Katsaus akkulatureihin

 

Moottorissa on laturi
Lisäksi tasasuuntain ja säädin joilla saadaan akulle kelpaavaa sähkövirtaa. Jos se kokonaisuus ei toimi häiriön tai vian vuoksi on hyvä olla pelastus. Varsinkin kaasutinmoottorinen moottoripyörä kulkee pitkän matkan pelkän akkuun säilötyn energian avulla. Eritoten jos, muista kulutuskohteista, voi tinkiä. Siksi on hyvä olla mukana laturi jos sattuu ilmenemään em. ongelma. Vanhat pyörät kun voivat joskus oikutella.

Mukana kuljetettavat akkulaturit
Yleensä pienikokoisia ja sisältävät jonkin verran "älyä" niin että eivät pilaa akkua kuten voi käydä jos pienikokoista mp-akkua lataa isolla autonakuille tarkoitetulla laturilla ilman seurantaa. Jos laturissa ei ole älyä on sitä oltava sen käyttäjällä eli tietoa miten akku toimii. Akkua ei kannata "keittää" ylilatauksella.

 

Matkassa kulkeva ylläpitolaturi. Punaisen hauenleuan johdin katkeamispisteessä. Mahtuu tyhjään maitotölkkiin johtoineen. Pysyy siistinä ja vie vähän tilaa. Tölkkejä kyllä riittää.

En ole itse tarvinnut

Reissun päällä en ole laturia tarvinnnut mutta moni muu on ollut käynnistysvirran tarpeessa. Olen auttanut useamman kerran joko lainaamalla akkua tai reissussa lainaamalla laturia. Samalla tulee pidettyä taukoa. Yksi pieni laturi ei paljoa tilaa vie mutta voi olla joskus tarpeellinen. Riippuu millä pyörällä liikun mutta ainakin yhdessä on mukana myös litiumakun laturi. Niihin kun nykypyörät ovat siirtymässä.

 

Akkulaturin pikku kunnostus

Osoittautui vuonna -21 ostetun akun latauksen aikana että hauenleukoihin menevät johtimet olivat katkeamispisteessä. Tinasin johtimet uudelleen hieman lyhennettyinä ja laitoin kutistesukkaa ehkäisemään tulevia vaurioita. Laturi on kulkenut matkassa jo kymmeniä vuosia. Oli, aikoinaan, suhteellisen kallis ostos. Tarve on ollut ladata akut pari - kolme kertaa vuodessa seisonnan aikana. Otan aina akun maakaapelin irti talven ajaksi niin akku ei purkaannu sitä kautta vahingossakaan. Kaikista viidestä pyörästäni. Tyhjäksi hiljalleen purkautunut akku kun on entinen akku. Äkisti purkautunut akku on pelastettavissa välittömästi suoritetulla latauksella mikäli akkuneste ei ole pursunut akusta ulos.

 

Akkulaturin johtimet huonossa kunnossa.  Kapine on kulunut hiljalleen sivu- tai takalaukun pohjalla. Milloin minkäkin pyörän.

 

Akkulatureita neljä

Kolme tuon CTEKin mallista älylaturia, kaikki eri merkkiä ja eri vuosilta ja yksi pienikokoinen ja hyvin yksinkertainen laturi joka tuottaa noin 13V jännitettä tasaiseen eikä "säädä" mitään. Vie vähän tilaa mutta tarvitsee vahtimista eli jännitemittarin seurantaa.

 

Akkutesterin pakkauksen kuva laitteesta.

Mittausalueet

Kaarevassa palkissa on ensin (pun.-kelt.-vihr.) 6V -mittausalue. Muu on 12V akuille. Punainen tarkoittaa romuakkua, keltainen myös jos akkua ei ole yritettykään ladata ennen mittausta tai akku ei enää ota vastaan latausta eli romu myös ja vihreä alue tarkoittaa toimivaa akkua joka on ladattu. Eli toimintatapa ei ole kovin hankala ymmärtää. Kun muistaa vain ladata akun, mielellään älylaturilla, ensin täyteen ennen mittausta.

 

Akkua ole lataillut vuoden -24 alussa ja tammikuussa 25 ja nyt. Muutoin se on ollut pyörässä. Seisonta-aikana toinen johdin irrotettuna.
 

Tein akkutestin

Täyteen ladattu akku. Alle 20Ah tehoinen. Yksi testi kestää kymmenen sekuntia. Sitä ennen kytketään kaapelit asianmukaisesti akkuun ja painetaan nappia ja lasketaan kymmenen sekuntia kuormitusta. Laite näyttää onko akusta vielä akuksi. Viisarin pitää pysyä vihreällä alueella. Toimii sekä 6V että 12V lyijyakuille. Sitä en tiedä voiko sillä testata litiumakkua. Kokeilin vielä toisenkin kerran laitteen jäähdyttyä. Tulos melkein sama. Laitoin akkulaturin töihinsä. Eipä kauaa kestänyt kun laturi ilmoitti että akku on jälleen täynnä. Aikanaan, joskus muinoin, akkuja "heräteltiin" kyseenalaisilla tavoilla. Esimerkiksi kytkemällä akun navat suoraan oikosulkuun. Sen lisäksi se on vaarallista akun mahdollisen räjähtämisen suhteen sekä pelkän kaasu- tai voimakkaasti syövyttävän nestepurkauksen vuoksi. Tavallinen akku kun on happoa täynnä. Jos ei tiedä miten toimia niin on parempi että ei toimi. Akkukauppaan hep! Siellä on testerit ja mittarit sekä osaaminen.

Testien tulokset
Ensimmäinen kuormitustesti vuonna -21 hapotetulle akulle, joita ostin kerralla kolme kappaletta ja olen niitä kierrättänyt eri pyörissä. Ongelmia ei ole ilmennyt. Nyt, testatessa yhtä akkua, testitulos näytti vihreää. Kuten myös toisella testillä viiden minuutin jälkeen edellisestä. Akku siis kunnossa. Lataan ja testaan kaksi muutakin akkua kunhan joudan.

Lyijyakun ylläpito
Sillä on lievä sisäinen purkautuminen joten käyttämättömänä akkua on hyvä latailla muutaman kuukauden välein ja, mielellään, säilyttää viileässä. Täyteen ladattu akku ei jäädy vaikka kovin kylmässä menettääkin osan purkautumiskyvystään. Tyhjä akku, sen sijaan, halkeaa pakkasessa.

Litiumakku
Sellainen on ollut yhden kauden California 1400:sen akkutilassa. Siinä on oma näyttönsä joka kertoo, suurinpiirtein, akun tilan vain nappia painamalla. On näyttänyt hyviä lukemia. Huonoa kerrontaa ei ole, toistaiseksi. On toiminut vaivatta ja pysynyt latauksessa. En ole ladannut talvisäilytyksen aikana ja akku on kytketty irti pyörän virtapiireistä. Litiumakussa ei ole paljoa energiaa mutta sen purkauskyky on merkittävästi suurempi kuin vastaavankokoisella lyijyakulla. Sekä on kevyt ja nopea lataantumaan täyteen.

Ylläpitolataus
Melko paljon näkee että moottoripyörän akkua ei irroteta pyörän järjestelmistä eli pyörä kuluttaa hiljalleen akkua koska muistitoiminnot ovat päällä. Siksi moni on kytkenyt ylläpitolaturin kiinni pyöränsä sähköihin. Voi olla että sähkön kulutuksen lisäksi akku saattaa vanhentua hieman nopeammin kuin virtapiiristä irrotettu akku. Mutta tästä oletuksesta ei minulla ole kokemusta. Onhan ylläpitolatauksesta se hyöty että keväällä ei tarvitse naputella pyörän ajotietokoneeseen haluamansa mittariston näytöt ja muut toiminnot.

Kerron kuinka kävi... 

 

Lambdajärjestelmä ja etanoli (RE85) polttoaineena

 

Lähtökohta
Aivan vakiokuntoinen digitaaliohjauksella varustettu moottoripyörä jossa polttoainejärjestelmässä on tavanomainen lambda-takaisinkytkentä jolla päästöjä ja moottorin toimintaa hallitaan.

Etanoli tankissa
Jos ei tiedä mitä materiaaleja on tankin sisällä sijaitsevassa polttoainejärjestelmässä tai on muovinen tankki voi asiasta ottaa selvää. Toisaalta, etanoli tuli jo kauan sitten markkinoille ja sitä sekoitetaan tavallisiin polttoaineisiin joten jos ongelmia on polttoainejärjestelmässä niin se voi olla ollut myös etanolin syytä. Vaan aluksi oli. Joihinkin pyöriin vaihdettiin letkuja takuuseen ja muovitankit muuttivat muotoaan.

Kaasutinpyöriin hankalampaa
Toki kaasarit voi ottaa pois ja laittaa digitaalisen ruiskutuksen kuten olen tehnyt joihinkin pyöriini. Samalla voi oppia moottorinohjauksen ohjelmointia. On myös mahdollista muuttaa kaasuttimet etanolille sopiviksi. Vaatii suuttimien koon vaihtamista ja muitakin säätöjä. Ei edes erityisen hankalaa mutta sitten ei voi ajaa bensiinillä kovin nuukasti sillä sitä kuluisi yli 10 prosenttia enemmän samoilla asetuksilla. Matka kyllä jatkuisi. (Toisaalta, kymmenen prosenttia ei ole kovin iso ero seoksessa. Onneksi ilma on aina samaa. Kai.)

Digitaaliset ruiskutuspyörät
Niitä on ollut yleisesti kaupan jo viidellä vuosikymmenellä. Eli kokemusta on varsin paljon olemassa jo järjestelmän alkuvuosista alkaen. Niitä on useampaa päätyyppiä mutta niinkutsuttu takaisinkytkentä tuli vasta ajan mittaan mukaan kuvioon. Lähinnä päästöjen hallintaa varten.

Takaisinkytkentä
Pakokaasun sisältämän happimäärän mittausjärjestelmä. Se kertoo moottoriohjaukselle millainen tilanne kulloinkin on ja säätää sen myötä automaattisesti moottorin saamaa polttoaine-ilma-seosta. Tarkemmin ilman suhdetta polttoainemäärään. Kaasukahvalla määrittää kuljettaja kuinka paljon tarkkaa seosta kulutetaan.

Lambdat eli jäännöshappianturit
Niiden sijainnit ovat menneet eteenpäin sananmukaisesti. Aikanaan niitä löytyi, sekä "kylmä" että "kuuma" lambda tai lambdoja kohdassa jossa pakoputkisto yhdistyy keskipönttöön. Mitä uudempi malli niin sitä edempänä lambda-anturit sijaitsevat ja sitä nopeammaksi on toiminta kehittynyt. Nyt ne ovat lähes kiinni sylinterikansissa eli edistystä on tapahtunut metrin verran.

Toiminta käytännössä
Kun virta kytketään päälle ovat lambdat alkaneet lämmetä sähkövastuksien avulla tai on/ovat, nykyisin, sijoitettu varsin kuumaan paikkaan. Vanhemmissa pyörissä, lämmetessään, haukkaavat varsin runsaasti energiaa. Kun lambda on saavuttanut toimintalämpötilansa, joko sähkövastuksellaan tai pakokaasun energian avulla, niin se kykenee antamaan tarkkaa analogista tietoa pyörän keskusyksikölle joka muokkaa käytöstään sen myötä eli ei salli eikä tuota liian laihaa tai liian rikasta polttoaineseosta. Vain käynnistysvaiheessa ja hetken sen jälkeen järjestelmä ei asiaa huomioi mutta muuten kyllä. Eri malleissa ja eri ikäluokissa asiassa on aikaeroja lambdan lämpenemisen suhteen. Saastenormit säätelevät asiaa melkoisesti. Toisaalta, voi olla hyvällä mielellä siinä ettei saastuta kuin sen mitä kulloinenkin normi sallii.

Happianturi, lambda, havaitsee
Se pitää huolen siitä että jos seos on rikas, eli polttoainetta liikaa, niin keskusyksikkö osaa laihentaa seosta tai, päinvastoin rikastaa, todella nopeasti. Se tietää oikeanlaista ja hallittua palotapahtumaa sylinterikannessa, tasaista voimantuottoa, taloudellisuutta ja nykimätöntä kyytiä. (Toisaalta: on ollut joissakin kohdissa parantamista.)

Etanoli käyttövoimana
En voi suositella ilmajäähdytteiseen moottoriin kuin lämpimillä säillä. Toimii kyllä kylmälläkin kelillä ja sitä voi lambda-ohjattuun moottoriin syöttää millä perusbensan ja etanolin suhteella tahansa. Onhan tavallisessa bensassa etanoliosuus ja etanolipolttoaineessa on mukana tilkka bensiiniä varmistamassa kylmäkäynnistyksen. Olen tehnyt useammalla moottorilla testejä aiheen tiimoilta sekä pelkällä RE85:lla sekä sekoitettuna eri bensiinilaatuihin. Mainittakoon että pyöräni eivät ole kärsineet, ainakaan vielä, aiheen tiimoilta.

Palamislämpötila ja taloudellisuus
Kylmällä säällä etanolin kulutus kasvaa ilmajäähdytteisessä moottorissa melko jyrkästi joten ei kannata sillä ajaa koska kustannus on silloin kokolailla sama kuin bensiinillä ja tankki tyhjenee nopeammin eli suoritusmatka lyhenee. Sitävastoin helteellä kulutus on alhaisempi. Ei se silti kovasti paranna taloutta, vaikka hintaa vähemmän onkin, sillä etanolin energiatiheys on alhainen eli sitä kuluu samalla matkalla enemmän kuin perusbensaa. 

Etanolin hyödyt
Melko vähäiset taloudellisesti mutta on yksi varsin merkittävä asia: se "pesee" moottoria sillä sen palotapahtuma on puhdas noen suhteen ja lisäksi sen vesipitoisuus puhdistaa palotilan rakenteita eli karsta lähtee männistä kansista ja venttiileistä ja vähän pakoputkestakin. Vaikka ei sitä haluaisikaan normiajoissa käyttää mutta sytytystulpan väriä katsottaessa, jos se on nokinen tai karstainen, saa etanolilla pestyä moottoria sisältä ilman vahinkoja. Etanoli tuottaa myös enemmän tehoa ja vääntöä perusbensaan verrattuna. Hieman alle satahevosvoimasesta myllystä tulee hieman yli satahevosvoimainen.

Jokainen ajaa etanolilla
Kun käy tankkaamassa niin bensiksen mittarilta saa aina jatkettua, tähän aikaan tätä kirjoittaessa, bensiiniä vähintään noin 5 - 10% etanoli-osuudella lakisääteisesti. (Olen nähnyt kaksi kertaa elämässäni kun toinen motoristi tankkasi pyöräänsä dieseliä. Eka kerta Tampereella vuosikymmenet sitten. Silloin olikin kyseessä dieselmoottorinen Intiasta tänne hommattu paukutin. Toisen kerran, reissun päällä, eräällä huoltoasemalla jossain, kun itsekin pyörääni tankkasin, niin eräs nuorehko motoristi lasketteli kaasutinmoottorisen sporttipyöränsä tankkiin dieseliä. Kävin kysymässä että miksi siltä mittarilta? On halvempaa, oli vastaus. Kerroin hänelle että ei kannattaisi käynnistää pyörää lainkaan ennen kuin tankki olisi tyhjennetty. Katsoi minua vinoon ja lähti. Pääsi muutaman sata metriä melkoisen savun saattelemana. En voinut olla ajamatta peräänsä ja kysyä että kuinka kulkee. Hiljaisuus oli, niin, hiljaista. Jatkoin matkaani. Mitenkähän kävisi nykyaikaisen ruiskutusmoottorin kanssa? Onko asiasta vertaistietoa? Tunnustaisiko joku vahinkonsa?)

Luonnosuojelu
Aiheesta kiinnostuneelle voi olla hyvä se että etanoli ostettuna huoltoasemalta on huomattavasti ympäristöystävällisempi kuin moottoribensiini.

Ajaminen kylmällä säällä
Etanolin ja bensiinin välillä on iso ero kulutuksessa, jopa 30% kun ajetaan lähempänä nolla-astetta Celsiusta ilmajäähdytteisellä moottoripyörällä. Hinnanero etanolin hyväksi ei siis olekaan silloin hyvä. Lisäksi tulee taajempi tankkausväli.

Vesijäähdytteisessä
Siinä on puolensa. Sekä moottorin kestossa siksi että palotapahtuman lämpötila on vakiomaisempi verrattuna ilmajäähdytteiseen ja järjestelmä säätää itse itseänsä siten että seos on vakaampi eli ei tarvita lisärikastusta polttoainemäärään siinä suhteessa kuin on ilmajäähdytteisessä. Mutta molemmilla voi ajaa.

Saatan jatkaa...

Muistelma vuosikymmenten takaa
Olin menossa Veteraaniralliin mutta vanha pyöräni ei ollut aivan vielä käyttökunnossa joten otin alleni modernin digitaalisella moottorinohjauksella olevan pyöräni. Matka meni hyvin mutta ralliportilla kyseltiin että olenkohan erehtynyt kohteesta. Sanoin tulevani Veteraaniralliin mukaan mutta vanha pyöräni ei. Siinä järjestävä porukka ryhtyi mietiskelemään että olisiko mahdollista käännyttää pois. Kerroin ja todistin olevani VMPK:n jäsen ja pääsin sisään mutta pyörä piti jättää alueen ulkopuolelle lähistölle. Näin toimin. Sitä kävi, kuitenkin, moni töllistelmässä ja kun noudin kamppeitani niin yksi kysyi että onko tämä ruiskutuskoneinen. Sanoin sen olevan ja digitaalisesti ohjattu. Siitä saivat vanhat herrat puheenaiheen ja totesivat että jos tulee vikaa niin sitä ei kukaan kykene korjaamaan. Paska vehje. Tosin ei ole tarvinnut korjata. Toisaalta, olen opetellut ohjelmointihomman sekä vianhaun. Tallissani oli vanha tietokone putkinäytöllä ja sinne tallennetulla ohjelmistolla ja erilaisten kytkentäkaapelien avulla ohjelmoin uudelleen eri merkkisten moottoriohjauslaitteiden toimintaa ja vikalogeissa ilmenneitä ilmoituksia. Sen jälkeen oli läppäri, töistä saatu käytetty, joka kulki mukana. Monasti ihan tien laidassa saatoin joitain parametrejä muokata sytytyksessä ja ruiskutuksessa. 

Loppukaneetti
Nyt sen aikaiset digitaalisella moottorinohjauksella varustetut ruiskutuspyörät ovat veteraani-iässä. Eikä kukaan ihmettele. Oletan että moni alan harrastaja osaa ohjelmoida oman pyöränsä moottorinohjausyksikön omien halujensa mukaan sillä ei se ole sen vaikeampaa kuin tietokoneen käyttö yleensäkään. Pitää vain tietää miten polttomoottori toimii ja mihin se kykenee. Moni tulee jutulle että et viittis laittaa mun pyörän koneeseen parikymmentä heppaa lisää. Sanoin sen onnistuvan kunhan hän ensin hankkii paremman ilmanoton ja asiaankuuluvan pakoputkiston ja laittaa sylinterikanteen isommat venttiilit. Useimmilla into loppuu siihen koska eivät tunne pyöränsä tekniikan sisäistä toimintaa. Sen sijaan taloudellisuutta voi monesti parantaa ilman rakennemuutoksia.

Muistiinpano Kesärengaskauden aloituksesta

 

Tälle suvelle
Vaihdoin kesäkumit talouden pikkupakettiautoon maaliskuun viimeinen päivä. Rouva teki koeajon matkalla harrastuksiinsa ja sanoi että oli kevyt käännellä oudoksestaan. Sekä nastarenkaat että kesäkumit ovat indonesialaisia, melko tarkkoja Nokian kopioita. Kappalehinta muutaman kympin. Kilometrejähän ei paljon vuoteen tule. Lähinnä talvikaudella autolla ollaan liikkeellä. Kesällä se on tarpeellinen kesämökkipuuhiin. Sinne on aina kuskattavaa. Muutoin se seisoo kadun varressa kun kalliimpi kalusto on autotallissa lukkojen takana. Muutkin ovat asian keksineet ja haluavat lainata pakua. Tutuille olen sanonut että voin tulla itse kuskiksi ja käydään kuorma heittämässä mutta se ei käy. Katsos kun pitää ottaa puoliso, kaveri, timpuri tai jokin muu tarpeellisuus matkaan mukaan ja reissussa ollaan yön yli tai pidempään. Toki ymmärrän heitä mutta autovuokraamot ovat olemassa. Viime aikoina ei ole paljon kyselty. Onhan paku jo kohta kaksikymmenvuotias ja mittarissa kilometrejä paljon. Lienee epävarmaksi arveltu laite nykyään. Erittäin vähän edustava kun on ruostetta helmassa ja klommoja lokareissa.

Suosin omatoimisuutta
Teen auton asiat itse kuten öljynvaihdot, jarruhuollot, ohjausnivelten vaihdot ja muut pikkuhommat joita on tullut vastaan. Eikä edes joka vuosi ole tarvinnut. Kesällä mökillä yleensä on isommat huollot tullut tehdyksi paarmojen ja hyttysten vauhdittamana. Niin tulevanakin kesänä jos vanhalla mallilla edetään. Työvälineitä kun on.

Pakun hankinnan syy
Uudesta ostettiin ja nyt, vuosien jälkeen, sama laite edelleen. Alkaa ikä jo hieman painamaan mutta mennyt aina leimasta läpi. Nyt kai, kesän tullen, pitänee tehdä huoltoa ja yksi pikku remppa vasempaan takajarruun. Hankinta oli varsinaiseen tarkoitukseensa mökkiautoksi. Sellainen perintö tuli ja möksä on vajaan viidensadan kilometrin päässä mutkaisen pikkutien takana. Se oli pakun ensisijainen hankintasyy. Siinä kulkee helposti iso läjä työkaluja ja tarpeita sekä perillä paikalliselta sahalta on haettu melkoisia puutavaranippuja. Rakennus- ja korjaushommia mökillä on ollut riittämiin. Ei tule aika pitkäksi. Siitä tämän blogin mökkiotsikon takaa enemmän. Olen kunnostautunut alemman tason putkimiehenä, timpurina ja maansiirtotyöläisenä.

Otan moottoripyörät käyttöön
Vasta jossain huhtikuun puolenvälin jälkeen. Sitä ennen pientä kevättarkastelua ja totuttelua ajamiseen kaksipyöräisellä. Toki aloitan kolmipyöräisellä kunnes tiet ovat puhtaammat kaksipyöräisen käyttöönottoon. Pyörät ovat huollettu, pesty ja vahattu. Tälle suvelle ei mahda tulla entistä kilometrimäärää pyörilleni koska Mökillä pyrimme olemaan pitkään ja hartaasti. Onneksi pyörissä on halvat ympärivuotiset vakuutukset. Erityisesti trike eli California 1000 Adamant on edullinen vakuuttaa mutta ei 1400 Californiankaan vakuutus kauheita maksa sillä on se malli joka ei onnettomuustilastoissa juurikaan näy. Rouva ajaa kuormakamelin mökille ja itse kiertelen 1400 Guzzilla omia reittejäni perille. Toki saman päivän aikana. Toivoakseni.

Rengashommiin
California 1000 Adamant triken kitkarenkaat taka-akselilla ovat kokolailla käytetty. Sama koskee 1400 Californian etukumia. Ostin jos syksyllä poistomyynnistä muutamalla kympillä korvaajaksi matalaprofiilisemman ja sporttisemman Pirellin renkaan. Kerhokavereita nauratti renkaan säilytys jätesäkissä. Ihan turhaan. Ei rengas kovetu pinnaltaan kovinkaan äkkiä kun on vähähappisessa tilassa. Kaverilta saan trikeen vähän käytetyt kitkarenkaat edullisesti. Etukumi jatkaa vielä pitkään.

Sivuraiteella
Yksi pyöristäni on mekaanisella ahtimella ja digitaaliruiskutuksella ja -sytytyksellä ja uudemman mallisella ja käyttämättömällä tonnisella moottorilla varustettu 80-luvun alun T3 California. Se olisi tarkoitus saada tielle ennen syksyn tuloa. Sähkötyöt ovat lievästi vaiheessa. Paljon on piuhoja digitaalilaitteissa. Lisäksi pitää vielä ohjelmoida. Se on vänkää. Litiumakku pitää hankkia. Ainakin Stormilla hinnat ovat pudonneet.

Kaksi muuta
Ne laitan myyntiin jossain vaiheessa. Tällä hetkellä on yhden pyörän osista suurin osa hyllyihin purettuina. Yksi nipussa jo. Jos kauppa käy niin olen, enää, vain kolmen pyörän loukussa. Mutta miksi niistä on niin ikävä luopua...

Ajo- ja mökkikautta kaikille! 

Tiivisteenvaihdon perusjuttuja

 

Tiivisteistä
Montaa sorttia: on paperia, kuparia, alumiinia, teflonia, kumia, ym. ja silkkaa liimaakin tiivisteinä monia versioita. Kuten öljytilan ruuvin kannan alla oleva tiiviste, jos on alumiinia, voi käyttää uudelleen jos se ei ole kauhean litussa. Kurpariprikka, joka on hehkutettua, pehmeää kuparia, ensimmäisellä käyttökerralla hyvä vaan kovettuu käytettäessä eikä ole kovin hyvä uusintakiristyksessä eli saattaa jäädä vuotamaan. Melkoisen varma ja varsin usein monikertakäyttöinenkin tiiviste on o-rengas joka on urassaan ja kiristyy sileään tasopintaan. O-rengasta voi tarkastella kriittisesti: taittaa rinkulan jyrkälle mutkalle. Jos näkyy edes pienenpientä halkeamaa kumi on jo kovettunut tai siihen on muodostunut tasopinta niin uutta peliin. Toinen asia joka liityy, esimerkikisi öljypohjan tulppaan, on se että kyseisissä paikoissa on varsin lyhyt kierreosuus. Silloin ei sallita kovin suurta kiristysmomenttia verrattuna pitkäkierteisemmissä kohteissa joten uusi tiiviste tiivistää pienemmälläkin voimalla. Uusi proppu on helppo hankkia mutta jos moottorista, vaihteistosta tai perävaihteesta rikkoutuu alumiinissa oleva kierre tekee asiasta hankalaa ja siksi kunnostus voi maksaa. Yleensä, alumiinin kanssa, on hyvä olla varovainen ja hoitaa tiiveys kuntoon muulla tavalla kuin kovasti kiristämällä.

Tiivisteiden kiristys
Usein tiiviste on sellainen että se kiristyy vain siihen asti kuin sitä voi kiristää ylipäätään. Tasotiivisteitäkään ei saa määräänsä enempää kiristymään vaikka kuinka vääntäisi. Siinä vain kiinnityskohdat kuten niiden kierteet vahingoittuvat ja korjaamista tulee tehtäväksi. Usein vain ammattilaiset omaavat sellaiset välineet kuten erikoiskierretapit ja osamilliporat, vaikka ovat samannäköisiä kuin tavallisetkin marketin kierretapit ja "kairat" sekä kierrepakat mutta omaavatkin vain juuri sen koon sisä- tai ulkokierteen. Ulkokierre on monissa kierteenkorjausseteissä erikoiskierre vaikka korjausosa näyttääkin yksinkertaiselta. Jos ei ole näppituntumaa eri kierrekokoihin laitettavista kierreosista mutta haluaa tehdä homman kunnolla niin hankkimaan vain momenttiavainta. Jopa halvimmat momenttiavaimet ovat riittävän tarkkoja kotiasentajan toimiin. Kunhan muistaa, käytön jälkeen, nollata avaimen momenttiarvon.

Puhtaus
Ei riitä että on siistin näköistä. Hyvään tiivistykseen ryhtyessä kannattaa tiivistepinnat puhdistaa kaikesta, myös öljystä ja vanhoista liimoista ja mahdolliset naarmut ja, joskus, alumiinivaluissa olevat huokoset ja kolot, täyttää kemiallisella metallilla. Tiivisteissä, kuten kumisissa o-renkaissa, on usein uutena vahaa pinnassa estämässä pehmentimien haihtumista. Joissain tapauksissa kannattaa vaha pyyhkiä pois. Silloin tiiviste "pureutuu" paremmin tiivistettäviin pintoihin. Asentamisen yhteydessä pitää olla kohtuullisen puhdasta ettei, erityisesti liimattaviin pintoihin, pääse likaa tai öljyä. Eikä se ole muuallakaan mukavaa. Muistuu mieleen kun olin nuorempana metsäkonasentajan toimessa ja monitoimikoneeseen piti vaihtaa puomi ja pakkasessa sujuttelin jäykiksi käyneitä hydrauliikkaletkuja uuden puomin sisään. Ne koneet kun eivät ole niitä puhtaimpia mutta öljyn joukkoon eikä liitos- sekä tiivistepinnoille saa joutua likaa. Kaikki piti tulpata tai teipata umpeen. Teipit piti lämmittää ensin. Eikä pihkaa tai muita vierasaineita letkuihin. Olosuhteet olivat sittemmin, työelämän aikana, parantuneet sillä tein ensin pienlentokoneita ja myöhemmin, muunmuassa Horneteja ja sen jälkeen avaruusaluksien runkoja tasalämpöhallin hyvin valaistussa ja tehokkaan ilmanvaihdon omaavissa puhdastiloissa ESA:lle. Leppoista hommaa oli se ja sai matkailla ulkomailla. Aikanaan kyllä vastustin yksityiskouluun laittamista enkä ollut aluksi kovin hyvä oppilas. Kerran jäin luokallenikin. Koulumatkaakin oli kymmeniä kilometrejä. Aamulla puoli kahdeksaksi kahden kilometrin päähän pysäkille ja kotiin saavuin vähän ennen viittä. Mutta kyllä se sitten siitä...

Noin muutoin ruuveista
Vastaan on tullut varsin usein sellaisia ruuveja jotka on kiristetty äärimmäisen tiukkaan. Jotkut ihan poikki asti. Se on tarpeetonta ja rikkoo rakenteita. Olen monta Helicoil-kierrettä asentanut ruuvien vastakierteeseen, esimerkiksi öljypohjaan, kuin sytytystulppienkin kierteisiin. Tyypillisiä vaurioita kotihuoltajilla ruuvien kireyden suhteen, joka on kuitenkin, helposti vältettävissä. Kierteenkorjauksesta tulee hetkessä satasen remontti huollossa kun pitää laskea öljyt pois, öljypohja irrottaa, ottaa, pahimmillaan, kierteen sisään katkennut ruuvin osa pois, asentaa korjauskierre ja koota kokonaisuus. Tarvitaan tiiviste öljypohjaan ja, mahdollisesti, uudet öljyt ja suodatinkin. Suosittelen momenttiavaimen (Jopa kahden tai kolmen eri kokoisen.) hankintaa jos on epäselvää omien voimien tuntemisesta mutta on halua tehdä itse. Yleensä on niin että, normikierteisissä kierreosissa, tietämättä todellista voimantarvetta, pienet ruuvit kiristetään liikaa, aina kierteet rikki tai poikki asti, ja isot kierteet jäävät löysälle. Hienokierteiset ovat asia erikseen. Vaikka olisi isokin hienokierreruuvi niin sen kiristysmomentti on usein alhaisempi kuin samanvahvuisen normikierteellisen. Usein ruuvin kannan alla on aluslevy. Toisinaan se voi olla myös tiiviste ja on silloin eri materiaalia kuin terästä. Sekin vaikuttaa kiristysmomenttiin. Ei ole ruuvin tai kierteen huonoutta jos menee kierre rikki tai ruuvi katkeaa. Tyypillisesti ruuvien kannoissa on merkintä mitä lujuusluokkaa ne ovat. Huonoimman laadun käyttö rankaisee... Mutta ei kannata ylilaatuakaan tehdä sillä se tekee homman arvokkaaksi.

Yleistiivisteet
Tiivisteet eivät sinänsä olle kovin kalliita mutta harvoin saatavilla juuri silloin kun tarvitsisi. Pelastuksena on se että koneliikkeet, kuten IKH, Biltema, Puuilo, Motonet, jne. pitävät hyllyissään tiivistemateriaaleja. Sellaisesta on leppoisaa askarella uusi tiiviste. Samalla kun käy ostoksilla niin kannattaa ostaa pieni kuulapäävasara, sakset (Fiskarsin mustakahvaiset kestävät liuottimia kuten öljyä, bensaa ja etanolia.) ja katkoteräveitsi sillä ne ovat tiivisteen leikkaamista varten.

Paperitiivisteen liimaamisesta
Kaikkia tiivisteitä ei tarvitse liimata mutta sille on myös monia syitä: juurikin öljypohja-asioissa kannattaa toimia niin että tiiviste liimataan toispuoleisesti vain öljypohjan tiivistepinnan puolelle. Tiivisteen yläpinta sivellään vaseliinilla kauttaaltaan ja öljypohja kiinnitetään. Pursunut liima ja vaseliini pyyhitään pois. Molemmat liukenevat, esimerkiksi, asetoniin jota on yleisesti saatavilla. Näin toimien on olemassa tiiviste jota voi käyttää monta kertaa. Liiman kuivumista ei tarvitse, välttämättä, odottaa vaan öljyt voi laittaa heti koneeseen. Sama prosessi koskee myös niitä venttiilikoppia ja muita koteloita joissa on paperitiiviste. Liimaus siis irrotettavaan puoliskoon. Siitä on helppoa ja siistiä poistaa vanha tai vikaantunut tiiviste. Valitettavan usein näkee että tiivisteliimaa on oikein pursunut ulos saumakohdasta. Se on tarpeetonta ja sisäpuolelle pursunut liima ei ainakaan paranna tilannetta. Ennen kuin kukaan huomauttaa niin osassa Guzzimalleja on venttiilikoppien tiivisteet o-rengastyyppisiä.

Tiivisteen valinta
Jos on alkuperäisestä edes pätkä tallella niin siitä saa mallin. Alan liikkeistä löytyy sillä on olemassa sellaisia kauppoja joissa myydään vain tiivisteitä. Osa on tukkuliikkeitä jotka eivät palvele yksittäisasiakasta. Mutta on siihenkin konstinsa...

O-renkaat
Niitä on valtavasti eri kokoja, muotoja ja laatuja, värillisiä, mustia ja värittömiä, moneen tarkoitukseen. On kuumankestäviä ja tavallisia. Siksi kannattaa mennä alan liikkeeseen mahdollisimman ehyt malli mukana. Siitä katsovat materiaalin, mitat ja kysyvät asennuskohteestakin että tulee oikea tuote. (Vanha tiiviste tai tiivisteen kohde malliksi mukaan.) Monesti riittää se että käy koneliikkeen hyllyjen välejä kävelemässä. Siellä on lajitelmalaatikoissa erikokoisia sekä erityyppisiä tiivisteitä ja eri materiaaleista. Sieltä vain sopiva rasia mukaan. Harvoin niitä kaikkia tarvitsee mutta jää vielä varalle. Osassa kannet näissä valikoimarasioissa kannattaa pitää kiinni, jopa teipattuna, sillä kumitiivisteistä haihtuu pehmentimiä ja muuttuvat koviksi ja hapertuvat. Siihen menee, tosin, vuosikausia. O-renkaat eivät tarvitse liimaamista mutta ennen kiristystä tai paikalleenlaittoa voi kevyesti voidella. Toki ei joka kohteeseen rasvaa. Kaupassa on erikseen tavallisia o-renkaita yleiskäytöön jotka kestävät noin sadan asteen lämpötiloja jonkin aikaa mutta pitkään lämpimässä tai kuumassa kohteessa on hyvä käyttää kuumankestäviä o-renkaita jotka ovat, yleensä, punaisia mutta muihinkin tarkoitukseen on värillisiä kumitiivisteitä. Jopa todella kuumiin paikkoihin mutta sellaista tuskin tulee moottoripyörässä vastaan. No, onhan venttiilikopassa ja sylinterin alapäissä kumitiiviisteitä. Hieman mallista riippuen. Esimerkiksi Guzzin 1400-malleissa on ihan rutosti kumitiivisteitä. Se voi vaikuttaa huollon hintaan korottavasti.

Polttoainetankin sisäisen pumpun tiivistelaipan irrotus ja kiinnitys
Varsinkin jos pyörä on jo ikääntynyt niin polttoainetankin sisällä olevan pumpun irrotus tuo näkyviin myös polttoainesuodattimen. Se on yleinen syy laipan avaamiseen ja vaatii uuden tiivisteen. Eli samalla kun hankkii suodattimen niin myös uuden tiivisteen. Vanha on litistynyt eikä uusinta-asennus enää saa sitä tiiviiksi sillä asennustapa on eri kuin tavallisella tasotiivisteellä. Tiiviste on vain hieman paksumpi ja uritettu tiivistepinnoiltaan kun on rajoittimet joita vasten kiristys suoritetaan. Lisäkiristys saa vain tankin särkymään. Monet tankit ovat nykyään muovia ja niiden sisään on valettu kierreinsertit. Korjaamokirjan ohjeita noudattaen.

Kumitiivisteiden säilyttäminen
Oli sitten kyse tavallisesta o-renkaasta tai vaikka tankin alapohjan huoltoluukun tiivisteistä niin, ennen toimenpiteitä, hyvä on olla tarvittavat osat valmiina. Mutta joskus tulee hankittua ylimääräistä tai on vain päässyt tekemään kohtuuhintaisen kaupan poistomyynnistä, niin kumiosat on hyvä pitää pimeässä ja mahdollisimman vähähappisissa olosuhteissa eikä verstaan tai tallin ikkunalaudalla. Tai, niinkuin usein näkee, roikkumassa seinällä naulassa.

Säilyttäminen malliksi
Siitä voi olla apua että laitetaan vanha, käytetty tiiviste talteen. Ei niin että sitä käytettäisiin enää koskaan mutta joskus on hyvä olla vanha malliksi että saa oikean osan tarpeeseensa. Voi hyvin olla niinkin että samaa osaa käyttävät muutkin valmistajat tuotteissaan. Sekä eri hintaan tai saatavuus on, sillä hetkellä, hankalaa. Paljon on osia myös standardien piirissä joten osia voi saada muualtakin kuin merkkiliikkeen marmoripöydältä. Kuten suodattimet, monet sähkökomponentit, kahvat, renkaat, laakerit ja varmaan paljon muutakin. Tampereelta löytyy Korja-Kumi joka tekee tilauksesta kumiosia asiakkaan mielen mukaan ja laskuun.

Pakoputkien tiivisteet sylinterikansissa
Kahta päätyyppiä: metallipintainen jollain massalla täytetty o-rengas tai pehmeästä alumiinista (Tai hehkutetusta kuparista.) valmistettu litteä tiiviste. Kertakäyttöisiä. Kun laitetaan uudet tiivisteet niin kiristetään vain normaalisti ja katsotaan että myös pakokäyrän liittymä H-putkeen tai äänenvaimentimeen on liukuva. Ensin kiristetään mutterit sylinterikanteen kohtuullisella voimalla ja katsotaan että em. liukuminen, sen vajaan millin, tapahtuu myös pakokäyrän takapäässä. Pakokäyrä, asennuksen aikana, ei saa olla väännöksessä mihinkään suuntaan. Pakokäyrien vanhat tiivisteet sylinterikansissa voivat olla hyvin tiukassa. Niitä sattaa tarvita vääntää aika reippailla otteilla irti. Tasopintoja pitää suojella. Naarmut tai lovet ja karstakertymät tasopinnoissa eivät ole toivottuja. Siivoamiseen voi mennä hetki. Samalla näkee pakoventtiilien varret ja lautaset. Voi havainnoida onko kertynyt karstaa ja selvittää mistä syystä. Onko venttiilinohjureista vai männänrenkaista öljyvuotoa palotilaan tai onko ilma/polttoaineseos laiha vai rikas.

Pakokäyrän vikoja
Juuritiiviste voi myös ryhtyä vuotamaan. Ei ole yleistä mutta, esimerkiksi siksi että pakoputken tiivistelaippa ei ole suorassa sylinterikanteen nähden ja tiiviste muokkaustuu vain osittan kiristyksen yhteydessä. Jos pakoputken liitoskohdasta sylinterikanteen alkaa kuulua pientä supsutusta niin se, suurella todennäköisyydellä, pahenee. Silloin voi käydä niin että vauriokohta kasvaa isommaksi ja vielä osin palavassa tilassa oleva hyvin kuuma kaasu syttyy palamaan saatuaan happea ja vika etenee vauhdilla ja pakokanava sylinterikannessa sulaa. Se saattaa tulla kalliiksi. Vanhemmissa pyörissä oli alumiinikansissakin nk. juurimutterit. Ne pyrkivät, lämmönvaihtelun vuoksi, löystymään ja kierre sylinterikannessa vaurioituu. Näihinkin on, parikin tapaa, pitää juurimutterit kireällä mutta siitä joskus toiste oma juttunsa. Ne pakokäyrät jotka ovat kiinni sylinterikannessa kahdella M8 tai M6 muttereilla, mallista riippuen, ovat varmempia mutta eivät lämpövaihtelulle aivan immuuneja nekään. Huollon yhteydessä kannattaa koittaa ovatko löystyneet. Niissä on eräitä ongelmia sillä joihinkin sylinterimalleihin pakokäyrän kiinnityspultit ovat valettu sylinterikanteen. Joissakin taas ovat kierreiät kannessa. Joka tapauksessa, molempien suhteen on ollut puuhaa kun on vanhoista vehkeistä kyse. Korjausmenetelmiä on olemassa.

Pakokäyrän juuren tiivisteen kiristäminen
Niissä joissa on nk. juurimutteri onnistuu kiristäminen haka-avaimella. Niissä malleissa joissa, suurimmassa osassa, on kaksi ruuvia per sylinterikansi, on huomioitava että niitä kiristetään yhtä aikaa ja vaiheittain vuorotellen. Silloin pakokäyrän laippa painuu tasaisesti pakotiivistettä vasten ja tiivistyksestä tulee hyvä ja pitävä. Samalla pitää huomioida se että pakkokäyrän ja keskipöntön tai H-putken klemmarit eli kiristyspannat ovat löysällä että pakokäyrään ei jää vääntöä tai muuta jännitystä joka voi kostautua murtumana, vuotona sekä aiheuttaa muuta vaivaa riippuen siitä millä kohtaa pakoputkistoa sijaitsee lambda-anturi(t). Mitä vanhempi ruiskutusmoottorillinen malli on niin sitä taaempana ovat lambdat. Jos pakoputki vuotaa niin lambda voi antaa virhesignaalin ja se vaikuttaa polttoaineseoksen laatuun, kulutukseen ja, aikaa myöden, kuntoon. Usein nykymallien pakoputkistot ovat ruostumatonta terästä. Ne eivät ole kromattuja vaan tuottavat itse pinnalleen eri värisiä oksidikerroksia. Se on aivan normaalia vaikka kaikki eivät sitä siedä. Mutta eivät ruostu. Toki kromattujakin, tavallisesta raudasta tehtyjä, versioita on saatavilla. Itse pidän ylellisyytenä että pyörissäni on kestävät ja helposti kiilloitettavat ruostumattomat pakovarusteet. Naarmutkin saa hiomalla piiloon.

Vierintälaakerit
Ensin mainitut ovat hyvin pitkälle standardoitu eli samalla tyyppinimerolla saa aina samaa standardia. Tai sai. Nyt hinta kavaltaa mutta ei aina. On siis olemassa halpiskamaa halvalla vaan ei aina ja laatukamaa kovemmalla hinnalla mutta kilpailun kovetessa merkkitavarakin on ihan kohtuullisen kustannustehokasta. Merkkiliikkeestä laakerin saa vaikka ei ole mallia mukana. Nykyään myös isosta kaupasta kuten Motonet tai muu laajempi lafka vain kertomalla rekisterinumeron ja lisäksi että mikä laakeri ja mistä. Sitten hetken tietokoneen näytöllä puushatelua ja kohta tavara on tiskillä. Mallin mukaan ei isosta tavaratalosta saa kuin pään pyörittelyä. Varastot kun ovat tietokoneistettuja. Vain muutama moottoripyörävalmistaja maailmassa käyttää "omia mittojaan" eli kaksi mittaa kuula- tai rullalaakerin osalta on kuin suoraan vakiotaulukosta mutta yksi mitta ei. Se tekee osasta merkki- tai, jopa, mallikohtaisen. Siitä on helppo pyytää oikea hinta.

Liukulaakerit
Ne ovat usein merkki- ja mallikohtaisia. On niissäkin vaihtelua mutta tilaus on hyvin usein tehtävä ihan merkkiliikkeen tiskiltä tai netistä. Toistaiseksi olen saanut tarvittavat osat. En ole kuitenkaan aivan varma sillä on myös jäänyt tuota vanhaa varastoa.

Merkkiliikkeestä tilaaminen
Jos on tiivisteen puute eikä se ole mikään erikoistiiviste kuten yleensä ei, on niitä saatavilla monissa koneliikkeissä, joissain yksittäinkin, jolloin hinta on senttiluokkaa ja siinäkin on kate mukana. Viimeksi taisin hakea Guzziini tiivistesarjan kumiosien erikoisliikkeestä, siihen ei ihan kaikkea löytynyt mutta suurin osa o-renkaista kyllä. Pahvitiivisteet Biltemasta tai Korja-Kumista. Mallit olivat mukana. Merkkiliikkeen tiiviste on, yleensä aivan hyvä, mutta sen hinta on aivan suhteeton osien todelliseen materiaalihintaan nähden. Tosin on monessa liikkeessä se este että kysyvät minkä yrityksen laskuun osat tulevat. Siksi piti perustaa, aikanaan, osakeyhtiö jossa, nykyään, olen vähemmistöosakas. Mutta sillä nimellä saa tavaraa tukkuliikkeestäkin. On vain oltava kanttia painella ovenpielen painiketta. Toisinaan pyytävät kahvillekin. Ilmeisesti olen vaihtelua konttoripäivään. Sähkökomponentteja myyvistä liikkeistä saa kunnollisia liittimiä sillä marketeissa niiden halpiskopiot ovat hyvin huonolaatuisia ja niiden vesitiivisteet eivät kestä tai edes toimi oikein. Lasku tulee sitten perästä...

Keulan tiivisteet
Teleskooppikeula on, toistaiseksi, yleisin keulatyyppi. Katselen tapahtumissa ja parkkipaikoilla ohimennen keulojen kuntoja. Joskus näkyy aika karuja vikoja. Niistä ei pidä mennä omistajalleen huomauttamaan koska keskustelua aiheesta ei synny. Vaikka ihan hyvänhyvyyttäni mainitsin että keula vuotaa öljyä ja sille pitäisi tehdä huolto että kestäisi vielä jatkossakin. Lisäksi mahdollinen ajoneuvotekninen ongelma ajokäytöksessä. Tässä blogissani ole kuvannut juttuina muutaman tyyppillisen keulan huollon ja parin korjauksenkin. Joku niitä on lukenutkin koska tilastoista näen kävijöiden summan mutta en aikaa jota on käytetty asiaan. Kuulemma liikaa tekstiä ja liian vähän kuvia. Toisaalta, olen menossa juuri vastakkaiseen suuntaan: Tarkempaa ilmaisua osien ja rakenteiden suhteen sanallisesti välttämällä ammattisanastoa. Jos kuvia haluaa katsella siten että saa täydemmän ymmärryksen voi hankkia pyörämallinsa korjaamokäsikirjan niin siellä on vielä yksityiskohtaisemmin kuvattu kohteita. Mutta moottoripyöräilyä voi harrastaa vain ajamallakin ja huoltoliike hoitaa loput. Vain tankkaus jää itselle.

Etu- ja takarenkaan tiivistys
Tyypillisesti nykyään sisärenkaattomia usemmissa pyörämalleissa ja -merkeissä. Renkaat kun kuluvat ja vaihtokin tehdään nopeasti alan liikkeessä. Kohta on 1400 Californian eturenkaan vaihto edessä. Moni ei rengasta miellä tiivisteeksi mutta sitä se pääosin on. Täynnä paineellista ilmaa. Ennen väännettiin rengasraudoilla kumi irti ja takaisin vanteelle. Siinä välissä sujautettiin sisäkumi paikoilleen. Helposti hommaan, per rengas, menee puolikin tuntia rengasraudoilla. Useimmat vaihdattavat uuden kumit uusille renkaille talven aikana siellä missä pyöriä säilytetään talven yli. Moni motoristi ei siis törmää rengasasiaan kuin, korkeintaan, ostotapahtuman yhteydessä eikä aina siinäkään. Säilytyshallin kulmassa kun asia hoituu ja laskukin on jo maksettu niin mikä on lähteä reissuun. Tuskinpa kovinkaan monen nykypyörän työkalupussukassa on rengasrautoja matkassa saati pumppua. Tosin sen on korvannut paikkapullo ja paineilmapatruunat. Olenpa itsekin moiseen ryhtynyt ja perille päässyt. Varsinainen asia koskee myös vannetta, sen puhtautta ja siisteyttä. Vastaan on tullut aika hurjiakin paikkauksia kuten useamman paikkapullollisen pruuttaminen samaan renkaaseen. Sotku on melkoinen. Eräällä reissulla, kaksipäällä, rengas tyhjeni hitaasti. Onneksi oli painepulloja mukana ja sain selville mistä rengas vuotaa. Sisärenkaaton kun on. Sain "ikuiseen lainaan" vastaantulleelta motoristilta peltiruuvin joka oli hänen pyöränsä renkaasta oli irroitettu. Se reikään, vielä lisää paineilmaa ja ajamaan. Olisiko ollut reilu kymmenen pitkää kilometriä metsäväliä Etelä-Savossa kun tien laidassa oli, liki Anttolaa, autokorjaamo. Siellä sain irrottaa pyörästäni takapyörän ja -renkaan. Paikan isäntä sen sisäpuolelta siivosi ja laittoi niinsanotun kuumaliimapaikan eräänlaisella prässillä renkaan sisäpintaan. Hieman se oli epätasapainossa mutta ei haitannut alle satasen vauhdeissa juurikaan. Ajelin renkaan, myöhemmin tasapainoituksen jälkeen, nk. nahoille ja seuraavana keväänä uusi, jo syksyllä ostettu ja jätesäkissä ja viileässä säilötty, rengas alle. Jostain syystä renkaat maksavat jonkinverran enemmän kesällä.

Vanteen sisäpuolen ja renkaan liepeen puhtaus
Niihin olen kiinnittänyt huomiota. Kun päällikumi on irrallaan niin pesen vanteen sisäpuolelta sekä pyyhin renkaan liepeen puhtaaksi. Takavanteessa oli, viimeksi rengasta vaihtaessa, kolhu siinä kohtaa missä renkaan lieve tiivistää ilman sisäpuolelle. Puhdistin lisää asetonilla ja laitoin naarmuun mustaa maalia eli sain paljaan alumiinipinnan piiloon. Alumiini kun pyrkii hapettumaan niin se voi aiheuttaa hyvin hitaan vuodon vanteen ja renkaan liepeen välistä. Tähän asti olen käyttänyt 205 leveää, tällä kertaa indonesialaista, auton rengasta. Kestää moninkertaisesti sen mitä kuusi kertaa kalliimpi prätkän rengas. Kesässä meni kolmesataa euroa kuminpuruina maamme teille. Mutta se olikin pyörän ensiasennuskumi. Olen kuullut että auton rengas ei sovi mp-vanteelle. Silti niitä pyörissä näkyy. Alkuperäiskumi on leveydeltään 200 mutta autonrenkaiden leveydet kulkevat hieman eri asteikossa. Vastaava autonkumin leveys pitää valita 195:n ja 205:n väliltä. Nyt alla jälkimmäinen koko. Hieman matalampi kuin alkuperäisrengas. Se auttaa siihen että kuutosvaihteen saa laittaa päälle aikaisemmin kuin vakiokumilla. Jo alle 120 km/h kyydissä. Säästää bensaa ja helteellä etanolia.

Jatkuu... 

Siirtymä litiumiin jatkuu

 

Yhdessä pyörässä
Pari suvea on ollut litiumakku 1400 Californiassa. jossa on autotyyppinen nopeasti pyörivä laturi. Sen tuotto on varmasti riittävä kun ajatellaan että sellainen pitää nykyaikaisen polttomoottoriauton akunkin täynnä.

Toisessa pyörässä

Kunhan valmistuisi. Pyöränosturilla vielä on California T3 1000 Blower eli ahdetulla tonnisellla uudella moottorilla ja hihnavetoisella autotyypin laturilla eli kokolailla samanlaisella kuin on 1400 Californiassa. Kun laitan litiumakun vaihteiston taakse, osittain makuulleen, on sen hyvä olla siellä viileässä. Ei vie tilaa oleellisilta komponenteilta. Korvaa keveydellään, osittain, ahtimien ja autotyyppisen hihnavetolaturin tuoman lisäpainon. Keulaan laitoin hieman pidemmät ja jämäkämmät jouset.

Ei kokemusta vanhoissa
Niissä pyörissäni joissa on laturi kampiakselin etupäässä ja pyörii kampiakselin nopeudella ei herätä isompaa intoa sen yhteyteen laittaa litiumakkua. Toistaiseksi en ole ottanut riskiä siitä että mainitun laturityypin teho ei, ehkä, riitä kalliille litiumakulle. Lähinnä tuotetun jännitteen alhaisuus lienee este. Mutta seuraan katseella sillä litiumakkujen jännitetaso on jo alempi kuin joitakin vuosia sitten. Vanhat jännitteesäätimet eivät antaneet kovin suurta maksimijännitettä. Litiumakkujen hinnat ovat tulleet parin vuoden aikana alaspäin noin 30%. Sikäli alkavat olla lähempänä perinteisien, laadukkaiden lyijyakkujen hintoja. Litiumakun keveys on myös yksi hyvä piirre. Helppo käsitellä eikä tarvitse järeää telinettä.

Odotusarvoisesti
Koska omakohtaista kokemusta ei ole kuin yhdestä litiumakusta kahden kesän ja talven ajalta niin ylistäviin lausuntoihin lie turha ryhtyä vielä. Toki moitteen sijaa ei ole ilmennyt. Odotusarvoisesti on minulle vakuutettu että litiumakku sille sopivassa ympäristössä kestäisi useita ajokausia. Jopa kuudesta kaudesta olen kuullut tarinoita mutta erimerkkisen akun osalta kuin itsellä.

Vielä piempitehoinen
Keskusteluissa on tullut vastaan että lyijyakkuun verrattuna litiumakku voisi olla nimellisteholtaan alle puolet siitä mitä se on ulkoisesti saman kokoisella lyijyakulla. Väite perustuu siihen että litiumakku on purkauskyvyltään erittäin hyvä. Virtaa lähtee heti ja voimalla. Ajoon lähdettyä lataantuu nopeasti. Sekin on etu kun verrataan kampiakselin päässä pyörivän laturin ja hihnavetoisen eroa jolla on kaksinkertainen käyntikierrosluku. Esimerkiksi pyörä käynnistetään ja lähdetään hitaaseen ruuhka-ajoon kaupunkiin niin akku ei lataudu kuin hyvin hitaasti. Itselle on käynyt näin liikenneruuhkassa. Moottori käy koko ajan mutta tyhjäkäyntiä ja ajaminen tapahtuu hyvin alhaisilla kierroksilla. Sitten möhlin liikkeellelähdössä ja moottori sammui. Startti ei jaksanut käynnistää ja kävi ilmi että akku on tyhjä. Sain pyörän työnnettyä käyntiin mutta aina sekään ei ole mahdollista. Vähintäänkin pitäisi olla alamäki. Jotkut digitaalisella moottorinohajuksella varustetut pyörät eivät käynnisty työntämällä lainkaan. Jos, varsin isoruokainen, polttoainepumppu ei saa riittävää virtaa tai sytytysjärjestelmän jännite ei riitä. Käytännössä ensimmäinen syö viimeisen voiman.

Proseduuri
Kun digitaalipyörää käynnistetään niin ensin laitetaan virta päälle. Sitten kun alkuprosessi on käyty läpi voi käynnistää. Tässä vaiheessa on polttoainepaine nostettu riittävän suureksi, digitaalinen järjestelmä on käynyt läpi pyörän prosessit rivakasti, todennut ne toimiviksi ja vain painallus käynnistysnapista niin kone käy. Jos prosessi keskeytyy johonkin kohtaan niin siitä tulee ilmoitus mittaristoon. Käynnistystä ei voi tehdä. Järjestelmä suojelee itseään. Tässä asiassa on ollut, kohdallani, monta keskustelua aiheen piirissä. Olen yllättymyt että että nykynuoriso ei ymmärrä digiä selkeästi. 

Digin oppiminen
Itse olen syntynyt viiskytluvulla mutta jo silloin koulussa kun olin -60 ja -70 -luvuilla käsiteltiin jo kaksilukujärjestelmää ei digitaalia. Minusta se oli mielenkiintoista. Matematiikasta ja numeroista en aluksi ymmärtänyt hittojakaan mutta sillon muotiin tullut joukko-oppi toi minut matematiikan maailmaan varsin syvällisesti. Kiitokset Anna-Liisa Leppälahdelle matematiikan saloista ja varsin älykkäälle opiskelukaverilleni Aimo Rautaselle tuesta. Hän taisi nähdä, jotenkin, potentionaalini. Vaan koin olevani koulukiusattu kun olin se "paksu poika" joka sammahtelee oppitunnilla. Selvästi kiusaamisen kohde. Sekin sitten, amisaikoina, muuttui hoikkuudeksi. Siitä hetkestä kesti kolmekymmentä vuotta että vaiva diagnosoitiin kohdallani diabeteksi. Ajoin kuorma-autoa työkseni, huolsin merimoottoreita, valmistin lentokoneita ja, viimein, avaruusaluksia. Olin, oppinut elämään vaivan kanssa ja hoidin sitä runsaalla alkokoholilla koska se helpotti oloa. Paljon myöhemmin selvisi, kun hain eräästä suuryhtiöstä, insinöörin vakanssia, jonka sain, mutta, juuri silloin, työhöntulotarkastuksessa todettiin diabetes, se oli helpotus, vakanssia en em. syystä saanut mutta elämä helpottui koska aloin saamaan hoitoa. Ja eläkkeen.

Muutoin aikajanalla
Toki muitakin tukijoita on (Kuten tyttöystäviä kuten edesmmenyt ja sittemmin petollinen Kaija O. joka on jo toisessa ulottuvuudessa.) Toinenkin Kaija oli josta en olisi luopunut mutta hänkin on petollinen. Toki lyhytsuhteita on ollut. Osa sellaisia ettei passaa kertoa.

Lähtöä suunnitellessa
Tyypillinen ilmiö on että vaihdetta laitettaessa päälle moottori sammuu ilman havaittavaa syytä. Näennäisesti. Yleensä se on sivutuki jota ei ole nostettu ylös. Muitakin syitä voi olla mutta ne ovat tyyppikohtaisia. Itselle on sattunut vikaantunut jarrukahvan asentokytkin joka esti ajamaan lähtemisen. Proosallisesti otin auki sen liittimen niin matka jatkui. Myöhemmin vaihdoin asentokytkimen laadukkaammaksi jonka ostin pikkurahalla Suomen Elektorista. Hieman tinaa ja kutistesukkaa kului. Paljon muutakin digi- ja sähkökamaa sieltä olen hankkinut. Myös sähkötyökaluvalikoima on hyvä sekä ammattilaiselle että harrastajahintaisia. Monta kojetta olen sieltä Verstaalleni kuljettanut. (Vastaavan asentokytkimen laitoin myös jarrukahvan puolelle.) Jarrupolkimen sähköinen asentokytkin vaati myös huomiota. Se oli hyvin likainen ja jumitti. Puhdistin, toistaiseksi. Myöhemmin vaihdoin sen painekytkimeksi joka toimii samalla jarruletkun liittimenä. Varmatoiminen eikä ulkoisia liikkuvia osia. Mr Mooren hyllyltä Lempäälästä. Eurooppalaisissa jarruissa on, yleensä, hienokierteiset banjoruuvit. Paineanturi toimittaa samalla banjoruuvin tehtävää. Siinä vain oli päivastainen kytkentä kuin olisin tarvinnut. Laitoin sähkölinjaan vaihtoreleen niin muuta ei tarvinnut.

Oletan
Että, viimeistään, tällä vuosituhannella syntyneet, osaavat digitaalijutut kuin vettä vain. Kuten sanonta kuuluu. Kun otan, vaikka pubissa, aiheen jutuksi, tulee hiljaisuus. Miksi? Eikö tämänpäivän jutut ole selviä jo koulun penkiltä. Jos ei niin menetämme paljon älyllisyyttä ja informaatiota. Ovatko ns. sovellukset ottaneet ylivallan?

Valaistuksen muokkausta
1400:ssa ja California 1000 Trikessä on vielä vanhanaikaisia sähkölaitteita. Valaisimista ajattelin aloittaa eli ne valot jotka ovat päällä jatkuvasti tai pidempään tarvittaessa, kuten lisäajovalot, laitan niihin modernimmat polttimot. Kuten "ledlamppuja" joissa on alhainen sähkönkulutus. Myös takavaloja saatan hieman muokata kuten vilkkujen kahdentaminen kaatumarautojen ulkokulmiin taakse. Kunhan pyörän saan pois Kerholta Verstaani pihaan ja on kaunis sää. Vanhan liiton halogeenivalot, vaikka tehokkaita valaisimia ovatkin, kuluttavat ohessa enemmän lämmöntuottoon kuin valaistukseen. Pyrin vaihtamaan ne ledeihin. Lämpöä nekin tuottavat mutta eivät samassa suhteessa. Ei menen niin paljon lämpöä hukkaan. 1400:sen valaisimessa on ulkoiset jäähdytysrivat. Ongelmana on se että valaisimen heijastin on suunniteltu halogeenille niin pitää löytää led-polttimo jossa on tämä asia kokolailla kunnossa ja rakenne sekä liitin kuten on ollut halogeenilla. Tosin en aja juuri lainkaan öisin. Ehkä joskus elokuulla saattaa ilta venähtää hämärän ohi. Triken otan käyttöön joskus huhtikuussa kunhan sää on suotuisa. 1400 California saa odotella toukokuun lämpimiä iltoja. Siuron Koskibaarissa tavattaneen Guzziporukalla jo sitä ennen.

Jatkoa luvassa... 

 

Klapihommissa eli puita pilkkomassa

 

Ei sentään kaatohommia
Lisäksi puut olivat pätkitty valmiiksi. Mukavaa hyötyliikuntaa tunti - pari päivässä tai jopa kaksi settiä. Tuntuu hartioissa ja lapojen alla mutta ei pahalta. Lämminkin on heiluessa kirveen kanssa. Ilman tarjoilulämpötila +2. Lisään halkomisaikaa ja -tehoa hiljalleen. Ryskähommiin en ryhdy vaan tasaiseen suoritukseen. Ruoto kestää hyvin kirveen kanssa puuhastelun mutta klapien kantaminen käy hirvikolarissa vaurioituneen selkäni päälle ja voi tulla uneton yö. Mutta ehkä se siitä. Kumartelu on epämieluista. Pillereitä en mielelläni nieleskele.

Pääasiassa koivua
Suurin osa on koivua mutta valitettavasti oksaista. Osassa lahoa sisällä. Se tekee pilkkomisesta haastavaa. Myös kuusta on joukossa. Mänty halkeaa helposti. Veljeni tontilta kaadetut puut avarsivat maisemaa hienosti ja vaikuttanee myös siihen paljonko tontilla viihtyy suvella saivareita kuten hyttysiä. Ympärillä on hyvinkin sakeaa metsää mutta muiden mailla. Ja, valitettavasti, seisovaa vettä pikku puroissa ja lammissa. Mutta aukealla paikalla ja rannalla eivät itikat viihdy. Laiturilta katsellen on kolmeen suuntaan useampi kilometri, usein sinistä, järven selkää.

Eipä ihmeitä
Vaikka klapihommissa hieman kipua ilmenikin alaselässä niin ei vaivaa enää iltasella Kymmenen Uutisten aikoihin. Enpä taida pilleriä tarvita...

Iltahommina
Päiväseltään olen Kerholla tai Verstaalla prätkieni kimpussa mutta iltojen pidentyessä joutaa iltasella pikku puupilkontaan Nuorimman Veljen tontille. Sauna- ja takkapuiksi suurin osa menee. Onneksi liiterissä on tilaa ja toki voi pinota ja peitellä sateilta pressukatoksella. Pulssi vain hieman koholla ja kevyttä hikeä joka kuuluu asiaan. Muuten ei polttopuita tule. Kirveenvarresta painamalla klapeja syntyy. Toki koneitakin on tarjolla mutta on kirveellä ja koneella vielä hinnaneroa. Ja saunasta puhuen: pääsee pesulle ja kohta järveen uimaan. Nässyssä on olleet huonot jäät kuluneena talvena. Rannat ovat, osittain, jo auki olleet puolestavälistä maaliskuuta.

Pressulla peittäminen
Kun juuri kaadetut puut pilkkoo niin ne kuivuvat jonkin verran taivasallakin. Pressua ei pidä päällensä heittämän sillä se estää haihtumisen ja syntyy hometta ja muuta mikrobikasvustoa. Katos pitää olla ilmava. Homeiset tai muuten mätänemisen alkuun päässeet polttopuut eivät ole mukavia asuintiloissa.

Neljänä iltapäivänä
Toistaiseksi. Tosin tänään ulottuvissani olleet pölikät olivat isoimmat halkomani. Halkaisijaltaan noin puolimetrisiä, keskimäärin. Paksuja koivuja oli kaadettu. Yllättävän helposti ne näin keväällä halkeavat ja polttopuiksi muuttuvat kun vain kirveen saa kohti oksatonta kohtaa. Oksaisiinkin on olemassa välineet mutta ei itsellä. Pienemmät, alle ranteen paksuiset, jätin halkomatta. Eiköhän ne nuotiossa, kesäaikana, tule poltetuiksi makkaranpaistossa. Pienityistä klapeista kasvoi yli kaksimetrinen kartio kun ne läjälle heittelin. Kuivukoon nyt jonkin aikaa luonnon hoteissa ennenkuin liiteriin tai katokseen pinotaan. Varovasti, kun en aktiivi klapiasioissa ole ollut, kerrallaan aluksi, vain vajaat pari tuntia klapihommaa mutta viimeksi meni jo neljän yli. Eivät tulleet lapaluiden aluset kipeiksi. Joskus on, oudoksestaan, unensaanti säryn vuoksi ollut hieman hakusassa. Talon emäntä oli kotosalla ja keitti kahvit ja tarjosi piirakkaa, kaiketi mustikkatyyppiä.

Laitan tähän kuvan saavutuksesta kunhan tulen käyneeksi klapintekopaikalla.

Mökillä klapeja myös
Samaa hommaa on Perikunnan Mökilläkin kun taas kevät koittaa. Harjoitus levittää hartioita ja patit kasvaa löysiin hihoihin. Harjoitan lämpötaloustoimia pari - kolme kertaa viikossa jos ei sada tai on muuta menoa tiedossa. 

Klapitöitä ja metsänhoitoa
Mökkitontilta on harvakseltaan kaadettu puita. Pääasiassa lehtipuita jotka uhkasivat mökkirakenteita. Osa puista olivat lahoutuneet sisäpuolelta. Pyrin pitämään rinteen kunttapohjaisena ja isojen mäntyjen hallitsemana puolivarjoisena. Tontilla on vakiintuneet polut joten aluskasvusto saa olla hyvin rauhassa. Mustikkaa varjopaikoissa ja männikössä puolukkaa enimmäkseen. Muutama mätäs rannassa juolukkaa joka on aliarvostettu marja. Pihlajiakin on katajien ja muutaman kuusen ohella.

Kävyt ja neulaset
Vähintään joka toinen vuosi on räystäskourujen tyhjennys. Mökin katto kerää ylleen neulasia, käpyjä, risuja ja lehtiä lähistön puista. Takasivun puolelta homma on helppo mutta etupuolen kanssa on jonkin verran tasapainoilua. Pitänee hankkia uudet, taiteltavat alumiinitikkaat. Vanhat ovat kärsineet. Myös savupiipulle menevät lapetikkaat pitänee uusia. Puu pyrkii mädäntymään katollakin. Paikallinen nokisutaritar tykkäisi kun olisi helppopääsyistä.

Räystäskourujen tulevaisuus
Ovat olleet paikoillaan kolmisenkymmentä vuotta joten ruostekin on päässyt alulle. Vaihtohommaa on tiedossa. Takaseinällä kourua ei, välttämättä, tarvita kuin terassin sisääntulon ja sähkökaapin välille. Etupuolella koko rakennuksen mitalle. Yleensä tuuli käy järveltä päin voimakkaammin kuin metsän puolelta. Vanhaa kuusistoa. Huolettaa se että naapurin metsä on tullut kaatoikäiseksi. Saa nähdä koska aurinko paistaa tontille pohjoisestakin.

Toukokuussa
Mökkikausi alkaa silloin perikunnan mökillä Itä-Savossa. Sisältää monenlaista puuhaa: siistimistä talven jäljiltä, tavaroiden siirtämistä, risusavottaa, rakenteiden korjaamista, uusien varusteiden asennusta ja päivittäisiä normihommia. Biohuussin kertymien kompostointi lienee ensimmäisiä hommia. Hiekkakuorma pitäisi saada tontille niin että sitä on tieosuuden ylläpitoon että parkkipaikan tasaukseen. Tontti kun on jyrkähkössä rinteessa ja tasaisia alueita niukasti tontin rajojen sisällä. Ajan hiekan, tai sepelin, alle ensin tasoittavaa maata. Säästyy soraa merkittävästi. Kiviä tontilla riittää.

Vesijohto
Lain pykäliä olen tulkinnut siten että mökkiin sisälle asti ei saa tulla painevettä mutta kantovettä saa kantaa kun tontille ei saa, tehokkaasti ja kustannusvastaavasti, tyhjennettäviä likaveden erotuskaivoja. Mökki kun on vain muutaman metrin päässä vesirajasta ja takana jyrkähkö rinne. Aikoinaan, kun mökki oli uusi, -60 ja -70-luvuilla ei ole ollut kovin tarkkaa rakennuspaikan suhteen. Siksi pyrimme pitämään mökkiä kunnossa ja, jopa, kehittämään sitä. Räystäskourut taitavat olla vaihdon tarpeessa mutta hulevesikaivot toimivat. Se ehkäisee rinnetontin eroosiota. Menneenä suvena puhdistin räystäskourut kaivoineen ties monennenko kerran. Myös keittiön viemäriin piti puuttua. Siihen teen pikku remontin vanhaa kunnioittaen. Varsinainen ruoka- ja juomavesi tuodaan astiassa Kirkonkylän Salen seinässä olevasta hanasta. Muut juomat ja ruoat paljolti myös Salesta.

Piharakennus
Siedettävän matkan päässä Mökistä. Helppo tavoitettavuus jalan. Sen kattoon tein väliaikaiskorjauksen. Sinkitty peltikatto joka oli jo aiemmin ollut käytössä muualla. Eli naulojen reikiä. Eiväthän ne paljoa vuoda. Vaan kuitenkin... Paikkasin uretaanilla reiät. Se on väliaikaista ja kestää, ehkä, jonkin vuodenkierron. Uutta kattoa kaipaa. Jonkinlainen setti siihen löytynee rautakaupan hyllystä. Vai olisiko lasikuituaaltolevykatto otollinen?

Yksi iso koivu
Sellainen riittää koko suveksi saunan ja takan lämmitykseen ja vähän seuraavaksikin. Kunhan klapit ovat kuivaneet. Suunnittelin kaatavani tontin rajan pinnasta yhden. Siinäpä pikku liikuntaa pokasahan ja kirveen kanssa. Moottorisahakin on mutta kun ei ole kiire...

Työkalujen ylläpito
Teroittelen kirveet, sahat, veitset ja puukot omatoimisesti. Saa juuri niin teräväksi kuin haluaa tai kykenee. Appiukkovainaalta jäi perinnöksi melkoinen kokoelma työvälineitä. Löytyy kuokka, lapioita, käsityökaluja, kalastusvälineitä, vene välineineen, köysiä, vesiletku, rakennustyövälineitä ja muuta pikkutarviketta niin ettei tarvitse lähteä Motonettiin nelänkymmenen km:n päähän ihan pikkuasian vuoksi ostoksille. Lisäksi "appiukkovainaan miljoonalaatikko" josta löytynee satunnaiseen tarpeeseen kaikenlaisia hiluja.

Kompostori ja karusellihuussi Mökillä
Näihin pitää keskittyä asian vaatimalla hartaudella. Saada esikompostoituva kansantuote karusellista kompostoriin. Ja mihin se sieltä. Pitäisikö laittaa kompostiin perustuva viljelyssarka...

Himoittaa jo
Mökille kalastamaan, jos mökkihommat eivät vie liikaa aikaa, tarmoa ja viitseliäisyyttä. Suunnitteilla on että keskikesällä, kesä- ja heinäkuissa, on jonkinnäköistä tuotantoa eri huolto- korjaus- ja uudisrakennuksen osalta. Toivottavasti mitään uutta rakennetta ei toteuteta. Kunhan vanhatkin pidän kunnossa ja siisteinä. Aitan takaseinän maalaus olisi toteutettavissa loppukesällä 2025.

Mökki on harrastus
Urakoimaan en ala. Vaan harrastan. Voimajuomaa silloin tällöin, saunomista ja muutaman päivän rentoutumisia eli enteemitäänpäivät. Toki niitä, eläkeläisellä, on ajoittain muutenkin. Näiden tekstien printtaaminen ruudulle rentouttaa muita paikkoja paitsi hartioita.

Ajokausi koittaa
California Adamant 1000 Triken osalta alkaa homma olla kunnossa. Hyvin monimutkaisen keulan rakenteen kävin läpi jo viitisen vuotta sitten. Useita tiivisteitä uusin. Otti, rauhallisesti toimien, toki, pari kuukautta. Nyt vain huolsin keulan uusilla öljyillä. Vaihdon keulaan vain voitelyöljyt mutta en iskunvaimenniöljyjä. Mietin pyörän maalaamista mutta siirrän tulevan vuoden tai perikunnan huoleksi. Aloitan sillä ajokauden tulevat yksi - kaksi kuukautta ja, sen jälkeen, ajan tyylillä ja arvokkuudella, hyvin siistikuntoisen California 1400 GTS:n sarvissa aina syyskuulle asti. Sille teen, kesämmällä, RVS-käsittelyn. Myös keulaan. Sen jälkeen Trike California 1000 Adamant jatkaa jos on tarve.

Lievästi epäsiistiä
Ajoon se ei vaikuta. Kymmenkunta vuotta tullut pörrättyä. Tämä on toinen, perusteellisempi, Triken täyshuolto. Erityisesti keulan osalta.

Tulin miettineeksi yhtä asiaa
Kaveripiiri on pienentynyt. Toki siihen vaikuttaa se että ikääntyminen on tyystin loppunut joiltakin. Muut vain ikääntyvät. Kuten itsekin vielä. Pitäisikö ryhdistäytyä "kadonneiden hahmojen" suhteen? Lienee myös ikääntymisen normijuttua että läheisimmät käyvät läheisemmiksi ja etäisemmät tuttavat jäävät, ikään kuin "sumuun ja sattumukseen". Näen niin, ainakin, täällä tänään.

Pitää käydä
Lahdessa Rikua ja vaimoaan moikkaamassa ja muitakin kavereita läheisyydessä asuvia kuten Masa ja muutama muukin. Tulee seikkailevaa ajoa sillä reissulla. Muualla maassa on kavereita vuosikymmenien ajoilta kuten Kuopiossa ja Rovaniemellä. Toki Pohjanmaata ja Savoa unohtamatta. Oli ilo johtaa suomalaisia moottoripyöräjärjestöjä toistakymmentä vuotta ja sen jälkeen oli Brysselinreissuja ja muualla Euroopassa hallinnon jäsenenä mukana EU-motoristikeskusjärjestöissä. Vaan sen jälkeen alkoi vapaampi toimintani mutta, lähinnä, omaksi edukseni. Luovuin aktiivisesta politiikan teosta vaan seuraan kyllä ja saan esittää mielipiteitä. On eri asia uskovatko vai olenko, edes, ajan tasalla.

Ei Kekkosta
Minusta ei saa ikiliikkujaa. Pitäydyn yksityisyydessäni. Jos puuhailla haluan niin on Kerho, Verstas ja Mökki, jonne voin kutsua motoristikavereita, sekä muutama muu kaveri, sekä pari - kolme motoristien kutsukokoontumista suvella. (Tätä kirjoittaessani sain juuri äsken kutsun erääseen, yleiseen rientoon Kauhajoelle. Myös entisillä mp-kerhojen ja niiden entisten ja nykyisten luottamushenkilöiden riennoissa olen pyörinyt kun ovat sitkeästi muistaneet kutsua. Viimeksi Kemiössä. Kiva ajomatka. Satoi koko ajan. Syksyllä Teiskossakin taitaa olla liki pakollinen riento. Jos jää pois niin siihen pitää olla oikein hyvä syy. Omat hautajaiset on, kuulemma, riittänyt syyksi. ) Sekä yleiset mp-tapahtumat ja kokoontumiset. Ajeluita osaan tehdä omatoimisesti haluttaviin tapahtumiin. Satunnaisesti Manselaiset tai kuppilat ja muutaman kokoontumisajon viikonloppukäynti. Niitä suorituksia varmasti riittää jopa päällekkäisinä viikonloppuina... Sisäistä kengänkiilloketta kuten Mauri eli Moog konsonantoi.

Olisikohan
Sunnuntai, 23. maaliskuuta ajokauden aloituspäivä? Säätä luvattiin äsken että toistakymmentä astetta lämmintä ja poutaa Mansessa. Kyllähän Trike sen kestää... Ostanpa lähimarketista harjakaisiksi mietoa valkoviiniä pahvilaatikollisen juhlistamaan kaudenkorkkausta korkkauksen jälkeen.

Vaihtoehto
Perinteisen vapunvieton sijasta pyörä baanalle. Vai se toinen vaihtoehto... Jos, vaikka, sataisi Pirkanmaalla ja, erityisesti, Tampereella, Hämeenpuistossa, on Hämmenpuiston keskivaiheilla patsas joka osoittaa selkeästi miekallaan Tampereen Työväentalon suuntaan. Viktor Jansson on sen veistellyt. Eli suunta on selvä, iltasella, kaupugin parhaisiin bileisiin Tampereen Työväentalolle uskosta tai poliittisesta asenteesta riippumatta. Toisaalta, tyttärensä Muumit ovat Mansessa erityisen suosittuja. Maailman suurin Muumimuseo löytyy. Suosittelen.

Painepesurin vettä vuotavan kahvavarren korjaus (Osa 1)

 

Tarkoitettu vaihdettavaksi
Pesuri on yli kolmekymmentä vuotta vanha Kärcher. Menneenä suvena sen kahvaosa alkoi vuotamaan. Paine tuli ns. munille eli ruiskutuspaine jäi matkalle vuodon vuoksi. Tilalle sain veljeltäni hänen pikkupainepesurinsa jossa, siinäkin, oli vikaa mutta vain käyttökytkimessä. Jokin nimetön kaukoitätuote mutta korjattuna käy hyvin huuhteluhommiin autoa pestessä ja muihin pikkuhommiin. Mutta varsinainen painepesuri se ei ole.

Tiedustelu merkkiliikkeestä
Malli oli mukana. Tarkastelun jälkeen liikkeen myyjä sanoi että ensimmäistä kertaa näkee kyseisen rakenteen. Kysyin, tietenkin, varaosana. Sain vastauksen että paineletkun liitintyyppi on nykyään erilainen joten pitäisi ostaa koko painepesuri. Ainoa keksimäni keino on tehdä korjaus itse. Joka valmistajalla taitaa olla oma "standardinsa" ja sitä vaihdetaan aika-ajoin että saadaan myydä uutta vaikka vanha voisi korjattuna olla kunnossa eikä uutta tarvita. Vaan sellainen ei ole tuottavaa bisnestä.

Purkaminen
Sitä ei ole tarkoitettu tehtäväksi sillä kahvarungon puolikkaat ovat sulatettu toisiinsa pienten muovitappien välityksellä. Tehokasta sarjatuotannossa ja varaosamyynnin kannalta. Ei tarvitse tehdä korjausta varten osia erikseen vaan myydä koko kahvarunko osineen hyvällä voitolla. Mutta nyt ei ole sitä mahdollisuutta sillä sopivaa osaa ei vain enää ole tarjolla. Motonetissä on myös kyseisen laitteen edustus. Kysyin sieltäkin mutta valittelivat että liitintyyppi on muuttunut.

Purkamisen toteutus
Sopiva poranterä ja "muoviniitit" auki poraamalla varovasti ja kolme ruuvia torx-avaimella. Onnistui helposti. Kuoriosan sain erilleen ehyenä ja sisäosat suosiolla irti ja puretuksi. Muoviniittien jämien keskireiät porasin hieman isommiksi. Siitä lisää alla.

Kahvarunko avattu hellävaraisesti ja ehyenä. Alempana on paineletkun pikaliitin.

 

Kuvassa yllä

Vuotokohta oli keltaisen käyttökahvan etupuolella paksunnoksen sisällä. Jos vielä "pikakorjauksen" jälkeen vuotaa niin ei ole kummoinen homma purkaa uudelleen osiksi ja parantaa tiivistystä jatkossa.

Kahvakokonaisuus irtaallaan. Suutinosaa ei näy kuvissa. Se on noin puolimetrinen jatke kahvarungon etupäästä lukien.

Olisikohan

Kierrettävä pikaliitin

Painepesurin varsi on yli metrin mittainen. Suutinvarren voi irrottaa helposti kiertämäällä sitä liitimessään ja pesurin kotelossa on kaksi putkimaista koteloa johon voi kahva-osan ja suutinosan laittaa silloin kun pesuria siirretään. Mahtuu siten pikkupakettiauton tavaratilaan pysty-asennossa. 

Jämäkkä letku

Olen törmännyt, halvemmissa pesureissa, siihen että lekku lommahtaa eli siihen tulee jyrkkä mutka joka ei ole hyväksi pesurin toiminnalle. Tämän pesuri letku ei lommahda. Tai ei ole sitä vuosikymmenien kuluessa tehnyt. 

Virtajohdin

Sille oli koukku pesurin kyljessä mutta se vaurioitui. Siitä oli sen verran iloa että pesuri kapeni ja kaapeli on kelattu, tapauksen jälkeen, kuljetuskahvan ympärille horisontaalisesti.

Vuotokohta löytyi. Röpelö kohta missä kanava kapenee. Vedenpaine on syönyt muovia ohi o-renkaan. Hieman epäterävä otos. Valitan.

Falskaa
Vuotokohta on kahvaosan ja suutinvarren takaosan välillä. Väittäisin että o-rengas on kovettunut ajan kanssa ja ensin syntynyt pieni vuoto joka on kasvanut suuren vedenpaineen ansiosta melko nopeasti. Liittyy myös käyttökokemukseen. En ensin reagoinut pikku vuotoon mutta vaiva paheni hiljalleen. Nytpä tiedän.

Miksi vuoto syntyi
Pääsyynä epäilen o-renkaan kovettumista vanhemmiten. Niin niille on taipumus käydä vuosikymmenten aikana. Kumi kovettuu kun siitä hiljolleen haihtuu, muunmuassa, pehmentimiä. Tähän ei sinänsä mekaanista kulumista liity sillä vikakohta on "purkamattoman" ja liikkumattoman osan sisällä. Näin on valmistaja halunnut.

Virta vie
Jos vuotoa ei ole niin korkeapaineinen vesi kulkee haluttua reittiä. Mutta kun syntyy pienikin vuoto tiivisteeseen tai tiivistepintaan alkaa vuoto paineen vaikutuksesta kasvamaan ja kaivamaan kanavaa itselleen. Kutsutaan eroosioksi. Vedenpaine vie muovin mennessään.

Toimenpiteet
En ryhtynyt vaihtamaan o-rengasta koska sillä ei olisi merkitystä koska vaurio on suutinputken takaosan sisäpinnassa. Päätin liimata sellaisella liimalla joka mahdollistaa purkamisen myöhemminkin. Lähinnä siksi että en ole varma pitääkö tämä korjaus suihkutuspaineen. Mutta yrittää pitää. Eläkeläisellä on aikaa ja hieman viitseliäisyyttä tällaiselle puuhalle. Jatkossa purkaminen on pikkujuttu. Ja varmasti löytyy kauppiaan hyllystä sellainen liima joka pitää.

Apuvälineet ja pehmeähkö sekä joustava korjausaine.

 

Toinenkin vaihtoehto tiivistykseen

Osa sorviin, nykyisen o-rengasuran viereen, noin millin päähän, uusi ura ja uusi o-rengas niin silläkin asia etenee ja mikä on korjaillessa kun kahvarungon saa nyt avattua helposti. Mutta vasta sitten jos tilkkimien uretaanilla ei auta.

Kahvaosan rungon koekokoonpano pelkillä ruuveilla alkuperäisten sulatettujen "niittien" sijaan.

Kahvaosa koottu kahvarungon toiseen puoliskoon. Ruuvit ohessa. Kolme on alkuperäistä torxia ja seitsemän tarkoitukseen muokkaamaani ristipääruuvia.

 

Ilmeni toinenkin vuoto

Edellyttää sekin purkamista. Pesurin letkun liitoskohta kahvarunkoon vuotaa myös. Se vaatii puhdistusta ja, mahdollisesti myös, liimaushommia. Kohta on yllä olevassa kuvassa heti ruuviläjän yläpuolella. Letkun ja liitososan välistä vuotaa myös vettä kun on painetta. En ehtinyt asiaan perehtyä sen enenpää vielä mutta ruoste on ollut asialla...

Painepesuria tarvitaan
Moottoripyöriäni en pese painepesurilla. Korkeintaan huuhdon pienellä paineella nk. sumulla. Suuttimen yksi asento muuttaa suihkun laajaksi sumuksi. Auton esipesuun se käy mutta laajalla suihkulla ja matkan päästä. Kova paine paikallisesti saattaa vaurioittaa maalipintaa. Myös paljas alumiinivalupinta voi ottaa nokkiinsa painepesusta.

Painepesurin tuho
Monella on jäänyt painepesuri syksyllä pihamaalle ja pakkanen päässyt jäädyttämään pesurin pumpun sisällä olevan veden. Pumppu halkeaa kun vesi jäätyessään laajenee. Ihan sama onko ammattitason metallinen pumppu vaiko, nykyään niin suosittu, edullisempi muovirunkoinen pumppu.

Tarina jatkuu
Kunhan liimaukseni on kovettunut pääsen testaamaan tuliko hyvä vai pitääkö käyttää järeämpiä aineita tiivistykseen kuten epoksia. Sitä löytyy hyllystä. Mutta helppo purettavuus pitää silloin unohtaa. Vaan eipä tätä purettavaksi ole tarkoitettukaan.

Jää nähtäväksi
Kokeilen viikon - kahden perästä toimiiko tiivistys. Silloin, ainakin, talouden pakettiauto vaatinee huuhtelua. Muutenkin painepesuri on hyvä huuhtelutarpeeseen: veden kulutus vähäistä ja vesisumu etenee hankaliinkin kohteisiin. Mutta rajansa silläkin eikä suurta painetta pidä käyttää. Toki sellaisiakin kohteita on kuten kovien ja lujien pintojen puhdistukseen kuten kiviraput ja muut kovat, pinnoittamattomat aineet. Esimerkiksi Mökillä pesen painepesurilla pihalaatoituksen. Siihen pyrkii kasvamaan kaikenlaista mikrokasvustoa. Joka kerta laatoitus vaalenee vaikka pesuväliä on ollut vain yksi vuosi. Myös vanhan maalin poisto kivi- tai puupinnoilta onnistuu varsin näppärästi. Pitää vain muistaa että samalla lähtee hieman myös pohjamateriaalia. Kuivuminenkin ottaa aikansa. Vaan maalipa tarttuu hieman huokoiseen ja kuivaan puupintaan varsin tiukkaan.

Muistelma
Haltuun ja ylöspitoon saamallemme perikunnan Mökille olin kaivannut pesuvälinettä ja myös silloiselle Verstaalleni vuosikymmenet sitten. Kävin silloiselta rouvantekeleeltä salaa ostamassa tämän ammattitason painepesurin joka oli uutuutena melkoisen arvokas. Siitä tuli parin päivän hiljaisempi parisuhde. Asia on lientynyt kun, nykyään Rouva, on nähnyt mitä painepesurilla saa aikaiseksi. Pyysin häntä testaamaan pesuria pihalaattoihin ja sanoin että pidä lujasti kiinni kun puristat kahvaa. Ehkä olisi pitänyt painottaa enemmän kiinnipitoa sillä vedenpaine heilutteli suihkua sinne tänne ja siinä kastuttiin molemmat. Rouva vähemmän. Vaan kesä kuivasi. Olen saanut käyttää pesuria ihan itse. Eräs kainuulainen kirjailija taisi kertoa tarinassaan että: Kesä kastelee mutta Dry Vodka kuivaa.

Lisää kuvia "vanhasta palvelijasta" ja sen muista osista tulossa. Pitääpä käydä letkujen ja pikaliitinten kunto tarkastellen.

Koekäyttöhetkeä odotellessa ei kannata henkeään pidätellä... 

Osa2 seuraa jos tiivistyshomma menee uusiksi.

Klapihommia vaihteeksi
Joutessani ja aikaa tappaakseni olen pilkkonut puita. Vain tunti - pari päivässä että hartiat eivät kipeytyisi. Mutta hommaa riittää sillä vauhdilla vielä, ainakin, pariksi viikoksi vaikka joka päivä pilkkoisin. Homma levittää hartioita. Kuntoilu ja tuotanto samalla kerralla. 1400 Californialla on kevyt ajaa mutta on hyvä olla reserviä voimapuolella. Aloitan kauden, kunhan säät ja muut olosuhteet, ovat kohdillaan: poutaa ja noin kymmenen astetta lämmintä. Aloitan Trikellä lyhyillä ajeluilla mutta pidempääkin tulen tekemään.

Taidan tehdä pesurin koekäytön lähiaikoina
Sillä talouden auto vaikuttaa epäedustavalta. Verstaan pihassa saane tehdä testiruiskutuksen ja samalla huuhtelen savet irti autosta. Kaipa sille pitää harjaakin näyttää. Kunhan sää lämpenee ja suosii. Kerron sitten kokemusesta. Odotukset, toki, ovat korkealla.

Pikkupaku pesty

 

Ei erityisen tarkkaan
Kunhan talven ajan kertymät sain irti suurelta osin. Kesällä Mökillä on aikaa ja tilaa puuhastaa enemmän. Silloin perusteellisempi pesu ja vahaus. Jälkimmäisen homman voi jakaa usealle päivälle. 

Kahdesti vuodessa
Joskus useamminkin. Peseminen ei ole minulle mitenkään himohommaa. Mutta onnistuu, toistaiseksi, varsin hyvin. Pesutoimen suoritin Kerholla. Siellä on hyvät pesuvarusteet mutta pesuaineet ovat itseltäni. Vaan maksaahan sekin. Tosin auton pesu ja vahaus on paljon helpompi ja nopeampi kuin custom-tyyppisen prätkän. Jollette usko niin kokeilkaa. Pyörännavat ja vanteet, moottorin ja voimansiirron musta maali, satulan valkoisten alueiden piintymät, takalokasuojan mutkikkaat rakenteet ahtaissa väleissä, sivulaukkujen irroitus pesua varten, keulan alaosa jarrusatuloineen ja -levyineen, jne.

Ruostetta helmassa
Alusta sinänsä ei ole ruostunut ja ruostesuoja-aine on hoitanut hommansa mutta on kohteita joita ei ole tehtaalla eikä muutenkaan ruostesuojattu kuten etulokasuojien sisäpuolet. Ovat ruuveilla kiinni joten ne voi irrottaa ja kunnostaa tai, vaihtoehtoisesti, vaihtaa uusiin. Kyse ei ole kantavasta rakenteesta. Helmakoteloiden etu- ja takapäissä on lievää ruostumista havaittavissa. Niiden kunnollinen kunnostus, erityisesti etupäistään, vaatisi lokasuojien irrotuksen. Lokarit ovat liimalla ja ruuveilla kiinni muussa rakenteessa.

Arvo uutena
Tampereen Käyttöautossa oli tarjous: tasaraha kymppitonni, kaksi rengasarjaa ja vetokoukku. Ei paljon ajamattomasta autosta. Koska Mökki ja muut rakennus- ja harrastusasiat suosivat kuljetuskykyistä ajoneuvoa oli päätös hankinnasta helppo. Turbodiesel ja muutoin hyvin perusratkaisu teknisesti. Huollot olen, pääosin, tehnyt itse. Joko Mökillä tai Verstaallani. Mökkireissulla kesällä 2024 vaurioitui vasemman vetonivelen suojakumi. Sen jouduimme vaihdattamaan paikallisessa autohuollossa. Siihen ei minulla ollut riittävästi edellytyksiä Mökillä. Muuten olisin hoitanut homman itse. Verstaallani olisi onnistunut.

Pikkupaku pesty. Ruostetta helmapellien etupäissä. Tietää suvemmalla puuhaa.

Ajomäärä
170000 kilometriä takana. Kelvannut aina katsastuksessa isommitta harmeitta tai remonteitta. Nyt täytyy, syksyyn -25 mennessä, laittaa vasempaan takajarruun uusi jarrusylinteri. Toinen jarrumännistä on jumiintunut. Samalla tulee vaihdettua jarrunesteet ja muutakin pikkujuttuja puuhattua. Pikku iltapäivärupeama Verstaan pihamaalla kunhan kevät on lämmittämässä. Kaikki huollot ja pikku korjaukset olen tehnyt itse. Tulee halvaksi koska en laskuta kauheasti. Ruokapalkalla.

Hankintavuosi
2004 syksyllä. Sitä ennen oli vanha Nissan Coupé mutta se ns. lahosi pelleiltään. Valitettavasti olin tehnyt siihen koneremontin pari vuotta aiemmin eli sen suhteen taival olisi jatkunut. Siitä Daciaa ostaessa liike hyvitti tuhannen euroa kun olin saanut sen hiljattain katsastetuksi pienen, näennäisen peltirempan jälkeen. Meni, kuulemma, kaupaksi heti: teinirassiksi. Mc-Kerhokavereitani on töissä samaisessa autoliikkeessä eli olen siinä mielessä valveutunut että saan, halutessani, ylimalkaista sisäpiiritietoa mitä liikkeessä on tarjolla.

Vuosia takana
Hyvin on palvellut mutta kohtapuoliin, pitänee katsella uutta. Lähes samanlainen Dacia-pikkupaku maksaa nyt yli 20000€. Eli yli tuplasti edelliseen nähden. Tuskin tästä vanhasta, vaihdossa, hyvitetään edes tonnia. Uudessa pakuversiossa on paljon sellaisia toimia ja välineitä joita en tarvitsisi arkikulkuneuvossa kuten turvatyynyt kahdelle ja kaikenlaista nykyviritelmiä ja lisävarusteita jotka korottavat hankintahintaa. Moottori, kuitenkin, sama. Ehkä vähän käytetty voi tulla kyseeseen. Osamaksulla. Turbodieselillä tietenkin.

Pesusta likaantumaan
Kävin nuorimman veljeni asunnolla ihan paskan soratien päässä. Eipä ole enää Dacian kylki kiiltävä. Nyt riittänee varsin kevyt harjaus ja huuhtelu. Verstaan pihalla on tilaa pikkupesulle. Kerholle en viitsi huuhtelusta maksaa vitosta. Pesusta kyllä. Talo tarjoaa välineet letkusta, suihkusuuttimesta, ämpäristä ja painepesurista erilaisiin harjoihin ja usein, kesäaikaan, on liuottimia ja autoshamppoita tarjolla. Itse ostan kertaostona isoja astioita pesuaineita. Ne eivät, useinkaan, kestä pakkasta eli ulos tai kylmään rakennukseen tai auton tavaratilaan niitä ei voi jättää kuten ei autovahojakaan.

Laskut sekaisin
Autoja olen omistanut useita vaikka on ollut aika etten tarvinnut kuin joskus lainaksi. Autot eivät herätä minussa erityisiä tunteita nykyisin. Moottoripyöriä on, vielä, useita. Alkuunsa ne vaihtuivat liki vuosittain mutta sittemmin löysin kutsumukseni italialaisten pyörien parista. Useita eri italo-merkkejä mutta eniten Benellejä ja Guzzeja. Muunkinmaalaisia olen ajanut mutta ei oikein ole sytyttänyt. Japanilaiset menettelevät jos muuta ei saa.

Käytännöllinen matkailupyörä
Oma kokemukseni että suhteellisen iso jossa on hyvin tilaa kahdelle ja hyvä istuin selkänojineen. Huippunopeutta ei maassamme juuri tule käyttettyä enkä enää matkaile Pohjoismaita kauemmaksi. Pärjään varsin hyvin 1400 Californialla. Kookas ja painavahko on se mutta kevyt ajaa kun vauhtiin pääsee.

Ensimmäinen ammattini
Ammattikoulusta, keskikoulupohjaiselta linjalta, valmistuin autoasentajaksi. Työkseni sitä hommaa en ole tehnyt mutta alan tiedoista ja osaamisesta on ollut hyötyä myös moottoripyörien tekniikan suhteen. Myös osaaminen erilaisista työkaluista ja niiden käytöstä tulivat tarpeeseen. Toki maatilalla oli paljon tekniikan kanssa tekemistä ihan arkipäiväisyytenä jo varhaisessa nuoruudessa. Rakentelin kaikenlaisia apuvälineitä kuten kipinäsuojatun hitsauspöydän ja smirkelipukin taloudesta löytyneistä tarpeista ollessani vielä varhaisteini. Ovat edelleen käytössä kotitilalla veljelläni.

Toinen ammatti
Amiksen autopuolen jälkeen oli varusmiespalvelu Ilmavoiminen Teknillisessä Koulussa. Sieltä, ensin korpraalina ja kohta alikersanttina Lapin Lennostoon. Sittemmin ylenin ylikersantiksi. Asuin jonkin aikaa Ylöjärvellä ja olin Ylö-Tehtaat -nimisessä konepajassa töissä ja sittemmin eräässä metsäkonefirmassa pari vuotta. Sen jälkeen ilmailualan opintoja lisää Mäntässä. Työnantaja kustansi asunnon opintojen ajaksi. Myin rivitaloasuntoni ja kerrostaloyksiön Ylöjärvellä pois.

Työssä oppiminen
Se on kätevää ja saa palkkaa. Monet ammatit olen oppinut työtä tekemällä kuten komposiittialan osaamisen. Niin pitkälle että löysin itseni tekemässä avaruusaluksia komposiitistä sekä alumiinista. Sittemmin myös tutkasuojattuja laivoja ja komposiittisuojavälineitä sotilaille. Sekä ohessa omat puuhat hiilikuidun ja muiden komposiittirakenteiden parissa. Tässä samassa blogissa on juttuja niistä.

 

California Adamant 1000 Trike Komposiittihommia: tasolaminointia ja koteloita

 

Homman nimi
Jo Triken valmistuttua huomasin että takarunkoon jää tyhjää tilaa akkutelineen osalta ja siitä taapäin. Nyt, vuosien jälkeen, ryhdyin tilaa hyödyntämään. Päätin tehdä, näin aluksi kolme kannellista osaa: akkutelineen pienelle akulle, työkalukotelon ja tavaratilan joka on lasikuitulaatikoista suurin. Niille tuli tilaa kun siirsin pyörän johtosarjan kaksi haaraa eri reiteille rungon rakenteen sisäpuolelta sen ulkopuolelle. Eihän sähkö sitä tiedä missä se kulkee.

Lasilevylle
Kätevä ja kokolailla oikoinen taso laminoitua lasia. Pinta-ala hieman yli puoli neliötä. Mahtuu hyvin työpöydälle. Ensin irrotusainekäsittely lasilevylle päivää aikaisemmin. Seuraavana päivänä levitin karhennuskankaan levylle ja kiristin sen levyn toiselta puolen jota ei ole irrotusainekäsitelty. Teippi tarttuu. Kuvia ei ole kuin alkuun ja loppuun kun se muu aika on lievästi kiireistä ja hieman sottaista. 

Voi kestää
Tämä juttu ei ole erityisen kiireellinen. Voi olla että ei kannata ihan joka viikko vilkaista kuinka etenee. Se riippuu tekijän haaroista kuten vanha sananlasku sanoo. Sisältää parin viikon ajan pelkkää toistoa. Eikä edes joka päivä.

Laminointi
Lasikuitukangas, tällä kertaa, edullista katkokuitumattoa. Kaksi kerrosta riittää lujuudeksi tähän tarkoitukseen. Vain lopullisen tuotteen yläreunaan tarvitaan tukea. Se nähdään sitten. Vai onko se kansi?

Lasilevy pöydällä maton päällä ja työvalon heijastuma.

Karhennuskangas pingoitettu irrotusainekäsitellylle lasilevylle. Tahra ja teippi nurjalla puolella eivät haittaa.

Lasilevylle laminoitu kaksi kerrosta lasia ja päälle karhennuskangas.

 

Miksi tasolevystä

Lähinnä siksi että kolme koteloa kansineen pitää rakentaa niin jokaiseen osaan, niin kansille kuin koteloille olisi tehtävä muotit. Sekään ei riitä vaan niiden sisäpinnat pitää olla lievästi ulosvetosuuntaan aukeavia tai rakentaa avattava muotti joka osalle erikseen. Jos pitäisi tehdä kutakin osaa vaikka kymmenen kappaletta eli kuusikymmentä osaa kaikkenansa niin sarjatyötä varten kannattaisi tehdä jokaiselle omat muottinsa. Mikäli joku niistä maksaisi. Nyt ei maksa kuin oma työpanos eikä tarvitse käydä ostamassa isoa kappaletta kiiltäväpintaista vaneria. Lisäksi se olisi puutyötä johon minulla ei ole ihmeemmin välineitä.

 

Tavallaan työlästä

Mutta ei se juuri haittaa sillä aikaahan on... 

Kipossa on tela asetonissa. Ei kuivu ja voi käyttää uudelleen kuivuttuaan. Asetoni haihtuu rivakkkaan. Sama liemi riittää moneen säilytykseen. Kansi kipon päällä pakollinen.

 

Asetoni

Ihmisen nahkaa ei kannata sillä pestä eikä huuruja hengittää. Mutta muutoin hyvä liuotin. Jotkin aineet liukenevat asetoniin rivakasti. Hanskat kouraan ja kohtuullinen ilmanvaihto tai iso tilavuus ympärillä. Saatavissa yleisesti. Kertakäyttöhanskat eivät kestä asetonia. Asetonista haihtuva kaasukaan ei ole hengityskelpoista että suojausta tai hyvää ilmavaihtoa tarvitaan.

 

Polyesteri

Ei sekään juotavaa ole. Saattaa aiheuttaa allergiaa ajan kanssa ja kovettumiskaasuja ei kannata hengittää. Tuottaa, pitkässä altistuksessa, syöpää ja keuhkovaivoja. Vaatteenakaan polyesteripaita ei kummoinen ole. Tämmöinen pikkuhomma, jota harvakseltaan teen, ei tietenkään mitään oireita aiheuta.

 

Polyesterihartsin levitys

Yleensä telalla mutta onnistuu se tavallisella maalipensselilläkin. Karvoituksen pituutta voi säätää saksilla.

 

Levityksen jälkeen

Kannattaa poistua työtilasta. Kovettuessaan hartsi luovuttaa kaasuja jotka eivät ole erityisen terveellisiä. Nykyhartsit ovat hajuttomampia kuin vielä joitakin vuosia sitten. Mutta en tiedä onko hajuttomuus hyväksi vai onko voimakas haju aiemmin ollut kaupallinen este? Ainakin kyseinen kaasupäästö ei ole terveellistä. Entisessä elämässä olin, muunmuassa, työsuojeluvaltuutetun toimessa. Että jotain kaasuista tiedän.

Vasemmalta: kovetin, hartsi ja asetoni puhdistukseen.

Karhennuskankaan tarkoitus
Se tekee laminaatin pinnan sopivan karheaksi kun se repäistään pois. Siihen tarttuu hanakasti sekä hartsi että maali. Siksi se poistetaan, laminaatin kovettumisen jälkeen vain käsiteltävistä kohdista kunnes homma alkaa olemaan valmis. Maalaus ei ole välttämätön jos kohde ei näy. Kuten tässä tapauksessa. Karhennuskankaan voi myös jättää rakenteen pintaan. Mutta en minä.

Homma etenee
Ylihuomenna irrotan rakenteen lasilevyltä ja uusin toimenpiteen eli teen yhden levyn lisää maanantaina. Seuraavan keskiviikkona, jne. kunnes kuusi levyä on tuotettu. Niistä rakennan California 1000 Adamantiin rungon sisäiset tavaratilat ja akkutelineen. Toki lattarautaa tarvitaan kiinnittimiksi sillä pyörän rungon takaosassa ei ihmeempiä kiinnityskohteita ole.

Ensimmäinen hartsipurkki
Tuli käytetyksi lasikuitulevyjen teossa. Taisi olla Puuilon valikoimista. Hieman juoksevampaa ja täysin kirkasta verrattuna Bilteman halvempaan hartsiin. Molemmat ovat kelvollisia tähän ei-niin-tarkkaan hommaan.

Valmis levy vielä suojaavien kankaiden välissä. Levy itsessään on läpinäkyvä. Alla oleva katkokuitulasirullan pääty kuultaa läpi.

 

Hieman jäi kaasukuplia

Niistä ei lujuudelle ole haittaa mutta jos haluaisi maalata niin joutuu hieman hiomaan ja, ehkä, paklaamaan kuplien muodostamia pikkupieniä monttuja laminaatissa. Tosin lopullinen tuote jää kokolailla piiloon ja ulkopuolen maalina on mattamusta mutta sisältä kiiltävä valkoinen. Sitten kun saan aikaiseksi. Hartsin lopullinen kovettuminen ottaa aikaa. Kun polyesterin hajua ei enää ole levyä haistellessa on kovettuminen jo pitkällä.

 

Irrotusaine levitetty. Annetaan hetki kuivahtaa.

Aiemmin tehty irrotusainelevitys

Siitä jää osa lasilevyyn. Mutta lisä varmistaa että seuraavakin levy irtoaa. Itse tuotteeseen eli, tällä kertaa, suoraan levyyn, ei kummoista muottia tarvita. Jos olisi kyseessä sarjatyö eli kappaletta monistetaan niin silloin kannattaa tehdä joko sisäpuolinen tai ulkopuolinen muotti. Tässä tapauksessa näistä valmistettavista levyistä kootaan vain yksi tuote joka sisältää kaksi tavaratilaa joista yksi on irrotettava, toinen kiinteä ja pieni, kiinteä akkukotelo edellisten alapuolella.

 

Jos parempaa laminaattia haluaa

Suoraa levyä tehdessä on helppoa tehdä laminointi lasilevylle kuten tässä mutta lisäksi toinen lasilevy joka tulee sen päälle ja siihen runsas paino. Silloin ylimääräinen hartsi puristuu pois ilmakuplien ohella. Toinen tapa on kääriä laminaatti yhden muotin ja muovipussin väliin ja alipainepumpun tai/ja paineohjattavan autoklaavin sisään jossa paine nostetaan korkealle ja kuidun sekaan jää mahdollisimman vähän hartsia. Kappaleet, kovetuttuaan, ovat hyvin kovia, kevyitä ja jäykkiä. Jos niin halutaan. Niitäkin olen puuhastellut.

 

Lasilevy kiillotettu jälleen. Likatahrat ovat lasin toisella puolen ja, osin, alla olevan pöydän pinnassa. Molempia lasin sivuja voi käyttää vuorotellen.

Levyn liitokset
Lisäksi pitää tehdä kulmalistaa samalla menetelmällä. Siihen tarvitaan parimetrinen kulmalista muotiksi. Toinen tapa on käyttää alumiinisia listoja suoraan mutta silloin ne pitää niitata ja liimata laminoinnin sijasta. Kolmas vaihtoehto on käyttää listoja tai teippiä vain ulkokulmien tukena kunnes sisäpuolinen kulmalaminointi lasikuitukankaalla on valmis. Onneksi on karhennuskangasta riittävästi koska joka koteloon eli kolmeen, tarvitaan per kotelo, kahdeksan kulmalaminointia. Kannet ovat harkinnassa. Maalarinteippi ja ohut rautalanka riittänee pitämään rakenteita koossa laminoinnin aikana. Kerrottakoon että maalarinteippi ja karhennuskangas olivat riittävä tuki sillä homma on edennyt.

Keveyden vuoksi
Olisin voinut tehdä kotelot hitsaamalla teräspeltiä yhteen. Välineet siihen on. Tulee turhaa painoa ja hommansa on siinäkin sekä tulee kalliimmaksi. Kulmat eivät ole suorakulmia vaan loivempia tai jyrkempiä sekä yksi kaareva sivu sillä kyseinen tila  laajenee, pyörän kulkusuunnassa, taaksepäin. On vain suunnittelusta ja rakentamisesta kiinni tuleeko tavaratilasta reilun metrin mittainen. Aika ja viitseliäisyys ratkaisevat. Kohtahan ajosäätkin alkavat. Kiirekiire. Lisäksi akkukotelo. Se on helpoin valmistaa. Kantti kertaa kantti ja pohja. Taidan aloittaa siitä. Kaksi - kolme senttiä akkua korkeampi boksi. Pehmuste pohjalle ja kulmiin. Pitää ostaa Bostikia kun hyllyssä levännyt on jäykistynyt. Ei ennen ehtinyt kuivua kun oli aina paljon liimattavaa.

Hartsi
Sitä on useita sortteja mutta edullinen markettilaatu, Biltema, kuten tässä, on lähes väritöntä. Jos on halu väreihin niin hartsiin voi sekoittaa väripigmenttijauhetta ja saadaan haluttua väriä tai sävyä. Itse asiassa hartsiin voi sekoittaa erilaisia kuiva-aineita tai hartsiin sekoamattomia mutta saman painoisia nesteitä joilla saa aikaiseksi monenlaisia efektejä. Niinkuin koristemielessä. Jos haluaa mustaa hartsia niin se on ilmaista: vaikka mustaa tuhkaa sekaan niin tummat sävyt ovat taattuja. Vain mielikuvitus on rajana mitä herkästi valuvasta aineesta voi tehdä.

Jos tekisi lasikuitukankaasta
Lujuus olisi suurempi kuten hintakin. Hartsin määrässä säästäisi. Toisaalta ohut lasikuitukangaslaminaatti on turhan notkeaa jos siihen ei tehdä muotoja. Esimerkiksi pallo- tai putkirakenteena se on erinomaisen luja taivutuksen suhteen. Tämä ei vaadi kalliita kankaita, vaikka niitäkin hyllyssä hieman on, vaan jämäkkä rakenne joka johtuu siitä että katkokuidusta tulee varsin paksu laminaatti normaali-ilmanpaineessa. Toki, kun suoraa laminaattia teen, voisi sitä tehdä vaikka prässissä kahden jämäkän teräslevyn välissä. Mahdollisuus olisi mutta koneillani syntyy vain hieman yli puoli metriä kanttiinsa -levyjä. Mutta hyvin, hyvin kevyitä. Lisäksi levyjä varten pitäisi tehdä jäykisteet ja alle valutusallas kun ylimääräinen hartsi valuu pois. Sotkua tulisi. Jos joku tuo hiilikuitukangasta ja epoksia ja haluaa ultrakevyttä laminaattia niin onnistuisi. Mutta ihan avaruusaluslaatua ei. Siihen tarvittaisiin laite nimeltä autoklaavi jonka lämpötilaa ja painetta voi säätää. Sekä järeitä muotteja joiden sisäistä painetta voi säätää myös. Sellaisia laitteita tarvitaan kun tehdään hävittäjälentokoneita ja avaruusaluksia. Harrastajalle kelpaa kevyempikin setti. Muistuma: työkaverini teki kolmivuorohommia "autoklaavinkuljettajana". Yövuorossa hän kuivasi asiallisia sieniä autoklaavissa suuressa paineessa ja sai todella hyvää kamaa aikaiseksi. Ns. värit päälle. Ja heti. Mutta kärähti jossain vaiheessa puuhistaan. Mutta, ammattilaisena, joita maassamme on vain vajaat kahden käden sormet laskien, ei ollut pajalla varaa irtisanoa.

Kotiviihteissä välillä
Nyt on Blues Brothers ruudulla, ties kuinka monennen kerran. Yhden rapean illan muistan useiden vuosikymmenten takaa Pitäjänmäeltä kun porukalla katseltiin...

Esteellistä
Perhana, Bang&Olufsen olisi tuuttaamassa kahdesta alumiivaluisesta kajarista R&B:ia ja Rouva meni juuri nukkumaan. Ei voi luukuttaa. Naapurissa luukutetaan. Pöh. No, onneksi on, lohduksi, mietoa E-marketin Magyar Feher Bor-valkoviiniä. Sattui hehtaarihalli Verstasmatkalle. Ostin myös vissyä. Ei baaria tällä viikolla. Joku raja se on myrkyilläkin. Laadutkaat kuulokkeetkin ovat mutta ei se ole sama asia. 

Maanantaina 10.3.
Jatkuu lasikuitulevyn teko. Tällä kertaa kolmikerroksista kaksikerroksisen edellisen jälkeen sillä tavaratiloihin on saatava jämäkät pohjalevyt. Saan Verstaalla tehdä tiettyinä päivin näitä käryhommia mutta en torstaisin. Silloin voi kiillottaa lasilevyä ja leikata laminoituja levyjä muotoonsa. Kaksikerroksinen menee Fiskarsin saksilla ja paksumpia voi leikata vanhoilla peltisaksilla. Kunhan ensin mittailee ja piirtelee leikkuulinjat.

11. maaliskuuta tiistaina
Laminoin jälleen yhden kolmikerroksisen levyn. Yksi kaksikerroksinen on tehty myös. Jälkimmäinen on taipuisa. Sivut ja pohjat tavaratiloihin tulee kolmikerroksisista lasikuitulevyistä. Päädyissä voi käyttää ohuempaa laatua. Tämän jälkeen teen pahvista ja ilmastointiteipistä tavaratilojen mallit. Ohessa mitoitan taaemman tavaratilan kannattimet. Ne syntyvät lattaraudasta. Muotovalmiit metalliosat hiekkapuhallan ja maalaan.

 

Rungon sisäpuolen "tyhjennys"

Alkuperäiset sähköjohtimet kulkevat rungon sisäpuolella. Siirsin ne ulkopuolelle. Siten tuli avointa, taapäin leviävää ja syvenevää tilaa noin metrin verran. Ehkä en käytä koko matkaa sillä taaempi osuus jäisi takasatulan alle. Toisaalta, vähänhän sillä on ollut käyttöä. Enemmän ulkonäköjuttu.

 

Pahvimallit

Akun pahvipakkaus käy hyvin akkutelineen mallista mutta tavaratilan pahvimallin tein aaltopahvista teippaamalla palat yhteen. Silloin laitan levystä tekemäni palat pahvimallin sisäpuolelle ja laminoin sisäkulmista yhteen ohuella lasikuitukankaalla ja hartsilla. Pahvimallin poiston jälkeen laminoin pyöristetyt ulkonurkat lasikankaalla. Siistiä ja tukevaa. Taaimman ja isoimman tavaratilan, takasatulan alle ulottuessa, on useita kymmeniä litroja. Sen materiaalia vielä mietin. Saattaa sekin tulla lasikuidusta mutta eri menetelmällä. Jospa löytäisi jonkin sopivan kokoisen muoviastian jonka ulko- tai sisäpintaan laminoin suoraan katkokuidusta jämäkän laatikon. Mukavaa puuhastelua.

 

Laatikoiden kiinnitykset

Etummainen lepää alkuperäisen akkutelineen päällä tukevasti ja yltää kytkintilan kotelo-osan takareunaan asti. Sen pidempää ei voi tehdä koska se ei mahtuisi ulos etusatulan alla olevasta aukosta. 

Akkuteline suunnittelussa

Hieman akkua isompi kotelo johon tulee pohjalle pehmuste ja vesireikä. Sivuillekin tulee pienet palat neljälle sivulle että ilma vaihtuu ja mahdollinen kosteus poistuu.

Akkukotelon kannattimet tulevat molempiin päätyihin. Eteen kaksi ja takapäähän yksi pidempi.

 

Akun yläpuolelle

Jollain aikavälillä syntyy kardaanin ja akun yläpuolelle tavaratilaa. Pitää vain tehdä lisää kolmi- tai nelikerroksisia lasikuitulevyjä. Taaimmaisin kotelo tulee olemaan huomattavasti isompi kuin etummainen. Sinne tulee kevyempiä tavaroita kuten leirintävälineet kun taas etummaiseen koteloon sijoitan mukana kuljetettavat työkalut ja pienen määrän varaosia. Näin paino jakautuu tasaisemmin.

 

Homma etenee hiljalleen

Akkukotelosta ja työkalukotelosta on jo muodot esillä mutta kokoonpano on kesken. materiaalit on hankittu ja osin jo käytetty. 

Vasemmalla akkukotelon pohja laminoitu kiinni. Työkalukotelo samassa vaiheessa.

 

Karhennuskangas ja maalarinteippi

Niitä yhdessä käyttäen saa tuettua nurkat ja kulmat oikeisiin asentoihin siiheksi asti kunnes laminointi on kovettunut. Homma etenee vaiheittain. Yllä kuvassa on pohjien laminoinnin kovetus käynnissä. Siihen menee aikaa. Loppukovetuksen teen uunissa miedolla lämmöllä.

 

Seuraavaksi kulmat kiinni

Leikkasin tekemistäni levyistä haluamani levynpalat muotoihinsa. Tässä ne kiinnittyvät toisiinsa. Muitakin menetelmiä on olemassa mutta katsoin tämän keinon olevan kätevämpi koska ei ole sarjatyön tarvetta. Muotilla kun saisi runsaasti aikaiseksi smanmuotoisia osia eli toistensa kopioita. En vaivautunut.

 

Malliksi laitoin pehmeät pohjalevyt molempiin koteloihin. 

 

Pehmusteet

Akkukoteloon, vasemmalla, tulee pehmusteet myös pääty- ja sivuseinille. Lisäksi vesireiät molempiin.

 

Hartsi, kovetin ja työvälineiden pesuaine.

 

Päätoimiset työkalut.

 

Koteloiden uunitus

Lisää lujuutta ja nopeuttaa kovettumista. Samalla säästää kovettimen määrässä eli kovetinta ei tarvita paljoa ja lämmittämällä osat saa äkkiä kovettumaan.

 

Lasikuitulaatikko toimii uunina lattialla ja auton sisätilalämmitin lämmönlähteenä.

 

Jos kiinnostaa

Hartsihommat, polyesteri tai epoksi, kovettuakseen, nopeasti käsittelykuntoon, tarvitsevat hieman lämpöä. Jos tekee kuin tässä kuvissa on niin rakenteessa pitää ottaa huomioon että lämpöpuhallin ei puhalla "umpiperään" vaan lämmin ilma on päästettävä myös ulos. Jos kiertoa ei olisi niin lämpöpuhallin tekisi turhaa työtä ja aiheuttaisi palovaaran.

 

Uuni avattuna uunituksen jälkeen.
 

Välillä käännellen

Koska lattia ei lämpene niin kappaleita on hyvä käänellä eri asentoihin että kovettuminen on samalainen osien joka puolelta.

 

Lisää kolmikerroksisia tasolevyjä

Yksi kerrallaan koska käytössäni on vain yksi suora lasilevy jonka irrotusainekäsittelen joka "valun" jälkeen että tuotteen eli levyn saa lasista irti. Se kovettuu puolessa vuorokaudessa sen verran että sitä voi leikata saksilla. Näistä levyistä tulee tavaratila takakatteen etuosaan heti entisen akkutilan jälkeen. Akkukotelo jää sen alapuolelle. Tavaratilan pohjaan tulee saranoitu luukku että akkuun pääsee käsiksi. Edestä päin lukien on "työkalukotelo" sen takana, alempana on akkukotelo ja sen yllä tavaratila joka jatkuu katteen alla reilut puoli metriä taapäin. Kokolailla samanlainen kuin työkalukotelo mutta leveämpi sillä pyörän runkokin on taaempana leveämpi. Kannattimet teen lattaraudasta. Taivutan, poraan kiinnitysreiät ja kiinnitän ne pyörän rakenteisiin ruuveilla. Kuten tavaratilankin lattarautoihin. Tavaratilan olisi voinut tehdä syvemmänkin mutta uskon että tämäkin rakenne on riittävä. Jos en muuta mieltäni ja innostu jatkotoimista.

 

Karhennuskangas kiristetty irrotusainekäsitellyn lasilevyn pintaan.
 

Yksi levy kerrallaan

Karhennuskankaan käyttö auttaa ilman poispääsyä katkokuituisesta lasikankaasta. Tähän laminoin kolme kerrosta katkokuitulasia. Näitä pitää tehdä kolme kappaletta ja leikata levyt sopiviin mittoihin, liitetään toisiinsa ja saadaan kotelo takakatteen alle. Jälkeenpäin syynään että tarvittaisiko koteloihin kannet vai riittääkö kuminauhaverkko pingotettuna "kanneksi". Jos vaikka tulee iso töyssy ja kamat pomppaavat pois laatikoistaan. Jospa saisi Rouvan tikkaammaan ompelukoneella vesitiiviistä kankaasta kuminauhareunaiset "kannet". Vaihtoehtona on tehdä kannet lasikuidusta. Saranointia voi miettiä.

 

Taaemmasta tavaratilasta tuli tällainen. Tosin vasta pahvisessa muotissa.

 

Piti tulla muuta

Osoittautui että se säilytystila, minkä oli ajatellut, olisi ollut mahdoton irrottaa ilman kardaaniakselin irrotusta tai koko takakatteen irrotusta. Siksi suunniteltu tila jäikin tylsännäköiseksi laatikoksi. Toki syvyyttä löytyy.

 

Pahvista väsätty "muotti" pitää mittoihin leikatut levyt paikoillaan. Ohut, kudottu lasikangassuikale sisäkulmiin hartsin kera kovettumaan.

Pohjan liitoslaminointi seinämiin kiristettynä teipillä.

 

Pikkukamera vääristää reunoja. Laminointi kovettumista vaille valmis.

 

Vasemmalla reunanauhaa laatikoiden reunoihin. Säästyy vammoilta. Lasikuitu voi olla hyvinkin ikävää ihmisnahalle.

 

Tavaratilan kulmien ja pohjan laminoinnin kiristys teipillä.

Työkalukotelo on maalaamista vaille valmis. Repäisykankaat poistuvat pohjasta ennen maalaamista.

 

Kannet, salvat ja kahvat koteloihin

Teen samalla periaatteella eli leikkaan sopivat palat kaksikerroksisesta levystä ja niihin kolmikerroksiset noin 20mm:ä leveät reunat ettei kura ja vesi ihan suoraan sisään pääse. Teen niiden laminoinnit ennen varsinaisten koteloiden maalaamista sillä käytän koteloita "muotteina" että kansista tulevat jämpit. Saranoita en laita mutta jonkinlaiset salvat kyllä. Ehkä näitä useampi. Myös saranalle voi olla tilaus. Ei ehkä tuota ensimmäistä salpaa sillä pitää olla myös tilaa avata se. Voi olla että salvat tulevat laatikoiden sivuille eikä päätyihin.

Kahvojen suhteen on hieman hankalaa sillä korkeus on rajoitettua. Pitää tarkkaan katsoa että kuinka alas voi loorat asentaa. Työkalukotelen etupähän tullee "kieli" joka lävistää kannen reunan ja takapäähän salpa. Vastaava ratkaisu koskenee myös tavaratilaa mutta akkukoteloon laittanen salvat molempiin päihin. Akkukotelon pohjaan solukuminen tulee "matto" ja samaa kamaa kapeat siivut pystysuuntaisesti kotelon seinämiin mikä estää akun liikkumisen kotelossaan. Johtimille tulee vesitiiviit läpiviennit kotelon yläreunaan. Pohjaan yksi reikä ja kanteen teipillä peitetty reikä. Jos akulle sattuu "vahinko". Harvinaista mutta mahdollista. Akkuhapon pursuminen pilaa ympäristöä merkittävästi. Maalit eivät sitä kestä.

 

Kannen aihio sovituksessa.  Vasemmalla pientä jälkikorjausta.

 

Pakkelia

Eli tavallista hienokittiä sipaisen sivuihin ennen maalausta. Pakkelointi ja sen kovetuttua, hionta, ovat leppoisia hommia. Saan hyllystä pois vanhat pakkelipurkit kun jämät laitan näiden kylkiin.

 

Kannen aihio akkukotelon päällä. Vääristymät kameran laajakulmalinssin aiheuttamaa.

 

Kannet kaikkiin

Sekä vesireiät pohjiin. Ensin teen koekokoonpanon ja katson että laatikot saa  pois suhteellisen helposti yhdessä tai erikseen. Harkinnassa on laittaa jonkinlaiset kahvat. Ehkä narulenkit eli kaksi reikää per laatikon pääty lukuun ottamatta akkukoteloa joka tulee ruuveilla kiinni pyörän runkorakenteisiin. Isommat laatikot ovat nostettavissa pois niin se helpottaa muunmuassa huoltoa ja mukana kulkevat työkalut tai tavarat ovat kannettavissa kohteeseen.

 

Kaikki kolme koteloa

Ja kannet niille. Tänään, 26. maaliskuuta - 25 sain kannet siihen tilaan että ovat vain vaille viimeistelyä. Eli pakkelia hieman pintaan, hionta, kovetus, pohjamaalaus ja myöhemmin pintaväri joka lienee kiiltävä musta. Saan hyllystä ainakin yhden tölkillisen pois. Tulevalla viikolla lie kotelot kansineen valmiit. Pääsen niitä kiinnittämään pyörän rakenteisiin. Työkalukotelo on helpoin kiinnittää sillä se tulee entisen akkutelineen paikalle. Muut vaativat hieman rakentamista: kannakkeita ja tukia.

 

Ennen maalausta akkukotelon kannen aihion sovitusta. Seuraavaksi kannen osien "liimaaminen" yhteen.

Sovittamaan

Vaatimukset ovat että kansi on jämpti ja sen voi kiinnittää jokunlaisilla salvoilla. Vesitiiviiksi en tee mutta kunhan ei lika pääse vapaasti kohteisiin.

 

Maaliostoksille

Puuilo on lähimpänä Verstasta. Sieltä haen pohjamaalin. Hyllyssä on läjä sekalaisia jo osittain tyhjättyjä spraypullojäämiä joten laatikoiden värit voivat olla moninaiset. 

 

Työkalukotelon pohja

Sen alle tulee kuminpala tai -suikaleet liimaten sillä laatikko tulee lepäämään alkuperäisen akkutelineen päällä. Kotelon pohjaan tulee, varoiksi, vedenpoistoreikä oikeaan takakulmaan. Se on alin kohta ajettaessa. Kaksi muuta koteloa eivät ole samansuuntaiset.

 

Akkukotelo ja tavaratila

Niiden keskinäinen sijoittelu selvinnee kun pääsen sovittamaan. Olen miettinyt myös sijoitusta jossa akkukotelo on tavaratilan alla ja välissä on saranoitu kansi jonka kautta akkua huolletaan mikäli se sellaista vaatii.

Maalaustarpeet

Hiomakangasta on jo tarpeeksi mutta hionta- ja pohjamaalia pitää hankkia. Viimeksi, päivän parin, jälkeen pohjamaalauksesta pintamaali pintaan. Voi tulla kirjavaa sillä yritän käyttää spraypullojeni jämät tähän hommaan. Ulkopuolet kuitenkin kiiltävällä mustalla. Sisäpintohin voisi laittaa jotain vaaleampaa sävyä.

 

Kaikki ei käy komposiittihommiin

Saksien pitää olla mustakahvaiset. Niitä saa myös pidemmillä terillä olevaa mallia. Oranssit (ja punaiset vasenkätisille) Fiskarsit eivät kestä tässä hommassa sillä välineiden pesuaine on asetoni joka sulattaa tavallisen muovin. Lisäksi lasikuitulevyjen laminointiin käyttämäni tela pestynä. Tyypillisesti ovat kertakäyttöisiä mutta jos laittaa astian pohjalle asetonia sen verran että tela pysyy nestepinnan alla. Toki ensin telasta pitää poistaa mahdollisimman paljon hartsia. Ja liotuksen jälkeen kuivata asetoni. Se on etevä aine haihtumaan.

 

Nelikankainen levy

Aiemmin tein kaksikankaisia, kolmikankaisia ja tähän, isoimpaan ja takimmaiseen koteloon, pohjalevyksi nelikankaisen. Katkokuitua vain. Toki sitä voi käyttää myös muualle kuten pidempiin laitoihin. Tein laminoinnit jo aamuisin koska tiedän että tiloissa muut harrastajat eivät pidä polyesterin kovettumisen tuottamasta kärystä. (Olisin voinut tehdä epoksista niin ei juuri käryä olisi mutta sen suhteellisen hajuton kaasu ei ole tervellistä sekään.) Metodi on sama kuin edellisissä. 

Levyjen vahvuus

Eli kaksi, kolme ja nelikankaisia. Mitä paksumpi levy niin sitä jäykempi. Toki jäykkyyttä voi tuottaa muullakin tavalla eli ottaa muotiksi vaikka aaltokattopellin. Saa taatusti jäykkää mutta vain yhteen suuntaan. Kaksisuuntaisesti jäykkä levy vaatii jo kolminkertaisen määrän materiaalia. Tässä tapauksessa materiaalin pinta-ala on alhainen eli leveys maksimissaan noin 40 senttiä ja rakenteen laidat toimivat jäykisteenä. Hiljalleen saan mitoitettua pahvimallineen avulla tämän kolmannenkin rakenteen. Siinä pitää ottaa huomioon myös kardaanin olemassaolo sillä, erityisesti, sen takapää tekee sekä ylösalaista liikettä jousituksen myötä että myös lievää sivuttaisliikettä runkoon nähden koska tämä trike on kaarteissa sisäkaarteeseen kallistelevaa tyyppiä ja harvinaisuus lajissaan. Tavaratilan kiinnitys on vielä hieman avoinna mutta uskoisin että hyödynnän rungon yläputkissa olevia kiinnityskorvakkeita, pultinreikiä tai laitan niitä lisää. Eiköhän minulla ole omaan ja itse suunnittelemaani trikeen oikeus tehdä tällaisia pikku parannuksia. En siis puutu jarruihin, olemassa oleviin rakenteisiin vaan homma on vastaava kuin sivulaukkujen asennus tavalliseen moottoripyörään.

Jatkoa tulee taas joskus

On pari muutakin pikkuhommaa kesken. Ensi kuussa (Huhti-) olisi tarkoitus startata Trike baanalle ja isoin kotelo on vasta aloitettu ja toistaiseksi suoraa levyä. Pari lasikuitulevyä laminoin juuri lisää. Tällä kertaa yhden nelikerroksisen. Syynä se että sinne tulee painavaa kamaa sen oman pohjan kannatettavaksi. Mielenkiintoista on mihin suven ensiajelulla suuntaan. Olisiko kahvila. Kuten Länsi-Aureen Auretar joka on auki ympäri vuoden. Myöhemmin aukeaa Ylöjärvellä kesäkahvila Villa Vino kauniissa järvimaisemassa ja ympärillään vanha maalaiskylä tuulimyllyineen.

 

Nelikerroksisesta kokoonpano

Sama prosessi uudelleen eli ensin muotti aaltopahvista teipaten. Aiemmin tehdyistä levyistä leikatut osat laitoin muovikotelon sisään ja sinne ohuella lasikankaalla sisäkulmiin laminoin tuet. Niiden kovetuttua puran pahvimuotin. Ulkokulmiin laminoin muutaman suikaleen lasikangasta ja tavaratila on valmis. 

 

Akkukotelo pohjamaalissa ja ylösalaisin. Vaatii pientä paklausta vielä.

 

Tavaratilan kannen laidat "liimattu" hartsilla. Ulkokulmiin teen vanhvistukset kun hartsi on kovettunut.

 

Akkukotelon kannen reunojen laminointi. Ruskea juttu on karhennuskangasta.

 

Työkalukotelon kannen sisäpuolen saumojen laminointi.

 

Hyvin ohut lasikangas

Käytin mittana työkalukoteloa jonka ympäri kiersin kolme kerrosta maalarinteippiä. Se mittalisä riittää kannen rakenteen muotoiluun niin että se istuu jämptisti ja suhteellisen tiiviisti työkalukotelon päälle. Etureunaan tulee salpa, takareunassa on koukku. Kannen siis voi nostaa helposti pois ja käyttää vaikka työalustana jos on pikkuosia purettavaksi.

 

Pientä pohjapakkelointia ennen maalausta. Karhennuskankaat poistetaan sitä ennen.

 

Kuusi osaa. Kolme koteloa, kolme kantta.

Kotelot ja kannet

Kuvassa jo pitkälle valmiita laatikoita. Tasoitteella eli pakkelilla oiottua laminointointaa hiottavaksi tulevalla viikolla 14 -25. Ensin karkea tasohionta, sitten pakkelia, uusi tasohionta, ehkä vieläkin löytyy tasoitettavaa... sitten hionohionta, pohjamaali, joka, viimeistään paljastaa lovet ja virheet. Kun nekin on käsitelty niin lisää pohjamaalia ja parin päivän päästä pintamaali. Sitä on hyllyssä, vajaita spraypulloja kiiltävää mustaa. Toki muitakin värejä voi soveltaa.

 

Ensimmäinen huhtikuuta

Kävin verstaalla pikipäin laminoimassa vielä hieman akkukotelon kannen rakenteita ja muihin pakkelia. Jonain toisena päivänä hion ja pohjamaalaan lisää. Koteloiden ja laatikoiden kansille pitää keksiä vedikkeet ja säpit. Käyttänen lastiliinan pätkiä vedikkeiksi. Kunhan kannet ovat maalattu.

 

Vasemmalla työkalukotelo, oikealla eli taaempana tavaratila sovituksessa.

 

 Sama näkymä pyörän oikealta puolen.

 

Harmaa työkalulotelo pilkistää kaasuttimen takaa.

 

Tavaratila vasemmalta katsoen. Akun maakaapeli etualalla.

Koteloihin kannet

Ovat sovituksen aikana vielä kovettumassa valmistuksen jälkeen ja kaikki osat saavat maalit pintaansa kunhan ovat kovettuneet täysin. Eli noin viikon sisään. 

 

Koteloiden yhdistelyä

Tavaratila ja akkukotelo tulevat päällekkäin ja osittain sisäkkäin niin että akkukotelon kansi tulee tavaartilan pohjalle pikku korokkeen muodossa.

Akkukotelo alhaalta päin ja tavaratilan pohjaa hieman.

 

Harmaa akkukotelo ja pakkelin värinen tavaratila vasemmalta.

 

Alumiinistä "kulmarautaa"

 

 

Kotelot ylhäältä katsellen.

 

Akku kokeeksi kotelossaan. Kuvassa oikean puolen sivu alinna.

 

Akkukaapelit

Niille on jo reititys valmis. Vielä pitää tehdä läpiviennit koteloiden seinämien läpi. Laitan reikien reunoihin läpivientikumit ettei tapahdu hiertämistä eikä lika pääse kovin helposti koteloihin. 

Akun tuenta

Akun alla on solukumia pala. Päätyihin ja toiselle sivulle tulevat suikaleet solukumia. Myös kanteen tulee suikaleet solukumia ettei akku pompi tai tärinän mukana liiku. Akun ympäri tulee nostohihna. 

 

Akkukotelon kansi paikoillaan ja malliksi kiinnitys- ja nostokahva-aihio.

Vesireiät ja ilmanvaihto

Muutama reikä pitää porailla. Ehkä kolme riittää eli joka kotelolle omansa. Alimpiin kohtiin.

 

Paukkupullovärjäystä

Aloitan niillä. Jos ei riitä niin jatkan muilla ylijäämäväreillä. Tietää pitkällistä tölkkien ravistelua sillä ne pyrkivät sakkautumaan pohjastaan eli väripigmetti tiivistyy tölkin pohjalle ja tukkii suuttimen eikä hommasta tule mitään. Kun näkee hieman vaivaa niin saattavat toimia maalilähteinä. Joskus on tölkistä paine hävinnyt niin sillä ei ole enää juuri mitään tarkoitusta. Paukkupullosana lienee perintöä siinä että nuorisolla on tapana heitellä em. purkit nuotioon jotka siellä räjähtelevät. Saattavat lähteä lentoonkin niin aiheuttavat vaaraa ympäristölle. Mutta jännää...

Kerholla purkit poltetaan 200 litran tynnyrissä kannen alla. Laillisuudesta en tiedä mutta muuttuvat hankalasta jätteestä metallijätteeksi. Eli kiertoon...

 

Verstaalla ei sisällä sovi maalata

Pitää odotella tyyntä säätä niin paukkupullovärjäys onnistuu ulkosallakin. Tosin kohta on ilmassa kaikenlaista kuten kasvien siitepölyä ja tiepölyä. Ehkä sateen jälkeen tyynellä säällä onnistuu ulkosalla.

Jatkossa hiontaa

Yllä kuvassa karkeaa pakkelia joka täyttää mahdolliset virhemuodot. Kovetuttuaan hiontaa ja hienopakkeli pintaan, lisää hiontaa, pohjamaalaus paljastaa virheet, jne. No ei sentään. Eiväthän nämä jää näkyviin. Maali pintaan ja kuivumaan. Akkukotelo näkyy vähiten kun se painavana tulee mahdollisimman alas. Toki akku on pieni ja siksi kevyt. Ei edes puolta siitä mikä oli pyörän alkuperäinen akkukoko.

 

Tavaratilan kannen pohjamaalissa kummallinen sävyero. Maali myös paljastaa huolimattoman hiontajäljen.

 

Alla akkukotelon kansi pohjamaalissa.

 

Pitäisikö pakkeloida

Nämä eivät jää näkymiin ja akkukotelon kanteen liimaan ohuen kumilevyn sillä se jää tavaratilan pohjalle. Aiemmin oli punainen, nyt hiottu vähemmän karkeasti ja pohjamaalattu. 

Kotelot

Olivat uunituksessa tänään useamman tunnin että laminointi ja pohjamaali kovettuisivat. Siksi en ole maalannut niitä sisäpuolelta lainkaan. Saavat olla sellaisenaan sillä tuskin maali siellä pysyy koska sisällä olevat tavarat tärisevät ja hiertävät kuitenkin. Pohjaan laitan joko solukumin tai kumikangasta tai palan kumista rappumattoa.

 

Vesireiät

Porailin koteloihin sekä eteen että taa viiden millin reiät ja huomioin ettei pohjapehmuste peitä niitä. 

Kiinnityksen suunnittelua

Työkalukotelon eli etummaisen laatikon kiinnitys tulee entisiin akun kiinnityspisteisiin. Tavaratilan ja akkukotelon kiinnikkeet vääntelen lattaraudasta riippuvaan kiinnitykseen. Tätä kirjoitettaessa on vasta ajatus asiasta.

 

Hifistelyä

Huonot säät (9. huhtikuuta -25.) niin oli aikaa sisätilatyöskentelylle eli tavaratila, työkalukotelo ja akkuteline saivat paremman viimeistelypakkeloinnin pintaansa. Ei silti mitään erityisen hienoa. Kunhan sain ajan kulumaan. Tulevana viikonloppuna saatan joutaa maalaamaan rakenteet. Sitä ennen on tehtävä mitoituksia Kerholla tavaratilan ja akkukotelon sijainnin suhteen mihin kohtaan tulee akkukaapeleiden reiät ja niiden reunojen kumisuojat. Maajohdin on lattapunosta mutta plus-johdin on pyöreää kuparilankakierrettä päällänsä muovikuori.

 

Liimausta tiedossa

Työkalukotelon pohjaan liimaan kaksi kumisuikaletta että se pysyy tukevammin paikoillaan eikä lasikuitu hiero maalia irti entisestä akkutelineen pohjapellistä ihan heti. 

 

Metallitöitä

Työkalukotelon lepää ent. akkutelineen päällä mutta tavaratila- ja akkukotelo-yhdistelmälle on tehtävä metallinen runkorakenne ja kiinnittimet. Tarkoitus olisi että kyseinen rakenne olisi helposti irrotettavissa esimerkiksi huoltotöiden yhteydessä. Ne kun peittävät vaihteiston takapään. Tarkoitus olisi että kyseinen rakenne voidaan laskea alakautta pois paikoiltaan. Vaatii vielä ajattelua ennen suoritusta. 

Tavaratilan ja akkukotelon yhteinen kiinnitys

Tänään, 10. huhtikuuta taivuttelin kolme lattaraudan 20 x 3mm:n pätkää joilla sain taratilan ja akkukotelon yhteisen kiinnityksen pyörän runkoon aikaiseksi. Laitan vielä, ainakin, yhden kiinnikkeen joka kannatelee myös akkukoteloa sillä se on kiinni tavaratilan pohjassa vain neljällä ruuvilla. Akkukotelo tuli melko lähelle kardaania. Asiaan on olemassa vaihtoehtoja jos asia vaatii. Lähdin helpoimman ratkaisun tielle. Toki akkukoteloa voi nostaa mutta se vie tavaratilasta tilavuutta ja käytännöllisyyttä pois.

 

Tavaratilan pohja

Se saa kaksi milliä paksun kumilevyn pohjaansa. Se vaimentaa tavaroiden kolisemista ja mahdollista hiertymistä rakenteita vasten.

Helpottava havainto

Voin kiinnittää kaikki kolme koteloa ruuvikiinnityksillä pyörän runkoon eli niiden ei tarvitse väistää toisiaan jos jostain niistä pitää kaivaa esille tavaroita. Riittää että nostaa etusatulan pois. Nam.

 

Akkukotelo

Oletettavasti painavin komponentti ja sijaitsee tavaratilan alla siten että akun saa, tarvittaessa, nostettua pois tavaratilan kautta. Tosin en ole vielä kokeillut. Akkutelineen sisustaa "sisustin" eli laitoin solukumia palan pohjalle ja akkutelineen molempiin kylkiin ja päätyihin, yhteensä kuusi solukumisuikaletta. Estävät akun liikkeet akkukotelossa mutta antavat myös ilman kiertää akun ympärillä. Kuvia tulee tulevalla viikolla. (Nyt on 15. viikko.) Akkukotelossa on kahdessa vastakkaisessa kulmassa vesireiät joita solukumilevy ei tuki. Laitan yksimittaisen lattarautatuen kulkemaan akkukotelon alta runkoputkesta toiseen. Muutoin se on ruuveilla kiinni tavaratilan pohjassa. Kaikki on purettavissa osiinsa.

 

Akkukotelon kansi

Maalauksen jälkeen liimasin sen kannen yläpintaan kumilevyn. Lähinnä siksi että kansi on kohollaan tavaratilan pohjassa noin 2 senttiä. Se estää tavaratilaan kertyvän lian, mahdollisen kosteuden ja tavaroiden pääsyn akkukoteloon. Kanteen ei tule tuuletusaukkoa vaan se hoituu pohjan vesireikien kautta. Eiköhän siellä viima käy. 

 

Vas. tavaratila ja sen pohjassa akkukotelo ja oik. työkalukotelo sovituksessa.

 

Kardaani on liki

Kardaaniakselin kulkee vaihdelaatikon oikeasta takakulmasta taka-akselin keskelle vinosti. Siksi akkukotelo tulee vasempaan reunaan ja tavaratilan kanssa hieman vinoon vasemman ylärunkoputken suuntaisesti. Kardaani ei näy kuvassa.

 

Kuvassa näkyy

Sovituksessa olevat kotelot, oikealla puolella eli kuvan alareunassa näkyy takasatulan oik. etukulma, pätkä jarruletkua, sulakerasia, oik. sivukoppa. Keskellä vasemmalla taka-akselin heiluritangon laakerointi entisten takajoustintukien kiinnityskohtien sijasta. Sen alla tavaratila ja akkukotelo ilman kansiaan, oikealla pätkä työkalukoteloa. Tankki ei ole ihan paikoillaan. Ylempänä vasen ylärunkoputki ja siinä kulkeva johtosarja sekä jo käytöstä poistettu perävaihteen lämpötilamittarin johtimien päät.

 

Työkalukotelo entisellä akun paikalla mutta pidempi.

 

Kaasuvaijerit

Kaksi kaasuvaijeria kulkevat työkalukotelon yli. Väliin tulee vielä työkalukotelon kansi. Tietää hieman pujottelua kun kantta asentaa. Vaijereiden kuorten suojaksi pujoitan niiden päälle kaksi kumiletun pätkää niin eivät hierry.

 

Tavaratila, pääosin musta ja pikkuisen pakkeloitu. Alempana valkoinen akkukotelo tavaratilan pohjassa.

 

Tavaratilan kannakkeita valmistin kolme mutta niitä tulee yhteensä viisi.

Tavaratila ja akkukotelo

Ovat yhteistä rakennetta mutta purettavissa erilleen. Mahtuvat yhteen koottuna, pikku pujottelun jälkeen, rungon sisään. Akkukotelolla on reilusti maavaraa. Yksi kannakerauta kiertää akkukotelon alta ihan vain varmuuden vuoksi sillä tässä pyörässä on käytössä painava lyijyakku. 

 

Akkukotelon sisään

Pehmikkeeksi pohjalle noin 10mm:ä paksu solukumipala ja samasta aineesta sivu- ja päätyseinille liimaamalla noin sentin levyiset suikaleet. Akku saa niistä tukea mutta jäähdytys toimii myös. Jonkinlainen kiinnityskin pitää kehittää ettei akku hypi pesässään. Kansi on irrotettava eli sen pehmustaminen ei auta jollen laita soljella varustettua hihnaa kiinnikkeekseen. Ehkä se olisi yksinkertaisinta eikä vie paljon tilaa.

Hiekkapuhallus ja pinnoitteet

Kun saan tehtyä kannatinraudat hiekkapuhallan ja maalaan ne. Akkukotelon kansi, joka samalla toimittaa tavaratilan pohjaa osittain, sai jo ohuen kumilevyn pintaansa. Kontaktiliimalla. Myös tavaratilan pohja saa pehmikkeen kuten työkalukotelokin. Sisäpinnoille saatan liimata ohutta keinonahkaa joka jäi yli satuloiden päällystyshommasta. Muutoin tavarat saavat olla kokokolailla irtaallaan näissä laatikoissa. Kansien kiinnitystä mietin vielä että tulevatko ne säpeillä vain hihnoilla kiinnitetyiksi sekä kansien nostokahvat. Nylonhihna lienee helpoin ja lokerikossani on isokantaisia pop-niittejä.  

Työkalukotelon pohjaan

Tulee kaksi kapeaa kumilistaa alkuperäisen akkutelineen ja kotelon väliin sillä lasikuitu syö hetkessä, täristessään, maalin pois. Varmaan muitakin kiinnikeitä pitää vielä miettiä ja käydä kaupasta ostamassa kupukantaisia ruuveja kiinnitykseen sillä eihän koteloiden sisäseinissä ja pohjissa saa olla isoja ruuvinkantoja tilaa viemässä. Ruostumatonta terästä.

 

Vasta maanantaina

Homma jatkuu viikonlopun toimien, kuten vaalien, jälkeen koteloiden viimeistelyllä ja, mahdollisesti, asennuksella. Paraillaan sataa lunta näin iltauutisten aikaan ja maa on valkoisena täällä Tampereen eteläisessä lähiössä. Maanantaille on luvattu mukavaa säätä ja lämpötilaa. Ehkä kohta olen baanalla...

 

Kumin liimausta ja läpivientejä

Pikkuhommia ja vain vähän aikaa verstaalla mutta jotain tuli tehdyksi. Alla kuvia.

 

Tavaratilan pohjalla on akkukotelo jossa pehmusteet.

 

Akkukaapelien läpiviennit

Yllä kuvassa näkyy akkukotelon pitkällä sivulla kaksi lovea. Vastaavat ovat kannessakin. Lähinnä akkukoteloa olevassa tavaratilan seinämässä on reiät joissa on läpivientikumit. Lasikuitu ei johda sähköä joten läpivientikumit estävät vain tärinästä johtuvaa kulumista ja hiertymistä sillä lasikuitu on varsin karheaa.

 

Muut reiät koteloissa

Pääasiassa kiinnityskohtien reikiä tai vesireikiä.

 

Ylhäällä tavaratila ja sen pohjan lähellä akkukaapelien läpiviennit.

 

Akku kotelossa ja sen nostoremmi.

 

Pehmustettu ja ilmastoitu

Akulla on hyvät oltavat ja lisäksi se on hyvin alhaalla siirtämässä painopistettä taaksepäin ja yli mittansa alemmas. Akkukaapelit jouduin osittain uusimaan. Tarvittiin pidempi akulta startille. Maakaapelille vain siirto eri maattokohteeseen.

 

Akku kotelossaan ja kansi päällä kumilevyineen.

 

Työkalukotelon pohja jossa kumilistat ettei lasikuitu hierrä alustaansa. 

 

Työkalukotelon kansi paikoillaan.

Kiinnikkeet

Yksi tavaratilan kiinnike tekemättä, se ja muut hiekkapuhaltamatta ja maalaamatta. Tapahtunee kohtapuoleen. Lisäksi kansille kiinnikkeet eli osat jotka pitävät ne kiinni. Toiseen päähän työkalukotelon ja tavaratilan kansiin tulee korvakkeet ja toisiin päihin jonkinlaiset yksinkertaiset lukitsimet. Jos säät suosivat niin, viimeistään, viikolla 17 otan Triken ajoon. Ehkä aiemminkin...

 

Salvat ja haat

Koteloiden kansiin laitoin helppokäyttöiset ja tarvittaessa lukittavat salvat. Siinäpä se yksi iltapäivä vierähti. Tosin myöhäislounas hieman livahti pitkäksi sillä taisi mennä toista tuntia kahvila-ravintola Villa Vinossa kauppakeskus Elossa. Sieltä sain tarmoa laittaa rakenteet oikein näppärästi käytettäviksi.

 

Homma hahmottuu suunnitelluille paikoilleen

Hieman piti pujotella kapineita paikoilleen ja kannatinrautoja taivutella. Isoa, akkukotelonkin alakautta kiertävää, lattarautaa en laittanut vaan korvasin sen lastiliinalla jota voi, tarvittaessa, helposti kiristää tai löysätä jos on tarvetta käydä tavaratilaan.

 

Akkukaapelien läpiviennit tavaratilan alareunassa.

 

Akku nostohihnoineen.

 

Punainen remmi on akun nostohihna ja musta akun kiinnityshihna.

 

Akkutilan kansi "kahvoineen". Akku on tuettu erikseen. Lukitusta ei tarvita.

 

Pehmusteet

Koteloiden pohjiin tulee palat "telttapatjaa" ettei kuuluisi kovin kovaa kolinaa kun töyssyihin ajaa. Työkalukoteloon suunnittelin jo välikannen johon tulisivat kaikkein herkimmät välineet kumipohjan päälle kuten on yllä olevassa kuvassa akkukotelon kannen päällä.

 

Tavaratilan kannen alapuoli.

 

Tavaratilan kansi "kahvoineen" ja säppi.

 

Työkalukotelon sisäpuoli. Pehmusteet puuttuvat vielä. Ohut kumilevy tai pala telttapatjaa. Ehkä myös etupäähän.

 

Kokemus työkalujen ja varaosin kuljettamisesta

Mitään kovin herkkiä laitteita, kuten elektroniikkaa sisältäviä vehkeitä, kuten yleismittari, ei kannata kuljettaa muiden työkalujen seassa vaan omassa tilassaan jossa on kuivaa ja pehmeä ympäristö. Tavalliset työvälineet kuten ruuvarit, lenkkiavaimet ja muut teräksiset kalut eivät kauhesti kärsi kolistessaan toisiaan vasten. Voivat ruostua. Siksi öljyäminen ohuelti kerran vuoteen. Varaosien kuten ajovalojen polttimot, muut sähkö- ja elektroniikkaosat pitää paketoida ja paketin päälle teksti mitä sen sisällä on. Kuten sytytystulpat, katkojan kärjet, sulakkeet, jne. omissa pikku paketeissaan. Monesti tarvittu teippi kuivuu ja kovettuu ajan kanssa. Muovipussiin pakkaaminen auttaa jonkin verran.

 

Molemmissa koteloissa säpit. Kuvassa työkalukotelon takapää. Kansi ei ole ihan paikoillaan.

 

Liukukansi

Kun säpin avaa niin kannen voi työntää eteenpäin ja niin syntyy aukko josta voi kaiveskella tavaroita kotelon sisältä. Toki kannen saa poiskin mutta ei ole tarpeellista.

 

Koteloiden kansien toisien päiden tuenta.

 

Akkukotelon ja tavaratilan rakenne. Hihna on varmistimena. Laitan vielä kuminpalan soljen alle.

 

Miksi varmistus

Ajossa pyörä tärisee ja huonolla tiellä voi ylösalasliikettä syntyä enemmänkin. Akku kun painaa useamman kilon niin pomppiessaan voi rasittaa rakenteita ajan kanssa. Parempi on että kaikki osat liikkuvat samassa tahdissa. 

 

Akkukotelon ja tavaratilan yhteispaino. Liki puolitoista kiloa.

 

Työkalukotelon paino grammoina.

 

Useita kiloja kamoja matkassa

Kun matkailee vanhalla kalustolla on varauduttava. Yleensä vaivat ovat pikkujuttuja kuten rengasvaurioita, vaijereiden katkeamisia tai analogisissa sähkölaitteissa ilmeneviä pikkuvaivoja. Joskus on pitänyt hioa ja säätää katkojan kärkiä tien varressa tai huoltoaseman pihassa. Saa samalla sanailla uteliaiden myötäeläjien kanssa. 

 

Tavaratilan ja akkukotelon kiinnitysosia ja -rautoja.

 

Työkalukotelon kannen "kahva" ja kannen säppi.

 

Akku tavaratilan alla. Johtimet valmiina kiinnitettäviksi.

 

Jerrykannullisen

Bensiiniä ostin sillä ei kannata yrittää vanhan kaasutinkoneen kevätkäynnistystä talvehtineilla bensoilla. Samalla tulee puhdistettua kaasuttimien kohokammiot. Kun tulee oikein lämmin sää niin tankkaan puolet etanolia ja ajan jonkin 50 - 100 km:n reitin sivuteitä ripeästi ja isoilla kierroksilla koneen oikein kuumaksi. Se puhdistaa pakoventtiilit, männänlaen ja palotilan kannen. Vähentää myös päästöjä. Ja jos on vikaa niin sekin ilmenee.

 

Musta remmi solkineen on akun kiinnitin koteloonsa. Punainen on nostolenkki.

 

Akun pujotus paikoilleen

Aiheutti mittausteknisiä toimia ja huomioita rakenteiden mitoituksessa. Tavaratilan, jonka pohjan alla on akkukotelo, sijainnin kohta oli hakusessa. Piti tehdä mittauksia siitä missä asennossa ja mitä kautta akku voidaan laittaa paikoilleen ja nostaa pois purkamatta mitään. Melkein onnistuin. Se onnistuu pikkuvaivalla kunhan tavaratilan etupään säpin haka on käännetty sivuun. Siksi se on kiinni alemmasta reiästään vetoniitillä ja yläpäästään ruuvilla joka pitää avata. Ei ole vaikeaa. Kääntää vaan ja varoo etteivät akun navat saa mihinkään metallipintaan yhtäaikaista kosketusta.

 

Akun maajohdin vasemmalla puolella ja läpivienti.

 

Ruostunut tappi

Etusatulan lukkotappi. Satulan mekanismissä on lukko ja ja siinä koukku joka lukitsee satulan runkoon.

 

Oikean puolen näkymä kun etusatula on irrotettu.

 

Työkalukotelon takapää ja tavaratilan etupää ilman kantta. Kaasuvaijerit heti tankin alla.

 

Vesireiät

Kaikissa koteloissa olen ottanut huomioon että vesi pääsee poistumaan koteloista eikä tee "pesää" ja ruostuta tai muuoin hapeta metallirakenteita. Suurin osa kiinnittimistä ovat ruostumatonta terästä. Kuvissa vielä asennus- ja sovitusaikaisia ruuveja. Loppukokoonpanossa käytän ruostumattomia Nyloc-muttereita ja -ruuveja niin ei tarvitse pelätä että ruuvit löystyisivät tai ruoste iskisi. 8mm:n reiällä varustettuja, ruostumattomia, isoja aluslaattoja pitää käydä ostamassa pikku pussillinen. Lasikuitu kuluu nopeasti jos se pääsee liikkumaan kiinnityksessään tärinän vuoksi. Moni on huomannut ilmiön lasikuituveneessään jos se on saanut hiertää laiturin rakenteita tai pohjakiviä. Ensin särkyy gelcoat ja sen perään kuiturakenne vauhdilla. Olen niitä joskus korjaillut.

 

Kiinnitysruuvit

Ruuvien kannat mahdollisimman matalat ja kupukantatyyppiä ja ruostumattomasta teräksestä. Laitan niistä kuvia myöhemmin. Kantojen alla isohkot rst-aluslevyt tukemassa kiinnitystä lasikuituun. Ruuvien päissä joko ruostumattomat kupukantamutterit tai Nylock-mutterit. Riippuu siitä mikä kohta jää näkyviin.

 

Työkalukotelo pilkistää ilmanpuhdistimen takaa. Muutoin kohtaa peittää sivukotelo.
 

Prosessi kokolailla valmis

Vaan tiedän itsestäni että jotain "parannusta" saattaisi vielä tulla. Kunhan kokemuksia nyt tehdystä lisävarustelusta saan. Alla, jatkona, muuta puuhasteltua ja pohdintaa.

 

Tarvikekotelo

Ollut satulan alla silloin kun akkukin on ollut alkuperäisellä paikallaan. Alkuperäinen oli hajonnut mutta sain siitä teippaamalla koottua muotin ja tein sillä lasikuidusta uuden ja lujemman. Nyt se osoittautui liian syväksi ja pitkäksi. Lyhensin ja madalsin. Tiesi lasikutulaminointia. Verstaalla pari tuntia puuhasin aikeen kanssa. Tosin osa ajasta meni kavereiden kanssa jutusteluksi mutta sain homman tehdyksi ja jätin kovettumaan huomiseksi asti. Siistin työjäljen hoidin käyttämällä repäisykangasta pinnanmuotojen siistimiseen. Tämä matala tila tulee aiemmin asennettujen koteloiden päälle. Tilan kantena toimii etummaisen satulan pohja.

 

Tarvikekotelosta leikkasin palan pituudesta ja pohjasta pois.

 

Polttoainetankin alla

Siellä on työkalukotelo akun sijaan. Työkalukoteloon mahtuu melkoisesti tavaraa. Tähän matalaan koteloon tulee joitakin, oletusarvoisesti, useimmin tarvittavia tavaroita koska siihen on helppo pääsy etusatulan irrottamalla koska se on kiinni yksinkertaisella salvalla. Kuvassa yllä on etusatulan etukiinnikkeet tankin takakorvakkeen kahta puolen.

 

Kuvassa yllä

Paksu "putki" runkoputkien välissä on taka-akselin etukiinnike josta lähtee kaksi ohutseinämäistä putkea taka-akselin suuntaan. Se liikkuu jousituksen mukaan ja pitää pyörän rungon ojennuksessa. Taka-akselin kiinnitys sallii pyörän kallistelun kaarteissa sisäkaarteen puolelle.

 

Uutta päätyä ja kotelon pohjaa vaille.

 

Sivulta lyhennettynä ja madallettuna. Aiemmin matala osa oli akun päällä ja syvempi alue akun takana. Tilavuus pieneni nyt.

 

Uudet laminoinnit etupäähän ja syvennyksen pohjaan. Karhennuskangas on tuo punaraitainen, läpikuultava juttu. Käytin sitä myös pingoitettuna muottina.

 

Etusatulan pohja

Toimii pientarvikekotelon kantena. Eivät tavarat pompi tielle vaikka olisi hieman töyssyistäkin.

 

Ennen laminointia

Maalin pois hionta vaati hieman puuhaa. Maalipintaan kun polyesterihartsi ei helposti tartu. Muutaman päivän päästä laminointi on kovettunut kunnolla ja sallii hionnan ja maalauksen. Tai sitten uunitan muutaman tunnin. Tosin siihen kuluu melkoisesti sähköä. 

Laminoidessa

Tarvittiin katkokuitukangasta ja karhennuskangasta sekä kippo hartsin ja kovetteen sekoittamiseen sekä sivellin. En ryhtynyt muuttamaan alkuperäistä muotoa sen enempää vaikka leveyttä olisi voinut hieman lisätä. Katsoin liian työlääksi. 

Karhennuskangas

Nylonia tai nailonia, miten vain. Lujaa kangasta jota käytetään sileän ja maalauskelpoisen pinnan aikaansaamiseksi. Ilman sitä lasikuidusta tulee, varsinkin katkokuitukangasta käytettäessä, melko karkea pinta. Karhennuskangas poistetaan, hartsin kovettumisen jälkeen, juuri ennen maalausta niin maali tarttuu hyvin ja pinnasta tulee asiallisen näköinen.

 

Nämä roinat ja hieman muutakin ovat tarvikekotelossa kulkeneet matkassa. Pikku pusseissa on pyörän sähkötarvikkeita.

 

Vielä miettimättä

Tavarat tulevat jakautumaan ei kohteisiin ja osa niistä on varsin harvoin tarvittavia. Toivottavasti ei koskaan. Myös lisätarvikkeita pitää hankkia kuten renkaanpaikkatölkki ja paineilmapatruunoita.

 

Laminaatin kovetuttua

Yli yön iltapäivään saakka. Leikkasin reunat suoriksi ja hioin epätasaisuudet suurinpiirtein sileiksi ja pohjamaalasin tarvikekotelon. 

Tarvikekotelon alapuoli. Pohjamaalissa. Iltasella sipaisen pintamaalin. Huomenna asennus.

Tarvikekoteloon kansi

Kotelo on muodokas eli sen leveys vaihtelee toisessa sivussa. Se aiheuttaa lieviä haasteita. Käytin, edelleen, tavanomaisia aineita eli polyesterihartsia ja katkokuitumattoa.

Kulmia ja yläreunan muotoja.

 

Vasemmalla näkyy pala materiaalia ja laminointi muotoon kotelon päälle.

Reunat madaltuvat

Laminointimenetelmän ja paksuhkon katkokuidun vuoksi kannen reunat ovat pitkähköt. Niistä leikkaan pois kaksi kolmasosaa. Pieni vedikekin pitää asentaa vaan ei salpaa sillä kotelon kannen päällä oleva satula hoitaa kiinnipitoasian. Lämpökovetuksen, noin 60 astetta uunissa, jälkeen irrotan karhennuskankaan ja hion hieman epätasaisuuksia pois. Viimeksi maali pintaan. Hillitty musta lienee sopiva sävy. Mustia spraypullonjämiä on hyllyssä useampia. 

Tarvikekotelo saanut koetäytötöksen. Todennäköisesti jatkossa muussa käytössä.

 

Vasemmalla tavaratila ja sen pohjalla akkukotelon kansi. Oikealla työalukotelo.

 

Koteloissa pohjalla

Teltapatjasta leikatut pehmusteet. Vähentää melua kuoppaisella tiellä ja välineetkään tai muut kuljetettavat eivät hierrä niin kovasti toisiaan ja koteloita.

 

 Tuplalaukut takakatteen alla ja päällä.

 

Kaksi samanlaista

Takalaukut ovat Bilteman valikoimista vuosien takaa. Eivät ylelliset mutta ovat toimineet tehtävissä useamman eri pyörän tavaratelineellä. Hyvin edulliset. Ylempään laukkuun olen asentanut lisäjarruvalon.  Se oli ilmainen sillä se oli purettu eräästä ajoneuvosta sen takia että sen antama valo oli liian voimakas. Arvelin että tässä se on paikallaan.  Olen porannut reiän laukun pohjaan että sisälle päässyt vesi poistuisi.

 

 

Matkassa kulkeva ylläpitolaturi. Punaisen hauenleuan johdin katkeamispisteessä. Mahtuu tyhjään maitotölkkiin johtoineen. Pysyy siistinä ja vie vähän tilaan. Tölkkejä kyllä riittää.

En ole itse tarvinnut

Reissun päällä en ole laturia tarvinnnut mutta moni muu on ollut käynnistysvirran tarpeessa. Olen auttanut useamman kerran joko lainaamalla akkua tai reissussa lainaamalla laturia. Samalla tulee pidettyä taukoa. Yksi pieni laturi ei paljoa tilaa vie mutta voi olla joskus tarpeellinen. Riippuu millä pyörällä liikun mutta ainakin yhdessä on mukana myös litiumakun laturi.

 

Akkulaturin pikku kunnostus

Osoittautui vuonna -21 ostetun akun latauksen aikana että hauenleukoihin menevät johtimet olivat katkeamispisteessä. Tinasin johtimet uudelleen hieman lyhennettyinä ja laitoin kutistesukkaa ehkäisemään tulevia vaurioita. Laturi on kulkenut matkassa jo kymmeniä vuosia. Tarve on ollut ladata akut pari - kolme kertaa vuodessa seisonnan aikana. Otan aina akun maakaapelin irti talven ajaksi niin akku ei purkaannu sitä kautta vahingossakaan. Kaikista viidestä pyörästäni. Tyhjäksi hiljalleen purkautunut akku kun on jo entinen akku. Äkisti purkautunut akku on pelastettavissa välittömästi suoritetulla latauksella mikäli akkuhappo ei ole pursunut akusta ulos.

 

Akkulaturin johtimet huonossa kunnossa.  Kapine on kulunut hiljalleen sivu- tai takalaukun pohjalla. Milloin minkäkin pyörän.

 

Akkulatureita neljä

Kolme tuon CTEKin mallista älylaturia, kaikki eri merkkiä ja yksi pienikokoinen ja hyvin yksinkertainen laturi joka tuottaa noin 13V jännitettä tasaiseen.

 

Akkutesterin pakkauksen kuva laitteesta.

Tein akkutestin

Yksi testi kestää kymmenen sekuntia. Sitä ennen kytketään kaapelit asianmukaisesti akkuun ja painetaan nappia ja lasketaan kymmenen sekuntia kuormitusta. Laite näyttää onko akusta vielä akuksi. Viisarin pitää pysyä vihreällä alueella. Toimii sekä 6V että 12V lyijyakuille. Sitä en tiedä voiko sillä testata litiumakkua. Kokeilin vielä toisenkin kerran laitteen jäähdyttyä. Tulos melkein sama. Laitoin akkulaturin töihinsä. Eipä kauaa kestänyt kun laturi ilmoitti että akku on latautunut.

Vesireiät

Kaikkiin koteloihin tulee vesireiät ettei satunnainen roiskevesi tai kondensio hiljalleen täyttää koteloiden alimpia nurkkia.

Tila pieneni

Toisaalta muualla on nyt tilaa moninkertaisesti. Kokonaisuudessa saan takakatteen alla olevista sivukoteloista pikkutavarat näihin kahteen tavaratilaan kuten mukana kulkevat työkalut, varaosat ja, mahdollisesti, osan retkeilyvälineistä. 

 

Ylempi takalaukku ja nk. tavararulla kulkevat matkassa.

Takalaukun paikkuuta

Edellisessä tehtävässään oli takalaukussa ruuvikiinnitteinen selkänoja matkustajalle. Nyt sitä ei tarvita niin täytin tiivistemassalla kyseiset neljä reikää.

Samalla aineella saattaisin tehdä laukun kanteen vesitiiviin tiivisteen. Alempi puolisko saa irrotusainekäsittelyn ja ylempään puoliskoon "valan" tiivisteen ja laitan laukun kannen kiinni. Pari päivää odottelua. Kansi auki ja yli pursunut materiaali leikataan pois.

Sivukotelot takakatteen alla

Niitä ryhdyin tyhjentämään. Tavaraa löytyi ja tein hieman karsintaa. Levitin kaikki roinat ja työkalut pöydälle ja valikoin tarpeellisimmat jotka sijoitan em. koteloihin ja nahkaiseen, pakattuna painavaan työkalurullaan joka on  kiinni muualla.

 

 Oikeanpuoleisen sivutavaratilan luukku lukkoineen.

 

Lukot ja saranat

Kuljun Kartanolla Lempäälässä oli, vuosikymmen sitten, myynnissä näitä ruostumattomia ja liikevaimentimella varustettuja saranoita sekä kaksi lukkoa. Eivät ole sarjoitettuja joten avaimia on useita koska takalaukuissa on kaksi lukkoa, sivukoteloissa kaksi ja virtalukossa yksi joka sentään sopii ohjauslukkoon myös. Jota en ole ikinä käyttänyt.

 

Muistelu Italiasta

Olin liikkeellä Quota Millellä ja saavuin kaverin kämpälle Triesten lähelle Via di Basovizzan varrelle korkealle rinteelle. Laitoin siinä vaijerilukkoa kadunvarren kaiteeseen kiinni. Joku paikallinen ukkeli käveli siihen ja alkoi hymyillen kertoa että ei täällä ole ketään niin epätoivoista varasta että Guzzin varastaisi. Selvisi viikon aikana että eipä tosiaan varasteta. Sen sijaan japsipyörät, erityisesti CBR600 -mallit olivat siihen aikaan kovin haluttuja. Lisäksi niitä oli paljon. Ylipäätään Guzzeja en nähnyt koko reissulla kuin muutaman. Nekin vanhemman pään kalustoa kuten California II-malleja.

 

Oikeanpuoleisen tavaratilan perällä näkyy jotain roinaa ja karttakirja ja sadehousut etualalla. Vasemmalla aurinkolasikotelo.

 

Kahden sivutavaratilan monta tehtävää 

Osittain kantavaa rakennetta, toimii myös lokasuojina takapyörien etupuolella ja mukana kulkevien tarpeellisten tavaroiden vesitiiviinä ja lukittavana säilytystilana. Vasemmanpuoleinen tavaratila on peilikuva tästä eli tehty kätevästi leikkaamalla lasikuitulevystä kahdet samanlaiset osat ja liittämällä ne toisiinsa.

 

Korjattavaa

Oikeanpuoleisen. yllä kuvassa, sivukotelon pohjassa on vaurio. Sen korjaan pesemällä asetonilla, hiomalla kuitupinnat karheiksi ja pari kerrosta lasikuitukangasta ja hartsia sekä karhennuskangas pintaan. Karhennuskangas tasoittaa pinnan ja se poistetaan kun laminointi on kovettunut. Laminoinnin ajaksi kotelon alapintaan maalarinteippiä ettei hartsi valu vikapaikan alta pois.

 

Katteiden kiinnitysnyörit

Ovat venyviä ja peräisin Bilteman veneilyosastolta. Katteita on kolme: kaksi edessä kaatumaraudoissa ja yksiosainen takakate. Saatan laittaa uudet nyörit. Toistaiseksi en ryhdy uudelleenmaalaamaan tätä pyörää. Jos sen teen tulee siitäkin mustavalkoinen tai mustapunainen kuten useimmat muut pyöräni.

 

Yksi jännä asia

Koska siirsin kokolailla kaikki johtimet ja sähkökomponentit rungon sisältä sen ulkopuolelle saadakseni rungon sisätilan käyttöön, niin meniköhän kaikki liitokset ihan oikein? Taidan laittaa akkukaapelit kiinni vasta kun pyörä on ulkosalla kaukana kerhotilasta entisen soramontun puolella. Teen tankkauksen myös ulkona. Olisi ikävä polttaa tulipalossa pois useita talvisäilöpyöriä ja Kerhotalon siinä ohessa pikkujutun vuoksi. Siinä menisi toinenkin pyöräni. Neljä muuta moottoripyörääni ovat säilössä muualla.

 

Kokeilin käynnistää

Tankkiin uutta bensaa. Akussa oli virtaa ja pyöritti starttia reippaasti. Vaan ei käynnistynyt. Oli jo ilta ja jätin harrastustoimintaa huomisellekin sadepäivälle. Kaikki muut toiminnot toimivat vaan ei sytytys. Jossain on virrankulku katkolla. Voi olla niinkin yksinkertainen juttu että jonkin liittimen, epäilen oikean puolen kahta riviliitintä, ehkä yksi pinni on irronnut tai sen johdin on löystynyt. Selvinnee kun nostan tankin ylös.

 

Mielenkiintoista tulee

Puran kaikki työkalut ja tarvikkeet Kerhon lattialle, lajittelen ne koon, painon ja harkitun tai oletetun tarpeen mukaan. Takakatteen alla olevat sivukotelot pääsevät eroon painavista työkaluista ja antavat tilaa leirintä- ynnä muille reissutavaroille. Samalla pyörän painopiste siirtyy hieman edemmäs. Keulaan olen tehnyt vahvistuksia joista aimmin olen blogissani kertonut. Painavimmat kamat laitan kaikkein alimmiksi alimpaan koteloon. Akku on kaiken alimpana.

 

Takalaukkuja on kaksi

Toinen niistä on takakatteen alla taka-akselin takapuolella jousitetun massan puolella. Sen päällä on matala lastitila jota lievän hankaluuden vuoksi en ole juurikaan käyttänyt. Tämä alempi laukku on otettavissa irti avaamalla "takaluukku" ja vetämällä laukku taapäin pois telineestään. Takakatteen yläpuolella, katteen päällä, on toinen samanlainen takalaukku. Se on asennettu ruuvikiinnityksellä eli huonosti irrotettavissa. Osin turvallisuussyistä. Molemmat laukut pitkittäisellä keskilinjalla. Lukittavissa.

 

Takalaukuilla eri tehtävät

Alempi painaville kamoille ja ylempi, muunmuassa, vaatteille ja muulle köykäisemmälle tavaralle. Ennen paikalla oli vain puurivoitettu taso neljällä kulmalenkillä että sain kamat pysymään kyydissä. Jatkossa kuljetettava vaatetavara on laukussa ja leirintäkamat takasatulalla.

 

Takakatteen alapuoli

Takakatteen alla, kahta puolen, on sen etureunasta taapäin, taka-akseliin saakka tavaratilaa yhteensä noin 60 litraa. Ne ovat varatut leirintätarvikkeille ja kaikelle sellaisille keveille pikkutavaroille joita reissun päällä tarvitaan tai voi tarvita. Ehkä. Osa kamoista, painavimmat, sieltä muuttanevat nyt valmistuviin rungon sisäisiin koteloihin. Takakatteen alla kaljakeissi pysyy suvella viileämpänä kuin takalaukun päällä janoisten himoittavana.

 

Painonjakautuma

Kaksi suuntaa: ajosuuntainen tasapaino ja poikittainen tasapaino. Tässäkin, kuten kaksipyöräisessäkin moottoripyörässä on painonjakautuma otettava huomioon. Pelkän jousituksen ja iskunvaimennuksenkin suhteen. Keulapainoinen on hankala ajaa ja takapainoinen on epävakaa. Siksi on ollut suunnitelmissa jo vuosia tämä pyörän keskilinjalle tuleva noin metrin mittainen kapeahko, useasta kotelosta koostuva tavaratilasto. Se ei rasita rakenteita sivusuuntaisesti ja on, pääosin, alempana kuin muut tavaratilat. Se vähentää kallistelutarvetta kaarteissa. Siksi painavat tavarat tulevat keskilinjalle ja mahdollisimman alas. Siksi perinteinen lyijyakku on kaikista alimpana. Tankkilaukkuja omistan pari mutta enpä taida niitä käyttää tässä pyörässä.

Kallistelee

Suunnittelin tämän triken siten että se kallistuu sisäkaarteeseen kun mutkaan ajaa. Sitä enemmän mitä nopeammin ajaa mutta vähemmän kuin soolopyörä. Ratkaisu oli yllättävän yksinkertainen. Kyse on massan hallinasta. Tosin pyörän keulasta tuli hieman erikoinen eikä takatuentakaan ole ihan tavanomainen vaikka taka-akseli on jäykkä. Rakenne on melko kaukana vastaavasta takavetoisen auton takatuennasta. Piti vain aivot nyrjäyttää suunnitellessa rakenteita. Katsastuksessa ilmeni ongelmia. Ei niinkään pyörän vaan insinöörin osaamisen suhteen. Lopullinen tarkistus ajokuntoisuudesta tapahtui Testmill Pentanovan (Nyk. Testmill) toimesta ja omasta halustani. Ei halpaa mutta sen hyväksynnän yli ei kävellä.

 

Kallisteluun säätö

Parista alumiinipalasta arvelin tekeväni pultattavan jatkeen taka-akselin tukipylvääseen. Ehkä noin 100mm:ä on sopiva siirto ylöspäin pyörän tukipisteeksi. Tarkoitus olisi lisätä kallistelukulmaa sisäkaarteen puolelle kun mutkaan mennään lujaa. Jousituksen lisäksi on myös kallisteluliike on vaimennettu hydraulisesti. Siinä on neljän eri asennon jäykkyyssäätö. Se on ollut käytössä heti kun sain triken valmiiksi. Tosin katsastushenkilölle ei selvinnyt systeemin idea. Henkilö vaihdettiin toiseen insinööriin. Leima tuli.

 

Muutakin komposiittipuuhaa

Mutta helppoa sillä takakatteen alla oleva vasemmanpuoleisen tavaratilan pohja on hieman murtunut. En tiedä miksi vaikka se on yli millimetrin paksuista lasikuitukomposiittia. Olisiko osunut johonkin? Ohjelmassa tavaratilan pohjan pesu asetonilla, hionta karheaksi ja pari kangaskerrosta katkokuitua sekä karhennuskangas päälle. Parin päivän päästä karhennuskangas pois. Valmista.

Asiaan mitenkään liittymättä edelläolevaan:

Muistelma erään pyöräni kotelorakenteisesta rungosta ja Saksan tervehenkisistä rajaviranomaisista.

Olin tulossa Alppien yli Italiasta Itävallan kautta Saksaan raskaalla tonnisella matkaendurolla. Raja-asemalla minut pysäytettiin. Pyöräni päällä oli paljon kamaa: kolme takalaukkua, tankkilaukku ja sen kaksi sivulaukkua ja reppu. Ohjasivat sivuun ja kolme haalarimiestä ryhtyivät purkamaan lastiani. Minun piti olla läsnä mutta en saanut osallistua. Yksi rajavartija oli vieressäni koko ajan. Kaikki kolmen viikon reissukamat levittivät asfaltille, puristelivat ja ravistelivat vaatteitani, pyysivät riisumaan kalsareilleni siinä ulkosalla,  irroittivat satulan, polttoainetankin ja etukatteet, tyhjensivät renkaista ilmat, satulan päällistä irrottelivat ja melko karuilla menetelmillä. Katteiden alta ei, tietenkään, löytynyt mitään niin kiinnittivät huomionsa pyörän rungon rakenteeseen jonka kaksihaarainen kotelorakenne on ohjauslaakeroinnista takahaarukan kiinnityskohtiin. Porasivat sen alareunaan porakoneella reikiä, noin 10mm kukin. Katsoivat sitten sisään taipuvavartisella kameralla. Eivät löytäneet mitään mitä sitten etsivätkään. Siihen jättivät, veivät työkalut mennessään. Onneksi itselläni oli jonkinlainen setti työkaluja joilla sain suurimman osan irrotetuista rakenteista kiinni. Kamppeiden pakkaaminen otti aikaa. Siitä sitten Itämeren rantaan ajelin yhdellä, lyhyellä, yöpymisellä teltassa "rastin" levikkeen paskavallin takana ja ehdin Helsinkiin menevään rahtilaivaan. Laivalla sain paremmat työkalut lainaksi ja koottua kulkupelin, matkan aikana, parempaan kuosiin ja otin saavutuksen kunniaksi paatin baarissa pikku humalan yhdessä erään tunnetun kyykkyviulistimimmin kanssa. En ryhtynyt blondin kanssa suhteeseen vaan pidin poikuuteni siltä osin. Helsingin rannasta ajelin Pitäjänmäkeen muutamaksi päiväksi vierihoitoon. Myöhemmin Vilppulassa Vimpyn ry:n kerhotiloissa hitsailin runkoon tehdyt reiät umpeen. Se olisi kyllä varsin epäillyttävää jos uudelleen sillä saman kokisi mutta vaihdoin pyörän toiseen erimalliseen seuraavan talven aikana enkä asiasta ole ennen maininnut. Liekö laite vielä jossain ajossa? Mallia Quota Mille.

Jos olisin huumekuriiri

Moottorin sisällä olisi kyseisessä moottorimallissa ollut melkoisesti tilaa. Sitä eivät Saksan tullissa tutkineet. Noin, niinkuin, vinkiksi. Pari kiloa mahtuisi jos öljyn määrästä tinkii puolitoista litraa.