Paten kuoppajaisiin pitänee ryhtyä

Täällä ollaan, vielä
Hienoisessa laskuhumalassa
Paulin, Paten, Iki-Ikurilaisen edesmenosta, ohessa omaa juttua, on tässä sekä omia fiiliksiä alusta ja jne. En halua tehdä eri juttua. Samassa on omia juttuja ja Pateen liittyviä juttuja. On niitä muitakin mutta tässä jotain. Kuitenkin, enimmäkseen sitä jota itse koen tärkeäksi, välttämättömäksi tai, jopa pakolliseksi. Jälkimmäinen ei ole, vielä, toteutunut omalle kohdalle... 

Manserock
Kölliaikana kävin, mihin tili riitti, opiskeluaikana ja viimeiset lantit keikoille eli silloin muinaisella seitkytluvulla Tampereen Tekulle jossa oltiin siististi katsomossa eikä saanut nousta seisomaan. Ensin oli perusrockia eikä muusta tiedettykään. Kuten manserockiin osaaottaneet, kimpassa ja erikseen samassa sakissa. Virtanen ja Moog kimpassa ja erikseen. Sitten tuli myös proge joka avarsi sointuja ja ilmaisua. Laulajallekin mukavanpaa. Toki perusveivaus kolmisoinnuilla päti. Bändejä oli monia. Osa ei edennyt mutta monesta tuli tunnettuja. Ramoneskin tuli poikkemamaan Manseen. On siinä energiaa. Vaikka vinyylilläkin. Siitä sain idean käyttää piukkoja farkkuja. Se ei kerro bändin osaamisesta eikä perseen koosta vaan julkisuudenhakuisuudesta ja, silloisista, omista perversioista. 

Varhaisuudesta 
Yksi, brittiläinen The Renegades. Se oli silloin tunnettu brittibändinä vaikka olikin juuttunut Lahteen. Yksi alusta oli, muutaman muun ohella, oppineenpien Unohda Eila, noin esimerkiksi. Tässä toinen Eila: Reagan. Bändissä soitti koulukaverini  isoveli. Pitkä setti seurasi, siihen, yhteiskunnallisesti arvelluttavasta ja osallistuvasta musiikista. Rock, blues ja monet muutkin musiikinlajit selitettiin yhteiskunnallisesti haitalliseksi taantumuksellisissa piireissä. Oikealla että vasemmalla. Teemasta riippuen. Koulussakin asiasta tivattiin että ettehän te sellaista saata kuunnella. Saatoimme. (Muutamia vuosia aiemmin kävin yksityistä keskikoulua ja siellä ei saanut käyttää farkkuja. Ankeaa aikaa. Vaan tytöillä oli micro-shortsit ja minihameet. Mikä oli, sinällään, kiinnostavaa.)

Rigonda Bolshoi
Sellaisen sain ostaa kun se ei maksanut paljoa. Kaikki muu oli hyvää paitsi levysoitin. On tallessa edelleen mutta ei mahdu pieniin tiloihin. Äänentoistoltaan erinomainen ja teho riitti. Julman kokoinen  laitos. Toiston osalta voitti Tekniikan Maailman vertailun japsikamoja vastaan. Paitsi levysoitin. Putkiradio-  ja vahvistinyhdistelmä on erinomainen. Sellainen olisi, vintillä. Kotipaikassa oli tilaa, maalaistalossa, mutta käytäppä neliön verran tilaa pelkälle äänentoistolle.

Punk ei tehonnut mutta muuten...
Hyllyssä metritolkulla vinyyleitä. Perkele, kun ei kerrostalossa voi jyrätä kunnolla desibelejäkajareista ulos. Luureilla vaan. Vaan on mulla kesämökillä vehkeet. Niin että vesistö raikuu. Muitakin bändejä oli, joiden keikoilla kävin. Kuten yks Wilko Scotlannista, jonka perässä piti mennä pitkin Eurooppaa keikoille kuten, paljon myöhemmin, halusi vaimonikin. Kävimme myös  Wilkon jäähyväiskeikalla Edinburghissa. Hieno ja vaatimaton tilaisuus. Pitkän keikan veti. Kerrottakoon että kun tuli Edinburghiin niin liki sama kuin olisi tullut Tampereelle. Muutaman kuukauden päästä oli Wikon kuoppajaiset. 

Suosittelen
Leppoista ja kansa ystävällistä. Päästiin juttelemaan paikallisten kanssa useamman kerran. Yksi eläköitynyt professori, paikallisessa pubissa, kertoi että kirjailija Tolkien oli hänen yliopistokaverinsa ja he olivat paljon porukoissa myöhemminkin. Valitteli vain että hän itse joutuu elämään paljon vanhemmaksi mutta paikallinen brandy asiaa helpottaa. Oli oikein mukavat keskustelut kirjallisuudesta. Tarjosin muutaman näkäräisen. Se on helppo keino saada juttukaveri. Kysyin että miksi hän on Scotlannissa. Sanoi että edullisempaa asua ja elää kuin valloittajamaassa.

Vanhat ja tulevat
Mainittu Renegades, yksi varhaisista, kuten muutama suomibändikin ja, eritoten eräät veljekset. Eeron jatsahtavaakin laulua kuuntelin. Jussia enemmän. Siinä välissä monta muuta. Martti ja Pantse olivat koulukavereita kuten kovasti kaipaamani Mikko joka istui tuplapulpetissa vasemmalla puolellani kansakoulussa. Oli, vuosia myöhemmin, Eppujen basisti mutta myös mukana tuotannossa ja myöhemmin hänen omat bändinsa saivat suosiota. Sitä ennen Hurriganes, sekä moni muu oli tarpeen mutta muitakin oli mistä aiemmin ja alempana viitteitä. Toki c-kasetilta kuunneltiin kaverien kanssa Hullujussia mutta se taisi olla vain sen ajan suojatumiskeino ammattiimuusikoille jotka eivät onnistuneet "uuden aaallon" rientoon koska se teki tuloaan pikkuhiljaa ja tappoi monta bändiä. Mutta ei kaikkia suomi-iskelmän ja rock-osaston rollausta. Siitä on kuutisenkymmentä vuotta nyt ja Mansessa rokataan, silloin, taas, jälleen, ja aina. Toivoakseni.

Syystä että
Uutinen on se että Pate, jota suuresti arvostin rock- ja iskelmätulkitsijanakin. Se on tainnut, ainakin osalle jäädä tietämättä että Pate oli myös iskelmän taitaja. Hän on nyt hieman pidemmällä keikalla. Muutaman konsertin hänelle kerkisin järkkäämään mp-tapahtumiin. Toki kerhoni avustamana jonka kassasta rahat, mutta en tätä viimeista matkaa voi hoitaa. Eräissä mp-kokoontumisissa oli erinomainen fiilis kun Pate tuli stagelle. Melkoinen hahmo halutessaan. Otti porukan hellästi huomaansa. Isolla hanskalla. Mutta ei yhtään leuhka vaikka sellaista näytteli. Ikurimeininkiä!

Humppaa ja jytää 
Niihin manserockin rientohin, joita olen kokenut, niin tämä kuuluu siihen samaan ryhmään kuin Veltto V, Mauri, A.T., Kaseva, Nolo & Rähjä, sekin hieman pohjoisemmasta ja monta muuta kuten naapurikuntien, hieman kelkasta jälkeenjääneet kuten Eput ja koukkauksen kautta, yksi Nokialainen Peitsamo, jämäkkä, kolmen ukon bändi ja muut vierailevat tähdet kuten silloin jo matkasta pudonnut Juice, kuten jossain päin kirjoitetaan, täällä päin vain Juise, ainakin keikailmoituksessa aikanaan. Hänen sanoituksensa uppoavat meikäläiseen mutta ei kovin bändin sävellykset kun oli tottunut, siihenastiseen, muiden tamperelaisbändien vatkaukseen. 

Kumikylä rokkaa
Nokian kaupunki on usean kehittyvän rytmimusiikkipoppoon yhdistävä rengas. Myös räp, josta olen kiinnostunut vaan en, erinomaisesti, innostunut. Asiaa kyllä on. Tampereen ja muiden ympäryskuntien musiikintekijöiden ohella. Tuttavistani löytyy kirkkomusiikin ja gospelin taitajia. Valitettavasti en voi kaikkia bändejä ja solisteja tähän laittaa, tai muistaa, kun tulisi huiman mittainen lista, Pahoittelen. Vaan onhan niitä monia: parhaasta päästä kuten monitaitaja Dave. Kertoisikohan se että hän on hyvin hallinnassa sillä Googlehaussa heti kakkosena jos hakee suomirokkareita. Dave lie vähän käytetty konsonantti näissä piireissä. Voin kertoa että hän on hyvää juttuseuraa olutterassilla vaan pysyy kuosissa ja vaihtaa baaria jos tilanne niin vaatii. Hieno ihminen ja hienoa lyriikkaa. Vaan ei leuhka. Sellainen ei Mansessa menesty. Kyky pitää näyttää, ei kertoa.

Just aloitin tämän
Tulee kokemuksia edesmenneeseen. Pate, sekä edesmenostaan, mutta myös muistoja häneen liittyvistä tapahtumista on tallessa. Eräskin Popedan keikkapaikka, yhden mc-kerhon järkkäämä, jonka jäsen olin, oli ongelma: sinne sallittiin vain kuusisataa henkilöä kerralla mutta lipun maksaneita oli tuplasti. Piti miettiä hetki...  Miettikääpä miten sellainen asia hoidetaan? Pikku riski eikä rikottu lakia. Laki koski sitä että kerralla ei sisätiloissa saanut olla kuin laillinen määrä kuulijoita. Paloturvallisuussyistä.  Kierrätys kunniaan sillä tarjoilumme oli ravintolahintaista mutta takaovesta pääsi alueen parkkipaikalle eli saattoi käydä kävelyllä eli pikku drinksulla auton takaluukulla ja samalla pääsylipulla takaisin sisäänkäynnin kautta. Moottoripyöräkerhomme teki erinomaisen tilin. Kerhon jäsenmaksu oli pari vuotta ns. nimellinen. Omalle kohdalleni sattui, ovivuoron aikana, varsin ikävä sälli. Homman hoitamiseen men hitosti aikaa ja koin vain osan bändin toisesta setistä. Kerrottakoon että em. sällillä oli lämmin yöpyminen Mäntän putkassa vaan minulla mustelmia ja vekki huulessa. Vaa järjestysmies ei saa olla väkivaltainen. Kerrottakoon että sama herra laittoi häntä hakmaan tulleen poliisiauton sisuskalut uuteen kuosiin.

Ei huvikseen 
Juuri edesmenneeseen Pateen, Ikurin Turbiiniin, tutustuin ihan vain keikkajärjestelyissä ja eräässä mp-näyttelyssä joka ei ollut kovin innostava sillä herralla oli päällä ns. haikea huomen. Sen kummenpaa lähikontaktia ei ole siltä kertaa. Olin myös, myöhemmin, Paten kera, perustamani kerhoni, LCR mc:n, prätkänäyttelyjärjestelyssä mukana Pirkkahallissa ja Pate poseerasi minun Centauroni satulalla. Se auttoi lisänä lipputuloissa silloin. Vaan olen ymmärtänyt että hän oli luonteeltaan varsin leppeä. Kuuluuhan se jo laulujensa sanoista!

Pate muutoin
Ei pahaa sanottavaa mutta oli aikakausi jolloin vientiä oli mutta oli myös muita hankaluuksia. Mielestäni ne ovat Paten henkilökohtaisia enkä puutu niihin. Ne muutamat kerrat, puhuttiin prätkistä ja muuta, varsin kevyttä keskustelua ajankuluksi. En voi sanoa että olisin kaveri hänelle ollut mutta se mitä arvostan: manserockin yksi taitajista siinä kuin Veltto, Mauri, kymmenkunta manserockbändiä ja kaikki jotka, vieläkin, täytätte keikkapaikat. Vaan ei Paulista tullut bikeria jota toivoin. Toki konepyöriä hänellä oli. Työ saattoi viedä ajantilan harrastukselta. Itselleni moottoripyöräily on ollut aina etusijalla ja työ vain välttämätön tarve. Toisaalta, kiva kun firmat ovat palkanneet minun tekemään lentokoneita, muita koneita ja avaruusaluksia. Valmet Lentokoneteollisuus, ESA, NASA ja pari muuta. Ohessa poikkeilin Brysselissä ja muisssa paikoissa moottoripyöräjärjestöjen kokouksissa. Se toimi tasoitti maiden välisiä, moottoripyöräilyyn liittyviä, lainsäädännön ongelmakohtia samansuuntaisiksi.

Koulutukseni
Peruskoulua en ole käynyt enkä lukiota mutta autopuolen, parin vuoden, amiksen tunnustan. Autokoulu lie ollut tärkein läpäistävä. Ilmavoimissa kävin au-koulun ja palvelin Lapin Lennostossa apumekaanikkona. Ylikersantti. Siinä meriitit jos ei kuorma-autokorttia lasketa. Sekin meni mennävuonna umpeen. Prätkäkortti on voimassa vielä pari vuotta tätä kirjoitettaessa. Että ei hätäpäivää!

Aika on ikuista, sanotaan
Se kuluu, joistain näkökohdista syynäten se etenee tai, jopa, tuottaa. Vaan oletteko nähneet kulunutta aikaa muualla kuin kuvissa tai muistoissa? Jos olette, olette väärässsä sillä jos muistatte niin se on jo kadonnutta, pois kulunutta tai muulla tavalla hävinnyttä ja vain jotain osia on jäänyt harvaan aivosolukkoon ja valokuviin, ainakin näin vanhemmiten. Vain lyhyt muisto jää. Erityisen hienoa on jos saa rahasta luopua jo ennen kuun alkua vaikka ei ole asunut sekuntiakaan siinä ajassa. Kuten vuokra-asukas. Näkemysjuttuja. Joka tapauksessa aikaa lasketaan nollasta isompiin summiin päin. Eli aikaa kasaantuu. Se lie, se kertymä, nykyisessä kuviossa, kertoo että kun tuntee olevansa fiksu ja tietäväinen niin muutaman vuoden päästä se lie vain hiekan rapinaa arkun kannella. Kukapa ne on laskemassa? Mielestäni aika on ikuista. Ei se lopu. Vaan mitä aikaan sisältyy? Se on meidän puuhaamme sen kuin joudamme siihen ryhtymään. Vaan ajan alku on katveessa. Kuten matematiikan opettajani sanoi niin aika on vain sovittu suure eikä sillä ole alkua eikä loppua.

Tämän ikäisellä
Piakkoin seitenkymppinen niin onko erityistä kehitystä odotettavissa. Kyllä on. Ikä on kasvava arvo mutta vain numero. Jos on annettavaa kavereille, saati, muille jälkipolvilisille tai muille ukoille ja eukoille, tai niiden muksuille joita asiani eivät juuri kiinnosta koska heillä on oma aikansa jolloin on katsottava eteenpäin eikä kuulostella jonkun käppänän kuluneita juttuja. 

Ajantieto 
Informaatiossa, viime aikoina, on tapahtunut muutos. Ennen informaatiota himoittiin. Nyt sitä tulee, tulvimalla joka tuutista, halusit tai et. Sen laatukin on kiinni enemmän lukijasta kuin kun tuottajasta. Se voi olla ongelma jo pelkän tietomäärän vuoksi vaan en ole sitä pätevä määrittelemään eikä edes tarvitse. Enää. Muutama leveä hymyni tavoittanee mielentilani niille jotka sen pystyvät vastaanottamaan. Se väli on vain, korkeintaan, metri, tai vähemmän, ihokosketuksena, parhaimmillaan. Haluan tässä mainita että se kaukainen ihalun kohde voi olla oikein mukava mutta onko hän läsnä? Toki tietokin voi olla hyvää mutta se ei aina täytä inhimillisiä tarpeita. Tartu käteen kuten eräässä spirituaalissa lauletaan.

Miksi tapahtuu se kun tulee
Aika loppuu. Joskus lääkärit sen arvioivat ja olen tyytyväinen jos osuvat liki oikeaa. Muutoinhan sitä riittää. Tämän kirjoitan Paten, eli Ikurin Turbiinin, ja parinkymmenen muun kaverin, muistoiksi. Itsestäni en tiedä. Ehkä Tohtori on ajan tasalla. Jos käy, kuin suvullani yleensä, niin ei kerkiä edes huomaamaan oman ajan loppumista. Vaan aika käy ja se on, ehkä, helpottavin asia mitä voi olla.

Muita
Mauri on elävienkirjoissa kuin Syrjätkin sekä Nolo& Rähjä-osastolla ainakin eräät ja ikieläjäksi ryhtynyt solisti, Dave. Siinähän ne tutut mutta ulkomaaneläjistä, yks skotti, lähti kiertoradalle ilman lupaani eli Wilko. On, toki, monta muutakin rokkaria joita olen kuullut kymmeniä kertoja ja tahdon kuulla. Toki osa vinyyliltä tai muulta tallenteelta mutta keikka on aina keikka! Renegadesien taannoisella keikalla myös. Bändi vatkasi hienosti mutta vain rumpali oli ainut alkuperäinen.

Maailman vatkaamo
Näin, jälkeenpäin vilkuillen, olen nähnyt maailman huippubändien keikkoja täällä tai tuolla mutta ei kaikista ole jäänyt kunnon muistoa. Vaan on niitä. Aikanaan, kun olin vielä amiksen ekaluokalla seitkytluvulla niin kävin Dead end five-bändin stadion-keikalla Tampereen jäähallissa. Solisti, Annika, teki vaikutuksen. Teki keikkaa myös Ruotsissa iskelmällisemmissä kuvioissa mutta sittemmin olen kadottanut. Tiedot löytyvät netistä. Vaan jos kunnon bändin solistia kysytään niin se on Alex Harvey. Rip. Mestari visuaalisuudessa saati äännenmuodostuksessa, lauleskellut monessa bändissä vaan eniten Sensationalissa. Olin alaikäinen enkä saanut vanhemmiltani lupaa lähteä Tunturi Sportilla Yyteriin Alexin juhannuskeikalle vaikka ei ollut ikärajaa. Vuotta vanhemmat kaverit lähtivät, autolla, syletti! Toki, ei ainoa, pettymyksistäni. Olavi Virran, äidin käsivarella istuen olen nähnyt, vai pitäiskö sanoa, kuullut laulaessaan istuviltaan tuolilla Mutalan Seurojentalolla ja osan Malmsteneista samassa paikassa mutta eri kerroilla. Vaan jos Marjo Leinonen kipuaa lavalle Tampereella tai lähipitäjissä tai mp-kokoontumisessa niin siellä olen minäkin. Marjo ja bändinsä käy miellellään moottoripyörätapahtumissa ja kerhoilla esiintymässä. Toivoakseni vieläkin. Edellisestä keikastaan lasketaan, omalta kohdaltani, vain viikkoja.

Kirjoitusvihreitä
Mikäli niitä on niin ilmoitan että postauksen viimeinen kolmas on kirjotettu varsin myöhään ja rauhoittuneena hyvillä aineilla Tampereen hyvässä kaupungissa.