maanantai 11. kesäkuuta 2018

California 1400 GTS Sivulaukut, takaiskarit ja valkosivut


Neljä M8 kiinnitysruuvia
Sivulaukut ovat kumpikin putkitelineessä kiinni neljällä ruuvilla. Ne eivät varsinaisesti kanna kuormaa vaan sitä varten on puskurikumeja telineessä.
Irrotin takanavan vahauksen vuoksi sivulaukut ja kiinnitin huomiota asiaan. Havaitsin että sivulaukun pohja nojaa telineen putkeen sen sijaan että kannatus olisi puskurikumien varassa. Tähän tein muutoksen.

 Puskurikumi korotettuna.

Korotuspalat
Lisäsin paksuhkon 10 mm:n aluslaatan. Vahvuus 2,5 mm. Sen jälkeen vain pujotus paikoilleen. Kiinnitysruuvi vieressä kierrettynä pohjaan asti yhdessä korotuksen kanssa kampeaa laukkua pyörän keskilinjaa kohti lievästi. Toivottavasti välys laukun ja telineen välissä on nyt pysyvä.

Puskurikumin paikka. Oikealla toinen samanlainen mutta korottamaton.

Hiertymäjälki
Valkoinen nuoli osoittaa maalipinnan kuluman. Välissä on ollut likaa. Putki voi ruostua korjaamattomana. Ensi talvena on aikaa korjata ajan tuomia pikkujuttuja kuten tämäkin.

Puskurikumi paikoillaan korotuksen kera.

Sama juttu molemmin puolin
Kumeja on laukkutelineissä yhteensä 16 kpl. Korotin vain tätä yhtä molemmin puolin. Muovinen sivulaukku saa luvan sopeutua.

Sivulaukun takakiinnityskohta alhaalta katsoen.

Rakenne perustuu muotojen tukevuuteen
Takalaukun pohjassa on syvennys. Muodot antavat rakenteelle tukevuutta ja osat ovat silti keveitä.

Etuosan kiinnityspisteet.

Muualla laukut nojasivat puskurikumeihin niin kuin pitääkin.

 Takajoustintuki näkyvissä kun sivulaukku on irti.

Takajoustintuen paluuvaimennuksen säätö.

Runsaasti säätöasentoja
Säädössä on yli 20 eri asetusta. Jos laskin oikein niin kaksikymmentäneljä naksua. Säädettäessä ei yksi naksahdus ole paljon mitään. Näitä pitää silloin tällöin pyöritellä etteivät jumiudu. Molemmilla puolilla pitäisi olla suurinpiirtein sama asetus vaimennuksessa. S = vähäinen vaimennus, H = suuri vaimennus. "Soft ja Hard."

Jousen esijännitys ja vaimennus
Jousen yläpäässä on kahdella sakaramutterilla säädettävä jousen esijännityksen säätö. Vaimennuksen pitää olla jousipainetta vastaavalla tasolla että kyyti olisi miellyttävää ja tasaista. Jos jousta kiristetään niin vastaavasti myös vaimennusta. Ja päinvastoin. Kokeilemalla löytyy mukavin asetus. Hyvä vaimennus on myös turvallisuustekijä.
Itse säädän hieman mukavuustasoa tiukemmaksi. Kun tulee se "iso töyssy" niin on parempi että pyörä pysyy näpeissä kuin että mukavuus olisi aivan täydellinen. Pehmeä jousitus ei ole kovin tehokas epätasaisella alustalla.

Valkosivut hoitamattomina
Samalla katsaus valkosivurenkaisiin: ne eivät ole enää kovin valkoiset. Kummasti muuttuvat punaruskeiksi hiljalleen. Pesu auttaa joksikin aikaa.

Vasemman puolen valkosivu on vertailukohde.

Vähällä huomiolla
Vasenta puolta en ole pessyt lainkaan. Eipä se juuri laukkujen takaa näykään.
Erottuu kuitenkin mustan renkaan kyljestä.

Valkosivu eturenkaassa.

Outo punainen sävy
Tämä on pesty samoilla aineilla kuin muukin pyörä. Lievää punerrusta tässäkin.

Lyhyt ajelu pölyisillä teillä
Tänään ajelin hieman yli sadan kilometrin kierroksen. Pilvipoutaa ja noin 20 astetta lämmintä. Oikein miellyttävä ajosää. Tiet ovat edelleen pölyisiä. Siitä tulikin mieleen että voisi vaihtaa ilmansuodattimen heti kun olisi pari sadepäivää. Tuhat kilometriä vielä määräaikaishuoltoon.

Tavoite saavutettu
Koeajossa selvisi sekin että sivulaukut eivät enää rämise telinettään vasten millää kierrosluvulla. Räminää ilmeni vain silloin kun laukut olivat tyhjät.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti