Vilpoisaa liikuntaa lähiöissä

Jalan tai polkupyörällä
Kylällä ei ole enää pubia. Joutuu polkemaan polkupyörällä tai pelkkiä jalkoja käyttäen. Vaihtoehdot: jalan lähipysäkille ja Nyssellä keskustaan. Valikoimaahan siellä riittää. Proosallisempi tapa on ottaa polkupyörä alle ja polkaista naapurilähiöihin joissa molemmissa on pubi. Isoimmassa lähiössä ei ole lainkaan. Eikä asuinlähiössänikään enää. Saa liikuntoa. Pubit ovat pieniä. Vain muutama pöytä ja terassi. Varsin viihtyisää. "Vakiokalustoon" kuuluu joka arkipäivä klo 14 jälkeen kokolailla sama sakki. Pari - kolme tuntia livahtaa nopeasti jutustellessa.

Vaihtoehtojakin on
Bussimatka maksaa. Edestakaisesta matkasta hintaa tulee, maksutavasta riippuen, 5,00 - 6,80e. Yötaksa, puolenyön jälkeen, pompsahtaa kolmeen euroon eli sen verran lisää palatessa normihinnan päälle jos ilta venähtää. Tietää että, vähintään, yhden tuopillisen hinta menee edestakaiseen kyytiin. Toki keskustan mennessä, kalliimmissa ravintoloissa, lipun hinta ei saata haitata. Vaan ne lienevät saman verran kuin sellaisessa ravitsemuspaikassa annetaan tippiä. Toki muitakin hintoja on. Kun hankkii matkakortin niin sekin maksaa. Uudelleenlataus maksaa myös. Ymmärrettävää.

Naapurikylien pubit
Suvella ei niin haittaa kun polkupyöräilen ihan kunnon ylläpidonkin vuoksi. Kuolettuu, hiljokseen, polkupyörän hankintahinta. Hervantaan tulee matkaa eli harvoin tulee käytyä heidän lähteillään. Lähinnä suviaikaan. Sääksjärvella on pubi. Reippaahko kävelymatka. Suviaikaan, polkupyörällä, menee "heittämällä". Multisiltaan puolet lyhyempi. Näin viidentoista vuoden jälkeen puhuttelevat jo etunimeltä. Koivistonkylässä, asunnolta lähtien, pitkä alamäki helpottaa ja Nekalasta löytyy pubeja. Vaikka harvassa ovat nekin, nykyään. Voimajuomaa kun on nauttinut niin kotimatkakin on kevyempi ylämäkeenkin.

Kato on käynyt
Kotikylältä pubinpitäjä lähti ja siitä asti on ollut ovi lukossa. Olisi ollut noin 250 metriä alamäkeen residenssistäni katsellen. Myös naapurikylistä ovat pubit kaikonneet. Vain muutama on toiminnassa. Karkeasti sanoen yli puolet pubeista on poissa.

Keskustaan
Bussilla. Taksat olivatkin jo mainittu. Se on, kuitenkin, helpoin, liikunnallisesti, eli kävellä vain pysäkille ja laskea jalkansa Tampereen Keskustorille ja kohteen voi valita. Kahdensadan metrin säteellä on anniskelupaikkoja toistakymmentä.

Luuseri
Niin väittävät koska suosin edullisia pubeja. Toki, ruokaravintoloitakin käytän, vaan harvemmin. Rouva kun on aina jotain jääkaappiin säilönyt. Lähteissä, iltamyöhällä, voi ostaa kuumankoiran eli nakkisämpylän tai muuta ravitsevaa ja suolaista ravinnetta. Muunmuassa Keskustorin kupeesta nakkifakiirilta.

Kotiinpäin
Joskus jalan mutta harvoin. Siinä virkistyy kun kävelee ja joutaa ajattelemaan. Useimmiten Nysse-kyydillä jos matka on yli kaksi kilometriä. Taksia en juuri käytä kun olen nuuka. Kun asuin Tampereen keskustassa niin matka ei ollut kummoinen meni mihin vaan. (Ohranjyvä oli kulman takana eikä muuallekaan ollut pitkästi.) Toki, talousarvot tunnustaen, kävin ja käyn mieluiten sivukatujen pubeissa ja, joskus, tanssipaikassakin. Jälkimmäisen suhteen ilmeni, toisinaan, hankaluuksia kun tanssiseuralainen ei halunnut minusta luopua. Jos en Kalevaan asti olin eksynyt niin matkan saattoi laskea tuhansissa metreissä. Nyt, kun asuu kaukaisessa lähiössä, on isompi ja halvempi asunto kuin oli keskustakämpän vuokra vaan matka keskustaan lasketaan kilometreissä. Etunsa silläkin. Ei tule lähdettyä.

Baarikäynnit vähenevät
Ihan ikääntymisestä johtuen. Myös säästäväisyys on yksi syy: lähimarketista saa melkoisesti halvempaa juomaa eikä kukaan tule säätämään, paitsi Rouva joskus, että pitääkö ryypätä kotonakin!? Nyt hän joi minun viimeisen tölkkini jota säästin iltahömpsyksi.

Ennen oli ennen ja nyt kuivahkoa
Peltolammilla oli ravintola, myöhemmin muuttui pubiksi. Sittemmin suljettu. (Tunsin läheisesti, jo alaikäisenä, ravintolan perustajan, paikallisen leipurin. Jussiksi kutsuttiin. Hänellä oli useita ravintoloita Tampereella.) Kitiniityssä oli pubi joka suljettiin vuosia myöhemmin. Muuttui erään moottoripyöräyhdistyksen kerhotilaksi ja siellä oli olut sekä muut juomat hyvin edullisia vaikka en jäsen ollutkaan. Toki sellaisiin paikkoihin mennessä puen oman kerhoni liivin ylleni. Kerho muutti sittemmin muualle. Eli sekin ilo katosi. Lähistöllä on myös erään toisen paikallisen moottoripyöräkerhon kerhotila. Sen aukiolot ovat satunnaisia. Pari kertaa olen poikennut. Tunnen heidän porukastaan aika monta jo vuosikymmenien takaa. Multisillassa, sopivan kävelymatkan päässä, on pubi ja poikkeilen siellä satunnaisesti kun porettaa. Sääksjärvelle asti tuntuu jo hieman siltä että menee liikuntaharrastuksen piikkiin. Kesäisin sen terassi ja tarjoilu aukeaa jo puoliltapäivin. Sitten onkin jo pidempi matka Jokivarteen Lempäälän suuntaan. Viileällä poutasäällä sinnekin kärsii poljeskella. Toki linja-autollakin pääsee. Tulee monta kilometriä kulkemista kun on pubinvälit kovin pitkiä. Toistaiseksi en valita vaan kuntoilen...

Kerhollanikin voin pörrätä
Ongelmana on että välimatkaa tulee sillä Kerhoni sijaitsee naapurikaupungissa eli pitäisi tehdä liki tunnin bussimatka, vaihtoineen, ja siltikin jäisi kävelymatkaa melkoisesti. Polkupyörällä, suviaikaan, ei ole ongelma ja saa liikuntaa rusaasti sillä matkaa on, reitistä riippuen toistakymmentä kilometriä. Muutaman kerran olen jäänyt kerholleni patjalle ja makuupussiin. Kerholla saa aamiaista. Tai läheisen bensiksen ravintolasta. Kerholta kaupungin keskustan suuntaan tulee matkaa, riippuen kohteesta, reilusta kilometristä useampaan kilometriin. Harvoin, enää, tulee sielläpäin pörrättyä. Laiskaksi lienen tullut. Toisaalta: ikääntyessä, kaverit ovat kadonneet. Osa kuopattu, monet muuttaneet muualle kuten itsekin. Onneksi on muita kerhoja joissa voin vierailla. Että ei aina lähiöpubissa.

 

Tampereen Härmälän Vähäjärvenpuisto

 

Suositan polkupyöräily- että kävelyreitiksi
Paikalle tultua huomaa että puisto ei ole mikään kliini tai muutoin siistitty paikka vaan luonnollinen ja mielenkiintoinen jos pitää luonnosta. Sekä vanha. Puusto, näin maalaispojalle, joka on nähnyt kaikenlaista metsää, on mielenkiintoinen. 

Kun lähden tallustelemaan
Usein tulee kierrettyä, eri vuodenaikoina, kyseistä puistoa. Enimmäkseen se on siinä tilassa kuinka luonto hoitaa itseään. Eli eri ikäistä kasvustoa joita ei ole huolehdittu puistomaiseksi vaan aivan luonnonvaraisena säästetyksi. Rytöä, lahopuuta ja erikoista kasvustoa ja laaja kosteikko. Eri vuodenaikoihin erilaista. Keväällä voi saappaita tarvita. Kotioveltani tulee noin kaksi kilometriä alueelle. En suosittele lammen jäälle, ainakaan talvella, menoa sillä se on virtaisa.

Tietävätkö paikalliset
Ei ole tullut puheeksi. Ehkä ei kiinnosta eikä, ainakaan, keskikesällä sillä, paikan kosteuden vuoksi on, varmasti, hyttysiä hitosti. Vaan kun pitää itsensä liikkeellä niin ei kovin haittaa. Keväällä ja syksymmällä ei ole itikoita. Saati talvella. Lumen taivuttamia puita ja muita ilmiöitä. Tunnen useimmat Tampereen puistot. Eivät ihmeemmin väräytä. Toki Teiskossa on erinomaisia kohteita...

Oikein hyvä
Olen mielissäni että Tampereella on jätetty tämä pieni alue luonnonvaraiseksi. Vedet laskevat Härmälänojaan ja siitä Pyhäjärveen. Puroa seuraten pääsee virvokkeiden äärelle ravintola Härlemiin joka on entisen Lentokonetehtaan naapurina. Paikalla on, lasitetun tilan sisällä, paikallisella lentokonetehtaalla rakennettu lentokone. Silloin muinoin tarpeen. Muistoksi siitä mitä tehtaalla on tehty. Toki modernimpiakin koneita siellä on rassattu. Vaan nyt paja on muussa käytössä. (Itse tiedän jonkin verran lentokoneista, lähinnä suihkuhävittäjistä, mutta myös potkurikoneista ja potkuriturbiinikoneista joita olen rakentanut. Siinä, ohessa, olen rassannut moottoripyöriä.) Nyt myisin, eläköidyttyäni, pari pois. Yksi on erikoinen. Lajissaan, taatusti, Euroopan ainoa. Rekisterissä.

Ei enää Tampereella 
Nykyinen lentokonetehdas löytyy Kuorevedeltä. Siellä olen tehnyt merkittävän osan työhistoriastani lentsikoiden että avaruusalusten parissa. Viihdyin. (Paitsi Mäntän ja Jämsän sellunpurijat halveksuivat. Tosin en turpiini ole saanut niin voin sanoa paperinrullaajia liki sivistyneiksi.) Joskus tein työkseni myös paperikoneiden asennusta Kymenlaaksossa ja kartonkikoneen suhteen Imatralla. Vai oliko se muualla... Myös Tampereella ikivanhaa koskenrannan kartonkikonetta olen oikonut. Serkkupoika oli vaaittajana. Eli käytti erilaisia optisia menetelmiä koneen saamiseksi ojennukseen. Minä tunkkasin. Serkku mittasi. Kartonkikone oli kallistunut Tammerkoskea kohden. Reilusti yli satavuotias laite. Jo silloin kahdeksankymmenluvulla. Tehdas on matkailukohde nykyisin. Muutenkin se seutu Tampereesta tarjoaa merkitttäviä näkymiä ja palveluita. Pyhäjärven puolella.

Näsijärven puolella
Museoita ja vanhaa kaupunkia. Toki on olemassa pieni ja erikoinen kaupunginosa. Hyvin harva sinne osaa. Korkealla kalliolla. Armonkallio.

Lyhyt historia
Armonkallio Köyhät kyykkyyn kun Tammerkosken rannat olivat, silloisten kapitalistien hallussa. Vaan, ajan myötä, Armon-alueesta onkin tullut haluttu alue. Ei pikkutuloisille. Monista taloista on näköala Näsinselälle. Muutenkin on avaraa vaan kadut kapeita. Pub Armo on käymisen arvoinen. Usein bändi-iltoja. Olen viihtynyt. (Itse olen syntynyt Näsijärven rantaan, Kyrölahden puolelle ja vesitietä hyödyttäen olin tutustunut jo järven asujaimiin. Kuten erääseen kirjailijaankin ja hänen poikaansa Petteriin. Siellä Teiskon puolella.)

Lyhyesti Pispalasta
Ei lainkaan Tamperetta, aikoinaan. Palaan asiaan myöhemmin. Pispalan historia on, vähintäänkin, erikoinen. Kuului Pohjois-Pirkkalan kuntaan. Vasta paljon myöhemmin liitettiin Tampereen kaupunkiin. Kaupungin ja Pispalan välissä on soraharjulla mäntymetsää ja vanha graniittinen näkötorni jossa on ravintola. Poikkeilen satunnaisesti. Nykyään jalan tai polkupyörällä. Mäen päällä maistuu olut erinomaiselta.

Vähäjärven puisto ja ympäristö
On vain osa puistoaluetta. Sen itäpuolella alue jatkuu itäkoilliseen Perkiönpuistona ja Vesanpuistona jotka ovat tyypillisiä kaupunkipuistoja. Ero on huikea Vähäjärven puistoon nähden. Härmälässä, joka on pitkulainen kaupunginosa, löytyy leirintäalue (Auki kesäisin) ja Pirkkalaan päin mennessä sekä pikkuinen pubi, ravintolapalveluita että nähtävyyksiä. Myös Pyhäjärvi on ihan rannassa. Siellä kulkee polku.

Osa vesistöstä
Tulee täältä. Pieni joki. Kyse on Pärrinkosken ja Peltolammin luonnonsuojelualueesta jonka vierellä olen asunut jo liki kaksikymmentä vuotta. (Sitä ennen asustelin samassa kylässä seitkytluvulla kun opiskelin Tampereella.) Kun virta saapuu Peltolammilta tasamaalle on se laitettu putkeen pitkälti eli virta herää henkiin vasta paljon myöhemmin laskiessaan Pyhäjärveen Härmälän etelärajalla. Vähäjärven vesi kulkee samaa uomaa. Otan kameran mukaan ensi kerralla. Odotan että puista on lehdet lähteneet.

Ehkä jatkuu... 

 

Miten Italiassa tehtiin

Liittyy kaverini firman laajennukseen
Asustelin melko pitkään Udinen kaupungissa ja hieman muuallakin. Udinessa sikäläinen kaverini halusi laajentaa yrityksen toimialaa ja asuin hänen perheensä luona vinttikamarissa. Pääsin seuraamaan prosessia ihan vierestä.

Suuntana pankki
En muista mikä niistä mutta siellä olin mukana ns. kuunteluoppilaana. Olimme pankinjohtajan työhuoneessa. Pramea konttori hänellä. Marmoria ja laadukkaita kalusteita, jne. Se miksi olin mukana en tiedä. Jokin syy siihen taisi, kuitenkin, olla.

Keskustelu
Minut esiteltiin pankinjohtajalle. Vaikutti että isäntäni ja pankinjohata olivat tuttavia. Minulle selvisi että vanhasta lainasta kaverillani oli vielä melkoinen määrä lyhentämättä. Toki asia oli kunnossa eli lyhennystä oli tehty sovitusti. Eli siltä osin ookoo. Mutta lisälainaa ei irronnut.

Matka muualle
Ajelimme autolla kaupungin laitamille ja siellä varsin näyttävään taloon. Sain tulla mukaan. Kaveri esittelin minut ja keskusteltiinkin jotain kyseisen Pomon matkoista Pohjolassa. Kehui kulttuuriamme. Vaan asiaan: kaverini esitti Pomolle miten on ajatellut yritystään kehittävänsä. Pomo nyökytteli ja kirjoitti jotain paperille ja ojensi sen kirjekuoressa kaverille.

Seuraava mesta
Varsin tavanomainen toimisto. Kaveri ojensi siellä kirjekuoren. "virkailija" lähti jonnekin. Meille tarjottiin juotavaa ja purtavaa sen oheen. Noin vartin päästä paikalle tuli pukumies. Kaverin ja hänen keskustelunsa sujui varsin mukavasti vaikka aikaa menikin puolitoista tuntia. Toki tarjoilua oli koko ajan. Mukaan lähti toinen, isompi, kirjekuori.

Takaisin pankkiin
Sama pankinjohtaja. Hänelle kaverini ojensi kirjekuoren. Siirtyi toiseen huoneeseen ja konttoristi tarjoili meille viiniä ja pikkusuolaista pankinjohtajan poissaollessa.

Pankinjohtajan paluu
Hetken kuunteln heidän rauhallista keskusteluaan mutta oli niin paljon ammattitermistöä etten ymmärtänyt oikein mitään. Joka tapauksessa kaikki tapahtui hyvässä hengessä ja vaikutti siltä että asiat olivat kunnossa. Käteltiin ja lähdimme.

Illemmalla
Kaverini vei minut ja koko perheensä paikalliseen ruokaravintolaan valkoisen pöytäliinan ääreen. Kaikille tarjoiltiin. Toki en tiennyt mitä kaikkia ruokia ja juomia minulle tarjottiin. Hyvin upposivat. Juomia myöden. 

Aamulla
Ei kukaan lähtenyt töihin ko. perheestä enkä minä myöskään. Aamiainen syötiin hyvässä hengessä puoliltapäivin. Iltapäivällä ajelin Piluttis Pubiin. Juttelin siellä paikallisten motoristien kanssa kuten muutoinkin. Oluttuopillisten ohessa. En ottanut puheeksi eilispäivän tapahtumia.

Muuttohommissa
Ei mennyt kuin viikko niin firman kalustoa siirrettiin leveämmän kadun varteen paljon isompiin tiloihin. Olin mukana apupoikana. Fiilis oli korkealla. Myös oletus paremmasta kauppapaikasta vaikutti hyvälle. Ainakin oli uutuudenviehätystä koska asiakkaita kävi varsin runsaasti. Kanniskelin varaosapakkauksia varastosta numerokoodin mukaan. Rekka peruutti paikalle ja kantohommia riitti. Enempää en tiedä tapauksesta.

Muutin Triesteen
Ei hullumpi kylä. Tosin tutustuin paikkaan vain reilun kahden viikon verran. Sieltä sain joitakin ystäviäkin ja osallistuin paikalliseen ajoneuvonäyttelyyn. Triesten Messukeskuksessa oli hyvin väkeä ja olin itse näytekappaleenä moottoripyöräni ja en varustuksen ohella. Paljon puhetta. (Hankalaa oli ymmärtää triesteläistä puheenpartta.) Samoin aikohin tapasin kyseisessä näyttelyssä suomalaisia motoristeja. Pari niistä on jäänyt kavereiksi. Samoin muutama italialainenkin kaveri Udinesta kävi moikkaamassa. Eräs kaksikin kertaa. Yhteyttä emme ole pitäneet sittemmin muutamaa puhelua lukuun ottamatta. Ne liittyivät turismiin ja matkailuun Pohjoismaissa yleensä.

Triesten seikkailut ja naapurimaa...
Ehkä kerron niistä joskus... Jossain määrin viinin ja oluen värittämiä... Sloveniassa. Edullinen maa silloin eli viime vuosituhannella. Kielimuuria ilmeni ajoittain. Poliiseja oli paljon ja tsekkasivat paperini tämäntästä. Muutoin kaunis maa.

 

MC- ja MP-kerhojen mahdollinen tulevaisuus

 

Koska olen sitoutunut
Aikanaan kun ikä alkoi noin 14v kohdalla olin jo kokenut mopoilija ja ajanut tuhansia kilometrejä. Joka päivä, satoi tai paistui. Myös talvella. 16-kesäisenä sain koittaa naapurinsällin moottoripyörää. Teki vaikutuksen. Osittain salaa sillä neljätoistakesäisenä vanhempani eivät antaneet lupaa ajaa edes mopolla. Ajoin salaa ja mopo oli "jemmassa". Salaa ajoin myös kaverin mopolla toisella puolen kotikylää. 15 - 16-kesäisenä osasin jo jotain kaksipyöräisillä ajosta. Tosin, hieman isommat, moottoripyörät, olivat varsin vaatimattomia japaninpelejä silloin. Kaksitahtisia ja paljon ajettuja. Useampi kymmenentuhatta mittarissa. Kun ikäännyin ja pääsin ihan oikeisiin töihin heti armeijassaolon jälkeen (Monta ammattia olen oppinut. Toki opiskella piti mutta jotkin hommat opin tekemällä. Taitaa olle toistakymmentä ammattimikettä. Toitä en ole hakenut koskaan  vaan on kutsuttu duuniin.) No, ei silloinkaan ollut varaa kuin käytettyyn Hondaan mutta ei mennyt kuin se suvi niin seuraavana keväänä ajoin kasiviiskymppisellä Guzzilla. Sillä ajoin liki viistoista vuotta murheitta pitkin Eurooppaa. Kuten "pyhiinvaellus" Moto Guzzin tehtaalle.

Alle kaksikymppisenä
Hankin vakavampaa matkamoottoripyöräilykokemusta kotimaassa omakotiasunnon hankinnan ohella. Seitkytluvun alussa ja, hieman, pohjoisten rajojen takanakin eli Jäämeren rannassa. Ensimmäisen kerran tarvitsin, oikeasti: koulussa oppimaani ruotsinkieltä. (Norjassa, varsin likellä, yllättäen, puhuivat mielellään englantia joka sopi minullekin. Terveiset keskikouluaikaisille opttajille kuten Tyrkkö -niminen englanninopettajattareni.) No, sen seudun norjalaiset osasivat myös kveeniä eli yhtä suomenkielen murretta jota puhutaan Norjan pohjoisimmissa kunnissa. Hyvin pärjättiin ja Nuorgamin Alkosta hankitut kossupullot kiersivät. Olimme varautuneet. (Tosin noudatan erästä neuvoa: I ride alone.) Hienoa tehdä tuttavuutta naapurikansojen kanssa perustasolla. Ilman titteleitä. Nuotiolla Jäämeren rantoolla.

Varusmiespalveluksen päätyttyä
Kerrottakoon että varusmiespalvelun lopussa minulta tiedusteltiin että jäisinkö "kantakessuksi" Lapin Lennostoon ja sitä kautta, myöhemmin, Päällystöopistoon Kuorevedelle. (Nykyään siellä ei ole varuskuntaa.) Kieltäydyin. Seuraava esitys oli että, vuokrakerrostaloyksiön ohella, saan työpaikan Valmetilta Merimoottoriosastolta Siurossa. Olin. äkisti, riippumaton vanhemmistani. Oli syksy ja talven aikana säästin niin keväällä minulla oli matkamoottoripyörä käytössäni. Käytetty ja pikkuvikainen. Sain luvan tehdä remonttia työpaikallani, omalla aikaa, eli kunnostaa pyörääni.) Toisaalta, odotusarvo tienaamisesta ei ollut paras. Aika nuukasti piti elää. Linnavuoressa oli ravintola Vuorenhovi ja läheisessä Siurossa mukava Koskibaari. (Ainakin jälkimmäinen on olemassa.)

Pyörät suurenivat
Hankin vanhan poliisimoottoripyörän, 850 GT-Guzzin ja huolsin sen läpikotaisin. Moto Italia toimitti tarvitsemani osat postissa. Talven aikana oli aikaa ja tein täydellisen purkamisen palasiksi ja koonnin monilla uusilla osilla silloisen saunallisen rivitaloyksiöni lattialla. Sekä ammattimaalarin maalaus alkuperäiseksi. Lisäksi lakka pintaan. (Koulutukseeni kuuluu autonasentajan kaksivuotinen kurssi. Sittemmin opin lisää tekniikasta ilmailun parissa. Toki, keskikoisen karjatilan pojalla oli kokemusta työkalusita ja koneista. Opin hiukan yli viistoistakesäisenä hitsaamaan puikkohitsillä. Myös äidinisä, Seppämestari Leppämäki koulutti minua kun olin noin kymmenen.) Kiitos Moto-Italialle uusista osista. (Entinen moottoripyöräpoliisin ajopeli.) Taloudellinen ajaa ja pääsi, tarvittaessa nopeaankin taivallukseen. Kohta ostin, oheen, seiskapuolikkaan enduron. Niinkutsuttu "pikkulohko-Guzzi. Se oli kolmisen vuotta ja käytössä ympäri vuoden GT:n ohella. Ajelua ja työmatkaa, pääosin. Kesät ja talvet. (Olin Lentokonetehtaalla töissä ja työmatkaa noin 20km koska muutin muualle Kuorevedeltä. Kohta muutin Rautavaaralle asumaan niin kaikki matkat olivat pitkiä. Se aika oli hyvin yhteisöllistä ja miellyttävää. Sielläkin oli vanhoja tuttuja. Osa ,jo nyt, edesmenneitä. Itse asiassa minulla on tai on ollut kokolailla jokaisessa Suomen kunnista ollut tuttavia. Myöhemmin tulin takaisin ilmailun pariin. Rautavaaralla oli myös  yksi inttikaverini. Miellyttävä yllätys.)

Niihin aikoihin
Kuuluin Vimpy-ry:hyn eli vilppulalaiseen mc-kerhoon. Rekisteröity yhdistys. Samoin jäsenenä LCR-mc:n riveissä. (Silloinen presidentti videolla kertoo Kerhosta.) Myös Mp69:n jäsen. Kohta myös MMAF:n jäsen ja sen hallituksessa. Sittemmin sain johdatuksen Suomen Motoristit ry:n hallitukseen ja, lopulta, puheenjohtajaksi. Loppujen lopuksi olinkin istumassa Brysselissä FEMA:n hallituksessa Suomen edustajana. Erittäin innostavaa! (Myöhemmin sain kutsun erään suomalaisen puolueen ehdokkaaksi Brysseliin hoitamaan erään poliittisen puolueen mielipidettä. Kieltäydyin.)

Otti pattiin
Siihen aikaan sekä viranomaisen että monen kansalaisen mielipide ei ollut myötä. Sain siitä kuulla ja koinkin joitain hankaluuksia viranhaltijoiden suhteen. Lähinnä mänttäläisten poliisien taholta. Vaan se ei ollut kummoinen hankaluus vaan se että, moottoripyöräilevänä nuorena miehenä oli vaikea saada vuokrakämppää jos asunnon omistaja sai mp-asiasta tietää. Siksi en motorismistani kertonutkaan ja hankin käytetyn auton. Vaatimattoman ooppelin. Siitä oli se hyöty että sain vuokrattua parkkiruudun talon sisäpihalta. Sitä kun ei moottoripyörälle annettu. Käytännössä auto oli kadunvarressa sillä Mäntässä ei ollut ajoitettuja saati aikarajoitettuja parkkiruutuja. Sanomista tuli mutta pidin pääni. Ja kun pyöräni oli, välillä Vimpy ry:n tallilla niin auto oli sisäpiharuudussa.

Riittävä taustavoima
En olisi ryhtynyt hoitamaan asioita kevyeltä pohjalta. Toisaalta: oli helppoa saada yllä mainittuja ja muitakin järjestöjä sekä organisaatioita, kuten moottoripyöräjärjestöjä, taakseni kun Brysselissä politikoin ja muilla kokouspaikoilla kiersin Saksassa ja Italiassakin asti. Em. yhdistykset hoitivat juoksevat kuluni. Lentokoneen kyydillä pitkin Eurooppaa mutta muutama reissu Guzzeillakin. (Niitä on ollut omistuksessani useita. Joskus yhtäaikaakin. Myös kuutos-Benelleitä muutama. Matkailukäyttöön.)

Koska homma on nyttemmin, vielä, kunnossa
Olen kuitenkin, harmikseni, huomannut että mp- ja mc- kerhot vähenevät ja väkimäärä niissä myös. Kertoo siitä että kerhoihin ei olekaan tullut riittävästi jäsenistöä kun ikääntyvällä puolella väki siirtyy "eläkkeelle". Saattaa olla myös niin että moottoripyöräily ei ole trendikästä näinä aikoina. Voi olla kallistakin.

Helppo olisi jatkaa, vielä
Koska pohjatyöt on tehty ja osaamista vielä on niin yhteydet kansallisiin ja kansainvälisiin kerhoihin voivat olla edelleenkin yllä. Tai, ainakin, tiedän joitakin vastuuhenkilöitä. Osa aiemmista on käynyt tapaamassa minua. Ihailivat vaatimatonta saunamökkiämme ja yli vuosisadan ikäistä aittaa joka on nykyään majoitustilana. Olen sen entisöinyt. Eihän politiikka ilmaista ole ollut: edustajien lentomatkat kokouksiin, toimitilat, hotellit, ruoat, juomat, matkakulut ja rentouttava viihde. Se vaatii tukevaa organisaatiota ja maksavaa jäsenistöä. Toki nettikin oli keksitty mutta kyllä henkilökohtainen suhde neuvottelukumppaneiden kanssa kasvokkain tuottaa tulosta helpommin. Käännettynä: miksi henkilötasolla pidetään kokouksia edelleen vaikka se voisi olla vain bitteinä? Kerron kokemuksesta. Väittäsin että, usein, tunnepuolikin ratkaisee. Vai onko se väärin?

Äidinisä
Äidin puolelta on sukutietoa. Tässä vain yksi kanava. Jotain myös omasta suvustani. Vaan vanhemmasta päästä on muutakin. Kaikki ei vain ole netissä...

Leppoisampaa
Aikanaan apen kanssa teimme aitan katon korjauksen. Löysin vanhan valokuvan. Kyseessä on  se katto jota olen ollut tekemässä Appiukon kanssa. Sittemmin katto on vaihdettu aaltohuopakatoksi kun päreet mätänivät. Kuten kovasta näkyy niin pärekatto on kerännyt kovasti kariketta. Myöhempi aaltohuopakatto ei kerää ollenkaan neulasia tai käpyjä. 

Aitan rungon oikaisu tuulivoimalla. Liinoja oli enemmänkin. Pärekatto on appiukon kanssa tekemämme.

Aitan oikaisumetodi
Ei kummoinen: vajaat kymmenen lastiliinaa vedettynä aitan seinästä lähistön järeimpiin mäntyihin. Liinoja oli parhaimmillaan liki kymmenen. Aina kun liina löystyi niin kiristin sen ja vesivaaalla tarkistin oikoisuusuutilanteen. Eli tuulivoimalla oikaistu. Aitan alimman päätyhirren tuin kalliota vasten ettei koko aitta liiku vaan oikeaa. Käytännön sanastossa aitta oli nk. verkonsilmällä. Sittemmin oven lukko alkoi pelaamaan miten sen pitääkin. 

Nykyhetki
Olen rivijäsenenä parissa motoristiorganisaatiossa. Eli saan tietoa missä mennään. Muutoin en juurikaan aja moottoripyörällä. Ne kaikki menevät myyntiin. Into ei ole piukassa enää. On tullut kesämökki "riesaksi" sekä sukuni jäseniin olen lähentynyt uudelleen nyt kun eläkkeelä on aikaa. Taannoin muutto Tampereen laitakaupungille on myös rauhoittanut menojalkaa. Toki lähimmät baarit ovat pikku kävelymatkan päässä. Kylän pitkäaikainen ravintola pisti ovensa kiinni. Muut ovat vain nk. juottoloita. Toisessa saa väkeviäkin mutta harvoin lankean.

 Aitan nykytilanne uusine kattoineen terassilaajennuksineen. Aitta on nyt ryhdikäs.

Rouva tykkää
Oikealla oleva pikkuterassi, jonka rakensin kyllästetystä puutavarasta, on mökkitontin toiseksi aurinkoismmassa paikassa. Vain Tyynelässä eli rantalaiturissa saa enemmän säteilyä. Toukokuussa ensimmäinen pitkä viikonloppu Mökillä. Keskikesällä reilu kuukausi ja syksymmällä vielä viikonloppu. Jos terveenä pysyn. Pian on seitsemänkymmentä vuotta takana... Rouva on nuorempi ja työelämässä vielä pitkään. 

Vanhemmassa kuvassa näkyy
Melkoinen kasa isohkoja kiviä oli aitan päädyssä. Jonkin verran hikeä ja aikaa vaati että sain niistä pääosan pois ja kaivettua rinteeseen terassin alle riittävän korkean tilan ettei puutavara mätäne ennenaikojaan. Jonkin verran leikkaan puolukanvarpuja pois terassilaudoituksen läheltä. Joka kesä.

Jossain vaiheessa
Mökkitontti menee myyntiin. Minä en sitä päätä. Toistaiseksi hyödynnämme Mökkiä vuokraamalla sitä ystävillemme ja joillekin tuttaville sekä omat käyntimme. Toivon että tulevankin suvena ollaan Mökillä kuukauden putkeen jollei kaksikin.

Saatan paasata lisää... 

 

Piipahdus Suomenlahdella

Kaikki tietänevät
Kyseessä luoto nimeltä Klovharun Pellingissä. Siellä sijaitsee kesäasunto jonka emäntänä toimi Tove Jansson. Toki oli hänellä seuraakin.

Aavaa
Sattui pilvinen ja tuulinen sää kun kävimme rouvan kanssa kyseisessä paikassa. Ei juuri haitannut. Matka kestää, olosuhteista riippuen, muutamia kymmeniä minuutteja. Lähtörannassa on parkkialue.

Mökki
Yksi huone. Siistiä oli. Suosittelen joko pidemmäksi aikaa vuokraamalla mökin tai vain päiväseltään kuten ryhmämme. Myös ulkohuussi löytyy, nykyään.

Muu porukka
Olimme tavanomaisella turistikäynnillä noin kymmenen hengen sakilla. Paikan esittely sujui hienosti ja asiat tulivat selviksi. Kamerani ei ollut mukana. Valitan.

Matkamuisto kotisohvaa koristamaan.

Ymmärrys
Kun havaitsin paikan autiuden niin ymmärrän paremmin miten suurin osa muumitarinoista ovat varsin merihenkisiä. Sain paremman lukukokemuksen kun luin uudelleen Muumikirjoja. Suosittelen. Kirjoja että käyntiä saarella.

 

Muistelma varusmiesajalta

 

Rovaniemeltä Tornioon
Kyse oli silloisesta maatalousnäyttelystä jossa Ilmavoimilla oli oma suosittu osastonsa. Hommana, ja kaverilla myös, oli puhua yleisölle Ilmavoimien toiminnasta ja esitellä välineistöä. Kokonaista lentokonetta ei tontille saatu mutta niiden moottoreita ja joitakin muita yksityiskohtia. Pari kuukautta aiemmin olimme saaneet ylennyksen alikersanteiksi.

Esimiehet paikalla
Seurasivat siviilit yllä muun yleisön joukossa ja osasivat kysyä oikeita asioita joihin vastasin äänentoiston kautta. Melkein kaikkiin osasin vastauksen. Palautetta sain varuskuntaan palattuamme. Sain kiitettävän kuten kaverikin. Olimme siis olleet, ainakin omasta mielestä, eteviä.

Majoitus
Paikallisella koululla luokkahuoneiden lattioilla jossa olivat myös muut näytteilleasettajat jotka eivät mahtuneet lähistön hotelleihin. Lyhyiksi kävivät yöunet sillä Haaparannan puolelta tulleet tyttäret kuluttivat vapaa-aikaamme kiitettävästi. Kansainvälisiä kohtaamisia. Vahinko että poliisit tulivat ja häätivät neidot joen toiselle puolelle.

Ei alkoholia
Eli ilo oli revittävä muualta. Svea-leidit jo mainitsin mutta oli muutakin viihdettä kuten elokuvat ja vain maleksiminen Tornion kaduilla. Ruokailu oli toki armeijan hoteissa sielläkin mutta grillillä syötiin tukevahkot iltapalat. Varusmies on aina nälkäinen.

Lähtö Rovaniemen suuntaan 
Koska yöunet jäivät lyhyiksi koko varusmiesporukalla, kuten myös kantaväenkin osalta, havaitsi, niin osaston purku otti hieman voimille sunnuntai-illalla. Lastasimme kamat Neuvostoliittolaisvalmisteisten kuormurien lavoille. Yhdessä Tykistön ryhmän kanssa. Lähtö tapahtui melko myöhään illalla.

Paluumatkan jännitys
Kuten varusmiehet usein, alle kaksikymppiset, saattavat olla väsyneitä kyseisen viikonlopun "vaikutteista" toi melkoista jännitystä matkantekoon. Matka varuskuntaan noin 130km. Nopeus autoletkalla oli 60km/h. Kaverin kanssa istuimme kuskin vieresssä rinnakkain minä lähinnä kuljettajaa. Kuskilla pää notkahteli ja leuka vajosi rintaa vasten ja silmäluomet alhaalla. Tuli kiire tökkiä kaveri hereille. Oli jonkin verran ärtynyt mutta ymmärsi tilanteen vakavuuden. Sovittiin että minä pidän häntä hereillä kivun avulla eli tökin häntä rynnäkkökiväärin perällä. Saattoi olla kuskin oikea käsivarsi ja kylki mustelmillä vaan osasi kiittää jokaisesta kivusta. Kipuun liittyvä adrenaliinin eritys piti hänet jollain tavalla kuosissa. 

Ehjänä perille 
Olin hyvin tyytyväinen kun aamuyöstä päädyin komppanian punkkaan. Uni tuli heti eikä minua herätetty ennenkuin lounaalle. Muutoin päivä oli palveluksesta vapaa. Kulutin loppupäivän Sotilaskodissa ja sen yhteydessä olevassa äänilevystössä kuuntelemassa mielimusiikkiani. Luurit korvissa. Äänilevystöä hallinnoiva nuori nainen oli oikein ystävällinen minulle. Suhteemme katkesi siihen että palvelusaikani tuli täyteen.

Kiitos kivusta
Seuraavana aamuna komppanian päivystäjä tuli jutulleni ja sanoi että herra alikersantin ei tarvitse lähteä laivuepalvelukseen vielä. Sanoi että kapteeni kutsuu. Siihen ei mennyt kauaa kun olin kapteenin, eli komppanian päällikön konttorissa asennossa. Komensi istumaan. Istuin. Halusi kuulla oman versioni tapahtuneesta matkasta Tornio - Rovaniemi. Kerroin. Kapteeni sanoi että kelpaa. (Tarina oli, ilmeisesti kokolailla sama muidenkin matkalla olleiden suusta.) Kapteeni komensi asennon ja laittoi kersantin hakaset palvelusasun poletteihin. Poistukaa! sanoi kapteeni. Löin kannat yhteen ja lähdin käytävään jossa, sen vuorokauden päivystäjä, veti käden lippaan, onnitteli ja kertoi että minulla on tämäkin päivä vapaata laivuepalveluksesta. En tiedä onko ennen väkivallan käytöstä, rauhan aikana palkittu, toiselle varusmiehelle, kipua tekemällä. Tapasin, myöhemmin, saman varusmiesautokuskin jolla kylki oli arka. Tarjosi Sotilaskodissa munkkikahvit. Hänetkin oli ylennetty korpraaliksi. Meitä nauratti kovasti.

Muuta maatalousnäyttelyn aikana koettua
Tuli lehtimies, toimittaja, paikalle sanelukoneineen ja kameroineen sekä pyysi saada haastattelun ja kuvan. Kyseli niitänäitä joistain näyttelykohteista ja vastailin. Häntä oikeastaan vehkeet eivät ihmeemmin kiinnostaneet vaan varusmiehuuteni. Hän kysyi että onko armeijassa olosta ollut harmia tai viivästyttääkö se työelämässä tai opiskelun etenemisessä. Kerroin että olen viihtynyt hyvin sekä lentoteknillisessä aliupseerikoulussa opissa Kuorevedellä ja erinomaisesti Lapin Lennostossa laivuepalveluksessa. Kysyi poliittista asemaani. Sanoin että varusmiespalvelun aikana poliittinen asia ei ole asia lainkaan eli siitä ei ole keskusteltu eikä udeltu. Kysyjällä meni katse jotenkin tummaksi ja ryhtyi inttämään että kai varusmiehelläkin on mielipide. Vastasin että ilman muuta on mielipide: ruoka on ollut hyvää ja sitä on ollut riittävästi. Myöhemmin selvisi että lehtimies oli Länsi-Lapissa ilmestyvän vasemmistolaishenkisen sanomalehden toimittaja. Minulle kyseinen lehti tuotiinkin ja tutustuin. Oikeastaan vain valokuvasta tiesi että se olen minä mutta mielipiteeni olivat, toimittajan mielestä, liki fasismia. Vaan en ollut, mielestäni, viitannut siihen suuntaan lain. Asiasta ei tullut seurauksia. Jos kapteenin myöntämää pidennettyä iltavapaata siksi laskettu.

Laivuepalvelu
Kokolailla samanlaista kuin päivätöissä ja, ajoittain, kuin vuorotöissä käynti. Peruskuvio: Aamulla kuudelta ylös, aamiainen varuskunnassa, kuljetus laivueeseen ja siellä lentokoneiden huoltoa, kahvitauko, huoltoa, ruokailu laivueessa, huoltoa, kahvitauko, huoltoa ja kuljetus iltapalalle varuskuntaan. Vaan oli myös ympärivuorokautista palvelua kun oli sotaharjoituksia. Silloin tehtiin kolmivuoroa ja kaikki ruoka tuotiin laivueeseen. Laivueessa myös yövyttiin. Varsin mielenkiintoista. Joskus oli oikein kiirekin kun useita koneita tuli yölennolta peräjälkeen laivueeseen. Silloin oli kiire ja järki mukana sillä koneiden kuntotarkastus piti tehdä tankkauksien ohella. Varsin mielenkiintoista ja vastuullistakin. Yölläkin. Poikkeamista piti tehdä ilmoitus. Viihdyin erityisesti Draken-laivueessa.

Miksi jouduin Ilmavoimien Teknilliseen kouluun
Tarvittiin kuusi henkilöä. Heidän tehtävänään oli näytellä pääsykoetta. Tilanne oli se että erään korkea-arvoisen upseerin poika ei halunnut Hennalaan minne hänet oli osoitettu. Siksi pojalle oli lavastettu kaksipäiväinen koe jota vaaditaan läpäistäväksi että pääsee Ilmavoimien Teknilliseen Kouluun. Kysyin komppanian päälliköltä että mitäs jos kokeessa pärjää. Sanoi olevansa jäävi mutta neuvoi kysymään eräältä Ilmavoimien everstiltä että olisiko se mahdollista. Meni pari päivää ja sain kirjeen. Siinä sanottiin että jos sen kokeen läpäiset niin olet tervetullut täydentämään muiden hakijoiden kanssa opiskelijamäärää. Koe oli paljolti havainnointia, muistitestausta mutta myös näppäryyttä ja hahmottamista. En tiedä kuinka hyvin koe meni mutta eräänä aamuna komppanian päällikön ollessa paikalla ja me kolmirivissä käytävällä. Kapteeni komensi: Lentosotamies Tahlo, askel eteenpäin. Näin tapahtui. Tiedotus oli lyhyt: lentosotamies siirtyy toiseen komppaniaan Ilmavoimien Teknilliseen kouluun. Lepo. Mikäs siellä, kahden hengen huoneet ja varsin vähän muuta palvelusta. Joka arkipäivä oli täynnä opetusta ilmailusta. Siitä se alkoi ja lopuksi siirryin vielä avaruusalustekniikkaa tekemään. Vaan oli siinä välissä muutakin elämää... Siitä on, osaksi, jotain aiemmissa kirjoituksissani. Ainakin moottoripyöristä ja vähän politiikastakin.

Motoristikaverien kanssa viikonlopunvietossa

 

Bileet meni
Viikonloppu vierähti Teiskon Matehisissa liki Paarlahti nimisen vuonon rantaa. Viitapohjassa, vuonon perällä, rannassa oli, vuosikymmenet sitten, pikkuinen kauppa. (Rakennus on edelleenkin mutta mökkikäytössä, otaksun.) Kun poikasena Ylöjärven paikallisista kaupoista meille, alaikäisille kölleille, ei myyty olutta niin piti ajaa perämoottoriveneellä, aikuisten tietämättä, Kyrönlahden puolelta viistosti Koljonselän yli kyseiseen kauppaan. Matkaa kotirannasta noin kaksikymmentä kilometriä. Ensin Montin yli Koivulahteen ja siitä Koivulahden kapeikon suuhun. Vuonon alkupäässä on nähtävyys: vanha kivikaarisilta. Aunessilta. Sijaitsee Kämmenniemen kylässä. Siellä on kauppa, kesäkioski ja ravintola Kessanbaari terasseineen. Kesäisin hyvin suosittu. Seuraava Baari löytyy vasta Ruovedeltä. Siellä taitaa olla, ainakin kolme annniskelumestaa, keskustassa ja laivarannassa kaksi. Katrina-laiva, vain kesäisin kuten myös Styyrpuuri. Keskustassa on ympärivuotinen kuppila ja joitain muitakin: https://www.ruovesi.fi/ruokapaikat

Porukka
Pitkänlinjan motoristejä. Tapaamme kerran vuoteen porukalla. Nyt vain taisi olla kaksi estynyttä, joko sairauteen vedoten tai muutoin esteellisenä. En sen kummemmin ole asioista selvillä. Puheenjohtaja hoitaa sen puolen.

Toiminta
Syödään, juodaan ja pelataan. Aika kuluu mukavasti. Nyt sattui hyvä sää eli etelään antava rinnetontti oli hyvin lämmin eli ulkoilu sujui hyvin.

Ei kinaa eikä riitaa
Hyvin on ollut sopuisa sakki. Kymmeniä kertoja jo tätä lajia on kokoon kutsuttu. Eri puolilla maata. Nyt muutamana vuonna Teiskossa putkeen. Tilaa on ja siistit paikat.

Autoilla ja moottoripyörillä
Nyt jako ei enää täsmännyt: enemmän paikalle tuli väkeä autoilla. Koski myös itseäni. Toki eka kerta, kohdallani. Lykkäsin 1400 Californian tallin peränurkkaan jo viikkoa aiemmin. Vitsailuahan siitä sai kostoksi. Iso Cali (1400cc) menee myyntiin jos se jotakin kiinnostaa. Ensi keväänä jos hengissä lienen. Mikäli niin käy niin leskirouva voinee asian hoitaa puolestani.

Runoilen lisää... 
Valitettavasti en mene henkilökohtaisuuksiin kaveriporukan suhteen. Eri alojen ammattilaisia, osa, vielä, työelämässä. Di-inssejä ja muita korkean tason osaajia. Itseni kohdalta, jos otetaan vain kapea osa historiasta olen tehnyt militääri-lentokoneita, eri merkkejä, ja, sen ohella, pääosin, siviiilipuolen avaruusaluksia. Toki paljon muutakin osasin ja tein jo silloin kun aloitin teininä autonasentajana. Turboja laitettiin ja polttoaineen ruiskutusta säädettiin. (Se oli analogiaikoina hankalaa mutta kun siirryttiin digiin niin homma helpottui.) Kuten virittänyt moottoripyöriä ja olen suunnitellut ja valmistanut maamme ensimmäisen sähkömoottoripyörän. Itse asiassa, aiemmin mainitulle, di-inssille tein sen. Siitä on paljon aikaa... Opiskelu ja keskittyminen keskeisiin asioihin on menestymisen sydän. Kun on tittelin "tienannut" ei juurikaan kysellä osaamista. Helppoa on ollut itsellä. Papereissani lukee: engineer. En ole sen alan koulutusta saanut tuntiakaan. Muuten vain olen tykännyt tekniikasta. Tässä blogissa on vain otanta siitä mitä on tullut puuhattua.

Insinöörin papereilla
Nyt voi jo kertoa että työnantajani nimesi minut insinööriksi vaikka sensuuntaista koulutusta en ole läpikäynyt. Käytännössä titteli oli papereissani engineer. Titteliä edellytettiin ESA:n toimipisteissä. Patria oli työantajani silloin. Vaan koulutuksen sain NASA:lta. Luettelo on pitkä vaan omalle kohdalle osuivat vain muutamat projektit. Viimeksi olen ollut rakentamassa häivealuksia merenkulun valvontaan. Sittemmin eläkkeellä.

Taas Tampereella (Eli Mökiltä kotiutuminen.)

Hiukan vajaat viisisataa kilometriä per sivu
Onneksi polttoaine on kohtuuhintaista ja turbodiesel pieniruokainen. Vanha, toiskymmenvuotias, Diesel-pikkupaku (Dacia) teki tehtävänsä mennentullen moitteettomasti. (Kohta parisataatuhatta mittarissa.) Tavaratila oli varsin täynnä mennessä ja palatessa vain hieman tyhjempi. Vaan eri tavarat.

Ai on ottanut omakseen
En ole, varsinaisesti pahoillani. Osa asioista on totta, osa oletusta. Alla lainaus Ai:n selvityksestä omalta kohdaltani. Onneksi vain minun tietojani. Mökki ei kuulu minulle. Vain puuhailen. Ai-otanta on kapea: johdin joitakin mp-kerhoja sekä Suomen Motoristit ry:tä sekä edustin Brysselissä suomalaista moottoripyöräkulttuuria. Olin myös kutsuttuna moniin mp-tapahtumiin ympäri Eurooppaa. Joissakin kävin. Olin silloin työelämässä eikä avaruusalustekniikan paristä lähdetty ihan heti johonkin. ESA piti kuria mutta, yllättäen, kouluttajat olivat NASA:lta. Toisaalta: olin jo, monesti, valmiiksi mannereuroopassa. Mikä oli lähtiessä. Kotimaassa vain kahta avaruusalusta olen ollut tekemässä. Molempia tehtiin kaksi samanlaista. Toiset varalle. Kiitos veronmaksajille. En kerro vaan antaapa Ai:n selvittää. Vai ovatko tietoni, edelleen, salaisia? Tässä yleistä Esan juttua: https://www.esa.int/Space_in_Member_States/Finland 

Mökistä ja pikkupuuhistani Ai "tietää" tämän
Motomatti on tunnettu suomalainen moottoripyöräbloggaaja ja Moto Guzzi -harrastaja, joka kirjoittaa arjestaan ja projekteistaan Motomatin projektit -blogissa. Hänen kirjoituksissaan "mökki" viittaa hänen omaan vapaa-ajan tukikohtaansa Savossa ja Karjalassa, jossa hän tekee säännöllisesti kunnostus- ja nikkarointitöitä. [1, 2]

Mökiin ja siellä puuhailuun liittyviä asioita:

Sijainti ja käyttö: Mökki sijaitsee mäkisessä maastossa vesistön lähellä, ja sitä käytetään myös tukikohtana moottoripyöräreissuilla. [1, 2, 3]
Varustelu ja rakennukset: Päärakennuksessa on takkahuone, keittokomero, sauna sekä varaava takka. Pihapiiriin kuuluu myös aitta ja liiteri. [1, 2, 4]

Lievästi huvittavaa
Ai on kohtuulisesti kärryillä mutta Karjalaan on, tietä myöden, muutama kymmenen kilometriä eikä yhteyttä talouteen. Tosin reissuja sinnekin on tehty. Mökillä olimme, vuosittain, aiemmin, Rouvan kanssa noin kuukauden vaan tänä vuonna ennätykselliset kaksi kuukautta, eli kesä-heinäkuussa -26. Itse en omista tontista palaakaan mikäli en peri. Toistaiseksi anoppi ja Rouvan siskot (2) ovat osakkaita. Mutta mielelläni puuhaan. Niin se avioliitossa menee jos viitsii. Saattaa siitä iloakin olla... Onko keinoäly feminiini vai maskuliini? Tässä tapauksessa, blogini artikkelien mukaan minusta on tehty maskuliinisesti itseäni isompi. Odottelen että Ai korjaa pari pikkuasiaa.

Pitkästä reissusta paluu 
Liki kaksi kuukautta Perintö-Mökillä. Ei ongelmia. Tosin autotalliin perälle, paluumatkan jälkeen, kertyi kamaa. Pitänee katsoa onko kaikki tarpeellista tai onko jotain arvoa. Toki on: historialliset, henkiset, inhimilliset sekä henkilökohtaiset teot. Mökille jätin merkittävän määrän teknillisiä kilkkeitä. Ehkä tarvitsen niitä syksymmällä kun käymme yhden viikonlopun.  Jatkossa joitain kuvia kunhan puran kamerani tiedostoja. Yllätyksiä tiedossa... Viikoittain. Ehkä.

Joutohommia 
Mökkihommista ja -toimista on aiemmin juttua. Tosin varsin vähän. Valitan. Pääosin kunnossapitoa ja joidenkin rakennusten oikomista koska niiden kivijalat olivat, lievästi, pettäneet. Siis tunkkaamista hydraulitunkeilla oikeiden, alkuperäisten, asentojen palauttamiseksi. Nautin, oluen ohella, kovasti kunnostustöistä. (Selvisi että, aikanaan, olivat kivijalat vain maan päälle laitettuja kiviä. (Meillä, Hämeessä, tehdään kaikki kalliolle. Tai, ainkain mitä kotikylältäni tiedän. Ylöjärven Kulju. Matkailukohde: tuulimylly, satama ja ravintola joka on avoinna suviaikaan.)

Nyt "Mansessa"
Lähdin jalkovälikoneella, yli satavuotiaalla Venuksella, poispäin lähiöstämme Lempäälän suuntaan. Löytyi mukavia juttukavereita. Siinähän alkuilta vierähti tuopillisten ääressä. Polkupyörällä, yli satavuotiaalla Venus Specialilla, poljeskelin Lempäälään ja poikkesin paikallisiin pubeihin. Erittäin valaisevaa ja mielenkiintoista. Niin se maailma avartuu kun kulkee...

Venuksesta
Etukumi vuoti. Lähimmän tutkimuksen tuloksen löytyminen oli helppo. Reikä sisäkumissa. Selasin päällirenkaan tilanteen mutta se ei kertonut mitään. Biltema on puolen kilometrin päässä. Jaloittelin eli poikkesin siellä. Kaikki tarpeellinen löytyi. Uusi sisäkumi, maksoi alle kympin. Laitoin sen paikoilleen. Venuksen niinsanottu vannenauha on, edelleen, yli satavuotias kangaspunosnauha ja hyvässä kunnossa.  Venus taivaltaa vielä. Pääsee kätevästi lähiston pubeihin. Bändikeikkoja on taas tulollaan. Ehkä otan kameran mukaan... Puhelimella kuvaaminen on niin kovin rahvaanomaista. Vaan jos kuvaan järjestelmäkamerallani saattaa tulla henkilö sanomaan että ei saa kuvailla. Toisaalta samaan aikaan muut, kännykällä ottavat useita kuvia.

Ei vaimon kuuluviin
Tein polkupyöräreissun Lempäälän puolelle. Sääksvillen terassilla oli mukavasti porukkaa. Juttua riitti useampi tunti. Palauduin "Multsun pubiin" (Vaihtaa nimeään tämän tästä. En pysy kärryillä. Paikka sama.) Siinä uuden terassituttavuuden kanssa keskustelin. Varsin mielenkiintoista oli jutella itseäni oppineemman mutta nuoremman kanssa toista tuntia. Muutenkin, varsinkin talviaikaan, paikalla käyvät monet oppineet henkilöt duunareiden ohella. Itselleni, eräällä tavalla, yllätys sillä olin kuullut eräältä taholta että lähiöbaareissa on vai roskasakkia. Mukava on olla siinäkin porukassa. Kävinkö liikaa kouluja? Nyt kun olen ollut jo muutaman vuoden eläkkeellä enkä enää harrasta, juurikaan, moottoripyöräilyä niin jotain matkailua kuitenkin.

Reitin laajennus
Vaikka palatessa onkin piiitkä nousu (Riippuu kulkusuunnasta.) takaisin Peltsulle niin arvelen että pyörähdän katsomassa mitä kuuluu Nekalan baareihin. Uskoakseni nautittu voimajuoma tuo takaisin mäen päälle. Shortsit jalkaan, lippalakki ja styroksikypärä päähän sekä prätkäliivi ylle. Hervannassa on myös tavallisia pubeja sekä oikein soittojuomalakin. (Muunmuassa: Vanha Seppä, Kultainen Apina tai Potti liki toisiaan. Muitakin on. Bändi-illosssa olen käynyt. Polkupyörällä joutuu vain kiertämään Särkijärven. (Toki Nysselläkin pääsee.) Jos kulkee pohjoisen kautta on hienot maisemat kun kiertää järveä. Toinen reitti, eteläpuolella, Hervantaan on pitkähkö ja yksitotinen mutta ei ole ihmeemmin ylä- eikä alamäkiäkään. Hervannassa on hyvin pienellä alalla viisi pubia ja kaksi ruokailupaikkaa. Ympäristössä muutama muukin. Ḿansen keskustaan menen bussilla. Liian hankalaa on siellä polkea pyörällä. Keskustan paikkoja suosin talviaikana ja ponnistuslautana on Vanha Monttu liki Keskustoria Hämeenkadulla kellaritiloissa. Suosittelen. Siellä kokoontuvat niin opiskelijat kuin vanhat starat joiden juttuja on kiva kuunnella. Olut on siellä edullista. Puoli litraa keskiolutta kustantaa, kirjoitushetkellä, 5,30€. Karhua. (Myöhemmin käydessä vain 5.) Toki muitakin, äreämpia, juomia on tarjolla.

Lähiseutukierros
Otin yli satavuotiaan Venuksen jalkoväliin ja pyöräilin Peltolammilta Pirkkalaan. Ehkä en olisi lähtenyt lainkaan jos olisi tietänyt että välillä Tampereen rajalta alkaen oli Suupalle kulkeva pyörätie katkaistu monesta kohtaa ja tehty sepelipintaisia kiertoteitä. Sisulla survoin perille asti eli Waltersiin parille oluelle. Juttukavereitakin löytyi. Oluiden ja juttujen voimalla suoriuduin takaisinpäin Tampereelle Härmälän seudulle. Istuskelin tutun ryyppyporukan kanssa muutaman tuopillisen ajan terassilla. Kerroin juttuja ja kuuntelin paikallisten tarinoita ihan mielenkiinnolla.  

Torstaina Ylöjärvelle
On mennyt muutama kuukausi että en ole käynyt Kerhollani. Aikaa on vienyt kahden kuukauden mökkiretki. Siellä kunnostin paikkoja ja siitä tulee erikseen kuvallinen kertomus tähän samaan blogiin mutta eri postaukseen. Kunhan tulee sadepäiviä että joudan kuvia käsittelemään. Reilu viikko niin kävin Kerholla. Melko rauhallista mutta juttukavereita on.

Ylöjärvellä Kerholla
Perusjuttuja. Pääasiassa oli perustajajäseniä paikalla vaikka kaikkia ei enää olekaan saavutettavissa maallisin keinoin. Toki tuoreempikin yksilö saapui paikalle ja oli hyvinkin mukana keskusteluissa. Kahviteltiin. Vaikuttaa siltä että Kerhoa pitäisi markkinoida sillä väki vähenee ja henkilöä kohden jäsenmaksu nousee. Nyt olisi mahdollisuus nuoremmalle porukalle tulla kokeneempien seuraan ja huoltaa pyöränsä itse tai paikalla avustettuna sen sijaan että maksaa huoltoliikkeelle talvisäilytyksestä. Opastusta ja osaamista on tarjolla.

Suunnitteilla kokoontumisajoon lähtö
Syyskuun alkupuolella lähden erääseen kutsukokoontumiseen. Kauas ei tarvitse lähteä ja porukkakin on liki sama kuin oli jo vuosikymmeniä sitten. Olen ollut siitä asti mielissäni ja hiukan ylpeäkin että olen kyseiseen tilaisuuteen saanut kutsun. Vain pieni osa porukasta on vaihtunut. Syyt rientoon osallistumattomuuteen ovat olleet henkilökohtaisia kuten edesmeno tai muu vakava vaiva.

Muutama päivä myöhemmin
Jyske kuuluu Peltsulle asti kun Eput joraavat. Väkeä on varmasti rittävästi ja keikkoja on jäljellä. En valita. Samaan aikaan olimme samalla luokalla Mikon, joka lähti bändistä velipuolensa kanssa tuottamaaan musiikkia. Pantsen ja Martin kanssa Ylöjärvellä keskikoulussa. Heidän äitinsä oli opettajanani jonkin aikaa. Isäinsä kirjoitti mielenkiintoisia tarinoita tavallisesta elämästä. Arvelen että jutut ovat Juupajoelta.

Voimajuomalla
Jaksan sotkea kylille kuten Venus Specialilla. Varma peli: on nähnyt ensimmäisen maailmansodan viime vuosisadan alussa, kapinan ja toisen maailmansodan.  Ketterä peli. Ostin kirpparilta. Pyynti oli 299. Jätin väliin. Sopuhinnaksi sovittiin 99€. Neljättä vuotta kulussa. Jääkaapissa oli pikkuboksi edullista Maria Casa -punaviiniä lähimarketista. Menee arki-ilta näinkin.

Kun lähden
Ei tarvitse tulla kuoppajaisiin. Tuskin tunnistaisin. En kuulu mihinkään uskonnolliseen tai, ainakaan isommin, mihinkään taloudelliseen, enkä nykyään, enää, poliittiseenkaan kontekstiin. En myös ole taloudellisesti sitoutunut. Toki eläke on hyvä vaan vähemmän kuin odotin. Pärjäilen. Vaan on ihmisiä, vielä, jotka ovat läheisiä tai ovat olleet. Hyvät jatkot heille.

 

Maalaispoika - autoasentaja - moottoripyöräasentaja - kuormurikuski - maatalouskone - metsäkone - lentokone - avaruusalusasentaja - aktiivimotoristi - laivanrakentaja - poliitikko - ja eläkeläisen "loma päällä"

Toki nuorempana jaksoi
Useampi vuosi valtion eläkettä takana. (Lähdin aikaisin eläkkeelle kun luvan sain.) Jos nyt pitää jostain valittaa niin Rouva on nuorempi kuin itse ja hoitaa hommiansa. Jäänee, hänkin, joskus, eläkkeelle. Itse olen nauttinut eläkelöitymisestäni. Vaan en täysillä, vielä. Pitää suunnitella kun Rouvakin pitää ottaa huomioon. Mökkeily on ookoo molemmille. Mutta moottoripyöräily ei oikein sovi aktiiviseen mökkeilyyn. (Nykyisen Rouvan tapasin motoristibileissä. Oli kokkina. Rouvakin ajeli moottoripyörällään pitkiäkin taipaleita: ensin hyvin harvinaisella Honda CL350 Scramblerilla (Myyty heti kun jouti.) ja kohta 650 Cagivalla. (Ducatimoottorinen)) Minulle päivän ajokierrokset eivät ole maistuneet. Yleensä pitää olla satojen kilometrien keikka tai vielä pidempi ulkomaille ja tavata paikallisia eri kulttuurien henkilöitä. Kielestä riippumatta. Puhun ruotsia, suomea ja, varsinkin englantia, sujuvasti eli pärjään laajoilla alueilla. Italiassa (”Parlo poco l’italiano”.) en jää syömättä ja, myöhemmin, Venäjällä (Tuskin lähiaikoina en käy.) en ole koskaan jäänyt ongelmiin. Neuvostoliitossa oli kivaa. Oli sivistynyt nainen siellä, insinööri, joka halusi matkaani. Asiaa kehiteltiin ja kirjeenvaihtokin sujui. Sitten kirjeeni palautettiin. Lähdin "tontille" eli tuttuun osoitteeseen. Pääsin perille Leningradin hyvän taksin kyydissä. Talo oli siellä ja kiipesin viidenteen kerrokseen, (Kone oy:n hissi oli, edelleen, epäkunnossa.) Pääsin tutun oven taakse ja soitin ovikelloa. Ovelle tuli aasialainen mieshenkilö. Kysyin että missä henkilö xx on. Ei tietoa. Sama muissa osoitteissa. Väki oli vaihtunut. Syy ei ole selvinnyt. Pimppaa saati mahdollista neuvostoneitiä ei silloin osunut kohdalle. Masentavaa on se.

Ihan muuta viihdettä vaihteeksi
Triestessä oleskellessäni tapasin suomalaisen kaverini joka oli korkeassa asemassa suomalaisen, kansallisen motoristijärjestön jäsenenä. Oli varsin pitkä viikonloppu koska Triestessä oli iso mp-näyttely ja tuli silloin tutustua erääseen Triesten alakaupunginosan laittomaan tarjoilupaikkaan. Krapula siitä koitti mutta eipä meillä kiireitä ollut. Ehdittiin kokea muutakin. Kuten se että pyöräni oli paikallisen mp-näyttelyn korokkeella kaikkien ihailtavana kaikkne reissukilkkeineen. (Kyseessä harvinainen Quota Mille matkaenduro kaikilla kilkkeillä.) Saksan moottoritiellä huippunopeus nousi helposti yli kahdensadan mutta gasoliinin kulutuksen suhteen oli hyvä ajaa vain 140 km/h. Kyseessä, kuitenkin, laihaseosmoottori. Normikulutus, nopeudesta riippuen, 3 - 4 litraa sadalle. Moottorityyppi kiellettiin, myöhemmin, EU-asetuksella koska se tuotti laittoman määrän saasteita kuten typen oksideja. Kaikkien Quota-mallien moottorinohjaus muutettiin nykynormien mukaiseksi. Tuli kutsu. Myöhemmän 1100 Quotan omistajille ei tulleet kuin polttoainekulut.)

Kyseisen "neuvostoneidin" ensi tapaaminen
Täysin sattumaa. Hänen valmistujaisjuhlansa yliopistosta oli ravintola Nevassa. Siinä yhteydessä tutustuimme. Kiinnostavan mimmin vanhemmat olivat täysillä mukana. Myöhemmin juhlaväki häipyi hiljalleen mutta meillä kahdella sällillä oli mimmit mukana. Siirryimme valuuttabaariin eli missä kaikki rahayksiköt kelpasivat. Markat, kruunut, punnat, jne. Hyvä meininki ja sen ajan diskobiisit soivat. (Jos Googlelta kysytään niin Neva nimistä ravintolaa ei ole olemassa. Joko koskaan tai uuden järjestyksen mukaan ei sitä ei voi kertoa että onko vaiko eikö ja millä nimellä. Saa antaa vinkin. Jos nyt, ylipäätään, edes haluaisin Venäjälle mennä.)

Taksilla lähiöön
Parikymmentäkerroksinen torni. Suomalaista valmistetta ja Koneen hissi joka ei toiminut. Pikku reippailu ylemmäs isoon asuntoon. Siinä asuivat, tosin en sillä hetkellä tiennyt, että koko lähisuku. Meille kahdelle parille järjestyi kimppakämppä sisarensa huoneessa. Henkilöihin liittyvät yhteiset asiat hoituivat mukavasti eli lasti tuli laskettua. (Tiedä sitten itikö siemen.)

Aamulla
Pitkään levättyämme pyydettiin aamiaiselle ja zakuskaa oli runsaasti. Muutenkin olivat läsnä. Noin kymmenkunta henkilöä, isovanhemmat mukaan lukien ja tunnelma varsin mukava vaikkakin outo itselle. Aamiainen oli hyvä ja pikku snapsit rauhoittivat päänvaivaa. Sitten huilittiin pari tuntia lähekkäin. Toki mukavia yksityisasioita ilmeni.

Kaupunkiajelulle
Tyttärien isä oli Leningradin kaupungin Metron pomo. Hän kyyditsi meitä 1800 Elitellään (Ihan erilainen kuin olen nähnyt Suomessa. Suomen tuontiversio oli pienemmillä tehoilla ja karu.) Aiempi koulutukseni oli autonasentaja. Sittemmin opiskelin lentokonehommia. Myöhemmin ovat kiinnostaneet moottoripyörät ja niiden digitaalinen uudelleenohjelmointi että tulee äreämpi kyyti.) Aikanaan siirryin avaruusalustekniikan pariin ja koulutukseen. (Valtion hommista pääsi eläkkeelle varsin varhain. Toinen kiva piirre oli että sai matkustaa ja työskennellä ulkomailla paikallisten parissa. Kuten Italiassa.) 

Pikku "kikkoja" työkaverien kanssa.
Kaikkea en muista mutta mutta pikku "korjaavien" jälkeen tuli käydyksi useisssa Leningradin taidenättelyissä ja historiallisissa museoissa sekä ravintoloissa. Taksilla vain ajeltiin. Se oli ihan eri kuvio missä tavan rahvas käy. Halusin maksaa osuuteni mutta se ei käynyt. (Silloin olin erään kuljetusfirman palveluksessa siirtelemässä heidän tuotteitaan eri osoitteisiin mutta iltasella ja viikonloppuina ajelin muita ajoja joista sain rahan käteen heti. Edellytys oli että maanantai-aamuna oli sama lukema polttoaine- ja matkamittarissa kuin lähtiessä. Matkamittarin vaijerin irrotus oli helppo ja tankki täynnä.) 

Aiemmin mainittua
Kyseistä mainittua perhettä ei ole olemassa, paperien (Neuvosto-viranomaisten) mukaan, osoite on muiden ja itse imin tumppua. Yritin jonkin kerran matkatoimiston kautta mutta siellä ei ollut tietoa asiasta. Harmitti. Vaan olihan näitä Pirkanmaan paikallisiakin. Sitten oli yksi uusmaalainen ja kuuluu edelleen kalustoon. Hänen nykyisellä miehellään ja minulla on sittemmin perustettu yhteinen yritys. Vuosikymmenet ovat menneet hyvässä sovussa. Nykyinen The Lady on Itä-Savosta ja opettelemme toistemme kieliopillisia ilmaisuja vielä parinkymmenen yhteisen vuoden jälkeenkin...

Moottoripyöräilyni myöhemmin
Toki ajettua tuli paljon mutta halusin osallistua liikenneasioihin. Aluksi pikkujuttuja ja lainsäädäntöön tahdoin muutoksia vaan Brysseliin siirryttyäni pääsin sinne mihin halusin eli sille taholle missä oli mahdollisuus esittää ja säätää lainsäädäntöä EU-tasolla. Se avasi merkittäviä alueita. Sitemmin, hoitamieni asioiden hoiduttua, otin pakkia ja siirryin johtamaan kotimaisia moottoripyöräjärjestöjä. Mukavaa hommaa ja hyvät ryyppäjäiset heti kun puheenjohtajan nuija oli kopahtanut. Terveiset Kekulle. Ei voi sanoa että Brysselissä olisi ollut erityisen ikävää pitkissä kokouksissa vaan sitten kun kävimme Vanhan Kaupungin pikku pubeihin niin asioita hoidettiin kuntoon perusteellisemmin. Tai, ainakin, hyviä "pohjia" seuraavaan kokoukseen. Aikanaan EU, kun itäosa Euroopasta otettiin remmiin, niin oli mielenkiintoista sovittaa heidät yleiseurooppalaiseen motoristikuvioon. Hyvin se kävi vaan kovin paljon olutta kului. Siitä saisi jonkinnäköisen jutun aikaiseksi. Jos muistaisi. 

Mielenkiintoinen ajelu Saksassa
Rouvan kanssa yhdessä hänen BMW:nsä päällä ajelimme, kohta Saksojen yhdistyttyä, Berliiniin. (Ruotsin kautta Tanskaan, jne.) Majoitus entisen itäblogin puolella pienessä ja siistissä majatalossa. Seurana oli toinen suomalainen pariskunta Gold Wingillä liikkeellä sivuvaunun kera. Wingissä oli vikaa joten se pääsi huoltoon ja kaveri kävi vuokraamassa Bemarin alleen tulevan kiertoajelun ajaksi. Meillä oli oikein leppoisaa hotellin puutarhassa ja juomat edullisia. Seuraavana päivänä oli ajelu pitkinpoikin Berliiniä. Muu liikenne reitillä oli kielletty. Motoristejä oli toistatuhatta eri puolelta yhdistynyttä Eurooppaa. Kuunneltiin juhlapuheita eri maiden edustajien suista, enimmäkseen, kuitenkin saksalaisten. Sitten oli bileet leirintäalueella. Faciliteetit olivat niukat väkimäärään nähden ja paikallisen kylän ravitsemusliikkeistä ja kaupoista juomat loppuivat. Mutta muuten oli hauskaa. Jossain Berliinin ulkopuolella isolla peltoaukealla.

Pyöräni myynnissä
Osa harvinaisuuksia. 1400 California voi olla kiintoisa mutta ei lähde halvalla vaan edullisesti. Sitten on harvinainen Honda CL 350 Scrambler sekä yksi Guzzi-trike joka, poikkeuksellisesti kallistelee sisäkaarteeseen mutkaa ajaessa sekä äärimmäisen harvinainen 1000 T3 California Blover. Kone on uudenveroinen "kanttisylinterinen" ja varustettu mekaanisella ahtimella. (Eaton) Sitten sekalaisen harvinaisia että tavallisia Guzzien osia. (Keksin, fysiikan lakien mukaan, että triken massaa voi hallita paremmin kun kaarteessa siirretään painopistettä sisäkaarteen puolelle kuten soolopyörässä. Ratkaisu on hyvin yksinkertainen. Vaan en ole ennen enkä jälkeenpäinkään tavannut samaa ratkaisua muualla. Jälleen kiitos fysiikanopettajalleni.)

Verstaastani luopuminen
Sorvi on myyty. Muita koneita on edelleen (Jyrsin- ja käsityökaluja runsaasti.) Palaan niihin syksymmällä -26. Lisäksi moottoripyörien osia ja muuta sälää. Varsinkin 80-luvun alun Guzzi-malleihin. Löytyy kelpoisa "pyöreäsylinterinen" 850-moottori ja muuta voimansiirron kamaa sekä sähköpuolta. (T3-mallin moottori.)

Pyöristä luopuminen
1400 Californian suhteen olen epävarma että myynkö vai en. Korttini on voimassa, toistaiseksi, vielä vajaat kaksi vuotta. California Adamant - trike on palveluksessa jatkossakin mutta ei, sekään, oletettavissa, kovin pitkään. Osa pyöristä ovat projekteja ja niiden oheen tulee kaikkea asiaan liittyvään osaa ja ohjetta. Tulen luopumaan verstaastani hiljalleen... Jos jotain positiivista asiassa lie niin se on vuokratilojen luovutus ja ajomatkakulut (20km per sivu.) sinne ja takaisin loppuvat. Onpa varaa muuhuun puuhaan... (Mitenkä ensimmäisenä tulee mieleen eräät tamperelaiset pubit. Suosikkejani ovat lähiöpubit, keskustassa Vanha Monttu. Ale Pub ja pari muuta.) Trike, eli kolmipyöräinen moottoripyörä, on nimeltään California Adamant 1000. On outo laite siinä mielessä että se kallistelee mutkissa sisäkaarteeseen. Suunnittelin omaan tarpeeseen... Muille vinkiksi kolmipyöräisen ajettavuudesta tärkein on massan hallinta... Mitä kovempaa mutkaan niin sitä suurempi kallistus sisäkaarteeseen. (Mistäkö oppini: ilmailusta. Sitä opiskelin ja tein aikanaan. No. hukkaan meni aerodynamiikka koska minut siirrettiin avaruusalushommiin. Siellä kun ilman vastusta ei tarvitse ottaa huomioon kuin ihan alku- ja loppumatkasta mikäli on paluukin tiedossa, vaan vain pelkkä kappaleen massa. Sekin vain silloin kun jollain avaruuden planeetalla tai muulla massaa omaavalla avaruuden osalla on niin kutsuttua vetovoimaa. Painovoimaksikin mainittu.)

Esa ja Nasa
Molemmilla olen ollut töissä. Tosin, Nasan osalta välillisesti, sillä Suomen Valtio ja heidän ilmailu- sekä avaruusaluspuoli (Myös Patrian leivissä.) työllisti minua merkittävästi. Pari erilaista avaruusalusta rakennettiin. Kutakin kaksi kappaletta. Asentajia olivat, pääosin, minä ja kaima. Toki ESAlta kävi tarkastajia katsomassa kuinka sujuu. Hallin Jannessa, tuopin ääressä, todettiin että ookoo. Amerikkalaiset (Nasa) olivat tiukempia, aluksi, kun ryhdyimme sarjatuotantotyyppiseen Hornetkokoonpanoon. Vaan heistäkin tuli kavereita ja paljon kivaa tapahtui niinä vuosina. Käytiin kaverien kesämökeillä viikonloppuina ja yhden amerikanherran Harrikkaa kunnostin. (Yksi syy kunnostuksen osumiselle minulle johtui että pyöränsä oli vanha ja minulla oli olemassa myös tuumamitoitetut työkalut. Siihen aikaan olin myös Vimpy ry:n täysjäsen. Nyttemmin ei ole enää toimintaa heillä.) Kertoo sen että Amerikanporukka ei ollut kovin lyhyesti keikalla sillä osoittautui että meitä ei erityisemmin olisi tarvinnut neuvoa vaan keksimme että olimme "tyhmiä" ja heidän pitää jäädä, vielä, vajaan vuoden verran neuvomaan. Suhdetoimintaa lattiatasolla. Viihtyvät hyvin. Veronmaksajat hoitivat kulut.

Esa on tiukka
Siinä ei päässyt, erityisesti rentoutumaan, vaan sai hyvää koulutusta. European Space Agensyssä homma oli selkeä: tehdään kaksi erilaista avaruusalusta joita kutakin toiset varalle. Mikäs siinä. Eurooppalaisten veronmaksajien rahoilla. Ihan duunarina niitä rakensin. Minusta on aina ollut kiintoisaa tehdä hyvin tarkkaa hommaa. Sopivan hidasta jobia. Ei tarvinnut hosua eikä hiota. Toimitilat olivat nk. puhdastiloja joihin mennesssä vaihdetaan koko puku. Toisinpäin palatessa. Kahvitauoilla ei juuri käyty.

Häivelaivat
Kahta olen ollut tekemässä. Molemmat ovat Merivoimien käytössä edelleen. Tämäntyyppisiä ovat uudemmat. Ne eivät näy tutkassa absorbtiopinnoitteensa vuoksi mikäli koko miehistö pysyy alati sisätiloissa. Ei se hullumpaa hommaa ollut mutta joskus, minulle itselleni, samaa tointa toisensa perään tehdessä hieman tympäisi mutta se unohtui tilipäivänä. Silloin päätin hankkia 1100 Brevan tilalle California 1400 -mallin.

Kouluissa 
Koulutukseni: kansakoulu, keskikoulu, ammattikoulu autonasentajaksi ja Ilmavoimien Teknillinen Koulu sekä työharjoittelu Lapin Lennostossa Drakeneiden ja Fouga Magistereiden parissa. Joitain kursseja sen jälkeen. Jäin ylikersantin arvoon kun en suostunut menemään Päällystöopistoon. Harkitsin kyllä pitkään. Lentsikkahommissa yrittivät minusta työnjohtajaa Patrialle. (Silloinen Valtion Lentokoneteollisuus.) Istuin luennoilla kymmenkunta kertaa eikä tullut yhtään uutta tietoa siellä. Kyllästyin ja luovutin ja jatkoin avaruusalusosastolla tavallisia hommia puhdastiloissa. Siitäkin maksettiin ja majoitus oli edullinen. Kaverini, kutsutitteliltään, "Suomu" jakoi kaksion kulut kanssani. Alakerrassa asuivat tummat. Heidän luonaan poikkesin satunnaisesti. Mukavaa ja vieraanvaraista väkeä. Tein autokaupatkin heidän kanssaan. (Tapanani on ollut, motoristina, ostaa jokin "ritsa" talviajoneuvoksi ja keväällä myydä pois.) Tosin, joitakin vuosia, ajoin prätkällä ympäri vuoden. Puketumis- ja asennekysymys sekä nastarenkaat. 

Pirkanmaa on nyt kaukana
Nyt Itä-Savossa kesämökillä. (Hiukan auki 500km Tammerforsin hyvästä mestasta.) Komento Rouvalla. Saunottu on, tiedossa pientä laittoa Mökin rakenteisiin. Tällä kertaa vain pakettiautolla liikkeellä eli ei tule käytyä Itä-savolaisissa tai Karjalan puolen kavereita moikkaamassa eri mp-tapahtumissa. Fiilikset ovat hyvät. Kalaa en ole uistimella saanut. Vielä. Vain pikkukaloja hyppii rantavedessä. Pientä kunnostusta on aina ja, tietenkin, siistimistä. Tällä kertaa ei ole tapahtunut mitään särkymistä talven ajalta mutta kaikenlaista ryönää on tontille kertynyt: syynä ikääntynyt männikkö. Yllättäen, siistiminen on viihtyisää hommaa kun sitä tekee itselle. Räystäskourut pitäisi tyhjentää. Muunmuassa. (Kourut tyhjennetty, karike laastu pois katoilta ja vajan vinoon painunut kivijalka tuettu.) Syksyllä pitkä viikonloppu Mökillä. Paikat järjestykseen ja luukut lukkoon.

Kalakin tuli
Ensimmäinen kyseistä lajia omalla kohdalla: säyne. Oli, kuitenkin, varsin pieni niin laitoin kehittymään. 

Kuulin juuri
Ihanaa. Ne kaverit joista moottoripyöräilyssä ovat olleet niitä joita haluan tavata. Ulko- ja kotimaasta. Osa heistä tulevat moikkaamaan. Se vaatii monta keissia olutta tänne Itä-Suomen mökillemme. Ai että. Monta tarinaa tulee kuulluksi ja kerrotuksi. Kaiketi teen lyhyen yhteenvedon kun bileet ovat jo olleet. Syyskuun puolella on "Syystapaaminen" jossa pelataan korttia, vietetään huonoa elämää, saunotaan ja lähdetään sunnuntain puolenpäivän jälkeen hiljalleen kotiappäin. Onneksi ei ole asunnolta kuin noin 30km taivallettavaa. Muu porukka tulee eri puolilta maata.

Tavoitteet
Yli kaksi kuukautta Mökillä keskikesällä. Siinä on muutakin tointa kuin löllötellä terassilla. (Rouva teki etätöitä.) Poikkeamisia tuttavien ja motoristikaverien luona sekä Vaimon suvun porukoissa. Kahvia ja pullaa. Odotuksissa on että jokunen motoristiystäväni saapuu ihan yövieraaksi tai useammaksi. Silloin on mukava viettää nuotioiltoja ja sanailla asioita. (Käytännössä olimme yli kaksi kuukautta mökkeilemässä kun rouva sai tehdä etätöitä. Jokunen vuosi sitten mökillekin tuli nettiyhteys. Perämettälle.)

Otsikon ammatit
Vain pääosa on siinä. On tullut tehdyksi monenmoista puuhaa. Osa hyshyshommia ja muut ihan tavallisia duuneja mutta osa varsin vaativia. Niihin liittyi koulutus ESA:n ja NASA:n toimesta. Mitä milloinkin tehtiin. Alkuun menin töihin, jo silloin ikämiehenä, jos kolmekymppisestä voi niin sanoa, vaan työkavereista useimmat olivat nuorempia. Mukavaa ja varsin oppinutta sakkia ja työt sekä vapaa-aika sujuivat. Tosin aika vähän vietin vapaata työkavereiden kanssa koska olin silloin johtavassa asemassa eräässä moottoripyöräjärjestössä. Se sisälsi paljon matkailua, enimmäkseen lentoteitse, eri Euroopan maihin. Paljolti Saksaan, Belgiaan (Bryssel)  ja Italiaankin. Toki muitakin maita tuli kierrettyä. Myös USA:ssa piti matkailla. Muunmuassa Bike Week:llä. Niistä hommista ei juuri tienannut kuin päivärahat. Työnantajani, Suomen Valtio, onneksi, salli minun matkailla ja tehdä poliittista järjestötyötäni EU:n piirissä eikä pidättänyt peruspalkastani kaikkea vaikka olin viikollakin reissussa.

Niin, ne työt
Koulutusta ei juuri kansa- ja keskikoulua kummenpaa ole. Amiksesta valmistuin autonasentajaksi jota en ole tehnyt päiväkään vaan omia autojani ja prätkiäni olen rassannut. Säästö on merkittävä verrattuna huoltoliikkeen laskutukseen. Ilmailu on aina kiinnostanut. Siihen suuntaan vei Ilmavoimien Teknillinen Koulu jonka käymisestä maksettiin rahaa käteisenä. (Eli Ilmavoimien päiväraha. Ylikersantiksi nimesivät.) Siis tulopuolelle eli lomalle lähtiessä oli matka- ja kaljarahat taattu. Vähintään piti olla palveluksessa kaksi viikkoa kerrallaan "kineksessä" ennen kuin pääsi viikonloppuvapaalle. Lyhyesti, vain kolmen vuoden jakson, olin ihan pelkästään siviilihommissa. Rakensin siinä ohessa omakotitalon Osuuspankin rahoilla. Vaan en päivääkään ole siinä asunut vaan vietit veivät muualle eli ilmailun puoleen. Tuvan möin ja olin velaton joutomies. Valtio halusi minut töihin. Maksoi asunnon ja jatko-opiskelun ruokineen.

Aiemmin mainittu
Kokelin, aikanaan, tavisjuttuja kuten kuormurikuskin ja metallimiehen hommia. Talvella kuormurin ajo on ahterista. Hitsaus, toki, on mukavampaa hommaa: useammassa konepajassa, kuten S.Pinomäki ky:ssä, Ylö-Tehtaat oy:ssä ja parissa muussa, kokeilin olla tuottava. (Jälkimmäisessä kuukausipalkattu +reissupalkkiot asennusmatkoista Lappia myöden. Niistä kerron joskus jos muistan. Ylö-Tehtailla olin myös työnopastajana kun tuli uutta väkeä taloon. Muutama vanhempi tulokas katsoi nuorta sälliä hieman vinoon mutta asia hoitui Paikallisen terassilla.) Kaikista perushommista sanoin itseni irti ja halusin jotain haastavampaa. Koska varusmiespalvelun aluksi kävin Ilmavoimien Teknillisen Koulun niin arvelin että siellä olisi mielenkiintoisempia hommia. Niin olikin: erinomaista koulutusta sen lisäksi että myös kiinnostavaa. Siltä pohjalta hakeuduin Ilmavoimiin.

Samoihin aikoihin
Koska työt olivat taatut niin tilikin tuli parin viikon välein ja majoitus, ei kovin ylellinen vaan tavallinen kerrostalokaksio johon otin, toiseen kammariin, vuokralaisen. Hän opiskeli lentokonetekniikkaa. Minulle se oli jo tuttua. Kerron myöhemmin mitä kaikkia kilkkeitä on tullut puuhattua alalta.

Jatkoa puolustuksessa
Koska kokemusta oli niin useampi taho halusi minut töihinsä. (En ole ollut päivääkään työttömänä. Mutta "omia vapaita" olen ottanut että voi matkailla moottoripyörällä ulkomaillakin. Tosin pisin reissu oli vain kahden kuukauden Italianreissu. Muut noin parin viikon suvimatkoja.) Edellä jutuissa ei ole kaikkea listausta töistäni ja työnantajistani koska osa niistä ovat lyhytaikaisia kokeiluja joissa en voinut tuoda esiin osaamistani. Tarjottiin vain jotain "sorvin ääressä"-juttuja eli toistuvaa puuhaa. En tykkää tehdä samaa hommaa useampia kertoja. Siksipä otin yhteyttä, melko vaivattomasti, koska tuli Sotavaltiolta kutsu kertaamaan, erääseen kapteeniin, tuttu ennnestään, joka ohjasi minut erään everstin pöydän ääreen. Keskustelimme varmaan tunnin varsin leppoisasti wienerien ja kahvin voimalla. Kysyi myös sotilasarvostani, joka ei kummoinen ole, mutta hänen mielestään olisin sopiva erääseen projektiin. Yllätyksekseni se ei ollutkaan armeijan hommiin.

Aaltelkaahan koulutuksestani
Vanhemmat halusivat, tietenkin, kansakoulun jälkeen parempiin piireihin. Eli keskikouluun. Sinne hain. Pääsin, minimiarvoin. Kävin ensimmäisen luokan, jäin luokalleni. Koska olen syntynyt loppuvuodesta niin noin yksitoistakesäisen suhteen olin liki vuoden jäljessä useimpiin. Uusin ykkösen ja arvosanat olivat ihan toista. Ei huippua mutta kelvollisia. Vasta kuudetta vuotta käydessäni eli viimeisellä, viidennellä luokalla, arvosanani kohosivat. Erityisesti matematiikassa. Siihen antoi alkupotkua, aikanaan, joukko-oppi -niminen matematiikan "laji". siitä ollaan montaa mieltä mutta minulla se toimi. Herra Nikkonen ja, sittemmin, kimakkaääninen Anna-Liisa Leppälahti antoivat kunnon opin siinä lajissa. (Anna-Liisa itse ei tykännyt joukko-opista mutta pakko sitä oli opettaa. Joukko-oppi oli neuvostoliittolaista perua.)

Koulumatkat
Rasittavia. Aamulla, hirmu aikaisin klo. 7.00, kulki yli kahden kilometrin päässä olevalle pysäkille linja-auto joka vei, liki kolmenkymmenen kilometrin päähän koululle. (Sitä ennen oli koulukyyti reilun kilometrin päästä niin kauan kuin kävin kansakoulua. Keskikouluun, yksityiskoulu, päästyäni en kyytiin kelvannut.) Iltapäivisin pääsin yleisellä linja-autolla seitsemän kilometrin päähän kodista. Usein kävelin, jos oli hyvä sää. Johtui siitä että se, liki perille vievä, linja-auto kulki vasta klo. 16. Olisi pitänyt varrota, pahimmillaan, yli kaksi tuntia. Opin kävelemään seitsemän kilometriä noin tunnissa kotiovelle. Bussilla kulkien olisi kävelymatkaa ollut vain kaksi kilometriä. En yhtään ihmettele miksi kouluarvosanani olivat alemmilla luokilla heikkoja. Vaan uni maittoi koulupäivien jälkeen.

Lukioon
En halunnut. Vanhemmat olivat hyvin pettyneitä. Olisin päässyt. Meninkin keskikoulupohjaiselle autonasentajalinjalle ammattikouluun. Siellä opiskelin kaksi vuotta. (Kolmekin olisi ollut mahdollista. Kuten toiseksi nuorimmalla veljelläni.) Tykkään, edelleen, ruuvamisesta. Ehkä jokunen on nähnyt tekemiäni moottoripyöriä. Valitettavasti olen nykyisin estynyt tekemään prätkäremontteja. Paljon menee 1970 - 2000 -aikakausien Benelli- ja Guzziosia sulattamoon kun ei ole kiinnostuneita tarvitsijoita ilmennyt.

Amis
Jo, noo. Leppoisaa. Keskikoulupohjainen linja. Laitteet varsin päteviä. Opettajat, osin hyviä ja muut kelvollisia. Kiirettä ei ollut. Kahden vuoden jälkeen lähdin. Kolmaskin vuosi olisi ollut mahdollinen jossa keskityttäisiin sähköpuoleen perusteellisemmin. Se vuosi oli elämäni tylsin vuosi. Eli oli vain satunnaisia hommia ja pitkiä taukoja kun kerroin että vuoden päästä pääsen aliupseerikouluun. Joten hanttihommia ja äiti hoiti että vyötärö ei kapene.

Aliupseeriksi
Ilmavoimissa. En hakenut sinne kun en tiennyt että sinne pitää hakea mutta satuin pääsemään. Siellä oli myös toinen kaveri joka ei ollut hakenut pääsykokeiden kautta. Peruskoulutuksen jälkeen oli testi että onko homma hallussa. Itsellä oli. Sitten aliupseerikoulu Ilmavoimissa eli kävimme läpi silloisten lentokoneiden tekniikkaa sekä teoriassa että käytännössä. Kohdalle sattui yksi Ilmavoimien mielenkiintoisimmasta aliupseereista jonka koulutukseen jouduin. (Sain osallistua.) Meillä synkkasi heti. Kerrottakoon että kun opiskelin lisää ilmailualaa, ihan ilmaiseksi, koska olin ilmoittautunut työttömäksi. (Olin vittuuntunut jakelukuormuriajoon. Ahterista on se.) Asuntokin maksettiin, Valtion toimesta, niin hän oli jälleen opettajani. Kuten myös monelle muulle. Lisää ilmailusta tuli opittua. Pohjalla oli Ilmavoimien Teknillisen koulun käynti ja sekä palvelus Ĺapin Lennostossa Drakenlentueessa. (Miksi Lapin Lennoston koneissa oli piirretty ilves sivuvakaajassa: koska kyse on entisestä Hämeen Lentueesta.)

Lapin Lennosto
Yksi parhaista ajoista elämässäni.  Ilmavoimien Teknillisen Koulun käytyäni pääsin reaalimaailmassa toteuttamaani innoitustani tekniikasta. Sai kerrankin rassata ja huoltaa laitteita, toki vain pinnallisen koulutuksen suhteen. Oppainani olivat kanta-aliupseerit jotka olivat opiskelleet pidempään lentokoneita. Itse aloitin Fouga Magister alkeissuihkukoneen parissa. Siitä, yllättäen, siirto Draken-laivueeseen. Se olikin ihan uusi juttu: koneet jotka kykenivät yliääninopeuksiin. Joiden huolto, joka apumekaanikoille kuului, oli hyvinkin mielenkiintoista. Silloin oli käytössä, viisi eri Draken-malliversiota. Siinäpä riitti opiskelemista. (Yhtä, Draken S-versiota ei ollut Ruotsilla koska se oli Suomessa tehty suuritehoinen erikoisversio.)

Aikanaan salaista tietoa
Neuvostoliiton suhteen oli rajoitus Ilmavoimille että hävittäjäkoneita ei saa olla kuin tietty määrä. Olikohan kolmekymmentä? Myöhemmin pääsin, kertausharjoituksissa, katsomaan kallioon louhittuja luolia. Siellä oli paljon lisää lentsikoita mutta purettuina. Ilman moottoreita. Ilmeisesti niitä ei laskettu kokonaismäärään. Selvisi että moottoreita on niihinkin koneisiin mutta ovat toisaalla. Sijaintia ei kerrottu.

Kerrottakoon että
Mitään yletöntä äkseerausta Ilmavoimissa palvelemisen aikana tai muuta ikävää juttua ei ollut. Saimme kulkea vapaasti iltalomille ja tulla ja mennä mielemme mukaan. Kunhan pidimme huolta että laivueessa oli täysi miehitys eikä henki enää aamulla haissut. Tosin: en koskaan, silloin kuullut tai nähnyt, että varusmiestä olisi puhallutettu.

Perusduuneihin
Maatalouskoneasentajaksi. Ylö-Tehtaat oy oli silloin kovasti mukana maamme maatalouskoneiden valmistamisen suhteen. Oli ilo olla siellä. Hetken olin asentajana mutta sittemmin, kun uutta väkeä tuli lisää, olin työnopastajana. Olihan se mielenkiintoista, aluksi, opettaa erittäin tylsiä ja loppumattomasti toistuvia mekaniikan kokoonpanoja Etelä-Pohjanmaan sälleille joita sinne asuntolamajoitukseen lähetettiin. Se homma ei heille sopinut mutta työttömyyskorvaus oli pieni ja töistä sai enemmän. Tuskin kimppakämppäkään kovin innostuttava oli.

Ylö-Tehtaat kasvoivat
Minusta tuli kiertävä asentaja. Mielenkiintoista oli se että mainitsin puhuvani myös ruotsia. Heti pääsiin kiertämään rannikkoja ja muita ruotsinkielisiä alueita. Tosin, Itä-Uudellamaalla, puhuivat sellaista ruotsia että en ymmärtänyt. Vaan kun kone piti saada kuntoon niin toki jokin yhteys syntyi. Jossain siellä Lasse Virenin seuduilla. Ruotsinkielinen Pohjanmaa oli helppo. Selkeä meininki ja mielenkiintoisia kulttuurellisia eroja. Pohjois-Ruotsissa ja jotkut Norjassakin puhuivat kveeninkieltä joka on yksi suomenkielen murre. (Mikä parasta: Pohjalaiset ruokkivat asentajan. Mutta Karjalassa homma meni askelta pidemmälle: tarjottiin talon tyttäriä emänniksi ja siten "tuleva vanha isäntä" pääsisi vapaalle ja katsoisi vain päältä kuinka uusi vävy hommia tekee. Ja pitää huolta että omalla tilillään on rahaa. En mennyt ansaan. Otinkin savolaisen eukon. Vaan paljon myöhemmin.)

Pinomäellä
Ylö-Tehtailta lähdin, esimieheni perässä, Sakari Pinomäki ky:n leipiin. Palkkakin parani. Minusta tehtiin, edelleenkin, kiertävä asentaja eli missä kone renkkaa niin minä korjaan. Ei kovin hääviä hommaa pakkaskeleillä sekä paljon pakettiautolla 
ajoa. Sen sijaan verstashommat olivat ihan ookoo. Rupesi kulkemaan huhu että S. Pinomäki ky. on menossa konkurssiin. Niin tapahtui, myöhemmin. Kerkesin liukenemaan ajoissa.

Rautavaaralla
Vastaavia hommia oli rautavaaralaisessa firmassa tarjolla ja silloinen naisystäväni tarjosi edullista asumista luonaan. Hommat ookoo ja pääasiassa lämpimässä teollisuushallissa. Firma teki myös autohuoltoja ja -asennusta joten tein sitäkin. Olihan minulla siihen koulutus. Ajan mittaan selvisi että eukontekeleellä olikin sivusuhde. Asia ei parantunut keskustelemalla. Lähdin. Firma oli ookoo. Toki monesti olen käynyt Rautavaaran Metsäkartanolla ja järjestänyt sinne moottoripyöräkokoontumisia. Paikassa on runsaasti majoitustilaa ja erilläänkin olevia rakennuksia joita hyödynsimme. Järvi aivan rannassa ja kilometritolkulla hietikkoa.

Mänttään lentokoneiden pariin
Kuorevesi lentokenttineen on siinä vieressä sekä kattaa melkomoisen rakennuskannan joiden sisällä, korkeiden aitojen takana, tehdään ilmailu- ja avaruusalustekniikkaa. Aluksi olin ReDiGo-kokoonpanossa mutta sitten tuli siirto Hornetien eturunko-kokoonpanoon. Siinäkin meni pari vuotta mutta alkoi toisto tympimään. (Toki ohessa, omalla ajalla, toimin eri motoristijärjestöjen parissa kotimaan ja EU-tasolla. Ajoin vuodet ympäri moottoripyörilläni.)

Hornet-kokoonpano
Eturunkojen puolikkaiden kokoonpanoa. Tarkkaa hommaa sekin. Kielitaidosta oli taas hyötyä. Piirustukset olivat amerikanenglanniksi. Otin, vakaasti, selvää piirustuksista ja samalla, osin kielitaidottomat, asentajat saivat selvyyttä rakennekaavioista. (Samassa piirustuksessa oli useamman Hornet-version piirustukset ja koodeilla merkitty kunkin version rakenteen vaateet. Tarkkana piti olla.) Asunto oli aivan teollisuusalueen kupeessa eikä Hallin Janneen ollut pitkä matka.

Yllättäin kutsuttiin avaruusalusosastolle
Kutakin laitetta tehtiin kaksi identtistä kappaletta. Työ tapahtui puhdastiloissa eli tilaan mennessä riisuttiin vaatteet ja pukeduttiin kertakäyttöiseen haalariasuun. Myös jalkineet vaihdettiin tarkoituksenmukaisiin kertakäyttötossuihin. Pitkät hiukset tuli pitää paperimyssyn sisällä. Tuotteemme tehtiin ESA:n ja NASA:n kouluttajien opastuksella aluksi ja sittemmin omatoimisesti. (Opintokieli oli englanti.) Uusia tilauksia ei tullut. Homma loppui noin kahden vuoden jälkeen ja muutin Tampereella toihin erääseen moottoripyörähuoltoliikkeeseen.

Tampereelle vakituisesti
Motoristikaverien luona, Savonlinnassa, tapasin naisen joka vaikutti ystävälliseltä ja yhtä äkkiä asuimme Tampereen keskustan tuntumassa tilavassa kolmiossa. Sain homman mp-asentajana. Tein lähinnä sen kesän ajan niitä hommia kunnes Valtio, taas, houkutteli luoksensa.

Jälleen hyshyshommissa
Eräs, nykyään Pirkkalassa toimivan laitoksen esimies, nyttemmin jo edesmennyt, pyysi minua hommiinsa. Työn vastaanottoni tapahtui Tampereella Pyynikin näkötornin kupeessa jossa motoristit niihin aikoihin kokoontuivat. Sanoin joutavani heille töihin. 

Hirveä päin 
Muutama vuosi meni ookoo kunnes työmatkalla törmäsin hirveen kaupungin kadulla. Syyspimeä sateinen aamu Nokialla. Pyörä meni aika vammaiseksi kuten itsekin. Ensimmäisenä paikalle tulivat poliisit. Puhalluttivat nollatuloksen. Sitten alkoi inttäminen siitä miksi olen kaatunut. Selitin että hirvi tuli eteen. Röhönaurut sain kuulla ja veikkauksen että olen joidenkin aineiden vaikutuksen alaisena. Poliisit nostivat minut pystyyn ja sanoivat että mennään laitokselle ja lääkäriin että katsotaan mitä aineita olen käyttänyt. Vastustin, sillä selkään sattui kovasti. Samalla huomasin että matkan päähän ajautuneessa pyörässäni oli etuhaarukassa irtonainen, lämmin hirven takajalka. Osoitin sitä poliiseille. Sitten uskoivat. Ambulanssi tuli ja vei minut sairaalaan. Piiiitkä sairasloma. Selkä korjaantui jonkin verran ja olin aikeissa mennä vielä töihin. Kokeilin asiaa. Ei onnistunut. Eli eläkkeelle oli jäätävä. Talven aikana kuntouduin hiljalleen selkärangan murtumista. Pituus lyheni liki kaksi senttimetriä ja selkäydin oli saanut vaurioita. Kankaanpäässä kävin paikallisessa kylpylässä useita kertoja kuntoutuksessa. Vakuutusyhtiö maksoi ja maksaa edelleen jotain nimellistä korvausta sekä eläke tulee tilille kerran kuussa. Varsinaisen eläkeiän tavoitin jo muutama vuosi sitten. Nyt kesämökillä Itä-Savossa. (Vain kaksi kuukautta mökillä ja sitten Tampereelle. On jo Kerhokavereitakin ikävä.)

Harrastusta tiellä ja tallissa
Moottoripyörillä olen ajellut paljon. Myös siihen liittyvään politiikkaan liityin. Muutamissa alan järjestöissä joko jäsenenä tai hallintoneuvostossa sekä puheenjohtohommissa. Perustamani LCR-mc. Liikenneturvan hallintoneuvostossa, Smoton hallinnossa ja muutama muu organisaatio ohessa. Pääosin kotimaassa eri paikoilla ja myös Brysselissä edustamassa suomalaisia motoristeja. Sekä mielenkiintoisia kokouksia muutamissa muissa Euroopan kaupungeissa missä alan motoristijärjestöt kokoontuivat. Työn ohella rakentelin ja muuntelin moottoripyöriä muille sekä itselleni. Liikenneturvan hallintoneuvostossa istuminen, ainoana kaksipyöräisten edustajana, oli jossain määrin pitkästyttävää. Sen sijaan eri moottoripyöräjärjestöjen kokouksissa kotimaassa sekä eri puolilla Eurooppaa oli paljon mielekkäämpää istua. Joko jäsenen arvoisena, hallituksen jäsenenä tai puheenjohtajana. Kokoukset käytiin pääosin englanniksi paitsi ranskalaiset ei. Niitä varten oli tulkki. Vaan kyllä illalla päivällisellä puhuivat englantia. Kummaa sakkia.

Sadepäivä Mökillä
Rouva lähti pystyttämään taidenäyttelyään kirkonkylälle. Ulkona ei ole tänään järkevää touhuta. Siksipä kirjoittelen. Illalla tulee vieras ja muutaman päivän perästä useampia tuttuja vieraita. Pitänee pystyttää tiipii. Siinä on vilpoisaa öitsiä.

Mökkipuuhia
Isoin homma oli Mökin katon puhdistaminen karikkeesta ja muusta roinasta. Myös räystäskourut tulivat tyhjennettyä karikkeesta. Kourut olivat reunoja myöden täynnä. Nyt virtaa sadevesi sinne mihin pitääkin. Muita hommia on Aitan kivijalan oikaisu ja lievä kunnostus. Myös liiteri - vaja - huussi - kompositio vaatii kunnostusta. Ainakin katto pitää uusia sekä yksi vajonnut kivijalka oikaista. Kohta tulee ensimmäinen kesävieras. Siksi pitää karusellihuussin ämpäreitä tyhjentää kompostiin. Tänään sataa joten sisähommia enimmäkseen...

Kalastus
Siihen ei ole ollut kauheasti aikaa. Yhden mukavan kokoisen säyneen olen saanut kuiville kesällä -26 mutta kun muita ei tullut niin päästin ko. särkikalan takaisin kasvamaan. Moottoriveneajeluita, toistaiseksi, on tehty vain kaksi. Akkuvoimalla. Mikäpä on ajella tyyntä järveä ja katsella maisemia ja kommentoida naapuruston mökkeja. Nyt ovat venäläisten öky-huvilat tyhjillään tai vaihtaneet omistajaa. Venäläismökin erottaa siitä että koko tontti (1ha.) on tyhjennetty puustosta täysin. Sitten keskelle kaksikerroksinen hirsihuvila ympärillä vain nurmikkoa sekä aivan rantaan saunarakennus jossa myös majoitustiloja. Muiden mökkitontit ovat metsäisiä ja maa kuntan peitossa eli varsin luonnollisessa tilassa. Venäläisillä on, näköjään, tapa laittaa iso, kelluva laituri ja sen viereen näyttävä vene jolla ei koskaan ajeta. Tai en ole nähnyt ajettavan. (Järvi  on noin 5 km pitkä ja puolitoista leveä. Muutama autio kalliosaari ja pari kesäasuttua. Yhdessä on ollut, tuossa huutomatkan päässä, entinen maatila.) Toki tonteilta moikataan jos on asukkeja paikalla. Nyttemmin osa tonteista pukkaa pajua...

Koeajomatkamuistelma

Nokialla yksityinen myyjä
Laitakaupungilla oli eräällä henkilöllä moottoripyörä myytävänä. Sen tarina oli se että oli pojalleen ostanut poliisin huutokaupasta Moto Guzzi 850 GT:n vuosimalli 1972. Ei se kelvannut. Piti olla japanialainen. Guzzi myyntiin. (Myöhemmin näin poitsun ajelemassa uudella pyörällään: kaksitahtinen Kawasaki näkyi olevan. Ei morjestanut.)

Kaupantekoa
Se oli helppoa mutta laitoin yhden ehdon: ajan viikonlopun ja tulen maanantaina tekemään kaupan jos pyörä kelpaa. Näin sovittiin. Jätin henkilötietoni ja lähdin matkaan.

Taipaleeelle
Perjantai-iltana ajelin Orivedelle koska niillä seuduilla oli, Siitamassa, moottoripyöräkokoontuminen. Vaan en malttanut olla kuin la-aamuun asti. (Kerrottakoon että eräs paikkakuntalainen, taipumuksistaan tunnettu mies, pyrki läheisyteeni. Väistin. Kun en ole sillä alalla.) Lähdin, hyvän aamiaisen jälkeen, maamme itäpuolta ajelemaan. Ei kovin idässä vaan pysähdyin Iisalmeen ruokailemaan. Shellin baariin. Sattui että silloisen työpaikkani esimies oli myös matkalla. Rainer on Guzziukkoja hänkin. Tällä kertaa autollaan liikkeellä. Jatkoin matkaa samoilla silmillä pohjoisen suuntaan.

Kemijärvellä kahvilla ja sämpylällä
Se oli alle vain vartin pysähdys ja tankkaus. Jatkoin pohjoiseen ja sieltä Inarin ohittaneena edelleen Karigasniemelle. Tapahtui yöpyminen teltassa. Telttapaikka oli ilmainen. Ehdin poikkeamaan paikallisessa missä kansalaiset iloitsivat ja nauttivat saavutuksistaan. Aamulla ylös, ruokailu sikäläisessä ravitsemusliikkeessä ja suuntana Hammerfest. Siellä ruokailu ja tankkaus sekä samoja jälkiä takaisin. Maastonmuoto oli erilaista.

Palatessa lautalla
Muitakin motoristeja oli samalla reissulla. Saksalaisia Bemareillaan. Autolautan kansi puolillaan ja pari autoa. Todella kostea mutta lämmin poutasää. Ehdin viime tingassa lauttaan. Muut jo olivat asettuneet keulaan katselemaan salmen ylitystä. Minäkin sinne könysin. Hiki tuli ajokamppeissa.

Käyntiongelmia
Kun lautta tuli mantereen puolelle niin saksalaiset käynnistelivät pyöriään. Monet pyöristään eivät käynnistyneet. Säikähdin itsekin mutta Guzzi lähti käyntiin napista painamalla ja saksalaiset vastarannalla ihmettelivät toimimattomia pyöriään kun ajoin ohi. En jäänyt niksmanneja neuvomaan.

Jatkoin taivalta
Sain ajaa varsin rauhassa takaisin kohti Karigasniemeä. Ennen rajanylitystä, Kaarasjoella, poikkesin ostamassa matkamuistoja jostain kioskista. Sielläkin oli terassit täynnä väkeä. Toinen yö Karigasniemellä oli edellisen toisinto paitsi että melu terassilla oli vieläkin isompi. Kevyt ruokailu ja tulpat korviin. Aamulla taas teltta tarakalle.

Tunnelmahetki Ailigastunturilla
Ajelin poroerotuspaikan ohi tunturille kunnes ylemmäs ei enää päässyt. Istahdin kivikon laitaan ja katselin maisemia. Siellä tein päätöksen että ostan tämän pyörän. Ensimmäinen Guzzini. 

Inarissa sapuskaa nahan alle
Siinä ei kauaa mennyt. Tankki täyteen ja etelän suuntaan. Suunnittelin ajavani Pohjanmaata alas. Limingan jälkeen kohteena Kaustinen. Tie suoraa ja vauhtikin nousi. Kahvittelin ja jotain söinkin vaan ajaminen sujui. Vararavintona suklaata ja vissyä. Oli jo puoliyö.

Poliisit
Vähän ennen Kaustista näin jo melko kaukaa pitkän suoran päästä että poliisilla oli tien varressa ratsia yömyöhällä. Ehdin jonkin verran jarruttamaan mutta vauhtia oli yli sallitun vaan keksin ajaa vastaantulevien kaistan vasenta reunaa. Tutka ei ollut saanut lukemaa. Konstat olivat kiukkuisia ja uhkailivat pyörän takavarikosta. Sanoin että ei ole minun pyöräni että siitä vaan. Paperit sen todistivat. Vielä vannottivat ajamaan kunnolla. Nyökyttelin, laitoin kypärän päähän sekä katosin Pohjanmaan maisemaan. Kaustiselta käännyin sisämaahan päin.

Tauko Hirvaskankaalla
Siinä kohtaa jo hieman väsytti mutta kahvin voimalla jatkoin Ylöjärvelle jossa silloin asuin liki keskustaa. Nukuin pitkälle yli puolenpäivän ja ajelin Nokialle jossain klo. 17 aikaan. Siellä myyjä oli odottelemassa talonsa pihalla ja kyseli että oliko koeajo onnistunut. Sanoin että oli ja ostan pyörän. Rahat olivat käteisenä. Siirtopaperit tehtiin. Lähtiessä sanoin että koeajo oli melko pitkä: useampi tuhat km. Ei meinannut uskoa mutta kun mittarilukema kertoi totuuden niin uskottava oli.

Vuosia omassa käytössä
Sama, entinen poliisipyörä, tuli entisöidyksi toimestani. Tein pääosan hommista rivitalo-osakkeeni olohuoneessa. Kaveri, ammattimies maalauksessa, teki siistiä jälkeä. Tuttu sähkömies teki uudet sähköjohdotukset alkuperäispiirroksen mukaan. Oli melkoinen homma löytää asianmukaisen väriset johtimet. Paljon pestyjä osia kirjahyllyssä. Kylppärillä oli käyttöä. Seuraavana keväänä pyörä oli uuden veroinen maalauksia ja kromauksia myöden. Kaikki kävin läpi ja kunnostin tai vaihdoin uudet osat. Pyörän arvo kasvoi merkittävästi. Ajoin sillä vuosia kunnes se, melkein väkivalloin, minulta ostettiin. Yks "Artsi", mukava sälli jostain rock-ympäristöstä. Meistä tuli kavereita ja nähtiin usein niin että hän tuli tapaamaan minua . Toki kävin keikoillaankin kun minulla oli mukakava hoito Helsingissä. Ostin niillä rahoilla uuden enduro-Guzzin. NTX750. Sillä sujui talviajokin. Varsinaisena talvipyöränä oli nappularenkainen 650 Tutto Terreno ja itä-saksalainen sivuvaunu. Leppoissa menoa ja pakkasta miinus 20+. Ajoin kuusi vuotta aktiivisesti talvellakin ja osan ajasta asuin Rautavaaralla. Eili varsin syrjästä sivistyksestä. (oli siellä ilonsakin: Paikallinen pub Tillikka ja Rautavaaran Metsäkartano hieman syrjemmällä.)

Myin osakekämpän ja ostin toisen
Muutama vuosi meni. Möin asunnon ja olin vapahdettu. Toisessa osakehuoneistossani majoitin opiskelijoita. Särkivät paikkoja ja muutenkin epäsiistiä. Remontoin ja myin. Jälkeenpäin ei ole tullut, edes ajatusta, ostaa kiinteistöä. Kulkumies... (Kotonani pidettiin miehen mittana että on oma asunto. Vaikka velaksi.)

Töissä lentokonetehtaalla
Siellä kun on kaikki mahdollinen tekniikka teräksen, alumiinin ja muiden metallien käsittelyyn niin sain luvan käyttää pintakäsittelyosaston kavereita ja aineita mutta vain heidän toimestaan. Se taas tiesi oluen jakelemista useilla iltaisilla Hallin Jannessa. Tuli tosi siistejä kromiosia, niklausta sekä kuparointia. Myös alumiinipintoja käsiteltiin. Joitain osia kiiltosinkittiin. Ei maksanut mitään. Poislukien tarjonnat. Lentokonetehtaalla oli työntekijöiden ja johtotasonkin joukossa moottoripyöräilyn harrastajia. Osa kilpailumielessä (Kuten Ilkka Jaakkola, edesmennyt, oli pomonani.) ja suurin osa matkamotoristeja. Alussa, alan koulut käytyäni, olin Redigon valmistuksessa mutta sittemmin Hornetin eturunkojen parissa ja myöhemmin avaruusalusosastolla parissa projektissa. Sain matkailla eri kohteissa ESA:n ja Nasan toimesta. Niistä on aiemmissa jutuissani. En ole nopea mutta tarkka.

Myöhemmät Guzzit
Digitaalinen Centauro 1000 mekaanisella ahtimella ja kevennettynä, myyty uusimaalaiselle harrastajalle. Digitaalinen Quota Mille, myyty. Keskentekoiseksi on jäänyt digitoimani T1000 (alunperin 850) California mekaanisella ahtimella. Sekä muutama muu pyörä. Ajopeleinä 1400 California GTS ja  täysin analoginen trike California 1000. Jossa melko uusi moottori. Osan voisin myydä pois sellaisessa kunnossa kun ovat mutta pari jätän, toistaiseksi, itselleni. Ei ole helppo luopua mutta haluan Verstaastani eroon. Sorvi on jo myyty ja paljon olisi muuta kalustoa mutta mielenkiintoa analogisiin työvälineisiin ei ihan kamalasti ole osoitettu. Olen testannut: köllit eivät ymmärrä nooniuksen päälle.

Muita hupireissuja 
Jos joku haluaa nähdä dokumentin matkasta saksalaisten reissussa pohjoiseen niin siitä on olemassa pitkä tallenne CD:llä. Vaan reissu oli eri kuin yllä mainittu. Ihan palkatta opastin heidät perille kaikenlaisten kommellusten ja kolarinkin kokien. (Juopunut henkilö ajoi autolla pysäköidyn moottoripyörän päälle.) Sittemmin olen tehnyt, yksin ja porukalla, monta matkaa. Jäämeri on nähty monesta suunnasta. Sellainenkin osoite kuin Mehamn on katsastettu. Nordkapissa käynti on jo hieman klisee, ainakin suomalaiselle. Sinne pääsee helposti. Mielenkiintoisin reitti, omalta kohdalta, oli pikku porukalla ajelu Vuoreijaan tapaamaan sikäläisen moottoripyöräkerhon porukkaa. Viikko meni äkkiä. Valitettavasti ko. kerhon mantereen puolella oleva kerhotalo tuhoutui tulipalossa. Miksi paloi, ei ole selvyyttä. Saareen mennään, nykyään, tunnelia myöden. Paikka on ihan käymisen arvoinen. Ravintolat ookoo mutta Norjan hinnat. Saaressa on myös Naton toimintaa.

Myöhempi käynti
Rouvantekeleen kanssa. Silloinen neiti, otaksun. Oli kyydissä koska se on edukkaampaa pitkällä matkalla. Vanhalla tonnisella BMW:llä olimme liikkeellä. Näytin hänelle koillisen kolkat ja, sattumalta, paikalla oli eräs, edelliseltä reissulta, tutuksi tullut kaveri. Pubiin... (Norjalainen olut on tyyristä mutta ei se, silloin, meitä haitannut. Norjalaiset osaavat ottaa ilon irti heti kun terassille voi mennä palelematta.) Yöpyminen Vesisaaressa ja ajelu Pykeijaan lahden eteläpuolelle. Kirkkoniemessä kävimme myös. Sitten Nuorgamin kautta Suomeen.

Autolla myös
Koska taloudessa on pakettiauto niin olemme joillakin reissuilla yöpyneet tavaratilassa mutta myös teltassa. Sää ja muu tilanne ratkaisee. Myös mökkiyöpyminen on Norjassa mahdollista eikä erityisen kallistakaan. Riippuu, tietenkin, mökin koosta ja ominaisuuksista. Maan ääressä on kaikenlaista...