perjantai 19. helmikuuta 2016

Guzzi 1400 California Custom rakentelua

Tehdasuusi moottoripyörä on yleensä enemmän tai vähemmän kompromissi. Siihen voi lisätä tai ottaa pois osia. Lisääminen on yleensä jälkimarkkinoinnin tavoite eli myydään sellaisia tarvikkeita joita pyörän ostaneen henkilön uskotaan tarvitsevan. Ne ovat kuitenkin samalla lailla kompromisseja tai tavanomaisuuksia joita on muidenkin pyörissä tai joita on ainakin saatavissa jos niitä haluaa. Sillä tavoin pyörästä ei saa yksilöllistä. Poistamalla osia saa ainakin halvemmalla poikkeavuutta mutta vaihtamalla tai lisäämällä omavalmisteisia tai muunneltuja osia saa erilaisuutta vielä enemmän.

Jotain edellä mainittua muokkausta on tarkoitus tehdä. Se ei ehkä tapahdu kerralla eikä aina halvallakaan mutta voin taata että oman työn osuus tulee olemaan vahvasti  mukana.

Pyörä on rekisteröity 19.02.2016 ja samana päivänä toimitettu asiakkaalle eli minulle.
Malli on tarkoituksella California 1400 Custom koska siinä on vakiona sellaisia komponentteja joita ei esimerkiksi Touring-mallissa ole. Muutoin pyörät ovat kokolailla yhteneväisiä ulkonäöltään mutta varustelu ja väritys poikkeavat merkittävästi. Eldorado on klassisen Guzzicustomtyylin edustaja kapeampirenkaisilla valkosivukumeilla. Touring ja Touring SE ovat valmiiksi varusteltuja. Erikseen ovat vielä powercruiser Audace ja baggertyylin edustaja MGX21 Flying Fortress.

Kaikkien edellä mainittujen mallien muotoilusta vastaa Miguel Galluzzi.

Mitään hurjia tehoihmeitä nämä mallit eivät ole mutta suorituskyky riittää liikenteen joukossa pysymiseen. Keski-Euroopassakin. Matkailuunhan nämä ovat pääosin suunniteltu.

Moottori on perinteinen Guzzin "isolohko"-pohjainen yksiosaisella kampikammiolla jossa kuutiotilavuus noin 1380 kuutiosenttimetriä. Yksi nokka-akseli per sylinterikansi ketjuvedolla sylinterien takana ja neljä ruuvisäätöistä venttiiliä molemmissa kansissa. Vastaava rakenne kuin useimmissa 1200cc CARC-malleissa.

Moottori edestä.

Keskellä, sylinterien välissä on tehokas laturi jolla hihnakäyttö kampiakselin päästä.

Perinteinen teräsputkirunko.

Edellisiin Guzzimalleihin poikkeuksena moottori ja voimansiirto eivät ole kantavaa rakennetta. Pyörä painaa noin 360 kg matkavarustuksessa ja tankattuna.

Voimansiirto on yksinkertainen ja suhteellisen huoltovapaa.

Vaihteita on normaalit kuusi joista suurin on ns. ylivaihde. Käyttö keinuvivulla.

Sinisellä teho ja punaisella vääntö.

Pystyssä oikealla on kgm lukemat eli vääntöä on noin 12 kgm (noin 120 Nm) 2750 kierrosluvulla.

Perusmallin varustelua. 
Tarkoitus on tehdä pienillä muutoksilla personoitu ajoneuvo joka kyllä äkkiseltään näyttää tavanomaiselta mutta jossa on pieniä jippoja ja poikkeamia jotka ainakin toisen samanlaisen mallin omistaja huomaa.

Custom-malliin ei kuulu juurikaan lisävarusteita vaan siihen ne voi hankkia erikseen. Toistaiseksi on hankittu iso touring-pleksi, sivulaukut, taakkateline ja kaksivärinen geelisatula. Osa mainituista lisävarusteista jäi jälkitoimitukseen. Hiljalleen niitä asentelen paikoilleen. Samalla olen tehnyt havaintoja pyörän tekniikasta ja rakenneratkaisuista. Joskus huhtikuun lopulla voi jo päästä koittamaan miltä laite tuntuu maantiellä. Eli aikaa on vaikka isompiinkin hommiin.

Vanha nostin käyttöön.
Vuosia sitten ostamani liikuteltava pyöränostin pääsi myös käyttöön. Se nostaa Californian leveällä kulkevista runkoputkista varsin jämäkästi ilmaan. Tosin valitettavan takapainoisesti. Pitää olla tankki täynnä ja tulevat takalaukut tyhjänä niin nosto on tasapainoisempi.

 Nostimen sijainti runkoon nähden edestä.

Sama takaviistosta.

Nostimen takimmainen nostovarsi on juuri siinä kohtaa mistä runko alkaa kääntymään takayläviistoon. Vastaavanlaista nostinta myydään myös Guzzi-tarvikkeena. Nostin helpottaa merkittävästi osien asennusta paikoilleen. Tänään oli sivulaukkutelineiden vuoro.

Kuvassa on nähtävissä pakoputkiston ja äänenvaimentimien välinen jousto-osa. Moottori ei ole kiinteästi rungossa vaan se on ripustettu erityisten tukivarsien varaan jotka sallivat moottorin liikkua ja "elää" omaa elämäänsä rungon sisällä. Myös takajarrun poljinsylinteri näkyy kuvassa.

Sivulaukkujen telineet.
 Oikean puolen sivulaukkuteline asennettuna.

Kuvassa näkyy myös iskunvaimennin jousineen. Kiristin hieman esijännitystä. Takapyörän liikerata on melkoinen kuten kuvasta näkyy. Molemmissa päissä 120 mm. Takapyörä on alimmassa asennossaan,. On siis odotettavissa että pyörä pysyy tiessä kiinni melko isoissa heitoissa sillä noin 350 kg plus kuljettaja ja matkustaja matkatavaroineen muodostavat helposti 550 kg kokonaismassan. Iskunvaimentimet ovat ZF/Sachs.

Teline takaviistosta.

Telineen kiinnityksen vuoksi rekisterikilpiteline piti irrottaa. Siitä sain idean että laitan kilven ja kilpivalon vasemman sivulaukun takasivuun. Sivulaukut eivät ole pikakiinnitteiset vaan niissä on molemmissa tyylikkäät kolmiosaiset vesitiiviit sisälaukut jotka voi ottaa mukaan hotellihuoneeseen. Laukut saavat siis olla paikoillaan ja siten myös rekisterikilpi valoineen.

Takalokasuojaan pitää hankkia jatke jos sellainen on tarvikkeena saatavissa tai teen itse hieman komposiittihommia että saan lokasuojan yltämään hieman telineraudan alapuolelle. Ehkä hiilikuituinen alipaineinjektoitu epoksijatke olisi sopiva pyörän tyyliin. Ensin pitää tehdä malli ja siitä muotti.

Toistaiseksi rekisterikilpi on kuitenkin keskellä koska en ole saanut maahatuojalta sivulaukkuja vielä. Varastoni hyllyssä on useita eri mallisia sivulaukkuja. Yhdet varsin siistit ja toimintakuntoiset 80-lukuiset ja hyvin tilavat. Asensin ne siihen asti kunnes saan oikean malliset mallikohtaiset mustat sivulaukut.

Vuosi 2016 ja kahdeksankymmenluku kohtaavat.

Vanhat laukut istuvat varsin jämäkän oloisesti tonninelisatasen telineissä. Todennäköisesti ensimmäiset reissut mennään näillä laukuilla. Ainakin tavaraa mahtuu.

Kevyttä säätöä.
Kuvista näkee myös että säädin takajousten esijännitystä kireämmälle noin 10 mm. Säätö oli helppo tehdä kun pyörä on nostimen varassa ja kuorma pois jousilta. Paluuvaimennusta voi säätää sivulaukun ja äänenvaimentimen välisestä raosta pitkällä ruuvarilla kunhan pyörä on nosturilla tai avustaja kallistaa pyörää sivutuen varassa vastakkaiseen suuntaan. Kuormitettuna säätönupikka jää sivulaukun taa.

Valkosivuisen satulan alla näyttää tältä.

Punainen juttu on työkalupussi. Vasemmalla näkyy peltisen tankin kiinnitys, seuraavaksi on ilmansuodattimen kotelo, sen jälkeen on akku ja ECUn kotelo. Viimeisenä satulan lukko.

Työkalupussukan sisältö.

Jousipaineen säätöavaimet osoittautuivat erinomaisiksi. Tätä kokoa ei mulla ennestään ollutkaan. Avaimia tarvitaan kaksi koska ennen säätöä pitää säätömutterit löystää toisistaan ja lukita toisiaan vasten kiristämällä kun säätö on tehty. Säätöhomma sujui todella helposti. Erityisesti vasemmalla puolella. Kun pyörä oli nostimen varassa osa kiertämisestä sujui sormivoimin.

Ristipää/talttapää vaihtokärkiruuviavaimella onnistuu akun kotelon ja akun naparuuvien pyörittely ja pienemmällä kuusiokoloavaimella voi irrottaa katteita. Isommalla kuuskantilla voi säätää esimerkiksi ohjaustangon asentoa.

Puutteellisuutta ilmenee.
Ei lainkaan sellaisia avaimia joilla voisi irrottaa puhjenneen renkaan vanteineen haarukasta tai muita silloin tällöin vastaan tulevia pikkuongelmia kuten kaasuvaijerin korjaus tai muiden motoristien jeesaus pikkuvaivoissa. Morjestus ja ohi vain. Ei ole välineitä. Enköhän vähän jesaria, nippusiteitä ja muutaman työkalun jonnekin jemmaan mukaan.

Ilmeisesti valmistajan oletus on että kuljettaja ei tee mitään vaan kaikki remppahommat tehdään korjaamossa. Renkaan paikkauksesta/vaihdosta alkaen. Kohdallani siihen oletukseen tulee muutos.
Edellisten pyörien osalta olen selvinnyt rengasremonteista tien päällä. Onneksi korjausmetodeita renkaanpaikkaukseen on useita irrottamatta pyörää renkaineen. Mutta joskus pitää kyetä irrottamaan takarengaskin vanteelta että saa korjauksen suoritettua.

 Akkutila kannettomana.

Kansi peittää sekä akun että moottorinohjauksen ja ajonhallinnan elektroniikkayksikön. Jos akku halutaan näkyville on kansi irrotettava. Neljä ristipääruuvia ja keskellä kaksi M6 kuusiokoloruuvia.

Huoltoon helpotusta.
Akku pitää nostaa pois paikoiltaan jos haluaa avata ilmansuodatinkotelon. 
Tällä kertaa avasin kannen koska halusin ladata akun ja ottaa maakaapelin irti akusta. Saman asian olisi hoitanut 30 amppeerin sulakkeen irrottaminen. Laitan kuitenkin latausjohtimen akkua varten niin ei myöhemmin sen vuoksi tarvitse riipiä suojalevyjä irti.

Latausjohdin asennettu. Kunhan löydän sen liittimeen vastakappaleen niin siitä saa myös virran ulosoton tarvittaessa. Ehkäpä olisi hyvä laittaa sulake väliin.

Akun molemmat kaapelit ovat nyt kiinni mutta otin irti 30 amppeerin sulakkeen niin virtaa ei kulje mihinkään kulutuskohteeseen mutta akkua voi ladata. Ohjekirja mainitsee sulakkeen irrotuksen mikäli pyörää ei käytetä yli kahteen viikkoon. Viisas ohje sillä pyörän järjestelmät syövät akun tyhjäksi salakavalasti ja tyhjäksi päässyt akku tuskin tulee entiselleen. Perinteinen lyijyakku tykkää olla täynnä. Tosin ajotietokoneen asetukset on laitettava mieleisikseen jos sulake tai akkukaapeli on irrotettu.

Alumiinin kiillotusta.
Venttiilikopan koristekannet olivat hieman hapettuneet talvisäilytyksen aikana ja ehkä pesuainekin oli ollut vahvaa sillä himmentymiä oli siellä mihin vesi kertyy. Päädyin irrottamaan koristekannet ja kiillotin ne uudelleen. Samalla huomasin että edellisen kiillotuksen pohjatyöt olivat hieman heikosti tehty. Samalla tein uudet pohjatyöt ja kiillotuksen perään. Nyt on kiiltävää ja pinnassa kovavaha. Kestää ainakin seuraavaan pesuun. Kiillotuksen voi uusia helposti tarvittaessa. Syvennykset ja aukot vaativat hieman enemmän vaivaa kuin tasopinnat.

Venttiilikopan koristekansi vasemmalta.

Kaksivärimaalausta.
Maalarille viemäni polttoainetankin sivupaneelit maalattun osittain valkoiseksi keventää pyörän ulkonäköä. Lisäksi saatan kokeeksi laittaa mustat raidat teippaamalla. Siksi teippaamalla että jos en oliskaan pitänyt raidoituksesta olisi maalaus tehtävä uudelleen. Nyt voi tehdä satulan vaihdon mustaksi ja samalla vaikka teipata valkoisen värin kokonaan piiloon tai käyttää kumimaalia. Myös polvikumien asentamista olen harkinnut.

Tankin sivupaneelit maalattuna.

Paneeli paikoillaan.

On tietysti mielipideasia mutta minusta valkeat tankin sivut keventävät kokonaisuutta. Pitäisiköhän takalaukkuunkin tehdä valkea raita?

Paneelin keskellä oleva Guzzin kotka ei enää oikein erotu mutta niitä on olemassa muunkin värisiä. Pitäneekin tiedustella niiden hintaa.

Muotoja.

Lokasuojan jatke on edelleenkin työn alla. Mallin oikea muoto on liki valmis. Mallin maalaus seuraavaksi ja sitten muotin otto. Asia edistyy hiljalleen. Takalaukun varustelu edistyy myös. Sen maalausta pitää miettiä. Selkänojasta takalaukun etuosaan tulee mustalla keinonahalla päällystetty.

Monta muutakin muutosta ja asennusta on vielä tehtävä ennen kuin ajokausi Vapun aikoihin koittaa. Maahantuojalta odottelen vielä joitain osakokonaisuuksia. Toimitukset vaikuttavat hieman hitailta.

Teippausharjoituksia ja kromilistoja.
Pelkkä paljaat, valkoiset tankin sivut huusivat jotain täytettä. Kävin marketissa ostamassa mustaa teippiä ja harjottelin teippausta. Tuli sen verran semihyvää jälkeä että taidan jättää toistaiseksi teipit paikoilleen. Ennen en ole kyseistä homma tehnyt mutta ei se kovin vaikealta vaikuta.

Lisäksi sujuttelin sivupaneelien reunoihin kromilistat. Kustannuksia tuli noin 15 euroa mutta suurin osa aineista jäi käyttämättä. Lisäksi sain idean käydä vielä ostamassa samanlaista valkoista teippiä jota voi vetää mustalle pinnalle. Pitää vain varoa ettei tule liikaa raitoja sillä se voi näyttää mauttomalta. Ehkä sivukatteiden keskelle voisi laittaa valkoiset vauhtiraidat. Kevyttä kustomointia.

 Tankki sivulta teipattuna.

Teippaus ja kromilistat ylhäältä katsoen.

Kromilistat eivät kauheasti erotu koska ne ovat sivupaneelien ja tankin mustan osan välissä. Täyttävät noin viiden millimetrin raot liki kokonaan mutta eivät kosketa tankkiin. Tankin täyttöaukon ja virtalukon ympärystä on harjattua rosteria.

Kotkan kuvia en ole liimaillut paikoilleen koska ilmeisesti eräiden syiden vuoksi joudun irrottamaan tankin. Tulee lisää johdotuksia ja pari muutosta. Kotkien alla piilossa on sivupaneelien kiinnitysruuvit.

Kokonaisuus ylhäältä päin.

Mukava huomata onnistuvansa edes jollain tasolla. Pitää treenata jollain muulla laitteella. Nyt kiinnostaa myös California T3:sen uudelleen maalaus ja teippaus identtiseen ulkonäköön tämän pyörän kanssa. Ikään kuin pikkuveli.

Teippailin lisää. Sivukatteet saivat hopeansävyiset raidat. Ikään kuin jatkeena venttiilikopan suojuksen ja imukanavan suojan jatkeeksi keventämään muutoin varsin tummasävyistä sivulinjaa.

Teippilinja katteessa.

Vasemmalle puolelle tuli myös teippaus mutta lyhempänä koska katteen takaosassa on satulan lukkosylinterin pää näkyvissä. Raita päättyy siihen.
Raidalle tulee vielä jatketta kun sivulaukut on asennettu: se jatkuu laukun mitan samalla korkeudella ja samassa suunnassa kuin katteessakin oleva teippi.

 Takalaukku sovituksessa.

Takalaukun kanssa puuhastelua.
Tähän laukkumalliin on helppo tehdä matkustajalle selkänoja. Laukku on muutoinkin hyvän muotoinen. Siihen mahtuu kaksi kokokypärää eli kahden hengen ostoskierrokselle potat saa lukon taa ja lähtiessä on runsaasti tavaratilaa, 50 litraa, käytössä. Takalaukun pohjalevyyn teen sisäpuolelle vahvikkeen lasikuidusta koska kiinnitys on melko kapealta alueelta. 

Takalaukku on ollut aiemmassa pyörässäni ja siksi jo ryvettynyt. Antaa hyvää kontrastia uudenkiiltoiselle pyörälle. Laukku ei ole pikakiinnitteinen vaan neljällä M6 ruuvilla suoraan tavaratelineen vastaaviin kiinnitysreikiin. Reissua varten on siis oltava sisäkassi/kasseja.

Laukun päällä on jo vuosia sitten asentamani keittiökaapin vedikkeet kuorman kiinnitystä varten. Telttakin kulkenee siellä kevyesti eikä ollenkaan niin korkealla kuin kuorma oli edellisessä kulkimessa jossa oli sporttinen taaksepäin kohoava muotoilu.

Laukun sisäpuolelle teen lasikuidusta jäykisteen koska kiinnitysruuvit ovat suhteellisen kapealla alalla ja on oletettavissa että laukun muovinen pohja ei kestä pitkään sinällään. Laukku on Biltemasta ja maksoi aikanaan 50 euroa. Mielestäni oikein hyvä sijoitus.

Matkustajalle pitää olla laukussa selkänoja. Sellaisen prototyyppi syntyi helposti katkokuitulasista ja hartsista sekä telttapatjasta ja palasta keinonahkaa.

 Selkänoja-aihio suoraan edestä.

Sama sivummalta.

Viisainta olisi tehdä päällinahasta kaavat ja ommella sivut erikseen. Koska en niin tehnyt vielä niin nykyinen päällinen on hieman rypyssä päädyistä. Selkänojan sopivuus selviää vasta koeajolla kunhan niin pitkälle päästään. Lopulliseen versioin päällinen tulee ommellen ja mahdollisesti kaksivärisenä. Myös muotoja voi tulla enemmän. Korkeutta selkänojalla on noin 16 cm ja leveyttä tuplasti.

Takalaukkua piti sovittaa selkänoja osalta. Laukun asentoa piti muuttaa sillä se näytti kuin olisi putoamassa taakkatelineeltä taaksepäin. Asia korjaantui helposti.
Laukuun pitänee tehdä valkoinen raita alareunaan ikään kuin valkoinen raita jatkuisi vielä satulankin taakse. Pitää vain löytää sopivaa maalia.

Takalaukun sovitus.

Takalaukun raidoitusta.

 Valkoisen raidan suuntailua maalarinteipin avulla.

Maalarin hommia piti harjoittaa. Maalaaminen on helppoa mutta teippauksen teko sitä ennen ei ole. Tai ei ainakaan sujunut minulta kovin hyvin. Raidasta takalaukkuun ei ollut tarkoituskaan tulla tasalevyinen mutta olisivat sivut silti saaneet olla. Mutta sitä tulee mitä tekee. Vanha viisaus pitää edelleen paikkansa.

 Raita sivulta.

Maali on alkydimaalia kuten sen pintaan suihkutettu kiiltävä lakkakin. Ihan tavallista kilikalimaalia.
Alkydimaalin väitetään pysyvän muovissa. Jäänee nähtäväksi.

Valkoisen raidan jatkumo.

Vahinko että satulaan ei saa teippiraitaa.

Rekisterikilven tilalle lisäosa.
Omasta mielestäni takalokasuojan jatkeena oleva rekisterikilven teline ei istu kokonaiskuvaan. Heivasin sen sivuun, kirjaimellisesti, ja teen sen sijaan komposiittisen lokasuojan jatkeen. Sign. Galluzzi on vain muotoillut takalokariin pokkauksia joka asettaa vaatimuksia jatkeen muotoilulle. Toistaiseksi olen ottanut pakkelimallin lokasuojan jatkeen tekemiseksi.

Pakkelimalli.

Mallin reunoja pitää jatkaa sivuille että siitä saa otettua kunnollisen muotin jolla lopullinen osa muotoillaan. Homma etenee hiljalleen kuten komposiittihommat yleensäkin.

Muotin laminointia.

Kovettukoon viikon verran. Sitten irrotus mallista, muotin puhdistus ja hionta sekä maalaus. Irrotusainekäsittely ja sen kiillotus niin pääsee tekemään varsinaista kokasuojan jatketta.

Muottiaihio.

Muotti vaatii vielä maalin ja irrotusaineen pintaansa. Teen ensimmäisen koekappaleen lasikuidusta. Jos se on hyvä ja muottia ei tarvitse korjailla teen jossain vaiheessa hiilikuituisen osan. Jotenkin näen lokasuojan jatkeen valkoisena.....

Lokarin jatkeen muotti maalattuna.

Seuraavaksi kovetus korotetussa lämpötilassa ja sitten irrotusainekäsittelyjä. Ensimmäisen "vedoksen" teen lasikuitukankaasta ja pääsen sovittamaan sitä paikoilleen. Jos on hyvä muodoiltaan ja jos kiinnitys onnistuu ja katson tarpeelliseksi teen kopion hiilikuidusta.

Pääsin laminointivaiheeseen. Tavallista markettilaadun laskuitukangasta kolme - neljä kerrosta.

Polyesterihartsia ja lasikuitukangasta muotissa.

Hieman jäi joitakin ilmakuplia kun en ryhtynyt alipainesäkittämään laminaattia. Pakkeli korjaa asian. Lopullinen jatke syntynee alipainesäkittämällä joten kuplia ei muodostu.

 Jatkeen proto sovituksessa.

Sama takaapäin.

Hahmotteilin kynällä hiukan miten jatke leikataan sopusuhtaisemmaksi. Jatke on kiinni sivulaukkujen telineiden väliputkessa myös. Suuntausta pitää myös tarkentaa. Ruuvin kohdalle tulee punainen heijastin joka on pakollinen varuste nykyään.

Jatke on kiinni raudalla.

Taivuttelin lattaraudasta kiinnikkeen lokarin jatkeelle. Kiinnikerauta on lokasuojan putkirungon alaäpään korvakkeessa kiinni kahdella ruostumattomalla M6-pultilla ja yhdellä sivulaukkujen telineiden yhdysputkessa. Latalle hiekkapuhallus ja pulverimaalaus niin kestää kulutusta. Kuvan yläreunassa näkyy rekisterikilven valon johtoliitin.

Edullista tuunausta.
Hain Biltemasta muovisia kromitulppia jotka painellaan kuusiokoloruuvien kantoihin. Erityisesti sinkittyihin ruuveihin tehokas keino peittää tummentumat. Valitettavasti niitä on vain kolmea kokoa: M6, M8 ja M10. Harmittaa kun puuttuu M5, M7 ja M12. Ne kun vielä olisivat niin melkein joka paikkaan olisi kansi kuusiokololle.

Kiiltävät ruuvinkannat ohjaustangossa ja ympäristössä.

Muutaman rasiallisen näitä "nappeja" tökin eri puolille pyörää. Kiillon lisäksi näillä lienee se hyöty että ruuvin kantaan ei mene törkyä. Moni kuusiokolokanta on nuljattu koska avain ei lian vuoksi ole mennyt aivan pohjaan. Nupikoita voi käyttää myös avoimen kierteen päähän.


Sähkölaitteille virtalähde helposti saavutettavaan paikkaan. 
Yleensä pistorasiat, kuten tupakinsytytinliitänrä on vakiona esimerkiksi satulan alla mutta tässä pyörässä siellä ei ole tilaa. Jos taas virtaliittimen asentaa jonnekin sivulle alas on sieltä vedettävä pitkä johto käytettävälle laitteelle jos sitä käytetään mittariton liki. Ohjaustangossa on tilaa kyseisille kilkkeille ja monennäköisiä muoville maistuvia laitteita on kaupallisesti tarjolla. Suurin osa niistä on rumia ja mustaa muovia. Päädyin tekemään itse. Tosin tupla-USB-liitin on tarvike, samoin kuin tupakansytytinliitin. Liittimet ovat Biltemasta.

Liitimien sijoitus ohjaustangossa.

Liittimet ylhäältä.

Tästä on lyhyt matka vetää virtajohdot kulutuskohteisiin kuten GPS, kamera tai ilmapatjan pumppu.
Keskellä on merkkivalo josta selviää onko liittimissä virta päällä. Liittimien sulakerasian laitoin vasemman puolen sivuposken alle. Siellä on yllättävän paljon tilaa ja muovipaneeli johon kiinnitys oli helppo tehdä. Laitan virransaannin kytkimen taa että virran saa pois halutessaan liittimistä koska liittimiä ei käytännön syistä kannata kytkeä pyörän virtalukon taa edes kytkentäreleellä.

Yhdistetty latausliitin ja sähkön ulosotto.

Laitoin myös C-Tec-latauslaitteen liittimeksi kaksinapaisen Superseal-liittimen. Samalla johdolla on siis kaksi käyttötarkoitusta. Normaalisti liitin lepää katteen takana ja kun satulan irrottaa niin liitoksen saa helposti esille. Superseal-liittimien kopioita saa myös Biltemasta mutta laatu on heikko.

Latausliitinten virran kytkin.

Laitoin latausliittimien aktiivisuudesta kertovan punaisen ledin. Led on niin kirkas että sille oli laitettava katkaisin. Samalla katkeaa molemmilta liittimiltä virta. Led Biltemasta, katkaisin Motonetista.

Lataus käynnissä.

GPS ja puhelin latauksessa samaan aikaan. Toinen USB on vielä vapaana. Ajon aikana puhelimen lataus ei käy ilman puhelintelinettä mutta muutoin homma toimii. Puhelimessa on Here-karttaohjelma jolla silläkin voi suunnistaa mutta GPS:n  käyttö on ajon aikana kätevämpää.

Tuulen suojaan.
Ajoviima, varsinkin suurissa nopeuksissa tai kylmällä ja sateisella säällä ei ole aina mukavaa vaikka fiilismielessä moni sanoo siitä nauttivansa. Onneksi tässä iässä ei tarvitse niin paljoa ajella tunnepuolta tyydyttävästi vaan mukavampi on olla suojassa.

Siksipä valitsin lisävarusteluettelosta ison pleksin. Yletyn katselemaan siitä niukasti ylitse mutta ilmavirta heittyy yli kypärän. Toivoakseni.

Pleksi asennettuna.

Joitakin lisäosia rakentelen ehkä itse kuten lampun molemmille sivuille tulevat ilmanohjaimet.

Etukaatumaraudat.
Löysin nurkista vanhat California 2-mallin taaemmat kaatumaraudat. Ovat paksua putkea ja sopivan muotoiset. Pitää vain hieman rakentaa korvakkeita kiinnityskohtiin. Kiinnitys tulee olemaan samoista kohdin kuin alkuperäisvarusteenkin.

Kaatumaraudan mallailua.

Kromin poistan aihioista ja sen tilalle tulee pulverimaalaus. Musta. Pikkukolhut, joita joskus pyrkii tulemaan, on helpompi korjata maalipintaan kuin kromipintaan.Kaatumarautoihin teen, kunhan kerkiän, roiskesuojalevyt lasikuidusta. Ohjaa ainakin osan etupyörän synnyttämistä roiskeista sivuun.

Kaatumarauta-aihioita on nyt hieman porailtu ja hitsailtu että niihin saa kiinni roiskesuojat muutamalla ruuvilla. Laminoin kolminkertaisesta lasikankaasta roiskesuojat kaatumarautojen muotoon. Lopullinen muoto syntyy vasta kun kaatumaraudat on asennettu paikoilleen. Pakokäyrän kohdalle pitää tehdä väistö.

Kaatumaraudassa kiinnikkeet roiskesuojalle.

Kierreholkit on hitsattu kiinni takapuolelle.

Hitsitäpät hion muun putken tasoon. Pitänee lähteä ostoksille ostamaan hiomatarpeita.

Seuraavaksi pitää tehdä kiinnikkeet kaatumarautojen ja rungon välille. Lattarautaa, väliholkkeja ja pultteja. Sekä lisää hitsausta.

Roiskesuoja-aihiot.

Laminaatit pitää vielä hioa siisteiksi ja tietenkin muotoilla. Väriä näille en ole vielä osannut päättää mutta eiköhän se ole musta. Takapuolelta ainakin. Hartsi ja lasikuitu Biltemasta.

Kiinnitysrautoja jotka ovat 8 mm paksuja ja 30 mm leveitä työstin pari tuntia. Sitten sovitus. Ei aivan sopinut. Hienosäätöä pitää tehdä.

 Oikean puolen kaatumaraudan sovitus.

Omasta mielestä näyttää hyvältä. Jonkinlainen tuki takaviistoon lienisi hyvä sillä pyörän pitkittäissuuntaista voimaa ei tällä ratkaisulla kovinkaan paljon voi vastaanottaa. Kaatuminen tapahtuu useimmiten ainakin pienellä nopeudella joten sellaisen kaatumisen varalta suojaus onnistuisi tekemällä pitkittäistuen kaaren alereunan puoliväliin.

 Kokolailla linjassa.

 Pitkittäistuki kaartaa astinlaudan kiinnikkeisiin.

Vauhdikkammassa kaatumisessa mutkalle taivutettu putki antaa periksi niin että runkoon ei suoraan osu kovaa iskua mutta on sen verran tukeva että kaatumaraudasta on todellista hyötyä ainakin pikkukeikahduksissa. Pakokäyrien suhteen piti olla tarkkana sillä ne liikkuvat moottorin mukana joka on riippuvalla liitoksella runkoon. Moottori heiluu erityisesti tyhjäkäynnilla ja kun sitä kuormitetaan äkillisesti. Tilaa pitää olla. Siksi tämä koekoonpano ja koeajo ettei kuulu kulmista kolinaa.
Jatkossa roiskesuojien kiinnittelyä kaatumarautoihin. Sen jälkeen osien pintakäsittelyt.


Kaatumaraudan tuen sijainti.

Maalautin kaatumaraudat pulverimaalaamossa. Pinta on siis melko kovaa, kulutuskestävää ja melko kiiltävää. "Musta kromi" olisi tietysti ollt paras mutta hinta-laatu-linjalla tämä oli nopein, kestävin ja halvin sekä käytännöllisn pinnoitusmuoto. Voi paikkamaalata naarmut piiloon vahingon satuttua.

Oikea puoli maalattuna ja asennettuna.

Todella tukeva mutta kunnon "mällin" sattuessa viisto tukivarsi ja lattarautakiinnitykset antavat periksi niin että runkoon ei tule suurta "tälliä". On nimittäi kokemusta kaatumaraudasta joka oli niin lujasti kiinni rungossa että runko vääntyi mutta rautaan tuli vain naarmuja. Se oli seitsemänkymmenluvulla.

Roiskesuojat eteen.

Roiskesuojan sovitusta kaatumarautaan.

Materiaali on lasikuitua eikä kovin vahvaa. Mutta pitää eturenkaasta lentävän ravan jaloista pois.
Kyseinen levy pitää maalata: takapintaan ryppymaali ja etupuolelle todennäköisesti musta kiiltävä maali ja lakka. Kaatumaraudassa on kierrereiät kiinnitystä varten. Ruuveiksi pitää löytää laajakantaiset M6 rosteriruuvit.

Roiskesuoja takaapäin.

Lasikuitulevyn reunoja pitää vielä siistiä ennen maalausta. Roiskesuoja ei ole sylinterin ilmavirran esteenä. Pikemminkin päinvastoin.

Roiskesuojat kuivamassa maalauksen jälkeen.

Suojat eivät ole aivan peilikuvat koska moottorikaan ei ole symmetrinen: pakokäyrät ovat hieman erilaiset. Samoin kaatumaraudat ovat lievästi eri kohdissa. Takasivut maalasin paksusti puolikiiltävällä muovimaalilla jota käytetään mm autojen helmakoteloiden ulkopinnalla. Ulkopinta on alkydimaalia ja alkydilakkaa.

Talliolosuhteissa maalaus ei tule aivan paras. Ilmassa leijuu kaikenlaista pölyä joka tarttuu maalattuun pintaan eikä pohjatyötkään ole aivan virheettömät. Ohut lasikuitulevy ei ole oikein vakaan pohjatyön ihannealusta: hiukankin liikaa pakkelia niin ohut levy taipuessaan herkästi lohkaisee sen irti. Vähän pakkelia ja vähän maalia. Amerikkalaiset sanovat että jos tuote näyttää hyvältä 30 jalan päästä, se on hyvä. Tässä on hieman sama fiilis.

 Oikean puolen roiskesuoja edestä.

Kiinnitys kuudella koneruuvilla per suoja. Reunassa muovinen itseliimautuva "kromilista". Puoli milliä vahva lasikuitulevyn reuna ei olisi kovin edustava. Siksi reunanauha.

 Vasen kaatumarauta takaapäin.

Roiskesuojat etuyläviistosta.

Olisi ollut sopivasti sadepäivä että olisi voinut testata mutta maltoin kuitenkin. Sadepäiviä todennäköisesti tulee vielä....

Testiajoa sateessa.
Sadepäivä tuli 19.04.2016. Lämpöä kolmen ja viiden asteen välillä ja sadekuuroja. Ennemmän vettä kuin poutaa. Ajoin Ylöjärveltä Tampereen rantaväylän kautta Oriveden tuolle puolelle ja takaisin. Ensimmäinen havainto oli että saappaan jalkaosa pysyy täysin kuivana mutta vettä tulee varren yläosaan polveen asti. Sadehousut suojaavat sen välin. Rapaa tulee myös sylintereihin sekä tankin päälle.

Sadeajon jälkeen.

Myös astinlaudat pysyivät suojassa ravalta. Matka sisälsi myös soratieajoa liettyneellä pinnalla. 

Näin kulkee rapa tankin päällä.

Molemmilta puolilta tulee vettä ja likaa tankin etureunan yli. Vesinorot yhtyvät tankinkorkin takana ja valuu tasaisesti tankin ja satulan saumaan. Satulalle ei tullut rapaa lainkaan eikä mitään isompaa lätäkköä kuljettajan haaroihin. Katsotaan kuinkä käy kun oikein hyvä ukkoskuuro sattuu kohdalle.

Satula pysyi siistinä.

Muoviset sadehousut olisi kyllä jättäneet jälkensä satulaan jos siinä olisi ollut rapaa mukana.

Tuulenohjaimet.
Seuraavana projektina lienee sivupleksien kiinnittimien valmistaminen. Pleksit tulevat etuteleskooppien sivuille ohjaamaan ilmavirtaa sivuille ja ylös. Tarkoitus on vaimentaa kypärään osuvaa ilman pyörteilyä suurissa nopeuksissa. Teen hieman jämäkämmät ja laajemmat kuin mitä tarvikkeena tarjotaan. Materiaaliksi valitsin 12 mm teräsputken. Ensin piti tehdä työkalu jolla saa putkeen mutkia lähekkäin ja tarkasti. Tarvittaessa vaikka liki 180 asteen mutkia.

Taivutuslaite.

Työkalu tunkista tekemässäni prässissä.

Kaksi taivutusta tulee lähes peräkkäin. Tavallisella kaupasta saatavalla taivuttimella se ei onnistuisi. Taivutuksen sädekin olisi liian suuri. Kuvassa näkyviä mutkaputkia tarvitaan neljä identtistä.

Mutkaputket on taivuteltu ja niihin hitsattu sorvaamani kierreosat sekä tuulenohjainpleksien leikkaus muotoonsa. Leikkaus oli helppo juttu: tavallisen kulmahiomakoneen katkaisulaikan edestä materiaali sulaa pois. Enemmän aikaa meni pleksin reunojen siistimiseen käsin hiomalla: jos hioi kovaa niin muovi suli. Piti malttaa ja hioa rauhallisin liikkein.
Materiaalit ovat enimmäkseen Biltemasta: ruuvit, aluslevyt, pleksi ja jotain muutakin. Putki on 12 mm hydrauliikkaputkea taivutusominaisuuksiensa vuoksi.

Sivupleksien eli tuulenohjaimien sijainti.

Kiinnitysosat.

Ohjaus käännetty oikealle.

Pleksien kiinnitysosat kääntyvät varsin liki polttoainetankkia mutta sentin verran jää välystä kun ohjaus on ääriasennossa. Vilkun koteloon jää myös sentin välys jos pleksinpala innostuu jostain syystä vipottamaan. Materiaali on tosin 4 mm paksua että se ei helposti taivu.

Ruuvit ovat ruostumatonta terästä mutta koristealuslaatat ovat alumiiniä. Ne piti kaivaa sorvilla irti alumiinitangosta ja lasikuulapuhaltaa. Pleksin molemmin puolin aluslaattojen alle laitoin noin millimetrin paksuiset pyöreät kumilaatat jakamaan kiinnityskohdan kuormitukset tasaisemmin.

27.04.2016.
Pyörä on nyt otettu käyttöön. Auto on autotallista siirretty kadun varteen. Säätkin varmaan hiljalleen parantuvat joten ajokilometrejäkin alkaa syntyä ja pyörä aloittaa vääjäämättömän vanhenemisensä.

 Matkakunnossa.

Kauppaan kuuluneet alkuperäiset sivulaukut eivät ole vielä saapuneet maahan. Siksi ajaksi laitoin laukut kahdeksankymmenluvulta saman mallisarjan vanhemmasta versiosta.

Illan hämyssä tallin edessä.

Auto kun oli ollut tallissa talven yöajat ja sen renkaissa ja pohjassa oli kulkeutunut paljon rapaa ja hiekkaa piti talli siivota perusteellisesti. Ensin harjaamalla ja loput imurilla. Pari tuntia siihenkin meni. Nyt on Californian hyvä köllötellä tallin lämmössä kahden muun pyörän seurana. Vapun aattona reissuun Nastolan suuntaan. Pikkuteitä myöden, tietenkin. Tampereelta menee sinnepäin lukuisia mielenkiintoisia reittivaihtoehtoja ja isoille teille ei tarvitse kauheasti vaivautua.

Pyörän kuosi toukokuun 2016 alussa. 

Sivulaukut ovat vielä vanhaa perintöä. Uusia väreihin sovitettuja odotellaan valmistajalta. Myös muita lisävarusteita on tilauksessa. Hiljalleen varustus kehittyy. Matkustajan selkänoja on todettu hyväksi. Pitänee se ommella uudelleen ainakin kahdesta väristä. Samantien siitä voisi tehdä Italian lipun värisen jos kerran ompelukoneen kaivaa esille. Kaatumarautoja pääsee tekemään taakse vasta kun uudet takalaukut ovat asennetut.

Vakionopeussäätimen tuunausta.
Joskus on homma pikkuasioista kiinni. Käyttelin vakionopeussäätimen ainoata säätönuppia, jos ei kaasukahvaa ja jarruvipuja lasketa, kohtuullisen sujuvasti kevyellä kesähanskalla mutta kaverini Kimmo oli havainnut saman kuin minä, kun oli paksu hanska kourassa, ja hänellä oli korjaussarja tähän ongelmaan: nuppia pitää painaa melko syvään kehyksensä reunojen sisään. Kimmo liimasi siihen pienen läpinäkyvän ns. ovistopparin: pieni tarralla kiinnittyvä kovakumin pala. Vieläpä läpinäkyvä. Nyt on helppo käyttää napikkaa eikä ulkonäkö kärsi.

Pieni nappi, iso vaikutus.

Tarra liimattuna painonapin keskiöön. Saatavissa hyvinvarustetuista kodintarvikeliikkeistä. Myydään useamman kappaleen sarjoissa.

Polttoaineen kulutus ja mitä sille tulee tehdä.
Aloitan sillä kuinka paljon polttoaineen kulutus oikeasti on. Tankki täyteen ja sivulaukkuun muutama litra varalle. Tarkoitus oli ajaa tankki kuivaksi ja samalla selvittää "varatankin" todellinen tilavuus/kilometrit. Ilman lämpötila 17 - 20 astetta. Polttoaine 95E5. Sitten pyörimään kaupunkiliikenteeseen ja taajamien välisten liittymäteiden liikennevalojonoihin ja moottoriteiden ramppeihin kiihdyttelemään. Joissain kohdin pääsi jopa ajamaan hetken 80 - 100 km/h vauhtia. Keskinopeus oli 45 km/h ja matkaa tankillisella tuli 260 km. Kulutusmittari näytti matkalla kuluneen keskimäärin 8,8 litraa sadalle. Tankkiin meni kuitenkin sen tyhjennyttyä tasan 21 litraa eli ajotietokoneen ja totuuden välillä on eroa. Todellinen kulutus tasan 10 litraa per sata km. Ero ajotietokoneen laskelmaan 1,2 litraa sadalle kilometrille.

Samalla tuli mitattua tankin todellinen tilavuus joka on tasan 21,6 litraa, tietenkin sillä varauksella että Metsäkylän Shellin korttimaksumittari näytti oikein.

Varatankillä pääsi tuolla 10 litran kulutuksella 84 kilometriä, pyörän matkamittarin mukaan, siitä kun polttoaineen vähyyden varoitusvalo syttyi. Silloin bensamittarissa on jäljellä kaksi palkkia. Kun viimeinenkin palkki sammui niin sen jälkeen pääsi vielä 34 km taajamapyöritystä. On huomioitava että nyt tein kokeen liki maksimaalisen kulutuksen mukaan. Ehkä radalla saisi kulumaan vielä enemmän. Testaan vielä matka-ajossa mikä on tavanomaisen ajotavan kulutus matkailukäytössä ja varatankilla suoritettava matka. Arvelen kokonaismatkan kasvavan yli 300 kilometrin lukemiin.

Kulutus on siis melkoista vaikka harvoin matkaa tehdään tänään suorittamani repivän ja pysähtelevän ajotavan mukaan. Moottori käy ilmeisesti liian kylmänä osan ajasta joka nostaa kulutusta ja mahdollisesti liian kuumana taajamassa hidasajossa ja jäähdytykseen käytetään polttoainetta.
Asiaa voisi tutkia peittämällä viileällä säällä jäähdyttimen kennon tai muokkaamalla moottorin lämpöanturin signaalia että moottori kokee olevansa lämpimämpi kuin onkaan mutta ei liian lämmin.

Pitänee laittaa pyörään öljyn lämpötilamittari seuraamaan eri ajosuoritteiden ja -olosuhteiden tilannetta. Seuraavan komponentin valmistus ja sen toiminta tulee olemaan merkittävä tekijä lämpötilan säätelyssä. Ajotapaa kun on helpompi säädellä kulutuksen suhteen kuin ulkoisia olosuhteita mutta olosuhteilta voi tietyissä rajoissa suojautua.

Suoja jäähdytinkennolle.
Myös jäähdytinkennon suojuksen suunnittelua olen aloitellut. Välttämätön kapine etenkin jos ajaa paljon sorateitä. Kuten itsellä on tapana. Lasikuitua ja ruostumatonta teräsverkkoa on hankittuna. Helppoa ja halpaa.
Ennen varsinaisen suojan tekoa pitäisi ottaa huomioon kylmässä ilmastossamme moottorin liian kylmänä käymisen ongelma. Tein väliaikaisen ratkaisun peittämällä jäähdytinkennon siten että saan osan siitä helposti avattua. Toistaiseksi 14.05.2016 mennessä en ole päässyt ajamaan kuin viileässä ilmanalassa. Jäähdytyspuhallin ei jäähdyttimen 100% tukkimisesta huolimatta ole lähtenyt pyörimään. Odottelen lämpimämpiä säitä.
Hieman ongelmia aiheuttaa sekin että pyörä kävi huollossa päivitettävänä asiaan vaikuttavien mittariston prosessorin ja ECUn osalta. Aiemmat testimittaukseni saattavat olla epäkelpoja sen suhteen. Aloitan perusmittaukseni uudelleen toukokuun lopussa. Ajan ensin niin kauan että bensa loppuu ja tankkaan piripintaan. Sitten nollaan tripin ja ajan uudelleen bensatankin tyhjäksi. Siten selviää päivitysten jälkeisen mittariston näyttämän paikkansapitävyys totuuden kanssa. Edellyttää pienen polttoainereservin mukana kuljettamista. Toistaiseksi olen saanut selville että tankki vetää noin 26 litraa. Josta varatankin osuus on noin 8 litraa. Kymmenen litran keskikulutuksella tankillisellä pääsi todellisuudessa melkein tasan 260 kilometriä. Tiedot tehtaan ilmoituksen osalta poikkeavat saamistani tuloksista.

Ohjaustangon vaihto.
Hankin muutossarjan ohjaustangolle. Tanko on Touring-mallista ja sen vaihtamiseksi tarvitsee vaihtaa kaasuvaijerit, kytkin- ja jarruletkut sekä sähköiset kytkimet johtosarjoineen. Vaatii hieman purkamista ja asennustyötä. Jäänee tulevaisuuteen. Esimerkiksi talvikaudeksi. Nykyisellä ohjaustangollakin pärjää vaikka ajoasento on lievästi etunojainen. Juttua vaihdosta jossa pyörä puretaan "puoliksi".

Takakaatumarauta.
Uudet sivulaukut saapuivat vasta loppukesästä. Jotain toimitusvaikeutta ilmeni. Ryhdyin rakentamaan niille suojausta. Alkuperäiset kaatumaraudat vaikuttivat hieman hentoisilta. Kivan näköiset kuitenkin.
Päädyin kuitenkin tekemään järeämmän rakenteen joka suojaa koko leveydeltään myös pyörän takapään. Homma otti aikaa mutta tuli alkutalven -16 aikana valmiiksi. Blogikirjoituksia aiheesta kertyi toistakymmentä.

Öljynlämpömittarin asennus.
Koneen väitetään käyvän liian kylmänä. Sen totesin todeksi kun laitoin tarvikelämpömittarin näyttämään jäähdytysnesteen lukemia. Samalla tein muutoksia jäähdyttimen toimintaan. Myös ECUn lämpöanturointia on muutettu.

Takavanteen pölyongelma.
Yksi mielenkiintoinen asia hoidettavaksi. Miten estää tiepölyn ja -kuran päätyminen vanteeseen.
Etuvanteeseen ei kerry pölyä mutta takavanteen osalta sitä oikein kerääntyy, jo lyhyellä ajomatkalla, leveän vanteen kehälle.

 Kuivaa pölyä vanteella.

Jos pölyä on vanteella sitä pyörii ajon aikana myös ympäristössä mutta vanne on ainoa johon se jää eikä lähde vaikka ajaisi vähän kovempaakin pölyttömissä olosuhteissa.
Tällä hetkellä en ryhdy toimenpiteisiin mutta saatuani tilaamani pyörään kuuluvat laukut asennettua nykyisten vanhempien tilalle voi ilman liike muuttua vanteen suhteen. Ilmavirtahan pölyn nostaa vanteelle. Etupyörä irrottaa pölyä tiestä ja pöly löytää ilmavirran mukana vanteelle. Laukkujen vaihdon ansiosta voi virtaus muuttua.

Myöhempi lisäys:
Mallikohtaiset laukut asennettu. Pölyn pyöriminen takavanteella lievittyi mutta ei loppunut.
Pyörä on saanut uudeksi nimekseen Moto Guzzi California 1400 GTS.

Lisää muutoksia.
Valkosivurenkaat.
Rengasrikkojuttu.
Auton rengas takarenkaaksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti