Koska olen sitoutunut
Aikanaan kun ikä alkoi noin 14v kohdalla olin jo kokenut mopoilija ja ajanut tuhansia kilometrejä. Joka päivä, satoi tai paistui. Myös talvella. 16-kesäisenä sain koittaa naapurinsällin moottoripyörää. Teki vaikutuksen. Osittain salaa sillä neljätoistakesäisenä vanhempani eivät antaneet lupaa ajaa edes mopolla. Ajoin salaa ja mopo oli "jemmassa". Salaa ajoin myös kaverin mopolla toisella puolen kotikylää. 15 - 16-kesäisenä osasin jo jotain kaksipyöräisillä ajosta. Tosin, hieman isommat, moottoripyörät, olivat varsin vaatimattomia japaninpelejä silloin. Kaksitahtisia ja paljon ajettuja. Useampi kymmenentuhatta mittarissa. Kun ikäännyin ja pääsin ihan oikeisiin töihin heti armeijassaolon jälkeen (Monta ammattia olen oppinut. Toki opiskella piti mutta jotkin hommat opin tekemällä. Taitaa olle toistakymmentä ammattimikettä. Toitä en ole hakenut koskaan vaan on kutsuttu duuniin.) No, ei silloinkaan ollut varaa kuin käytettyyn Hondaan mutta ei mennyt kuin se suvi niin seuraavana keväänä ajoin kasiviiskymppisellä Guzzilla. Sillä ajoin liki viistoista vuotta murheitta pitkin Eurooppaa. Kuten "pyhiinvaellus" Moto Guzzin tehtaalle.
Alle kaksikymppisenä
Hankin vakavampaa matkamoottoripyöräilykokemusta kotimaassa omakotiasunnon hankinnan ohella. Seitkytluvun alussa ja, hieman, pohjoisten rajojen takanakin eli Jäämeren rannassa. Ensimmäisen kerran tarvitsin, oikeasti: koulussa oppimaani ruotsinkieltä. (Norjassa, varsin likellä, yllättäen, puhuivat mielellään englantia joka sopi minullekin. Terveiset keskikouluaikaisille opttajille kuten Tyrkkö -niminen englanninopettajattareni.) No, sen seudun norjalaiset osasivat myös kveeniä eli yhtä suomenkielen murretta jota puhutaan Norjan pohjoisimmissa kunnissa. Hyvin pärjättiin ja Nuorgamin Alkosta hankitut kossupullot kiersivät. Olimme varautuneet. (Tosin noudatan erästä neuvoa: I ride alone.) Hienoa tehdä tuttavuutta naapurikansojen kanssa perustasolla. Ilman titteleitä. Nuotiolla Jäämeren rantoolla.
Varusmiespalveluksen päätyttyä
Kerrottakoon että varusmiespalvelun lopussa minulta tiedusteltiin että jäisinkö "kantakessuksi" Lapin Lennostoon ja sitä kautta, myöhemmin, Päällystöopistoon Kuorevedelle. (Nykyään siellä ei ole varuskuntaa.) Kieltäydyin. Seuraava esitys oli että, vuokrakerrostaloyksiön ohella, saan työpaikan Valmetilta Merimoottoriosastolta Siurossa. Olin. äkisti, riippumaton vanhemmistani. Oli syksy ja talven aikana säästin niin keväällä minulla oli matkamoottoripyörä käytössäni. Käytetty ja pikkuvikainen. Sain luvan tehdä remonttia työpaikallani, omalla aikaa, eli kunnostaa pyörääni.) Toisaalta, odotusarvo tienaamisesta ei ollut paras. Aika nuukasti piti elää. Linnavuoressa oli ravintola Vuorenhovi ja läheisessä Siurossa mukava Koskibaari. (Ainakin jälkimmäinen on olemassa.)
Pyörät suurenivat
Hankin vanhan poliisimoottoripyörän, 850 GT-Guzzin ja huolsin sen läpikotaisin. Moto Italia toimitti tarvitsemani osat postissa. Talven aikana oli aikaa ja tein täydellisen purkamisen palasiksi ja koonnin monilla uusilla osilla silloisen saunallisen rivitaloyksiöni lattialla. Sekä ammattimaalarin maalaus alkuperäiseksi. Lisäksi lakka pintaan. (Koulutukseeni kuuluu autonasentajan kaksivuotinen kurssi. Sittemmin opin lisää tekniikasta ilmailun parissa. Toki, keskikoisen karjatilan pojalla oli kokemusta työkalusita ja koneista. Opin hiukan yli viistoistakesäisenä hitsaamaan puikkohitsillä. Myös äidinisä, Seppämestari Leppämäki koulutti minua kun olin noin kymmenen.) Kiitos Moto-Italialle uusista osista. (Entinen moottoripyöräpoliisin ajopeli.) Taloudellinen ajaa ja pääsi, tarvittaessa nopeaankin taivallukseen. Kohta ostin, oheen, seiskapuolikkaan enduron. Niinkutsuttu "pikkulohko-Guzzi. Se oli kolmisen vuotta ja käytössä ympäri vuoden GT:n ohella. Ajelua ja työmatkaa, pääosin. Kesät ja talvet. (Olin Lentokonetehtaalla töissä ja työmatkaa noin 20km koska muutin muualle Kuorevedeltä. Kohta muutin Rautavaaralle asumaan niin kaikki matkat olivat pitkiä. Se aika oli hyvin yhteisöllistä ja miellyttävää. Sielläkin oli vanhoja tuttuja. Osa ,jo nyt, edesmenneitä. Itse asiassa minulla on tai on ollut kokolailla jokaisessa Suomen kunnista ollut tuttavia. Myöhemmin tulin takaisin ilmailun pariin. Rautavaaralla oli myös yksi inttikaverini. Miellyttävä yllätys.)
Niihin aikoihin
Kuuluin Vimpy-ry:hyn eli vilppulalaiseen mc-kerhoon. Rekisteröity yhdistys. Samoin jäsenenä LCR-mc:n riveissä. (Silloinen presidentti videolla kertoo Kerhosta.) Myös Mp69:n jäsen. Kohta myös MMAF:n jäsen ja sen hallituksessa. Sittemmin sain johdatuksen Suomen Motoristit ry:n hallitukseen ja, lopulta, puheenjohtajaksi. Loppujen lopuksi olinkin istumassa Brysselissä FEMA:n hallituksessa Suomen edustajana. Erittäin innostavaa! (Myöhemmin sain kutsun erään suomalaisen puolueen ehdokkaaksi Brysseliin hoitamaan erään poliittisen puolueen mielipidettä. Kieltäydyin.)
Otti pattiin
Siihen aikaan sekä viranomaisen että monen kansalaisen mielipide ei ollut myötä. Sain siitä kuulla ja koinkin joitain hankaluuksia viranhaltijoiden suhteen. Lähinnä mänttäläisten poliisien taholta. Vaan se ei ollut kummoinen hankaluus vaan se että, moottoripyöräilevänä nuorena miehenä oli vaikea saada vuokrakämppää jos asunnon omistaja sai mp-asiasta tietää. Siksi en motorismistani kertonutkaan ja hankin käytetyn auton. Vaatimattoman ooppelin. Siitä oli se hyöty että sain vuokrattua parkkiruudun talon sisäpihalta. Sitä kun ei moottoripyörälle annettu. Käytännössä auto oli kadunvarressa sillä Mäntässä ei ollut ajoitettuja saati aikarajoitettuja parkkiruutuja. Sanomista tuli mutta pidin pääni. ja kun pyöräni ole, välillä Vimpy ry:n tallilla niin auto oli sispäharuudussa.
Riittävä taustavoima
En olisi ryhtynyt hoitamaan asioita kevyeltä pohjalta. Toisaalta: oli helppoa saada yllä mainittuja ja muitakin järjestöjä sekä organisaatioita, kuten moottoripyöräjärjestöjä, taakseni kun Brysselissä politikoin ja muilla kokouspaikoilla kiersin.
Koska homma on nyttemmin, vielä, kunnossa
Olen kuitenkin, harmikseni, huomannut että mp- ja mc- kerhot vähenevät. Kertoo siitä että kerhoihin ei olekaan tullut riittävästi jäsenistöä kun ikääntyvällä puolella väki vähenee.
Helppo olisi jatkaa, vielä
Koska pohjatyöt on tehty ja osaamista vielä on niin yhteydet kansallisiin ja kansainvälisiin kerhoihin voi olla edelleenkin yllä. Tai, ainakin, tiedän joitakin vastuuhenkilöitä. Osa aiemmista on käynyt tapaamassa minua. Ihailivat vaatimationta saunamökkiämme ja yli vuosisadan ikäistä aittaa joka on, nykyään majoitustilana. Olen sen entisöinyt. Eihän politiikka ilmaista ole ollut: edustajien lentomatkat kokouksiin, toimitilat, hotellit, ruoat, juomat, matkakulut ja rentouttava viihde. Se vaatii tukevaa organisaatiota ja maksavaa jäsenistöä. Toki nettikin oli keksitty mutta kyllä henkilökohtainen suhde neuvottelukumppaneiden kanssa kasvokkain tuottaa tulosta helpommin. Käännettynä: miksi henkilötasolla pidetään kokouksia edelleen vaikka se voi olla vain bitteinä? Kerron kokemuksesta. Väittäsin että, usein, tunnepouolikin ratkaisee. Vai onko se väärin?
Äidinisä
Äidin puolelta on sukutietoa. Tässä vain yksi kanava. Jotain myös omasta suvustani. Vaan vanhemmasta päästä on muutakin. Kaikki ei ole netissä...
Leppoisampaa
Aikanaan apen kanssa teimme aitan katon korjauksen. Löysin vanhan valokuvan. Kyseessä on jo se katto jota olen ollut tekemässä Appiukon kanssa. Sittemmin katto on vaihdettu aaltohuopakatoksi.
Aitan rungon oikaisu tuulivoimalla. Liinoja oli enemmänkin. Pärekatto on appiukon kanssa tekemämme.
Saatan paasata lisää...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti