Mistä moottoripyöräoppini

Mopedista se alkoi 
Oli, ennen laillista mopoikääkin, pienikuutioisia, eurooppalaisia moottoripyöriä ja skootterikin, joilla harjoittelin remonttia enemmän kuin ajamista. Sitten kun sain kuorma-autokortin, 18v,  siirryin välittömästi isompikuutioisiin pyöriin. Ensin kaksitahtisiin mutta kohta nelitahtivehkeitäkin oli pihamaalla parkissa. Myöhemmin erään Hondan maalasin vuokrakämpässäni uusiin väreihin Linnavuoressa. Linnavuoren tunneliin pääsin töihin siksi että palvelin varusmiehenä (Ylik.) Ilmavoimien Teknillisessä koulussa mutta en halunnut jäädä vakiväkeen. Säälistä antoivat duunin. Yleensäkään en ole koskaan hakenut töitä vaan päässyt tai pyydetty töihin. (Jäin, pahus vieköön, pari vuotta jälkeen siitä että ei ollut moottoripyörien kuutiotilavuusrajaan maassamme ajo-oikeutta eli 16v oli aiemmin saanut ajaa vaikka tonnista Laverdaa.) Ketutti kun naapurin poika, kuusitoista v. ajeli vuotta vanhemmalla seiskapuolikkaalla Hondalla ja itse piti tyytyä mopediin jos aikoi julkisen liikenteen sekaan. Ai että syletti. Mopo kulki likimain neljääkymppiä niin naapurinpoika veti ohi tuuttihondalla yli kolminkertaisella nopeudella. Silloin ei vielä tunnettu rivoja sormimerkkejä. Onneksi. Isot pojat kertoivat että Kawasakin kaksitahtiviissatanen kulkee pitkästi yli kaksisataa ja Hondan fourikin liki samoja numeroita. Voi että nuoruus voi olla yhtä kärsimystä. Vuosi, varsinkin "syyspoikoisella" voi olla pitkä piina.

Naapurissa
Noin puolentoista kilometrin ja kahden melko pitkän ylämäen jälkeen oli maatila jossa asui sukulaisiani, toinen pojista, vain hieman vanhempi kuin itse. Kotitilaani nähden tila on pienempi jossa maataloutta harjoitettiin mutta leipää piti hakea  myös muualta. Siksi hankkivat pojat hankkivat koneita. Ei uusia vaan viisaasti varsin käytettyjä vaan niistä, talouden osaajat, tekivät kunnollisia tuotantovälineitä. (Siellä minäkin hitsauksen opin.) Paljon olin niissä kuvioissa mukana kiinnostuneena kölli-ikäisenä. Oletettavasti haitaksi asti. Vaarillani oli kolme veljeä joista yksi laittoi Kangasalle puutarhan ja muut sijoittuivat kotikylille. Tämä on yksi niitä. Joka tapauksessa, juurikin näillä kävelimisillä, kiinnostuin kaksipyöräisistä moottorikäyttöisistä ajoneuvoista. Kuten oli se aika, kuusikymmenluku, maamme ylösrakentamista menneiden vaivojen jälkeen, olivat ajoneuvoina kaksipyöräiset kuten polkupyörät joilla yhdellä Jaguarilla tuleva isäni pyöräili Mutalan Kuljun Taivalpohjasta iltasella tyttärissä Virtojen Vaskiveden kylälle lisääntymistarpeissa. Ehkä tämä perimä on pääsyy tulos-minustakin tehnyt kulkumiehen. Matka on tavoite. ltalypsyn jälkeen tuleva isäni nousi Jaguar-polkupyörän satulaan ja aamulypsylle takaisin. Vaan kyllä se teini-iässä kävi kevyesti. Mainittakoon että ei ollut nykyistä tietä vaan se meni Näsijärven länsipuolen rantoja myötäillen suuren osan matkasta kylästä kylään. Vähintäänkin neljänneksen pidempi taival nykytiehen verrattuna ja mäkisempi. (Sperma ei silloin ollut hinnoiteltu matkan, painon tai tarpeen mukaan. Kyseisen tie  varressa on muistomerkki eräällä mäentönnäällä aiheesta. Tie ja muistomerkki liittyvät, osittain, myös minuun.)

Japsipyörät
Minulle uskoteltiin että nää ne on vehkeitä. On ollut kaikki merkit. Vaan en päässyt niiden kanssa sopuun. Vaurioita, tavanomaisia vikoja, nopeahkoa kulumista ja muutakin vaivaa ja huollot kalliita. Tapanani on ollut ajaa kolmekymmetätuhatta kilometriä kaudessa. Joskus, myös, ympäri vuoden. Eivät pysyneet tallissa itäpyörät. Siirryin Italialaisiin. Morini, Ducati ja, eritoten, Guzzi, Benellin ohella, tekivät vaikutukset. Ei ole tarvinnut viedä merkkihuoltoon. Kaikki huollot voi tehdä itse ja on yksinkertaista. Kulut minimaaliset. Jos ajaa kolmenkymmenentuhannen reissun ajokaudessa niin isommat huollot voi tehdä vasta talvella eikä suvella kun on hyvähköt ajokelit. (Paitsi öljynvaihto taajemmin.) Sen kun pörrää ja pitkä talvi puuhata muuta. Vuodessa olen ajanut, vähimmillään, kaksikymmetätuhatta kilometriä  mutta parhaimmillaan yli kaksinkertaisesti. (Pyöräni, erityisesti laihaseosmoottorinen Quota Mille, on nähnyt Eurooppaa päästä päähän useasti. Vahinko että sen valmistus kiellettiin. Jäljelle jääneet säädettin päästörajojen mukaan uudelleen ja kulutus kasvoi ja teho väheni. Vaan maailma pelastuu kun ei tule typen oksideja.)

Amis
Keskikoulupohjaista autoasentajalinjaa kahlasin. Pääosin tylsää. Oli oppia jo sen verran tiedossa, maatalouskoneiden osalta, että osa tekniikasta oli tuttua. Asuntola, jossa vietin viikot, oli vilkas opiskelukavereineen ja muiden oppilinjojen tyttöikäisten opiskelijattarien täyttämänä viihtyisää. Tuttavia jäi mutta yhteyttä en ole pitänyt mutta moikataan kun nähdään. Virroilta yksi siro mimmi jätti vaikutuksen. Missäpä lienee. Ei ole ollut kontaktia.

Kiinnostus
Joskus sitä kysytään. Olen ollut parissa eri moottoripyörähuollossa töissä. Duuninteossa ei isompaa ongelmaa mutta se palkkaus oli perin huonoa. Hakeuduin muualle. Enimmäkseen ilmailun pariin. Vaikka itse puuhailen moottoripyörien ja joskus, autojenkin parissa, mutta ohjattu ja ajoitettu työ ei ole minun hommiani. Jos hyvin tekee niin se ottaa aikansa. Perushuollossa, moottoripyörä- ja muissa koneasioissa, oli aina kiire, muutamassa eri firmassa sen koin. Kiireessä ei tule parasta mutta edes hyvää piti yrittää. Teknisesti olen ollut hifisti.

Opiskelin lisää ja siirryin ilmailualalle
Siellä ei ole samanlaista aikataulutusta että tulisi kiire työnteossa. Lentokoneiden kokoonpano, tai huolto, on ala jossa laatu ja luotettavuus menevät edelle tuotantomäärän suhteen. Toki jokin raja siinäkin mutta muistaisin ettei koskaan kehoitettu kiirehtimään. Sama koski, myöhemmin, avaruuslustekniikkaa. Tehtiin niin hyvin kuin osattiin ja käytössä olevilla työkaluilla sen mitä sai aikaan ja tarkastajat seurasivat tarkasti mitä tehtiin, millä tavalla ja tarkkuudella. Sellainen homma sopi minun luonteelleni hyvin. Tarkastajistakin tuli kavereita. Palkkakin oli parempi ja asuminen maaseudulla tai pikkukylissä edullista Vilppula - Mänttä - Jämsä - Kuorevesi - Orivesi - osastolla. Näillä seuduilla tehdään edelleen tämän ajan varsin tarpeellisia kilkkeitä. (Kirjoitettu alkuvuonna 2026. Nykyisin asun, eläkeläisenä, tilavassa kolmiossa Tampereella vaimoni kera laitakaupungilla. Rouva käy töissä. Onneksi.) 

Ilmailusta avaruusaluksiin sekä hankaluus
Muutama vuosi sitä. Teknisesti mielenkiintoista. NASA ja jotkin muutkin tahot edistivät tietojani heidän koulutuksessaan. Olen ollut oppivainen. Kuten European Space Agensy minulle tarjosi. On jossain määrin, mielenkiintoista lähteä manselaiseen pubiin ja istua johonkin pöytään niin, yllättävän usein, kysytään että mitä jobia teet, sanon että eläkkeellä mutta utelialaista se jos ei tyydytä vaan totuus kannattaa jättää jonnekin muualle. Kun kysytään lisää niin kerron että tavallisia asennushommia paperikoneiden ja sellutehtaiden huollossa. Joita puuhia olen, nuorena tehnyt, kesälomillani. Pirun hyvät kuukausi- ja tuntiliksat on sillä alalla. Vaan totuus tamperelaisille baarihanuille ei kelpaa. Tasapäistä pitää olla. Ja Vappuna Työväentalolle. Melkoisen railakkaat kemut siellä. Eikä Alkon tarkastaja ole silloin töissä. Siis omat eväät kainalossa.

Asuinpaikkani muualla
Melkomoinen lista olisi vaan jos katsotaan että enemmän kuin muutama kuukausi on asumista niin siitäkin tulee listaa: Ylöjärvi, useissa eri osoitteissa. Vuokralla useamman kerran, muutamassa omistusasunnossa ja jonkun mukavan ystävän luonakin. Sittemmin turha osoitteita luetella: Tampereella ja useissa eri Euroopan maissa, useimmiten työnantajan tarjoamana mutta myös yksityisesti. Tein ilmailu- ja avarusalusasioiden kanssa jobia. Pitkiä, useamman kuukauden, reissuja erään järjestön toimesta. Toki työnantajan luvalla, erään merkittävän mp-kerhon edustajana moottoripyöräillessä satunnaisissa osoitteessa. Mutta pisimpään Brysselissä töissä, jos liikennepoliitiikkaa voi niin nimittää. Vaan lyhyita jaksoja kerrallaan. (Suosittelen, iästä tai sukupuolesta riippumatta, lähteä prätkäreissulle tai ihan vain junallakin kaukomatkalle. Lupaan että tilanteita syntyy. Pääosin positiivisia. Toki pientä harmia pitää sietää. Kaikki ei tapahdu kuin on ajatellut ja pyöräkin voi renata.) Myöhemmin työnantajani tarjoamana työssä vain muutamia viikkoja kerrallaan. Liittyi ESAn erään avaruusaluksen viimeistelyyn johon osaamistani tarvittiin. Sitten, tietenkin, Bryssel eli Euroopan napaan. Siellä myös, lainsäädännön osalta, moottoripyöräasiossa moneen otteeseen. Ehkä mielenkiintoisinta oli itä- ja länsieurooppalaisien moottoripyöräjärjestöjen yhteenajamisessa sen jälkeen kun Itä-Saksa kaatui ja monet itäläiset muualtakin pyrkivät samaan organisaatioon. Useissa maamme maakunnissa olen asunut enemmän tai vähemmän aikaa. Jossain vuosia, toisissa vain viikkoja. Ylöjärvellä oli omakotitalokin mutta kun en sitä tarvinnut niin myin ex-työkaverin perheelle. Toki kielitaito on aa ja oo sillä ilman sitä tuskin kunnollisia hommia saa ulkomaista. Vaan Peruskoulun käyneille se ei lie ongelma koska siellä lienee paras mahdollisuus oppia haluamaansa ainetta. Itse opiskelin kieliä yksityiskoulussa ja amiksessa ja sen jälkeen Ilmavoimien Teknillisessä koulussa. Sittemmin käytännössä puuhailin pari vuotta kiertävänä maatalouskoneasentajana myös ruotsinkielisellä alueella. Tuli vuodessa hirmuinen määrä kilometrejä autoon ja pyörään. (Toki pyrin ajamaan omalla autolla useimmat työreissut niin saattoi nostaa kulut työnantajalta.)

Kun ei muista kaikkea 
Vaikea laskea varman päälle mutta jos noin vuoden asuminen yhdessä osoitteessa lasketaan yhdeksi niin, silti, taitaa olla tällä ukolla kolmisenkymmentä osoitetta ollut. Vaikka ei ole ollut kielitaitoa kaikkeen niin aina on mennyt lähes hyvin. Vähän italiaa, kohtuudella suomea, saamea (Jos Peḱka Hermanni Kyröltä kysytään, vain kirosanoja, savvoo, hieman karjalaa ja, jossain määrin ja pohjanmaalaisia murteita.) Englanti on ollut työkieleni useasti, ruotsia puhun jos on pakko. Saksa ei baaritiskiä pidemmälle suju, eikä ranska lainkaan. Vaikka se on, ranskalaisten mielestä, maailman tärkein kieli. Venättä osaan sen verran että ei tule puute. Nykyinen maailmantilanne, tätä kirjoittaessani, on harmillinen. Voisiko sanoa: puutteellinen. Onneksi en ole siinä remmissä enää josta olisi voinut joutua asialle. Asuinpaikoista Rautavaara ja Vilppula ovat olleet, ylivoimaisimmat ja viihtyisimmät. Touhua ja toimintaa. Niissä koko porukka toimi yhdessä. Isoissa mestoissa on kaikenlaista säätöä.

Kielitaito
Valitettavasti, kun on ollut eläkkeellä, on hieman oppi kavennut. Toki, perusasiat ovat ookoo mutta enpä, enää, lähtisin puheita pitämään. Toisaalta, kun juttukaverit on liki eikä mitään ristiriitaa ole niin tavallinen keskustelu lähtee varsin ketterästi kulkemaan. Käyn mielelläni Tampereen baareissa vain siksi että voin keskustella oppimieni kielien välityksellä turisteille. Toisaalta: Hämeenkadun Vanha Monttu on suosikkini. Tosin, ei turisti sinne osu.

Arvaten, erehtyen ja kantapään kautta
Pikkupoikana särjin ehyitä laitteita osin siksi että taloudessa ei ollut juuri muuta kuin sepän työkaluja ja karkeita rakenteita. Oppiakseni mitä niissä on ja ovat maatalousvälineitä mutta etupäässä uteliaisuuttani. Kaikki koneet kiinnostivat mutta lehmät ja muut elikot kovin vähän. Joka tapauksessa tuli hiljalleen oppia teknisistä laitteista. Myös virtaava vesi kiinnosti ja vaari, kun olin pikkupoika, teki pienen vesimyllyn läheiseen puroon. Harmitti kun heinäkuussa puro kuivui. Muutoin vedestä ei puutetta ollut kun Näsijärvi on ihan rannassa. Opin uimaan. Niihin aikoihin sen vesi oli ruskeaa. Nyttemmin taas kirkasta. Järven yläjuoksun sahat, sellu- ja paperitehtaat taisivat olla silloin asialla. Merkittävä vaikutus ympäristöasioihin. Vaan, silloin, rakennettiin Suomea voimalla ja kaikki oli luvallista. Kysykää vaikka V. Vennamon hautapaadelta.

Tekemällä oppii
Ajan mittaan, niistäkin jotka ovat aluksi olleet hankalia hommia, oppii pitämään juuri sen hankaluuden hallinnan kautta. Vaikea homma joka voi ulkopuolisesta näyttää vain helpolle pikku puuhalle. Maatalous, mopot, moottoripyörät, autot, traktorit, muut maatalouskoneet, (Ylöjärven Yhteiskoulu, Suomen Ilmavoimat, Ylö-tehtaat, Pinomäki ky, Rautavaaran Korjaus oy, Suomen Lentokoneteollisuus oy, Patria, Masa Yards ja muutama muukin työnantaja, joiden nimiä en voi vielä kertoa, ovat halunneet, ihan rahaa vastaan, haluta osaamistani.) Jos työ ei ole haastavaa niin en minäkään. Perusduuni on ikävää. Olen kokeillut.

Ei oppisuunta
Maassamme, en ainakaan tiedä, että olisi yleistä oppisuuntaa, eli keskitettyä koulutusta, jossa opetettaisiin moottoripyörien tekniikkaa, korjausta ja ajoneuvonhallinnnan, säätämisen sekä moottorinohjauksen ohjelmointeja. Ei, kuulemma, erään henkilön mukaan, silloisen liikenneministerin, kanssa asiasta keskustelin ja hän sanoi: moottoripyörä on niin yksinkertainen verrattuna autoon että autonasentajan koulutus on varmasti pätevä siihenkin. Kaksi vuotta itsekin autopuolen ammattikoulua kahlasin niin tiedän eri ajoneuvojen käytöstä ja kunnossapidosta moottoripyörien kanssa on hieman eri. No. Tällä mennään. Esivaltaa on on kunnioitettava, eikö vaan? Digin, sen ohessa ohjelmoinnin, olen opiskellut sittemmin. Töissä en sitä, juuri koskaan tarvinnut, vaikka olin rakentamassa lentokoneita ja avaruusaluksia. Vaan pyöräni ohjelmiston olen säätänyt mieleisekseni. Siitä on paljon ohjeistusta Gruppo Moto Guzzi Finlandia ry:n nettisivuilla. Vanhemmissa laitteisssa on avoin ohjelmointivaatimus mutta uudemmissa salattu. Vaan sinnekin on pääsy... Osaajilla. Jos digi ei suju niin analogiaa voi aina muokata. Pitää muistaa että, ainakin tosistaiseksi, on elämä analoginen. Digi ei. Pitäkää analogianne kovassa kunnossa ja jäykkänä!

Varusmiehenä mielenkiintoisessa opissa
Sitten, teini-iässä, tuurilla (En tehnyt hakemusta.) Ilmavoimien Teknilliseeen Kouluun. (Keskikoulussa keskiarvo hiukan yli kuusi mutta matikka ysi. (Anna-Liisalle kiitokset.)) Toki, kuten amiksessakin niin Ilmavoimissakin käytiin mäntäkoneita läpi mutta kaasuturbiinit kiinnostivat enemmän. Motivaatiotakin, yllättäen, oli. Vaan en jäänyt vakituiseksi armeijaan pyynnöistä huolimatta. Kertauksissa muutaman kerran. Ylik. (Jos olisin jäänyt vakipalvelukseen ja Päällystöopistoon niin olisin myös päässyt varsin nuorena eläkkeelle mutta ei taida olla että sotilasmestarin arvolla isoja eläkkeitä saisi. Tai olisi pitänyt armeijan leivissä opiskella alaa lisää. Vaikka kapteeniksi.) (Kerrottakoon että vanhempani tai kukaan muukaan olisi ollut asian takana vaan helketinmoinen tuuri ja oma hölpötykseni.) Se, pitkälti, on työhistorianikin perusta. Toinen se että en osaa kunnioittaa korkeampia voimia. Tavan kuolevaisia olen ja haudalla voi käydä jos ikävä tulee. Olen huomannut että, tietämättäni, kykenen johtamaan muita. Värisyttävää... Brysselissä jne.

Enimmäkseen itsekseni puuhailin
Vanhoja japseja ja paljon vanhempia italialaisia. Jälkimmäisiin innostuin kun sellainen sattui kouraan. Ajoin yhden suven puutteinensa, Honda sai olla levossa. Ostotilanteen koeajon tein kun kysyin että voinko tehdä viikonloppuna koeajon. Tuli reilut parituhatta kilometriä sillä reissulla. Sanoin että ostan. Markka-ajan tonnit vaihtoivat omistajaa. Kyse oli entisestä poliisimoottoripyörästä. Pääni sisällä oleva ongelma on minulle hyödyllinen. Pystyn olemaan aktiivinen yli vuorokauden ajan putkeen. Siksi ajaminen yöllä, keskikesällä ja vähän muulloinkin, on ollut nautintoni. Sitten pitkä lepo. 

Yksi Honda olisi
Se on myynnissä. Vähän ajettu, erittäin harvinainen, Scambler 350 seitkytkaksimalli. Siisti. Pakoputket yläkautta. Tyylikäs, hyvässä alkuperäisvärissä, vähän ajettu ja itseänsä isomman näköinen. Tuutko hakee: setelirahalla selviää. 

EU-puuhaakin oli niihin aikoihin
Politiikassa kokoustamisen jaksoin myös hyvin. Koti- ja ulkomailla. Vaan myöhemmin piti vetää pitkät sikeät. Usein jo lentokoneessa palatessa palavereistä. Maamme järjestäytyneet moottoripyöräkerhot, Smoto, MMAF, suurelta osin, rahoittivat kokousreissujen majoituksen ruuat ja matkat. Tosin a-juomat piti ostaa omaan piikkiin.

Ajelin sen suven
Pyörä, Moto Guzzi 850 GT, seitkytluvulta, oli poliisilaitoksen väreissä ja paljon puutteita sekä karun näköinen. Toki kaikki tarpeelliset osat löytyivät. Useista osoitteissa myöhemmin, Hämeenkyrössä ja Piikkiössä, oli innokkaita jeesaajia. Niillä kylillä oli silloin paras Guzzitieto. Mahtaako Rainer olla vielä hengissä? Mennäkesänä oli. Tulee sata vuotta kohta täyteen. Hän oli, aikanaan, esimieheni kun tein maatalouskoneiden korjailua pitkin Pohjolaa. GT tuli olohuoneeseen kuten, silloin, korillinen kaljaakin. Asuin kaupan takana ja kauppias vanha tuttu. Toimitti tarvittavan voitelun pihavajaan aina ennen kuin entinen setti loppui. Samassa asunnossa suunniteltiin myös erään, edelleen toimivan, mc-kerhon tulevaisuutta. Seuraavan talven (-88) aikana purin kaverin autotallissa pyörän ja kunnostin, moottorin hiljaksiin ja vaihteiston ja perävaihteen silloisessa omistamassani yksiössä Ylöjärven Kaiharilla. Laitoin vehkeen ihan pieniksi paloiksi ja pienemmät osat kirjahyllyyn pestyinä ja kunnostettuina. Alumiiniosat lasikuulapuhallutin siisteiksi ja teräsosat hiekkapuhallutin. Maali rungon, tankin ja joidenkin pikkuosien päälle laatumaalaamossa. Muutoin mekaniikassa oli hieman sanomista mutta osavaihdoilla ja korjaamalla homma hoitui. Ohessa myös kardaanin remontti. Yllättävän hyvässä kuosissa vaikka yli satatuhatta lasissa. Ristikot löytyivät kohtuuhintaan Mänttäläis-Jämsäläisestä laakeriliikkeestä. Jäljiltäni laitoin ensiluokkaiseen kuntoon ja alkuperäisiin väreihin. Pääosin musta lakkapinta valkoisilla raidoilla. Oli kuin uusi. Ajopyörä, kuten vielä tänä päivänäkin. Vaan en tiedä nykyistä omistajaa. Joitakin kuvia olen em. pyörästä nähnyt. Näytti, edelleen, siistiltä.

Paranteluvaihe
Koska monet osat olivat pinnoitettua muulla tekniikalla kuin maalilla, saanneet pientä korroosiota ja muuta vaivaa. Kunnostin mitä itse kykenin ja vein Kuoreveden Lentokonetehtaalle osat pinnoitettaviksi erilaisissa kylvyissä. Samoissa pinnoituskylvyissä missä lentokoneidenkin osia pinnoitetaan. Ei maksanut mitään paisi, että, työn suorittajille, tai joillekin heistä, pidin baari-illan. Pomot katselivat muualle.

Myin pois
Ostin tonnisen Quotan ja samoihin aikoihin, kaverini, tunnettu rock-muusikko, tarjosi GT:stä niin ison rahan että en kärsinyt kieltäytyä. Artsiksi kutsuttiin mutta taitelijanimenä hän käyttää hieman monimutkaisempaa nimimerkkiä.

Kovaa käyttöä 
Ennen 850 GT:tä oli V75 enduro kolmisen vuotta. Keskinkertainen tuote mutta edullinen. Pari vuotta, kesät talvet ajelin sillä. Myydessäni sen ja vaihtaessani liki uuteen 906 Paso Ducatiin ja heivasin pikkuenduron vaihdossa. Kone savutti sinistä mutta muutoin kaikki pelasi. Oli mennyt kaupaksi. Muuta en tiedä. Kuulin, kyllä, mutkan kautta, että uusi omistaja ei tykännyt. Laitoin terveisiä että vaihda männänrenkaat. Niin oli tehnyt. Senkin jälkeen oli vikaa sillä takaiskarit ja kardaanin nivelet olivat jo tiensä päässä. Painesäiliöiden kalvot puhki, jne. Luonnollista kulumaa.

906 Paso
Hieno laite. Sillä ajoin pari kesää ja mittariin tuli hieman yli 60000 kilometriä. Sen osti minulta eräs nainen josta tuli pitkäaikainen tyttöystäväni. Teimme kokoontumisiin ja muihin tapahtumiin yhteisiä telttareissuja. Italiaa myöden Rokabanda mc:n luo. Nyttemmin hän on yhtiökumppanini vaimona. Tosin Ducati on hänellä vaihtunut pienempään.

Varsinainen himoni
Laittelin kuntoon omia ja muiden 750 ja 900 Benelleitä. Seiskapuolikkaalla tuli ajettua melkoisesti. Ysisatasilla en juurikaan sillä kunnostuksen jälkeen ne menivät kuin kuumille kiville. Vakiokoneessa on vain kolme kaasutinta. Yksi, erittäin harvinainen, täyskatettu ysisatku, lähinnä radalle tarkoitettu ja jotkin komponentitkin vakiomallien suhteen erilaisia, mutta kilvissä, lähti hyvällä rahalla uudelle omistajalleen. Siinäpä on säädettävää kun on kuusi kaasutinta rinnan. Sytytys oli elektroninen. Olisi ollut kiva pitää mutta tallissani ja verstaassani alkoi olemaan tilanpuutetta. Parhaimmillaan minulla oli kuusi pyörää rekisterissä yhtäaikaa. Nyt vain neljä, enää.  Kahdesta voisi luopua. Kiinnoistaisiko digitalisoitu ja mekaanisesti ahdettu 950cc T3? Lievästi kesken. Erittäin siistissä kunnossa. Kerrottakoon että olen sairastunut eikä verstashommat ole, enää, mahdollisia. Ja sitten liki kaikki työkalut työkalut lähtevät tarvitseville. Mittalaitteita on useita kuten myös perus- ja erikoistyökaluja nimenomaan Guzzeihin. Tosin, sorvin olen jo myynyt. Vielä on prässi, jyrsinkone, pylväsporakone, hiekkapuhalluskaappi, lasikuulapuhalluskaappi, pesupöytä ruostumattomine altaineen, jne...

Väärää tietoa 
Mallista liikkuu, kuten nelisylinterisistä pikkubenelleistäkin väitettiin, että olisivat Honda-kopioita. Ei ole vaan Soichiro Honda kävi Benellillä tekemässsä kaupat moottorityyppilisenssistä, sittemmin nimeltään Honda Foureista kuten 350 ja 500cc -malleista. Tuskin enempää tarvitsee selittää. Benellillä oli Quattroja jo kuusikymmenluvun alussa. Four = Quattro. Soichirolle kunniaksi mainittakoon että 750 Four oli jo Hondan oma tuote. Hyvä käyttöpyörä mutta isohko ja painava. Ei passannut minulle. Ajelin Benelleillä, Guzzeilla ja Ducateilla. Ymmärrän niiden tekniikkaa eli kaikki huollot tein itse. Kuitenkin Ducatia käytin, toisinaan, huollossa. Väitetään että Benellillä olisi olemassa myös 250 Quattro mutta en ole nähnyt. En, tosin, ole käynyt Benellin museossa. Guzzin todella isossa museossa olen käynyt ja siellä on monia erikoisiakin laitteita. Benellilläkin pitäisi käydä. Valitettavasti, viime Italianreisullamme huomasin että italiantaitoni on taantunut. Tosin ei tullut nälkä eikä jano kielipuutosten vuoksi.

Tässäkin hommassa
Voi edetä. Reservin ylikersantti tuskin kauheasti säväyttää mutta ryhdyin, kuitenkin, kun oli perustanut mc-kerhon Ylöjärvelle, ja sitä johdin jokusen vuoden jälkeen ja yllätyin, että Brysselissähän tässä ollaan. Silloin itäinen Eurooppa alkoi liittymään läntiseen. Sekin onnistui. Vaan kokoustamista sekin vaati. Mielenkiintoista aikaa eri paikkakunnilla Euroopassa. Kiitän kovasti sitä motoristiporukkaa jotka "seikkailuni" kustansivat. Vaan viinat maksoin itse. Erinomainen neuvotteluaine. Kerrottakoon että olin Suomen Valtion töissä noihin aikoihin niin palkka juoksi jos oli perusteltu syy. Kiitos veronmaksajille. Niihin aikoihin tein Patrialla Hornethommia. (Silloinen Suomen Lentokoneteollisuus. Myöhemmin vaativampia avaruusaluksiin liittyviä juttuja.) Muutoin olen ollut valtakunnan moottoripyöräilijöiden puuhissa ja, sittemmin, EU-tasolla.

Kerrottakoon
Teen, edelleen, itse, moottoripyörieni ja autojeni huollot. Vaan olen luopumassa toimitiloistani. Sorvi on jo myyty mutta muuta kivaa kalustoa on tarjolla. Halvalla. Useita soittoja tullut mutta joudun tuottamaan pettymyksen sillä ei ole tarjolla japsipyörien kilkkeitä mutta italialaisiin on, lähinnä Mandellon kamoja.

Juopottelupäivä
Vaimon kanssa. Kaksi kolmen litran pääläriä viiniä kahta ei väriä. Illan riento. Tulee rento olo ja muutenkin mukavaa. Aamulla on tietää moten on mennyt ja fokus lähitulevaisuuteen liki selkeä. Kirjoitushetkellä vasta puoli seitsemän. Ilta on vielä nuori.

Tämä sekalainen sepustus voi saada jatkoa...