keskiviikko 22. huhtikuuta 2020

California 1400 GTS Katsastus 2020


Kaksi vuotta auton rengas takarenkaana
Olen ajanut laittomasti ja omin luvin kaksi kesää ja parikymmentätuhatta kilometriä käyttäen auton rengasta takarenkaana. Tämä siis edellisen autonrenkaan kesto. Matkanteko on sujunut hyvin eikä ongelmia ole esiintynyt hallittavuudessa eikä muissa asioissa. Ajo käy kuin ennenkin.

Paljon spekulaatiota
Motoristeistä moni on arvostellut asiaa varsin voimakkaasti ja myös tunnepuolelta. Ei sentään väkivaltaisesti.
Moni on muistuttanut että jos poliisi pysäyttää ja havaitsee että on väärä rengastyyppi käytössä matka loppuu siihen. Myönnän että varsin todennäköistä. Asia on kuitenkin nyttemmin kunnossa sillä pyörän alla olevat rengaskoot ja -tyypit ovat viranomaistaholla hyväksytyt.

Vaihtoehtoinen rengaskoko
Nyt molemmat alkuperäiset rengastyypit sekä nämä omavalintaiset renkaat ovat lailliset EU-alueella kauttaaltaan sekä Pohjoismaissa. Varmaan muuallakin mutta eipä taida tulla sinne lähdettyä...

Myös eturengas katsastettiin
Siitä merkittiin poikkeava renkaan kudosrakennetyyppi rekisteröintitodistukseen. Pyytämättä.

Tuttu insinööri
Ei sattumalta ollut paikalla joten jouduin turvautumaan läsnä olleisiin outoihin. Mukaviahan nuo olivat. Keskenään jotain kommentoivat mitä en kuullut.

Katsastusasema ja California 1400 GTS.

Katsastuksen sujuminen
Jonoa ei ollut. Kaksi katsastushenkilöä oli tiskin takana eikä yhtään hommaa kesken. Oli siis hyvin aikaa poikkeavalle toimenpiteelle. Palvelu oli ystävällistä ja selkeää. Kahvia ja kaurakeksejä, sattuneesta syystä, ei ollut tarjolla kuten ennen. (Olen yli vuosikymmenen ajan käyttänyt talouden autoa katsastuksessa samassa katsastuspaikassa eikä kertaakaan ole tullut hylkyä. Tuskin se on katsastuksen ansiota vaan sen että pidän ajoneuvoistani huolta. Dacia on ollut varsin viaton.)

Kirja ja puhelin
Katsastustilanne tarvitsi ohjausta tiedonhankinnassa. Katsastushenkilö soitti, arvatenkin, Traficomiin ja pyysi sieltä apua toimenpiteeseen. Oikea henkilö löytyi langanpäähän ja ohjeita saatua. Lisäksi Katsastajan Oppaan ja Ajoneuvoasetuksen selausta.

Harvinainen tapaus
Huonosti oli tähän aiheeseen neuvoja kirjallisuudessa. Lieneekö montaa vastaavaa tapausta edes olemassa. Nyt ainakin on ennakkopäätös tehty. Voi olla että muutkin laillistavat sekarengastetun pyöränsä kun asia tulee heidän tietoonsa. Tallissa on toinen pyörä, L5e, jossa on kaksi auton rengasta takana ja ne ovat merkityt rekisteröintitodistukseen.

Laki sanoo: todettava turvalliseksi
Näin tapahtui. Pyörä ei toteamisen aikana liikkunut milliäkään. Toki kerroin ajaneeni tällä kokoonpanolla jo kaksi ajokautta ja alla jo toinen samanlainen takarengas. Seuraava eturengas suurella todennäköisyydellä samanlainen kuin nyt on. Tukeva ajaa. Katsastajan kannalta siis uskon asia.

Renkaskokoa voi silti vaihtaa
Maassamme on sallittu poiketa rekisteröintitodistukseen merkitystä rengaskoosta hieman. Käytännössä seuraavaan rengaskokoon isommaksi tai pienemmäksi. Pikkumuutoksia ei tarvitse katsastaa. Mutta jos ulkomaille on menossa niin kannattaa laittaa ne renkaat jotka on mainittu rekisteröintitodistuksessa.

Havainto
Katsastaja huomasi myös että eturengas on myös poikkeava rakenteeltaan. Eturengas kun on ristikudosvahvisteinen. Sekin merkittiin rekisteröintitodistukseen. Itse en sitä pyytänyt merkittäväksi. Selvisi ettei ole olemassa pykälää joka kieltää moottoripyörässä ns. sekarengastuksen.

Ei kuvia katsastuksesta
En tosin kysynyt lupaa kuvanottoon sillä edellisillä kerroilla moottoripyörää katsastaessa olen kysynyt enkä sitä saanut. En kyllä minäkään pitäisi siitä että Verstaalleni tulisi joku kuvaamaan.

Paperityöt
Katsastaja kirjasi havaitut tiedot rekisteröintitodistukseen, tulosti sen ja allekirjoitti Tarkastuskortin. Lisäksi sain kuitin pankkikorttilähimaksusta.

Aikaa kului
Kokonaisaika katsastukselle hieman auki puoli tuntia. Eli pidempään kuin auton katsastus tavallisesti. Onneksi kellään ei ollut kiire.

Pieni muutoskatsastus hyväksytty.

Uusi rekisteröintitodistus.

Renkaiden alkuperäiset ja muuttuneet tyyppitiedot
Ennen edessä: 130/70R 18 63H hinta noin 140€.
Nyt edessä:      130/70B 18 63H hinta noin 100€.

Ennen takana: 200/60R 16 79H hinta noin 300€.
Nyt takana:      205/55R 16 91V hinta 60 - 80€.

Muutokset edessä
Eturenkaan koko ja kantavuus on alkuperäisten tietojen mukainen. Vain kudosrakenteessa on eroa. R=Radial eli vyörengas ja B=BiasBelted eli siinä on yhdistelmä ristikudosta ja vyörakennetta.

Takakumeissa isompia eroja
Takarenkaan muutos on se jota haettiin. Eroa on leveydessä joka mittatietona on vain viisi milliä leveämpi alkuperäistä mutta kulutuspintaa on tiessä paljon enemmän. Siksi monikertainen kestävyys mp-renkaaseen verrattuna.
Profiilisuhde on matalampi kuin alkuperäisrenkaassa. Tarkoittaa että nykyisen renkaan kehämitta on yli 10% lyhyempi alkuperäiseen verrattuna.
Myös kantavuusluokka kasvoi, nyt 615kg kun aiemmin oli 400kg. Kestää siis kuormaa ja onpa sitä pidemmille reissuille lastattukin.
Nopeusluokkakin muuttui, nyt 240km/h kun alkuperäisrenkaalla oli vain 210 km/h. Tosin nyt nopeudesta määrää eturengas alemman nopeusluokan mukaan.

Akselimassat
Eturenkaalle kuormattuna suurin sallittu akselimassa on 204kg. Takarenkaalle 324kg. Nyt renkaan puolesta kestää ajaa vaikka pelkällä takarenkaalla.

Pienempi takarenkaan kehämitta
Toki hypoteettinen huippunopeus laskee kun rengaskoko pienenee. Mutta siitä on hyötyäkin: alkuperäisrengastuksella ei kuutosvaihteella voinut ajaa 100km/h vauhdin alle. Nyt voi ja se säästää polttoainetta kivasti. Kuutosvaihde on ns. ylivaihde eli hyvin pitkävälityksinen. Onneksi moottorin vääntömomenttihuippu sijoittuu niille vaiheille.

Ei nouse kulmalleen
Vastaväitteistä huolimatta ei kaartaessa rengas nouse kulmalleen vaan kulutuspinnasta on aina merkittävä osa tiessä. Netissä näkee kuvia joissa rengas on kulmansa varassa kaarteessa. Kyseessä on silloin joko liian suuri rengaspaine, liian jäykkä renkaan runko tai kovin kevyt moottoripyörä. Oma pyöräni kuuluu puolitonnareiden luokkaan. Muiden pyörieni suhteen ei tulisi mieleenkään laittaa auton rengasta alle.

Pitoa keston ohella
Yhden autonrenkaan ajomatkalla kuluisi kaksi - kolme tavallista mp-takarengasta. Lisäksi vaihtotyöt. Käyttämäni auton renkaan kumiseos on pehmeämpää kuin moottoripyörän tavanomaisen takarenkaan. Jarrutusvoimaa on runsaasti hyvän pidon vuoksi. Silti se kuluu keskeltä nopeammin kuin reunoilta. Rengaspaine 2,5 - 2,8bar kuormasta riippuen. Tilanne suosii myös perävaihteen öljynvaihtoa: vaihtoväli 50.000km. Öljyä perään kun ei voi vaihtaa takapyörää irrottamatta.

Kun toimii viranomaisten kanssa
Asiastaan pitää olla varma kun sitä esittää. Myös aiheen teoriapuoli pitää olla hallinnassa. Yhteistoimintapuolella on kuitenkin kouluja käynyt insinööri näkemyksineen. Pitää osata myös myötäillä jos asiassa ilmenee ongelmakohtia ja yhdessä selvittää siihen ratkaisu. Liian tiukka oma suhtautuminen voi tuoda esteen. Toki tässä asiassa ei tarvinnut sen kummenpaa retoriikkaa esittää. Toisella oli tarve tehdä pikku tili firmalle muutaman minuutin duunilla ja toisella saada hyväksyntä ja maksaa siitä ilosta. Tavoitteet siis olivat varsin yhdenmukaiset: mikä voisi mennä pieleen?

Olisi pitänyt lyödä vetoa
Aiheesta oli Kerholla keskustelua kun kerroin ennakkoon käyväni katsastuttamassa pyöräni rengastuksen. Epäilijöitä riitti aiheen tiimoilta. Taidanpa ottaa kopion pyöräni Uudesta Rekisteröintitodistuksesta ja laitan sen Kerhon ilmoitustaululle tutustuttavaksi.

Rahaa kului
Tasan 50€ katosi pankkitililtä. Olkoon se tämän kuun tappio. Mutta jatkossa todistusaineisto, jonka sain kyseisellä rahalla, on pätevää kun poliisi haluaa tarkastella pyörääni. Ei tarvitse pelätä sakkoa tai ajokieltoa.

Jyrkkä lainsäädännön noudattaminen
Kuulemma Saksassa voivat olla armottomia eli matka katkeaa jos löytyy erityyppinen tai -kokoinen rengas alta kuin papereissa seisoo. Aiemmin piti myös rengasvalmistajakin olla aina sama. EU:n myötä rengasmerkkiriippuvuudesta piti Saksassakin luopua koska kyse olisi ollut kilpailun rajoittamisesta EU:ssa.

Ehkäpä ulkomaille
Tänä vuonna ei ole aietta isompiin ulkomaankierroksiin mutta ensi vuonna Guzzi yhtiönä täyttää tasan sata vuotta ja sinne sitä kai on mentävä...

Myöhempiä havaintoja
Paljon keskustelua ja epäluuloa
Vaikka olenkin näyttänyt uutta rekisteröintitodistusta jossa muutoskatsastuksen tulos kerrotaan on epäilijöitä riittänyt. Miksi epäillään virkavastuulla tehtyä toimenpidettä? Olisi inhottavaa jos jokainen saisi päättää, kuten valvova viranomainen eli poliisi, että asia ei olekaan laillinen.

Raha hukkaan
Eräät totesivat jopa ettei 50€ sijoitukseni riitä vaan tapauksessa on oiottu eikä pyörän rengastusta ole alistettu käsittelykokokeeseen. Se maksaisikin noin 500€ +alv. Ei sekään mahdotonta olisi jos katsastushenkilö olisi sanonut että toimenpide on heidän valtuuksiensa yläpuolella. Mutta ensin olisin kokeillut jotain toista tai kolmattakin katsastusasemaa.

Renkaan asennus.

1 kommentti: