziosia sulattamoon kun ei ole kiinnostuneita tarvitsijoita ilmennyt.

Amis
Jo, noo. Leppoisaa. Keskikoulupohjainen linja. Laitteet varsin päteviä. Opettajat, osin hyviä ja muut kelvollisia. Kiirettä ei ollut. Kahden vuoden jälkeen lähdin. Kolmaskin vuosi olisi ollut mahdollinen jossa keskityttäisiin sähköpuoleen perusteellisemmin. Se vuosi oli elämäni tylsin vuosi. Eli oli vain satunnaisia hommia ja pitkiä taukoja kun kerroin että vuoden päästä pääsen aliupseerikouluun. Joten hanttihommia ja äiti hoiti että vyötärö ei kapene.

Aliupseeriksi
Ilmavoimissa. En hakenut sinne kun en tiennyt että sinne pitää hakea mutta satuin pääsemään. Siellä oli myös toinen kaveri joka ei ollut hakenut pääsykokeiden kautta. Peruskoulutuksen jälkeen oli testi että onko homma hallussa. Itsellä oli. Sitten aliupseerikoulu Ilmavoimissa eli kävimme läpi silloisten lentokoneiden tekniikkaa sekä teoriassa että käytännössä. Kohdalle sattui yksi Ilmavoimien mielenkiintoisimmasta aliupseereista jonka koulutukseen jouduin. (Sain osallistua.) Meillä synkkasi heti. Kerrottakoon että kun opiskelin lisää ilmailualaa, ihan ilmaiseksi, koska olin ilmoittautunut työttömäksi. (Olin vittuuntunut jakelukuormuriajoon. Ahterista on se.) Asuntokin maksettiin, Valtion toimesta, niin hän oli jälleen opettajani. Kuten myös monelle muulle. Lisää ilmailusta tuli opittua. Pohjalla oli Ilmavoimien Teknillisen koulun käynti ja sekä palvelus Ĺapin Lennostossa Drakenlentueessa. (Miksi Lapin Lennoston koneissa oli piirretty ilves sivuvakaajassa: koska kyse on entisestä Hämeen Lentueesta.)

Lapin Lennosto
Yksi parhaista ajoista elämässäni.  Ilmavoimien Teknillisen Koulun käytyäni pääsin reaalimaailmassa toteuttamaani innoitustani tekniikasta. Sai kerrankin rassata ja huoltaa laitteita, toki vain pinnallisen koulutuksen suhteen. Oppainani olivat kanta-aliupseerit jotka olivat opiskelleet pidempään lentokoneita. Itse aloitin Fouga Magister alkeissuihkukoneen parissa. Siitä, yllättäen, siirto Draken-laivueeseen. Se olikin ihan uusi juttu: koneet jotka kykenivät yliääninopeuksiin. Joiden huolto, joka apumekaanikoille kuului, oli hyvinkin mielenkiintoista. Silloin oli käytössä, viisi eri Draken-malliversiota. Siinäpä riitti opiskelemista. (Yhtä, Draken S-versiota ei ollut Ruotsilla koska se oli Suomessa tehty suuritehoinen erikoisversio.)

Aikanaan salaista tietoa
Neuvostoliiton suhteen oli rajoitus Ilmavoimille että hävittäjäkoneita ei saa olla kuin tietty määrä. Olikohan kolmekymmentä? Myöhemmin pääsin, kertausharjoituksissa, katsomaan kallioon louhittuja luolia. Siellä oli paljon lisää lentsikoita mutta purettuina. Ilman moottoreita. Ilmeisesti niitä ei laskettu kokonaismäärään. Selvisi että moottoreita on niihinkin koneisiin mutta ovat toisaalla. Sijaintia ei kerrottu.

Kerrottakoon että
Mitään yletöntä äkseerausta Ilmavoimissa palvelemisen aikana tai muuta ikävää juttua ei ollut. Saimme kulkea vapaasti iltalomille ja tulla ja mennä mielemme mukaan. Kunhan pidimme huolta että laivueessa oli täysi miehitys eikä henki enää aamulla haissut. Tosin: en koskaan, silloin kuullut tai nähnyt, että varusmiestä olisi puhallutettu.

Perusduuneihin
Maatalouskoneasentajaksi. Ylö-Tehtaat oy oli silloin kovasti mukana maamme maatalouskoneiden valmistamisen suhteen. Oli ilo olla siellä. Hetken olin asentajana mutta sittemmin, kun uutta väkeä tuli lisää, olin työnopastajana. Olihan se mielenkiintoista, aluksi, opettaa erittäin tylsiä ja loppumattomasti toistuvia mekaniikan kokoonpanoja Etelä-Pohjanmaan sälleille joita sinne asuntolamajoitukseen lähetettiin. Se homma ei heille sopinut mutta työttömyyskorvaus oli pieni ja töistä sai enemmän. Tuskin kimppakämppäkään kovin innostuttava oli.

Ylö-Tehtaat kasvoivat
Minusta tuli kiertävä asentaja. Mielenkiintoista oli se että mainitsin puhuvani myös ruotsia. Heti pääsiin kiertämään rannikkoja ja muita ruotsinkielisiä alueita. Tosin, Itä-Uudellamaalla, puhuivat sellaista ruotsia että en ymmärtänyt. Vaan kun kone piti saada kuntoon niin toki jokin yhteys syntyi. Jossain siellä Lasse Virenin seuduilla. Ruotsinkielinen Pohjanmaa oli helppo. Selkeä meininki ja mielenkiintoisia kulttuurellisia eroja. Pohjois-Ruotsissa ja jotkut Norjassakin puhuivat kveeninkieltä joka on yksi suomenkielen murre. (Mikä parasta: Pohjalaiset ruokkivat asentajan. Mutta Karjalassa homma meni askelta pidemmälle: tarjottiin talon tyttäriä emänniksi ja siten "tuleva vanha isäntä" pääsisi vapaalle ja katsoisi vain päältä kuinka uusi vävy hommia tekee. Ja pitää huolta että omalla tilillään on rahaa. En mennyt ansaan. Otinkin savolaisen eukon. Vaan paljon myöhemmin.)

Pinomäellä
Ylö-Tehtailta lähdin, esimieheni perässä, Sakari Pinomäki ky:n leipiin. Palkkakin parani. Minusta tehtiin, edelleenkin, kiertävä asentaja eli missä kone renkkaa niin minä korjaan. Ei kovin hääviä hommaa pakkaskeleillä sekä paljon pakettiautolla 
ajoa. Sen sijaan verstashommat olivat ihan ookoo. Rupesi kulkemaan huhu että S. Pinomäki ky. on menossa konkurssiin. Niin tapahtui, myöhemmin. Kerkesin liukenemaan ajoissa.

Rautavaaralla
Vastaavia hommia oli rautavaaralaisessa firmassa tarjolla ja silloinen naisystäväni tarjosi edullista asumista luonaan. Hommat ookoo ja pääasiassa lämpimässä teollisuushallissa. Firma teki myös autohuoltoja ja -asennusta joten tein sitäkin. Olihan minulla siihen koulutus. Ajan mittaan selvisi että eukontekeleellä olikin sivusuhde. Asia ei parantunut keskustelemalla. Lähdin. Firma oli ookoo. Toki monesti olen käynyt Rautavaaran Metsäkartanolla ja järjestänyt sinne moottoripyöräkokoontumisia. Paikassa on runsaasti majoitustilaa ja erilläänkin olevia rakennuksia joita hyödynsimme. Järvi aivan rannassa ja kilometritolkulla hietikkoa.

Mänttään lentokoneiden pariin
Kuorevesi lentokenttineen on siinä vieressä sekä kattaa melkomoisen rakennuskannan joiden sisällä, korkeiden aitojen takana, tehdään ilmailu- ja avaruusalustekniikkaa. Aluksi olin ReDiGo-kokoonpanossa mutta sitten tuli siirto Hornetien eturunko-kokoonpanoon. Siinäkin meni pari vuotta mutta alkoi toisto tympimään. (Toki ohessa, omalla ajalla, toimin eri motoristijärjestöjen parissa kotimaan ja EU-tasolla. Ajoin vuodet ympäri moottoripyörilläni.)

Hornet-kokoonpano
Eturunkojen puolikkaiden kokoonpanoa. Tarkkaa hommaa sekin. Kielitaidosta oli taas hyötyä. Piirustukset olivat amerikanenglanniksi. Otin, vakaasti, selvää piirustuksista ja samalla, osin kielitaidottomat, asentajat saivat selvyyttä rakennekaavioista. (Samassa piirustuksessa oli useamman Hornet-version piirustukset ja koodeilla merkitty kunkin version rakenteen vaateet. Tarkkana piti olla.) Asunto oli aivan teollisuusalueen kupeessa eikä Hallin Janneen ollut pitkä matka.

Yllättäin kutsuttiin avaruusalusosastolle
Kutakin laitetta tehtiin kaksi identtistä kappaletta. Työ tapahtui puhdastiloissa eli tilaan mennessä riisuttiin vaatteet ja pukeduttiin kertakäyttöiseen haalariasuun. Myös jalkineet vaihdettiin tarkoituksenmukaisiin kertakäyttötossuihin. Pitkät hiukset tuli pitää paperimyssyn sisällä. Tuotteemme tehtiin ESA:n ja NASA:n kouluttajien opastuksella aluksi ja sittemmin omatoimisesti. (Opintokieli oli englanti.) Uusia tilauksia ei tullut. Homma loppui noin kahden vuoden jälkeen ja muutin Tampereella toihin erääseen moottoripyörähuoltoliikkeeseen.

Tampereelle vakituisesti
Motoristikaverien luona, Savonlinnassa, tapasin naisen joka vaikutti ystävälliseltä ja yhtä äkkiä asuimme Tampereen keskustan tuntumassa tilavassa kolmiossa. Sain homman mp-asentajana. Tein lähinnä sen kesän ajan niitä hommia kunnes Valtio, taas, houkutteli luoksensa.

Jälleen hyshyshommissa
Eräs, nykyään Pirkkalassa toimivan laitoksen esimies, nyttemmin jo edesmennyt, pyysi minua hommiinsa. Työn vastaanottoni tapahtui Tampereella Pyynikin näkötornin kupeessa jossa motoristit niihin aikoihin kokoontuivat. Sanoin joutavani heille töihin. 

Hirveä päin 
Muutama vuosi meni ookoo kunnes työmatkalla törmäsin hirveen kaupungin kadulla. Syyspimeä sateinen aamu Nokialla. Pyörä meni aika vammaiseksi kuten itsekin. Ensimmäisenä paikalle tulivat poliisit. Puhalluttivat nollatuloksen. Sitten alkoi inttäminen siitä miksi olen kaatunut. Selitin että hirvi tuli eteen. Röhönaurut sain kuulla ja veikkauksen että olen joidenkin aineiden vaikutuksen alaisena. Poliisit nostivat minut pystyyn ja sanoivat että mennään laitokselle ja lääkäriin että katsotaan mitä aineita olen käyttänyt. Vastustin, sillä selkään sattui kovasti. Samalla huomasin että matkan päähän ajautuneessa pyörässäni oli etuhaarukassa irtonainen, lämmin hirven takajalka. Osoitin sitä poliiseille. Sitten uskoivat. Ambulanssi tuli ja vei minut sairaalaan. Piiiitkä sairasloma. Selkä korjaantui jonkin verran ja olin aikeissa mennä vielä töihin. Kokeilin asiaa. Ei onnistunut. Eli eläkkeelle oli jäätävä. Talven aikana kuntouduin hiljalleen selkärangan murtumista. Pituus lyheni liki kaksi senttimetriä ja selkäydin oli saanut vaurioita. Kankaanpäässä kävin paikallisessa kylpylässä useita kertoja kuntoutuksessa. Vakuutusyhtiö maksoi ja maksaa edelleen jotain nimellistä korvausta sekä eläke tulee tilille kerran kuussa. Varsinaisen eläkeiän tavoitin jo muutama vuosi sitten. Nyt kesämökillä Itä-Savossa. (Vain kaksi kuukautta mökillä ja sitten Tampereelle. On jo Kerhokavereitakin ikävä.)

Harrastusta tiellä ja tallissa
Moottoripyörillä olen ajellut paljon. Myös siihen liittyvään politiikkaan liityin. Muutamissa alan järjestöissä joko jäsenenä tai hallintoneuvostossa sekä puheenjohtohommissa. Perustamani LCR-mc. Liikenneturvan hallintoneuvostossa, Smoton hallinnossa ja muutama muu organisaatio ohessa. Pääosin kotimaassa eri paikoilla ja myös Brysselissä edustamassa suomalaisia motoristeja. Sekä mielenkiintoisia kokouksia muutamissa muissa Euroopan kaupungeissa missä alan motoristijärjestöt kokoontuivat. Työn ohella rakentelin ja muuntelin moottoripyöriä muille sekä itselleni. Liikenneturvan hallintoneuvostossa istuminen, ainoana kaksipyöräisten edustajana, oli jossain määrin pitkästyttävää. Sen sijaan eri moottoripyöräjärjestöjen kokouksissa kotimaassa sekä eri puolilla Eurooppaa oli paljon mielekkäämpää istua. Joko jäsenen arvoisena, hallituksen jäsenenä tai puheenjohtajana. Kokoukset käytiin pääosin englanniksi paitsi ranskalaiset ei. Niitä varten oli tulkki. Vaan kyllä illalla päivällisellä puhuivat englantia. Kummaa sakkia.

Sadepäivä Mökillä
Rouva lähti pystyttämään taidenäyttelyään kirkonkylälle. Ulkona ei ole tänään järkevää touhuta. Siksipä kirjoittelen. Illalla tulee vieras ja muutaman päivän perästä useampia tuttuja vieraita. Pitänee pystyttää tiipii. Siinä on vilpoisaa öitsiä.

Mökkipuuhia
Isoin homma oli Mökin katon puhdistaminen karikkeesta ja muusta roinasta. Myös räystäskourut tulivat tyhjennettyä karikkeesta. Kourut olivat reunoja myöden täynnä. Nyt virtaa sadevesi sinne mihin pitääkin. Muita hommia on Aitan kivijalan oikaisu ja lievä kunnostus. Myös liiteri - vaja - huussi - kompositio vaatii kunnostusta. Ainakin katto pitää uusia sekä yksi vajonnut kivijalka oikaista. Kohta tulee ensimmäinen kesävieras. Siksi pitää karusellihuussin ämpäreitä tyhjentää kompostiin. Tänään sataa joten sisähommia enimmäkseen...

Kalastus
Siihen ei ole ollut kauheasti aikaa. Yhden mukavan kokoisen säyneen olen saanut kuiville kesällä -26 mutta kun muita ei tullut niin päästin ko. särkikalan takaisin kasvamaan. Moottoriveneajeluita, toistaiseksi, on tehty vain kaksi. Akkuvoimalla. Mikäpä on ajella tyyntä järveä ja katsella maisemia ja kommentoida naapuruston mökkeja. Nyt ovat venäläisten öky-huvilat tyhjillään tai vaihtaneet omistajaa. Venäläismökin erottaa siitä että koko tontti (1ha.) on tyhjennetty puustosta täysin. Sitten keskelle kaksikerroksinen hirsihuvila ympärillä vain nurmikkoa sekä aivan rantaan saunarakennus jossa myös majoitustiloja. Muiden mökkitontit ovat metsäisiä ja maa kuntan peitossa eli varsin luonnollisessa tilassa. Venäläisillä on, näköjään, tapa laittaa iso, kelluva laituri ja sen viereen näyttävä vene jolla ei koskaan ajeta. Tai en ole nähnyt ajettavan. (Järvi  on noin 5 km pitkä ja puolitoista leveä. Muutama autio kalliosaari ja pari kesäasuttua. Yhdessä on ollut, tuossa huutomatkan päässä, entinen maatila.) Toki tonteilta moikataan jos on asukkeja paikalla. Nyttemmin osa tonteista pukkaa pajua...

Koeajomatkamuistelma

Nokialla yksityinen myyjä
Laitakaupungilla oli eräällä henkilöllä moottoripyörä myytävänä. Sen tarina oli se että oli pojalleen ostanut poliisin huutokaupasta Moto Guzzi 850 GT:n vuosimalli 1972. Ei se kelvannut. Piti olla japanialainen. Guzzi myyntiin. (Myöhemmin näin poitsun ajelemassa uudella pyörällään: kaksitahtinen Kawasaki näkyi olevan. Ei morjestanut.)

Kaupantekoa
Se oli helppoa mutta laitoin yhden ehdon: ajan viikonlopun ja tulen maanantaina tekemään kaupan jos pyörä kelpaa. Näin sovittiin. Jätin henkilötietoni ja lähdin matkaan.

Taipaleeelle
Perjantai-iltana ajelin Orivedelle koska niillä seuduilla oli, Siitamassa, moottoripyöräkokoontuminen. Vaan en malttanut olla kuin la-aamuun asti. (Kerrottakoon että eräs paikkakuntalainen, taipumuksistaan tunnettu mies, pyrki läheisyteeni. Väistin. Kun en ole sillä alalla.) Lähdin, hyvän aamiaisen jälkeen, maamme itäpuolta ajelemaan. Ei kovin idässä vaan pysähdyin Iisalmeen ruokailemaan. Shellin baariin. Sattui että silloisen työpaikkani esimies oli myös matkalla. Rainer on Guzziukkoja hänkin. Tällä kertaa autollaan liikkeellä. Jatkoin matkaa samoilla silmillä pohjoisen suuntaan.

Kemijärvellä kahvilla ja sämpylällä
Se oli alle vain vartin pysähdys ja tankkaus. Jatkoin pohjoiseen ja sieltä Inarin ohittaneena edelleen Karigasniemelle. Tapahtui yöpyminen teltassa. Telttapaikka oli ilmainen. Ehdin poikkeamaan paikallisessa missä kansalaiset iloitsivat ja nauttivat saavutuksistaan. Aamulla ylös, ruokailu sikäläisessä ravitsemusliikkeessä ja suuntana Hammerfest. Siellä ruokailu ja tankkaus sekä samoja jälkiä takaisin. Maastonmuoto oli erilaista.

Palatessa lautalla
Muitakin motoristeja oli samalla reissulla. Saksalaisia Bemareillaan. Autolautan kansi puolillaan ja pari autoa. Todella kostea mutta lämmin poutasää. Ehdin viime tingassa lauttaan. Muut jo olivat asettuneet keulaan katselemaan salmen ylitystä. Minäkin sinne könysin. Hiki tuli ajokamppeissa.

Käyntiongelmia
Kun lautta tuli mantereen puolelle niin saksalaiset käynnistelivät pyöriään. Monet pyöristään eivät käynnistyneet. Säikähdin itsekin mutta Guzzi lähti käyntiin napista painamalla ja saksalaiset vastarannalla ihmettelivät toimimattomia pyöriään kun ajoin ohi. En jäänyt niksmanneja neuvomaan.

Jatkoin taivalta
Sain ajaa varsin rauhassa takaisin kohti Karigasniemeä. Ennen rajanylitystä, Kaarasjoella, poikkesin ostamassa matkamuistoja jostain kioskista. Sielläkin oli terassit täynnä väkeä. Toinen yö Karigasniemellä oli edellisen toisinto paitsi että melu terassilla oli vieläkin isompi. Kevyt ruokailu ja tulpat korviin. Aamulla taas teltta tarakalle.

Tunnelmahetki Ailigastunturilla
Ajelin poroerotuspaikan ohi tunturille kunnes ylemmäs ei enää päässyt. Istahdin kivikon laitaan ja katselin maisemia. Siellä tein päätöksen että ostan tämän pyörän. Ensimmäinen Guzzini. 

Inarissa sapuskaa nahan alle
Siinä ei kauaa mennyt. Tankki täyteen ja etelän suuntaan. Suunnittelin ajavani Pohjanmaata alas. Limingan jälkeen kohteena Kaustinen. Tie suoraa ja vauhtikin nousi. Kahvittelin ja jotain söinkin vaan ajaminen sujui. Vararavintona suklaata ja vissyä. Oli jo puoliyö.

Poliisit
Vähän ennen Kaustista näin jo melko kaukaa pitkän suoran päästä että poliisilla oli tien varressa ratsia yömyöhällä. Ehdin jonkin verran jarruttamaan mutta vauhtia oli yli sallitun vaan keksin ajaa vastaantulevien kaistan vasenta reunaa. Tutka ei ollut saanut lukemaa. Konstat olivat kiukkuisia ja uhkailivat pyörän takavarikosta. Sanoin että ei ole minun pyöräni että siitä vaan. Paperit sen todistivat. Vielä vannottivat ajamaan kunnolla. Nyökyttelin, laitoin kypärän päähän sekä katosin Pohjanmaan maisemaan. Kaustiselta käännyin sisämaahan päin.

Tauko Hirvaskankaalla
Siinä kohtaa jo hieman väsytti mutta kahvin voimalla jatkoin Ylöjärvelle jossa silloin asuin liki keskustaa. Nukuin pitkälle yli puolenpäivän ja ajelin Nokialle jossain klo. 17 aikaan. Siellä myyjä oli odottelemassa talonsa pihalla ja kyseli että oliko koeajo onnistunut. Sanoin että oli ja ostan pyörän. Rahat olivat käteisenä. Siirtopaperit tehtiin. Lähtiessä sanoin että koeajo oli melko pitkä: useampi tuhat km. Ei meinannut uskoa mutta kun mittarilukema kertoi totuuden niin uskottava oli.

Vuosia omassa käytössä
Sama, entinen poliisipyörä, tuli entisöidyksi toimestani. Tein pääosan hommista rivitalo-osakkeeni olohuoneessa. Kaveri, ammattimies maalauksessa, teki siistiä jälkeä. Tuttu sähkömies teki uudet sähköjohdotukset alkuperäispiirroksen mukaan. Oli melkoinen homma löytää asianmukaisen väriset johtimet. Paljon pestyjä osia kirjahyllyssä. Kylppärillä oli käyttöä. Seuraavana keväänä pyörä oli uuden veroinen maalauksia ja kromauksia myöden. Kaikki kävin läpi ja kunnostin tai vaihdoin uudet osat. Pyörän arvo kasvoi merkittävästi. Ajoin sillä vuosia kunnes se, melkein väkivalloin, minulta ostettiin. Yks "Artsi", mukava sälli jostain rock-ympäristöstä. Meistä tuli kavereita ja nähtiin usein niin että hän tuli tapaamaan minua . Toki kävin keikoillaankin kun minulla oli mukakava hoito Helsingissä. Ostin niillä rahoilla uuden enduro-Guzzin. NTX750. Sillä sujui talviajokin. Varsinaisena talvipyöränä oli nappularenkainen 650 Tutto Terreno ja itä-saksalainen sivuvaunu. Leppoissa menoa ja pakkasta miinus 20+. Ajoin kuusi vuotta aktiivisesti talvellakin ja osan ajasta asuin Rautavaaralla. Eili varsin syrjästä sivistyksestä. (oli siellä ilonsakin: Paikallinen pub Tillikka ja Rautavaaran Metsäkartano hieman syrjemmällä.)

Myin osakekämpän ja ostin toisen
Muutama vuosi meni. Möin asunnon ja olin vapahdettu. Toisessa osakehuoneistossani majoitin opiskelijoita. Särkivät paikkoja ja muutenkin epäsiistiä. Remontoin ja myin. Jälkeenpäin ei ole tullut, edes ajatusta, ostaa kiinteistöä. Kulkumies... (Kotonani pidettiin miehen mittana että on oma asunto. Vaikka velaksi.)

Töissä lentokonetehtaalla
Siellä kun on kaikki mahdollinen tekniikka teräksen, alumiinin ja muiden metallien käsittelyyn niin sain luvan käyttää pintakäsittelyosaston kavereita ja aineita mutta vain heidän toimestaan. Se taas tiesi oluen jakelemista useilla iltaisilla Hallin Jannessa. Tuli tosi siistejä kromiosia, niklausta sekä kuparointia. Myös alumiinipintoja käsiteltiin. Joitain osia kiiltosinkittiin. Ei maksanut mitään. Poislukien tarjonnat. Lentokonetehtaalla oli työntekijöiden ja johtotasonkin joukossa moottoripyöräilyn harrastajia. Osa kilpailumielessä (Kuten Ilkka Jaakkola, edesmennyt, oli pomonani.) ja suurin osa matkamotoristeja. Alussa, alan koulut käytyäni, olin Redigon valmistuksessa mutta sittemmin Hornetin eturunkojen parissa ja myöhemmin avaruusalusosastolla parissa projektissa. Sain matkailla eri kohteissa ESA:n ja Nasan toimesta. Niistä on aiemmissa jutuissani. En ole nopea mutta tarkka.

Myöhemmät Guzzit
Digitaalinen Centauro 1000 mekaanisella ahtimella ja kevennettynä, myyty uusimaalaiselle harrastajalle. Digitaalinen Quota Mille, myyty. Keskentekoiseksi on jäänyt digitoimani T1000 (alunperin 850) California mekaanisella ahtimella. Sekä muutama muu pyörä. Ajopeleinä 1400 California GTS ja  täysin analoginen trike California 1000. Jossa melko uusi moottori. Osan voisin myydä pois sellaisessa kunnossa kun ovat mutta pari jätän, toistaiseksi, itselleni. Ei ole helppo luopua mutta haluan Verstaastani eroon. Sorvi on jo myyty ja paljon olisi muuta kalustoa mutta mielenkiintoa analogisiin työvälineisiin ei ihan kamalasti ole osoitettu. Olen testannut: köllit eivät ymmärrä nooniuksen päälle.

Muita hupireissuja 
Jos joku haluaa nähdä dokumentin matkasta saksalaisten reissussa pohjoiseen niin siitä on olemassa pitkä tallenne CD:llä. Vaan reissu oli eri kuin yllä mainittu. Ihan palkatta opastin heidät perille kaikenlaisten kommellusten ja kolarinkin kokien. (Juopunut henkilö ajoi autolla pysäköidyn moottoripyörän päälle.) Sittemmin olen tehnyt, yksin ja porukalla, monta matkaa. Jäämeri on nähty monesta suunnasta. Sellainenkin osoite kuin Mehamn on katsastettu. Nordkapissa käynti on jo hieman klisee, ainakin suomalaiselle. Sinne pääsee helposti. Mielenkiintoisin reitti, omalta kohdalta, oli pikku porukalla ajelu Vuoreijaan tapaamaan sikäläisen moottoripyöräkerhon porukkaa. Viikko meni äkkiä. Valitettavasti ko. kerhon mantereen puolella oleva kerhotalo tuhoutui tulipalossa. Miksi paloi, ei ole selvyyttä. Saareen mennään, nykyään, tunnelia myöden. Paikka on ihan käymisen arvoinen. Ravintolat ookoo mutta Norjan hinnat. Saaressa on myös Naton toimintaa.

Myöhempi käynti
Rouvantekeleen kanssa. Silloinen neiti, otaksun. Oli kyydissä koska se on edukkaampaa pitkällä matkalla. Vanhalla tonnisella BMW:llä olimme liikkeellä. Näytin hänelle koillisen kolkat ja, sattumalta, paikalla oli eräs, edelliseltä reissulta, tutuksi tullut kaveri. Pubiin... (Norjalainen olut on tyyristä mutta ei se, silloin, meitä haitannut. Norjalaiset osaavat ottaa ilon irti heti kun terassille voi mennä palelematta.) Yöpyminen Vesisaaressa ja ajelu Pykeijaan lahden eteläpuolelle. Kirkkoniemessä kävimme myös. Sitten Nuorgamin kautta Suomeen.

Autolla myös
Koska taloudessa on pakettiauto niin olemme joillakin reissuilla yöpyneet tavaratilassa mutta myös teltassa. Sää ja muu tilanne ratkaisee. Myös mökkiyöpyminen on Norjassa mahdollista eikä erityisen kallistakaan. Riippuu, tietenkin, mökin koosta ja ominaisuuksista. Maan ääressä on kaikenlaista...

Ikävä ajelumuistelma

 

Kymmeniä vuosia sitten edellisellä tuhannella
Olin tulossa Smoton kokouksesta Turusta Tampereelle sunnuntai-iltapäivällä. Ajelin 750 Benelli Seillä hiljokseen eli rajoitusten mukaan ja Lempäälän kohdalla käännyin sen keskustaan vanhalle tielle joka myös vie Tampereelle. Siltä tieltä käännyin Peltolammin kohdalta Rukkamäkeen mennäkseni kaveria moikkaamaan Härmälän kaupunginosaan. (Silloin ei, vielä, ollut Läntistä kehätietä.)

Vauhdikas ohitus
Ajelin rajoituksen mukaan Peltolammin koulun kohdalla missä tie kääntyy oikealle loivasti alamäkeen kun kypärätön kuski ajoi Gagiva Mitolla suurella nopeudella ohitseni. Mäen alla on rautatien alikulku ja sitä ennen pitää kääntää jyrkähkösti vasemmalle.

En nähnyt
Enkä kuullutkaan mutta mäen alle päädyttyäni näin että kevymoottoripyörä oli muusina ja kuljettajansa makasi tiellä alikulussa. Hän oli törmännyt rautatien alikulun oikean puolen muuriin kokolailla kohtisuoraan.

Tutkimukseni
Oma pyörä jalalle keskelle kaistaa ja sitten tutkimaan mitkä ovat pojan voinnit. Niitä ei ollut eikä ollut vuotanut verta kuin vain hieman oikeasta ohimosta josta näkyi pala rikkinäistä pääkalloa ja aivokudosta. Muitakin vammoja saattoi olla mutta näkösällä ollut vamma oli aivan riittävä edesmenoon. Muuta liikennettä ei ollut.

Soitto viranomaisille
Kerroin että eloton nuori henkilö on tiellä makuullaan ja on hengatön. Silti tuli ambulanssi paikalle ja kohta poliisitkin. Totesivat tilanteen ja puhalluttivat minut. Ei lukemia. (Iltapäivähän oli jo pitkällä.)Pyöräni paperit ja henkilötiedot ottivat talteen. Ryhtyivät poliisipakettiautonsa takatilassa puhuttamaan minua. Otaksuivat että olisin ajanut kilpaa vainajan kanssa. Kiistin. Kerroin mitä asiasta tiesin. Heille jäi kuitenkin epäilys ja pyysivät saapumaan Tampereen Poliisiasemalle myöhemmin ilmoitettavana ajankohtana. Palauttivat ajokorttini. Pyöräni paperit pitivät. (Niihin aikoihin ei ollut vielä tietokoneista poliisiautossa tietoakaan. ("Kännykkänikin" oli iso kolho jota piti pitää sivulaukussa ja käyttää latauksessa tämän tästä. Siitä en maininnut mitään eivätkä poliisit kysyneet että mistä olin soittanut viranomaiset paikalle sillä lähistöllä on vain teollisuutta ja koulu sekä oli sunnnuntai ja pyhäpäivä. Yhteydenpitovälineeni oli "firman puolesta".)

En känyt kaverilla vaikka piti
Ajelin asuntooni Ylöjärvelle enkä mennyt, edes, kulman takana olevaan pubiin. Yökin oli hieman hankala. Ei juuri nukuttanut. Viikko meni jotenkin haikeissa merkeissä. Töissä olo helpotti.

Asia hieman valkeni
Taisi olla toista viikkoa edellisestä kun kävin kutsuttuna "Sorilla" eli Tampereen pääpoliisiasemalla ilmoitettuun aikaan. Eivät juurikaan kyselleet eivätkä kertoneet olivatko saaneet jotain muutakin asiaan liittyvää esille kun tarkensivat tietämiäni yksityiskohtia ja arviotani uhrin ajonopeudesta. Kokolailla varma että siinä satasen pinnassa tai päälle oli nopeutensa kun ohitus kävi niin äkkiä ja itse ajoin viittäkymppiä eli rajoituksen mukaan. Peltolammin koulun kohdalla on, edelleen, sama rajoitus. (Paikallisilta kuulin että neljäkymppiä nykyään.) Tietä on jonkin verran paranneltu sittemmin. Helsingin radan alikulku jyrkän mutkan kohdalla on ennallaan. Alamäki kyseisestä suunnasta ajettaessa. (Muistan autokouluajoistani että silloin Rukkamäessä oli tasoristeys eikä puomeja lainkaan. Vain Stop-merkit ja rata kulki silloin viisi metriä alempana.)

Poliisi valisti
Edesmennyt henkilö oli hiljattain täyttänyt 16v. eikä omannut ajokorttia. Lisäksi hänellä oli jonkinverran rikoshistoriaa takanaan kuten näpistyksiä ja ilkivaltaa sekä jonkinlaista häirintää. Mitä jälkimmäinen oli, ei minulle selvinnyt. Mutta se selvisi että oli tapahtunut ajoneuvon käyttövarkaus ja pakeneminen rikospaikalta. Syytteitä ei tapahtumasta nostettu. Edesmenneen pojan vanhemmille oli asiasta tiedotettu. Ajoneuvon omistajasta ei poliisi kertonut. Mitäpä se minulle kuuluisikaan. (Poliisit palauttivat pyöräni paperit. Kysyin että miksi ottivat talteen ne. Kertoivat että epäilivät pyörän laillisuutta. Ehkäpä heille Benelli oli outo merkki. Sekin, ehkä, vaikutti että jo vuosikymmeniä ikääntynyt pyöräni näytti täysin uudelta sillä olin sen entisöinyt millintarkasti.) (Entisöin samoihin aikoihin muitakin Benellejä.)

Toisinaan ahdistaa
Olen nyt asunut Tampereella kolmisenkymmentä vuotta josta suurimman osan Peltolammin kaupunginosassa jonka lähellä edellä kerrottu onnettomuuspaikka on. Se on, kuitenkin, lyhin reitti useille kauppa-asioille. Toinen vaihtoehto on käyttää Tampereen Läntistä Kehätietä. Sen valmistuminen vähensi Rukkamäen liikennettä merkittävästi. Yksi kaupunginautolinja kulkee em. kyseistä Rukkamaäen alikulun reittiä keskustasta Lempäälän suuntaan ja takaisin. Alikulku on siis tilava ja normaalisti ajaen ei jyrkkä mutka tunnelin suussa yllätä.

Mistä moottoripyöräoppini

Mopedista se alkoi 
Oli, ennen laillista mopoikääkin, pienikuutioisia, eurooppalaisia moottoripyöriä ja skootterikin, joilla harjoittelin remonttia enemmän kuin ajamista. Sitten kun sain kuorma-autokortin, 18v,  siirryin välittömästi isompikuutioisiin pyöriin. Ensin kaksitahtisiin mutta kohta nelitahtivehkeitäkin oli pihamaalla parkissa. Myöhemmin erään Hondan maalasin vuokrakämpässäni uusiin väreihin Linnavuoressa. Linnavuoren tunneliin pääsin töihin siksi että palvelin varusmiehenä (Ylik.) Ilmavoimien Teknillisessä koulussa mutta en halunnut jäädä vakiväkeen. Säälistä antoivat duunin. Yleensäkään en ole koskaan hakenut töitä vaan päässyt tai pyydetty töihin. (Jäin, pahus vieköön, pari vuotta jälkeen siitä että ei ollut moottoripyörien kuutiotilavuusrajaan maassamme ajo-oikeutta eli 16v oli aiemmin saanut ajaa vaikka tonnista Laverdaa.) Ketutti kun naapurin poika, kuusitoista v. ajeli vuotta vanhemmalla seiskapuolikkaalla Hondalla ja itse piti tyytyä mopediin jos aikoi julkisen liikenteen sekaan. Ai että syletti. Mopo kulki likimain neljääkymppiä niin naapurinpoika veti ohi tuuttihondalla yli kolminkertaisella nopeudella. Silloin ei vielä tunnettu rivoja sormimerkkejä. Onneksi. Isot pojat kertoivat että Kawasakin kaksitahtiviissatanen kulkee pitkästi yli kaksisataa ja Hondan fourikin liki samoja numeroita. Voi että nuoruus voi olla yhtä kärsimystä. Vuosi, varsinkin "syyspoikoisella" voi olla pitkä piina.

Naapurissa
Noin puolentoista kilometrin ja kahden melko pitkän ylämäen jälkeen oli maatila jossa asui sukulaisiani, toinen pojista, vain hieman vanhempi kuin itse. Kotitilaani nähden tila on pienempi jossa maataloutta harjoitettiin mutta leipää piti hakea  myös muualta. Siksi hankkivat pojat hankkivat koneita. Ei uusia vaan viisaasti varsin käytettyjä vaan niistä, talouden osaajat, tekivät kunnollisia tuotantovälineitä. (Siellä minäkin hitsauksen opin.) Paljon olin niissä kuvioissa mukana kiinnostuneena kölli-ikäisenä. Oletettavasti haitaksi asti. Vaarillani oli kolme veljeä joista yksi laittoi Kangasalle puutarhan ja muut sijoittuivat kotikylille. Tämä on yksi niitä. Joka tapauksessa, juurikin näillä kävelimisillä, kiinnostuin kaksipyöräisistä moottorikäyttöisistä ajoneuvoista. Kuten oli se aika, kuusikymmenluku, maamme ylösrakentamista menneiden vaivojen jälkeen, olivat ajoneuvoina kaksipyöräiset kuten polkupyörät joilla yhdellä Jaguarilla tuleva isäni pyöräili Mutalan Kuljun Taivalpohjasta iltasella tyttärissä Virtojen Vaskiveden kylälle lisääntymistarpeissa. Ehkä tämä perimä on pääsyy tulos-minustakin tehnyt kulkumiehen. Matka on tavoite. ltalypsyn jälkeen tuleva isäni nousi Jaguar-polkupyörän satulaan ja aamulypsylle takaisin. Vaan kyllä se teini-iässä kävi kevyesti. Mainittakoon että ei ollut nykyistä tietä vaan se meni Näsijärven länsipuolen rantoja myötäillen suuren osan matkasta kylästä kylään. Vähintäänkin neljänneksen pidempi taival nykytiehen verrattuna ja mäkisempi. (Sperma ei silloin ollut hinnoiteltu matkan, painon tai tarpeen mukaan. Kyseisen tie  varressa on muistomerkki eräällä mäentönnäällä aiheesta. Tie ja muistomerkki liittyvät, osittain, myös minuun.)

Japsipyörät
Minulle uskoteltiin että nää ne on vehkeitä. On ollut kaikki merkit. Vaan en päässyt niiden kanssa sopuun. Vaurioita, tavanomaisia vikoja, nopeahkoa kulumista ja muutakin vaivaa ja huollot kalliita. Tapanani on ollut ajaa kolmekymmetätuhatta kilometriä kaudessa. Joskus, myös, ympäri vuoden. Eivät pysyneet tallissa itäpyörät. Siirryin Italialaisiin. Morini, Ducati ja, eritoten, Guzzi, Benellin ohella, tekivät vaikutukset. Ei ole tarvinnut viedä merkkihuoltoon. Kaikki huollot voi tehdä itse ja on yksinkertaista. Kulut minimaaliset. Jos ajaa kolmenkymmenentuhannen reissun ajokaudessa niin isommat huollot voi tehdä vasta talvella eikä suvella kun on hyvähköt ajokelit. (Paitsi öljynvaihto taajemmin.) Sen kun pörrää ja pitkä talvi puuhata muuta. Vuodessa olen ajanut, vähimmillään, kaksikymmetätuhatta kilometriä  mutta parhaimmillaan yli kaksinkertaisesti. (Pyöräni, erityisesti laihaseosmoottorinen Quota Mille, on nähnyt Eurooppaa päästä päähän useasti. Vahinko että sen valmistus kiellettiin. Jäljelle jääneet säädettin päästörajojen mukaan uudelleen ja kulutus kasvoi ja teho väheni. Vaan maailma pelastuu kun ei tule typen oksideja.)

Amis
Keskikoulupohjaista autoasentajalinjaa kahlasin. Pääosin tylsää. Oli oppia jo sen verran tiedossa, maatalouskoneiden osalta, että osa tekniikasta oli tuttua. Asuntola, jossa vietin viikot, oli vilkas opiskelukavereineen ja muiden oppilinjojen tyttöikäisten opiskelijattarien täyttämänä viihtyisää. Tuttavia jäi mutta yhteyttä en ole pitänyt mutta moikataan kun nähdään. Virroilta yksi siro mimmi jätti vaikutuksen. Missäpä lienee. Ei ole ollut kontaktia.

Kiinnostus
Joskus sitä kysytään. Olen ollut parissa eri moottoripyörähuollossa töissä. Duuninteossa ei isompaa ongelmaa mutta se palkkaus oli perin huonoa. Hakeuduin muualle. Enimmäkseen ilmailun pariin. Vaikka itse puuhailen moottoripyörien ja joskus, autojenkin parissa, mutta ohjattu ja ajoitettu työ ei ole minun hommiani. Jos hyvin tekee niin se ottaa aikansa. Perushuollossa, moottoripyörä- ja muissa koneasioissa, oli aina kiire, muutamassa eri firmassa sen koin. Kiireessä ei tule parasta mutta edes hyvää piti yrittää. Teknisesti olen ollut hifisti.

Opiskelin lisää ja siirryin ilmailualalle
Siellä ei ole samanlaista aikataulutusta että tulisi kiire työnteossa. Lentokoneiden kokoonpano, tai huolto, on ala jossa laatu ja luotettavuus menevät edelle tuotantomäärän suhteen. Toki jokin raja siinäkin mutta muistaisin ettei koskaan kehoitettu kiirehtimään. Sama koski, myöhemmin, avaruuslustekniikkaa. Tehtiin niin hyvin kuin osattiin ja käytössä olevilla työkaluilla sen mitä sai aikaan ja tarkastajat seurasivat tarkasti mitä tehtiin, millä tavalla ja tarkkuudella. Sellainen homma sopi minun luonteelleni hyvin. Tarkastajistakin tuli kavereita. Palkkakin oli parempi ja asuminen maaseudulla tai pikkukylissä edullista Vilppula - Mänttä - Jämsä - Kuorevesi - Orivesi - osastolla. Näillä seuduilla tehdään edelleen tämän ajan varsin tarpeellisia kilkkeitä. (Kirjoitettu alkuvuonna 2026. Nykyisin asun, eläkeläisenä, tilavassa kolmiossa Tampereella vaimoni kera laitakaupungilla. Rouva käy töissä. Onneksi.) 

Ilmailusta avaruusaluksiin sekä hankaluus
Muutama vuosi sitä. Teknisesti mielenkiintoista. NASA ja jotkin muutkin tahot edistivät tietojani heidän koulutuksessaan. Olen ollut oppivainen. Kuten European Space Agensy minulle tarjosi. On jossain määrin, mielenkiintoista lähteä manselaiseen pubiin ja istua johonkin pöytään niin, yllättävän usein, kysytään että mitä jobia teet, sanon että eläkkeellä mutta utelialaista se jos ei tyydytä vaan totuus kannattaa jättää jonnekin muualle. Kun kysytään lisää niin kerron että tavallisia asennushommia paperikoneiden ja sellutehtaiden huollossa. Joita puuhia olen, nuorena tehnyt, kesälomillani. Pirun hyvät kuukausi- ja tuntiliksat on sillä alalla. Vaan totuus tamperelaisille baarihanuille ei kelpaa. Tasapäistä pitää olla. Ja Vappuna Työväentalolle. Melkoisen railakkaat kemut siellä. Eikä Alkon tarkastaja ole silloin töissä. Siis omat eväät kainalossa.

Asuinpaikkani muualla
Melkomoinen lista olisi vaan jos katsotaan että enemmän kuin muutama kuukausi on asumista niin siitäkin tulee listaa: Ylöjärvi, useissa eri osoitteissa. Vuokralla useamman kerran, muutamassa omistusasunnossa ja jonkun mukavan ystävän luonakin. Sittemmin turha osoitteita luetella: Tampereella ja useissa eri Euroopan maissa, useimmiten työnantajan tarjoamana mutta myös yksityisesti. Tein ilmailu- ja avarusalusasioiden kanssa jobia. Pitkiä, useamman kuukauden, reissuja erään järjestön toimesta. Toki työnantajan luvalla, erään merkittävän mp-kerhon edustajana moottoripyöräillessä satunnaisissa osoitteessa. Mutta pisimpään Brysselissä töissä, jos liikennepoliitiikkaa voi niin nimittää. Vaan lyhyita jaksoja kerrallaan. (Suosittelen, iästä tai sukupuolesta riippumatta, lähteä prätkäreissulle tai ihan vain junallakin kaukomatkalle. Lupaan että tilanteita syntyy. Pääosin positiivisia. Toki pientä harmia pitää sietää. Kaikki ei tapahdu kuin on ajatellut ja pyöräkin voi renata.) Myöhemmin työnantajani tarjoamana työssä vain muutamia viikkoja kerrallaan. Liittyi ESAn erään avaruusaluksen viimeistelyyn johon osaamistani tarvittiin. Sitten, tietenkin, Bryssel eli Euroopan napaan. Siellä myös, lainsäädännön osalta, moottoripyöräasiossa moneen otteeseen. Ehkä mielenkiintoisinta oli itä- ja länsieurooppalaisien moottoripyöräjärjestöjen yhteenajamisessa sen jälkeen kun Itä-Saksa kaatui ja monet itäläiset muualtakin pyrkivät samaan organisaatioon. Useissa maamme maakunnissa olen asunut enemmän tai vähemmän aikaa. Jossain vuosia, toisissa vain viikkoja. Ylöjärvellä oli omakotitalokin mutta kun en sitä tarvinnut niin myin ex-työkaverin perheelle. Toki kielitaito on aa ja oo sillä ilman sitä tuskin kunnollisia hommia saa ulkomaista. Vaan Peruskoulun käyneille se ei lie ongelma koska siellä lienee paras mahdollisuus oppia haluamaansa ainetta. Itse opiskelin kieliä yksityiskoulussa ja amiksessa ja sen jälkeen Ilmavoimien Teknillisessä koulussa. Sittemmin käytännössä puuhailin pari vuotta kiertävänä maatalouskoneasentajana myös ruotsinkielisellä alueella. Tuli vuodessa hirmuinen määrä kilometrejä autoon ja pyörään. (Toki pyrin ajamaan omalla autolla useimmat työreissut niin saattoi nostaa kulut työnantajalta.)

Kun ei muista kaikkea 
Vaikea laskea varman päälle mutta jos noin vuoden asuminen yhdessä osoitteessa lasketaan yhdeksi niin, silti, taitaa olla tällä ukolla kolmisenkymmentä osoitetta ollut. Vaikka ei ole ollut kielitaitoa kaikkeen niin aina on mennyt lähes hyvin. Vähän italiaa, kohtuudella suomea, saamea (Jos Peḱka Hermanni Kyröltä kysytään, vain kirosanoja, savvoo, hieman karjalaa ja, jossain määrin ja pohjanmaalaisia murteita.) Englanti on ollut työkieleni useasti, ruotsia puhun jos on pakko. Saksa ei baaritiskiä pidemmälle suju, eikä ranska lainkaan. Vaikka se on, ranskalaisten mielestä, maailman tärkein kieli. Venättä osaan sen verran että ei tule puute. Nykyinen maailmantilanne, tätä kirjoittaessani, on harmillinen. Voisiko sanoa: puutteellinen. Onneksi en ole siinä remmissä enää josta olisi voinut joutua asialle. Asuinpaikoista Rautavaara ja Vilppula ovat olleet, ylivoimaisimmat ja viihtyisimmät. Touhua ja toimintaa. Niissä koko porukka toimi yhdessä. Isoissa mestoissa on kaikenlaista säätöä.

Kielitaito
Valitettavasti, kun on ollut eläkkeellä, on hieman oppi kavennut. Toki, perusasiat ovat ookoo mutta enpä, enää, lähtisin puheita pitämään. Toisaalta, kun juttukaverit on liki eikä mitään ristiriitaa ole niin tavallinen keskustelu lähtee varsin ketterästi kulkemaan. Käyn mielelläni Tampereen baareissa vain siksi että voin keskustella oppimieni kielien välityksellä turisteille. Toisaalta: Hämeenkadun Vanha Monttu on suosikkini. Tosin, ei turisti sinne osu.

Arvaten, erehtyen ja kantapään kautta
Pikkupoikana särjin ehyitä laitteita osin siksi että taloudessa ei ollut juuri muuta kuin sepän työkaluja ja karkeita rakenteita. Oppiakseni mitä niissä on ja ovat maatalousvälineitä mutta etupäässä uteliaisuuttani. Kaikki koneet kiinnostivat mutta lehmät ja muut elikot kovin vähän. Joka tapauksessa tuli hiljalleen oppia teknisistä laitteista. Myös virtaava vesi kiinnosti ja vaari, kun olin pikkupoika, teki pienen vesimyllyn läheiseen puroon. Harmitti kun heinäkuussa puro kuivui. Muutoin vedestä ei puutetta ollut kun Näsijärvi on ihan rannassa. Opin uimaan. Niihin aikoihin sen vesi oli ruskeaa. Nyttemmin taas kirkasta. Järven yläjuoksun sahat, sellu- ja paperitehtaat taisivat olla silloin asialla. Merkittävä vaikutus ympäristöasioihin. Vaan, silloin, rakennettiin Suomea voimalla ja kaikki oli luvallista. Kysykää vaikka V. Vennamon hautapaadelta.

Tekemällä oppii
Ajan mittaan, niistäkin jotka ovat aluksi olleet hankalia hommia, oppii pitämään juuri sen hankaluuden hallinnan kautta. Vaikea homma joka voi ulkopuolisesta näyttää vain helpolle pikku puuhalle. Maatalous, mopot, moottoripyörät, autot, traktorit, muut maatalouskoneet, (Ylöjärven Yhteiskoulu, Suomen Ilmavoimat, Ylö-tehtaat, Pinomäki ky, Rautavaaran Korjaus oy, Suomen Lentokoneteollisuus oy, Patria, Masa Yards ja muutama muukin työnantaja, joiden nimiä en voi vielä kertoa, ovat halunneet, ihan rahaa vastaan, haluta osaamistani.) Jos työ ei ole haastavaa niin en minäkään. Perusduuni on ikävää. Olen kokeillut.

Ei oppisuunta
Maassamme, en ainakaan tiedä, että olisi yleistä oppisuuntaa, eli keskitettyä koulutusta, jossa opetettaisiin moottoripyörien tekniikkaa, korjausta ja ajoneuvonhallinnnan, säätämisen sekä moottorinohjauksen ohjelmointeja. Ei, kuulemma, erään henkilön mukaan, silloisen liikenneministerin, kanssa asiasta keskustelin ja hän sanoi: moottoripyörä on niin yksinkertainen verrattuna autoon että autonasentajan koulutus on varmasti pätevä siihenkin. Kaksi vuotta itsekin autopuolen ammattikoulua kahlasin niin tiedän eri ajoneuvojen käytöstä ja kunnossapidosta moottoripyörien kanssa on hieman eri. No. Tällä mennään. Esivaltaa on on kunnioitettava, eikö vaan? Digin, sen ohessa ohjelmoinnin, olen opiskellut sittemmin. Töissä en sitä, juuri koskaan tarvinnut, vaikka olin rakentamassa lentokoneita ja avaruusaluksia. Vaan pyöräni ohjelmiston olen säätänyt mieleisekseni. Siitä on paljon ohjeistusta Gruppo Moto Guzzi Finlandia ry:n nettisivuilla. Vanhemmissa laitteisssa on avoin ohjelmointivaatimus mutta uudemmissa salattu. Vaan sinnekin on pääsy... Osaajilla. Jos digi ei suju niin analogiaa voi aina muokata. Pitää muistaa että, ainakin tosistaiseksi, on elämä analoginen. Digi ei. Pitäkää analogianne kovassa kunnossa ja jäykkänä!

Varusmiehenä mielenkiintoisessa opissa
Sitten, teini-iässä, tuurilla (En tehnyt hakemusta.) Ilmavoimien Teknilliseeen Kouluun. (Keskikoulussa keskiarvo hiukan yli kuusi mutta matikka ysi. (Anna-Liisalle kiitokset.)) Toki, kuten amiksessakin niin Ilmavoimissakin käytiin mäntäkoneita läpi mutta kaasuturbiinit kiinnostivat enemmän. Motivaatiotakin, yllättäen, oli. Vaan en jäänyt vakituiseksi armeijaan pyynnöistä huolimatta. Kertauksissa muutaman kerran. Ylik. (Jos olisin jäänyt vakipalvelukseen ja Päällystöopistoon niin olisin myös päässyt varsin nuorena eläkkeelle mutta ei taida olla että sotilasmestarin arvolla isoja eläkkeitä saisi. Tai olisi pitänyt armeijan leivissä opiskella alaa lisää. Vaikka kapteeniksi.) (Kerrottakoon että vanhempani tai kukaan muukaan olisi ollut asian takana vaan helketinmoinen tuuri ja oma hölpötykseni.) Se, pitkälti, on työhistorianikin perusta. Toinen se että en osaa kunnioittaa korkeampia voimia. Tavan kuolevaisia olen ja haudalla voi käydä jos ikävä tulee. Olen huomannut että, tietämättäni, kykenen johtamaan muita. Värisyttävää... Brysselissä jne.

Enimmäkseen itsekseni puuhailin
Vanhoja japseja ja paljon vanhempia italialaisia. Jälkimmäisiin innostuin kun sellainen sattui kouraan. Ajoin yhden suven puutteinensa, Honda sai olla levossa. Ostotilanteen koeajon tein kun kysyin että voinko tehdä viikonloppuna koeajon. Tuli reilut parituhatta kilometriä sillä reissulla. Sanoin että ostan. Markka-ajan tonnit vaihtoivat omistajaa. Kyse oli entisestä poliisimoottoripyörästä. Pääni sisällä oleva ongelma on minulle hyödyllinen. Pystyn olemaan aktiivinen yli vuorokauden ajan putkeen. Siksi ajaminen yöllä, keskikesällä ja vähän muulloinkin, on ollut nautintoni. Sitten pitkä lepo. 

Yksi Honda olisi
Se on myynnissä. Vähän ajettu, erittäin harvinainen, Scambler 350 seitkytkaksimalli. Siisti. Pakoputket yläkautta. Tyylikäs, hyvässä alkuperäisvärissä, vähän ajettu ja itseänsä isomman näköinen. Tuutko hakee: setelirahalla selviää. 

EU-puuhaakin oli niihin aikoihin
Politiikassa kokoustamisen jaksoin myös hyvin. Koti- ja ulkomailla. Vaan myöhemmin piti vetää pitkät sikeät. Usein jo lentokoneessa palatessa palavereistä. Maamme järjestäytyneet moottoripyöräkerhot, Smoto, MMAF, suurelta osin, rahoittivat kokousreissujen majoituksen ruuat ja matkat. Tosin a-juomat piti ostaa omaan piikkiin.

Ajelin sen suven
Pyörä, Moto Guzzi 850 GT, seitkytluvulta, oli poliisilaitoksen väreissä ja paljon puutteita sekä karun näköinen. Toki kaikki tarpeelliset osat löytyivät. Useista osoitteissa myöhemmin, Hämeenkyrössä ja Piikkiössä, oli innokkaita jeesaajia. Niillä kylillä oli silloin paras Guzzitieto. Mahtaako Rainer olla vielä hengissä? Mennäkesänä oli. Tulee sata vuotta kohta täyteen. Hän oli, aikanaan, esimieheni kun tein maatalouskoneiden korjailua pitkin Pohjolaa. GT tuli olohuoneeseen kuten, silloin, korillinen kaljaakin. Asuin kaupan takana ja kauppias vanha tuttu. Toimitti tarvittavan voitelun pihavajaan aina ennen kuin entinen setti loppui. Samassa asunnossa suunniteltiin myös erään, edelleen toimivan, mc-kerhon tulevaisuutta. Seuraavan talven (-88) aikana purin kaverin autotallissa pyörän ja kunnostin, moottorin hiljaksiin ja vaihteiston ja perävaihteen silloisessa omistamassani yksiössä Ylöjärven Kaiharilla. Laitoin vehkeen ihan pieniksi paloiksi ja pienemmät osat kirjahyllyyn pestyinä ja kunnostettuina. Alumiiniosat lasikuulapuhallutin siisteiksi ja teräsosat hiekkapuhallutin. Maali rungon, tankin ja joidenkin pikkuosien päälle laatumaalaamossa. Muutoin mekaniikassa oli hieman sanomista mutta osavaihdoilla ja korjaamalla homma hoitui. Ohessa myös kardaanin remontti. Yllättävän hyvässä kuosissa vaikka yli satatuhatta lasissa. Ristikot löytyivät kohtuuhintaan Mänttäläis-Jämsäläisestä laakeriliikkeestä. Jäljiltäni laitoin ensiluokkaiseen kuntoon ja alkuperäisiin väreihin. Pääosin musta lakkapinta valkoisilla raidoilla. Oli kuin uusi. Ajopyörä, kuten vielä tänä päivänäkin. Vaan en tiedä nykyistä omistajaa. Joitakin kuvia olen em. pyörästä nähnyt. Näytti, edelleen, siistiltä.

Paranteluvaihe
Koska monet osat olivat pinnoitettua muulla tekniikalla kuin maalilla, saanneet pientä korroosiota ja muuta vaivaa. Kunnostin mitä itse kykenin ja vein Kuoreveden Lentokonetehtaalle osat pinnoitettaviksi erilaisissa kylvyissä. Samoissa pinnoituskylvyissä missä lentokoneidenkin osia pinnoitetaan. Ei maksanut mitään paisi, että, työn suorittajille, tai joillekin heistä, pidin baari-illan. Pomot katselivat muualle.

Myin pois
Ostin tonnisen Quotan ja samoihin aikoihin, kaverini, tunnettu rock-muusikko, tarjosi GT:stä niin ison rahan että en kärsinyt kieltäytyä. Artsiksi kutsuttiin mutta taitelijanimenä hän käyttää hieman monimutkaisempaa nimimerkkiä.

Kovaa käyttöä 
Ennen 850 GT:tä oli V75 enduro kolmisen vuotta. Keskinkertainen tuote mutta edullinen. Pari vuotta, kesät talvet ajelin sillä. Myydessäni sen ja vaihtaessani liki uuteen 906 Paso Ducatiin ja heivasin pikkuenduron vaihdossa. Kone savutti sinistä mutta muutoin kaikki pelasi. Oli mennyt kaupaksi. Muuta en tiedä. Kuulin, kyllä, mutkan kautta, että uusi omistaja ei tykännyt. Laitoin terveisiä että vaihda männänrenkaat. Niin oli tehnyt. Senkin jälkeen oli vikaa sillä takaiskarit ja kardaanin nivelet olivat jo tiensä päässä. Painesäiliöiden kalvot puhki, jne. Luonnollista kulumaa.

906 Paso
Hieno laite. Sillä ajoin pari kesää ja mittariin tuli hieman yli 60000 kilometriä. Sen osti minulta eräs nainen josta tuli pitkäaikainen tyttöystäväni. Teimme kokoontumisiin ja muihin tapahtumiin yhteisiä telttareissuja. Italiaa myöden Rokabanda mc:n luo. Nyttemmin hän on yhtiökumppanini vaimona. Tosin Ducati on hänellä vaihtunut pienempään.

Varsinainen himoni
Laittelin kuntoon omia ja muiden 750 ja 900 Benelleitä. Seiskapuolikkaalla tuli ajettua melkoisesti. Ysisatasilla en juurikaan sillä kunnostuksen jälkeen ne menivät kuin kuumille kiville. Vakiokoneessa on vain kolme kaasutinta. Yksi, erittäin harvinainen, täyskatettu ysisatku, lähinnä radalle tarkoitettu ja jotkin komponentitkin vakiomallien suhteen erilaisia, mutta kilvissä, lähti hyvällä rahalla uudelle omistajalleen. Siinäpä on säädettävää kun on kuusi kaasutinta rinnan. Sytytys oli elektroninen. Olisi ollut kiva pitää mutta tallissani ja verstaassani alkoi olemaan tilanpuutetta. Parhaimmillaan minulla oli kuusi pyörää rekisterissä yhtäaikaa. Nyt vain neljä, enää.  Kahdesta voisi luopua. Kiinnoistaisiko digitalisoitu ja mekaanisesti ahdettu 950cc T3? Lievästi kesken. Erittäin siistissä kunnossa. Kerrottakoon että olen sairastunut eikä verstashommat ole, enää, mahdollisia. Ja sitten liki kaikki työkalut työkalut lähtevät tarvitseville. Mittalaitteita on useita kuten myös perus- ja erikoistyökaluja nimenomaan Guzzeihin. Tosin, sorvin olen jo myynyt. Vielä on prässi, jyrsinkone, pylväsporakone, hiekkapuhalluskaappi, lasikuulapuhalluskaappi, pesupöytä ruostumattomine altaineen, jne...

Väärää tietoa 
Mallista liikkuu, kuten nelisylinterisistä pikkubenelleistäkin väitettiin, että olisivat Honda-kopioita. Ei ole vaan Soichiro Honda kävi Benellillä tekemässsä kaupat moottorityyppilisenssistä, sittemmin nimeltään Honda Foureista kuten 350 ja 500cc -malleista. Tuskin enempää tarvitsee selittää. Benellillä oli Quattroja jo kuusikymmenluvun alussa. Four = Quattro. Soichirolle kunniaksi mainittakoon että 750 Four oli jo Hondan oma tuote. Hyvä käyttöpyörä mutta isohko ja painava. Ei passannut minulle. Ajelin Benelleillä, Guzzeilla ja Ducateilla. Ymmärrän niiden tekniikkaa eli kaikki huollot tein itse. Kuitenkin Ducatia käytin, toisinaan, huollossa. Väitetään että Benellillä olisi olemassa myös 250 Quattro mutta en ole nähnyt. En, tosin, ole käynyt Benellin museossa. Guzzin todella isossa museossa olen käynyt ja siellä on monia erikoisiakin laitteita. Benellilläkin pitäisi käydä. Valitettavasti, viime Italianreisullamme huomasin että italiantaitoni on taantunut. Tosin ei tullut nälkä eikä jano kielipuutosten vuoksi.

Tässäkin hommassa
Voi edetä. Reservin ylikersantti tuskin kauheasti säväyttää mutta ryhdyin, kuitenkin, kun oli perustanut mc-kerhon Ylöjärvelle, ja sitä johdin jokusen vuoden jälkeen ja yllätyin, että Brysselissähän tässä ollaan. Silloin itäinen Eurooppa alkoi liittymään läntiseen. Sekin onnistui. Vaan kokoustamista sekin vaati. Mielenkiintoista aikaa eri paikkakunnilla Euroopassa. Kiitän kovasti sitä motoristiporukkaa jotka "seikkailuni" kustansivat. Vaan viinat maksoin itse. Erinomainen neuvotteluaine. Kerrottakoon että olin Suomen Valtion töissä noihin aikoihin niin palkka juoksi jos oli perusteltu syy. Kiitos veronmaksajille. Niihin aikoihin tein Patrialla Hornethommia. (Silloinen Suomen Lentokoneteollisuus. Myöhemmin vaativampia avaruusaluksiin liittyviä juttuja.) Muutoin olen ollut valtakunnan moottoripyöräilijöiden puuhissa ja, sittemmin, EU-tasolla.

Kerrottakoon
Teen, edelleen, itse, moottoripyörieni ja autojeni huollot. Vaan olen luopumassa toimitiloistani. Sorvi on jo myyty mutta muuta kivaa kalustoa on tarjolla. Halvalla. Useita soittoja tullut mutta joudun tuottamaan pettymyksen sillä ei ole tarjolla japsipyörien kilkkeitä mutta italialaisiin on, lähinnä Mandellon kamoja.

Juopottelupäivä
Vaimon kanssa. Kaksi kolmen litran pääläriä viiniä kahta ei väriä. Illan riento. Tulee rento olo ja muutenkin mukavaa. Aamulla on tietää moten on mennyt ja fokus lähitulevaisuuteen liki selkeä. Kirjoitushetkellä vasta puoli seitsemän. Ilta on vielä nuori.

Tämä sekalainen sepustus voi saada jatkoa... 

 

Muistelmia poliisien kanssa kisaamisesta ja muuta historiaa avaruuteen asti

Tutkapartio ja "kaahari" 
Länkipohjassa. Heti poliisien valtaaman linja-autopysäkin jälkeen alkaa pikkutie kulkusuunnssa vasemmalle. Se oikaisee hieman Jyväskylään menevän päätien suhteen ja liittyy Halliin ja Jämsään menevään paikallistiehen. Aurinko oli juuri mennyt mailleen eli oli melko pimeää. Laskettelin kokolailla sen minkä kykenin Quotasta irti saamaan. Heti isommalle tielle saavuttuani huomasin että kaksi poliisiautoa, silloisia Opel Vectroja, pyrkii minua saavuttamaan. Tiesin jo ennestään että poliisi-Vectra ei kulje yhä kovaa kuin hyvin sisääajettu Quota Mille. Tie on mäkinen ja mutkainen mutta hyväpintainen. Pääsin vääntämään kaasukahvaa oikein kunnolla ja jätin Vectrat taakseni ja sopivasti käännyin, valot sammuttaneena, Hallin risteyksestä kylän suuntaan. Matkaa muutama sata metriä kylälle. Pääväylän rinnakkaisena tienä on vanha paikallistie. Palvelemassa riviä omakotitaloja ja on sorapäällysteinen joka jatkuu kyläkeskustaan silloisen bensa-aseman paikkeille. Siitä jatkoin hiljaa, huomiota herättämättä ja edelleen ilman valoja, pyörätietä linja-autoaseman takaa kulkien, kohti kolmen kerrostalon ryhmää. (Sittemmin puretut.) ja ajoin pyöräni autotalliin, vaihdoin autotallisssa ajokamppeet verkkareihin ja lähdin hölkkälenkille kylän raitille. Tietenkin uteliaisuuttani.

Poliiseilla viivettä
Olivat ajaneet Jämsän suuntaan mutta kohta palasivat ja useammalla ajoneuvolla Halliin. Myös "maija" oli paikalla. Pysäyttivät minut kesken lenkkeilyni ja kysymyksensä oli selvä: olinko nähnyt tosi kovaa, ilmeisesti isolla japanilaisella moottoripyörällä, ajavaa motoristiä. Jouduin vastaamaan rehellisesti ja kielteisesti että en. Iltakin oli pitkällä eikä kylällä juuri muita kulkijoita näkynyt. Poliisit jäivät kylälle koko yöksi ja seuraavaksi päiväksikin. Arvelin, työpäivän jälkeen, että lähden kuitenkin ajelemaan mutta otin alleni entisöimäni, entisen poliisimoottoripyörän 850 Moto Guzzi Gran Turismon, puhekielessä GeeTeen. Poliisit pysäyttivät ja esittivät saman kysymyksen kuin edellisiltanakin. Vastasin edelleenkin rehellisesti etten tiedä että koko kylällä olisi japanilaista, heidän kysymyksensä mukaista, moottoripyörää. Kukapa lie ajellut...

Pitkää päivää 
Tein ajeluni ja palasin joskus iltakahdeksan tienoilla. Kaksi poliisiautoa, miehistöineen, olivat edelleen kylällä. Toinen Hallin Jannen risteyksessä toinen koulun portilla. Myös Mäntän päässä, sikäläisen työkaverin kertomuksen mukaan, oli hälytetty partio syynäämään onko Hallin suunnasta tulossa epäiltävää. Turhaan olivat hekin päivystäneet.

Taas aamusella töihin ReDiGo kokoonpanon pariin
Poliisiautoja oli vielä yksi. Saattoi olla toinenkin jossain mutta en nähnyt. Ruokatunti tuli ja kävin syömässä lounaan ja juomassa yhden oluen linja-autoaseman baarissa kuten tapanani oli. Poliisiauto oli edelleen, sitkeästi, hollilla. Verkkarit päällä jalkamiehenä kuljin työmatkan joka oli vain joitain satoja metrejä. Eivät enää kyselleet mitään. Tosin työkaverit olivat vetäneet johtopäätöksiä ja piruilivat. Lupasin tarjota, perjantaiehtoopäivänä töiden jälkeen, heille Hallin Jannessa oluet. Tuskin he olisivat tosissaan käräyttäneet mutta en ottanut riskiä vaan tarjosin iltabisset. Ylinopeus tulee hintoihinsa aina.

Tuli lauantai
Taas oli kaksi poliisiautoa parkissa kylällä. Ajattelin että ovatpa sitkasta sakkia. Piti lähteä reissuun GeeTeellä kun olisivat voineet Quotaa väittää japanilaiseksi ja olisin joutunut selittämään. Olin viikonlopun muualla. Muistaakseni Pitäjänmäessä. Sunnuntai-iltana ei näkynyt poliiseja eikä sen jälkeenkään. Ilmeisesti myönsivät tappionsa.

Vähemmän ajelin Quotalla
Mutta ei se mitenkään isommin minua rajoittanut. Jutut kylälläkin vaihtuivat muihin ajankohtaisempiin asioihin. Sikäläiset motoristit ovat minua asiasta naureskellen muistuttaneet. Yhdellä kaverilla on 650 Triumph ja California3. Toisella, eräällä, silloisellä esimiehelläni, on 850 GT sivuvaunulla jonka entisöintiä jeesasin. Toki muitakin kaksipyöräkulkineita oli ilmailuporukoissa lukuisasti. Mutta ei juurikaan japseja. Itse asiassa pisti silmään se että monilla ilmailun piirissä, lentäjistä mekaanikkoihin, oli moottoripyörä harrastevälineenä. Ehkäpä vauhti kiehtoo...

Jälkijuttu
Poliisit arvelivat että kysymys olisikin ollut jämsäläisestä motoristista ja tekivät siellä ison ratsian. Sikäläisillä oli useita, tuoreehkoja, isoja japsipyöriä. Mutta sielläkin tuli poliisille vesiperä. Ei löytynyt tuntomerkkeihin sopivaa ajoneuvoa tai henkilöä. Eikä paenneen pyörän rekisterinumeroa oltu saatu ylös. Juttu, toki, oli Jämsäänkin levinnyt mutta hekään eivät osanneet minua epäillä kun ajelin "vain" Guzzilla. Heidän käsityksissään Guzzit ovat pappamopotasoa verrattuna heidän paperimiestuloillaaan hankkimiinsa Hondiinsa ja Suzukeihinsa, ym. Myöhemmin pääsin jämsäläiselle porukalle näyttämään että pikku-Quota onkin varsin kulkuisa laite kun lähdimme porukalla Rotta-Ralliin pienten asfalttiteiden kautta Päijänteen tuolla puolen. Ainakin säätöjeni jälkeen oli kulkua. Perillä Rotassa olivat Jämsäänit hiljaisia poikia. Vahinko että isompi Quota, 1100, oli kuohittu laite. Käypäinen pyörä mutta polttoaineen kulutus isohko ja tehoa ei kovin. Saastenormit olivat vastuksena. Silloin moottorinohjauksen digipuolen osaajia oli varsin vähän eikä minuun luotettu. Pikku Quotan, eli tonnisen, moottori oli laihaseosmoottori. Sen käyttö kiellettiin koska laiha seos tuotti vaarallisia typen oksideja. Sen pituinen se. 

Mäntän poliisi ei ollut ihmisystävällinen
Kerrottakoon Mäntän poliisin tempauksista ainakin nämä. Asuain silloin Mäntän keskustassa. Kyseinen Quota Mille on hyvin korkea ja iso tonninen enduropyörä. Pysähdyin stopmerkille ja laskin vasemman jalkani asfaltille pysähdyksen aikana. Lähdin kun risteävällä tiellä oli tilaa. Nostin siis jalkani jalkatapille ja ylitin tien. Sain poliisit perääni. Sain sakon laiminlyönnistä pysähtyä stop-merkille. Sitä ihmettelin. Poliiseilla oli ohje: laita molemmat jalat maahan kantapäitä myöden kun pysähdyt stopmerkille. Kerroin ettei perse repeä sen takia että yltäisin molemmilla jaloilla. Sanoivat että vaihda pyörää tai hanki pidemmät koivet. Eivät antaneet periksi. Maksoin sakon. Pienemmän riesan tie. (Tiedä sitten mikä olisi "pysähtyä" -sanan lainsäädännöllinen sisältö. Vahvasti epäilen että poliisit "sovelsivat" lainsäädäntöä.)

Kosto eli
Tein heille muutaman jekun kun aikaa oli kulunut. Kerran heidän partioautossaan, poliisiaseman pihassa, ei ollut paineilmaa enää kuin vararenkaassa. Puhelinkioskista soitettiin että R-kioskia ryöstetään. Ei näkynyt poliisia. Toisaalta ei rosvojakaan ollut. Olivat ahkeria puhalluttamaan. Kertaalleen pysäköin pyöräni paikallisen ravintolan edustalle ja kävin syömässä päivällistä muutaman oluen kera. Mäntän poliisit tulivat ovelle vastaan ja puhalluttivat. Tuli komea lukema. Kiittelin ja jatkoin kadun toiselle puolelle kävellen asuntoani kohden. Poikkesin kaverin luona ja sanoin että tehdään konstaapeleille pikku jekku: pue minun ajoasuni yllesi ja kypärä myös ja hae pyöräni, heitä vaikka pikku lenkki kylällä ja lopuksi ajamalla kadun yli kotiosoitteeseeni. Näin tapahtui ja konstat vilauksesssa parkkiruutuni vieressä ja vaativat puhallusta. Kaveri nosti aivan hieman tummaa visiiriä ylös, puhalsi ja mittari näytti nollaa. Poliisit olivat kiukkuisia kun tulin rappukäytävästä ulos pikku hieneessä ja noudin pyöräni avaimet. Toivottelin hyvät yöt. 

Auto houkutti konstia 
Myös talviautoni 650 Seat seitkytluvulta, jonka olin viimeisen päälle entisöinyt, oli konstille kohde jolla minut saisi jotenkin käräytettyä liikennerikoksesta. Joskus ajelutin heitä perässäni pitkin Mänttää ja kun saivat pysäytettyä niin olivat kovin hankalia. Kaikki paperit katsottiin, pelaako kaikki valot ja toimiiko jarrut. Halusivat ajamalla testata. En antanut lupaa. Kirjoittivat määräyksen että auto on vietävä katsastukseen. No minähän kävin. Sattui Mäntän konttorilla katsurina olemaan tuttu motoristi. "Katsastus" tehtiin ns. paperilla. Kaikki kunnossa. Toki olisi ollut vaikka olisi katsastuskin käyty teknisesti läpi mutta siihenhän olisi kulunut aikaa ja rahaa. En pidä epäkuntoisista kulkuneuvoista. 

Huume-epäilty
Myöhemmin olin poliisien asunnostani noutamana kyyti asemalle oikein raudoissa ja minulta tiedusteltiin mistä olin saanut myymäni huumeet. Aamulla uudelleen ilman aamupalaa. Kiistin. Pitkään olin epäilyksenalainen mutta myöhemmin selvisi: se oli eri remmi joka aineiden kanssa pelasi. Mutta niin se aina on, poliisien kielellä: syyllistä epäillään. Ehkä näiden poliisien epäluuloisuuteen vaikutti sekin että olin mukana useiden järjestäytyneiden moottoripyöräkerhojen toiminnassa. Silloin ei tainnut olla kummoista erottelua olivatko "kerhot" laillisia vai muita. Vaan sain melkoisesti hupia. Töitä tein, edelleen, lentokonetehtaalla. Juttujen aikoihin Hornet-kokoonpanossa. Silloinen esimieheni, harvinaisen yksinkertainen ja huumorintajuton, työnjohtaja lentokonetehtaalla, "Äitee" Rantasen poika, tuli kyselemään että miksi Mäntän poliisi kyseli minusta häneltä. Sanoin etten tiedä. Sen enempää en asiasta saanut tietää.

Henkilötietoni olivat rajoitettu
Jos et ollut sellutehtaalla tai paperitehtaalla töissä olit luuseri Mänttäläisen tai Jämsäläisen tiedon mukaan. Olin alinta kastia. Tosin puuhailin sekä lentokoneiden että avaruusalusten kanssa ja turvaluokitukseni oli korkea. Poliisilla oli ongelma. He eivät saaneet henkilötietojani poliisin järjestelmästä kuin perustasolta. Siis nimen ja osoitteen. (Jälkimmäinen oli usein väärin kun vaihdoin usein asuntoa.) Se saattoi ärsyttää eräitä tahoja. Tuotantoinsinööri oli utelias asunnonvaihdoistani ja kerroin että motoristia epäillään aina. Olen aina ollut rehellinen työnantajiani kohtaan. Joskus siitä on väliaikaista haittaa mutta loppujenlopuksi etua. Mäntän poliisit pitivät minua luuserina joutomiehenä enkä koskaan heille paljastanut yhteiskunnallista asemaani politiikassa enkä työni suhteen. Kerroin aina kun kysyttiin: työtön työnhakija. Sakotkin olisivat olleet isompia. Vuorotyöaikoina se oli jopa uskottavaa kun istuin jo aamulla kahvilla ohi puolenpäivän tai heiluin iltavuoron jälkeen pubissa valomerkkiin.

Naiset Mäntässä
Sama Jämsässä. Naimattomat naiset kuuluivat paperimiehille. Ei mitään asiaa. Pelkästään se että haki paikallisessa yökerhossa halukkaan oloista naista tanssimaan niin saattoi tulla riski sälli sanomaan että et muuten tanssi täällä. Toki keksin kaikenlaista kivaa riesaa heillekin. Muutaman takin vein narikasta kun portsarin silmä vältti. Myin puolen vuoden päästä kirpparilla.

Liikkuva poliisi
Olin menossa Mäntästä Helsinkiin ns. naisiin eli neidon luo johon olin eräässä motoristiporukassa törmännyt sensuaalisti. Pyörä oli mekaanisesti ahdettu Centauro Mille. Kulkua siis oli. Mikäs puutteenalaista sälliä hidastaisi. Kuorevedeltä lähdin. Tampere - Helsinki - välillä on kokolailla suora tie ja annoin bensiinin palaa. Jossain Hämeenlinnan jälkeen, mäntyjen kehystämällä levikkeellä, oli moottoripyöräpoliisipartio kytiksellä. Koska nopeuteni oli jo yli, liki tuplasti, sallitun niin päätin vääntää kahvaa hieman enemmän parinsadan paremmalle puolelle. Keirroslukumittari näytteli yli yhtätoistatuhatta. Arvelin, kuitenkin, että loppumatkasta, kun liikenne tihenee, he saattaisivat tavoittaa niin kurvasin tutulle kahviolevikkeelle jossain liki Uudenmaan rajaa. Tiesin että levikkeen aidassa on jalankulkijoille kapea kulkuportti. Siinä on noin puoli metriä korkea kynnys. Se ei ollut este. Nostin keulan korkealle ja takarengas oli ainoa komponentti joka osui kynnykseen. Luulin. Joka tapauksessa olin vanhan Helsingintien puolella. Tiesin että poliisipyörät eivät mahdu, leveydeltään, portista ja, kuten tiedätte, moottoritie on koko matkaltaan aidattu. Sain ajella hiljalleen, varsin pitkän reitin, ihan varoiksi, pieniä maaseututeitä länteenpäin huomiota herättämättä. Ajan mittaan pääsin, lännen suunnasta, kohteeseeni Pitäjänmäkeen ilman ongelmia. Myöhemmin osoittautui että pyörän öljypohjan alumiinisesta jäähdytysrivoituksesta oli irronnut paloja. Ei vaikuta huippunopeuteen. Pyörä on edelleen ajokuntoinen vaikka öljynsuodattimen vaihtoaukosta puuttuu pala. Vaan pyörän nykyinen sijainti on Uudellamaalla eräällä henkilöllä joka kerää harvinaisia moottoripyöriä. (Tein aikanaan hänelle sähkömoottoripyörän mekaaniset rakenteet.) Voisi olla kiva koittaa mekaanisesti ahdettua Guzzikonetta pitkästä aikaa. Niinkuin monet Guzzitietäjät voivat kertoa on Guzzilla ollut useita, vuosikymmenien mittaan, erilaisia mekaanisesti ahdettuja ja muita malleja. Tunnetuin on V8. Puheena oleva malli, Centauro, on neliventtiilikoneella, hihnavetoisilla kannen yläpuolisilla nokka-akseleilla, vapaasti ohjelmoitavalla digitaalisella sytytyksellä ja tuplaruiskulla, ym. hienoilla kilkkeillä remmiahtimen lisäksi. Pakoputkistostaan puhumattakaan. Sen suunnittelin ja valmistin itse ruostumattomasta teräksestä. Pyörän runkorakenne on erittäin kevyt sillä itse moottoria ja sen takana sijaitsevaa vaihteistoa on käytetty runkorakenteena.. Sama runkoratkaisu löytyy myös sisarmalli Daytonasta. Ahtimen asennus on sekä omaa tuotantoa että erään Mänttälaisen mp-verstaan yhteistyötä. Aikanaan pyörä koottiin Virtasen Weltin autollissa Jämsänkoskella.

Työmaat vaihtuvat 
Onneksi sain, pyytämättä, siirron avaruusalusosastolle Hornet-kokoonpanosta. Toki ei Hornetien teossakaan ollut moitittavaa ja turvallisuusluokitukseni pysyi koko ajan vaaditulla tasolla. Siellä meitä oli kolme asentajaa joilla oli puhdastilakoulutus. Kävin Esan koulutuksissa sekä monta ulkomaanreissua avaruusalustekniikan parissa. Muunmuassa puhtausvaatimukset olivat korkeat. Myös Nasan koulutuksissa olin. He kouluttivat hygieniaa ja hienotekniikkaa. Myöhemmin, oppineena, oli mielenkiintoista opettaa sveitsiläisiä hygieneniassa sekä tarkkuustöissä. Sveitsiläisillä oli osatuotantoa samaan projektiin. (Heillä oli oli ongelma tarkkuudessa. Ongelma oli liian suuri työtilan lämpötilavaihtelu. Oli helppo ratkaista. Ikkunoihin laittettiin vanerit.) Ḿajoituksena pikku hotelli korkealla Genevejärven etelärannalla ja terassi. Eräs Deep Purplen biisi tuli siellä mieleen. Viihdyin kovin hyvin. Eikä sveitsiläinen olut ole huonoa. Sitä sai myös firman ruokatunnilla hanasta. Sama juttu Italiassa ja Saksassakin. Olut kuuluu ruokavalioon. (Italiassa lounaalla myös puna- ja valkoviini.) Tilaus oli että koulutan heitä tarkkuustyöhön, Tärkein hommani oli saada heidän 3D-työstökoneensa tarkkuustoiminnot käyttöön. Onneksi olin perehtynyt paljon isomman 3D työstöyksikön toimintaan Patrialla. Hoitui, mutta itsellenikin, yllättävällä tavalla kun asian oivalsin. Kotimaassa tuli, Valtion rahoista, pikku bonus. Siitä ei saanut mainita. Ostin uuden moottoripyörän.

Seuraava keikka
Se oli Italiaan Torinoon Fiatin tehtaalle. Siellä tehtiin erääseen, Suomessa kokoonpanemaamme, avaruusalukseen (Rosetta) viimeistelyhommia. Oikein mukava reissu vaikka joka päivä satoi ja paikallinen joki tulvi. Viiniä sai ruokatunnilla noin kaksi tuntia päivälepoa ja sitten takaisin "sorvin ääreen". Illemmalla työporukalla trattoriaan päivälliselle. (Esimiestäni nyppi suurenmoisesti se että puhuin kohtalaisesti italiaa josta hän ei ymmärtänyt kuin tervehdyssanat. Ei olisi että lahkouskovaisesta miehestä voi tulla ilkeä alaiselleen. Käyttäydyin, sittemmin, hänen suhteensa kuin ei häntä olisikaan.)  

XMM
Röntgensatelliitti. Hiilikuitua ja alumiiniä. Työllisti pitkään. Leppoisaa hommaa. Ei sisältänyt ulkomaankeikkoja minulle. Vaan muuta avaruusalan väkeä tapasin. Raketin laukaisuiltana oli kiva ravintolailta Tampereelta jossa seurattiin työporukalla isolta kankaalta Ranskan Guayanassa tapahtuvaa rakettilaukaisua. Onnistui ja "putkilo" on tehnyt paljon avaruustutkimystyötä.

Silloinen asunto
Kaksi huonetta ja keittiö sekä kylpyhuone. Hallin taajamassa, kolmas kerros. Alakerrassa oli tummien asuntoja. Tutustuin heihin ja kahvittelimme usein yhdessä. Oikein mukavaa porukkaa ja avuliastakin kun tein autokauppaa kun taas tuli talvi. Tapanani tuli ostaa jokin leimattu "rassi" syksyllä ja myydä keväällä. Mitäpä motoristi autolla suvella tekisi. Yksi "tuomittu" etuveto-Kadett oli halpa. Sain ilman. Piti pahaa ääntä ajaessa. Laitoin pari litraa öljyä vaihteistoon, ajoin talven ja myin viidelläkympillä eteenpäin. Jännä juttu sinällään että em. vaihteistossa ei ole öljylle täyttöreikää. Piti purkaa ensin alhaalta päin ja pestä vaihteisto sisältäpäin: melkoista muhjua oli se liraus kuraa jota tasauspyörästön/vaihteiston kotelossa oli jäljellä. Kun otti vaihteiston päältä matkamittarin vaijerin irti niin tippakannulla siitä reiästä sai öljyn sisään. Hyvin alkoi vaihteisto pelaamaan. Vimpyn (Vilppulan Moottoripyöräilijät ry.) tallilla oli ns. rasvamonttu ja kaikenlaiset työkalut joten ei tarvinnut turvautua huoltoliikkeeseen. Ihan eka ammattikoulutukseni oli keskikoulupohjainen autonasentajalinja. Pari tuntia viikossa oli englantia joten keskikouluaikaiset perusopit kehittyivät hiukan.

Vimpy, moottoripyöräkerho Vilppulassa
Jos kysytään mikä oli Vimpyn tallilla parasta niin ne olivat keskustelut. Kahvia keitettiin ja kerhoiltana, kerran viikossa, kokoonnuimme kahvittelemaan kerhotiloihin. Tilaahan oli paljon ja, moottoripyörien ohella, oli mahdollisuus huoltaa autonsakin. Kaikki fasiliteetit löytyivät. Käsityökalut, sorvi, ym. Itse vietin 
muutenkin aikaa, viikonloppuisin että iltaisin, huoltamalla, talviaikaan autoani, vaan suvella moottoripyöriäni. Tein myös, oheishommina moottoripyörien kustomointia. Osalla jäsenistä oli vain yksi pyörä mutta oli niitäkin joilla oli useita kuten itsellänikin. Mutta parasta oli yhteisöllisyys. Tapaan satunnaisesti joitain entisiä jäseniä jotka vielä ovat tavoitettavisssa ja hengissä.
Vimpy oli alueen isoin kerho. Ruovedelläkin oli mutta ei tainnut montaa vuotta pysyä pystyssä. Tosin Ruovedellä vaikuttaa taiteilija ja motoristi, ystäväni, Iivu Asunta. Taidan tehdä kevätajelun hänen tontilleen. Seuraavat kerhot olivat Virroilla ja Keuruulla. Keuruun porukan kanssa tulin hyvin toimeen ja kävin heidän lukuisissa tilaisuuksissaan ja kokoontumisissa. Ehdottomasti lähden uudelleenkin jos tapahtumia järjestetään. 

Ilmailujutut jäi 
Kun lopetin lentokonehommat ja muutin Tampereen keskustaan ja taas erääseen hyshys puolustusvälineyhtiöön, joka silloin sijaitsi Nokialla, nykyään Pirkkalassa. Poliisin suhteen tuli selkeä muutos: Tampereen seudulla ei minua ole liikenteessä jahdattu, väijytty eikä pysäytelty tai sakotettu kuten Mäntässä. Sakkoja en ole saanut vuosikymmeniin. Eikä ole ollut ongelmia kuuluessani paikallisiin ja kansainvälisiin motoristijärjestöihin. Turvaluokituksenikin, eri firmoissa, pysyi varsin korkeana. Eli Mäntän poliisin kyseenalainen "harrastelu" suhteeni ei haitanut tulevia toimiani. Nykyisin olen ollut jo useita vuosia eläkkeellä ja voin kertoa jo, laillisesti, osasta aiempia rientojani. Jotkin työtehtävät olivat hyshyshommia ja varsin suojattuja. Kuten taisinkin aiemmin mainita: työttömyyttä en ole kohdannut. Toki omaa lomaa olen ottanut, joinakin kesinä, kuukausitolkulla ja ajellut pitkin maita ja mantuja. Mutta sitten taas "sorvin ääreen". Ilmailu, avaruusalukset, yleinen turvallisuus sekä sotilasturvatuotteet. Luotiliivit, tutkasuojat ja muuta sellaista.

Tyypillisiä tutkasuojattuja aluksia. Kotimaista suunnittelua ja valmistusta.

Moottoripyöräjärjestöt
Olen ja olen ollut erinäisissä mc-järjestöissä jäsenenä tai puheenjohtajana sekä EU-jutuissa Brysselissä että kansallisella tasolla. Joitakin johtanut niin että olen heitä edustanut muissa yhteyksissä. Edelleenkin, liki seitenkymppisenä, olen parin kerhon jäsenenä ja monissa minut tunnetaan. (niin ne vanhat...) Yllättävintä oli että silloisen työpaikkani esimiehet eivät olleet millänsäkään. Tosin, ei heillä olisi ollut syytäkään. Tai heillä oli enemmän tietoa kuin luuloa. 

Tavan keskustelut
Kun olin em. hommissa oli este kertoa mitä teen ja missä vaikka joku baarissa kysyikin. Vastasin että autonasentaja tai maanviljelijä koska tiedän niistä asioista. Autoasentaja oli ensimmäinen ammattini ennen armeijaan menoa. Toki, en edelleenkään halua mainita firmoja joille työskentelin, vaan totean että aikansa kutakin. Töissä olen viihtynyt lähinnä siksi että samanlaisia päiviä ei ole ollut peräjälkeen kovin paljoa. Inhoan toistoa. Ilmailu ja avaruustekniikka ja sieltä toissijainen työnantajani: ESA Vaan sieltä ne tilaukset tulevat. Vahinko että en pääse edes kysymään mitä nyt entisessä duunipaikassani touhutaan. Nasa järjesti osan koulutuksestani kun kävin "uudessa maailmassa" työkeikoilla.

Tampereen seudun poliisit
Sakkoja en ole saanut näillä seuduin kuin joskus nuoruudessani. Pakettiauto ei herätä kiinnostusta kenessäkään. Mutta kun Trikellä olin liikkeella joku vuosi sitten niin poliisi otti tienvarsitarkastukseen. Rutiinihomma: katsoivat paperit, pyörän sarjanumeron ja rekisterin. Kaikki täsmäsi ja ajoneuvo on merkitty asianmukaiseen ajoneuvoryhmään. Hyvää matkaa! oli tuloksena. Sen sijaan California 1400 on ollut mielenkiinnon kohteena. Muutaman kerran on otettu sivuun. Paperit ja renkaat katsotaan. Takarenkaasta, auton rengas, saan mainintoja mutta se on rekisteröity pyöräni vaihtoehtoiseksi renkaaksi. Se ei aina tahdo riittää vaan etsivät onko näin myös Traficomin tiedostoissa. On se. Jotain on nuorempi konsta narissut että kyse on sekarengastuksesta sillä etukumina sattui olemaan ristikudosrengas ja takana on vyörengas. Selvisi että erittely koskee vain autoja. Ei moottoripyöriä. Toki sen tiesin mutta en ryhtynyt vänkäämään. Poliisikin saa kännykällään selville moisen asian. 

Moottoripyöräjärjestöhommat
Tulee pitkä lista. Katsellaan sitä myöhemmin. 
MP69 ry, Vimpy ry, LCR-mc ry, Smoto ry, Rokabanda mc Udine, Mämmilä, VMPK ry, Liikenneturvan Hallintoneuvosto ja kun muistelen vielä niin jokunen lisää...
Monista yhdistyksistä olen eronnut tai yhdistys on purettu. Selvä trendi on havaittavissa: matkamoottoripyöräily harrasteena hiipuu hiljalleen. Väki vanhenee ja uusia jäseniä ei enää kerry entiseen tapaan. Osassa lueteltuja kerhoja olen vielä jäsenenä. Liikennepoliittisista yhdistyksistä olen eronnut jo kauan sitten. Toki hieman vielä seuraan missä mennään ja olen, jos asiaa on, Smoton puheenjohtajaan suoraan.