sunnuntai 12. kesäkuuta 2016

California Adamant Lämpötutkimusta


Viikonloppu Rutakossa
Rutakkoralli on käyty. Parisataa henkeä paikalla ja ulkomaalaisia kanssa. Säätila oli melko vakio koko riennon ajan: päivälämpötila 10 -15 astetta. Yöllä kävi lievästi hallan puolella la. - su. -välissä. Tuulista päivisin ja vesikuuroja jotka eivät juuri kastelleet. Itse olin keväällä hankkimani teltan kanssa yksin. Hyvin pärjäsin lämmön puolesta.

California Adamant kadun varressa parkissa.

Kylmänä käy
Menomatkalla ajoin Treen keskustaa sivuten. Kaupunkiajossa öljyn lämpötila nousi noin 65 asteeseen. Pysähdyksiä ja kiihdyttelyä normaalin liikenteen vauhdissa. Ulkolämpö +14.
Perille päästyä moottorin lämpötila ei ollut enää kuin 50 astetta eli sadan kilometrin tuntinopeus valtatiellä ja loppumatka mutkaista asfalttia noin 50 km/h vauhtia keskimäärin.
Palatessa pääteitä suurin osa 100 km/h rajoituksilla ja pätkä katuliikenteessä antoi 15 asteen ulkolämpötilan vaikuttaessa 75 asteen moottoriöljyn lämpötilan. Lisäksi on huomioitava että olen rajoittanut jäähdytysilman pääsyä sylinterin jäähdytysrivoitukseen merkittävästi. Pitäisiköhän laittaa pienemmät pääsuuttimet? Se nostaisi käyntilämpötilaa.

Kärsii kylmästä
Ns. viileän sään käyntilämpötila ja öljyn lämpötila viittaavat vahvasti siihen että moottori käy kovin kylmänä kaiken aikaa eikä siten ole parhaimmillaan tehon ja kulumiskestävyyden suhteen. Oikeaa käyntilämpötilaa on vaikea määritellä koska eri osat käyvät eri lämpötiloissa mutta öljy tasaa eroja. Silti olisi hyvin suotavaa että öljyn lämpötila mielellään nousisi yli 85:n asteen. Silloin ei kuumat kohdat ole liian kuumia ja kylmätkin paikat saavat lämpöä toimiakseen paremmin. Myös öljyn toiminnan kannalta olisi edukasta että öljyllä olisi riittävä käyttölämpötila. Moottorissa ei ole erillistä öljynjäähdytintä. Lämpötekniikasta sen verran että mitä kuumempi moottori niin sitä tehokkaampaa on jäähdytyskin.

Mittauslaitteita
Pyörässä on kaksi lämpöanturia: toinen ilman lämpötilan mittaukseen ajovalon alla ja toinen mittaa kampikammion öljypropun lämpötilaa jonka uskon muutaman asteen tarkkuudella olevan myös moottoriöljyn lämpötila. Anturit näyttävät lukemansa asentamani monitoimimittarin taululla. Pyörässä on laiskuudestani johtuen edelleen kaasuttimet digitaalitekniikan sijasta eli kylmällä moottorilla, käynnistysryypytyksen jälkeen, ei ole mitään lisärikastusta. Vain kaasua pitää kääntää silloin enemmän mutta se ei rikasta seosta.

Mitenkä perässä
Hyllyssä on vielä kolmaskin järjestelmään kalibroitu lämpöanturi. Taidan laittaa sen perävaihdetta tarkkailemaan. Anturi pärjää alle 150 asteen. Se ei sovi esimerkiksi sylinterinpään lämpötila-anturiksi koska siihen tarvittaisiin ainakin noin 250:aan asteeseen yltävä anturi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti