Työnhaku, työnteko ja niistä eroonpääsy

Ennen
Maalaispoika. Kansakoulu, keskikoulu ja ammattikoulu autonasentajaksi. Kutsunta siirsi Ilmavoimiin. Teknilliseen Aliupseerikouluun pääsin tuurilla. En siis ollut jättänyt hakemusta. Siinä opinnot siihen mennessä. Kielitaito: englanti tyydyttävä, ruotsi välttävä. Lisäksi muutama sana saamea. Venäjääkin opiskelin reissuillani Neuvostoliittoon mutta sitten se mimmi, jonka olin jo pari kertaa tavannut, jäi rajan taa ja minä puutteeseen. Hänellä oli erittäin miellyttävä perhe ja isänsä ajellutti meitä Moskvitsillä pitkin Leningradin katuja. Mimmin kanssa lähettelimme kirjeitä. Yhteen laitoin kuvan itsestäni ja moottoripyörästäni. Se kirje palautettiin "Osoite tuntematon." Samoin seuraavatkin kirjeet. Neuvostoliitostakaan ei tullut kirjeitä. Pietarissa kävin myöhemmin. Ei tuloksia. No, en ihan tosissani etsinyt. 

Maatalouskoneasennusta
Ylö-Tehtaat oy tarjosi töitä maatalouskoneasennuspuolella. Kesäisin kiertelin korjaamassa ja säätämässä isäntien maatalouskoneita siltä osin että olivat työnantajani valmistamia. Ihan leppoista hommaa ja nuorena jaksoi tehdä pitkiäkin työtaipaleita. Jopa Lappiin asti. Talvisin tehtaalla asennushommaa ja työnopastusta uusille duunareille. Rivitalokämppä ostettu velaksi ja omakotitalon rakennus tuli valmiiksi. Se ilo loppui lyhyeen: Ylö-Tehtaat teki konkurssin, itse työttömäksi ja asuinkumppani otti pitkät ja piti keksiä muuta hommaa lainanlyhennykseksi. Loppujen lopuksi sain asunnot myytyä. Ei jäänyt velkaa.

Sakari Pinomäki ky
Siellä olin vain kuukausia. Tein metsäkonehuoltoja siellä missä koneet olivat eli metsässä. Toki tehtaallakin oli hommaa. Sakarin kanssa ei oikein mennyt hyvin kun pyrin tekemään parannuksia rakenteisiin ja esitin muutoksia. Se ei käynyt päinsä lainkaan. Persoonamme eivät sopineet yhteen. Lähdin muualle. Mikä oli hyväksi. Sakarin kunniaksi sanottakoon että hän oli keksinyt ja rakentanut monitoimimetsäkoneen.

Ilmailu- ja avaruusjuttuja
Olin siis myynyt omakotitaloni pois koska talous jakaantui kahdeksi ja pidin sen jälkeen koko suven vapaata. Moottoripyöräilin paljon. Koti- ja ulkomaissa. Hain hommia  syksymmällä. Ensin olin erään naisen matkassa Rautavaaralla metsäkonehommissa asentajana reilun vuoden verran mutta sitten palasin tuttuun kylään Kuorevedelle. Olin palvellut siellä varusmiesajan alkupuolen Ilmavoimien Teknillisessä Aliupseerikoulussa. Sittemmin palveluksessa Lapin Lennostossa. Hyvä pohja siviilihommiin eikä maksanut mitään. Jopa päivärahaa maksoivat. Aliupseerikoulu oli ihan parasta. Opin paljon ilmailusta. Porukka oli yhtenäistä ja kouluttajat varsin päteviä. Loppupalvelu tapahtui Rovaniemellä.

Aina, uudelleen, Kuorevesi
Siellä, samassa kylässä vuosia myöhemmin, olin puuhaamassa Lentokonehommissa kuten Redigo ja Hornet sekä  niittaamassa Esalle avaruusalusten runkoja ja Nasalle pikkuhommia. Jotain siellä tehtiin Saabillekin. Avaruusosaston puhdastyötilat olivat puhtaita. Sinne ei menty kuin tarkoituksella. Asuin hyvin halvalla samalla kylällä ja vuokrasin kaksion toisen huoneen eräälle Hornet-asentajalle eli, siinä suhteessa, ei asumiseen paljon kulunut. Avaruusosaston palkat eivät ihmeitä olleet mutta riittävät siinä suhteessa että pärjäsin oikein hyvin eikä tarvinnut reuhtoa. Ulkomaankeikoista maksettiin paremmin ja mielellänihän minä, joutomies, kerkesin reissussa olemaan. Paino pyrki nousemaan. Hankin isomman moottoripyörän. Vanhan pyöräni myin eräälle tunnetulle hesalaiselle muusikolle. Sittemmin se on tainnut vaihtaa omistajaa.

Vimpy
Vilppulan mootoripyöräilijät. Johonkin sitä pitää kuulua että on samanhenkistä meinikiä ja porukassa tekemistä. Terveiset Patelle ja Latelle. Sekä muillekin Vimpyläisille. Nyttemmin ei ole porukka koossa. Järjestämämme syyskesäiset kokoontumisajot, Vimpyilyt, muistaa moni alan harrastaja.

ReDiGo
Ihan parasta hommaa. Ikävä asia että Elisabeth Rehn lopetti ReDiGo-tuotannon kesken Hornetkiimansa vuoksi. Olisi ollut varsin etevä harjoituskone. Myi maailmallakin mutta kun homma loppui niin se loppui. Kaasuturbiinipotkurikone. Kevyt ja tehokas. Koelentäjät tykkäsivät. Oli ruokatunnilla mukava katsella platan reunalla kun osaaja teki vaakakierteitä, tynnyreitä ja muita kuvioita. Olenpa nähnyt kun potkurikoneella tehdään lasku ilman laskukiitoa. Eräs tunnettu koelentäjä teki niin. Siis ylhäältä alas kohtisuoraan maata kohden. Kyseisiä koneita ehdittiin myymään joihinkin maihin. Suomeen jäi muutama. Nykyisin lienee yksi museossa. Muista ei minulla ole hajuakaan missä ovat. Tämän projektin aikana muutin Mänttään ja vuokrasin työtilan itselleni ja värkkäilin moottoripyörien parissa vapaa-ajalla.

Lähdin reissuun kun työnantaja salli
Italia houkutti ja siellä selvisi että olisi mahdollisuus lähteä Aasiaan pidemmälle kierrokselle moottoripyörillä. Asia hieman viivästyi ja aikaikkunani meni umpeen. Kiinalaiset eivät halunneet tämän sortin reissaajia mutta Mongolian lähetystön väki oli innoissaan. Venäjällä oltiin varautuneita ja kun Kiina ei, neuvottelujenkin jälkeenkään, sallinut muutoin kuin että moottoripyörät siirretään Valtion toimesta Mongolian rajalle ja porukka kulkisi junalla vartioituina. Siinä meni se. Ei siis sen pidempää reissua mutta Italiasta jäi ystäviä. Trieste on kiva kaupunki. Toki muissakin kirkonkylissä kävin.

Työvoimatoimistossa työttömänä Tampereella. 
Tuskin sain itseni esiteltyä kun laitettiin kouraan kaavake johon piti kirjoittaa edelliset työpaikat ja ammatti. Olihan noita ammatteja. Jotkut työsuhteet lyhyitä, joissain jopa yli vuoden, jopa kaksi. Parhaimmillaan useampi. Vein sen työvoimavirkailijalle ja käänsin myös takapuolen arkista näkyviin että täällä on lisää. Hän sitä tarkasteli ja sanoi että tällä ei oikein työtä voi hakea. Mainitsin että nyt työttömänä en ole kyennyt, aiemmin, töissä olleena, pitämään lukua näistä työnantajista koska siihen aikaan Valtion systeemeitä muutettiin ja tein töitä muuallakin firman lähettämänä. Yksi työpaikka, samalta ajalta, oli kokolailla samalla tontilla koko ajan. Firman nimi vain vaihteli vuosien mittaan. Valmet, Valmet Lentokoneteollisuus, Patria Aviaton, Patria ja jokin muukin sillä välillä. Aikanaan Tampereella, myöhemmin Kuorevedellä.

Virkailija:
Valitettavasti työhistoriasi ei tue ammatillista osaamistasi sillä olet vaihtanut työnantajaa liian usein. Työpaikka laitettiin hakuun. Kerroin että olen valmis ensisijaisesti avaruusalustöihin ja hävittäjälentokonehommiin. Mimmi katsoi oudosti. Niitä olin hoidellut vuosikausia mutta nyt olin muuttanut kauemmaksi. On minulla muitakin ammatteja ollut mutta voin kertoa niistä myöhemmin. Osasta ammattejani on tutkinnot takana ja osa on niitä joita vain tehdään. Kuten, aikanaan, maatalouskoneasennusta. Nyt kun olen eläkkeellä niin papereilla ei ole enää arvoa. 

Seuraava aste
Toki tein valituksen virkailijan toimista. Siitä ei kuulunut mitään. Eikä töistäkään. No, aiemmat toimet olivat suht vauraita niin pidin, jälleen, koko kesän vapaa-aikaa Työttömyydestä rahaa tuli tilille enemmän kuin kerkisin törsäämään omien, aiemmin tienattujen ja tulevan vaimoni varoja. Kävin monet kokoontumisajot ja -ajelut. Siis moottoripyöräilin ja vietin leppoisaa ja aika kosteaa vapaa-aikaa Tampereen hyvässä kaupungissa siinä ohella keskellä viikkoakin. Viikonloput kokoontumisajoissa. Kadulla joku moikkaa sillointällöin jos keskustaan vaivaudun.

Pyynikillä syyskesässä
Siihen aikaan, tiistaisin, seudun motoristit poikkesivat tunniksi, pariksi Pyynikin näkötornille. Siellä tapasin erään, minulle oudon, motoristin syyskuun alun tietämin joka sanoi: taidat olla Matti. Vastasin myöntävästi. Hän kertoi että olisin tarpeellinen heidän firmaansa. Sanoin että koska, missä ja mikä palkka. Sopimus syntyi. Sen kummenpaa sopparia ei tehty mutta huomasin olevani töissä eräässä puolustusvälineyhtiössä. M. Saarikankaan konsernin firma. Sieltä lähdin eläkkeelle eli oli viimeinen työpaikkani. Mainittakoon että kyseinen työnantajan edustaja, joka minut töihin värväsi, menehtyi yhtäkkisesti nuorena. Yleisesti ottaen en juuri ole hakenut töitä vaan työ on hakenut minut. En ole sen kummemmin rikastunut mutta Ylöjärven Osuuspankin tarjoamilla lainoilla olen ostanut kiinteistöjä ja rakennuttanut omakotitalon. Sittemmin olen ne myynyt. Asun vuokralla huoletta nykyään hyvin tilavassa asunnossa laitakaupungilla. Toki, vanhuuden varalle, on, vaimoni toimesta, hankittuna mukava omistuskaksio. Nyt, tätä kirjoitettaessa, se on vuokrattuna eli tuottaa kulunsa.

Muutama vuosi meni
Eräällä syyskauden aamulla, ennen kuutta, töihin mennessä, ajoin hirveä päin Nokian Rounionkadulla. Moottoripyörä rikki ja itseltä kolme selkänkamaa murtuivat kiertyessään ja hirveltä kaksi takajalkaa irtipoikki. Tosin, ensin, paikalle tulleet Nokian poliisit olivat kovin tylyjä ja vaativat minun nousevan ja tunnustavan että olin jarruttanut itseni nurin märällä asfaltilla. Taas piti kiistää. Sanoin että ajoin hirveä päin. Heitä se huvitti. Että kaupungin kadulla? Puhalluttivat. Nollalukema. Komentivat ylös. Sanoin että en pääse. Nostivat jo kainaloista ja sattui helkkaristi juuri kun ambulanssi tuli paikalle ja sen miehistö toi paarit pelastivat minut ambulanssiin. Poliisit kerkesivät kysyä että missä se hirvi on? Sanoin että läheisessä lammessa. Olivat huuli pyöreänä että miten niin. Mihinkäs vaivainen menisi kuin veteen? Ilman molempia takajalkoja. Hirven etuveto toimi. Maantietoni oli parempi kuin poliisin. Jaa miksi? Siksi että olen ollut hereillä ja maalaispoika ja käynyt hirvimetsällä ja kuljen mielelläni puistoissa ja oikeissa metsissä. Nyt asun laitakylällä ja tiedän kokolailla missä mitäkin on. Maastossa. Lähellä on oikein mukava ja korkea paikka vaan näköala on huono, nykyään, koska vuoren laellekin on kasvanut männikköä. Ennen sieltä näkyi Tampereen, osin Pirkkalankin, eteläpuoli. Nokia, Pyhäjärvi, Tahmela ja osa Pispalaa ja Pyynikkiä. Olen harrastanut suunnistusta nuorempana ja armeijassa. Kompassikin kulkee aina matkassa.

Hirvikolarin jälkimainingit
Monta tutkimusta ja kuntoutusta on käyty läpi vakuutusten piikkiin. Selkä oli aika muusina ja korsettia pidin useamman vuoden mutta kyllä selkä luutui ja vakuutukset olivat kunnossa. Olen nyt hyvin suoraselkäinen enkä kiero lainkaan. Varsinaisesti selkä ei haittaa enää ihmeemmin eikä, lepotilassa, aiheuta kipua. Mutta raskaampaan työntekoon se ei kovin sovellu. Vatsa- ja muita lihaksia treenaan ja olen laihtunut yli kolmekymmentä kiloa. Nyt jo pitkään laillisessa eläkeiässä. Seitsemänkymppiset häämöttävät. Saa nähdä pidänkö bileet. Moottoripyöräilyä jatkoin heti kun sairaalasta pääsin. Rakensin triken. Sellaisen joka kallistelee sisäkaarteeseen.

Pari vuotta kuntoutusta 
Eläkkeelle. Toki palkka juoksi pari vuotta ennen oikeuslaitoksen eläköitymispäätöstä. Vaan ei ylityökorvauksia joita olin halukas hankkimaan terveenä. Nyt juoksee vain eläke. Pitää kiirettä että saa kaikki kulumaan ennen kuunvaihdetta. Kaveri sanoi että säästä. Mihin? Perikunnalleko?

Jälkeenpäin
Töihin on kyselty. Joitain pikkuttuja olen ottanut vastaan mutta vain sillä ehdolla että minulle maksetaan rahalla eikä siitä anneta tietoja muualle. Se rajoittaa joitain hommia. Nyttemmin ajan omaa harrasteverstastani alas. On osia ja koneita. Osan pikku-koneista pidän itselläni mökkihommia varten ja muu saa mennä... Joka kuussa jää paljon enemmän virvokerahastoa kuin ennen. Ja, vallankin, kun pääsen tilavuokrasta eroon. Jäljelle ei jää kuin ison kerrostalon kolmion ja autotallin vuokra Tampereella ja Kerhotilan parin pyörän paikkavuokra Ylöjärvellä ynnä jäsenmaksu. Kesämökki ja omistusasunto odottavat toisaalla. Toki erääseen merkkikerhoon kuulun sekä olen Mp69:n jäsen.

Kerholla
Pääosa pyöristäni on Kerholla: California 1400 GTS ja California 1000 Adamant Trike. Muut harvinaisuudet saavat mennä keräilijöille siinä kunnossa kuin ovat. Kiinnostaako ketään Honda 350CL? Siisti pikkuenduro. Seitkytluvun alusta.

Kerhoni
Perustettu viime vuosituhannella (1988) hyvissä ajoin. Olin eka puheenjohtaja. Nautimme edelleen muiden moottoripyöräkerhojen ja -järjestöjen kunnioitusta. Tilaa on pyörille, ravintolatilat laajat sekä ajanvietetilat pelivälineineen kuten biljardi ja muutama muu kisailuviettiä tyydyttävä asia sekä moottoripyörien huoltomahdollisuus ja talvisäilytys. Työkaluja on. Ja sauna. Ja porukka melkoisen ikääntynyttä. Onneksi muutama nuorempikin on löytänyt harrastuksen. Enimmäkseen Harrikoita, joitakin japsikustomeita, muutama Guzzi ja sekalaista kalustoa kuten yksi BMW. Lisäksi muutamia hyvinkin harvinaisia pyörämerkkejä ja -malleja.

Verstas
Se katoaa sitä myöden kun saan kamat myytyä tai muuten kadotettua. On koneita, osa jo myyty, mutta silti muita perustyökaluja ja, jopa, tarkkuustyökaluja sekä tarkkuusmittalaitteita on jaossa kohtuuhinnoin. Jakopöytä, mikrometrejä kokoelma, muita mittavälineitä sekä pikkutavaraa.

Muuta sivutointa
Smoton jäsen ja sen pitkäaikainen hallituksen jäsen ja puheenjohtaja. Brysselissä asti piti käydä kokoustamassa. Aikoinaan. Myös muissa alan järjestöissä joissa on tarvittu johtamista tai hallitusosaajaa. Gruppo Moto Guzzi Finlandian jäsen. Työsuojeluvaltuutettuna eräässä työpaikassa. Murikan kurssit on käyty mutta vasemmistolaista ei minusta ole saatu. Eikä oikein oikeistolaistakaan. En kuulu mihinkään muihin aatteellisiin ryhmiin lukuunottamatta eräitä moottoripyöräjärjestöjä. En halunnut olla minkään poliittisen aatteen ohjaamana.

Mökkeily
Vaimon suvulla on kesämökki joka käsittää kolme rakennusta ja kompostorin. Siellä on aina jotain laittamista tai, jopa, korjaamista. Aika kuluu mukavasti. Ohessa kalastusta, kaljoittelua, kävelyä kallioilla, soutelua tai sähköperämoottoriajelua järvellä. Motoristikavereita poikkeilee silointällöin. Muuten on luonnonrauhaa. Sekä aina tekemistä. Jos viitsii. Yleensä viitsin tai vaimon pyynnöstä. Hän laittaa ruuat.