Muistelma varusmiesajoista

 

Rovaniemeltä Tornioon
Kyse oli silloisesta maatalousnäyttelystä jossa Ilmavoimilla oli oma suosittu osastonsa. Hommana, ja kaverilla myös, oli puhua yleisölle Ilmavoimien toiminnasta ja esitellä välineistöä. Kokonaista lentokonetta ei tontille saatu mutta niiden moottoreita ja joitakin muita yksityiskohtia. Pari kuukautta aiemmin olimme saaneet ylennyksen alikersanteiksi.

Esimiehet paikalla
Seurasivat siviilit yllä muun yleisön joukossa ja osasivat kysyä oikeita asioita joihin vastasin äänentoiston kautta. Melkein kaikkiin osasin vastauksen. Palautetta sain varuskuntaan palattuamme. Sain kiitettävän kuten kaverikin. Olimme siis olleet, ainakin omasta mielestä, eteviä.

Majoitus
Paikallisella koululla luokkahuoneiden lattioilla jossa olivat myös muut näytteilleasettajat jotka eivät mahtuneet lähistön hotelleihin. Lyhyiksi kävivät yöunet sillä Haaparannan puolelta tulleet tyttäret kuluttivat vapaa-aikaamme kiitettävästi. Kansainvälisiä kohtaamisia. Vahinko että poliisit tulivat ja häätivät neidot joen toiselle puolelle.

Ei alkoholia
Eli ilo oli revittävä muualta. Svea-leidit jo mainitsin mutta oli muutakin viihdettä kuten elokuvat ja vain maleksiminen Tornion kaduilla. Ruokailu oli toki armeijan hoteissa sielläkin mutta grillillä syötiin tukevahkot iltapalat. Varusmies on aina nälkäinen.

Lähtö Rovaniemen suuntaan 
Koska yöunet jäivät lyhyiksi koko varusmiesporukalla, kuten myös kantaväenkin osalta, havaitsi, niin osaston purku otti hieman voimille sunnuntai-illalla. Lastasimme kamat Neuvostoliittolaisvalmisteisten kuormurien lavoille. Yhdessä Tykistön ryhmän kanssa. Lähtö tapahtui melko myöhään illalla.

Paluumatkan jännitys
Kuten varusmiehet usein, alle kaksikymppiset, saattavat olla väsyneitä kyseisen viikonlopun "vaikutteista" toi melkoista jännitystä matkantekoon. Matka varuskuntaan noin 130km. Nopeus autoletkalla oli 60km/h. Kaverin kanssa istuimme kuskin vieresssä rinnakkain minä lähinnä kuljettajaa. Kuskilla pää notkahteli ja leuka vajosi rintaa vasten ja silmäluomet alhaalla. Tuli kiire tökkiä kaveri hereille. Oli jonkin verran ärtynyt mutta ymmärsi tilanteen vakavuuden. Sovittiin että minä pidän häntä hereillä kivun avulla eli tökin häntä rynnäkkökiväärin perällä. Saattoi olla kuskin oikea käsivarsi ja kylki mustelmillä vaan osasi kiittää jokaisesta kivusta. Kipuun liittyvä adrenaliinin eritys piti hänet jollain tavalla kuosissa. 

Ehjänä perille 
Olin hyvin tyytyväinen kun aamuyöstä päädyin komppanian punkkaan. Uni tuli heti eikä minua herätetty ennenkuin lounaalle. Muutoin päivä oli palveluksesta vapaa. Kulutin loppupäivän Sotilaskodissa ja sen yhteydessä olevassa äänilevystössä kuuntelemassa mielimusiikkiani. Luurit korvissa. Äänilevystöä hallinnoiva nuori nainen oli oikein ystävällinen minulle. Suhteemme katkesi siihen että palvelusaikani tuli täyteen.

Kiitos kivusta
Seuraavana aamuna komppanian päivystäjä tuli jutulleni ja sanoi että herra alikersantin ei tarvitse lähteä laivuepalvelukseen vielä. Sanoi että kapteeni kutsuu. Siihen ei mennyt kauaa kun olin kapteenin, eli komppanian päällikön konttorissa asennossa. Komensi istumaan. Istuin. Halusi kuulla oman versioni tapahtuneesta matkasta Tornio - Rovaniemi. Kerroin. Kapteeni sanoi että kelpaa. (Tarina oli, ilmeisesti kokolailla sama muidenkin matkalla olleiden suusta.) Kapteeni komensi asennon ja laittoi kersantin hakaset palvelusasun poletteihin. Poistukaa! sanoi kapteeni. Löin kannat yhteen ja lähdin käytävään jossa, sen vuorokauden päivystäjä, veti käden lippaan, onnitteli ja kertoi että minulla on tämäkin päivä vapaata laivuepalveluksesta. En tiedä onko ennen väkivallan käytöstä, rauhan aikana palkittu, toiselle varusmiehelle, kipua tekemällä. Tapasin, myöhemmin, saman varusmiesautokuskin jolla kylki oli arka. Tarjosi Sotilaskodissa munkkikahvit. Hänetkin oli ylennetty korpraaliksi. Meitä nauratti kovasti.

Muuta maatalousnäyttelyn aikana koettua
Tuli lehtimies, toimittaja, paikalle sanelukoneineen ja kameroineen sekä pyysi saada haastattelun ja kuvan. Kyseli niitänäitä joistain näyttelykohteista ja vastailin. Häntä oikeastaan vehkeet eivät ihmeemmin kiinnostaneet vaan varusmiehuuteni. Hän kysyi että onko armeijassa olosta ollut harmia tai viivästyttääkö se työelämässä tai opiskelun etenemisessä. Kerroin että olen viihtynyt hyvin sekä lentoteknillisessä aliupseerikoulussa opissa Kuorevedellä ja erinomaisesti Lapin Lennostossa laivuepalveluksessa. Kysyi poliittista asemaani. Sanoin että varusmiespalvelun aikana poliittinen asia ei ole asia lainkaan eli siitä ei ole keskusteltu eikä udeltu. Kysyjällä meni katse jotenkin tummaksi ja ryhtyi inttämään että kai varusmiehelläkin on mielipide. Vastasin että ilman muuta on mielipide: ruoka on ollut hyvää ja sitä on ollut riittävästi. Myöhemmin selvisi että lehtimies oli Länsi-Lapissa ilmestyvän vasemmistolaishenkisen sanomalehden toimittaja. Minulle kyseinen lehti tuotiinkin ja tutustuin. Oikeastaan vain valokuvasta tiesi että se olen minä mutta mielipiteeni olivat, toimittajan mielestä, liki fasismia. Vaan en ollut, mielestäni, viitannut siihen suuntaan lain. Asiasta ei tullut seurauksia. Jos kapteenin myöntämää pidennettyä iltavapaata siksi laskettu.

Laivuepalvelu
Kokolailla samanlaista kuin päivätöissä ja, ajoittain, kuin vuorotöissä käynti. Peruskuvio: Aamulla kuudelta ylös, aamiainen varuskunnassa, kuljetus laivueeseen ja siellä lentokoneiden huoltoa, kahvitauko, huoltoa, ruokailu laivueessa, huoltoa, kahvitauko, huoltoa ja kuljetus iltapalalle varuskuntaan. Vaan oli myös ympärivuorokautista palvelua kun oli sotaharjoituksia. Silloin tehtiin kolmivuoroa ja kaikki ruoka tuotiin laivueeseen. Laivueessa myös yövyttiin. Varsin mielenkiintoista. Joskus oli oikein kiirekin kun useita koneita tuli yölennolta peräjälkeen laivueeseen. Silloin oli kiire ja järki mukana sillä koneiden kuntotarkastus piti tehdä tankkauksien ohella. Varsin mielenkiintoista ja vastuullistakin. Yölläkin. Poikkeamista piti tehdä ilmoitus. Viihdyin erityisesti Draken-laivueessa.

Miksi jouduin Ilmavoimien Teknilliseen kouluun
Tarvittiin kuusi henkilöä. Heidän tehtävänään oli näytellä pääsykoetta. Tilanne oli se että erään korkea-arvoisen upseerin poika ei halunnut Hennalaan minne hänet oli osoitettu. Siksi pojalle oli lavastettu kaksipäiväinen koe jota vaaditaan läpäistäväksi että pääsee Ilmavoimien Teknilliseen Kouluun. Kysyin komppanian päälliköltä että mitäs jos kokeessa pärjää. Sanoi olevansa jäävi mutta neuvoi kysymään eräältä Ilmavoimien everstiltä että olisiko se mahdollista. Meni pari päivää ja sain kirjeen. Siinä sanottiin että jos sen kokeen läpäiset niin olen tervetullut täydentämään muiden hakijoiden kanssa opiskelijamäärää. Koe oli paljolti havainnointia, muistitestausta mutta myös näppäryyttä ja hahmottamista. En tiedä kuinka hyvin koe meni mutta eräänä aamuna komppanian päällikön ollessa paikalla ja me kolmirivissä käytävällä. Kapteeni komensi: Lentosotamies Tahlo, askel eteenpäin. Näin tapahtui. Tiedotus oli lyhyt: lentosotamies siirtyy toiseen komppaniaan Ilmavoimien Teknilliseen kouluun. Lepo. Mikäs siellä, kahden hengen huoneet ja varsin vähän muuta palvelusta. Joka arkipäivä oli täynnä opetusta ilmailusta. Siitä se alkoi ja lopuksi siirryin vielä avaruusalustekniikkaa tekemään. Vaan oli siinä välissä muutakin elämää... Siitä on, osaksi, jotain aiemmissa kirjoituksissani. Ainakin moottoripyöristä ja vähän politiikastakin.