perjantai 1. kesäkuuta 2018

Nummijärvi takana, Rutakko tulossa


Nummijärvellä mukavasti
Nummijärviajo sujui isommin sohlaamatta. Pyörä pelasi, eväät ok. (Osin syötiin Lihatukku Tammisen eväitä.) Paikalla nautittu ruoka ihan parhaasta päästä. Kavereita oli niin paljon että kaikkien jutulle ei edes ehtinyt. Saunaa lämmitettiin ja saunottiin useampaan otteeseen. Oli saunallinen majoitusrakennus. Teltassa olisi ollut yöllä viileämpää...
Tässä raportti.

Rutakossa liki joka vuosi
Rutakkoralli on 8 - 10. kesäkuuta. Ajomatkaa ei sinne minulla ole kuin muutama kymmenen kilometriä. Pitää ajella sitä ennen kunnon lenkki ettei jää ajohinkuja. Ehkä muutaman sadan kilometrin lenkki Itä-Suomeen. Mökille itään ei ole vielä kiire mutta jonnekin siihen suuntaan voisi päräytellä.

Vuoden 2017 muisteloa Rutakosta. 

Lehtijuttu Rutakosta.

Ehkä vuonna 2019
Harmittaa että Pohjoisen Guzzi-ralli 2018 on samaan aikaan. Siinä olisi kiva ajomatka mennen tullen. Jonnekin kauemmas olisi halu lähteä mutta ehkä sitten myöhemmin. Kesä on vasta alussa. (2019 olin pohjisen Rallissa.)

Viime vuonna pohjoisessa
Viime suvena kävin pohjoisessa kaksi kertaa Kaamasessa asti. Pidemmälle oli tarkoitus mutta säätila oli kovasti vastaan: vain muutama lämpöaste ja vesisadetta molemmilla kerroilla. En viitsinyt rääkätä itseäni. Tarkoitus oli käydä Berlevågissa. Jaa miksi? Kun en ole siellä vielä koskaan käynyt.
Samalla reissulla poikkesin muutamaksi päiväksi Jänkhällä Jytisee-tapahtumassa. Oli turha tapahtuma. Ei sen takia tarvitse enää poiketa Saariselällä.

Rutakko 2018
Rutakkoon olisi siis suunta sillä se on LCR MC:n juhlaralli. 30 vuotta on tullut täyteen Kerholle. Rutakon järjestää Corona MC. Siinä on vielä vanhempi kerho sillä se on perustettu 1963.
Mutta kaipa niitä muita ralleja ehtii myöhemminkin kiertää. Oma kerho ja sen porukka ovat kuitenkin ne lähimmät. Majoitus puolijoukkueteltoissa. Tai omassa. Harkitsen vielä osallistunko yhteismajoitukseen. Riippuu säätilasta.

Ajoneuvovalintaa
Rutakkopyöräksi valitsin rivistä California Adamantin. Myös Honda CL350 olisi lyönnissä mutta siinä ei ole kuljetuskapasiteettiä.

Melkein kaikissa olen käynyt
Omalla kohdalla lienee noin kymmenes Rutakko. Tosin osan niistä olen kuitannut päiväkäynnillä tai ollut vain perjantaista lauantaihin. Ennen oli kaikenlaista muuta motoristimenoa kun olin mukana politiikassa ja työelämässä. Nyt eläkeläisenä on aikaa tehdä mitä lystää.

LCR MC:n vuosipäivän vietto
Oman kerhon kustantama, itsenäinen, oman porukan, 30v. vuosipäivä on myöhemmin kesällä Satakunnan puolella. On vuokrattu lomakylä sitä varten. Sillä bileellä on kestoa kolme vuorokautta. Torstaista sunnuntaihin. Paljon hyvää ruokaa ja juomia.
Virallinen LCR MC:n vuosijuhla pidettiin jo talvella Tullikamarin Klubilla Tampereella. Samalla esittelin uuden kerholiivini sillä entisestä oli jäljellä vain repaleita.

Moottoripyörämuseo
Noita menoja ennen on käynti sunnuntaina 03.06.2018 Suomen  Moottoripyörämuseolla. Puoliltapäivin pitäisi olla siellä. Säätila on ainakin poutainen. Gruppo Moto Guzzi Finlandia on yksi rahoittajista.

Jatkoa 07.06.2018
Aamulla koittaa lähdön hetki Rutakkoon. Matkasta tulee jonkinlainen vaihtokuvio sillä lähden kotitallista California 1400 GTS:llä Kerholle. Siellä pesen, jos sää sallii, GTS:n ja lykkään sen Kerhon pyörävarastoon. Kokoontumismatkaan lähden California Adamantilla myöhemmin iltapäivällä. Katsoin jo aiemmin että koneessa on öljyä ja voitelin joitakin kohteita etteivät kulu.

Eväät viileässä
Jo tänään vein eväitä Kerhon kylmiöön. Jonkin verran pitää olla omavarainen vaikka järjestävä seura onkin ollut hyvin varustautunut elintarvikkeiden ja virvokkeiden suhteen. Koska matka on lyhyt ovat elintarvikkeet perilläkin viileitä.

Jakkara mukaan
Joudun edellä kuvatun järjestelyn vuoksi tekemään lastauksen kahteen kertaan. Huomisessa kuormassa on lähinnä vaatteita ja tarpeellisia pikkutavaroita. Nyt muistin ottaa mukaan myös jakkaran. Sellaisen kannettavan että se on helppo kantaa mukana meni sitten minne tahansa jutulle.

Puolijoukkueteltta
Viikonlopusta on tulossa viileä. Omaa telttaa ei tarvitse ottaa mukaan sillä majoitus on puolijoukkueteltoissa. Korvatulpat tarvitaan. Otan lämmintä vaatetusta mukaan vaikka lauantaina voikin olla varsin lämmintä mutta yöllä saattaa kipinä nukahtaa...

Tässä viikonloppukuvia Rutakosta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti