Vilpoisaa liikuntaa lähiöissä (Talvella)

Jalan tai polkupyörällä
Kotikylällä ei ole enää pubia. Joutuu polkemaan polkupyörällä tai pelkkiä jalkoja käyttäen. Vaihtoehdot: jalan lähipysäkille ja Nyssellä keskustaan. Valikoimaahan siellä riittää. Proosallisempi tapa on ottaa polkupyörä alle ja polkaista naapurilähiöihin joissa molemmissa on pubi. Isoimmassa lähiössä ei ole lainkaan. Eikä asuinlähiössänikään enää. Saa liikuntoa. Pubit ovat pieniä. Vain muutama pöytä ja terassi. Varsin viihtyisää. "Vakiokalustoon" kuuluu joka arkipäivä klo 14 jälkeen kokolailla sama sakki. Pari - kolme tuntia livahtaa nopeasti jutustellessa. Eläkeläinen kun ei oikein muuta liikuntaa hanki. Eläke on, toki, hyvä mutta pieni. Toinen kauempana oleva pubi avaa ovansa jo puoliltapäivin. Arkenakin. Kävelymatkana se on, minulle, hieman liian pitkä. Polkupyörällä tai bussilla onnistuu parhaiten. Lähipubiin tulee poikettua kerran - kolme viikossa. Riippuu onko muuta tekemistä ja mikä on säätila. Vaihtoehtoreitit: pyörätietä tai metsään raivattu kuntopolku. Jälkimmäinen on muutama sata metriä pidempi mutta kuljen sitä mieluimmin pelkästään maiseman vuoksi. On valaistu.

Vaihtoehtojakin on
Bussimatka maksaa. Edestakaisesta matkasta hintaa tulee, maksutavasta riippuen, 5,00 - 6,80e. Yötaksa, puolenyön jälkeen, pompsahtaa kolmen euron korotukseksi eli sen verran lisää palatessa normihinnan päälle jos ilta venähtää. Tietää että, vähintään, yhden tuopillisen hinta menee edestakaiseen kyytiin. Toki keskustaan mennessä, kalliimmissa ravintoloissa, lipun hinta ei saata haitata. Vaan ne lienevät saman verran kuin sellaisessa ravitsemuspaikassa annetaan tippiä. Toki muitakin hintoja on. Kun hankkii matkakortin niin sekin maksaa. Uudelleenlataus maksaa myös. Ymmärrettävää. Käteismaksua ei ole.

Naapurikylien pubit
Suvella ei niin haittaa kun polkupyöräilen ihan kunnon ylläpidonkin vuoksi. Kuolettuu, hiljokseen, polkupyörän hankintahinta. Hervantaan tulee matkaa eli harvoin tulee käytyä heidän lähteillään. Lähinnä suviaikaan. Sääksjärvella on pubi. Reippaahko kävelymatka. Suviaikaan, polkupyörällä, menee "heittämällä". Multisiltaan puolet lyhyempi. Näin viidentoista vuoden jälkeen puhuttelevat jo etunimeltä. Koivistonkylään, asunnolta lähtien, pitkä alamäki helpottaa ja Nekalasta löytyy pubeja. Vaikka harvassa ovat nekin, nykyään. Voimajuomaa kun on nauttinut niin kotimatka on kevyempi ylämäkeenkin. Ylämäki on pitkä, puolitoista kilometriä. Riippuu kävely/polkupyörävauhdista kuinka lämpimänä pysyy.

Kahvipaikka
Kaverin bensa-asema ja autohuolto Sääksjärvellä on myös mukavan matkan päässä. Huollatan autoni siellä. Samalla voi kahvitella tai jutella mukavia. Olen huoltanut hänen moottoripyöräänsä mutta, nyttemmin, ei aja enää.

Kato on käynyt
Kotikylältä pubinpitäjä lähti muualle ja siitä asti on ollut ovi lukossa. Olisi ollut noin 250 metriä alamäkeen residenssistäni katsellen. Myös naapurikylistä ovat monet pubit kaikonneet. Vain muutama on toiminnassa. Karkeasti sanoen yli puolet pubeista on poissa.

Pirkkalan suunta
Pirkkalan ja Tampereen rajalla, Härmälässä, on kohtuullisen tason pubi Härlem. Saa myös ruokaa. Siitä Pirkkalan suuntaan on harvemmassa 
janonsammutuspaikkoja. Vaan on pari. Hyvällä säällä on mukava polkupyöräillä. Waltersissa poikkeilen satunnaisesti. Pirkkalan keskustassa eli Suupalla.

Tampereen keskustaan
Bussilla. Taksat olivatkin jo mainitut. Halvin tapa siirtää vartaloaan, liikunnallisesti, eli kävellä vain pysäkille ja laskea jalkansa Tampereen Keskustorille ja kohteen voi valita. Kahdensadan metrin säteellä on anniskelupaikkoja toistakymmentä. Monissa pubeissa on myös viihdettä. Yleensä bändejä mutta myös muuta viihdettä olen kokenut. Seuraakin saattaa saada.

Vuores
Ainoat paikat mistä sieltä saa olutta on paikallinen marketti ja pizzapaikka. Muutoin siisti kylä tai juuri siksi onkin. Varsin nuori kaupunginosa. Modernia ja liikunnallista. Leveät jalkakäytävät ja tiet. Se lampien ketju puistossa kylän itäpuolella. Ihan sievää. Kesällä.

Luuseri
Niin väittävät koska suosin edullisia pubeja. Toki, ruokaravintoloitakin käytän, vaan harvemmin. Rouva kun on aina jotain jääkaappiin säilönyt. Toki viihderavintoloitakin on. Osa maksullisia. Lähtiessä majoituksen suuntaan, iltamyöhällä, voi ostaa kuumankoiran eli nakkisämpylän tai muuta ravitsevaa ja suolaista ravinnetta. Muunmuassa Keskustorin kupeesta nakkifakiirilta.

Kotiinpäin
Joskus jalan mutta harvoin. Siinä virkistyy kun kävelee ja joutaa ajattelemaan. Useimmiten yömatka Nysse-kyydillä jos matka on yli kaksi kilometriä. Taksia en juuri käytä kun olen nuuka. Kun asuin Tampereen keskustassa niin matka ei ollut kummoinen meni mihin vaan. (Ohranjyvä oli kulman takana eikä muuallekaan ollut pitkästi.) Toki, talousarvot tunnustaen, kävin ja käyn mieluiten sivukatujen pubeissa ja, joskus, tanssipaikkoissakin. Jälkimmäisen suhteen ilmeni, toisinaan, hankaluuksia kun tanssiseuralainen ei halunnut minusta luopua. Jos en Kalevaan asti ole eksynyt niin matkan saattoi laskea tuhansissa metreissä. Nyt, kun asuu kaukaisessa lähiössä, on isompi ja halvempi asunto kuin oli keskustakämpän vuokra vaan matka keskustaan lasketaan kilometreissä. Etunsa silläkin. Ei tule lähdettyä. Kovin usein.

Baarikäynnit vähenevät
Ihan ikääntymisestä johtuen. Myös säästäväisyys on yksi syy: lähimarketista saa melkoisesti halvempaa juomaa eikä kukaan tule säätämään, paitsi Rouva joskus, että pitääkö ryypätä kotonakin!? Nyt hän joi minun viimeisen tölkkini jota säästin iltahömpsyksi.

Ennen oli ennen ja nyt kuivahkoa
Peltolammilla oli ravintola, myöhemmin muuttui pubiksi. Sittemmin suljettu. (Tunsin läheisesti, jo alaikäisenä, ravintolan perustajan, paikallisen leipurin. Jussiksi kutsuttiin. Hänellä oli useita ravintoloita Tampereella.) Kitiniityssä oli pubi joka suljettiin vuosia myöhemmin. Muuttui erään moottoripyöräyhdistyksen kerhotilaksi ja siellä oli olut sekä muut juomat hyvin edullisia vaikka en jäsen ollutkaan. Toki sellaisiin paikkoihin mennessä puen oman kerhoni liivin ylleni. Kerho muutti sittemmin muualle. Eli sekin ilo katosi. Lähistöllä on myös erään toisen paikallisen moottoripyöräkerhon kerhotila. Sen aukiolot ovat satunnaisia. Pari kertaa olen poikennut. Tunnen heidän porukastaan aika monta jo vuosikymmenien takaa. Multisillassa, sopivan kävelymatkan päässä, on pubi ja poikkeilen siellä satunnaisesti kun porettaa. Samalla saa tietää onko em. mc-kerholla ovi auki. (Useimmiten pe.-la.) Sääksjärvelle asti tuntuu jo hieman siltä että menee liikuntaharrastuksen piikkiin. Kesäisin paikallisen terassi ja tarjoilu aukeaa jo puoliltapäivin. Sitten onkin jo pidempi matka Jokivarteen Lempäälän suuntaan. Viileällä poutasäällä sinnekin kärsii poljeskella. Toki linja-autollakin pääsee. Tulee monta kilometriä kulkemista kun on pubinvälit kovin pitkiä. Toistaiseksi en valita vaan kuntoilen... Pitää vain olla motivaatio kuntoiluun.

Kerhollanikin voin pörrätä
Ongelmana on että välimatkaa tulee sillä Kerhoni sijaitsee naapurikaupungissa, jossa, toki, aikoinaaan synnyipaikakseni on nimetty eli pitäisi tehdä liki tunnin bussimatka, vaihtoineen, ja siltikin jäisi kävelymatkaa melkoisesti. Polkupyörällä, suviaikaan, ei ole ongelma ja saa liikuntaa rusaasti sillä matkaa on, reitistä riippuen toistakymmentä kilometriä per sivu. Muutaman kerran olen jäänyt kerholleni patjalle ja makuupussiin. Kerholla saa aamiaista. Tai läheisen bensiksen ravintolasta. Kerholta kaupungin keskustan suuntaan tulee matkaa, riippuen kohteesta, reilusta kilometristä useampaan kilometriin. Harvoin, enää, tulee sielläpäin pörrättyä. Laiskaksi lienen tullut. Toisaalta: ikääntyessä, kaverit ovat kadonneet. Osa kuopattu, monet muuttaneet muualle kuten itsekin. Onneksi on muita kerhoja joissa voin vierailla. Että ei aina lähiöpubissa. Toisaalta pubissakin tapaa motoristeja. Melko usein. Varsinkin yhden.

Toinen päivä marraskuuta
Vein vanhan palvelijani eli Venus Specialin kellarivarastoon talveksi. Kyseinen polkupyörä on liki tuplasti vanhempi kuin minä eli reilusti yli satavuotias. Ostin pyörävanhuksen, aikanaan, kirpputorilta sadalla eurolla. Purin osiinsa, pesin ja voitelin laakerit ja laitoin uudet renkaat sisäkumeineen. Mennyt jo vuosia sillä huollolla. Ruotsalaista teknologiaa 1800-luvun lopulta. Tarkkaa ikää en tiedä mutta merkin historiaa kun vilkaisin netistä niin kyseinen malli on niiltä ajoilta.

Polkupyörän huolto
Kysyn taloyhtiön hallituksen jäseneltä saanko tehdä huollon taloyhtiön pyörävarastossa. Jos ei niin teen homman autotallissa. Pikkupaku pakkaseen siksi aikaa. Vaikutti olevan hyvin tilaa taloyhtiön pyörävarastossa kun pyörän sinne vein. Ostan uudet ketjut. Vanhat hieman roikkuvat ja se kertoo siitä että ketjut ovat hieman venyneet. Se rasittaa sekä ketjupyöriä että heikentää voimansiirron tehoa. Ketjupyörät ovat kunnossa kunhan vain pesen ne. Alkuperäistä kuten suurin osa pyörästä. Vain ketjusuoja on erilainen kuin alkuperäinen.

Kymmenen ja viisi vuotta sitten
Tein polkupyöräajeluita Tampereelta Ylöjärvelle, Pirkkalaan, Lempäälään, Kangasalle ja muuallekin. Tosin en ole ajellut Tampereen keskustaan. Toki joskus likelle kuten Hatanpäälle ja Härmälään. Osa kaupungin eteläosasta on jäänyt vähemmälle. Kuten Nekala ja Koivistonkylä. Hervantaan sillointällöin kun sinne menee polku metsien poikki tai selkeää pyörätietä Sääksjärven kautta Ruskontietä Hervantaan. Polkujen kautta kokonaismatka voi olla pidempi ja mäkiä useita. Mutta luontoa ympärillä. Ajankäyttökysymys.

 

Tampereen Härmälän Vähäjärvenpuisto

 

Suositan polkupyöräily- että kävelyreitiksi
Paikalle tultua huomaa että puisto ei ole mikään kliini tai muutoin siistitty paikka vaan luonnollinen ja mielenkiintoinen jos pitää luonnosta. Sekä vanha. Puusto, näin maalaispojalle, joka on nähnyt kaikenlaista metsää, on mielenkiintoinen. 

Kun lähden tallustelemaan
Usein tulee kierrettyä, eri vuodenaikoina, kyseistä puistoa. Enimmäkseen se on siinä tilassa kuinka luonto hoitaa itseään. Eli eri ikäistä kasvustoa joita ei ole huolehdittu puistomaiseksi vaan aivan luonnonvaraisena säästetyksi. Rytöä, lahopuuta ja erikoista kasvustoa ja laaja kosteikko. Eri vuodenaikoihin erilaista. Keväällä voi saappaita tarvita. Kotioveltani tulee noin kaksi kilometriä alueelle. En suosittele lammen jäälle, ainakaan talvella, menoa sillä se on virtaisa.

Tietävätkö paikalliset
Ei ole tullut puheeksi. Ehkä ei kiinnosta eikä, ainakaan, keskikesällä sillä, paikan kosteuden vuoksi on, varmasti, hyttysiä hitosti. Vaan kun pitää itsensä liikkeellä niin ei kovin haittaa. Keväällä ja syksymmällä ei ole itikoita. Saati talvella. Lumen taivuttamia puita ja muita ilmiöitä. Tunnen useimmat Tampereen puistot. Eivät ihmeemmin väräytä. Toki Teiskossa on erinomaisia kohteita...

Oikein hyvä
Olen mielissäni että Tampereella on jätetty tämä pieni alue luonnonvaraiseksi. Vedet laskevat Härmälänojaan ja siitä Pyhäjärveen. Puroa seuraten pääsee virvokkeiden äärelle ravintola Härlemiin joka on entisen Lentokonetehtaan naapurina. Paikalla on, lasitetun tilan sisällä, paikallisella lentokonetehtaalla rakennettu lentokone. Silloin muinoin tarpeen. Muistoksi siitä mitä tehtaalla on tehty. Toki modernimpiakin koneita siellä on rassattu. Vaan nyt paja on muussa käytössä. (Itse tiedän jonkin verran lentokoneista, lähinnä suihkuhävittäjistä, mutta myös potkurikoneista ja potkuriturbiinikoneista joita olen rakentanut. Siinä, ohessa, olen rassannut moottoripyöriä.) Nyt myisin, eläköidyttyäni, pari pois. Yksi on erikoinen. Lajissaan, taatusti, Euroopan ainoa. Rekisterissä.

Ei enää Tampereella 
Nykyinen lentokonetehdas löytyy Kuorevedeltä. Siellä olen tehnyt merkittävän osan työhistoriastani lentsikoiden että avaruusalusten parissa. Viihdyin. (Paitsi Mäntän ja Jämsän sellunpurijat halveksuivat. Tosin en turpiini ole saanut niin voin sanoa paperinrullaajia liki sivistyneiksi.) Joskus tein työkseni myös paperikoneiden asennusta Kymenlaaksossa ja kartonkikoneen suhteen Imatralla. Vai oliko se muualla... Myös Tampereella ikivanhaa koskenrannan kartonkikonetta olen oikonut. Serkkupoika oli vaaittajana. Eli käytti erilaisia optisia menetelmiä koneen saamiseksi ojennukseen. Minä tunkkasin. Serkku mittasi. Kartonkikone oli kallistunut Tammerkoskea kohden. Reilusti yli satavuotias laite. Jo silloin kahdeksankymmenluvulla. Tehdas on matkailukohde nykyisin. Muutenkin se seutu Tampereesta tarjoaa merkitttäviä näkymiä ja palveluita. Pyhäjärven puolella.

Näsijärven puolella
Museoita ja vanhaa kaupunkia. Toki on olemassa pieni ja erikoinen kaupunginosa. Hyvin harva sinne osaa. Korkealla kalliolla. Armonkallio.

Lyhyt historia
Armonkallio Köyhät kyykkyyn kun Tammerkosken rannat olivat, silloisten kapitalistien hallussa. Vaan, ajan myötä, Armon-alueesta onkin tullut haluttu alue. Ei pikkutuloisille. Monista taloista on näköala Näsinselälle. Muutenkin on avaraa vaan kadut kapeita. Pub Armo on käymisen arvoinen. Usein bändi-iltoja. Olen viihtynyt. (Itse olen syntynyt Näsijärven rantaan, Kyrölahden puolelle ja vesitietä hyödyttäen olin tutustunut jo järven asujaimiin. Kuten erääseen kirjailijaankin ja hänen poikaansa Petteriin. Siellä Teiskon puolella.)

Lyhyesti Pispalasta
Ei lainkaan Tamperetta, aikoinaan. Palaan asiaan myöhemmin. Pispalan historia on, vähintäänkin, erikoinen. Kuului Pohjois-Pirkkalan kuntaan. Vasta paljon myöhemmin liitettiin Tampereen kaupunkiin. Kaupungin ja Pispalan välissä on soraharjulla mäntymetsää ja vanha graniittinen näkötorni jossa on ravintola. Poikkeilen satunnaisesti. Nykyään jalan tai polkupyörällä. Mäen päällä maistuu olut erinomaiselta.

Vähäjärven puisto ja ympäristö
On vain osa puistoaluetta. Sen itäpuolella alue jatkuu itäkoilliseen Perkiönpuistona ja Vesanpuistona jotka ovat tyypillisiä kaupunkipuistoja. Ero on huikea Vähäjärven puistoon nähden. Härmälässä, joka on pitkulainen kaupunginosa, löytyy leirintäalue (Auki kesäisin) ja Pirkkalaan päin mennessä sekä pikkuinen pubi, ravintolapalveluita että nähtävyyksiä. Myös Pyhäjärvi on ihan rannassa. Siellä kulkee polku.

Osa vesistöstä
Tulee täältä. Pieni joki. Kyse on Pärrinkosken ja Peltolammin luonnonsuojelualueesta jonka vierellä olen asunut jo liki kaksikymmentä vuotta. (Sitä ennen asustelin samassa kylässä seitkytluvulla kun opiskelin Tampereella.) Kun virta saapuu Peltolammilta tasamaalle on se laitettu putkeen pitkälti eli virta herää henkiin vasta paljon myöhemmin laskiessaan Pyhäjärveen Härmälän etelärajalla. Vähäjärven vesi kulkee samaa uomaa. Otan kameran mukaan ensi kerralla. Odotan että puista on lehdet lähteneet.

Ehkä jatkuu... 

 

Motoristikaverien kanssa viikonlopunvietossa

 

Bileet meni
Viikonloppu vierähti Teiskon Matehisissa liki Paarlahti nimisen vuonon rantaa. Viitapohjassa, vuonon perällä, rannassa oli, vuosikymmenet sitten, pikkuinen kauppa. (Rakennus on edelleenkin mutta mökkikäytössä, otaksun.) Kun poikasena Ylöjärven paikallisista kaupoista meille, alaikäisille kölleille, ei myyty olutta niin piti ajaa perämoottoriveneellä, aikuisten tietämättä, Kyrönlahden puolelta viistosti Koljonselän yli kyseiseen kauppaan. Matkaa kotirannasta noin kaksikymmentä kilometriä. Ensin Montin yli Koivulahteen ja siitä Koivulahden kapeikon suuhun. Vuonon alkupäässä on nähtävyys: vanha kivikaarisilta. Aunessilta. Sijaitsee Kämmenniemen kylässä. Siellä on kauppa, kesäkioski ja ravintola Kessanbaari terasseineen. Kesäisin hyvin suosittu. Seuraava Baari löytyy vasta Ruovedeltä. Siellä taitaa olla, ainakin kolme annniskelumestaa, keskustassa ja laivarannassa kaksi. Katrina-laiva, vain kesäisin kuten myös Styyrpuuri. Keskustassa on ympärivuotinen kuppila ja joitain muitakin: https://www.ruovesi.fi/ruokapaikat

Porukka
Pitkänlinjan motoristejä. Tapaamme kerran vuoteen porukalla. Nyt vain taisi olla kaksi estynyttä, joko sairauteen vedoten tai muutoin esteellisenä. En sen kummemmin ole asioista selvillä. Puheenjohtaja hoitaa sen puolen.

Toiminta
Syödään, juodaan ja pelataan. Aika kuluu mukavasti. Nyt sattui hyvä sää eli etelään antava rinnetontti oli hyvin lämmin eli ulkoilu sujui hyvin.

Ei kinaa eikä riitaa
Hyvin on ollut sopuisa sakki. Kymmeniä kertoja jo tätä lajia on kokoon kutsuttu. Eri puolilla maata. Nyt muutamana vuonna Teiskossa putkeen. Tilaa on ja siistit paikat.

Autoilla ja moottoripyörillä
Nyt jako ei enää täsmännyt: enemmän paikalle tuli väkeä autoilla. Koski myös itseäni. Toki eka kerta, kohdallani. Lykkäsin 1400 Californian tallin peränurkkaan jo viikkoa aiemmin. Vitsailuahan siitä sai kostoksi. Iso Cali (1400cc) menee myyntiin jos se jotakin kiinnostaa. Ensi keväänä jos hengissä lienen. Mikäli niin käy niin leskirouva voinee asian hoitaa puolestani.

Runoilen lisää... 
Valitettavasti en mene henkilökohtaisuuksiin kaveriporukan suhteen. Eri alojen ammattilaisia, osa, vielä, työelämässä. Di-inssejä ja muita korkean tason osaajia. Itseni kohdalta, jos otetaan vain kapea osa historiasta olen tehnyt militääri-lentokoneita, eri merkkejä, ja, sen ohella, pääosin, siviiilipuolen avaruusaluksia. Toki paljon muutakin osasin ja tein jo silloin kun aloitin teininä autonasentajana. Turboja laitettiin ja polttoaineen ruiskutusta säädettiin. (Se oli analogiaikoina hankalaa mutta kun siirryttiin digiin niin homma helpottui.) Kuten virittänyt moottoripyöriä ja olen suunnitellut ja valmistanut maamme ensimmäisen sähkömoottoripyörän. Itse asiassa, aiemmin mainitulle, di-inssille tein sen. Siitä on paljon aikaa... Opiskelu ja keskittyminen keskeisiin asioihin on menestymisen sydän. Kun on tittelin "tienannut" ei juurikaan kysellä osaamista. Helppoa on ollut itsellä. Papereissani lukee: engineer. En ole sen alan koulutusta saanut tuntiakaan. Muuten vain olen tykännyt tekniikasta. Tässä blogissa on vain otanta siitä mitä on tullut puuhattua.

Insinöörin papereilla
Nyt voi jo kertoa että työnantajani nimesi minut insinööriksi vaikka sensuuntaista koulutusta en ole läpikäynyt. Käytännössä titteli oli papereissani engineer. Titteliä edellytettiin ESA:n toimipisteissä. Patria oli työantajani silloin. Vaan koulutuksen sain NASA:lta. Luettelo on pitkä vaan omalle kohdalle osuivat vain muutamat projektit. Viimeksi olen ollut rakentamassa häivealuksia merenkulun valvontaan. Sittemmin eläkkeellä.

1901des artikkeli tässä blogissa

 

Tämä on tuhannesyhdeksänsadasensimmäinen postaus
Enpä olisi arvannut aloittaessani "polokkia" kuten ystäväni Timo sanoo, että tulen näinkin monta juttua kirjoittaneeksi. Pääosa on tekniikkaa moottoripyöristä mutta myös muista teknisistä, rakenteellisista tai poliittisista aiheista. Vaan on muutakin. Jatkossakin täyttelen näitä sivuja vaan aiheet voivat olla, monesti, moottoripyöräilyn ja liikennepolitiikan ulkopuoleltakin. Aivan kaikki artikkelit eivät ole kirjoittamiani. Olen antanut luvan parille henkilölle kirjoittaa kommentteja tai kokonaisia artikkeleita. Kirjoittajan nimimerkki näkyy kirjoitetun jakson alla.

Lentokoneet
Niistä on tässä blogissa joitain juttuja. Varusmiesaikana palvelin Kuorevedellä alokkaana ja sitten Ilmavoimien Teknillisessä Koulussa ja Lapin Lennostossa lennättämässä Drakeneita. Vuoden verran meni siihen. Sittemmin tein ihan muita hommia eräällä konepajalla ja isäni vihjaisi että voisin periä kotitilan joka on toimiva paikka edelleenkin. Paljon hehtaareja ja metsää sekä kilometritolkulla järvenrantaa. En tykännyt turvehommista saati karjataloudesta. Meitä on neljä veljestä joista kolmas otti tilan vastuulleen. Hyvin lie mennyt kaikilla. Pidin diabeteksen omana asianani eikä sitä siten ollut diagnosoitu ja ylikersantiksi ylenin reservissä. Tosin, ajoittain aikanaan, minua pidettiin laiskana lapsena kun nukahdin kesken päivää. Asia ei juuri haitannut. Varusmiespalveluani ja toimintaani hävittäjälentokoneiden parissa sujui varsin hyvin. Itse asiassa sokeritaudista on hyötyäkin, ainakin kohdallani, kun saatoin säätää valveillaoloa ja nukkumistani omaan tahtiini tilanteen ja tarpeen mukaan syömällä "sopivasti". Ruiskuja en ole tarvinnut hoitovälineeksi. Kunnon iltapala niin uni on varma. (Kännissä en nuku koska alkoholi "polttaa" sokerin. Toki likööri voisi muuttaa asian.) (Lisäys lokakuun 25. 2026)

Yllättävä käänne
Alla sitä mihin sitten keskityin. Olin hieman ihmeissäni että ammattikoulun autonasentajalinjalta pääsee puuhaamaan lentokoneita ja avaruusaluksia. Toki, ensin, Ilmavoimien Alupseerikoulun kautta. Ehkä joku tiesi paremmin. Toki olen, aina, tykännyt muttereista ja ruuveista. Kerrottakoon että en edes pyrkinyt aliupseerikouluun. Se vain tuli osakseni. Suvussani ei ole sotilaita paitsi vaarini joka oli itärintamalla ja tuli elävänä takaisin. Edesmeni kun olin vasta pikkupoika.

"Tyylin vaihto" 
Pysyin melko aktiivisesti lentsikoiden yhteydessä vaikka, välillä, otin etäisyyttä ja tein konepajahommia. Palkkaa niistäkin maksettiin ja omakotitalonkin pykäsin. Yksi rantaruotsalainen, näyttävä, hyväperäinen pitkäsääri, halusi rouvaksi mutta menehtyi yllättäen ennen kuin aamen oli luettu. Tapasimme diabetesasioissa Teiskon Diabeteskeskuksessa. Sittemmin olin ns. naimattomana vuosikymmeniä. Rairai. Noin viisikymppisenä tapasin nykyisen vaimoni homobileissä johon oli kutsu minulle tullut. Hän oli ruoanlaittajana. Uteliaisuudesta poikkesin kun en ole ollut ennen. (Ajoin vanhalla diesel-Audilla poikki Suomen. Suhde syntyi eikä Diesel-Audi käynnistynyt kun oli niin kova pakkanen. Työnantajalle soitin että menee "pari päivää")

Avaruusalukset
Niitäkin tein. Paljon ei ole sanottavaa. Enää. Sin män, sanoisi savolainen. Aiemmissa postauksissani on enemmän tietoa. Tässä vain perusteita: Rosetta ja XXM-Newton . Ei tartte pelätä että tulisivat takaisin. Näiden rakentaminen, näin millivillen kannalta, oli hyvin mukavaa. Ei isompaa kiirettä ja milleissä on tuhannesosia. Vaan se homma loppui ja olisi pitänyt rassata tavallisia lentokoneita. Ei innostanut, enää. Jos jotain yleistä avaruusaluksista voi sanoa niin useimmat eivät palaa huollettaviksi ikinä. European Space Agensy ja Patria olivat palkanmaksajia. Käytännössä veronmaksajat. Todennäköisesti asia tulee muuttumaan jonkin verran kun aika vierii...

Lähdin Valtiolta
Muutin Tampereelle. Ensin olin, vajaan vuoden, mp-huollossa asentajana vaan en tullut pomon kanssa toimeen kun "säädän liikaa". Toki halusin parasta. Pomo halusi rahaa ja nopeasti. Tapasin Pyynikillä erään motoristin joka kysyi että olenko Matti. Myönsin. Tarjosi töitä hyshys-puolustusvälinefirmassa. Sanoin että maanantaiaamuna nähdään. Meni muutama vuosi  siellä. Ajoin, myöhemmin, työmatkalla prätkällä hirvikolarin. Vammauduin. Siitä toisaalla. Jatkoin hommia mutta se ei oikein sujunut. Jäin varhaiseläkkeelle. Onneksi eläkettä oli kertynyt kivasti.

Hankin verstaan
Toki olin, sittemmin, eräässä konepajassa päivätöissä vaan se tavan puurtaminen oli vain ansiota. Piti tehdä itse jotain muuta. Vuokrasin eräältä moottoripyöräkerholta, vaan en omalta kerholta, toimitilaa jossa viikonloppuisin ja iltaisin laittelin moottoripyöriä. Minuakin tarvittiin kun kaveriporukan kanssa keksittiin, tai he keksivät, että tehdään pyörä joka kulkee. Se on tallennettu historian kirjoihin. Ehkä maailman nopein Moto Guzzi. Muut kisapyörät, pääosin, olivat japanilaisia. Guzzilla tuli Euroopanmestaruus. Ei heti mutta parin vuoden sisään. 80-luvulla valmistuneella mutta tarkkaan säädetyllä. Siitä on muualla juttua.

Moottoripyöräily
Meni överiksi: ensin oman kerhoni pj. Kohta olin Smoton hallinnossa ja jonkin ajan päästä puheenjohtaja. Sekin tie vei Brysseliin. Tosin eri porukoihin kuin työn kautta. Minusta isojen moottoripyöräjärjestöjen johtaminen oli ihan ookoo. Säntillistä ja hallittua toimintaa. Toki kielitaitoa tarvitaan. Sihteeriköt olivat kivoja ja tekivät "pitkää päivää". Oikein mukavaa ja viihtyisää. Paitsi että te, motoristikaverit ja kaverittaret, nekin riennot rahoititte. Liikenneturvan hallintoneuvostossa oli tylsää.

Tässä välissä
Vaimoituin ikämiehenä ja asiat ovat varsin rauhallisia. On kesämesta Itä-Savossa vesistön rannassa ja tilava asunto Tampereella. (Vuokrattu) ja omistusasunnot Savonlinnassa ja Enonkoskella. Jos vierailu kiinnostaa niin on kammari parivuoteella tarjolla. Mansessa ja Savossa. Toki singletkin sallitaan. (Tampereella keskustaan on rapiat puolitoista mailia. Julkinen liikenne ookoo.)

Eläkkeellä
Leppoisaa. Tosin en enää oikein kelpaa prätkän sarviin kun on tasapainohäiriöitä. Pyörät ovat myynnissä. Katsotaan miten käy. Autolla saan ajaa. Rouva lupasi ostaa uuden pirssin. (Minä otaksun että rouvaa hävettää että meillä on niin vanha auto että täytyy käyttää katsastuksessa. Vaan on pikkupaku kätevä peli. Muunmuassa mökkihommiin varautuessa ja muuhunkin siirtelyyn.)

Moottoripyöräkerhot
Pari kerhoa olen perustanut kavereiden kanssa tai ole ollut avustamassa koska protokolla pitää olla oikein. LCR -mc on, edelleen jäsenkerhoni. (Juurikin, elokuun 27 päivä 2026 oli vuosikokous.) Toki olen Smoton jäsen ja siellä olin "päällikkönä" Kekun jälkeen ja  jäsen parin muunkin kuten Rektum mc:n riveissä johon kutsuttiin. Nimi kertyy perustajajäsenien etunimien etukirjaimista. Ei voi mitään. Tietenkin pariin muuhunkin kerhoon kuulun. Jos ei muuta niin hyvät ryyppäjäiset kaverien kera Corona mc:n tallilla Tampereella. (Corona muutti mennäviikolla uuteen paikkaan.) Näin syksyllä. Taas. Kävelymatka. Smoto on merkittävin yhdistys maamme motoristiasioissa. (Moottoriliitto on enimmäkseen urheilupuolen juttu ja merkittävin matkamoottoriporukka löytynee mp69:n piiristä. On myös muita merkittäviä yhdistyksiä Tällä kertaa tämmöistä. Perijäni Jarmo hoitaa asioita nyt. (Aikoinaan, kun olin uusi pj. niin tuli kutsu jopa eduskuntaan selvittämään motoristien asioita. Siitä on yli 20 vuotta ja silloin viranomaisten ja poliitikkojen asenne oli motoristijärjestöihin, lievästi sanoen, varautunutta.) Vaan kyllä asia on edennyt. Eikä ketään edes, enää, isommin kiinnosta järjestötoiminta... Se kertoo siitä että kaikki on ookoo! Tai, ainakin, riittävän hyvin... Vaan kun tulee paha paikka... no. Parempi näin. (Myöhemmin siirryin hoitamaan motoristien asioita Brysseliin mutta se lie tuttua tietoa useille motoristeille. Fema) Kerrottakoon että työnantajani, silloinen Suomen Lentokoneteollisuus, oli armollinen ja antoi minun tehdä tätä tointa vaikka en aina duunipaikalle ehtinyt. Onneksi jotkin järjestökeikat olivat Eu:n mantereen puolella, kuten työkohteetkin niin oli lyhyt matka palavereihin lentokoneella. En tiedä tiesivätkö esimieheni missä pörräsin. En ainakaan avaruudessa sillä toiminta tuottetiin maassa. Pääasia oli että palkka luisti. Avaruusaluahomma, Jossa olin innolla mukana, kuten tämä, oli selkeää ja leppoista. Oli niitä muitakin. Niihin aikoihin ajoin moottoripyörällä enemmän kuin kaksikymmentätuhatta kilometriä ajokaudessa. Jostain se tili oli revittävä eli, taas, veromaksajien pussista. Onneksi asunto oli edullinen vaan ei palatsi vaikka siten sitä pubikeskusteluissa julistin. Joskus onnistui seuranhaku. Se tapahtui Kuorevedellä kun olin sotilaspuolen lentokoneiden parissa puuhaamassa. (Minulla on hyvin vaihteleva ja erikoinen työhistoria enkä koskaan ole ollut työtön vaikka olenkin vaihtanut duunipaikkaa usein. Nyt, jo, monta vuotta eläkkeellä. Rairai!)

Aiheeseen liittyen
Tampereen hyvässä kaupungissa kulkeissani tapaan motoristejakin. Joskus käyn jutulla. Aika harva tietää ketkä hoitavat heidän asioitaan ja kun kysyn että mihin kerhoon te kuulutte niin en saa vastausta. Kuuluvat tai eivät niin samat säännöt. No, jos liki seitsemäkymppinen harmaapäinen ukkeli kysyy niin olisin itsekin, teini-iässä, todennut että mene, muumio, mettään.

Kansakoulu - keskikoulu - ammattikoulu - aliupseerikoulupohjalta
En sen kummenpaa koulutusta ole saanut jos ei lasketa työantajiani, joita en kaikkia voi vielä kertoa, maksamaansa koulutustani. Mutta oppia saanut ja hankkinut olen. Olen utelias ja vaihtanut aina mielenkiintoisiin ja kehittäviin työpaikkoihin osaamiseni ylärajalla. Suosittelen. Paitsi jos teet pienen lapsen nuoren naisen sisään. Se lisää toimeliaisuutta asumisen suhteen jos ei ole vauraita sukulaisia tai pankki antelias. Tai valehdella. Ehkäpä Valtion tarjoama työpaikka ja siihen liittynyt avaruusalustekniikan koulutus oli hyvä valinta. Meisseli pysyy kourassa vieläkin. Verstaastani luovun vielä tämän vuoden kuluessa. Toivon. (Sorvia olin myymässä mutta ensimmäinen ostaja sanoi että missä on näyttö. Siinä mitään näyttöjä ole. Pitää osata lukea asteikkoja. Opetelkaa noonius!) (Kerrottakoon että aliupseerikoulun jälkeen kävin muitakin opistoja läpi. Työnantaja maksoi, minä nojailin pulpettiin. Vaan oli hyvääkin ja innoittavaa koulutusta ja ne tulivat ESAn porukoista. Alkoi homma luistamaan kun tuli uutta ja mielenkiintoista.

Miten asun
Tietenkin itseäni nuoremman naisen kanssa. Hieman syrjäkylällä vuokralla kahden vessan ja neljän huoneen lukaalissa mutta hyvien yhteyksien ja palveluiden liki. Tampereella liki Lempoisten rajaa. Toki muuallakin on myös omistuskiinteistöjä mutta "reittä myöden", kannaltani katsoen, hankittuja. Osakekämppäni ja omakotitaloni myin jo vuosia sitten ja tein useita matkoa eri kohteisiin. Moottoripyörillä. (Benelli, Ducati, Morini, Guzzi ja parilla muutamalla muulla luotettavalla merkillä kuten BMW. Japseihin en ole kajonnut kuin remonttimielessä.) En halunnut juuttua tavallisuuteen. Laverdalla olen ajanut ja väittäisin niiden tekniikan olevan varsin korkealla tasolla. Kuten hintakin. Poikamiesaikana oli jonkinlaista sutinaa välillä Rovaniemi - Helsinki. Norjassakin oli mahdollisuus mutta jäi kokeilematta. Kovin pieni teltta. Vaan kilometrejä kertyi Guzzin mittariin.

Ajattelin
Saatan lopettaa tämän blogini 2000:n artikkelin jälkeen. (Nyt, vajaa sata jäljellä.) Onhan tässä vuosia vierinyt. Vaan voi vähän vieriä vieläkin. Saa kommentoida. Koska ihminen on tarpeeksi vanha: silloin kun kiveen on kirjoitettu nimi ja kaksi vuosilukua. Tarkalla päivämäärällä ei lie niin tarvetta...

Rovaniemi seitkytluvun lopulla
Siellä olin monta kuukautta sillä olin palveluksessa aliupseerina. Ensin ajattelin että pitää suhtautua siihen että koko ajan ryynätään. Vaan ei. Laivuepalveluksessa, Lapin Lennostossa, palvelevat saivat vapautuksen muusta palveluksesta. Vaan silti oli vuoroja jolloin piti tehdä asiota komppaniassa. Päivystyksessä. Yleensä meni hyvin. Vaan oli niitä muistoihinkin jääneitä... Siitä toisaalla blogissani. Liki ettei yksi kuollut.

 

Maalaispoika - autoasentaja - moottoripyöräasentaja - kuormurikuski - maatalouskone - metsäkone - lentokone - avaruusalusasentaja - aktiivimotoristi - laivanrakentaja - poliitikko - ja eläkeläisen "loma päällä"

Toki nuorempana jaksoi
Useampi vuosi valtion eläkettä takana. (Lähdin aikaisin eläkkeelle kun luvan sain.) Jos nyt pitää jostain valittaa niin Rouva on nuorempi kuin itse ja hoitaa hommiansa. Jäänee, hänkin, joskus, eläkkeelle. Itse olen nauttinut eläkelöitymisestäni. Vaan en täysillä, vielä. Pitää suunnitella kun Rouvakin pitää ottaa huomioon. Mökkeily on ookoo molemmille. Mutta moottoripyöräily ei oikein sovi aktiiviseen mökkeilyyn. (Nykyisen Rouvan tapasin motoristibileissä. Oli kokkina. Rouvakin ajeli moottoripyörällään pitkiäkin taipaleita: ensin hyvin harvinaisella Honda CL350 Scramblerilla (Myyty heti kun jouti.) ja kohta 650 Cagivalla. (Ducatimoottorinen)) Minulle päivän ajokierrokset eivät ole maistuneet. Yleensä pitää olla satojen kilometrien keikka tai vielä pidempi ulkomaille ja tavata paikallisia eri kulttuurien henkilöitä. Kielestä riippumatta. Puhun ruotsia, suomea ja, varsinkin englantia, sujuvasti eli pärjään laajoilla alueilla. Italiassa (”Parlo poco l’italiano”.) en jää syömättä ja, myöhemmin, Venäjällä (Tuskin lähiaikoina en käy.) en ole koskaan jäänyt ongelmiin. Neuvostoliitossa oli kivaa. Oli sivistynyt nainen siellä, insinööri, joka halusi matkaani. Asiaa kehiteltiin ja kirjeenvaihtokin sujui. Sitten kirjeeni palautettiin. Lähdin "tontille" eli tuttuun osoitteeseen. Pääsin perille Leningradin hyvän taksin kyydissä. Talo oli siellä ja kiipesin viidenteen kerrokseen, (Kone oy:n hissi oli, edelleen, epäkunnossa.) Pääsin tutun oven taakse ja soitin ovikelloa. Ovelle tuli aasialainen mieshenkilö. Kysyin että missä henkilö xx on. Ei tietoa. Sama muissa osoitteissa. Väki oli vaihtunut. Syy ei ole selvinnyt. Pimppaa saati mahdollista neuvostoneitiä ei silloin osunut kohdalle. Masentavaa on se.

Ihan muuta viihdettä vaihteeksi
Triestessä oleskellessäni tapasin suomalaisen kaverini joka oli korkeassa asemassa suomalaisen, kansallisen motoristijärjestön jäsenenä. Oli varsin pitkä viikonloppu koska Triestessä oli iso mp-näyttely ja tuli silloin tutustua erääseen Triesten alakaupunginosan laittomaan tarjoilupaikkaan. Krapula siitä koitti mutta eipä meillä kiireitä ollut. Ehdittiin kokea muutakin. Kuten se että pyöräni oli paikallisen mp-näyttelyn korokkeella kaikkien ihailtavana kaikkne reissukilkkeineen. (Kyseessä harvinainen Quota Mille matkaenduro kaikilla kilkkeillä.) Saksan moottoritiellä huippunopeus nousi helposti yli kahdensadan mutta gasoliinin kulutuksen suhteen oli hyvä ajaa vain 140 km/h. Kyseessä, kuitenkin, laihaseosmoottori. Normikulutus, nopeudesta riippuen, 3 - 4 litraa sadalle. Moottorityyppi kiellettiin, myöhemmin, EU-asetuksella koska se tuotti laittoman määrän saasteita kuten typen oksideja. Kaikkien Quota-mallien moottorinohjaus muutettiin nykynormien mukaiseksi. Tuli kutsu. Myöhemmän 1100 Quotan omistajille ei tulleet kuin polttoainekulut.)

Kyseisen "neuvostoneidin" ensi tapaaminen
Täysin sattumaa. Hänen valmistujaisjuhlansa yliopistosta oli ravintola Nevassa. Siinä yhteydessä tutustuimme. Kiinnostavan mimmin vanhemmat olivat täysillä mukana. Myöhemmin juhlaväki häipyi hiljalleen mutta meillä kahdella sällillä oli mimmit mukana. Siirryimme valuuttabaariin eli missä kaikki rahayksiköt kelpasivat. Markat, kruunut, punnat, jne. Hyvä meininki ja sen ajan diskobiisit soivat. (Jos Googlelta kysytään niin Neva nimistä ravintolaa ei ole olemassa. Joko koskaan tai uuden järjestyksen mukaan ei sitä ei voi kertoa että onko vaiko eikö ja millä nimellä. Saa antaa vinkin. Jos nyt, ylipäätään, edes haluaisin Venäjälle mennä.)

Taksilla lähiöön
Parikymmentäkerroksinen torni. Suomalaista valmistetta ja Koneen hissi joka ei toiminut. Pikku reippailu ylemmäs isoon asuntoon. Siinä asuivat, tosin en sillä hetkellä tiennyt, että koko lähisuku. Meille kahdelle parille järjestyi kimppakämppä sisarensa huoneessa. Henkilöihin liittyvät yhteiset asiat hoituivat mukavasti eli lasti tuli laskettua. (Tiedä sitten itikö siemen.)

Aamulla
Pitkään levättyämme pyydettiin aamiaiselle ja zakuskaa oli runsaasti. Muutenkin olivat läsnä. Noin kymmenkunta henkilöä, isovanhemmat mukaan lukien ja tunnelma varsin mukava vaikkakin outo itselle. Aamiainen oli hyvä ja pikku snapsit rauhoittivat päänvaivaa. Sitten huilittiin pari tuntia lähekkäin. Toki mukavia yksityisasioita ilmeni.

Kaupunkiajelulle
Tyttärien isä oli Leningradin kaupungin Metron pomo. Hän kyyditsi meitä 1800 Elitellään (Ihan erilainen kuin olen nähnyt Suomessa. Suomen tuontiversio oli pienemmillä tehoilla ja karu.) Aiempi koulutukseni oli autonasentaja. Sittemmin opiskelin lentokonehommia. Myöhemmin ovat kiinnostaneet moottoripyörät ja niiden digitaalinen uudelleenohjelmointi että tulee äreämpi kyyti.) Aikanaan siirryin avaruusalustekniikan pariin ja koulutukseen. (Valtion hommista pääsi eläkkeelle varsin varhain. Toinen kiva piirre oli että sai matkustaa ja työskennellä ulkomailla paikallisten parissa. Kuten Italiassa.) 

Pikku "kikkoja" työkaverien kanssa.
Kaikkea en muista mutta mutta pikku "korjaavien" jälkeen tuli käydyksi useisssa Leningradin taidenättelyissä ja historiallisissa museoissa sekä ravintoloissa. Taksilla vain ajeltiin. Se oli ihan eri kuvio missä tavan rahvas käy. Halusin maksaa osuuteni mutta se ei käynyt. (Silloin olin erään kuljetusfirman palveluksessa siirtelemässä heidän tuotteitaan eri osoitteisiin mutta iltasella ja viikonloppuina ajelin muita ajoja joista sain rahan käteen heti. Edellytys oli että maanantai-aamuna oli sama lukema polttoaine- ja matkamittarissa kuin lähtiessä. Matkamittarin vaijerin irrotus oli helppo ja tankki täynnä.) 

Aiemmin mainittua
Kyseistä mainittua perhettä ei ole olemassa, paperien (Neuvosto-viranomaisten) mukaan, osoite on muiden ja itse imin tumppua. Yritin jonkin kerran matkatoimiston kautta mutta siellä ei ollut tietoa asiasta. Harmitti. Vaan olihan näitä Pirkanmaan paikallisiakin. Sitten oli yksi uusmaalainen ja kuuluu edelleen kalustoon. Hänen nykyisellä miehellään ja minulla on sittemmin perustettu yhteinen yritys. Vuosikymmenet ovat menneet hyvässä sovussa. Nykyinen The Lady on Itä-Savosta ja opettelemme toistemme kieliopillisia ilmaisuja vielä parinkymmenen yhteisen vuoden jälkeenkin...

Moottoripyöräilyni myöhemmin
Toki ajettua tuli paljon mutta halusin osallistua liikenneasioihin. Aluksi pikkujuttuja ja lainsäädäntöön tahdoin muutoksia vaan Brysseliin siirryttyäni pääsin sinne mihin halusin eli sille taholle missä oli mahdollisuus esittää ja säätää lainsäädäntöä EU-tasolla. Se avasi merkittäviä alueita. Sitemmin, hoitamieni asioiden hoiduttua, otin pakkia ja siirryin johtamaan kotimaisia moottoripyöräjärjestöjä. Mukavaa hommaa ja hyvät ryyppäjäiset heti kun puheenjohtajan nuija oli kopahtanut. Terveiset Kekulle. Ei voi sanoa että Brysselissä olisi ollut erityisen ikävää pitkissä kokouksissa vaan sitten kun kävimme Vanhan Kaupungin pikku pubeihin niin asioita hoidettiin kuntoon perusteellisemmin. Tai, ainakin, hyviä "pohjia" seuraavaan kokoukseen. Aikanaan EU, kun itäosa Euroopasta otettiin remmiin, niin oli mielenkiintoista sovittaa heidät yleiseurooppalaiseen motoristikuvioon. Hyvin se kävi vaan kovin paljon olutta kului. Siitä saisi jonkinnäköisen jutun aikaiseksi. Jos muistaisi. 

Mielenkiintoinen ajelu Saksassa
Rouvan kanssa yhdessä hänen BMW:nsä päällä ajelimme, kohta Saksojen yhdistyttyä, Berliiniin. (Ruotsin kautta Tanskaan, jne.) Majoitus entisen itäblogin puolella pienessä ja siistissä majatalossa. Seurana oli toinen suomalainen pariskunta Gold Wingillä liikkeellä sivuvaunun kera. Wingissä oli vikaa joten se pääsi huoltoon ja kaveri kävi vuokraamassa Bemarin alleen tulevan kiertoajelun ajaksi. Meillä oli oikein leppoisaa hotellin puutarhassa ja juomat edullisia. Seuraavana päivänä oli ajelu pitkinpoikin Berliiniä. Muu liikenne reitillä oli kielletty. Motoristejä oli toistatuhatta eri puolelta yhdistynyttä Eurooppaa. Kuunneltiin juhlapuheita eri maiden edustajien suista, enimmäkseen, kuitenkin saksalaisten. Sitten oli bileet leirintäalueella. Faciliteetit olivat niukat väkimäärään nähden ja paikallisen kylän ravitsemusliikkeistä ja kaupoista juomat loppuivat. Mutta muuten oli hauskaa. Jossain Berliinin ulkopuolella isolla peltoaukealla.

Pyöräni myynnissä
Osa harvinaisuuksia. 1400 California voi olla kiintoisa mutta ei lähde halvalla vaan edullisesti. Sitten on harvinainen Honda CL 350 Scrambler sekä yksi Guzzi-trike joka, poikkeuksellisesti kallistelee sisäkaarteeseen mutkaa ajaessa sekä äärimmäisen harvinainen 1000 T3 California Blover. Kone on uudenveroinen "kanttisylinterinen" ja varustettu mekaanisella ahtimella. (Eaton) Sitten sekalaisen harvinaisia että tavallisia Guzzien osia. (Keksin, fysiikan lakien mukaan, että triken massaa voi hallita paremmin kun kaarteessa siirretään painopistettä sisäkaarteen puolelle kuten soolopyörässä. Ratkaisu on hyvin yksinkertainen. Vaan en ole ennen enkä jälkeenpäinkään tavannut samaa ratkaisua muualla. Jälleen kiitos fysiikanopettajalleni.)

Verstaastani luopuminen
Sorvi on myyty. Muita koneita on edelleen (Jyrsin- ja käsityökaluja runsaasti.) Palaan niihin syksymmällä -26. Lisäksi moottoripyörien osia ja muuta sälää. Varsinkin 80-luvun alun Guzzi-malleihin. Löytyy kelpoisa "pyöreäsylinterinen" 850-moottori ja muuta voimansiirron kamaa sekä sähköpuolta. (T3-mallin moottori.)

Pyöristä luopuminen
1400 Californian suhteen olen epävarma että myynkö vai en. Korttini on voimassa, toistaiseksi, vielä vajaat kaksi vuotta. California Adamant - trike on palveluksessa jatkossakin mutta ei, sekään, oletettavissa, kovin pitkään. Osa pyöristä ovat projekteja ja niiden oheen tulee kaikkea asiaan liittyvään osaa ja ohjetta. Tulen luopumaan verstaastani hiljalleen... Jos jotain positiivista asiassa lie niin se on vuokratilojen luovutus ja ajomatkakulut (20km per sivu.) sinne ja takaisin loppuvat. Onpa varaa muuhuun puuhaan... (Mitenkä ensimmäisenä tulee mieleen eräät tamperelaiset pubit. Suosikkejani ovat lähiöpubit, keskustassa Vanha Monttu. Ale Pub ja pari muuta.) Trike, eli kolmipyöräinen moottoripyörä, on nimeltään California Adamant 1000. On outo laite siinä mielessä että se kallistelee mutkissa sisäkaarteeseen. Suunnittelin omaan tarpeeseen... Muille vinkiksi kolmipyöräisen ajettavuudesta tärkein on massan hallinta... Mitä kovempaa mutkaan niin sitä suurempi kallistus sisäkaarteeseen. (Mistäkö oppini: ilmailusta. Sitä opiskelin ja tein aikanaan. No. hukkaan meni aerodynamiikka koska minut siirrettiin avaruusalushommiin. Siellä kun ilman vastusta ei tarvitse ottaa huomioon kuin ihan alku- ja loppumatkasta mikäli on paluukin tiedossa, vaan vain pelkkä kappaleen massa. Sekin vain silloin kun jollain avaruuden planeetalla tai muulla massaa omaavalla avaruuden osalla on niin kutsuttua vetovoimaa. Painovoimaksikin mainittu.)

Esa ja Nasa
Molemmilla olen ollut töissä. Tosin, Nasan osalta välillisesti, sillä Suomen Valtio ja heidän ilmailu- sekä avaruusaluspuoli (Myös Patrian leivissä.) työllisti minua merkittävästi. Pari erilaista avaruusalusta rakennettiin. Kutakin kaksi kappaletta. Asentajia olivat, pääosin, minä ja kaima. Toki ESAlta kävi tarkastajia katsomassa kuinka sujuu. Hallin Jannessa, tuopin ääressä, todettiin että ookoo. Amerikkalaiset (Nasa) olivat tiukempia, aluksi, kun ryhdyimme sarjatuotantotyyppiseen Hornetkokoonpanoon. Vaan heistäkin tuli kavereita ja paljon kivaa tapahtui niinä vuosina. Käytiin kaverien kesämökeillä viikonloppuina ja yhden amerikanherran Harrikkaa kunnostin. (Yksi syy kunnostuksen osumiselle minulle johtui että pyöränsä oli vanha ja minulla oli olemassa myös tuumamitoitetut työkalut. Siihen aikaan olin myös Vimpy ry:n täysjäsen. Nyttemmin ei ole enää toimintaa heillä.) Kertoo sen että Amerikanporukka ei ollut kovin lyhyesti keikalla sillä osoittautui että meitä ei erityisemmin olisi tarvinnut neuvoa vaan keksimme että olimme "tyhmiä" ja heidän pitää jäädä, vielä, vajaan vuoden verran neuvomaan. Suhdetoimintaa lattiatasolla. Viihtyvät hyvin. Veronmaksajat hoitivat kulut.

Esa on tiukka
Siinä ei päässyt, erityisesti rentoutumaan, vaan sai hyvää koulutusta. European Space Agensyssä homma oli selkeä: tehdään kaksi erilaista avaruusalusta joita kutakin toiset varalle. Mikäs siinä. Eurooppalaisten veronmaksajien rahoilla. Ihan duunarina niitä rakensin. Minusta on aina ollut kiintoisaa tehdä hyvin tarkkaa hommaa. Sopivan hidasta jobia. Ei tarvinnut hosua eikä hiota. Toimitilat olivat nk. puhdastiloja joihin mennesssä vaihdetaan koko puku. Toisinpäin palatessa. Kahvitauoilla ei juuri käyty.

Häivelaivat
Kahta olen ollut tekemässä. Molemmat ovat Merivoimien käytössä edelleen. Tämäntyyppisiä ovat uudemmat. Ne eivät näy tutkassa absorbtiopinnoitteensa vuoksi mikäli koko miehistö pysyy alati sisätiloissa. Ei se hullumpaa hommaa ollut mutta joskus, minulle itselleni, samaa tointa toisensa perään tehdessä hieman tympäisi mutta se unohtui tilipäivänä. Silloin päätin hankkia 1100 Brevan tilalle California 1400 -mallin.

Kouluissa 
Koulutukseni: kansakoulu, keskikoulu, ammattikoulu autonasentajaksi ja Ilmavoimien Teknillinen Koulu sekä työharjoittelu Lapin Lennostossa Drakeneiden ja Fouga Magistereiden parissa. Joitain kursseja sen jälkeen. Jäin ylikersantin arvoon kun en suostunut menemään Päällystöopistoon. Harkitsin kyllä pitkään. Lentsikkahommissa yrittivät minusta työnjohtajaa Patrialle. (Silloinen Valtion Lentokoneteollisuus.) Istuin luennoilla kymmenkunta kertaa eikä tullut yhtään uutta tietoa siellä. Kyllästyin ja luovutin ja jatkoin avaruusalusosastolla tavallisia hommia puhdastiloissa. Siitäkin maksettiin ja majoitus oli edullinen. Kaverini, kutsutitteliltään, "Suomu" jakoi kaksion kulut kanssani. Alakerrassa asuivat tummat. Heidän luonaan poikkesin satunnaisesti. Mukavaa ja vieraanvaraista väkeä. Tein autokaupatkin heidän kanssaan. (Tapanani on ollut, motoristina, ostaa jokin "ritsa" talviajoneuvoksi ja keväällä myydä pois.) Tosin, joitakin vuosia, ajoin prätkällä ympäri vuoden. Puketumis- ja asennekysymys sekä nastarenkaat. 

Pirkanmaa on nyt kaukana
Nyt Itä-Savossa kesämökillä. (Hiukan auki 500km Tammerforsin hyvästä mestasta.) Komento Rouvalla. Saunottu on, tiedossa pientä laittoa Mökin rakenteisiin. Tällä kertaa vain pakettiautolla liikkeellä eli ei tule käytyä Itä-savolaisissa tai Karjalan puolen kavereita moikkaamassa eri mp-tapahtumissa. Fiilikset ovat hyvät. Kalaa en ole uistimella saanut. Vielä. Vain pikkukaloja hyppii rantavedessä. Pientä kunnostusta on aina ja, tietenkin, siistimistä. Tällä kertaa ei ole tapahtunut mitään särkymistä talven ajalta mutta kaikenlaista ryönää on tontille kertynyt: syynä ikääntynyt männikkö. Yllättäen, siistiminen on viihtyisää hommaa kun sitä tekee itselle. Räystäskourut pitäisi tyhjentää. Muunmuassa. (Kourut tyhjennetty, karike laastu pois katoilta ja vajan vinoon painunut kivijalka tuettu.) Syksyllä pitkä viikonloppu Mökillä. Paikat järjestykseen ja luukut lukkoon.

Kalakin tuli
Ensimmäinen kyseistä lajia omalla kohdalla: säyne. Oli, kuitenkin, varsin pieni niin laitoin kehittymään. 

Kuulin juuri
Ihanaa. Ne kaverit joista moottoripyöräilyssä ovat olleet niitä joita haluan tavata. Ulko- ja kotimaasta. Osa heistä tulevat moikkaamaan. Se vaatii monta keissia olutta tänne Itä-Suomen mökillemme. Ai että. Monta tarinaa tulee kuulluksi ja kerrotuksi. Kaiketi teen lyhyen yhteenvedon kun bileet ovat jo olleet. Syyskuun puolella on "Syystapaaminen" jossa pelataan korttia, vietetään huonoa elämää, saunotaan ja lähdetään sunnuntain puolenpäivän jälkeen hiljalleen kotiappäin. Onneksi ei ole asunnolta kuin noin 30km taivallettavaa. Muu porukka tulee eri puolilta maata.

Tavoitteet
Yli kaksi kuukautta Mökillä keskikesällä. Siinä on muutakin tointa kuin löllötellä terassilla. (Rouva teki etätöitä.) Poikkeamisia tuttavien ja motoristikaverien luona sekä Vaimon suvun porukoissa. Kahvia ja pullaa. Odotuksissa on että jokunen motoristiystäväni saapuu ihan yövieraaksi tai useammaksi. Silloin on mukava viettää nuotioiltoja ja sanailla asioita. (Käytännössä olimme yli kaksi kuukautta mökkeilemässä kun rouva sai tehdä etätöitä. Jokunen vuosi sitten mökillekin tuli nettiyhteys. Perämettälle.)

Otsikon ammatit
Vain pääosa on siinä. On tullut tehdyksi monenmoista puuhaa. Osa hyshyshommia ja muut ihan tavallisia duuneja mutta osa varsin vaativia. Niihin liittyi koulutus ESA:n ja NASA:n toimesta. Mitä milloinkin tehtiin. Alkuun menin töihin, jo silloin ikämiehenä, jos kolmekymppisestä voi niin sanoa, vaan työkavereista useimmat olivat nuorempia. Mukavaa ja varsin oppinutta sakkia ja työt sekä vapaa-aika sujuivat. Tosin aika vähän vietin vapaata työkavereiden kanssa koska olin silloin johtavassa asemassa eräässä moottoripyöräjärjestössä. Se sisälsi paljon matkailua, enimmäkseen lentoteitse, eri Euroopan maihin. Paljolti Saksaan, Belgiaan (Bryssel)  ja Italiaankin. Toki muitakin maita tuli kierrettyä. Myös USA:ssa piti matkailla. Muunmuassa Bike Week:llä. Niistä hommista ei juuri tienannut kuin päivärahat. Työnantajani, Suomen Valtio, onneksi, salli minun matkailla ja tehdä poliittista järjestötyötäni EU:n piirissä eikä pidättänyt peruspalkastani kaikkea vaikka olin viikollakin reissussa.

Niin, ne työt
Koulutusta ei juuri kansa- ja keskikoulua kummenpaa ole. Amiksesta valmistuin autonasentajaksi jota en ole tehnyt päiväkään vaan omia autojani ja prätkiäni olen rassannut. Säästö on merkittävä verrattuna huoltoliikkeen laskutukseen. Ilmailu on aina kiinnostanut. Siihen suuntaan vei Ilmavoimien Teknillinen Koulu jonka käymisestä maksettiin rahaa käteisenä. (Eli Ilmavoimien päiväraha. Ylikersantiksi nimesivät.) Siis tulopuolelle eli lomalle lähtiessä oli matka- ja kaljarahat taattu. Vähintään piti olla palveluksessa kaksi viikkoa kerrallaan "kineksessä" ennen kuin pääsi viikonloppuvapaalle. Lyhyesti, vain kolmen vuoden jakson, olin ihan pelkästään siviilihommissa. Rakensin siinä ohessa omakotitalon Osuuspankin rahoilla. Vaan en päivääkään ole siinä asunut vaan vietit veivät muualle eli ilmailun puoleen. Tuvan möin ja olin velaton joutomies. Valtio halusi minut töihin. Maksoi asunnon ja jatko-opiskelun ruokineen.

Aiemmin mainittu
Kokelin, aikanaan, tavisjuttuja kuten kuormurikuskin ja metallimiehen hommia. Talvella kuormurin ajo on ahterista. Hitsaus, toki, on mukavampaa hommaa: useammassa konepajassa, kuten S.Pinomäki ky:ssä, Ylö-Tehtaat oy:ssä ja parissa muussa, kokeilin olla tuottava. (Jälkimmäisessä kuukausipalkattu +reissupalkkiot asennusmatkoista Lappia myöden. Niistä kerron joskus jos muistan. Ylö-Tehtailla olin myös työnopastajana kun tuli uutta väkeä taloon. Muutama vanhempi tulokas katsoi nuorta sälliä hieman vinoon mutta asia hoitui Paikallisen terassilla.) Kaikista perushommista sanoin itseni irti ja halusin jotain haastavampaa. Koska varusmiespalvelun aluksi kävin Ilmavoimien Teknillisen Koulun niin arvelin että siellä olisi mielenkiintoisempia hommia. Niin olikin: erinomaista koulutusta sen lisäksi että myös kiinnostavaa. Siltä pohjalta hakeuduin Ilmavoimiin.

Samoihin aikoihin
Koska työt olivat taatut niin tilikin tuli parin viikon välein ja majoitus, ei kovin ylellinen vaan tavallinen kerrostalokaksio johon otin, toiseen kammariin, vuokralaisen. Hän opiskeli lentokonetekniikkaa. Minulle se oli jo tuttua. Kerron myöhemmin mitä kaikkia kilkkeitä on tullut puuhattua alalta.

Jatkoa puolustuksessa
Koska kokemusta oli niin useampi taho halusi minut töihinsä. (En ole ollut päivääkään työttömänä. Mutta "omia vapaita" olen ottanut että voi matkailla moottoripyörällä ulkomaillakin. Tosin pisin reissu oli vain kahden kuukauden Italianreissu. Muut noin parin viikon suvimatkoja.) Edellä jutuissa ei ole kaikkea listausta töistäni ja työnantajistani koska osa niistä ovat lyhytaikaisia kokeiluja joissa en voinut tuoda esiin osaamistani. Tarjottiin vain jotain "sorvin ääressä"-juttuja eli toistuvaa puuhaa. En tykkää tehdä samaa hommaa useampia kertoja. Siksipä otin yhteyttä, melko vaivattomasti, koska tuli Sotavaltiolta kutsu kertaamaan, erääseen kapteeniin, tuttu ennnestään, joka ohjasi minut erään everstin pöydän ääreen. Keskustelimme varmaan tunnin varsin leppoisasti wienerien ja kahvin voimalla. Kysyi myös sotilasarvostani, joka ei kummoinen ole, mutta hänen mielestään olisin sopiva erääseen projektiin. Yllätyksekseni se ei ollutkaan armeijan hommiin.

Aaltelkaahan koulutuksestani
Vanhemmat halusivat, tietenkin, kansakoulun jälkeen parempiin piireihin. Eli keskikouluun. Sinne hain. Pääsin, minimiarvoin. Kävin ensimmäisen luokan, jäin luokalleni. Koska olen syntynyt loppuvuodesta niin noin yksitoistakesäisen suhteen olin liki vuoden jäljessä useimpiin. Uusin ykkösen ja arvosanat olivat ihan toista. Ei huippua mutta kelvollisia. Vasta kuudetta vuotta käydessäni eli viimeisellä, viidennellä luokalla, arvosanani kohosivat. Erityisesti matematiikassa. Siihen antoi alkupotkua, aikanaan, joukko-oppi -niminen matematiikan "laji". siitä ollaan montaa mieltä mutta minulla se toimi. Herra Nikkonen ja, sittemmin, kimakkaääninen Anna-Liisa Leppälahti antoivat kunnon opin siinä lajissa. (Anna-Liisa itse ei tykännyt joukko-opista mutta pakko sitä oli opettaa. Joukko-oppi oli neuvostoliittolaista perua.)

Koulumatkat
Rasittavia. Aamulla, hirmu aikaisin klo. 7.00, kulki yli kahden kilometrin päässä olevalle pysäkille linja-auto joka vei, liki kolmenkymmenen kilometrin päähän koululle. (Sitä ennen oli koulukyyti reilun kilometrin päästä niin kauan kuin kävin kansakoulua. Keskikouluun, yksityiskoulu, päästyäni en kyytiin kelvannut.) Iltapäivisin pääsin yleisellä linja-autolla seitsemän kilometrin päähän kodista. Usein kävelin, jos oli hyvä sää. Johtui siitä että se, liki perille vievä, linja-auto kulki vasta klo. 16. Olisi pitänyt varrota, pahimmillaan, yli kaksi tuntia. Opin kävelemään seitsemän kilometriä noin tunnissa kotiovelle. Bussilla kulkien olisi kävelymatkaa ollut vain kaksi kilometriä. En yhtään ihmettele miksi kouluarvosanani olivat alemmilla luokilla heikkoja. Vaan uni maittoi koulupäivien jälkeen.

Lukioon
En halunnut. Vanhemmat olivat hyvin pettyneitä. Olisin päässyt. Meninkin keskikoulupohjaiselle autonasentajalinjalle ammattikouluun. Siellä opiskelin kaksi vuotta. (Kolmekin olisi ollut mahdollista. Kuten toiseksi nuorimmalla veljelläni.) Tykkään, edelleen, ruuvamisesta. Ehkä jokunen on nähnyt tekemiäni moottoripyöriä. Valitettavasti olen nykyisin estynyt tekemään prätkäremontteja. Paljon menee 1970 - 2000 -aikakausien Benelli- ja Guzziosia sulattamoon kun ei ole kiinnostuneita tarvitsijoita ilmennyt.

Amis
Jo, noo. Leppoisaa. Keskikoulupohjainen linja. Laitteet varsin päteviä. Opettajat, osin hyviä ja muut kelvollisia. Kiirettä ei ollut. Kahden vuoden jälkeen lähdin. Kolmaskin vuosi olisi ollut mahdollinen jossa keskityttäisiin sähköpuoleen perusteellisemmin. Se vuosi oli elämäni tylsin vuosi. Eli oli vain satunnaisia hommia ja pitkiä taukoja kun kerroin että vuoden päästä pääsen aliupseerikouluun. Joten hanttihommia ja äiti hoiti että vyötärö ei kapene.

Aliupseeriksi
Ilmavoimissa. En hakenut sinne kun en tiennyt että sinne pitää hakea mutta satuin pääsemään. Siellä oli myös toinen kaveri joka ei ollut hakenut pääsykokeiden kautta. Peruskoulutuksen jälkeen oli testi että onko homma hallussa. Itsellä oli. Sitten aliupseerikoulu Ilmavoimissa eli kävimme läpi silloisten lentokoneiden tekniikkaa sekä teoriassa että käytännössä. Kohdalle sattui yksi Ilmavoimien mielenkiintoisimmasta aliupseereista jonka koulutukseen jouduin. (Sain osallistua.) Meillä synkkasi heti. Kerrottakoon että kun opiskelin lisää ilmailualaa, ihan ilmaiseksi, koska olin ilmoittautunut työttömäksi. (Olin vittuuntunut jakelukuormuriajoon. Ahterista on se.) Asuntokin maksettiin, Valtion toimesta, niin hän oli jälleen opettajani. Kuten myös monelle muulle. Lisää ilmailusta tuli opittua. Pohjalla oli Ilmavoimien Teknillisen koulun käynti ja sekä palvelus Ĺapin Lennostossa Drakenlentueessa. (Miksi Lapin Lennoston koneissa oli piirretty ilves sivuvakaajassa: koska kyse on entisestä Hämeen Lentueesta.)

Lapin Lennosto
Yksi parhaista ajoista elämässäni.  Ilmavoimien Teknillisen Koulun käytyäni pääsin reaalimaailmassa toteuttamaani innoitustani tekniikasta. Sai kerrankin rassata ja huoltaa laitteita, toki vain pinnallisen koulutuksen suhteen. Oppainani olivat kanta-aliupseerit jotka olivat opiskelleet pidempään lentokoneita. Itse aloitin Fouga Magister alkeissuihkukoneen parissa. Siitä, yllättäen, siirto Draken-laivueeseen. Se olikin ihan uusi juttu: koneet jotka kykenivät yliääninopeuksiin. Joiden huolto, joka apumekaanikoille kuului, oli hyvinkin mielenkiintoista. Silloin oli käytössä, viisi eri Draken-malliversiota. Siinäpä riitti opiskelemista. (Yhtä, Draken S-versiota ei ollut Ruotsilla koska se oli Suomessa tehty suuritehoinen erikoisversio.)

Aikanaan salaista tietoa
Neuvostoliiton suhteen oli rajoitus Ilmavoimille että hävittäjäkoneita ei saa olla kuin tietty määrä. Olikohan kolmekymmentä? Myöhemmin pääsin, kertausharjoituksissa, katsomaan kallioon louhittuja luolia. Siellä oli paljon lisää lentsikoita mutta purettuina. Ilman moottoreita. Ilmeisesti niitä ei laskettu kokonaismäärään. Selvisi että moottoreita on niihinkin koneisiin mutta ovat toisaalla. Sijaintia ei kerrottu.

Kerrottakoon että
Mitään yletöntä äkseerausta Ilmavoimissa palvelemisen aikana tai muuta ikävää juttua ei ollut. Saimme kulkea vapaasti iltalomille ja tulla ja mennä mielemme mukaan. Kunhan pidimme huolta että laivueessa oli täysi miehitys eikä henki enää aamulla haissut. Tosin: en koskaan, silloin kuullut tai nähnyt, että varusmiestä olisi puhallutettu.

Perusduuneihin
Maatalouskoneasentajaksi. Ylö-Tehtaat oy oli silloin kovasti mukana maamme maatalouskoneiden valmistamisen suhteen. Oli ilo olla siellä. Hetken olin asentajana mutta sittemmin, kun uutta väkeä tuli lisää, olin työnopastajana. Olihan se mielenkiintoista, aluksi, opettaa erittäin tylsiä ja loppumattomasti toistuvia mekaniikan kokoonpanoja Etelä-Pohjanmaan sälleille joita sinne asuntolamajoitukseen lähetettiin. Se homma ei heille sopinut mutta työttömyyskorvaus oli pieni ja töistä sai enemmän. Tuskin kimppakämppäkään kovin innostuttava oli.

Ylö-Tehtaat kasvoivat
Minusta tuli kiertävä asentaja. Mielenkiintoista oli se että mainitsin puhuvani myös ruotsia. Heti pääsiin kiertämään rannikkoja ja muita ruotsinkielisiä alueita. Tosin, Itä-Uudellamaalla, puhuivat sellaista ruotsia että en ymmärtänyt. Vaan kun kone piti saada kuntoon niin toki jokin yhteys syntyi. Jossain siellä Lasse Virenin seuduilla. Ruotsinkielinen Pohjanmaa oli helppo. Selkeä meininki ja mielenkiintoisia kulttuurellisia eroja. Pohjois-Ruotsissa ja jotkut Norjassakin puhuivat kveeninkieltä joka on yksi suomenkielen murre. (Mikä parasta: Pohjalaiset ruokkivat asentajan. Mutta Karjalassa homma meni askelta pidemmälle: tarjottiin talon tyttäriä emänniksi ja siten "tuleva vanha isäntä" pääsisi vapaalle ja katsoisi vain päältä kuinka uusi vävy hommia tekee. Ja pitää huolta että omalla tilillään on rahaa. En mennyt ansaan. Otinkin savolaisen eukon. Vaan paljon myöhemmin.)

Pinomäellä
Ylö-Tehtailta lähdin, esimieheni perässä, Sakari Pinomäki ky:n leipiin. Palkkakin parani. Minusta tehtiin, edelleenkin, kiertävä asentaja eli missä kone renkkaa niin minä korjaan. Ei kovin hääviä hommaa pakkaskeleillä sekä paljon pakettiautolla 
ajoa. Sen sijaan verstashommat olivat ihan ookoo. Rupesi kulkemaan huhu että S. Pinomäki ky. on menossa konkurssiin. Niin tapahtui, myöhemmin. Kerkesin liukenemaan ajoissa.

Rautavaaralla
Vastaavia hommia oli rautavaaralaisessa firmassa tarjolla ja silloinen naisystäväni tarjosi edullista asumista luonaan. Hommat ookoo ja pääasiassa lämpimässä teollisuushallissa. Firma teki myös autohuoltoja ja -asennusta joten tein sitäkin. Olihan minulla siihen koulutus. Ajan mittaan selvisi että eukontekeleellä olikin sivusuhde. Asia ei parantunut keskustelemalla. Lähdin. Firma oli ookoo. Toki monesti olen käynyt Rautavaaran Metsäkartanolla ja järjestänyt sinne moottoripyöräkokoontumisia. Paikassa on runsaasti majoitustilaa ja erilläänkin olevia rakennuksia joita hyödynsimme. Järvi aivan rannassa ja kilometritolkulla hietikkoa.

Mänttään lentokoneiden pariin
Kuorevesi lentokenttineen on siinä vieressä sekä kattaa melkomoisen rakennuskannan joiden sisällä, korkeiden aitojen takana, tehdään ilmailu- ja avaruusalustekniikkaa. Aluksi olin ReDiGo-kokoonpanossa mutta sitten tuli siirto Hornetien eturunko-kokoonpanoon. Siinäkin meni pari vuotta mutta alkoi toisto tympimään. (Toki ohessa, omalla ajalla, toimin eri motoristijärjestöjen parissa kotimaan ja EU-tasolla. Ajoin vuodet ympäri moottoripyörilläni.)

Hornet-kokoonpano
Eturunkojen puolikkaiden kokoonpanoa. Tarkkaa hommaa sekin. Kielitaidosta oli taas hyötyä. Piirustukset olivat amerikanenglanniksi. Otin, vakaasti, selvää piirustuksista ja samalla, osin kielitaidottomat, asentajat saivat selvyyttä rakennekaavioista. (Samassa piirustuksessa oli useamman Hornet-version piirustukset ja koodeilla merkitty kunkin version rakenteen vaateet. Tarkkana piti olla.) Asunto oli aivan teollisuusalueen kupeessa eikä Hallin Janneen ollut pitkä matka.

Yllättäin kutsuttiin avaruusalusosastolle
Kutakin laitetta tehtiin kaksi identtistä kappaletta. Työ tapahtui puhdastiloissa eli tilaan mennessä riisuttiin vaatteet ja pukeduttiin kertakäyttöiseen haalariasuun. Myös jalkineet vaihdettiin tarkoituksenmukaisiin kertakäyttötossuihin. Pitkät hiukset tuli pitää paperimyssyn sisällä. Tuotteemme tehtiin ESA:n ja NASA:n kouluttajien opastuksella aluksi ja sittemmin omatoimisesti. (Opintokieli oli englanti.) Uusia tilauksia ei tullut. Homma loppui noin kahden vuoden jälkeen ja muutin Tampereella toihin erääseen moottoripyörähuoltoliikkeeseen.

Tampereelle vakituisesti
Motoristikaverien luona, Savonlinnassa, tapasin naisen joka vaikutti ystävälliseltä ja yhtä äkkiä asuimme Tampereen keskustan tuntumassa tilavassa kolmiossa. Sain homman mp-asentajana. Tein lähinnä sen kesän ajan niitä hommia kunnes Valtio, taas, houkutteli luoksensa.

Jälleen hyshyshommissa
Eräs, nykyään Pirkkalassa toimivan laitoksen esimies, nyttemmin jo edesmennyt, pyysi minua hommiinsa. Työn vastaanottoni tapahtui Tampereella Pyynikin näkötornin kupeessa jossa motoristit niihin aikoihin kokoontuivat. Sanoin joutavani heille töihin. 

Hirveä päin 
Muutama vuosi meni ookoo kunnes työmatkalla törmäsin hirveen kaupungin kadulla. Syyspimeä sateinen aamu Nokialla. Pyörä meni aika vammaiseksi kuten itsekin. Ensimmäisenä paikalle tulivat poliisit. Puhalluttivat nollatuloksen. Sitten alkoi inttäminen siitä miksi olen kaatunut. Selitin että hirvi tuli eteen. Röhönaurut sain kuulla ja veikkauksen että olen joidenkin aineiden vaikutuksen alaisena. Poliisit nostivat minut pystyyn ja sanoivat että mennään laitokselle ja lääkäriin että katsotaan mitä aineita olen käyttänyt. Vastustin, sillä selkään sattui kovasti. Samalla huomasin että matkan päähän ajautuneessa pyörässäni oli etuhaarukassa irtonainen, lämmin hirven takajalka. Osoitin sitä poliiseille. Sitten uskoivat. Ambulanssi tuli ja vei minut sairaalaan. Piiiitkä sairasloma. Selkä korjaantui jonkin verran ja olin aikeissa mennä vielä töihin. Kokeilin asiaa. Ei onnistunut. Eli eläkkeelle oli jäätävä. Talven aikana kuntouduin hiljalleen selkärangan murtumista. Pituus lyheni liki kaksi senttimetriä ja selkäydin oli saanut vaurioita. Kankaanpäässä kävin paikallisessa kylpylässä useita kertoja kuntoutuksessa. Vakuutusyhtiö maksoi ja maksaa edelleen jotain nimellistä korvausta sekä eläke tulee tilille kerran kuussa. Varsinaisen eläkeiän tavoitin jo muutama vuosi sitten. Nyt kesämökillä Itä-Savossa. (Vain kaksi kuukautta mökillä ja sitten Tampereelle. On jo Kerhokavereitakin ikävä.)

Harrastusta tiellä ja tallissa
Moottoripyörillä olen ajellut paljon. Myös siihen liittyvään politiikkaan liityin. Muutamissa alan järjestöissä joko jäsenenä tai hallintoneuvostossa sekä puheenjohtohommissa. Perustamani LCR-mc. Liikenneturvan hallintoneuvostossa, Smoton hallinnossa ja muutama muu organisaatio ohessa. Pääosin kotimaassa eri paikoilla ja myös Brysselissä edustamassa suomalaisia motoristeja. Sekä mielenkiintoisia kokouksia muutamissa muissa Euroopan kaupungeissa missä alan motoristijärjestöt kokoontuivat. Työn ohella rakentelin ja muuntelin moottoripyöriä muille sekä itselleni. Liikenneturvan hallintoneuvostossa istuminen, ainoana kaksipyöräisten edustajana, oli jossain määrin pitkästyttävää. Sen sijaan eri moottoripyöräjärjestöjen kokouksissa kotimaassa sekä eri puolilla Eurooppaa oli paljon mielekkäämpää istua. Joko jäsenen arvoisena, hallituksen jäsenenä tai puheenjohtajana. Kokoukset käytiin pääosin englanniksi paitsi ranskalaiset ei. Niitä varten oli tulkki. Vaan kyllä illalla päivällisellä puhuivat englantia. Kummaa sakkia.

Sadepäivä Mökillä
Rouva lähti pystyttämään taidenäyttelyään kirkonkylälle. Ulkona ei ole tänään järkevää touhuta. Siksipä kirjoittelen. Illalla tulee vieras ja muutaman päivän perästä useampia tuttuja vieraita. Pitänee pystyttää tiipii. Siinä on vilpoisaa öitsiä.

Mökkipuuhia
Isoin homma oli Mökin katon puhdistaminen karikkeesta ja muusta roinasta. Myös räystäskourut tulivat tyhjennettyä karikkeesta. Kourut olivat reunoja myöden täynnä. Nyt virtaa sadevesi sinne mihin pitääkin. Muita hommia on Aitan kivijalan oikaisu ja lievä kunnostus. Myös liiteri - vaja - huussi - kompositio vaatii kunnostusta. Ainakin katto pitää uusia sekä yksi vajonnut kivijalka oikaista. Kohta tulee ensimmäinen kesävieras. Siksi pitää karusellihuussin ämpäreitä tyhjentää kompostiin. Tänään sataa joten sisähommia enimmäkseen...

Kalastus
Siihen ei ole ollut kauheasti aikaa. Yhden mukavan kokoisen säyneen olen saanut kuiville kesällä -26 mutta kun muita ei tullut niin päästin ko. särkikalan takaisin kasvamaan. Moottoriveneajeluita, toistaiseksi, on tehty vain kaksi. Akkuvoimalla. Mikäpä on ajella tyyntä järveä ja katsella maisemia ja kommentoida naapuruston mökkeja. Nyt ovat venäläisten öky-huvilat tyhjillään tai vaihtaneet omistajaa. Venäläismökin erottaa siitä että koko tontti (1ha.) on tyhjennetty puustosta täysin. Sitten keskelle kaksikerroksinen hirsihuvila ympärillä vain nurmikkoa sekä aivan rantaan saunarakennus jossa myös majoitustiloja. Muiden mökkitontit ovat metsäisiä ja maa kuntan peitossa eli varsin luonnollisessa tilassa. Venäläisillä on, näköjään, tapa laittaa iso, kelluva laituri ja sen viereen näyttävä vene jolla ei koskaan ajeta. Tai en ole nähnyt ajettavan. (Järvi  on noin 5 km pitkä ja puolitoista leveä. Muutama autio kalliosaari ja pari kesäasuttua. Yhdessä on ollut, tuossa huutomatkan päässä, entinen maatila.) Toki tonteilta moikataan jos on asukkeja paikalla. Nyttemmin osa tonteista pukkaa pajua...

Innolla Mökille

 

Työn aiheuttamaa
Kesäloma on normaalia mökkiaikaa. Tälle vuodelle on ajateltu että tänä kesänä ollaan pidempään. Ja kohtahan suvi alkaa... Itsellä ei ole kesälomaa lain. Eläke vain juoksee...

Lähtöpäivä likellä
Jos suunnitelmallisesti menee niin se tietää noin kuuden viikon mökkilomaa. Vaikka olenkin eläkkeellä niin jotain voin mökkeillessä puuhailla. Tällä hetkellä ei ole tiedossa vuokralaista mökkilemään. Eräs pariskunta ulkomailta vuokrasi sitä toistakymmentä vuotta. Niihin aikoihin kävimme vain muutamana viikonloppuna. Touko - kesäkuun vaihteessa. Lyhyesti heinäkuussa ja kerran syksyllä. Talvisin paikalle ei pääse. No, pääsee, jos aurauttaa muutaman kilometrin tietä.

Mökin kehitystä
Alussa ei ollut sähköjä. Sittemmin appiukko laitatti sähköt kun myös naapurimökilliset tulivat kimppaan. Vain valovirtaa silloin mutta nyt sähköjohdot ovat kadonneet ja kaapeli kulkee turvallisesti maan alla ja energiaa saa enemmän. Rakennus on myös laajentunut. Alunperin ei ollut kuin takkahuone, keittokomero ja sauna. Sittemmin on rakennettu jatkeeksi tilava makuuhuone. (Takan uusitutimme moderniksi varaavaksi takaksi. Mökillä on myös sähkölämmitys.)

Mökillä puuhausta
Mökille saavuttua on monta hommaa. Kaiteelliset portaat laiturilta järveen. Vanhat kun mätänivät. Talven jäljiltä puista tippuneet ryönät pois kuisteilta ja kulkuväyliltä. Karusellihuussin säiliön tyhjennys ainakin yhden "laarin" osalta. Vesijohdon vetäminen järveen että saa saunaan, kuistin reunalle ja kyökkiin vedet. (Kuistin reunan liitoksesta voi vetää letkun parkkipaikalle ja voi pestä auton, kottikärryn, ym. ja moottoripyöränkin.)

Pöytiä, keinu, divaaneita, taittotuoleja sekä jakkaroita
Kalusteet terasseille. "Oleskelutasoja" on rinnetontilla neljä. Yksi järven yllä, toinen terassi on iso, jossa kauniilla säällä ruokaillaan ja muutenkin aikaa kulutetaan päivänvarjojen alla. Lisäksi aitan alkuperäiseen terassiin liittämäni terassi jos haluaa olla syrjemmässä ja katsella korkeammalta järvelle. Päärakennuksen eli Mökin terassi kiertää päädystä etussivulle josta pääsee sisälle joko olohuoneeseen ja toisesta ovesta saunakamariin. Mökki itsessään on sähkölämmitteinen mutta omaa varaavan takan joka muutama vuosi sitten teetettiin vanhan koristetakan tilalle. Eli sauna ja takka vaativat polttopuita. Niitä saa omalta tontilta. Vaan teettää kaato-, pätkimis- ja pilkkomistöitä. Ulkosalla ei ole perinteistä nuotiopaikkaa mutta on kivestä ja laastista appiukkovainaan tekemä nuotio-grilli-yhdistelmä ja muita menetelmiä ruoanlaittoon. Ehkä vaativin, jokavuotinen, homma on asentaa vesipumppu kuistin alle suojaan ja piiloon ja vesiputki pitkälle järveen. Lähtiessä toisinpäin. 

Aitan lattian oikaisu
Aitan olen oikaissut mutta sen eri kivijaloilla seisovaa lattiaa en ole vielä oikonut. Jos on intoa ja välineet saatu paikalle. (Tunkit, puutavaraa ja kiviä.) Lattia on tehty leveistä ja paksuista käsin veistetyistä laudoista. Niiden alla kulkevat niskapuut joten lautoja ei tarvitse operoida erikseen. Silti voi tulla ongelmapaikkoja eli joudun kirvesmieheksi. Lattian niskat ovat tuettu maata vasten useilla kivipysteillä. Tietää aitan alla konttaamista. Pitää muistaa ostaa hengityssuojia. (Se että kivijalat, aitan runko sekä lattia, ovat maavaraiset ja aiheuttaa, pitkällä aikavälillä, kallistumia. Myös maalaustöitä on tekemättä.

Liiteri-varasto-huussi-yhdistelmä
Vaati uuden katon. Mietittiin että laitammeko läpikuultavan lasikuitulevyn katoksi. Se ei keräisi niin paljon kariketta kuin peltikatto joka, juurikin karikkeen kertymisen vuoksi, oli hiljolleen ruostunut ja ryhtyi vuotamaan. Uretaanilla paikkasin pahimmat lävet. Ei puuhaa siinäkin riittää. Pitää ostaa pressu jos on katonvaihdon aikana pelko sateesta. Pysyy klapit ja huussi kuivempina. Aiemmin jo oikaisin rakennuksen kivijalat, nekin maavaraiset, sekä varaston puolelle laitoin lattian. Materiaalit olivat halvat siksi että sain yli jääneet lattialevyt lahjaksi Kerholtani kun rakensimme sinne toisen kerroksen ajanvietteen ja ravintolapalveluiden tueksi. Prätkät ja niiden huoltotilat alakerrassa ja ylhäällä muu viihde.

Karusellihuussin ympäristön kunnostus ja siistiminen on tekemättä.

Muutakin laitettavaa
Karusellipöntön takana näkyy alkuperäisen huussin tyhjennysluukun yläosa. Se vaihtuu asiallisempaan seinämateriaaliin josta ei näe läpi. Myös seinille pitää tehdä siistintää sekä maalaus. Kun karusellipönttö tuli tontille niin ihmettelin miksi ei ole kannessa kahvaa. Rouvan tuomasta viinipullosta käytin pääosan eli korkin huussipuuhailuun. Jos karuselliämpärit nostaa pois niin itse pönttö on hyvin kevyt eli voin nostaa sen pois tilan viimeistelyn ja maalauksen ajaksi. Tuskin maltan odottaa... Nätit paneelit, tai...

Huussin kirjahylly
Pitää laajentaa. Vanhat aikakausilehdet kuulunevat vakioasioihin. Ehkä jotain rikosdraamaa tai kauhutarinoita voisi olla hyllynkulmalla. Pysyy vatsakin vilkkaana. 

Itsellä ei niin väliä
Kas kun olen eläkkeellä ollut jo vuosia. Vaan useimmat kaverini ja osa lähisukulaisista, eivät ole vielä eläköityneet. Mielellään voivat tulla aittamajoitukseen tai jos tulee oikein monta samalla kerralla niin järjestän tiipii-teltan parkkialueen kulmalle. Muualla tontilla kun ei ole tasaista. Joko kivikkoa, kalliota tai sen päällä olevaa hiesua joka kasvattaa puolukkaa, juolukkaa, mustikkaa ja muuta varpukasvikkoa. Ei ole tarvinnut nurmikkoa hoitaa kun sitä ei ole.

Joutavampaa
Soutelu tai sähköperämoottoriajelu järvellä. Onginta myös. Sitä ennen veneen pesu sillä venevajaa ei ole vaan paatti on nurinperin rantöyräällä. Alueen polkujen ylläpito ja parkkipaikan siistintä. Pyrkivät kasvamaan umpeen koska paikalla käydään vain muutama viikko vuoteen. Vaikka mökki on rinteessa olen tehnyt mökkialueesta esteettömän esimerkiksi pyörätuolin käyttäjälle. Tosin reitti on pitkähkö. Huussin suhteen, jos haluaa esteettömän, sen lattiapinta-ala pitäisi kertoa kolmella. Toistaiseksi ei ole suunnitelmissa. Itsekin täytän syksymmällä mielenkiintoisen ikälukeman: 69. Ei ole tarmoa niin kuin oli kaksikymmentä vuotta sitten. Vaan olut maistuu. Toki viinikin. Erityisesti hellepäivinä. Siinä onkimisen ohella tai vain puuhaamisen virkistyksenä.

Vieraat ja tutut
Enimmäkseen jälkimmäisiä. On mukava saada seurakseen kesälomalla rentoutuvia ihmisiä hyvän mökkiruoan kera. (Uunikalaa, makkaraa nuotipaikalla ja leikkeleitä grillissä.) Vaan ei koko ajaksi. Välillä pitää hyödyntää alueen hyvin tasokasta kahvilaa, viihteellistä ravintolaa jossa myös majoitusta ja, tietenkin,  paikallista olutpanimoa.) Kylän keskellä kulkee koski ja sieltä löytyy melkoisen vanha luonnonkivikaarisilta ihan keskustassa. Sale löytyy myös. Laivaranta Saimaalle löytyy kun seuraa sillankupeelta tietä joen alajuoksuun päin.

Hyönteiset
Erityyppisiä "mettiäisiä" eli hyönteisiä on alueella mutta ei erityisesti Mökin ja järvenrannan välisellä alueella kun siinä ei ole kasvustoa tai soita liki muutamaa isoa mäntyä lukuunottamatta. Useimmat lehtipuut tontilta on kaadettu aikoja sitten. Itse olen kaatanut vain yhden koivun kun se ryhtyi kallistumaan itsekseen huonoon suuntaan. Saattoi luminen talvi edesauttaa. (Toki leppiä, pajuja ja muita rantapuita, vaikkakin pieniä, on tullut raivatuiksi useita. Pari ränstynyttä kuustakin pääsi takkapuiksi.)

Ennen kolme kertaa suvessa
Kun kumpikin olimme työelämässä niin vapaat sattuivat, useimmiten, vain viikonlopun mittaisiksi. Alkukesästä yksi, pitkähkö viikonloppu, keskikesällä viikko tai kaksi ja syksyllä viikonloppu. Joka reissulla tuli edestakaista matkaa liki tuhat kilometriä. Kulku Tampereelta ei ole suora mitään kautta: joko Savonlinnan tai Heinäveden kautta. Jälkimmäinen hieman lyhyempi matka mutta kestää pidempään. Matkalla myös lossi. Ennen kulki autolautta Päijänteen yli joka lyhensi matkaa Savoon merkittävästi. Vaan ei enää vuosikymmeniin. Lautalla saattoi kahvitella tai nauttia vaikka teräviä jos ei ajaa tarvinnut.

Pakettiauto on avuksi
Ehdoton mökkireissuille: mahtuu tavaraa mennen tullen, asiointi lähimpään kauppaan on useita kymmeniä kilometrejä. Rakennustarpeiden ja muiden kuljetusten, paitsi ei henkilökuljetuksia kahta enempää, sujuminen on onnistunut oikein hyvin. Paikalliselta sahalaitokselta saa rakennus- ja remonttitarpeita mutta jos maalia tai muuta erityistä haluaa niin sen hakuun pyrkii kulumaan liki päivä kun pitää taivaltaa Savonlinnaan asti.

Vakiohommat joka vuosi
Edellämainittujen lisäksi räystäskourujen tyhjennys neulasista, risuista ja kävyistä. Aina jotain korjattavaa. Eli viihdyn hyvin. Toki osaan maata laiturillakin mutta aikansa kaikella. Sauna lämpiää usein. Laitoin, aikoinaan, appiukkovainaalta perityn kiukaan kuntoon. Palveli yhden suven. Sitten sain lahjaksi kiukaan joka palveli aikansa. Myöhemmin sain lahjoituksena Kerholtani melko hyväkuntoisen kiukaan. Tein hieman paremman asennuksen ja siirsin kuumavesisäiliön kiukaan sivulle. Vaati hieman peltihomma sekä vähän hitsausta. Eiköhän se pelaa vielä muutaman suven.

Viimeksi asentamani kiuas ja kuumavesisäiliö upotuksessaan vasten kivitilaa.

 

Peltihommia ja muurausta

Kiukaan ja vesisäiliön asennukseen meni aikaa ja metallin työstön sekä hitsauksen vuoksi piti sauna kastella riittävästi. Tälläkin kertaa otan hitsausvälineet mukaan. Vaan muuraushommia ei lie tarve tehdä. Minun aikani ylläpidossa tämä on kolmas kiuas. Kyläsepän tekemä kiuas ruostui hiljalleen. Tilalle sain veljeltäni ehyen kiukaan ja se kesti muutaman vuoden ja kuvassa oleva aloitti kolmannen kautensa. On hieman isompi kuin edeltäjänsä ja antaa leppeämmät löylyt kun kivipintaa on enemmän.

 

Kuvassa

Saunanurkkaus näkyy osittain. Saunassa on myös suihku painevedellä joka on järvenlämpöistä. Yllä, kuvassa vasemmalla, näkyy pesu ja suihkutilan kulma. Toisaalta: järvi on ihan rannassa. 

 

Kiukaan huolto

En ole expertti mutta tyhjennän tulipesän ja tuhkalaatikon talven ajaksi ja jätän hormin pellin hieman raolleen. Keväällä käyttöönotto rauhallisella lämmityksellä että talven aikana kertynyt kosteus poistuu hormista eikä vesi halkaise niitä jos lämpötila nousisi äkisti. Kivet nostelen pois myös sillä hyvilläkin kivillä on tapana hieman murentua. Se "hiekka" pois kivitilan pohjalta, kivet nätisti latoen paikoilleen ja pikku tuli pesään. Myöhemmin illalla voi jo nostaa lämpöä ja saunoa. Vesisäiliö pitää tyhjentää talven ajaksi. Viemärissä ei ole vesilukkoa eli ei huolta jäätymisestä. Keittiön pesualtaan alla on haju- tai vesilukko, kuka sitä mitenkin nimittää. Se pitää avata ja tyhjentää talven ajaksi. 

 

Vesihuolto 

Koskee vesipumppua. Irrotan sen syksyllä, tuon autotallin lämpöön ja asennan jälleen keväällä kesän käyttöä varten. Vettä menee kuistin laidan erilliseen hanaan sekä saunaan ja keittiöön. Veden lämmitys tapahtuu sähköhellalla tai kiukaan yhteyteen sovittamaani säiliöön. Vain kaksi isompaa hommaa: vesijohdon vetäminen kauas järveen hieman syvemmälle ankkuroiden ja sama syksyllä toisinpäin. Hankin kompressorin vesipumpun painesäiliön paineen nostamiseen. Kompressoria tarvitsen muuallakin.

 

Lauteet

Ostimme muutaman metrin rautaista U-profiilia ja rakensin niistä lauderungon ja hitsasin sen kasaan saunassa. Vanhan lauteen istuinlaudat tuli hyödynnettyä. Ovat haapaa. Rappuihin käytin muuta puuta. Laudetta, kokonaisena, ei saa saunasta ulos purkamatta. U-profiili siksi että putkea ei saa, kovin helposti, maalattua sisäpuolelta. Miranolia vetelin pintaan. Nämä korvasivat aiemmat puulauteet joihin oli jo aika purrut. Niilläkin istuen olen saunonut appiukon kanssa useita kertoja. Sittemmin hän edesmeni. Anoppikaan ei, enää, juuri Mökillä käy. Vaimon sisaret joskus. Mutta kavereita ja sukulaisiamme poikkeilee viikonloppuisin. Silloin on grillifestivaalit. Toki asianmukaisten virvokkeiden kera.

Uudet lauteet

Tämä on uusi asia eli vasta kolmannet lauteet aikanani sillä Appiukko ennen edesmenoaan kunnosti vanhat puulauteet jotka, sittemmin mätänivät. Tein pikaisesti uudet lauteet vanhojen mukaan, osin vanhoista mutta käyttökelpoisista osista. Vaan nekin kuluivat joten metallimiehenä hitsailin teräsprofiilista uudet lauteet. Ovat olleet käytössä useita vuosia. Heinäkuun 17 päivä -26, saamme uudet lauteet samalle, vanhalle teräsprofiilirungolle jolle tein aiemmatkin lauteet mutta, silloin osin, vanhoista puuosista. Nyt tulee koko-leppäiset lauteet vanhan teräsrungon päälle. Mielenkiinnolla odotan että pääsen rakentamaaan.

 

Vanha lauderunko ja uudet laudelaudat

Läheisestä puutavaraliikkeestä haimme laadukkaat ja "oksattomat" tervaleppälaudat. Vanhat laudat odottavat kohtaloaan. Melko rivakkaan sain ruuvailluksi laudelaudat teräsrunkoon. Rungon hitsailin kasaan jo vuosikymmen sitten ja siihen laitettiin, pääasiassa, vanhan lauteen laudat (Kuva alla) ja rappuihin jotain muuta puuta jota oli appiukon jäljiltä jäänyt varaston katon alle. Mielestäni sain lauteet melko siistiksi kokonaisuudeksi. Silloin.

 

 

 Vanhat, sekalaiset, laudelaudat olivat jo hieman käyneet iälle ja taipuilleet.

Lauderunko oli hyvässä kunnossa ja valmiina uusiin puihin.

 

Teippaukset ja nyörit

Teippaukset tein vain siksi että sauna on ahtaahko ja kiukaassa sekä lauderungossa on terävät kulmat kun vesisäiliö on muualla tilantarpeen vuoksi ja lauderunko paljaana. Nyörit ovat vakiokamaa ja samalla koristeellisetkin, jos niin haluaa ajatella mutta lähinnä siksi että metallirunko säilöö lämpöä eli voi olla kuuman tuntuinen. Eli niissä kohdin on eristeenä nyöriä joihin saattaa jalka, käsi tai muu henkilöuloke yltää. 

 

Uudet lauteet vielä sisäänajoaan odottelemassa. Istumaseudun alla käytämme pellavaliinaa saunoessa.

 

Etuala

Portaiden edessä on pesutila. Sen seinässä on hana ja siinä suihku. Kerrallaan on tilaa noin yhdelle, aikuiselle henkilölle. Varsin hyvin on riittänyt ja kun järveen on matkaa vain muutama metri niin pesu- ja huuhteluvaihe voidaan toimittaa siellä. Eikä, toistaiseksi, kukaan ole polttanut nahkaansa vaikka kiuas on melko liki.

 

Saunatonttu

Hän ei ole juuri ollut vaivaksi. Vaikka, tällä kertaa, onkin feminiini. Mielenkiintoista seurata kelpaavatko uudet laudelaudat hänelle. Toistaiseksi on ollut hiljaista. Ei kummallisia naputuksia tai narinaa.

 

Lauteen ruuvit

Ovat liki kaikki ruuvatut alhaalta päin eli eivät ole kuumia kohteita lauteen yläpinnassa. Vain lauteen etulaudassa on kolme ruuvia joiden upotetut kannat vielä peitän puutapeilla kunhan saan aikaiseksi. Koska laudepuutavaraa oli juuri sopivasti jäänyt yli niin tein niistä telineen ämpäreille ja vadeille lauteen alle. Mutta en koko pituudelta että ilmalla on helppo kulkea löylynheiton jälkeen ja sauna kuivuu tehokkaasti kylpemisen jälkeen.

 

Lauteen istuimen alla 

Otin muutaman metrin ylimääräistä laudelautaa mukaan. En siksi etteikö aiempi, liki raakalaudasta tehty astiataso olisi kelvannut mutta arvelin että näin olisi paremman näköistä.

 

Paikallinen seppä

Hän on rakentanut joitakin ratkaisuja mökille kuten tuon yllä näkyvän vesisäiliön kun vielä hommia teki. Haponkestävää terästä. Käytännössä ikuinen. Sittemmin, toinen seppä, eli Savonlinnan Seppä - Teppo on tehnyt erilaisia koriste- ja käyttöesineitä joilla hoidellaan takka-asiat ja vähän muutakin.

 

Seppä - Tepon takomat makkaratikut sekä takan ja tulipesien siistimisvälineet telineineen. 

Muurin maalaus

Alkuperäinen muuri oli hieman nuutuneen näköinen ja osin likaantunutkin alapäästään. Pesimme harjoilla muurin ja kuivettuaan pensselöimme laastille tarkoitettua maalia. Siitä on, kohtapuoliin, kymmenisen vuotta. Kokolailla siistinä on pysynyt. Lattiaa olen pessyt painepesurilla mutta pienellä paineella. Hieman huokoiseen laastivaluun kun iskee, jos on kosteaa, jotkin sienilajit ja ne kohdat ruskettuvat. Saunan ikkuna on pidettävä auki muulloin mutta ei saunoessa.

 

Syyskeikka

Yleensä syyskuussa. Silloin käännetään vene nurin, kerätään ulkokalut varastoon ja saunotaan vuoden viimeisen kerran mökillä. Toivoakseni on kohtuusäät. Lähtiessä laitetaan säpit ja lukot kiinni. Huussi on kulkijoiden käytettävissä. Kompostori elää onmaa elämäänsä. Sen suhteen on kaksi suvea, yhteensä hieman yli kaksi kuukautta, plus satunnaiset viikonloput, on kerännyt sen verran biomassaa että pystyy pitämään lämpöä yllä. Siinä biojäte muuttuu mullaksi, hiljoksiin. Pitäisiköhän tontille perustaa pikku viljelmä?

Varmaan vielä jotain...

 

Kerroin

Poikkesin paikallisen terassilla
Ikäjakautuma oli myöhäisteineistä meihin ikämiehiin ja yhtä naista unohtamatta, sellainenkin poikkesi. Siinä ainoa häiriö illan mittaan. Kerrottakoon että Saluuna on ollut kiinni jo pari vuotta mutta terassi on ja saman talon päädyn yhdestäkoosta löytyy markettihintaiset antimet. Edullista. (Jokunen vuosi sitten, läheisellä luonnonsuojelualueella, väitettiin olevan yksityinen tislaamo, Tontille en osannut. Harmi. Vaan alue pienine koskineen on ihan ok lähiretkeilyyn. Melkoinen vuorikin lähistöltä löytyy vaan sen laelle on kasvanut männikkö niin kovasti että näköalaa Pyhäjärvelle ja sen takana Pispalanharjulle ei enää juuri ole. Vaan retkimakkaranpaistolle nuotiopaikka. Omat klapit mukaan niin homma toimii.)

Perusjuttuja
Kuten politiikka, kuten lähiöissä on tapana, sekä muut asiat jotka liittyvät perheisiin, työtilaisuuksiin, asuntoihin, vxxxxmaisiin naapureihin, autopaikkojen ja autotallien puutteeseen ja muihin pikkuasioihin sekä ammatteihin että muihin yhteiskunnallisiiin aiheisiin. (Niin jos sähkötojotalla ajellaan ja rouvan pikkumersu seisoo kadun varressa niin sellaista perhettä saattaa joku asukas mainita keskituloiseksi. Ehkä, jopa, vauraaksi. (Voinpa kerrankin kertoa että minulla ja rouvallani on oikein mukavat naapurit. Morjestetaan mutta se lie rasittavinta naapuruussuhteissa. Toki mukaviakin on mutta harvassa.)

Sitten kysyttiin
Nuori mies, arvioisin että yli kolmikymppinen ja tiesin että perheellinen, kyseli että mitä olen puuhaillut. Kerroin että jokusen vuoden eläkkeellä. Kysyi että mistä olen kotoisin, kerroin että naapurikunnasta. (Nyk. kaupunki) "Miksi olet täällä" -kysyi hän. Kerroin että eläkkeellä ja asuntokin pitää olla. Sain köyhän tittelin. No, jotain jää säästöön, Kesäkin on alkamassa ja bensa maksaa...) Alueella on kohtuulliset vuokrat. (Vaan näyttää että kohta ei ole kuin tulevat entiset vuokratalot remonttiin ja sitä myöden omistusasunnot jossa olemme asuneet jo liki kymmenen vuotta,. (Sittemmin, jo osin, asunnot ovat myydyt yksityisille ja kiinteistöyhtiöille.) (Tiedä sitten jos asuntojen omistajat eivät pidä asuntojen, nykyistäkään, statusta yllä niin miten käy...)

Vaihtelua
Seitkytluvulta olevat asunnot menevät peruskunnostukseen ja hinnat alkavat olevan "kohdillaan" eli niistä tehdään "laatuasuntoja" omistuskäyttöön. Muistan, kölli-iässä, kun näitä taloja rakennettiin ja siihen liittyi, ehkä Suomen merkittävä yhteiskunnallisesta murroksesta johtuva sisäinen liike joka toi viisikymmenluvulta maaseudulta paljon väkeä, perheineen, kaupunkeihin. Muuttajat pääsivät kohtuupalkattuihin töihin ja ostivat omistusasuntoja juuri valmistuneista lähiöistä. Näiden talojen käyttöajaksi, silloin, arveltiin noin kolmeakymmentä vuotta. Asia ei toteutunut. Alueella, en voi valittaa vaikka toisiakin näkökohtia on, on myös paljon uusia tulokkaita. Montaa kieltä ja väriä. Juuri tähän alueelle ei värimuutoksia ole kovin monia ilmennyt sillä suurin osa edeltävien sukupolvien jälkeläisten lapsista on jäänyt alueelle. Nyt jo, osa, heistäkin ovat jo jäämässä eläkkeelle. Sitä remmiä minäkin olen ja nautin, enimmäkseen. Lähiössä on myös tilaa ja kaksi laajaa luonnonsuojelualuetta ihan liki. Pärrinkoski ja lisäksi pari muuta luontokohdetta. Lisäksi pitkiä vaellusreittejä. Muutenkin Tampereella on runsaasti retkeilykohteita ja patikkapolkuja. (Vallankin Teiskossa.) Ihan umpiluonnossa ja kaukana asutuksesta. Osassa myös palveluita. (Ei edellämainituissa,) Vaan mukavia rantaravintoloita, suviaikana, on. Teiskossa, Ylöjärven Kuljussa ja Kurussakin. Saati Vaskivedellä, Ruoveden satamassa ja monessa muussa mestassa mukavia ruoka- ja juomapaikkoja. Pirkanmaalla taitaa olla "metsässä" likimain parikymmentä ravintolaa jos ei lasketa keskusta-alueita. Joissain niistä voi tavata minutkin. Ehtoolla.

Erittäin miellyttävää
Ei nämä elementtitalot ole kauniita (Rakennusyhtiö "Vilu & Nälkä" eli Mattinen & Niemelä oy tuotti nämä pytingit. Pitkäaikainen ystäväni ja kavereideni isä oli M&N:nnän rakennusmestari. Sieltä tietoni. (Kaksoispoikansa olivat hyviä ystäviäni kuin myös Mestarin tytär. Valitettavasti elämämme ovat vieneet ihan eri reiteille. He akateemisiin hommiin ja itse tekniikkapuolelle. Ensin autohommiin ja sitten ilmailuun ja siitä avaruusalustekniikan pariin.) Nyt jo toistakymmentä vuotta asuneena Peltsulla. Vuokraisännän taustoista en ole kysynyt vaan varma voinen olla että heidän vanhempansa ovat tulleet hieman kauenpaa "tontille" ja nykyinen perijä on tyytyväinen. Niin olemme mekin, Muutaman vuoden päästä, aika näyttää. Kun Rouvani eläköityy niin muutamme muualle jos minusta on silloin siihen.

Miksi Mansessa rakennettiin
Asiasta viisastuttua: ankara asuntopula, Tampereella, syntyi sotapakolaisista ja -veteraaneista perheineen merkittävä yhteisö. Vaan se ei ollut tähän verrattuna kovin vakavaa, vaan Tampereelle syntyi "moderneja" asuinalueita kauppoineen ja muine palveluineen, suorastaan umpimetsään ja peltojen päälle, lukuisia kaupungin ympäristöön ja monilla paikoilla kävi niin että vanhaa asutusta purettiin uuden tieltä. Itse en tätä kokenut mutta kuulin kerrottavan että levotonta on ollut. "Kölli-ikäisenä näitä asioita sain tietooni mutta en osannut olla hengessä mukana kun liike "torpasta tornitaloon" toteutui. Sentään lähiöissä, monen kilometrin päässä taajamista syntyi, varsin asiallisia rintamamiestaloja niin sanotulla "hartiapankkiperiaatteella". Osa on purettu mutta suurin osa, remontoituna, jatkavat asuntoina kaukana keskustasta.

Ehkä vielä kerron miten maalla oli silloin...

Bensiini ja etanoli moottoripyörän polttoaineina

 

Bensiini
Sitä ei taida saada puhtaana kuin apteekista. (Litrahinta varsin korkea.) Muutoin se on eri polttoaineiden ja, jopa, bensiininä myytävän, jopa vettä sisältävän, seospolttoaineen pääainesosa puhekielellä. Perinteistä bensiiniä ei enää saa bensiiniasemilta vaan aina on "petäjäistä" eli etanolia joukossa.

Puilla ja öljyllä (Lievästi asian sivusta)
Ei kulkemiseen tarvita bensiiniä, dieseliä, etanolia, kaasua tai ydinvoimaa. Koivuklapit ja vesi ovat hyviä ja edullisia tehonlähteitä. Puuta polttamalla ja vettä lämmittämällä ovat monet kulkeneet jopa merien yli. Kun koivuklapit on korvattu öljyllä niin voimakoneen hyötysuhdetta on parannettu. Koneen koko pienenee. Liki joka vuosi ajelen Tampereelta Virroille ja takaisin eri menetelmillä. (Virroilta, samaa vesistöä, kanavan kautta Toisvedelle, pääsee Etelä-Pohjanmaan liki. Toisvesi on on kaksihaarainen ja pitkulainen vesistö Virtojen ja Liedenpohjan välillä. Itäisempi haara on hieman lyhyempi mutta eri suuntaan.) Aidosti puulla toimivia aluksia on myös. Lapsena kulkiessani myös isommat höyrylaivat olivat puusta saatavan energian varassa Kuten Pohjola ja Tarjanne. (Höyrylaiva Kuru ei tullut minulle tutuksi kuin tarinoista.) Koska äitini oli Pohjanmaalta (Nykyään Virrat on osa Pirkanmaata.) Lapsuudessani kuljettiin laivalla. (Äidin kuusi veljeä olivat oikein mukavia. Siskoistaan vain kolmeen tutustuin syvemmästi. Onni-vaari oli toiminnan mies. Ehkä häneltä olen perinyt sepän kyvyt. Tai, ainakin, halut. Vaari puuhaili raudan ääressä, minä, teräksen ja alumiinin. Etenin aika pitkälle metallien parissa: avaruusaluksia kokoamalla ja hävittäjälentokoneiden valmistamisessa.) Arvatkaapa: tamperelaisessa baarissa nuori mies kysyy että mitäpä ukko on duunaillut? Jos kerron niin porukka häipyy ympäriltä. Niin kävi tänäänkin. Parempi dokailla kotioloissa. Ei ole Rouvastakaan, tämän jutun kirjoituksen aikana, ihmeenpää haittaa. On hieman kuumeinen ja huilii.

Riippuu pyörästä
Kaasutinpyörissä voi käyttää etanolia jos kaasutin säädetään asianmukaisesti. Vaan sitten ei voi ajaa moottoribensiinillä mutta sillä "välimallin" etanoli-bensalla kyllä kun suutin on isommalla. Johtuu bensiinin sisältämän etanolin määrästä. Jutun lopussa on muutakin polttoaineista.

Digitaalisen moottoripyöränohjauksen hallinta
Pitää löytää tie ohjelmointiin. Muutamat valmistajat ovat suojanneet tämän mahdollisuuden liki täysin. Vai huolloilla on pääsy. Kannattaa koittaa lahjoa... Itse olen säätänyt useamman moottoripyörän ruiskutusta ja sytytystä. Se ei ole kovin vaikeaa jos on käynyt alan koulut ja hankkinut kokemusta. (Myös innostus asiaan on merkittävä. Asiaan vihkiytyneet ovat vaurastumassa,) Vuosien mittaan on polttoaine muuttanut energiasisältöään. Siitähän ei laskuteta mittarilla vaan kylmästi litroilla vaikka koko ajan energiatiehyttä, hiljalleen, heikennetään eli litrahinta pysyy ennallaan mutta hinta nousee ja teho laskee...

Petäjäistä
Bensiiniä ei mikään firma, myy kukaan missään sellaisenaan. Sisältää muutakin. Nimike "petäjäinen" on puutuotannon oheistuote. Pääasiassa karkeaa alkoholia jota tuottavat selluloosatehtaat. Olen maistanut sekä kotipolttoista että Ab Alko Oy:n tuotteita ajoittain. Ensinmainittua Etelä-Pohjanmaalla ja Uudellamaalla tuottavat janoisille. Kiitollisuudella vaikka veron osuus on korkea. Jos minulta kysytään, näen että väkiviinan käyttö vähenisi ja kansanterveys paranisi jos alkoholi olisi halpaa tai sitä voisi käyttää, tai, jopa, keitellä "omaan käyttöön". Ei heti mutta ajan kanssa. Monopolit ovat ahterista. Oma kokemukseni on asuessani eri Etelä-Euroopan maissa. Aina tuli työt tehtyä. (Italiassa, kokoonpannessamme, kaiman kanssa, erästä avaruusalusta, kävimme tehtaan ruokalassa ja siellä oli aivan avoimesti tarjolla alkoholia. Terävien ohella kahta viinityyppiä. Vaan hommat tehtiin. Silloin olin ensin Valmet Lentokoneteollisuuden ja sen jatkajan Patrian hommissa. Yllätys itselleni on että varsinaista portilla puhallutusta ei ollut kuten Kuoreveden tehtaalla.) (Sittemmin en ole Kuorevedelläkään joutunut puhallutettavaksi silloin kun oli avarruusalusosastolla. Saati monessa muussa mestassa Italiassa, Saksassa saati Belgiassa.) (Toki muitakin maita oli joissa työn vuoksi tuli poikettua ja hoitamassa että homma toimii.) Hallin Janne oli tuttu iltamesta.

Kaikki käyttävät
Etanoli on osa mukana nykyisten, kaupallisten, polttoaneiden vakioaineita. Käytännössä sen käyttöä on vaikea välttää. Asia ei ole erityisen haitallinen. (Moottorietanolia ei pidä juoda. Aktiivinen käyttö johtaa monttubileisiin.)

Sopeutuminen
Vanhat ruiskupyörät säädettyinä ja nykypyörät voivat käyttää kaikkia seossuhteita etanolin ja bensiinin suhteen. Vaatii, vanhoissa ruiskupyörissä, runsaasti säätöjä että hyvä tulee. Käy kätevästi ottamalla tietokoneella, asianmukaisella ohjelmistolla, yhteyden moottorinohjausyksikköön. (Tarvitaan myös kytkentäkaapelit.) Uudemmissa, Lambda-takaisinkytkennällisissä peleissä, moottori toimii hienosti, takaisinkytkennän ansiosta. Itse puuhailin tätä parikymmentä vuotta sitten hiukan vaivalla vaan oletan että nykysäätäjälle homma on hanskassa. Toki, pohjatietona, pitää olla miten moottorinohjaus toimii ja reagoi eri toimintohin. Se ei lie kummoinen ongelma. Itse olen ajanut merkittävissä määrin moottorietanolilla. (Mittarissa on polttoaineen hinta joka houkuttaa mutta voin kertoa että etanolia käytettäessä sitä kuluu enemmän kuin bensiiniä eli etanolin edullisuus ei ole se mikä polttoainemittarilla näkyy. Vaan maailma pelastuu.)

Aikansa kutakin
Ruiskutuspyörissä on ikäkausieroja. Bittimäärät ja antureiden määrä. Vanhempien ruiskujen säätäminen etanolikäyttöön vaatii moottorinohjauksen uudelleensovittamista. Käytännössä ohjelmoidaan ruiskutus ja sytytys sopivaksi etanolikäytölle. Perusohjelmointi on varsin selkeää. Jotkin valmistajat ovat estäneet ulkoisen käsittelyn. Silloin mennään merkkihuollon varassa.
Ruiskutuspyörä jossa on nk. kylmä lambda-anturointi eli takaisinkytkentä toimii kyllä etanolilla mutta käynnistämiseen tarvitaan lisärikastusta. Joissakin pyörissä sellainen onkin. Tai merkittävä osa polttoaineesta on bensiiniä ja loput etanolia. Nykyisin "bensiksen" mittareista saa polttoaineita joissa on eri sekoitussuhteita bensiinin ja etanolin osalta. 
Uudemmat ruiskutuspyörät, joissa on lämmitettävä lambda-takaisinkytkentä, soveltuvat suoraan etanolin käyttöön. Ei tarvitse säätää vaan voi käyttää mitä tahansa bensiinin ja etanolin seosta. (Oletan että ko. moottoripyörien omistajat tietävät nämä asiat. Itse ajan jo ikääntyneellä Guzzin 1400 Californialla ja jos matkalle sattuu, tankin vajaana ollessa, etanolipumppuasema niin tankaan.)

Omassa pyörässäni ja muiden
1400 California on avoin säätämiselle kenella tahansa. Toki säätökohteita on merkittävä määrä. Useita kymmeniä. Toki säätöohjelmisto tarvitaan. Esimerkiksi: kun ruiskutuksen määrää muutetaan pitää ymmärtää että myös ruiskutuksen ajankohtaa pitää säätää siksi että polttoaineen palamiseksi että tehoa myös tulee. Lisäksi eri lämpötilan ja kierrosluvun suhteen vaikuttaa. Ilman saanti riippuu kuinka paljon polttainetta tarjotaan. Toisaalta: olen huomannut että monet motoristit "oikaisevat". Tyypillistä on ruiskutuspaineen nostaminen: kuvitellaan että polttoaineen lisääminen nostaisi tehoa. Pikkuisen voi parantua mutta silloin ollaan päästörajojen ulkopuolella ja matkamotoristin näkökulmasta pöljää nykyisillä bensan hinnoilla. Lisäksi liika polttoaine aiheuttaa, pidemmällä aikavälillä, konevaurion. Moottorinohjaus ymmärtää: ilma - polttoaineseoksen määrän, kuormitustilanteen eli kaasukahvan asennon mihin ruiskutusyksikkö reagoi sekä moottorin kierrosluvun. 

Ikää on
Polttomoottori on peräsin 1800-luvun lopulta. Merkittävä kehityshistoria vaan periaate on edelleen sama. Saatan palata aiheeseen joskus. Mökille en ota pariksi kuukaudeksi puhelinta tai tietokonetta mukaan. Riittää kun linnut metelöivät ja kala käy koukkuun. Ties mitä keksin...

Laadut 
95E10: Sisältää enintään 10 % bioetanolia. Sopii moniin bensiinikäyttöisiin moottoripyöriin. (Pyörän käsikirjassa lie maininta onko polttoaine sopivaa kyseiselle moottorille.)
98E5: Sisältää enintään 5 % bioetanolia. Sopii kaikkiin bensiinikäyttöisiin moottoripyöriin. (Muun tyyppisen, "Vanhan Liiton" polttoaineen saatavuus on hankalaa nykyisin.)
RE85: Korkeaseosetanoli (korkeintaan 85 % etanolia) Sopii moottoripyöriin jotka ovat muunneltu etanolikäyttöiseksi tai joissa on jo vakiona aktiivinen "kuumilla" lambda-anturoinneilla varustettu pakokaasujärjestelmä. "Peruslambda" tekee kohtuullisesti hommansa mutta ei kerro sitä ajajalle ja on riippuvainen pakokaasun lämpötilasta.

Sekakäyttö
Sujuu ongelmitta riippumatta niissä pyörissä joissa lämmitettävä (Tai lämmitettävät.) lambda-anturi(t). Riippuu pyörän rakenteesta ja usein sylinterien ja pakokanavien määrästä. Omassa pyörässäni, V2-moottorinen kaksipakokanavainen pakoputkisto ja sen kaksi "kuumaa" lambda pitävät huolen että polttoaineen ja ilman suhde palotilassa on palotapahtumalle optimi. Tai, ainakin, liki. Voisi siis ajaa millä bensiinilaadulla tai etanolilla millä seossuhteella tahansa. (On olemassa pyörämalleja joissa lambda-anturi on omassa pöntössään valvoen kaikkien sylinterien päästöjä ja säätää sylinterien pakokaasun laatua. Se ei kerro sylinteritoiminnan eroja. Ruiskutuspyörissä, kunnossa ollessaan, ei ole merkityksellistä.)

RE85
Ominaiusuus on että sen haihtumislämpötila on korkeampi kuin bensiiniin. Siksi pakkasella voi olla käynnistysongelmia. 

Jos on vikaa
Lambdamittaus, jos se on vain yksi-sylinterikohtaista, kertoo välittömästi että homma menee metsään ja missä. Monisylinterisen moottorin mittaus, jos haluaa olla viimeisen päälle tarkka, on tehtävä joka sylinterin päästöistä mittaus erikseen.

Vähintään viisi prosenttia bensaa
Bensiinillä etanolin joukossa on tarkoitus että hankalammissakin olosuhteissa käynnistyminen on varmaa. Kylmällä etanolilla on pitkähkö hörystymisaika joten bensatilkka joukossa takaa käynnistymisen viileissäkin olosuhteissa.

Etanolin ominaisuuksia
Etanoli sisältää vettä kuten kaikki alkoholit. Se on sitoutuneena alkoholin kanssa eli se ei aiheuta korroosiota kovin helposti. Sen sijaan vesi bensiinin joukossa voi olla haitaksi kovastikin. Toisaalta, jo 5% etanolimäärä sitoo vettä varsin hyvin eikä siitä ole haittaa myöskään moottorin palotiloissa. Vesi kun kuumassa laajenee niin vääntömomentti kasvaa hieman. Mutta liioitella ei passaa. En käyttäisi runsasvesipitoista polttoainetta harvoin tarvittavan ajoneuvon käyttöön.

Moottorin sisällä 
Veteen sitoutunut etanoli palaa erittäin puhtaasti ja siihen sitoutunut vesi, joka höyryksi palotapahtumassa muuttuu, pitää palotilat hyvin puhtaina. Siihen riittää varsin pienikin määrä etanolia mutta runsaampi määrä on tehokkaanpaa. Niin puhdistuksessa kuin myös tehonlisänä. Vääntö kasvaa ja kiihtyvyys paranee. Toki vain pienellä osuudella mutta kuumassa koneessa tehokkaasti. (Vääntömomentin kasvun huomaa kyllä jo ajoon lähtiessä.)

Ajelen etanolilla
Toki joka reissussa ei ole tarjolla etanolia (RE85) sillä jakeluasemia on harvassa. Kotinurkilla on yksi joten noin sadan kilometrin sätellä pystyn operoimaan jäämättä tielle. (Toki voin tankata perusbensaa.) ABC ja St1 -asemilla, yhteensä, on noin kaksisataa tankkauspaikkaa maassamme. Naapurimaista en tiedä. Jos ei satu kohdalle niin tankaan bensiiniä eli 95 E10 -lientä. Jos tankkaa pelkkää RE85-laatua niin huomaa että sitä kuluu enemmän kuin bensiiniä samalla matkalla.

Vaan viileällä säällä
Pidän etanolin käytölle alarajana 18 - 20 astetta Celsiusta ulkoilmassa eli sen kylmemmällä säällä en ryhdy etanolia polttamaan ilmajäähdytteisessä moottorissa sillä se palaa varsin kylmänä. Moottori ei lämpene tarpeeksi. Toki moottoriöljyt ovat kehittyneet mutta niiden optimaalinen lämpötilahaarukka on 90 - 120 astetta. Kylmällä säällä ajan 95 E10-polttoaineella ja vasta helteellä etanolipitoisemmalla gasoliinilla. Lisäksi etanoli palaa rivakasti eli moottorin syke on terävämpää. Myös pakoääni on "rouheampaa". Se mitä matkassa menettää korkeamman kulutuksen vuoksi korvaantuu, osin, suurempana tehona. Tosin käytännössä sille ei liene muuta iloa kuin moottorin korkeampi vääntömomentti.

Pyörässäni on anturointeja
Kyse on 1400 Californiasta. Moottoriöljyn lämpötilanäyttö on tärkein. Myös kierroslukumittarilla on käyttöä. Asentamani seosnäyttö toimii. En juurikaan aja alle 3000 kierroksen kuin ykkösvaihteella lähtiessä. Alemmilla kierroksilla yhdeksänkymmenen asteen V2-kone käy, polttoaineesta riippumatta, kovin sykkivästi eli kierrosluku ehtii muuttua sytytystahtien väleissä alemmilla kierroksilla. Moottorin sykkivän käynnin ohella se rasittaa, eritoten, voimansiirtoa. Vaan pakoääni, alakierroksilla, on miellyttävää puksutusta ja sitä kuulee liki päivittäin. Usein kyllä näkee että porukka ajaa mahdollisimman alhaisilla kierroluvuilla kaupunkiajoa. Tyyli edellä ja remonttia perästä. (Toki pyörän vaihtaminen ajoissa ei haittaa.)

Kerrottakoon
Dieselmoottoripyöriä on olemassa. Olen nähnyt sellaisen liikkuvan Tampereella. Voi olla että muuallakin. Myöhemmin viranomaiset kielsivät sellaisen käytön. Arvaan että veroteknisistä syistä. (Maatalouden käyttöön ja lämmitykseen myydään samaa ainetta (Polttoöljyä) mutta ilman värikoodausta. On myös olemassa kotimaista polttoainetuotantoa jossa ei ole tuontia lain. Vaan, vielä, vähän. Onhan meillä metsää ja soita... Energiaa nekin.)

Nyt keskityn
Hercule Poirot esittää ymmärtämystään. Seuraan mielenkiinnolla näin puolenyön puhteissa. Miedon punaviinin kera. Yhestä Koosta.