Ei ja on kierrätystä

Palasiksi vaan
Tavallaan onkin kiertoon lähtevää. Sillä purin muutamasta läppäristä komponentteja pois joissa oli sekä itse tallentamaani asiaa ja Rouvan myös. Yksi pikkuläppäri pani hanttiin kun siinä olivat kaikki ruuvit liimattu ja niiden kannat pehmoista materiaa. Se mitä muistiyksiköiden jälkeen jäi niin se menee elektroniikkaromuksi. Osa läppäreistä oli jo täyttänyt parikymmentä vuotta talouden käytössä. Toki uudempaakin materiaa on.

Miksi tuhota
Tiedostot kyllä säilyvät vaikka läppäri on purettu. Niin minulle on väitetty. Toki ne muistikikkareet voi polttaa tai heittää kaivoon tai jokin muu kätevä hävitysmuoto. Voi ottaa käyttöönkin toisessa ympäristössä. Osassa tietokoneistani on ollut joitakin työasioita hyshyshommista mutta palautin, aikanaan, ne silloiselle työnantajalleni ja vannoin ettei kopioita ole. Niiden jälkeisten aikojen historiasta en tiedä enkä taltioinut muualle aikanaan. Vaan nyt ei ole siitä kysymys. Pääasia on että samaa tietoa on muuallakin mutta omat, asioihini liittyneet toimet poistan. Lähinnä on ollut asioita tekniikasta ja järjestötoiminnasta. Tuskin kumpaakaan pitää salata mutta katsoin parhaimmaksi että tieto katoaa sillä aikansa kutakin. Omat teesini, muinoin, sattoivat olla kovinkin tärkeitä silloin mutta nyttemmin ei niinkään. Niin paljoen tekniikasta ymmärrä: esimerkiksi poistan tiedostot tietsikaltani niin on kerrottua että ei ne sieltä ole lähteneet vaan ei, enää itselle, näy. En tunne asiaa vaan kiinnostaa jos näin on. Toisaalta, jos minun tiedostojani tutkii niin tylsää lienee. Toisaalta: osoitteilla, jos ne kaappaa, niin voi tehdä kaikenlaista. Arvaan. Olen huomannut, kun kännyköitä käytetään, niin tulee paljon tietoa jota voi hyödyntää. Vaan en minä. Minulla menee hyvin ja en käytä älypuhelinta ja tietokonettakin vain sähköpostiin ja Blogiini.

Muistit
Ne käsittelen myöhemmin kunhan pääsen Verstaalleni. Rouva kun käyttää talouden pakettiautoa varsin suvereenisti niin en nyt pääsekään Kerhoiltaan Kerholleni. No, eipä ole sitä vaivaakaan ja jääkaapissa on ruokaa ja lähimarketista saa juomaa. Henkilökohtainen muisti- ja toimiyksikkö eli oma pää ja sen tietous on nyttemmin vain kevyesti ohjelmoitu ja sillä mennään. Seitkytvuosipäivääni odotellessa. Jonkin aikaa kuluu vielä kuusysi-lukeman parissa.



Tällainen kokoelma tällä kertaa.
Kummasti noita läppäreitä vain kertyy
Vielä olisi muutama purettavaksi. Pitää vain kysyä että mitkä niistä hävitetään ja mitkä ovat vielä toiminnan tarpeessa. Omista läppäreistä, yhtä lukuun ottamatta, eli tämä jolla kirjoitan ja säästän toistaiseksi. Heivaan muutaman vanhemman myös elektroniikkaromun kierrätykseen. Myös Verstaalta ja Kerholtani sillä ovat jo kovin vanhanaikaisia. Parissa läppärissä on moottoripyörieni moottorinohjaukset. Ne tallennan jollekin kortille. Varoiksi.

Aiemmin poistettuja
Ei tullut otettua kuvia mutta kaikki muistanevat että muinoin oli iso vaaleanharmaa laatikko työpöydän alla joka piti surinaa ja raksetta sekä tuotti lämpöä. Pöydällä tökötti reilut puoli metriä kanttiinsa oleva putkinäyttö. Sitä varten piti olla työpöytä ja kun niitä oli taloudessa kaksikin yhtaikaa sekä työn että huvinkin vuoksi. Nyttemmin pöytien tarve on vähentynyt merkittävästi. Ei harmaat laatikot ole pilaamassa maisemaa enää eikä synny melua ja lämpöäkin vain hieman. Nyt vain on jokin pahvilevy reisien päällä ja sen päällä lituskainen bittimylly näyttöineen.

Puhelinta en ole pyhittänyt
Sillä ei kovasti käyttöä itselläni ole. Joskus soittelen tai tekstaan jos on asiaa. Eläköidyttyäni yhteydenpitoa on enää kovin vähän eli on rajoittunut melkolailla perhepiiriin. Kaverit joskus kuulumisia soittelevat.

Odotusarvoista
Eipä ihmeempiä. Uutiset katselen läppäriltä ja/tai teeveestä sekä luen painettuja lehtiä. Aamukahvihetki on pyhitetty sanomalehdelle eli tamperelainen Aamulehti. Sanaristikko ja sarjakuvat viihdyttävät jos muuta puuhaa ei ole. Yleensä ei jos vaimolla ole toiveita.

Linux
Sillä olen pärjäillyt ja, aikanaan, Vilppulan, Keuruun ja Mäntän seudulla asuneena tutustuin erääseen nuoreenherraan joka oli älyttömän innokas tietsikoiden parissa. Isänsäkin oli innokas: oli aikanaan kansanedustajana. Torvalds taisi olla nimensä. Nuorempi Torvalds lie, nykyäänikin Amerikassa jossain Lännen laaksossa laittamassa bittejä jonoon.

Polkupyörällä ja jalan
Peltsulla ei ole enää Saluunaa ollut aikoihin. Paikka on olemassa kyltteineen mutta kiinni. Siksi saan liikuntaa. Lähipubiin on vajaa kaksi kilometriä. Siitä seuraavaan tuplasti lisää ja jne, kun Lempäälään päin mennään. Toisaalta, varsinkin polkupyörällä, olisi helppo lähteä Nekalan suuntaan alamäkeen. Siellä on kolme tunnettua pubia. (Nuoruudessani, opiskeluaikoinani, niitä oli tuplaten. Se taas johtui siitä että sodan käyneet miehet olivat eläköityneet ja kansoittivat pubit. M.A Numminen kirjoitti aiheesta kirjan.) Sitten on tarjonta heikentynyt. Taidanpa tehdä Nekala-cruisingin kun, vielä, säät sallivat. Polkupyörällä. Paluumatka on kuntoa vaativa sillä asumukseni on korkealla mäellä. Tulee hikiset kainalot ja hyvä uni.

Alkuperäisen Peltolammin Saluunan muistan
Se oli liki opiskelijataloa jossa joskus asustelin kun piti tulla kaupunkiin oppiin. Sen vieressä oli Saluuna. Sitä omisti leipuri Juhani Linkosuo ja hänellä oli muitakin baareja ja ravintoloita. Silloin asiakkaina oli, vielä, sodankäyneitä ja eläköityneitä miehiä. Toki naisiakin kävi mutta vähemmän. Vaikka itsellä oli ikää niukasti 18v niin silti portieeri näytti kämmenpohjaa ja sain tietää että täyttä on. Ei siis sinne. Muutenkin oli, niukasti täysikäisen, vaikea päästä sen aikaisiin baareihin. Oli niitäkin. Vaan ei rahaa. Saluunoita oli muitakin. Vaan en muista missä muuallakin mutta Aitolahdella ainakin. Se oli kunta Tampereelta koilliseen. Paikka on mutta Tamperetta nykyään kuten muutkin entiset lähikunnat kuten Teisko. (Nykyään ei sotaveteraaneja näy ja heidänkin lapsensa ovat vähissä. Vaan on pubeja jossa meitä pojanpoikia ja -likkoja vielä arvostetaan, asiakkaina.) Vaarini on merkitty syntyneen Länsi-Teiskossa mutta asunut samalla tontilla ikänsä mutta Ylöjärven pitäjässä myöhemmin ilman muuttoa. Rajoja siirrettiin sittemmin.

Ylöjärven Taivalpohjan Kuljulla koettavaa
Postiosoite Mutala. Siellä on nähtävissä ja koettaessa vanhaa historiaa kuten vanha Kuljun tuulimylly ja alle sadan metrin päässä Vanha-Heikkilä. Vuodelta 1796. Iso hirsirakennus ja vieressä kesäravintola. Muutenkin erikoinen paikka sillä maassamme ei ole montaa niin tiheään rakennettua taloryhmää. Lisäksi maisema on varsin laaja. Kaikki muinaisten veljesten asuntoja Ylöjärven Kuljun kylässä kun isompi tila jaettiin heidän keskensä. Heikkilä, Erkkilä, Anttila ja Vikelä. (Isovanhempani ovat olleet Teiskolaisia mutta samalla tontilla vaikka Teisko on monen kilometrin päässä järven toisella puolella. Toisaalta: vesi ja jää olivat niihin aikoihin kulkuteitä.) Lisää infoa. Saarelan Mikon kanssa oltiin kavereita kansakoulussa. Samassa tuplapulpetissa kansakoululla alle kymmenvuotiaana. Hän istui vasemmalla ikkunaseinän puolella. Hiljainen kaveri. Sittemmin siirryin kirkonkylälle keskikouluun ja tuplasin ekan vuoden vaan opin. Sen jälkeen ei ole ollut esteitä. Kerrasta oppii. Nykyisin tiedän paljon mutta kun nuorille kerron niin viittaavat kintaalla. Töiden puolesta tiedän paljon ilmailusta ja avaruusalustekniikasta vaan kun kerrron niin saan olla, kohta, yksin. Mitäs kysyivät: mitäs olet duunannut? Nykyään kerron että autonasennusta varhaisella seitkytluvulla. Saa olla paikalla mutta muut eivät kuuntele vanhan jorinoita. Vaikka osaan ohjelmoida digitaalista moottorinohjausta ja muutakin. Tosin, eläköityäni, en tee sitä, enää, työkseni. Muualla blogissani on aiheesta mutta työnantajani siirsi minut muihin töihin. Ei, sekään, hullumpaa ollut. Voin kertoa myöhemmin. Pari vuotta vielä... Toistaiseksi en voi tietää koska, taas, on tuulimyllynmäellä pipalot. Oletan että on. Olen paikalla.

Oikeita töitä, aikanaan
Lentokoneiden kanssa puuhastelin. Sotakonepuolella, Tuli tutuksi moni vehje. Vaan rys, anteeksi neuvostoliittilaisen tekniikkaan en tutustunut. Aloitin, aliupseerikoulun jälkeen, Ilmavoimissa Lapin Lennostossa palvelun ruoka- ja litterahinnalla. No. Varusmiespalvelu kersanttina loppui ja reservin ylikersantti olen ollut. Mutta halusin etelämmäksi missä vanhempani ja veljenit olivat. Aluksi olin maatalouskoneasentajana Ylö-Tehtailla josta ylenin kiertäväksi asentajaksi korjaamaan isäntien ostamia koneita. (Siitä on toistaalla.) Myös metsätaloutta puuhasin ja sitten kutsuttiin kertausharjoitukseen ja sieltä minulle osoitettiin työpaikka: Kuorevesi. Sama kylä missä valmistuin alikersantiksi aliupseerikoulussa.

Palasiksi vaan 
Tavallaan onkin kiertoon lähtevää kuten elämänikin. Sillä purin muutamasta läppäristä komponentteja pois joissa oli sekä itse tallentamaani asiaa ja Rouvan myös. Yksi pikkuläppäri pani hanttiin kun siinä olivat kaikki ruuvit liimattu ja niiden kannat pehmoista materiaa. Se mitä muistiyksiköiden jälkeen jäi niin se menee elektroniikkaromuksi. Osa läppäreistä oli jo täyttänyt parikymmentä vuotta talouden käytössä. Toki uudempaakin materiaa on. Miksi pidän muistin: uteliaisuuttani.

Miksi tuhota
Tiedostot kyllä säilyvät vaikka läppäri on purettu. Toki ne voi polttaa tai heittää kaivoon tai jokin muu kätevä hävitysmuoto. Voi ottaa käyttöönkin toisessa ympäristössä. Osassa tietokoneistani on ollut joitakin työasioita hyshyshommista mutta palautin, aikanaan, ne silloiselle työnantajalleni ja vannoin ettei kopioita ole. Niiden jälkeisten aikojen historiasta en tiedä enkä taltioinut muualle aikanaan. Vaan nyt ei ole siitä kysymys. Reseviajoista on aikaa.  Pääasia on että samaa tietoa on muuallakin mutta omat, asioihini liittyneet toimet poistan. Lähinnä on ollut asioita tekniikasta ja järjestötoiminnasta. Tuskin kumpaakaan pitää salata mutta katsoin parhaimmaksi että tieto katoaa sillä aikansa kutakin. Omat teesini, muinoin, sattoivat olla kovinkin tärkeitä silloin mutta nyttemmin ei niinkään. Niin paljon en tekniikasta ymmärrä: esimerkiksi poistan tiedostot tietsikaltani niin on kerrottua että ei ne sieltä ole lähteneet vaan ei, enää itselle, näy. En tunne asiaa vaan kiinnostaa jos näin on. Toisaalta, jos minun tiedostojani tutkii niin tylsää lienee. Toisaalta: osoitteilla, jos ne kaappaa, niin voi tehdä kaikenlaista. Arvaan. Olen huomannut, kun kännyköitä käytetään, niin tulee paljon tietoa jota voi hyödyntää. Vaan en minä. Minulla menee hyvin ja en käytä älypuhelinta enää ja tietokonettakin vain sähköpostiin ja tähän Blogiini. Pian tulee kaksituhatta viestiä täyteen. Toki, viimeiset kymmenen vuotta, eläköidyttyäni, tulee täyteen.

Mitä olen duunannut
Kyntänyt peltoa ja ängennyt heinää seipäälle kotitilalla. No, se oli ennen ammattikoulua. Heti keskikoulun jälkeen. Sitten armeijaan. Perusjuttuja Ilmavoimissa lentokoneiden parissa. Eli ylläpitoa. Kaikki toimet piti tosittaa. Jämptiä oli se. Platalla piti olla kun tarvittiin, satoi tai paistoi. Hävittäjäkoneiden kanssa ei ollut toleranssi iso. Sekin homma loppui vaan kerrottakoon: kertausharjoitukset olivat miellyttäviä. Tutustuttiin vanhoihin paikkoihin ja uusiin systeemeihin. Helppoa. Sitten ryypättiin eli Valtio tarjosi. No, aamu ei ollut miellyttävin mutta se päivä meni lepäilyyn. Ajattelimme että siinä oli kaikki. No ei. Upseerikerhole kutsuttiin iltaruokailun jälkeen. Siellä meitä jokaista puhuteltiin erikseen ta sen perästä tarjonta oli moitteetonta. Ylenin ylikersantiksi. No, sitä ei enää ole koska täytän kohta seitsemänkymmentä ikävuotta. Vaan ikävää en ole kokenut sittä elämäni on ollut paljon mukavaa ja, jopa tuottoisaa. Sekä henkisesti että taloudellisesti.

Muistit
Ne käsittelen myöhemmin kunhan pääsen Verstaalleni. Rouva kun käyttää talouden pakettiautoa varsin suvereenisti niin en nyt pääsekään Kerhoiltaan Kerholleni. No, eipä ole sitä vaivaakaan ja jääkaapissa on ruokaa ja lähimarketista saa juomaa. Henkilökohtainen muisti- ja toimiyksikkö eli oma pää ja sen tietous on nyttemmin vain kevyesti ohjelmoitu ja sillä mennään. Seitkytvuosipäivääni odotellessa. Jonkin aikaa kuluu vielä kuusysi-lukeman parissa. Onko siitä mitään isompaa iloa on niin riippuu Rouvan haluista.

Tällainen kokoelma tällä kertaa.

Kummasti noita läppäreitä vain kertyy
Vielä olisi muutama purettavaksi. Pitää vain kysyä että mitkä niistä hävitetään ja mitkä ovat vielä toiminnan tarpeessa. Omista läppäreistä, yhtä lukuun ottamatta, eli tämä jolla kirjoitan ja säästän toistaiseksi isompaa ilmaisua. Heivaan muutaman vanhemman elektroniikkaromun kierrätykseen. Myös Verstaalta ja Kerholtani sillä ovat jo kovin vanhanaikaisia. Parissa läppärissä on moottoripyörieni digitaaliset moottorinohjaukset. Ne tallennan jollekin kortille. Varoiksi.

Digitaalisuudesta
Olen hyvin hämmästynyt minua kolme- neljäkymmentä nuorempieni osaamista digitaalisuudesta. Osa on hyvin kärryillä kuten pääosa sukulaisistani mutta kylän "jonnet" eivät ole lainkaan ymmärtäneet miten digitaalitekniikkaa voi hyödyntää. Toki käsipuhelinta j muita viestimiä osaavat käyttää jossain määrin. Minä en ole siihen paras lain. Heivasin pari vuotta sitten älyvehkeen veks. Vaan ihmettelen että viistoistakesäinen kadunkulmassa käyttää vain palveluita eikä osaa itse tuottaa. Kaikki on tavoitettavissa eikä maksa kuin vaivan ja sen iskän ostaman luurin hinnan!

Aiemmin poistettuja
Ei tullut otettua kuvia mutta kaikki muistanevat että muinoin oli iso vaaleanharmaa laatikko työpöydän alla joka piti surinaa ja raksetta sekä tuotti lämpöä. Pöydällä tökötti reilut puoli metriä kanttiinsa oleva putkinäyttö. Sitä varten piti olla työpöytä ja kun niitä oli taloudessa kaksikin yhtaikaa sekä työn että huvinkin vuoksi. Nyttemmin pöytien tarve on vähentynyt merkittävästi. Ei harmaat laatikot ole pilaamassa maisemaa enää eikä synny melua ja lämpöäkin vain hieman. Nyt vain on jokin pahvilevy reisien päällä ja sen päällä lituskainen bittimylly näyttöineen.

Puhelinta en ole pyhittänyt
Sillä ei kovasti käyttöä itselläni ole. Joskus soittelen tai tekstaan jos on asiaa. Eläköidyttyäni yhteydenpitoa on enää kovin vähän eli on rajoittunut melkolailla perhepiiriin. Kaverit joskus kuulumisia soittelevat.

Odotusarvoista
Eipä ihmeempiä. Uutiset katselen läppäriltä ja/tai teeveestä sekä luen painettuja lehtiä. Aamukahvihetki on pyhitetty sanomalehdelle eli tamperelainen Aamulehti. Sanaristikko ja sarjakuvat viihdyttävät jos muuta puuhaa ei ole. Yleensä ei jos vaimolla ole toiveita.

Linux
Sillä olen pärjäillyt ja, aikanaan, Vilppulan, Keuruun ja Mäntän seudulla asuneena tutustuin erääseen nuoreenherraan joka oli älyttömän innokas tietsikoiden parissa. Isänsäkin oli innokas: oli aikanaan kansanedustajana. Torvalds taisi olla nimensä. Nuorempi Torvalds lie, nykyäänikin Amerikassa jossain Lännen laaksossa laittamassa bittejä jonoon.

Polkupyörällä ja jalan
Peltsulla ei ole enää Saluunaa ollut aikoihin. Paikka on olemassa kyltteineen mutta kiinni. Siksi saan liikuntaa. Lähipubiin on vajaa kaksi kilometriä. Siitä seuraavaan tuplasti lisää ja jne, kun Lempäälään päin mennään. Toisaalta, varsinkin polkupyörällä, olisi helppo lähteä Nekalan suuntaan alamäkeen. Siellä on kolme tunnettua pubia. (Nuoruudessani, opiskeluaikoinani, niitä oli tuplaten. Se taas johtui siitä että sodan käyneet miehet olivat eläköityneet ja kansoittivat pubit. M.A Numminen kirjoitti aiheesta kirjan.) Sitten on tarjonta heikentynyt. Taidanpa tehdä Nekala-cruisingin kun, vielä, säät sallivat. Polkupyörällä. Paluumatka on kuntoa vaativa sillä asumukseni on korkealla mäellä. Tulee hikiset kainalot ja hyvä uni.

Alkuperäisen Peltolammin Saluunan muistan
Se oli liki opiskelijataloa jossa joskus asustelin kun piti tulla kaupunkiin oppiin. Sen vieressä oli Saluuna. Sitä omisti leipuri Juhani Linkosuo ja hänellä oli muitakin baareja ja ravintoloita. Silloin asiakkaina oli, vielä, sodankäyneitä ja eläköityneitä miehiä. Toki naisiakin kävi mutta vähemmän. Vaikka itsellä oli ikää niukasti 18v niin silti portieeri näytti kämmenpohjaa ja sain tietää että täyttä on. Ei siis sinne. Muutenkin oli, niukasti täysikäisen, vaikea päästä sen aikaisiin baareihin. Oli niitäkin. Vaan ei rahaa. Saluunoita oli muitakin. Vaan en muista missä muuallakin mutta Aitolahdella ainakin. Se oli kunta Tampereelta koilliseen. Paikka on mutta Tamperetta nykyään kuten muutkin entiset lähikunnat kuten Teisko. (Nykyään ei sotaveteraaneja näy ja heidänkin lapsensa ovat vähissä. Vaan on pubeja jossa meitä pojanpoikia ja -likkoja vielä arvostetaan, asiakkaina.) Vaarini on merkitty syntyneen Länsi-Teiskossa mutta asunut samalla tontilla ikänsä mutta Ylöjärven pitäjässä myöhemmin ilman muuttoa. Rajoja siirrettiin sittemmin.

Ylöjärven Taivalpohjan Kuljulla koettavaa
Postiosoite Mutala. Siellä on nähtävissä ja koettaessa vanhaa historiaa kuten vanha Kuljun tuulimylly ja alle sadan metrin päässä Vanha-Heikkilä. Vuodelta 1796. Iso hirsirakennus ja vieressä kesäravintola. Muutenkin erikoinen paikka sillä maassamme ei ole montaa niin tiheään rakennettua taloryhmää. Lisäksi maisema on varsin laaja. Kaikki muinaisten veljesten asuntoja Ylöjärven Kuljun kylässä kun isompi tila jaettiin heidän keskensä. Heikkilä, Erkkilä, Anttila ja Vikelä. (Isovanhempani ovat olleet Teiskolaisia mutta samalla tontilla vaikka Teisko on monen kilometrin päässä järven toisella puolella. Toisaalta: vesi ja jää olivat niihin aikoihin kulkuteitä.) Lisää infoa. Saarelan Mikon kanssa oltiin kavereita kansakoulussa. Samassa tuplapulpetissa kansakoululla alle kymmenvuotiaana. Hän istui vasemmalla ikkunaseinän puolella. Hiljainen kaveri. Sittemmin siirryin kirkonkylälle keskikouluun ja tuplasin ekan vuoden vaan opin. Sen jälkeen ei ole ollut esteitä. Kerrasta oppii. Nykyisin tiedän paljon mutta kun nuorille kerron niin viittaavat kintaalla. Töiden puolesta tiedän paljon ilmailusta ja avaruusalustekniikasta vaan kun kerrron niin saan olla, kohta, yksin. Mitäs kysyivät: mitäs olet duunannut? Nykyään kerron että autonasennusta varhaisella seitkytluvulla. Saa olla paikalla mutta muut eivät kuuntele vanhan jorinoita. Vaikka osaan ohjelmoida digitaalista moottorinohjausta ja muutakin. Tosin, eläköityäni, en tee sitä, enää, työkseni. Muualla blogissani on aiheesta mutta työnantajani siirsi minut muihin töihin. Ei, sekään, hullumpaa ollut. Voin kertoa myöhemmin. Pari vuotta vielä...

Oikeita töitä, aikanaan
Lentokoneiden kanssa puuhastelin. Sotakonepuolella, Tuli tutuksi moni vehje. Aloitin, aliupseerikoulun jälkeen, Ilmavoimissa Lapin Lennostossa mutta halusin etelämmäksi missä vanhempani ja veljenit olivat. Aluksi olin maatalouskoneasentajana josta ylenin kiertäväksi asentajaksi (Ehkä se että puhun myös ruotsia.) korjaamaan isäntien koneita Suomen ja, osin, pohjoiskalotin aluetta. (Siitä on toistaalla muistioissani. Kivoja juttuja.) Myös metsätaloutta puuhasin ja sitten kutsuttiin kertausharjoitukseen ja sieltä minulle osoitettiin työpaikka: Kuorevesi. Sama kylä missä valmistuin alikersantiksi aliupseerikoulussa. Siellä opin lisää hävittäjäkoneiden huollosta ja siitä se sitten lähti. Avaruusaluksiin asti. Siitä on toisaalla. XXM ja Rosetta oli minun aikani puuhailuna. Leppoisaa hommaa ja sikäli vaativaa että "millivillenä" kelpasin juuri siihen työhön. Niissä hommissa pienikin virhe tulee pirun kalliiksi...

Diabetes
Se on vaivannut minua koko ikäni. Kotona minua pidettiin laiskana lapsena, yli kymmenvuotiaaksi, koska saatoin nukahtaa kesken päivän tai olin piilossa jos mahdollista. Toisaalta: vanhempani eivät olleet oivaltaneet että hänen siskojensa ja veljiensä 6+6 kokonaismäärästä. Osa heistä ja osa heidän lapsistaan olivat, kuten minäkin, diabeetikkoja. Oletan, en tiedä, että äidin siskoista kuoli kolme. Sen muista kovin hyvin että yksi serkkupojistani, kuin olin teini-iässä, kuten hänkin, niin hänellä oli tunnistettu diabetes. Nyt tietäisin enemmän. Olisi, saattanut, elää pidempääkin jos olisi saanut hoitoa.
 siksi etttä halusin vain nukkua, kesken päivän. Muutoin olin toimeliasa ja kesksi että kun rasiatan itseäni niin tauti helpottaa.