Sika tiskillä

Viittaan:
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/84538961-3bbd-4ef2-a2c9-28182da4ae79

Maalaispoikana
Jos ei tapa niin on eväät vähissä sanoi vaarini. (Kesäkeitosta Vaari sanoi että sama asia kuin sanoisi: tule eilen meille.) Isäni oli jo silloin isäntänä talossa ja sodankäynyt vaari eläkkeellä. Edesmeni alle seiskakymppisenä. Ikävöin. (Itse täytin juuri mielenkiintoisen lukeman eli kuusysin.)

Muutoin
Tavallisia asioita tehtiin: lehmiä poijitettiin sonneilla tai seminologi hoiti asian kliinisesti siistimmin laittamalla pakastesiittiöitä ohueen lasiputkeen ja työntämällä kätensä ja lasiputken naudan sukuelimeen puhaltamalla lasiputksesta siittiöt emättimen läpi. Sonneista "aineiden" löytämisestä ymmärrän menetelmän. Sekin oli seminologin hommia. Periaatteessa runkkari. Vaan ansiotyö sekin.Vasikoiduttuaan nautoja lypsettiin. Vasikasta, sukupuolesta riippuen, naarasvasikoista tuli, ajan kanssa lehmiä ja uroksista lihaa pöytään kunhan lihoivat. (Lehmä ei ole lypsylehmä jos se ei lisäänny eli vasikoi.) 

Sonneista ruokaa 
Sonnivasikoita kasvatettiin ja syksyllä otettiin henki pois sonneilta ja lihat tiskille. Kypsennykseen ja pakastimeen. Lekalla tai kirveen hamaralla isku otsaan ettei kuole vaan vain taju katoaa ja voi laskea veren pois leikkaamalla kaulavaltimon poikki kun sydän vielä pumppaa veren ämpäriin ja eläin kuolee siihen. Verestä tehtiin erinäisiä tuotteita sitä kun oli litroittain. Kuten verilettuja ihan tuoreena. Nam. Sian suhteen oli helpompaa kun on pienempi eläin. Siitäkin laskettiin veri pois tainnuttamalla ja kurkku poikki. Toki nk. pulttipyssykin oli mutta sitä käytettiin vain hyvin isoihin eläimiin.  Yleensä uroselikoihin. Paukut kalliita. (Taisi olla niin että kyseinen tappolaite oli kyläyhteisön yhteishankinta.)  Muistan että joskus sian tai naudan jalat sidottiin yhteen elävänä siirtämisen vuoksi. Siirtoa tai myyntiä ajatellen helpompaa. Meteliä kyllä oli. Vaan ei toriväki siitä kummissaan ollut. Ainakin sika kelpasi.

Teurastamossa kesätöissä
Samaa hommaa muutoin vaan pelkästään sikahommissa. Kuormuri toi sikakuorman teurastamoon jossa ne johdettiin eri karsinoihin koon mukaan. Sieltä, yksittäin, teurastukseen. Tainnutus sähköllä. Takakoivesta roikkumaan ja siitä kuljetukseen siten että järjestyksessä mentiin. Minä leikkasin, sillä reissulla, selkärangan likeltä munuaiset talteen. Jotain muutakin puuhasin. Toki kotitilallakin teurastettiin perheen tarpeisiin ja vierasvaraksi. (Osuusteurastamo oli isäntien ja liikeyrityksen omistuksessa silloin.)

Perushommaa
Taju ja veri pois. Sitten kalttausaltaaseen. (Siinä on niin kuuma vesi että lika ja karvat irtoavat. Tulee siistejä lapoja arkiruoaksi ja kinkkuja pitopöytään. Toki muita elimiä halveksumatta. Kuten maksa. Jotkin siat, joista veri oli laskettu, uivat hyvän tovin mutta kalttausaltaan korkea vedenlämpö teki tehtävänsä nopeaan. Sitten takajaloista roikkumaan "linjalle". Vatsapuoli auki. Loppu olikin sisäelinten irrottelua ja siistimistä ja halkaisu kahtia pituussuunnassa. Sisäelimet menivät asianmukaiseen käsittelyyn ja ruhon paloitteluun. Niihin hommiin ei pätevyyteni riitänyt. Heillä oli parempi palkka. 

Ammattina ihan ookoo. Eikä lopu...

Muut ammattini
Niitä lie toistakymmentä. Lisäksi monta harrastusta. Ne selviävät kunhan kahlaa blogini läpi. Juttuja ei ole, edes, ihan kahtatuhatta. Vielä.

 

Maasta ja kielestä toiseen sekä katse avaruuteen

Jonkun vuoden
Toimin, silloin, Suomen Valtion alaisessa firmassa ja työtehtäväni oli konsultoida eri puolella Eurooppaa sijaitsevia yhtiöitä ja muita tuottajia teknisellä puolella avaruusaluksien tekniikan ja hienomekaniikan suhteen. Kerrottakoon että jos yksittäinen työsuhteeni on ollut kolme vuotta niin taitaa olla ollut pisin. Firma vaihtui vaan ei työ kovasti eli saman leirin pajoissa. Viihdyin kyllä monissa mutta se tili...  Oli rakennettava omakotitalo ja hankkia hieno auto ja rantaruotsalainen vaativa eukontekele. jne. Alle kaksikymppisenä. Titteli oli engineer. No, autopuolen amiksen olen käynyt keskikoulun jatkeeksi. Muut asiat olen oppinut tekemällä. Ammattitaitoni on yltänyt mainitun autoasennushomman ohella myös moottoripyöriin, maansiirtokoneisiin, maatalouskoneisiin, metsätyökoneisiin, traktoreihin, tutkasuojattuihin sotilaskäyttöön suunniteltuihin laivoihin ja siitä lentokoneisiin ja avaruusaluksiin. Siinä, harva, ja karkea luettelo ammateissa toimimiseni suhteen... Lisäksi toimintani moottoripyöräjärjestöjen hallituksissa ja puheenjohtajana kotimaassa ja Brysselissä. Nyt olen täyspäiväinen motoristi. Eläkkeellä. Ei vastuuta, enää. Tietoisia rikoksia en ole tehnyt. Eikä epäilty. (Nojoo: ylinopeudesta joskus.)

Työmaat
Italia, Ruotsi, Saksa, Neuvostoliitto, Venäjä, Eesti ja joitain muita, lyhytaikaisia, rientoja ja monien maiden läpiajoa tai lentokoneella poikkeamisia. Skotlanti ja pieni osa Britanniaakin on tullut tutuksi ja, mikä yllättävintä, siellä on helppoa tutustua muihin. Minä ja Rouvani. Kuten eräs pariskunta Man-saarelta. Olivat poikenneet sukulaisissa Skotlannissa. Ihan vain kulmapubissa nähtiin sattumalta. Osoitteita vaihdettiin vain ei vielä ole lähtöhaluja. Vartoon kunhan Rouva eläköityy... Haluaisin matkustaa vielä kun voin. Erityisesti anglosaksisiin alueisiin kun osaan kielen. (Myös ruotsi onnistuu.) Amerikassa on tullut käytyä, muunmuassa Bike Weekillä, sekä työn että viihteen osalta mutta maa ei kiinnosta. (En ole tavannut, edes pitkähköllä reissulla, kuin pinnallisuutta. Ehkä olen ollut väärissä porukoissa.) Toki, työkavereita oli Amerikasta Kuoreveden lentokonetehtaalla kun Horneteja aloimme rakentamaan. Kun asettuivat niin heistähän tuli kavereita. Toimin epävirallisena työmaatulkkina. Eräs amerikkalainen, jonka Harrikka ei oikein toiminut, niin piti jeesata. Saimme pelin pelaamaan. Hallin Jannessa istuttiin monet illat ja olut, oli, halpaa. Minulle. Mukavia muistoja. (Työ oli mielenkiintoista sillä teimme hommia NASA:lle. Myöhemmin myös tein ESA:lle mutta se on eri juttu.)

Genevejärven rannalla
Sitä rakennusta ei enää ole järven vastarannalla mistä Deep Purple on esittänyt, aikoinaan, merkittävän rock-biisin. Smoke on the water. (Valitan että on, ehkä, mainos ensin.) Sen sijaan pikku hotellihuone ja näköala järvelle oli upea. Milloin oli usvaista tai sitten taivas ja järvi olivat syvän sinisiä. Sellaista ei Suomessa näe. Työmaakin oli lyhyen kävelymatkan päässä. Työ liittyi erään avaruusaluksen rakentamiseen. Ehkä siitä myöhemmin. Pääsin, yllättäen, opettamaan tarkkuustyötä jonka vuoksi siellä olin. Vaan ei se tiliin vaikuttanut kuin vain matkalisän osan. Toki asunnot ja ruoka maksettiin Valtion puolesta mutta ei ryyppyjä. Piti kikkailla laskun suhteen... Nestemäistä ruokaa. Sveitsiläiset ovat joustavia.

Epäilyttävää
Pois lähtiessä Geneven lentokentällä paikalliset viranomaiset tarkistivat kamani tarkkaan. Sveitsistä kun ei saa viedä tarkkuustyökaluja kuin luvan kanssa. No, niitähän oli isossa laukussani merkittäviä määriä ja se virkisti tullaustoimintaa. Sen sijaan vaatelaukkuni ei juuri kiinnostanut. Onneksi koneen lähtöön oli aikaa liki kaksi tuntia niin tullimiehillä oli aikaa penkoa tavaroita. Olivat pettyneitä kun kaikkeen pakin sisältöön oli luvat. Miksi eivät katsoneet tullessa kun tulin tarkkuuskaluineni Sveitsiin? Kerkisin lennolle. Melkein samanlainen syyni oli Vantaalla. Vaan uskalsin jo kettuilla.

Sveitsiläisessa tarkkuuskoneistamossa
Siellä kului pari päivää: ensin minun piti osoittaa osaamiseni. Siihen meni reilut puolipäivää: piti tehdä ohjeistettu tarkkuustuote, yllättäen, manuaalikoneella. Ei ollut ongelma. Sitten oli toinen koe: periaatteessa sama homma mutta peilikuvana. Sekin sujui. Sitten lähdettiin porukalla anniskelupaikalle. Olin siis päässyt porukoihin. Seuraavana päivänä ei ollut työtä vaikka olikin arki. Toki palkka ja matkakorvaukset pyörivät. Se täytyy sanoa että sveitsiläisillä oli hyvät tarjottavat. Sivistysmaa, oletan. (Se miksi heidän liki omakotitalon kokoinen, monen vapausasteen työstökoneensa, tasalämpöhallissa, ei suoriutunut tehtävästään pystyin ratkaisemaan: tummennetuista ikkunoista huolimatta pääsi auringon säteilylämpöä koneen toiseen sivuun että se vääntyi säteilyn vuoksi juuri sen verran että tarkkuus heikkeni. Ikkunat levytettiin ulkopuolelta valkeiksi maalatuilla vanerilevyillä. Se korjasi kyseisen virheen. Muutoin toimitilan sisälämpö oli hallittu kymmenesosa-asteen tarkkuudella. Vaan pienikin säteilyannos taivutti isonkin teräsmassan. Sain melkoisen "lisäansion" josta en työnantajalleni maininnut. Vaihdoin prätkän uuteen. Rikos lie vanhentunut.)

Aiemmin
Redigon kokoonpanoa tein pari vuotta mutta kun Elisabeth Rehn keksi että keskitytään Horneteihin niin Redigo sai jäädä tuotannosta. Redigon tekemisestä kyllä tykkäsin. Olen hiton hyvä niittaamaan ja levyseppänä vetämässä saumaa. Vaan halusin aina jotain uutta. Vielä, pientä vaille seitsemänkymppisenä, tykkään puuhata. Tai olla oluella. Kavereiden kera.

Hornetkoulutus
Ei kokoonpanoasentajille kursseja. Suurin osa tulevista Hornetasentajista olivat kielitaidottomia mutta pitkään alalla olleita lentokoneasentajia. Informaatio ja lyhyt koulutus olivat englanninkielisiä. Jäi meidän muutaman kielitaitoisen duunarin varaan että piirustuksia luetaan oikein. Samassa piirustuksessa oli useamman eri Hornet-tyypin kuvannot ja mitat mutta koodattuina. Ne opettelin perusteellisesti. Sain hypätä jigiltä eli järeältä asennustelineeltä toiselle kun haluttiin varmistua että kaikki lukevat oikeaa koodausta. (Hallin lämpötila oli vakioitu.) Toki itsekin tein asennusta ja kun pari kuukautta oli mennyt niin ei enää pahemmin kyselty. Homma sujui. (Tarkastaja eli laadun vastuuhenkilö oli ahkera tekemään syyniään. Hänen kanssaan minulla ei ollut ongelmia. Oli myös henkilöitä joiden työpaikka vaihtui jonnekin.)

Yllätyksellinen muutos
Kesken Hornethommien minut siirrettiin avaruusalusosastolle ja sen koulutuksen pariin. Myös kaksi muuta asentajaa. Meistä kaksi, pääosin, toimimme puhdastiloissa. Puhdastilaan mennessä piti vaatteet riisua, päähän paperipäähine jonka sisään pitää saada kaikki hiukset. Partaa ei saanut olla. Myös työasu oli paperinen. Työtilaan oli iso ikkuna ja sen taakse tuli, ajoittain, henkilöitä tutustutumaan siihen millaista avaruualuksen rakentaminen on. No, hidasta. Sisätiloihin ei ollut muilla asiaa tulla kuin vain nimetyillä henkilöillä. Sama komento myös Italiassa vastaavassa mutta isommassa työsalissa. Valokuvata ei saanut. (Itselläni on teini-iästä asti järjestelmäkameroita mutta niitä ei saanut tuoda tehdasalueelle.)

Muualla itsekseni
Oli "keikkoja" Eurooppaan koska kyseisten avaruusalusten valmistaminen oli hajautettu eri EU-kansoille. Vaan hyviä niistä tuli mutta ei kovin rivakkaan. Sainpa matkustaa ja viihtyä hienoissa hotelleissa. Kiitos veronmaksajille.

Kahteen pekkaan
Italiaan myöhäissyksyllä suorittamaan Rosettan kokoonpanoa. Nimikaimani oli samalla reissulla. Oli avaruusaluksen rungon suhteen näperrettävää. Torinossa Fiatilla. Pidempi keikka. Ruoka ei maksanut lainkaan ja oli hyvää. Iltaisin trattoriassa "parilla" sillä aamulla olisi työmaaportilla satunnainen puhalluskoe. Eli, tällä keikalla, ei röpötelty kuin luvan kanssa. Toki työmaaruokalassa saattoi ottaa lounasaikaan olutta, valko- tai punaviiniä. Pois lähtiessä portilla ei ollut puhallustarvetta.

Avaruusalus kyseessä
Eli puhdastilatyöskentelyä täälläkin. Tietää että kahvitauolle ei voi mennä. Vain lounastauko sallittiin. Ihan kuin Suomessakin samoissa hommissa. Luonnollisesti puhdastiloihin ei voi mennä kuin kaikki vaatteet vaihtaen kertakäyttöhaalariin, kertakäyttöjalkineisiin ja pitkä tukka hupun alla kulkien esipuhdistuksesta tarkempaan "imurointiin". Kahvitaukojen puute korvattiin palkanmaksun yhteydessä. Ehtoolla pääsi johonkin kivaan trattoriaan tai pizzeriaan päivällistämään. Viikonloppuisin oli kiva katsella Po-joen virtauksia. Silloin oli syystulva-aika.

Suomen avaruusalustekniikka ja muut puuhat
Ei kauheasti mutta sen verran että veronmaksajien ja EU:lta saatujen sijoituksien avulla EU on tuottanut sekä luotaimia ja satelliitteja: Useita. Omalle kohdalle osuivat XMM ja Rosetta. Eli niiden runkojen kokoonpano. On joitain muitakin. Toki ilmailun ja matkamoottoripyöräilyn suhteen on tullut tehtyä puuhia. Sekä asentajana nuorena että, myöhemmin, moottoripyöräilyn lainsäädännön muokkaamisen suhteen myös Brysselissä istuen. Osan kuluistani moottoripyöräilyn parissa korvasi Smoto ry. Olin myös yhdistyksen hallinnossa.

Mukava vastaanotto
Se ryhmä joka toteutti avaruustekniikka, johon kuuluin, piti Tampereella ravintolabileet jossa oli levitetty iso valkokangas seinälle mistä katsoimme kuinka käy kuin avaruusalus lähtee tontiltaan Ranskan Guajanasta. Suorana lähetyksenä. Oluen tarjosi työnantajani eli Patria. Hyvin sujui ja kyseinen avaruusalus tekee edelleenkin hommiaan avaruuden suuressa tilavuudessa. Nykyinen vaimo, silloinen neiti, tuli myös paikalle. En tiedä miten muille kävi onnistuneen raketin lähdön jälkeen mutta minä lähdin neidon mukaan majoitukseen. Kiva kun ei tullut kuluja. Myöhäisen aamiaisen jälkeen lähdimme työpaikkani suuntaan silloiselle kämpälleni Kuorevedelle. Tein seuraavana päivänä pientä korjausta kuntooni Hallin Jannessa. Sain jopa syötyä jotain. Kohtahan työviikko alkaisi...

Aloitus aiemmin Suomessa
Piirustukset tulivat ESA:lta mutta osa koulutuksestani oli ostettu NASA:lta. Mikäpä siinä kuunnellessa tietävämpien opastusta. Toki harjoituksiakin oli.

Miksi juuri me kaksi Mattia
Molemmat maalaispoikia. Navettahommat ja heinänleikkuu tuttua eikä puiden kaatokaan ole outoa. Lisäksi maatilalla on paljon muutakin osattavaa. Toki hyvä englanninkielen taito oli yksi perusedellytyksistä ilmailu- ja avaruusalustekniikan omaksumiseksi. Itse puhuin jonkin verran italiaa koska olin tehnyt kyseiseen maahan pitkiä prätkäreissuja jo vuosikymmen aikaisemminkin. Siitäkin on ollut hyötyä. Varsinkin ravitsemuspaikalla. Due birre, per favore! 

Muiden eestä
Ammattitittelit: autonasentaja, lentokoneasentaja, avaruusalusasentaja. Koulutus: kansakoulu, keskikoulu, autopuolen ammattikoulu ja Ilmavoimien Teknillinen Koulu. Myöhemmin ESA ja NASA järjestivät kursseja. Kielitaitoni: ruotsi, suomi englanti ja vähän italiaa. Enkä Venällä janoiseksi jäisi. Jos sinne pääsisi. Olen ollut, myös, työsuojeluvaltuutettuna ja luottamusmiehenä. Pikku lisä palkkaan... Sekä vaivaa... Toki koulutustakin sain miten työ- ja henkilöasioita hoidetaan. Kaikkia asioita en ole tehnyt samassa firmassa. Kielitaidot ovat tulleet kouluajoilta. Mutta niitähän osaavat peruskoululaisetkin. Myös Metalliliiton (Nykyisin Teollisuusliitto.) kokouksiin osallistuin. Sitoutumattomana. Koulutusta sain Tampereen Teiskossa Metalliliiton Murikka-opistolla lähellä Maisansaloa. (Myöhemmin kävin siellä myös tietokonekurssilla ja ihan muuten vain saunomassa. Sauna on iso ja Näsijärven Koljonselän rannassa ja hyvällä säällä selän toisella puolella syntymäpaikkani rannat näkyivät.

Kuinka nyt
Moottoripyöräilyn olen lopettanut. Tampereen ja ympäristön pubeihin tutustun hiljoksiin. Polkupyörällä ja Nyssekyydillä. Yritykseni, Uudellamaalla, toimii ja ylläpitää, ainakin, yhden henkilön ja taloutensa leivässä. Rouvansa käy duunissa muualla. Mutta olen, nykyään, vain yhtiömme vähemmistöosakas. Moottoripyöriä olisi muutama myytäväksi asti. Minulla niitä on useita. Vaan, piruuttani, pidän yhden pyöristäni kilvissä että pysyn kerhoni jäsenenä. Niin kauan kuin se itseäni kiinnostaa. Tapasin jo yhden uuden jäsenehdokkaan ja toisesta tulijasta on jo vihje... Kerhollani on tulevaisuutta.

Poliisien kanssa
Kerholiivi selässä. Aina kun olen ajanut moottoripyörällä on asia ollut ookoo. Konstat ovat pysäyttäneet harvakseltaan. Usein syystä. Kaasukahvaa on tullut käännettyä tarpeettomasti. Hyväksyn sen. Harvoin on ollut kiire. Moottoriradalla voi repiä niin paljon kuin kykenee. Jännää on se. Suosittelen matkamotoristillekin. Laukut kannattaa irrottaa niin säästyy jos lipsahtaa.

Kerholiivi Tampereen keskustan baareissa
Ei reaktioita henkilökunnalta. Baaritiskillä istuessa saattaa joku tulla jutulle. Usein motoristi. Joskus, harvoin, on tullut pukumies hyvässä tuubassa tullen "jutulle". Toimintatapoja on tasan kaksi: uteliaisuus. Ei ihmeempää ongelmaa. Juttelemme ja ilta etenee. Sitten se pukumies: lähtee heti kisailemaan sanallisesti. Ei siinä mitään. Puhun "pyöreitä" vaikka henkilö kiihdyttää itseään. Kaksi vaihtoehtoa. Kerron että pitää mennä vessaan tai jotain muuta. Vaan olen muutaman kerran katsonut pelin loppuun. Yleensä ei käy mitään vaikka sanoma olisikin karkea. Mutta muutama on käynyt käsiksi. Vaan ei kummenpaa ole sattunut. Ei ole tullut turpiin. Yleensä anniskeluravintolan henkilökunta havaitsee asian pelkästään äänenpaineen noususta. Olenko uhka?

Maan pinnalla aiemmin
Keskikokoiselle maatilalle olen syntynyt esikoisena. Siellä meni lapsuus, kouluaika (Kansakoulu ja keskikoulu.) suurelta osin ja osallistuminen talon töihin. Vaan en jäänyt isännäksi vaikka kotiväki sitä esitti. Lähdin opiskelemaan ja sitä kautta töihin tehtaisiin. Olin Ylö-Tehtaat oy:n palveluksessa, aluksi asentajana mutta sittemmin, kiertävänä maatalouskoneasentajana joka teki huoltoja ja takuukorjauksia firman tuotteisiin pitkin Suomea ja osin myös naapurimaissa. Myös työnopastajana tehtaalla talviaikaan. (Tehdas laajeni vauhdilla ja uutta, oppimatonta väkeä koulutettiin ja työllistettiin.) Tapahtui joskus kahdeksankymmentäluvulla muutaman vuoden ajan. Mutta konkurssi odotti.

Satunnaisia tapahtumia 
Jokunen kommellus tai muu huvittava tapaus sattui kierroksillani maakunnissa. Erityisesti ruotsinkielisillä alueilla. Myös Saamen kansan kanssa oli mukavia kohtaamisia. Sittemmin siirryin S. Pinomäki ky:n palvelukseen. Kokolailla samaa kuin edellinenkin eli maakuntareissuja mutta metsäkoneiden (Monitoimikoneiden) parissa. Myös asuessani Rautavaaralla olin metsäkoneiden korjaajana ja autohuollossa. Huolsin myös moottoripyöriä. 

Paluu Rautavaaralta
Sieltä palasin takaisin Pirkanmaalle Vilppulaan mutta kohta huomasinkin olevani, jälleen kerran, töissä Kuorevedellä missä sijaitsee, muunmuassa, Patrian tehtaat. Paikka tuli tutuksi jo aiemmin alokkaana ja aliupseerikouluaikoina. Eritoten Hallin Janne. Myös lähikaupungit Jämsä ja Mänttä. Siitäpä sitten edellä kerrottuihin toimiin. Moottoripyöräjärjestöasiat hoituivat siinä sivussa. Sain auliisti aikaa hoitaa moottoripyöräkerhojen asioita.

Viimeinen duunipaikka
Sen toiminta-alue on laajahko: henkilösuojista tutkasuojattuihin merenkuluvälineisiin. Varmaan muutakin mutta en sittemmin, eläköidyttyäni, saanut mitään tietoa kyseisestä hyshys-firmasta ja, tietääkseni, sen sijainti on vaihtunut. Työura loppui, osittain, tähän: Hirvikolari Toki konsultoin ja tein pikkuhommia sen jälkeenkin. Eläke riittää kohtuullisesti. Rouva on nuorempi ja käy duunissa. Jonkunsortin johtaja urheilupuolella.

Koulutukseni
Ei kummoista mainittavaa: kansakoulu, keskikoulu, ammattikoulusta autonasentaja, sen jälkeen aliupseerikoulu Ilmavoimissa ja sieltä ylikersantiksi. (Pyydettiin mutta en suostunut jäämään Valtion palvelukseen vakiväkeen.) Sitten vain töitä eri piireissä. Kielitaitoni hyvin on suppea: suomen ohella englanti oli varsinainen työkieleni avaruusaluspuolella ja muutamassa muussa sivuhommassa, ruotsi kohtuullinen, hieman venäjää ettei jää ilman seuraa ja zakuskaa kuten, myös, saamen kielen kanssa ja suomenkielessä joidenkin murteiden osaamista. Kuten vaimoni sanoo: Savvoo hiljoo ja kovvoo." Työn oppii tekemällä ja puheen puhumalla" on minun oppaani. Kuten italiassa oleskellassani. Udinessa, jossa tutustuin paikallisiin motoristibaarissa ja Triestessä myös. Oli aikaa olla muutama viikko. Sieltä jäi monta ystävää. Pari on ajellut tännekin. Myös Espanjassa pärjäsi, kohtuudella, englanniksi. (Vain Ranska jurnuttaa ja siellä on minulle kerrottu että ranskankieli on maailmankieli. Minusta se on englanti. Siinä mielessä kiinaakin puhutaan melko paljon.) Italiasta ja Saksasta on käynyt kavereita moottoripyöräreissuillaan poikkeamassa. Saattaa viikko vilahtaa...

Sukuni
Samalla maatilalla satoja vuosia. Toki jälkeläiset ovat levinneet ja täyttäneet maan. Kuulun siihen alkuperäisporukkaan ties kuinka monennen sukupolven jälkeläisenä. Jonkinlaiset sukuselvitykset on. Pääosa tiedoista ovat Ruotsissa koska Suomi oli aikanaan osa Ruotsia. Vaan pari tulipaloa, aikoinaan Tukholmassa, tuhosi monia historiikkejä. 
Saatan muistella lisää...

Nastarenkaat pikkupakun alle

 

Koitti aika
Lähinnä siksi että lumisateita on luvassa ja itselleni muistiin milloin nastakumit alle laitoin. Kampesin tallin perältä pakettiauton talvirenkaat ja tutkin niiden kunnon. Vanteet ovat alkavassa ruosteessa. Saavat olla tämän talven. Ehkä suvella 2026 voisin vanteet hiekkapuhaltaa ja maalata uudelleen. Muutoin tällä jutulla ei liene laajempaa kiinnostusta kunhan laitoin itselleni ylös ja muistin virkistämiseksi...

Vähän kilometrejä
Talviaikana ei autoa tule paljonkaan ajettua. Rouva ajaa asioimaan ja, joskus, töihinkin. Oma "autonajopäiväni" on torstai eli Kerhoilta. Edestakainen matka on noin 40 kilometriä. Sitten joitain satunnaisia reissuja kavereita tapaamaan ja sukulaisissa käynnit. Vuotuinen ajomäärä jää alle kymmenentuhannen kilometrin. Mökkimatka on pisin taival mutta tapahtuu vain kesäaikaan. Siksi halpisnastarenkaat riittävät ja pahan sään aikana voi käyttää, kaupungissa kun asuu, julkisia kulkuneuvoja. Lähinnä bussia ja ratikkaa. Nastarenkaat ovat liki samanlaiset kuvioiltaan kun Nokian Hakkapeliitta. Yllättävän hiljaiset asfaltilla.

Rengaspaineet
Talvella kun ei isoja lasteja kuljeteta niin tavaratila on melkoisen tyhjä joten taka-akselin takapuolelle tavaratilaan laitoin isohkon muuttolaatikon ja täytin sen tarpeellisilla työkaluilla kuten hyraulinen "krokotiilitunkki" ja huoltovälineitä sekä ajoneuvotarvikkeita. Siksi takarenkaiden paineet ovat 2 baaria ja eturenkaiden 2,2 baaria. 

Katsastus
Leimattu lokakuussa -25. Ei havaittuja vikoja. Ensimmäisellä katsastuskerralla, yli kymmenen vuotta sitten, ei mennyt läpi katsastuksesta. Väite oli että taka-akselin iskunvaimennus ei toimi. Laitoin ison muuttolaatikon tavaratilan takaosaan ja hiekkaa täyteen sekä lastiliinoilla kiinni tavaratilan korvakkeisiin. Varmuuden vuoksi maalasin iskunvaimentimet eri värillä. Kelpasi uusintakatsastuksessa. Syy oli se että kuormittamaton tavaratila oli liian kevyt eikä jämäkät iskarit vaimentaneet vaan ajoneuvon perä pomppi testaustäristimien yllä. Ruostetta ei ole, toistaiseksi, ilmennyt missään. 

Tuulilasista
Siihen on tullut jokunen kiveniskemä. Kaksi kertaa lasi on korjattu koska osumat olivat kuljettajan näkökentässä. Senkin jälkeen on tullut iskemä mutta se ei ole näkökentässä vaan reunassa eika katsastuksessa huomautettu siitä. 

Tehtyjä kunnostuksia 
Aiemmin suvella -25 vaihdoin oikean puolen etutuennan alatukivarren koska sen pallonivel oli kulunut. Työstä en veloittanut mutta alatukivarsi nivelineen maksoi hieman alle 60 euroa. Toiseksi kallein remontti tähän mennessä. Aikaa meni pari tuntia. Kallein remontti tuli yllättäen Itä-Suomenmatkalla. Vasemman puoleinen vetoakselin ulompi haitarikumi oli irronnut. Jouduimme viemään ajoneuvon merkkiliikkeeseen Savonlinnaan. Siellä auto odotti toista viikkoa vuoroaan. Hommahan ei olisi minulle ollut kummoinen mutta eipä mökillä siihen työkaluja ole saati sitten jossain tienpäällä. Nivelkumin vaihto söi meiltä kesäreissurahat. Melkoisen hintavaa oli se. Omalla verstaalla se olisi ollut vain ajakulu ja uuden kumin hinta. Laitoin oikean puolen nivelkumin seurantaan. Nivelkumi voi irrota, kuten nyt kävi. Toinen tyypillinen vaiva on sen kovettuminen ja murtuminen vanhuuttaan. Myös pakkassää on nivelkumille kuormittavaa. Onneksi on lämmin talli. Auto maksoi uutena tasan kymppitonnin. Nyt vastaava auto samalta merkiltä maksaa noin kolmekymmentätuhatta euroa. Toki niissä on enemmän mukavuuksia ja automatiikkaa sekä erilaisia apuneuvoja kuten lämpiävät penkit, navi, peruutustutka ym. nykyajan kotkotuksia.

Valinnat
Koska olen eläkkeellä ja asun kaupungin laidalla lähiössä niin yleiset kulkuneuvot ovat hyvin tarjolla. Pääsen asioimaan helposti bussilla, eli tamperelaisittain, Nysse kulkee noin vartin välein aamupäivisin ja iltapäivisin. Keskipäivällä ja myöhemmin illalla harvemmin. Alueella kulkee kolme eri bussilinjaa. Kaikilla pääsee keskustaan tai likelle. Reitit ovat erilaiset.

Diesel
Nykyään monen inhotus. Olen saanut asiasta kuulla sähköautoilijoilta. Erityisesti nuorilta. Itse pidän turbodieselistä ja sen hyvästä vääntömomentista. Kuluttaa vähän, tankkiin mahtuu seitsemänkymmentä litraa eli tankkausta ei tarvita edes joka kuukausi. Erityisesti talvella jäävät ajot vähiin. Autoa säilytän lämpimässä tallissa. 60-luvun lopussa rakennettujen tallien ovet ovat niin kapeat että monikaan nykyauto ei niihin mahdu. Kesällä pakettiautosta on suurta hyötyä kun on aina jotain remonteerattavaa Mökillä. Isommat ostosreissut hoituvat autolla myös. 

Talvella
Ei kauheasti kilometrejä kerry. Kyläily- ja ostosreissuja. Lähikauppa on niin lähellä että ei autoa sen vuoksi tarvitse tallista ulos ajaa. Autoa talvella käytän Kerho-illoissa poikkeamisiin. Harvoin muuta. Joitain kyläilyreissuja.

Kesällä
Tavaroiden, kuten rakennustarpeiden ja työvälineiden, kuljetukseen Mökille ja takaisin. Muutoin ajelen moottoripyörällä. Rouva saattaa tarvita harrastuksissaan auton kuljetuskykyä. Jotkin taulunsa ovat melko isokokoisia.

Suvikumit
Talouden ajoilla menee vielä pari suvea. Paikallista asiointia Pirkanmaalla ja keväällä, kesällä ja syksyllä mökkimatkat. Yhteensä lähes kolmetuhatta kilometriä. Ihan viikonlopuksi ei tule lähdettyä.

 

Bensatankin muovihitsaus

 

Pitkästä aikaa
Joskus vuosia sitten olen tehnyt vastaavaa hommaa mutta moottoripyörään. Nyt on kysymys ruohonleikkurista. Päältäajettavaa mallia.

Korjausasento

  

Ei tarkkaa tietoa

Halkeama tankkiin oli tullut sivulle uloinpaan kohtaan. Asiaa voi spekuloida. Tuskin se itsekseen siihen tulee ja pakkasvaurioltakaan se ei vaikuta. Kenties kolhaisu johonkin suht pehmeään mutta tukevaan kohteeseen. Veikkaan puunrunkoa tai tolppaa. Käyttöalueella niitä on useita.

 

Kotitalousvaroista tai vakuutuksesta

Vanhan laitteen osalta saattaa jäädä vakuutusyhtiön kautta haettu korvaus vain vaivaksi. Nyt koneen omistajapariskunnalle jäi vain vain remonteeraajan ja hänen vauraanoloisen vaimonsa ylläpito. 

Tankin vaurio. Syytä ei varman päälle tunnistettu. Ehkä kolhaisu.

Halkeaman hitsaus umpeen
Siihen on yksinkertaiset välineet. Tärkeintä on tietää mitä muovia tankki on ja käyttää siihen samanlaista täytemuovia. Asia on helppo ratkaista: sitä muovia mikä kestää eli samaa kuin tankin materiaali joka on bensiininkestävää. Kuten useimmat polyeteenit. Niistä leikaten kapeita suikaleita jotka sulatetaan halkeamaan samalla kun kohtaa kuuumennetaan lievästi juoksevaan tilaan.

 Halkeama heti hitsauksen jälkeen.

Välineet
Verkkovirtaa ja tinakolvi lattapäällä sekä sakset muovin leikkaamiseen. 

Noin viisikymmentä vuotta vanha tinakolvi.

Korjauskohteen jälkitiivistys tiivistemassalla ja muovisuikaleella. Teippi tukemassa kovettumisajan.

Jatkoa ja kuvia voi tulla
Kunhan hitsauksen varmistusliimaus on kovettunut ja tulee ajettua, Mökiltä noin viisisataa kilometriä korjauskohteeseen jos kamera on mukana. Käytän järjestelmäkameraa mutta sillä otetut kuvat eivät "mahdu" Bloggerin tarjoamaan tilaan vaan kuvia pitää ensin käsitellä vähemmän informatiivisiksi eli resoluutiota pitää vähentää merkittävästi. Nyt resoluutio on lähellä mahdollista maksimia. Ehkä näkyvät. Saa antaa palautetta.

Onko pitänyt
Käyn kyseisellä tontilla katsomassa onko saumaus pitänyt. Jos on saatan, kuulemma, saada pullakahvit. Laitan tietoa kokemuksista. Tällä välillä oli eläkeläisellä muita puuhia. Kuten mökkeilyä ja moottoripyöräilyä. Veteraanirallissakin pitää käydä kuikuilemassa vanhoja prätkiä. Menen sinne yli satavuotiaalla Venus-pyörälläni. Tukeva ruotsalainen tuote jonka Heikki J. Helkama on myynyt Viipurissa. Se käy ns. kauramoottorilla eli se on kunnostamani polkupyörä.

Polkupyörällä ilmaiseksi
Härmälän leirintäalueelle ei ollut ihmeempää kontrollia. Minulle viitattiin että mene vain. Niin tein. Molempina päivinä. Kuvia on enemmänkin kuin olen, toistaiseksi, julkaissut. Laitan lisää kunhan eläkeläisen kiireiltä ennätän. Ihmeesti on kysyntää vanhalle miehelle. 

 

Vaimon arkun kansi on saranoitu

 

Kevyttä perjantaipuuhaa 
Perintöarkku sai lievän muutoksen. Saranoin sen uudelleen käytettävyyden parantamiseksi ja mukavuussyistä Rouvan pyynnöstä. Siitä alempana.

Historiaa lyhyesti
Enonkoskelainen suutari, Aarne, vaimon lähisukulainen, setä, oli suutari ja suutarinarkkua hän tarvitsi kunnes sodankäynti hänen uransa katkaisi. Arkku jäi. Se oli käytössä Pitkolan talossa Enonkoskella ja sijaitsi tuvassa muurin kupeessa. Siis aktiivikäytössä. Myöhemmin säilytetty ulkovarastossa ja hieman kärsinyt kosteudesta. Perinnönjaossa arkku siirtyi Tampereelle erinäisten kuvioiden myötä tai sallimuksesta.

Kunnostus
Varsinaista kunnostusta ei ole tarvinnut tehdä. Arkun kulahtanut ulkonäkö saa säilyä sellaisenaan kuin se on ajan saatossa muovautunut. Tekijä, ei tiedossa, vaan arvelen että enonkoskelainen oli hänkin. Todennäköisesti osaava puuseppä.

Muutostyö
Aiemmin kannen ja arkun alaosan väliin, sisäpuolelle, laitoin ketjun joka rajoittaa kannen liikettä avattuna. Myös kiinteän kannenosan alta esiin liukuvan "klahvin" kunnostin. Vaati vain pieniä korjauksia. Alunperin arkun kannen tarkoitus, avattuna, oli toimia työtasona samalla kun arkun yläosan hyllyn saattoi vetää näkyviin ja siinä tietysti oli työvälineet. Varhaista ergonomiaa. Suutarintuolia ei ole näkynyt joka, tyypillisesti, liittyy ammatinharjoittajan kalustoon. Sen sijaintia sisältöä voi vain arvailla.

Suutarin duuni
Suutari valmistaa ja korjaa jalkineita ja, mahdollisesti, valjaita, vöitä ja muita nahkajuttuja. Kaupungeissa suutari, niinkuin nykyäänkin, toimii osoitteessaan mutta ennenaikaan, harvaan asutuissa maakunnissa, oli kiertäviä suutareita. Yöpyivät taloissa talvisaikaan. Kesällä suutarintorpassa pienviljelijänä. Ehdin sellaisenkin tapaamaan kun olin konttausiän juuri ylittänyt. Kivat, pehmytpohjaiset, nahkajalkineet sain. Vaan suviaikaan juostiin paljasjaloin. Vielä kaksitoistakesäisenä. Sitten tultiin "isoiksi".

Käyttömukavuuden parantamista
Arkun kannessa on kaksi osaa: kiinteä taso ja sen syrjään saranoitu avattava kansi. Kannen saranat olivat asennetut suoraan kannen pintaan. Ne olivat, tähän päivään asti, korkeat ja siksi arkun käyttö pikkupöytänä ei oikein toiminut koska pöytäliina ei siinä näyttänyt hyvältä kun saranat pullottivat. Voi kuvitella että, vahingossa tietenkin, saattoi kaataa kuohuviinilasillisen tms. hyvin harmillista jos sen laski saranan kohdalle. Siitä valitettiin minulle. Asiaanosattomalle.

Tarpeita 
Kävin kaupassa: ostin tasapäätaltan. Ruuviavaimia oli ennestään sekä porakone ja muitakin tarpeellisia välineitä. Toinen kauppareissu käsitti uppokantaisia M4 ruuveja muutaman, samoin niihin mutterit ja aluslaatat sekä senkkarin eli upottimen jolla vanhoihin saranoihin sai uppokantaruuvien kannoille upotukset. Kaikkiaan kuluja tuli, minulle, ajankäyttö ja elintarpeet poislukien, noin neljäkymppiä. Plus ne monet koneet joita on, ainakin, varoiksi. (Akut ovat ikääntyviä. Jos on noin kymmenen vuotta vanha, ehyt ja toimiva akkukone, niin siihen ei saa enää uutta akkua. Ei, ainakaan, halvalla. Ahterista on se. Laitan markkinatalouden syyksi. 

Toimet
Saranat irti ensin ja sen jälkeen em. taltalla saranan levyvahvuuden verran upotusta arkun kansiosiin. Myös saranan akseloinnille upotukset. Puun laatu oli hieman kärsinyttä ja saranoissa ruostetta. Siksi puuruuvit vaihtuivat kansirakenteen läpi kulkeviksi kiinnitysosiksi. Ovat kiristettävissä jos tulee tarve. Uppokantaruuveille niiden kantojen kokoinen senkkaus joka reikään. Puun ja raudan poraaminen vaati pölynimurin läsnäoloa.

Pääosat tarvituista työvälineistä ja tarvikkeet. Senkkari on kiinni porassa.

 

 

 Metalli- ja puupurun poistoon.

 

Välineet

Poranterä, porakone, pari erityyppistä ruuvaria koska uusien ruuvien kannat ovat erilaiset kuin aiemmin, ruuvit, aluslaatat, senkkipora upotuksia varten, taltta, talttaveitsi, pikku jakoavain muttereiden kiristykseen, hyviä hermoja ja ravinteita kiinteässä sekä nestemuodossa että jaksaa.

 

Tavanomaisia veistotyökaluja. Koulussa olin laiska käsitöissä. Mutta se oli silti todistukseni korkein numero.

 

Taltan valinta

Nyt, kun on vain satunnaisesta hommasta kyse, ei tarvita mitään huippukalustoa. Kunhan leikkaa suhteellisen pehmeää mäntyä. Taltan valinnassa on hyvä huomioida onko kyse lyötävästä taltasta. Kovan tai oksaisen puun käsittelyssä on hyvä olla taltta jossa kahvan lyöntipinta on metallia. Kevyempiin hommiin on olemassa puu- tai muovikahvaisia talttoja joissa ei ole metallista lyöntipintaa. Niillä voi tehdä kuvioleikkausta ja muuta kevyttä tointa ihan työntämällä. Lyömällä kahva saattaa haljeta. Puunuija tai muovivasara ovat hyviä iskukaluiksi. Ohilyöntikään ei satu niillä pahasti.

 Sarana käännettynä nurinpäin, reiät senkattu tasoon ja sarana upotettu puurakenteeseen. Sarana on noin satavuotias+.

 

Saranat

Vain hitusen muuta, tosin epätasaista puupintaa alempana, ettei pyyhkiessä tai muuten saranoiden kulmat tarttuisi rättiin, pöytä- tai muuhun liinaan. Kaitaliina, tai kaksi, koosta riippuen, istuvat arkun kannella mukavasti ja näyttävästi. Kuten pullo hyvää punaviiniä tarjottavineen. Kuvan sarana lienee funktionalistista näkemyssuuntaa tyyliltään. Kuten koko arkku. Kantti kertaa kantti.

 

Kalanpyrstöliitokset ja tapitukset

Metallia, nauloja tai ruuveja ei ole ihmeemmin käytetty alkuperäisrakenteessa. Puuseppä tekee puusta mitä vain.

 

Avattava kansi

Kolme neljäsosaa arkun leveydestä sekä, rakenteen lujittamiseksi, on tehty sivuille viistot reunukset. Arkun kannen avaamiseen ei ole uloketta tai muuta kahvaa. 

 

Arkun pääty. Kannen vino sivulinja vasemmalla ylhäällä. Teräksiset, taitettavat nostokahvat molemmissa päissä.  

 

Vaihtoehto senkkaukselle

Jos haluaa oikein hyvää kiinnitystä kannattaa reiät, senkkaamisen sijasta, lyödä asianomaisen laitteen avulla, reiän kohdalle, upotus. Ts. metalli pakotetaan ruuvin uppokannan muotoon. Näin toimien poraupotus tulee puuhun tai muuhun, pehmeämpään alusmateriaaliin ja varsinaista upotusporaa ei, välttämättä, tarvita. Nyt vain senkkasin. Aiheeseen löytyy paljon ohjeita ja niiden versioita. Kuten puu- ja metallitöihin yleensä.

 

Vaihtoehto saranalle

Paljon käytetty ratkaisu on käyttää nahkavyötä joka kiinnitetään, usein koko pituudeltaan, saranakohdan molemmin puolin vaikka puuruuveilla upotuksineen. Nahkasarana on tyylikäs ja käytännöllinen jos se on upotettu muun tasopinnan tasalle. Silloin myös arkun muut ulkoiset osat, kuten nostokahvat ja koristeet sekä ulkopuoliset taskut ovat viehättäviä kuin baijerilaiset shortsit.

 

Lisävaihtoehto saranalle

Jos yläpintaan ei haluta minkäänlaista poikkeusta eli puupinta pitää säilyttää sellaisenaan niin aina voi sepällä teettää päätysaranat. Siinä on, yleensä, neljä osaa eli tappiosa ja saranaosa kertaa kaksi. Toinen on kiinni kannessa ja toinen alaosassa. Taso jää silloin täysin käyttöön ja lattaraudasta taottu sarana on tyylikäs yksityiskohta joka kestää monien sukupolvien ajan. 

Maalipinta ja puu

Alkuperäisin maalipinta lie ollut punertava tai punaruskea lakka. Sitä en ole pystynyt määrittelemään mutta saattaa jonkinlaista kuultomaalia olla ollut. Sittemmin arkku on maalattu harmaalla lattiamaalilla. Arkun materiaalia epäilen punahongaksi joka on ollut hyvin kuivattu ennen puun työstöä.

 

 

 Arkku paljaaltaan. Saranat uusissa upotuksissaan nurinpäin.

 

Liitokset

Tappiliitokset. Noin kahdeksan milliä paksut puutapit ja ja kalanpyrstöliitokset pitävät rakenteet koossa. Ei naulan naulaa.

 

Kannen liikerajat

Nyttemmin vähemmän. Koska kannen päällä on kaikenlaista kamaa niin avattava osa ei, enää, taitu arkun päälle vaan laitoin sisäpuolelle pätkän kettinkiä joka rajoittaa kannen liikkeen pystyasentoon. Kannen päällä olevat tavarat voi siirtää kiinteälle alalle aukomisen ajaksi. 

Normivarustus. Molemmin puolin nojatuolit. Konjakkipullo on sivummalla.

Mitä arkku sisältää
Sitä en tiedä. Vaimo siellä tavaroitaan säilyttää kahdessa kerroksessa. Mitä lie kapioita.

Lisämuutoksia
Kuten kuvissa näkyy niin olen laittanut kuulokkeilleni kannatinnaulan. (Vasemmalla) Se poistuu kunhan käyn oikeassa rautakaupassa ja ostan taitettavat ja hieman tyylikkäämmät kannattimet arkun päihin. Itse tiedän mihin niitä tarvitsen mutta mielenkiintoista nähdä mitä esiintymiä muista koukuista löytyy ajan mittaan. Pullotelinettä en laita. Pullon paikka on jää- tai baarikaapissa. Konjakki, silloin kun harvoin sitä on, saa olla huoneenlämpöistä. En ole kovin pedantti näissä asioissa.

Pohjassa
Kun arkkua tarvitsee siirtää niin lattia ei kärsi sillä pohjan kulmissa ovat pehmeät matonpalat liimattuina. Samoin kuin monissa muissakin talouden kalusteissa.

Etu- ja takakamera

 

Toinen vanha
Yksi kamera on ollut ohjaustangossa jo useamman vuoden ja kerännyt, ajoittain, kuvallista ajotietoa. Toistaiseksi on tullut vain matkakuvaa. Oma arvonsa lie niilläkin mutta mihinkään arveluttavaan tai vaarantavaan toimintaan en ole törmännyt. Uudempi ostos, takakamerana, sen sijaan, on saanut jännempää nähtävää. (Myöhemmin kamerat vaihtoivat sijoituspaikoitustansa, toistaiseksi.)

Teslan ominaisuus
Moottoritiellä körötellessä (Minulla mittarissa 130 km/h.)jotkin autoilijat ajavat melkein kuraläpässä kiinni. Syytä on hankala kysyä kun väliä on kuitenkin useampi metri ja vauhtia 100 - 120 km/h riippuen tien rajoituksesta. Vaan erään teslakuskin kanssa pääsin jutulle kun satuimme pysähtymään samalle bensikselle ja sen ruokalaan. Ajeli muutaman kymmenen kilometriä perässäni perstuntumassa. Juttelun kehittyessä kysyin että miksi hän ajoi vain muutaman metrin päässä pyörästäni eikä mennyt ohi. Kertomus oli arvattavissa sisällöllisesti. Monessa muussa uudehkossa autossa ovat samat systeemit vaan Teslat ovat erottuneet asiassa.

Selitys
Osa kokeilunhalua, osa vain siksi että niin hän ajaa. Kytkee moottoritiellä automatiikan päälle joka pitää auton kaistaviivojen välissä, nopeuden vakiona jos muuta ei ilmene ja etäisyyden edelläajavaan ja auto jarruttaa automaattisesti jos edelläoleva hidastaa.

Moitteeni
Annoin hänelle moitteen siitä että ajoi liian liki. Selitys oli se että Tesla jarruttaa automaattisesti jos edellämenevä hidastaa tai jarruttaa kovemminkin. Järjestelmä pitää etäisyyden silti vakiona.

Oma näkemys ja eronäkemys
Kerroin hänelle että niin voi käydä kahden auton välillä sillä ne ovat liki samanpainoiset. Molemmat, toki jarruista ja jarruttamisesta riippuen, pystyvät hidastamaan vauhtejaan samaan malliin hätäjarrutuksessakin. Hän myönsi asian näin olevan. Seuraava lauseensa tyrmistytti: kertoi että kun sähköauto on niin painava se pysähtyy paljon nopeammin kuin kevyempi moottoripyörä. Ilmoitin olevani eri mieltä. Hän vain naurahti ja sanoi että on sen verran käynyt kouluja että tuntee fysiikan lait. Pyysin häntä perehtymään lisää fysiikkaan. Ei taida olla massan hitaus terminä tuttu vai onko vain unohtunut?

Taka- ja etukamera
Takakamera on vaikuttanut, etummainen ei. Useimmat takana ajavat tulevat ensin liki mutta sitten tekevät tilaa jättäytymällä hieman taaemmas kun huomaavat kameran. Tai ohittavat. Suosittelen. Tein kokeiluja Tampereen Läntisellä Kehätiellä. (Rajoitus 100 km/h.) Jos takakameran kotelossa ei ole kameraa ei tapahdu mitään. Kun kamera on paikoillaan tulee heti väliä. Toki on joitakin jotka eivät joko välitä tai eivät ole havainneet. Etukameralla ei ole muiden tai omaan liikennöintiini vaikutusta. Ajan kyseistä väylää päivittäin. Joskus useampaan kertaan sillä läheinen kauppakeskittymä on ko. tien varrella. Sekä autolla että moottoripyörällä.

Pitäisikö laittaa
Takakamerakotelon kylkeen kirkas, punainen led joka siinä vilkkuisi harvakseltaan. Sillä saattaisi olla vaikutuksensa.

Etukamera jarrunestesäiliön kannessa pallonivelellä.

Kannenkansi
Kameran kiinnitysjalkaa varten tein kytkinnestesäiliön kanteen, joitakin vuosia sitten, lentokonealumiinista lisävarusteeksi yläkannen mihin voi ruuvata muitakin komponentteja tukevasti jos on tarve. Kameran irtoamisen estämiseksi laitoin vaijerin. Voin tuollaisen kannen, tai vaikka viisi, tehdä jos joku kaipaa. Kuvassa oleva kansi koostuu yhdeksästä osasta: levyosa, valinnaisten kiinnityskierteiden kromitulpat, kolme ruostumatonta kiinnitysruuvia ja kolme korokeosaa levyn ja jarrunestesäiliön kannen väliin. Lisäosat eivät haittaa jarrunesteen määrän tarkistamista tai nesteenvaihtoa. Ne toimethan jokainen tekee tai teettää säännöllisesti.

Kuvan vakaus edessä
Heikompi kuin takana. Voi olla eroa myös kameroiden kuvanvakaimissa. Etukamera on, kuitenkin, hieman "irtonaisemmassa" paikassa kun takakamera. Lisäksi ilmavirta kohtaa etukameran varsin suojattomasti. Myös lialle ja vedelle altis etulinssi kohtaa kaikennäköistä vastaantulevaa ryönää.

Etukameran etuja
Se kääntyy ohjaustangon mukana. Maantieajossa kamera kuvaa tiealaa mutta hidasajossa ja paikoillaan voi ohjaustankoa käännellä tarpeen mukaan kuvauskohteen suhteen. Kun sataa niin voin siirtää kameran hieman taaemmas ja likemmäs jolloin tuulisuojan suuntaama virtaus ikäänkuin pyyhkii linssin edestä mahdollisen pölyn ja hyönteiset. Kevyt sadekaan ei silloin haittaa. Pleksilasin läpi kuvaaminen on sateella liki mahdotonta. 

Moottorin käynnin vaikutus
Kamera pyrkii tärisemään kun moottori käy tyhjäkäyntiä. Muutoin on melkoisen vakaata elävää kuvaa. Toki kuvakulma muuttuu kiihdytyksen ja jarrutuksen mukana mutta se on vain ajamisen dynamiikkaa johon voi vaikuttaa vain ajotavalla. 

Pallonivel
Jos haluaa kameraa siirtää eteen tai taakse tapahtuu se löysäämällä kahta lukitsinta. Jos haluaa vain suunnata ylös, alas tai kääntää sivulle riittää kun vain kääntää kameraa. Onnistuu ajohanskatkin kourissa. Myös kyljelleen voi kameran kääntää vaan, tässä yhteydessä, vain pysähtymällä.

Takakameran kiinnitys
Kaksi reikää ja kaksi rosteriruuvia rosterisine aluslaattoineen sekä ruostumattomat nylock-mutterit pitävät osat kiinni laukussa. Takakameraa ei voi kiertää. Vain kallistaa sivuille, eteen ja taakse.

Takakamera takalaukun kannessa kahdella nivelellä. Kuva on vakaa.

Muut lisävarusteet takalaukussa
Laukun kanteen laitoin nuo kromatuilta näyttävät muovirimat. Niissä ovat tarrat pohjissaan. Laukun kansi on alumiinia. Laukun kulmissa on alumiiniset mustakromatut laatikonvedikkeet tavaraliinoja varten. Kuljun Kartanon valikoimista. Kannen takareunassa on alumiininen Moto Guzzi -teksti. Peräisin jostain kahdeksankymmenluvulta. On ollut muissakin pyörissäni tiedoksi. Takalaukku oli halpa hankinta Stormilta sillä siinä oli alumiinikannessa, alla toki muovikansi, isohko naarmu ja ohut alumiini oli hieman "klommossa". Ent. lentokonelevyseppänä sen oikaisin ja naarmun peitin Gruppon tarralla.

Lievästi harmitti
Se että porasin reiät laukun kanteen. Ei se laukkua ja sen käyttöä kauheasti huononna. Toki, mukana tullut lisävaruste, olisi sen avulla ollut saatavissa tarrakiinnitys. Omat ongelmansa siinäkin. Ajan myötä. Nykyisin en enää pakkaa laukun sisään tai päälle mitään painavaa. Muualla on osoittaunut että teräksinen, kromattu, tavarateline ei kovin suurta kuormaa kestä. Takasatula ja sivulaukut ovat massakuljetustiloja. Takalaukussa lähinnä vaihtovaatteet ja muuta kevyttä kamaa.

Peilit
Identtiset alkuperäisiin nähden mutta lyhyemmät varret. Laitoin leveämmät sarvet niin sain ajoasennon itselleni mieluisammaksi samalla kun vaihdoin satulatyypin. Alkuperäisistä osista sain moninkertaisen hinnan ja korvasin ne näillä muutaman kympin peileillä ja tarviketangolla. Eivät eroa alkuperäisistä muutoin kuin mitoiltaan. Muu, ehkä, nähdään myöhemmin.

Kokemusta tulee
Jos ei hullummin käy. Reissua on kesäksi tiedossa. Menneessä viikonvaihteessa piti valita Italomiitingin ja Nummijärviajon väliltä. Matka olisi molempiin kokolailla sama. Nyt käynti oli Nummijärvellä. Kokoontumisreissussa ei ihmeemmin ollut tilanteita kameralle sillä varsin itsekseni sain ajella. Erityisesti paluumatkalla. Lyhyt matka, ei taukoja.

Mahdollinen hankinta
Kolmas, parempi kamera. En tarkoita parhaudella suurta piirtokykyä vaan teholtaan hyvää akkua/pientä akun kuormitusta ja suurta tallennustilaa. Ensi talven puuhia jos en kesällä satu tienaamaan merkittäviä määriä käyttövarantoja. Hintahaitari näkyy olevan näillä noin 50€ - 1000€ merkistä ja kyvykkyydestä riippuen. Vaan onko järkeä haluta suurta kuva-alaa, isoa tallennustilaa, erinomaista kuvan vakautta, hämäräkuvauskykyä tai huippuresoluutiota kameralle joka pyrkii tekemään, enimmäkseen, vain muun liikenteen ja oman ajotapahtuman tallentamista. Tuskin näitä tallenteita kaikkia katsotaan ikinä jos ei ole tapahtunut mitään mielenkiintoista tai muutoin merkittävää oman liikennöinnin tai muiden osalta. Toki, toisessa kamerassa, on mahdollisuus melko alhaiseenkin resoluutiotasoon. Saa pitkän tallenteen.

Akun lataaminen
Hidasta hommaa. Toki pyörässäni on usb-liittimiä kaksi joten, periaatteessa, akun voi ladata mutta ei se huoltiksen kahvitauko kestä edes varttia. Kokemukseni mukaan kameran akku ei sillä välin paljonkaan elvy. Lisäksi lataaminen edellyttää kameran poistoa kotelostaan. Tosin motoristikaverini on tehnyt reiän vesitiiviiseen kamerakoteloon, siihen tiivisteen jonka läpi latausliitin kulkee kameran latausliittimeen. Eli akku menettää tällöin osan käyttötarpeestaan ja kamera kuvaa sen mitä kortin tallennuskyky sietää. Laitan harkintaan sillä onhan noita koteloita...

Etukameran ensitesti
Matkareitti oli Tampereelta 3-tien liittymästä E12:selle ja siltä kääntyen Nokian suuntaan moottoritielle ja siitä Nokian keskustan ohi Siurontietä kohti Siuron Koskibaaria. Siellä tapasin erinäisen määrän Guzzisteja ja muutaman Harrikkatutunkin sekä paikallisia amerikanautoharrastajia sekä yhden veljistäni. Juttua riitti. Siurosta ajoin Linnavuoren ohi ja sieltä Porintietä E12:lle ja kotitalliin. Matkaa yhteensä noin 60 kilometriä. Kamera oli päällä koko kuudenkymmenen kilometrin matkan. Yksi palkki sammui akun tehonäytön viidestä. Vaikuttaa siltä että akunkesto on varsin hyvä. Reissulla ei tapahtunut mitään mainittavaa joten tyhjäsin muistikortin, latasin akun ja laitan, kun taas liikenteeseen lähden, akun koteloonsa. Kamerakotelon linssi pitää pestä. Vanha action-kamerani, joka on nyt takakamerana, on paljon akkusyöpömpi. Toisaalta sen kuvanvakain on parempi. Mutta molempien kuvasta saa selvän vaikka täyttä resoluutiota en käyttänytkään.

Elikoita
Perässä tullut kaveri sanoi nähneensä kauriin pellolla lähellä Siuroa. Itse en huomannut mennessä enkä tullessa elikoita lokkeja Pyhäjärvellä lukuunottamatta. Eikä tarttunut videolle. Paluumatkan teistä pääosa ovat aidattuja. Kuten valtatiet ja moottoritiet yleensäkin.

Nopein tapa
Jos aikoo tallentaa pitkänkin reissun niin on oltava, vähintään, kaksi kameraa tai useampi akku, sillä, joko akun kapasiteetti loppuu tai muistikortti tulee täyteen. Helpointa on vaihtaa kamerakoteloon uusi veres kamera. Tai vain akunvaihto. Myös muistikortin rajallisuus teettää pakkoliikkeitä.

Ainakin yksi syy
Olen ikääntynyt ja pitkän ajolinjan kokenut motoristi ja seitsemänkymmenen ikävuoden täyttyminen on hyvin likellä. Liikenteessä ja ajossa voi tapahtua monenlaista: oma moka, toisen moka, tievaurion aiheuttama ongelma tai suoranainen kiusanteko liikenteessä muun kulkijan tai viranomaisen toimesta, eläimet tiellä tai vain säätila. Myös, esimerkiksi, rengas- tai muun vaurion aiheuttama jälkitilannekin tulisi talteen. Oli niin tai näin niin on tallenteesta mahdollista nähdä itse ja viranomaisen tahollekin että missä on menty, miten ja mitä tapahtui. Jos se itselle sopii. Sekunnin tarkkuudella. Kaikkia yllä lueteltuja ongelmia on ilmennyt kohdallani. Joitakin useampaan kertaan. Lisäksi se että jos saa jostain harvinaisesta ja mielenkiintoisesta tapahtumasta kuvaa talteen niin sekin voi olla itselle tai muille arvokas asia. Ääntä näillä kameroilla on huonompi tallentaa. Toki se toiminto on olemassa mutta vesitiiviiseen koteloon ei ääni oikein pääse perille.

 

Kohta Mökille

 

Kesän odotettu avaus kohtapuoliin
Toki muutakin voi tehdä mutta kun on kesämökki rasitteena niin sen kunnossapito on, kuitenkin, motivoivaa koska se pitää, ainakin jossain määrin, sen arvoa yllä. Saunaa olen remontoinut ja laittanut uuden kiukaan ja kuumavesipadan uuteen paikkaan viemästä tilaa, kuistia on kunnostettu, aitta oiottu ja maalattu sekä katto tehty uusiksi. Laiturin uusin ja tein siitä samalla oleskelupaikan pöytäryhmineen. Liiterin/vajan/huussin katto paikattu. (Jossain vaiheessa katto vaihtuu uuteen.) Huussi on nyt kompostoiva ja kokolailla hajuton. Venettä pitää hieman fiksata ja pestä. Pitäähän päästä uistelemaan ja laskemaan pyydyksiä vesistöön. Haukea saa ihan laituriltakin uistimella. Pari puuta on kaadettu tontilta koska ne aiheuttivat vaaraa muille rakenteille huonon kuntonsa vuoksi. Klapihommia tiedossa. Pitkähköä kalastuslaituria suunnittelen heitto-ongintaa ja, ehkä, mahdollisesti, perho-kalastusta aikoen. Aikaa kun eläkeläisellä on käytettävissä. Pitää ottaa selvää millaiset ehdot jälkimmäiseen ovat paikallisella joella. Vaan kukahan valvoisi jotain joenpätkää jossain hevonperällä?

Komposti
Taannoin vietiin ei-eläin ja ei-kasviperäiset jätteet kylän yhteiseen jätekeräykseen. (Muovit, maalipurkinjämät sekä tyhjät spraypullot ja jopa joitakin metalleja, ym.) Samalla menivät myös orgaaniset jätteet samaan sotkuun. Nyt orgaaniset käsitellään, ulosteita myöden, kompostorilla. "Peräsintuotteet" käsittelee esikompoistoiva huussinistuimen karuselli johon laitetaan jonkinlaista kemikaalia, kiihotinta. (Tosin urea eritellään kiinteämmästä kansantuotteesta. Sen käsittelystä en ole löytänyt erityisempiä ohjeita. Ymmärrän että se ei ole helposti kompostoitavissa. Laskenko jokeen? Sinne ne kalatkin pissivät.) Karusellin jälkeen varsinainen kompostori. Mielenkiintoista nähdä kuinka prosessi etenee. Kauppias myy kompostoriin tarvittavia aineita kemikaaleista kaikenlaisiin "ilmaaviin" rouheisiin asti. Tontilta löytyy, pikkuvaivalla haravoimalla, ylivuotisia neulasia, pieniä oksia ja puista pudonneita lehtiä ja puupurua klapihommista ja vähäisiä määriä ruohoa jotka voi laittaa kompostia kohentamaan. Muutenkin ne mätänisivät. Teen kokeita...

Aitta ja muut huoneet
Aitassa on asialliset vierasvuoteet, sterolaitteet fm-vastaanottimineen, oven suljinmekanismi ja säppi mahdollisten kokemattomien siveyden vaalimiseksi, mikäli sellainen on katsottu tarpeelliseksi, on tuohitorvi, kontti ja säilytystilat mutta ei kondomiautomaattia. Päärakennuksen makuukamarissa on uudehko parivuode. Muutenkin on kohteita modernisoitu nykyaikaisemmiksi mutta siten että vanha tunnelma säilyy. Tosin putkiradio ei enää toimi... Mutta uusi olohuoneen takka on varaavaa mallia.

Sauna
Pakollinen varuste. Jos itse saisin päättää niin ottaisin saunan ja saunaneteisen välisen seinän pois ja muuttaisin saunan toiseksi makuuhuoneeksi eli pikkukammariksi ja aitta saisi olla aittana ja toisena olohuoneena. Hieman syrjemmälle toisin tynnyrisaunan jalaksilla. Mökin sauna on silloin hieman hankala kun on hellekausi. Silloin koko rakennuksen lämpötila nousee ja makuukamari on heti saunan seinän takana. Kiukaan hormin voi hyödyntää laittamalla pienen, nk. peltitakan kiukaan sijalle. Ehkä sillä ei olisi isompaa suvikäyttöä...

Pikku ylellisyys
Asensin, toki sähköasentajan seurassa, kaksi ifrapunasäteilijää kuistin kattoon. Viileinä syysiltoina siinä on mukava penkillä istuskella saunan jälkeen ja katsella kuinka joutsenpari poikasineen soutelee tyynellä järvellä. Infrapuna myös häätää hyttyset pois ulottuviltaan. Muualla hyttyssavut tekevät saman.

Yhteydet
Muutama vuosi sitten laittoivat puhelinmaston lähistölle niin nyt kuuluu ja näkyy. Taannoin olimme jossain määrin mediakatveessa. Sähköyhteys on nyt vedetty kaapelina maan alle joten päärakennuksen seinään tulee myös voimavirta. Onnistuu, esimerkiksi, hitsaustyöt ja järeämpien koneiden käyttö vaivattomasti.

Kasvimaa
Yksi kituva marjapensas. Maaperä on hyvin kivistä hiesua jonka päällä hapan kunttakerros. Jos haluaisi viljellä niin joko erillisessä laatikossa tai hankkia hyvin suuri määrä multaa ja paljon kalkkia että saa maaperän jossain määrin tuottamaan. Ehkä kompostista on apua muutaman vuoden tuotosten ja multaantumisen jälkeen.) Rinnetontilla ei ole muuta tasaista kuin parkkipaikka eikä sekään kovin tasainen. Sepelikuorma tarvittaisiin.

Pakolliset
Isoin homma keväällä on vetää vesijohto järveen ja asentaa pumppu paikoilleen. Syksyisin toisinpäin. Lakia on muutettu siten että jos ei ole jätevesien umpinaista keräyskaivoa josta jäteliemi noudettaisiin säiliöautolla asianmukaisella tavalla, ei vesi saa tulla keittiöön asti kuin kantamalla. Siksi hana on nyt kuistin reunalla. (Olisipa mielenkiintoista nähdä miten iso imuauto tulisi tontille saastaimuroimaan. Sillä henkilöautollakin on toisinaan hankalaa päästä perille. Talvella mahdotonta. Varmaan, viranomaiset keksivät vielä, että moiset mökit pitää purkaa, laittaa moderni ympärivuotisesti lämmitetty talo, jos tontille mahtuu ja oikea tie eikä kärrypolku. Siltakin pitäsi pikkujoen yli tehdä betonista että kestäisi raskaampaa liikennettä.) Kantovesi on myös saunaan. Vedenkanto ei sinänsä ole kummoinen homma: kuistin laidasta, laillisesti, hanasta järvestä sähköpumpulla nostettu käyttövesi saunaan ja tiskipöydän kulmalle. Juomavesi kirkonkylän Salen seinästä. (Kantovesi lapsuudessanikin oli kotipaikassani ja monessa muussa taloudessa. Kantohomma myös laskille eli sille osalla kosteista jätteistä kuten kalanperkeet, ruoantähteet sekä pilaantuneet ravintoaineet. Jätevedet kannettiin myös ulos kunnes viemäri tuli käyttöön. Siihen ollaan, näköjään, taas menossa takaisin. Mutta maailma pelastuu kun kuorma-autolla viedään jätteet kymmenien kilometrien päähän käsitelviksi vaarattomiksi että lain kirjain täyttyy.) Vesi pumpataan siksi että Mökki on aika paljon korkeammalla kuin järven ranta. Olisi vaimolla pitkät portaat ja kurkotteleminen järvestä vettä ämpärillä kannettavaksi. Löytyisi kyllä ämmänlänget. Kuvaava feminiininen nimi veden- ym. kantolaitteelle. Sillä helposti kulkee neljäkymmentä litraa nestettä. Kuvassa näkyy vesijohdon pohjaventtiiliin kannatinpänikkä lillumassa vesistössä. Hommaa varten tarvitaan vene, airot ja soutaja sekä yksi muu henkilö.

Mitä kesämökin ylläpito tarvitsee
Pakettiauton. Sillä kulkee työvälineet ja muut tarpeet sillä kaikkia koneita ja materiaaleja ei voi säilyttää talven yli mökillä ja saattaa niitä tarvita muuallakin. Nyt on jo auton perä varsin täynnä kamaa sidottuna lattialenkkeihin. Alussa kuljimme henkilöautolla mutta se aiheutti sen että kaikkea ei voinut kuljettaa ja mökin syrjäisestä sijainnista johtuen pelkkä lähikauppareissu oli jo monenkymmennen kilometrin kieppi saati lähteä lähimpään rautakauppaan josta tulee yli sadan kilometrin matka edestakaisin. Kaupunkireissu on jo ylellisyyttä.

Rakennusentisöintiä ja pienpetojen karsintaa
Vanha aitta tarvitsi oikaisua. Sain sukulaisapua aiheeseen. Homma onnistui. Nyt on toinen ongelma: jokin muurahaislaji on valloittanut takaseinän alahirren. Osa siitä on jo pölynä. Termiittejä eivät liene mutta siksi niitä nimitän sillä kaikertavat hirteen reikiä ja muuttavat sitä pölyksi. Pyrin ainakin hidastamaan toimintaansa. Olisiko terva, Raid, kaksitahtibensiini, piki vai mikä avuksi? Tuli olisi varma mutta aitasta olisi vielä aitaksi jos saan termiitit muuttaman hevonkuusenkantoon. Toki, jos ottaisi oikein työksi, hankkisi 35x25senttiä kanttiinsa olevaa hirttä reilut neljä metriä ja salvaisi muotoon ja vaihtaisi sen vanhan tilalle. Uuteen puuhun kun muurahainen ei iske.

Työkaluja
Niitä pitää olla monennäköisiä. Sahalla, vasaralla, puukolla, kirveellä, pakillisella käsityökaluja ja lapiolla saa jo aikaiseksi kaikenlaista mutta jos pitää tehdä kunnostuksia pitää ostaa puutavaraa, maalia, uretaani- ja ikkunakittiä, pakkelia, jne. rakennustarpeita ja niillekin omat kalunsa. On tarvittu tikkaita, sirkkeliä, hitsauskonetta, iskuporakonetta, porakonetta/ruuvinväännintä, rautakankea, taljaa, tunkkia, sutia ja pensseliä sekä paljon tarveaineita sementistä hiekkaan, sepeliin ja ruostumattomaan teräkseen asti. Maalia myös. Sekä sähkömiestä. Se onkin harvoja toimia mitä en suostu itse tekemään. Ai niin: nuohoojakin pitää kutsua muutaman vuoden välein. Seminologi lie harvinaisin tarve.

Muuten vain tontilla käyneistä
On käynyt lentokoneasentaja, autonasentaja, lentokonemekaanikko, avaruusalusasentaja, eu-poliitikko, koneasentaja, sorvari, porari, kalastaja, lihamestari, ravintoloitsija, urkujenpolkija, maanviljelijöitä, kuorma-autoilija, ompelija, taiteilijoita, vuokralaisia maailmalta, insinöörejä, teknikkoja, tohtori, veli vaimoineen, motoristeja useampi, naapureita, eukon sukulaisia, eläkeläisiä, erilaisia elikoita ja anoppi sekä taksi ja laiturille paskovia lokkeja. Kesä - elokuiden tietämillä lie vilskettä ajoittain. Pappi ei ole poikennut. Eikä murtomies. Tosin en tiedä tämän hetkistä tilannetta heidän osaltaan.

 

Järveltä päin katsellen jäidenlähdön jälkeen muutama vuosi sitten. Vesi ei ole kuvanottohetkellä ihan niin korkealla kuin joskus on ollut. Puitakin on nyt pari vähemmän. Laho koivu sai myös armon.

Sittemmin siistiytynyt
Kuvassa näkyy vielä aiemman ylläpidon aikaisia juttuja. Roskis on varsin julkisesti esillä, tavaroita siellä täällä, pärekattoinen aitta vielä maalamattomana ja kallellaan eikä portaita rantaan. Järveen sentään on. Myös tavaroita on kerääntynyt tarpeettomasti. Suurin osa joko viallisia tai nykyään ei niin kovin tähdellisiä. Em. kamoista jotkin ovat lähteneet kiertoon tai muutoin poistettu. Kuvanoton jälkeen aluetta on siistitty ja palautettu mahdollisimman paljon luonnonmukaiseksi. Olen ottanut, sen kummemmin muilta kyselemättä, alueen siisteyden ohjelmaani.

Vuosikymmenet sitten 
Silloinen appiukkokokelas oli silloin vielä elävien kirjoissa. Hänen kanssaan tein aitan pärekaton. Kuvassa jo harmaantunut ja saanut kasvillisuutta pinnalleen. Jäkälää ja sammalta. Kun päreistä aika jätti teetimme pidempi-ikäisen aaltohuopakaton joka punaisella värillään sopeutuu hyvin mäntyiseen rinteeseen. Vuosittain pesen katon sillä sammal ja jäkälä ovat kovin innokkaita ottamaan alueen haltuunsa.

Taustan metsä
En tiedä metsän omistajaa mutta sen tiedän että se on jo kasvanut yli sen mikä on, normaalisti, saanut asiantuntevan metsänomistajan tekemään avohakkuun. Se toimi saattaa muuttaa merkittävästi alueen mikroilmastoa. Nyt tyypillinen ilmiö on ollut että illaksi tyyntyvällä suvisäällä, auringon mailleen laskettua, alkaa metsäiseltä ylärinteeltä valua varsin viileää ilmaa. Varsin miellyttävää sillä usein on ollut rantoossa varsin helteistä kesä - elokuun aikoihin ja joskus vielä syyskuun alussakin. Ei tarvitse hikoilla nukkuessa. Avoimissa akkunoissa hyttysverkot niin ilma vaihtuu sisälläkin. Suon tuoksua toisinaan unilääkkeeksi. Kosken kohinakin kuuluu jos on oikein tyyntä.

Kuvanoton jälkeen
Hieman on puita vähennetty kuvan ottamisen jälkeen. Ei vähentämissyystä sinänsä vaan huonokuntoiset pois. Sai niistä vielä takka- ja saunapuita. Mänty on kova lisääntymään. Joka toinen vuosi pitää repiä maasta ylös männyntaimia. Mökin ympärillä on koskematon luonnonkuntta jolla kasvaa puolukkaa, hieman mustikkaa varjoisammissa paikoissa, isomarjaista juolukkaa liki rantaa puskina ja muita varpukasveja. Kuusi on myös innokas lisääntyjä mutta mäntyä hitaampi. Koivuja sillä täällä sekä yksi todella iso kuusi. Nurmikkoa ei juuri esiinny.

Keväin ja syksyin
Syksyllä kaikki tyhjennetään ja viedään pois mennessä. Keväällä samat kamat tuodaan mukana. Vain huone- ja keittiökalut ja joitain rääsyjä sekä matkaradio päivystävät talven ajan. Sähkö on katkaistu muutoin kuin paikalla ollessa.

Kamat mukaan
Yleensä hitsauskoneesta alkaen. Puhtaita petivaatteita, jiirisirkkeli, ruuvinväännin, veneen akku ja moottori, taloustavaroita, pakillinen työkaluja, moottorisaha, talja, vettä, ruokavaroja, vanhoja vaatteita ja jalkineita loppukäyttöön, tukevat vaelluskengät, ruokaa, juomaa, ideoita ja reipasta mökkeilymieltä. Lisäksi kalastusvälineitä. Katiskoita pitää ostaa pari kappaletta sekä mukaan ottaa pari heitto-onkea, vieheitä, uusi mato-onki, haavi, tainnutusväline ja varasiima. Mato-onkeen vapa löytynee tontilta. Eiköhän pihlaja luovu oksastaan. Kun pihlajavapa kuivuu niin siitä tulee yllättävän kevyt. Saahan niitä lasi- ja hiilikuituisiakin mutta alkuperäinen on alkuperäinen. Ei vavan pituus saaliin kokoa määrittele. Virvelikin on.

Menneen suven päähankinta
Kompostoiva huussi. Se koostuu kahdesta pääosasta: itse istuimesta joka on revolverityyppiä eli makkilaatikoita on latausluukun alla pikku kokoelma. Niitä voi vuorotella täyttöasteen mukaan pyörittämällä kehässään. Kompostointi alkaa jo siinä vaiheessa. Seuraava kompostointivaihe on kompostori. Se on pystytetty hieman piiloiseen mutta helposti tavoitettavaan paikkaan. Sinne viedään henkilötuotanto ja muut, kuten ruuanlaiton oheisjämät. Muunmuassa ruodot ja perunankuoret. Menneenä kesänä ei kertynyt kuin noin kaksikymmentä senttiä kompostorin pohjalle käypäistä jätettä josta siitäkin on osa kariketta. Se tuskin kovasti kompostoituu talven aikana. Vaikka tulevana suvena olemme mökillä yhteensä noin kuusi viikkoa niin tuskin kompostori kunnolla puoleenväliinkään täyttyy. Mutta ajan kanssa...

Mökiltä poistuvan jätteen määrä
Kun on kompostori niin julkinen jätteenkeräys pääsee vähemmällä. Roskikseen kertyy tavaraa melko hiljalleen koska elintarvikepuolen jätteet kompostoidaan eikä viedä kylälle asti sekajätteeseen. Roskiin viedään, pääasiassa, sellaisia asioita joita ei voi laillisesti polttaa avotulella tai ovat lajittelun piirissä kuten akut, muut paristot, muovit, metallit, jne. Lajittelupiste on kaukana kirkonkylällä. Samalla voi ongelmajätteet viedä kiertoon kun käydään Kirkonkylän Salessa ostoksilla.

Mitä jatkossa
Itse olin suunnitellut aurinkopaneeleja asentavani katolle mutta asian kannatus on vähentynyt perheen enemmistön eli Rouvan toimesta kun sähköntoimittaja veti maakaapelin tontin kulmalle. Mökissä on sähkölämmitys mikäli sitä suvella, varaavan takan ja kiukaan ohella, lämmitykseen tarvitaan. Oikeastaan muuta, välitöntä tarvetta, ei juuri ole mielessä. Toki kaverit, nokisutari, naapurit, sukulaiset ja muutkin kulkijat otetaan vastaan ja, ainakin, pullakahvitetaan. Grilli tai nuotio laitetaan tulille ja sauna lämpiää jos pidempää aittamajoitusta joku kaipaa. Mutta sanottakoon niin että jos ja kun tulette yllättäin tontille niin ei yhtään haittaa jos on omia eväitä mukana arvellun oleskelun ajaksi sillä kauppamatka on pitkähkö. Lähin talouskauppa on Enonkoskella, Alkot Heinävedellä ja Savonlinnassa. Jos ei Salen miedolla viinillä ja oluella mitenkään voi pärjätä.

Otanko läppärin mukaan
Saattaa olla hyväksi että ainoat tiedonvälittimet ovatkin vain Rouvan älypuhelin, oma peruspuhelin sekä matkaradio. Teeveen hankintaa mökille ei tällä tiedolla edes suunnitella. Ikkunasta näkyy riittävästi ohjelmaa. Ainakin keväisin kun eri elikot tekevät temppujaan järvellä, sen rannoilla ja linnut karjuvat puissa, majavat puuhaavat patojaan läheisellä joella, haukia ja muita kaloja voi uistella tai vain pötköttää rantaterassilla jouten jos tarkenee ja hyttyset antavat armon. Jos ei ole, yllättäin, mitään korjattavaa tai keksii tehdä jotain "uudistuksia". Netti- sekä puhelinyhteys, nykyisin, toimii kokolailla vakaasti. Muutama vuosi sitten ei aina saanut yhteyttä tai kenttä oli heikko ja pätki. Lähelle tuli tukiasema niin nyt on vakaa yhteys. Lankapuhelinverkkoa alueella ei ole ollut, aikoinaan, ihan liki. Lähinaapuriin lankapuhelimeen, piti matkustaa reilun kilometrin verran, jos oli välttämätön tarve soittaa ja jos siellä oli joku kotona. Nyt puhelinlinjatkin on purettu. Kiikari pitää muistaa pakata mukaan. Hieno neuvostoliittolainen  valmiste laadukkailla prismoilla. Kertoi esite kun sitä kaverillani suomennutin. Lienee Baltiassa valmistettu. Kuten ensimmäinen sterolaitteenikin: Rigonda Bolshoi.

Mökkimukavuus
Monet seikat tuli jo mainittua. Aitassa on sterolaitteet. Siellä voi huudattaa kovempaakin eikä ulkomaailma häiriinny. Viritinvahvistin levysoittimella. Mauno Kuusisto ja Olavi Virta istuvat itä-savolaiseen järviympäristöön varsin hyvin. Sadesäälläkin. Toki Black Sabbathiakin on kokeiltu mutta ei lintujen pesimäaikana.

Esteettömyys
Olen parantanut tilannetta siten että liikuntaesteisetkin pääsevät nauttimaan paikasta. Tosin mökkiin sisälle pääsemiseksi pitäsi tehda luiska josta tulisi erittäin pitkä ja siksi arkkitehtoonisesti ikävän oloinen rakenne. Sen sijaan olen tehnyt ison terassin johon pääsee kohtuullisen helposti jossa on myös mahdollisuus olla sateellakin kastumatta jos ei kovasti tuule. Terassin välittömässä yhteydessä on pallogrillille paikka ja nuotiopaikka on kahden askeleen päässä. En ole rakennusmies enkä kirvesmieskään ja ammattilaisen silmissä tuotteeni eivät lie kummoisia. Käytännöllisyys on kuitenkin läsnä. Portaita tontilla on viidet: kuistille, Tyynelään, sieltä järveen, aittaan omansa ja kuistilta parkkipaikalle pisimmät. Askelmia siis on. Biohuussi ei ole esteetön vaan siinäkin on askelma. Pitäisi rakentaa isompi tila eli jatkaa lyhyttä. Olisi mahdollista jos ryhtyisi.

Mitä otan mukaan Mökille
Kamera on matkassa melko varmaan. Parranajovehkeet myös. Sekä lääkkeet. Työkalut mainitsin jo aiemmin. Ainoa, liki elinikäinen, teininä aloitettu harrastukseni on valokuvaus moottoripyöräilyn ohella. Puhelin tuli mainittua sillä lomailemme kaukana palveluista ja muista ihmisistä. Se on myös turvallisuusväline jos jotain odottamatonta sattuu. 

Mitä en nyt ota
Tällä lyhyellä kevätreissulla en ota moottoripyörää matkaan mutta keskikesällä, kun tulemme pidemmäksi aikaa, ajelen sinne ja, toivoakseni, myös takaisin ja käynen sen seudun mp-tapahtumissa ja nähtävyyksiä katselemassa sekä kokemuksia keräämässä. Molemmat Karjalat ja Savot ovat liki ja monta kohdetta on niissä käymättä ensi kertaa tai uudelleen ja tuttuja tapaamassa. Tai sitten ajelen vain hurua ja osun jonnekin uuteen, ennenkäymättömään paikkaan, jos niin harvinaisesti sattuu käymään. Ei ajelulla, välttämättä, tarvitse mitään kohdetta olla. Kunhan pöristelee. Ehkä jälkimmäinen asia ei käy kovin hyvin nykyaikaiseen rationaaliseen mieleen sillä kaikilla asioilla pitää olla tärkeä funktio ja ansio. Koen että on. Useita funktioita: kulutan aikaa, näen uusia ja jo vuosikymmenien takaa tutuksi tulleita paikkoja ja ihan ennestään näkemättömiä henkilöitä, viihdyn, autan omalla vähäisellä kulutuksellani ravitsemusliikkeitä ja kansainvälisiä öljy-yhtiöitä rahoittamalla, veronmaksajatkin ovat varmaan hyvin tyytyväisiä että heidän maksamillaan teillä on käyttöä syrjemmässäkin, valokuvaan omaksi ilokseni ja muistin vahvistamiseksi ja montaa muutakin asiaa teen. Vastapainona saan saastuttaa ja, näennäisesti, turhalla ajelulla ja aiheuttaa muissa joko pelkoa, kateutta, vihaa tai, jopa, yhteisöllisyyttä. Riippuu siitä keitä tapaan, miten ja missä yhteydessä.

Seutu ennestään tuttua
Olin nuorempana, siinä parinkymmenen ikävuoden jälkeen, kiertävä maatalouskoneasentaja ja työnopastaja Ylö-tehtaat oy:n palveluksessa ja tein keikkaa kokolailla koko Suomen alueella. Siinä yhteydessä myös Savo ja Karjalakin tulivat tutuiksi. Ruotsin Itäpohjassa eli suomenkielisellä alueella sekä, ristiriitaisesti, myös Suomen ruotsinkielisillä suunnilla. Kas kun tuli keskikouluaikana opiskeltua ruotsin kielikin jollain tasolla ja silloinen rouvantekelekin oli rantaruotsalaista perimää. Rantaruotsi on nykyisin hieman hakusassa mutta englanti sujuu vielä mukavasti. Venättä sen verran että ei jää ilman majoitusta, juomaa ja ruokaa sekä muuta tarvetta jos, nykyään, olisi edes mahdollista. Ei välttämättä siinä järjestyksessä. Italiaa pitäisi opiskella lisää sillä sinnekin olisi vielä asiaa ja reissuajankohta sovittu. Matkatyön ohessa ja sen ansiosta tuli koluttua maamme tiestö aika perusteellisesti sillä huoltokohteet olivat maataloja ja usein pääteiltä sivussa. Kuten mökkipaikka Enonkoskikin on. Saaristopitäjä Saimaan saaressa. Siltoja ja losseja löytyy lukuisia.

Pari kameraa

 

Action
Kyseessä muutaman kympin kamerat joissa toisessa on 32 gigaa ja toinen on tuplasti tallenuskykyisempi. Siis halpoja ja ikääntyneitä. Hankin niihin uudet akut. Toinen tulee ohjaustankoon ja se jälkimmäinen takatavaratelineen alapuolelle kuvaamaan taapäin. Jälkimmäiseen on syynä se että että jotkin autoilijat luottavat liikaa autonsa automaattisiin jarruihin. Ajavat aivan liian likellä takalaukkua. Jos jarruttaisin äkisti niin ei Teslan automaattijarrutus kerkeisi painavaa autoa jarruttamaan vaan niskoille tulisi. Siksi laitan kameran takalaukkutelineen alapintaan. Ehkä jo, pelkkä kameran vesitiivis suojakotelo, ehkäisee joitain autoilijoita perässaroikkumasta. Ilmiö kiusaa eniten Tampereen Läntisellä ja Itäisellä moottoritiellä. Myö Kolmostie on taajamakohdissa joskus rasittava. Vaan kun lähden Tampereelta itään niin saa ajella rauhassa aina Päijänteen rantaan saakka. Sillä suunnalla ei liika liikenne häiritse paikallisteillä. Vanha Kolmostiekin on nyt Kakkosnelonen. Toki Tyrväänkin suunta kiinnostaa kunhan paikallinen kesäkahvila avaa ovensa Vammalassa. Sorateitäkään en vierasta. Ylöjärven Kuljun tuulimyllymäen järvimaiseman ohella voi nauttia paikallisen ravintolan tuotteita uudella, katetulla terassilla tai sisätiloissa. Vappulounas oli maittava. Lievää ruuhkaakin ilmeni. Aukioloajat kannattaa vilkaista ennen kuin ajelee turhaan. Jos maaseutuajelu ei natsaa sorapinnalla niin samanniminen ympärivuotinen kahvila-ravintola löytyy Ylöjärveltä kauppakeskus Elosta Uuden Kuruntien varresta.

Etukamera
Sellainen on ollut jo vuosia. Pääasiassa olen kuvaillut joitakin ajamiani teitä maisemineen. Myös satunnaisia tapahtumia ja muita tarpeellisiksi kokemiani asioita. Yksi tien yli juossut, vahinkoa hiponut kauris, teki melkein kontaktin. Juuri sitä en kuvannut. Hirvikolarin aikana ei ollut kameraa kuin taskussani koska oli pimeä aamu. Välittömästi tapahtuman jälkeen itse kuvaamissani ja myöhemmin poliisin tarkastamien kuvien perusteella vakuutusyhtiö teki korvauspäätöksen. Paikalle kutsutut poliisit olivat aluksi sillä linjalla että olen vain kaatunut omasta syystäni ja taitamattomuuttani. Syyttivät lukkojarrutuksestakin abs-pyörällä. Kamera siis voi, myös, tallentaa onnettomuustilanteissa ajantasaisia asioita mitä tapahtui ja miksi. Vaan toivon että vain maisemia...

Kameroiden akkujen lataus
Ajon aikana ei kameroiden akkuja voi ladata, koska niiden vedenpitävät kotelot eivät sitä salli, pitää olla vara-akku tai sitten vain pysähdysten aikana lataus pyörän akusta. Pyörissäni on sekä usb- että tupakinsytytinliittimet eri latausprosesseihin.

Ehkä toiseen koteloon reikä
Saattaisin vanhempaan kamerakoteloon tehdä jämptin reiän siihen kohtaan missä on kameran latausliitin. Liittimen läpiviennistä pitänee tehdä vesitiivis. Asiaa pitää harkita. Näin ei olisi kameran akun varassa vaan virtaa tulisi pyörän akusta. Muut liittimet ja johdotukset ovat jo olemassa. Toisaalta, ei sateessa kuvattu tallenne ole kovin hyvä koska sadevesi pilaa kuvanlaadun. Jonkinlaista o-rengastiivistettä voisi soveltaa.

Resoluutio
Kameroiden kuvan perusasetus on aina maksimitallennustarkkuus. Todellisuudessa selviää paljon pienemmällä resoluutiolla silloin kun pitää selvittää liikennetapahtumia ja missä, ylipäätään on ollut. Järjestelmäkamerallani tulee parempia ottoja jos haluan mutta vain staattisissa olosuhteissa. Pienimmälläkin resoluutiolla näkee mitä on tapahtunut. Akku tykkää kuvata pidempään kun ei kuormita sitä liikaa. Näytön kirkkaus alemmalle tasolle ja päälläoloaika minimiin. Eipä ajaessa saisi mitään selvyyttä mitä pieni ruutu näyttäisi. Korkea resoluutio syö tallennustilaa enemmän kuin alhaisempi. Eli tallennettu ajoaika pitenee.

Miksi tallennus
Olen joutunut, tahtomattani ja ilman omaa syytäni, liikenneonnettomuuteen ja halvaanuin oikealta puolen. Tässä tapauksessa paikalle saapuneet poliisit kyseenalaistivat onnettomuuden syyn ja epäilivät minua sen aiheuttajaksi. Pystyin, kuitenkin, todistamaan sekundaarisilla seikoilla miksi onnettomuus tapahtui enkä voinut olla siihen syyllinen vaikkakin siinä vammauduin ja prätkä meni päreiksi. Jos olisi ollut kamera silloin tagossa niin ei olisi tarvinnut asian suhteen rähjätä. Vaan on se aina ollut niin että syyllistä epäillään!

 

 Vasemmalla uudempi hankinta. Melko yhteneväisiä. Kamerakotelo kuljetukseen ja siinä tasku lataus/kytkentäkapelille ja muistikorttitasku.

 

Kuljetuskotelo

Sellaisia on, toistaiseksi, vain tuo yksi. Toinenkin tarvitaan. Pitänee pitää silmät auki ja kiertää kirpputoreja. Tuo edellinen on jostain niistä peräisin. Koteloon mahtuu myös muistikortit että vara-akku. Pyörässä on usb-liitin kameran akun lataukseen. Lisäksi takaboksissa eri standardien latausliittimiä johtimineen.

 

Denver on köppäisempi

Siinä tallennuskyky on vain 32gb eli puolet siitä mitä Waltterissa. Mutta kun pikkurahalla sai... Lisäksi vesitiivis kotelo ja useita eri kiinnitysvarusteita. Koteloihin sopivat uudemmatkin kameramallit.

 

Waltterin vanha akku. Vetelee viimeisiään. Lataantuu äkkiä ja tyhjenee nopeasti.

 

Uusi kiinanpatteri. Tällä mennään ainakin tuleva suvi. Ulosvetosuikale on kätevä lisävaruste. Yllättäen tarpeellinen sillä akku on ulkomitoiltaan alkuperäistä isompi.

 

Takakamera toistaiseksi tässä kohtaa. Putoamisenestovaijeri pitää vielä asentaa. 

Keskellä, edempänä ja alempana olisi parempi

Siihen pyrin. Kameroiden pakkauksien mukana tulee monenlaisia kiinnikkeitä mutta ei sitä jonka tarvitsisin. Pitää suunnitella ja tehdä itse. Saa juuri sellaista kuin tulee. Sillä kiinnitän kamerajalan kennorakenteiseen takalaukun kiinnityslevyyn. En halua porata reikiä rakenteisiin.

 

Lisäjarruvalo

Tein joskus havainnon että kuvassa näkyvillä olevat takavalot eivät ole aivan selkeimmät niin laitoin hieman tehokkaamman led-jarruvalon takalaukun pohjalevyyn. Tarkoitus olisi laittaa kaatumarautojen takakulmiin myös lisävilkut.

 

Etukamera kiinnikkeessään. Vasemmalla tuulisuojan reuna. Uskottavan näköinen kamera kotelossaan.

 

Kameran jalan kiinnitys

Tein kytkinnestesäiliön kannen päälle toisen kannen jossa on kiinnityskohtia kameralle. Samoilla ruuveilla on kytkinnestesäiliön kansi kiinni. Vaijeri estää kameran putoamisen jos ruuvit sattuvat löystymään. Tukeva kohta eivätkä tallenteiden kuvat, katsottaessa, ole tärisseet tai muuta häiriöitä. Denverin vesitiivis kotelo on hieman kehittyneempi kuin Waltterin. Kamerat sopivat toistensa koteloihin. Nyt koettelen näinpäin.

 

Etukameran kiinnitys, kytkinnestesäiliö ja moottoriöljynlämpömittari.

 

Muita mittareita

Pyörän mittaristo on monipuolinen ja sieltä löytyy muunmuassa lambdanäyttö molempien sylintereiden palotapahtumista. Kellonajan, tripin, vaihdenäytön, kierrosluvun, akun lataustilan, nopeuden ja parin muunkin asian näytöt ovat pyörän alkuperäisessä mittarissa. Se myös ilmaisee jos on jotain vikaa pyörän järjestelmissä. Vikalogista voi helposti lukea tietokoneella tai puhelimella vikakoodit jos sellaisia ilmenee. Toki tarvitsee asianmukaisen ohjelmiston latauksen ja liitoskaapelin. Ohjelmisto on ilmainen ja myös suomeksi.

 

Takakameran kotelo asennettuna. Paikka saattaa vielä vaihtua. Varoitustarra muistuttaa että liikaa ei pidä tavaratelineelle lastata.
 

Isolla muistilla

Jos ostaisi kameran jossa on todella iso muistitila niin sille voisi tehdä myös jatkuvan latauksen eli akun tyhjeneminen ei keskeyttäisi kuvausta ja muisti hiljalleen täyttyisi. Sitä varten pitäisi kehitellä koteloon vesitiivis läpivienti että kamera olisikin, akun sijasta, pyörän akun ja muun sähköjärjestelmän varassa. 

 

Muut hankinnat

Samalla reissulla ostin Triosoftilta muistikortteja eri tallennuskyvyillä kun hain uusia akkuja muihin laitteisiini A-Paristopisteestä Tampereen Rautatienkadulta jonka varrella, eri puolilla, mainitut liikkeet ovat. 

Onhan noita

Akkuja ja muita paristoja myy, muunmuassa, Tokmanni, Clash Ohlson ja muutkin räähkämyymälät. Niissä ostos on omalla vastuulla. A-Paristopisteessä annetaan myös opastusta akkuasioissa ja selvitetään minkä tyyppinen akku olisi sopiva kuhunkin laitteeseen ja on myös paristojen vaihtopalvelu kuten rannekellojen akkujen vaihto. Edelläni oli kaksikin henkilöä jotka toivat kellonsa akunvaihtoon. Odottaessa. 

Ohessa vahausta

Tavarateline on kromattua rautaputkea. Olen havainnut että niitä on muilla käyttäjillä murtunut. Tämä ei ole, ainakaan vielä. Toki takalaukun pakkaaminen painavalla tavaralla ei ole suositeltavaa sillä pyörän painopiste nousee korkealle ja siirtyy taaemmaksi. Vaikuttaa ajettavuuteen. Koska takalaukun pohjalevy oli irti kameran asennustöiden aikana vahasin tavaratelineen kromipinnat. Ovat hyvässä kunnossa viimevuotisen vahauksen jäljiltä mutta varsin likainen. Nyt on siisti ja vastustaa korroosiota. Painavat kamat sivulaukkuihin ja kaljakeissit takapenkille. Takalaukussa on vaatteita ja muuta kevyttä tarvetta.

Ajoon lähtiessä
Kameroiden kytkentä toimintaan sekä suuntaus. Suuntauksen kiristysruuvien tarkastus ja kiristys. Muutaman kerran olen kuvannut joitakin kymmeniä kilometrejä pelkkää asfalttia noin metrin korkeudelta. Varsin tylsä video. 

Kokemuksia ajossa
Ajelin pitkän taipaleen teillä Pohjois-Pirkanmaalla hiljaisia teitä eli takanani ei ajanut isommin kukaan mutta palatessa Parkanon kautta kotiinpäin ajaen kolmostiellä ajelin mittarinopeutta 106 - 108km/h joka on navigaattorin mukaan noin sata kilometriä tunnissa. Liikennettä oli kohtuullisen paljon. Ajaessani jotkin autolijat tulivat varsin lähelle ja jatkoivat siinä. Samoin teki pari muutakin ensin mutta likelle päästyään ottivat etäisyyttä. En pysty sanomaan että oliko se mitä ajattelin vai vain niillä hetkillä tapahtuneita asioita muista syistä. Matkaa kyseisellä tiellä ajoin vain noin 15 kilometriä kun siirryin pikkuteitä pujottelemaan. Vanhempi kamera oli takana ja siinä kesti akku vajaan tunnin. Uudemman etukameran kestosta ei tullut tutkittua tulosta akunkestosta. Jatkossa seuraan asiaa uudelleen. 

Lika
Takakamera, vaikka olikin kuiva sää, ei pysynyt kovin puhtaana. Etupyörä pölyyttää ja takapyörä lisää pölyä ja pyörittää sitä korkeammalle. Pieni määrä oli kamerakotelon linssiin tarttunut. Kesän mittaan saattaa likaisuus vähentyä mutta sateella lienee taapäin kuvaaminen olla hankalaa. 

Takakameran sijainti
Looginen paikka lienee takalaukun päällä tai sen takana. Toisaalta ne paikat ovat varsin arkoja. Yksi idea olisi laittaa kamera takalaukun sisään sen kanteen. Olisi turvassa ja suojassa. Toki se veisi hiukan tilaa laukun sisältä ja kanteen pitäisi tehdä reikä ja reikään hyvälaatuinen lasi. Laajan kuvakulman vuoksi aukon pitäisi olla iso. Jos kamera on piilossa sen pelotevaikutusta ei ole. Mutta muita etuja kyllä. Ehkä ei tarvittaisi edes koteloa vaan pelkkä kamera. Toisaalta, pelkässä kamerassa ei ole kiinnityskohtia kuten on kotelossa. Kiinnityosa pitäisi liimata kameran runkoon.

Jatkossa pukkaa, kunhan säät sallivat, kuvia ajoreissuilta ja, ehkä, videoita...