sunnuntai 10. kesäkuuta 2018

Rutakkoralli 2018

Tässä kuvia ja tunnelmia. Tekstiä, ehkä kuviakin, tulee lisää myöhemmin.
Suunnittelua Rutakkoa varten.

Etappi kerrallaan
Kotoa lähdin California 1400 GTS:llä ja ajoin Kerholle. Pesin pj:tä odotellessa 1400 GTS:n pintapuolisesti.

Kolmipyöräisellä
Siirsin varustuksen ja aiemmin hankitut tarvikkeet kylmiöstä California Adamantin tavaratiloihin. Siinä on sateelta suojattua tavaratilaa yli 200 litraa. Enemmänkin saisi tilaa jos vaivautuisi rakentamaan.

Valintoja
Olisi ollut muutakin menoa mutta koska Kerhon virallinen 30v kokoontuminen oli kysessä niin perustajajäsenenä katsoin velvollisuudekseni olla paikalla. LCR MC perustettiin vuonna 1988. Pääjuhla oli nimipäivänäni helmikuun 24. Tämä vuosi jatkuu juhlavuotena ja myöhemmin on vielä yksi nelipäiväinen kesäjuhla.

Suomen vanhin MC
Jo yli 50v. Corona MC on järjestänyt Rutakkorallin parikymmentä kertaa. Paikka on vaihtunut ajan kuluessa kaksi tai kolme kertaa.

Reilu vartti matkantekoa
Matka oli lyhyt. Menomatkan tein nykyisen ja pitkäaikaisen LCR MC:n puheenjohtajan kanssa. Kaksi trikeä peräkkäin joista toisessa hinaantui asuntovaunu vetokoukussa. Itsellekin sellaista olen suunnitellut.

Majoitukset perjantaina päivällä odottavat yöpyjiä.

Ei tasokas mutta edukas
Kyseessä on low budget majoitus: pe.- su. yhteensä kymmenen euroa puolijoukkueteltassa.

Palvelut
Muusta ylläpidosta kuten saunomismahdollisuus kolmena päivänä, kaksi aamiaista ja yksi lounas, bändit, vessat, liki koko ajan auki olevat maksulliset ruoka- ja juomahankintamahdollisuudet, järjestysmiehet, ensiapu, jne sisältyy 40 euron hintaan. Mikäli on oma teltta niin majoitus ei maksa erikseen.

Järjestäjän vastuut
Lisäksi pitää muistaa että paikka on varattava hyvissä ajoin, ilmoitettava tapahtumasta viranomaisille, toimitettava ensin kaikki tarpeellinen paikalle, kuten kylmäkoneet, koota teltat, järjestää ruoan valmistus, jne ei synny ilman ihmisiä työtä ja ajankäyttöä.

Kuin ei olisi oltukaan
Jälkeenpäin kaikki käytön jäljet on siivottava. Bajamajoille tilattava tyhjennys, puolijoukkueteltat purettava ja pakattava. Tyhjiä astioita, roskasäkkejä ym tarvekaluja on kuljetettava pois ja lajiteltava. Jopa tupakantumpit kerätään pois hiekkakentältä ja piha-alueelta. Mitään huomautettavaa ei saa jäädä sillä se vaarantaisi seuraavan kerran tilanvuokran. Toivolan tanssilavaa hallinnoi paikallinen metsästysseura.

 Lauantain vastaista yötä.

Leiri täyttyy hiljalleen illan edetessä.

Joka kerralla eri pyörällä
Sinisen laavun takana Rutakkopyöräni. California Adamant on hyvin kuljetuskykyinen. Kolmepyöräisellä on omat etunsa. Tavaratelineelle ei tarvinnut kiinnittää kuin jakkara ja makuualusta.

 Viihtyisää yhdessäoloa.

Sanailua
Juttuja kuulee paljon ja voi kertoakin. Kaikenlaista sattumusta ja hauskoja tarinoita syntyy kun tekee moottoripyörällä reissua.

 Karaokea.

Korviin sattuu
Tämä taiteenlaji ei ole suosiossani. Ei kestä kuunnella kovin pitkään.

Leirialueen pääväylä illan hämyssä.

 Lentopallokatsomo.

Peliä aloittelemassa.

Pystit omaan kerhoon
LCR MC voitti lentopalloturnauksen kuten monia muitakin kilpailuja. Pokaaleita tuli metrinen rivi. Lisäksi muistoesine 30 vuoden taipaletta juhlistamaan.

Pari harvinaisempaa pyörää.

Simo ja Simon eväs.

Palkintojen jako käynnissä.

Koko kattaus
Seurasin päivän pelit ja ruokailut sekä palkintojenjaon. Vielä olisi ollut bändi jota kuunnella tai jopa harrastaa rockliikuntaa.

Kai muutkin pärjäsivät
Palkintoasiassa LCR oli menestyksekäs. Palkintoja tuli useassa kilpailuluokassa.

Rutakosta voitetut pokaalit.

 Seppä Antin takoma käytännöllinen muistoesine.

Ilta-ajelulle
Koska ilta oli kaunis niin päätinkin tehdä toisin. Lähdin siis ajelemaan. Majoitusvarusteiden pakkaaminen ei kauaa kestänyt ja C. Adamant olikin selvästi ajelutuksen tarpeessa.

Säät suosivat
Sää oli perjantaina ja lauantaina puolipilvinen. Illat kuitenkin aurinkoisia. Ei palanut nahka. Teltassa oli jossain vaiheessa varsin kylmä: kamiina oli puuton eli oli syntynyt energiapula. Jouduin sytyttämään uudelleen uusilla puilla. Lämpöä riitti juuri sopivasti sillä aamuaurinko hoiti lämmittämisen siitä eteenpäin. Olin hereillä jo ennen aamukymmentä ja ehdin puuroaamiaiselle. Suurin osa mukanani viemistä kiinteistä ravintoaineista kulkeutuivat takaisin kotiin. Maanantaina lienee ruokana uunimakkaraa....

Hilkan kanssa hilpeä aamu
Hilkalle kiitokset kuohuviinistä. Seuraavalle reissulle otamme sitä mukaan vielä enemmän.

Kotimatka
Ajoin vanhan Kuruntien kautta läpi Ylöjärven keskustan. Siellä oli menossa musiikkifestivaali Pöheikön Pölläys.
Tampereen keskustan tunnelin kautta kiertäen kotiin. Aika paljon oli väkeä liikkeellä Tornihotellin lähistöllä.

Olo oli kohtuullisen väsynyt. Ei unta tarvinnut kauheasti odotella.

Suunnitelmia
Seuraava mielenkiintoinen kokoontuminen olisi 15 - 17 kesäkuuta Alavetelin Seljeksessä. Seljes Ajo on kyseessä ja Seljes Campingissä majoitus. Se olisi mukavan matkan päässä. Lähtisi aamupäivällä niin olisi hyvissä ajoin paikalla. Matkaan menee suuntaansa 4,5 - 6 tuntia riippuen siitä paljonko pitää taukoja ja mitä kautta kiertelee pikkuteitä.
Eiköhän minulla ole Pohjanmaallakin tuttuja ja jos ei vielä ole niin myöhemmin voi olla.

Seljes Ajo on entisen Kokko-Treffenin tilalle syntynyt tapahtuma. Viime vuonnakaan ei tainnut Kokkoa olla.

Vuoden 2019 Rutakko
Paikka on eri mutta perinteinen sekin. Ylöjärvellä Viljakkalaan johtavan tien varressa Lavajärven rannalla. Opastus tien 2773 varrelta. Puolijoukkuetelttoja varattavissa Corona MC:stä. Toki oma teltta voi olla intiimimpi majoitustapa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti