lauantai 13. toukokuuta 2017

LCR MC Kevätajelu 2017

Aika kuluu kun on kivaa
Kauan on aikaa siitä kun kyseistä kerhoa olin perustamassa ja ensimmäisenä puheenjohtajana 1988.

Aktiivista sakkia
Kerho voi vahvasti ja sillä on toimitilat Ylöjärven kaupungissa. Kerholla kokoonnuttiin aamulla klo 10 aikoihin kahvittelun merkeissä että kaikki olisivat virkeitä.

Ennalta suunniteltu
Matkan johtajana toimi "tiemestari" Marko joka oli suunnitellut reitin. Hän myös ajoi edellä Tampereen läpi, tunnelin kautta, Lahdentietä Pälkäneelle josta kohti Hattulaa jossa Mierolan Siltaravintolassa myöhäisaamupala tai aikainen lounas. Aikaa taisi vierähtää liki tunti. Tosin mitään tiukkaa aikataulua ei tainnut olla.

Mierolan Siltaravintola Hattulan kirkon liki rannassa. 

Ruokailulämpötila oli 10 astetta.

Loistava ajelusää
Lähtiessä oli 7 astetta lämmintä. Korkein lämpötila matkan aikana 12 astetta.

Pieniä ja isoja teitä
Reitti kurvasi Aulangon kautta läpi Hämeenlinnan itäpuolen Turun valtatielle jota posoteltiin kunnes oikealla suuntaan Teuro ja Urjala.

Markkinapaikka
Urjalan asemakylällä oli käynnissä jonkinlaiset pienimuotoiset rompemarkkinat joka katsastettiin. Siellä sai myös purtavaa kelle maittoi. Itselle tarttui tuliaisia ja niin taisivat jotkin muutkin löytää.

Urjalassa parkissa.

Pikkuteitä kurvaillen
Tankkaamassa poikettiin Urjalan Nesteellä. Siitä Halkivahan kautta Sammaljoelle. Peuravaara mutta silti ei vauhti juuri vähentynyt jos ei ollut mitenkään hurjaa kyytiäkään. Paikoitellen oli hiekkaa tiellä ja soratieosuus. 

Sastamalan (Ent. Vammala) tienhaarasta oikealle 12 tietä Nokian suuntaan. Pysähdys kahvittelemassa Shell-asemalla Ellivuoren tiehaaran (Karkunkyläntie) kupeessa.

Kerholla ruokaa ja virvokkeita
Siitä takaisin kerholle jossa sauna lämpiämään ja tarjoomukset esiin. Päätin kuitenkin lähteä kotimatkalle ja jättää bilettämisen muille. Pyörän jätin Kerholle säilöön. Autolla kotiin tuliainen mukana.

Mitään hämminkiä ei ollut. Hiekka asfaltilla oli jotakuta hieman säikäyttänyt mutta muuten oli kaikki ok.

Tilastoa
Matkaa tuli California 1400 GTS:n mittarin mukaan 270,8 km. Lämpötila lähtiessä 7, palatessa 12. Keskinopeus 73 km/h. Selkeää pilvipoutaa eikä kovin pölyistä paitsi soratieosuudella. Polttoainetta kului pyörässäni keskimäärin 5,8 litraa per sata kilometriä. Lämpötilan alhaisuuden ja ryhmäajon vaihtelevuuden ja useiden pysähdysten vuoksi, kuten tupakkataukojen, ajonopeudet vaihtelivat jonkin verran. Mitä taaempana 13 pyörän ryhmässä ajoin sitä enemmän ajonopeus vaihteli. Vakionopeussäädintä ei luonnollisesti voinut käyttää. Pysähdyksiä matkan varrella oli 4 jos ei liikennevaloja Tampereella ja Hämeenlinnassa lasketa. Poliiseja ei näkynyt.

Polttoaineen kulutukseen on vaikuttanut tietenkin jäähdyttimen edessä oleva kaihdin. Sen lisäksi sylinterikannen lämpöanturin muutostyö. Moottoriöljyn lämpömittari poti sähköpulaa. Nappiparisto pitää vaihtaa.

Muutoksia ja asennuksia testaten
Astinlautojen muutostyö osui nappiin: enää ei jalat luistaneet pois astinlaudoilta.
Kahvanlämmittimistä oli apua alkumatkasta. Ohjaustankovaihdos oli myös oikeaan osunut. Satula on Touring-mallista oleva geelisatula. Nyt istuma-asento on optimaalinen. Tai ainakin siltä tuntuu. Selän ja hartioiden kanssa ei ollut mitään ongelmia. Vaikuttaa siltä että tulee hyvä ajokausi. Ajoasento on pitkälti samanlainen kuin California Adamantissa.

Ajohommat jatkuivat
Ajokausi jatkui pikkureissuina joista pisin kävi napapiirin tuolla puolen ja hyvän sään salliessa olisi käynyt paljon kauempana. Jäämeren rannassa, kuulemma, satoi räntää. Ei ole pakko rankaista itseään ajamalla väkisin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti