perjantai 15. heinäkuuta 2005

Moto Guzzi Breva 1100

Hankintapäivänä myymälän edessä.

Mittarissa 1km ja 600 metriä
Breva 1100 kaupantuoreena. Tästä alkaa kilometrit karttua...
Hankinta suoritettiin heinäkuun 14. päivänä 2005.

Yksi käyttöpyörä riittää
Syykin hankintaan löytyi: Pienperheemme asuu nykyisin saman katon alla jolloin kahden matkapyörän tarve huushollista loppui. Myös taloudella on asiaan osansa.

Matkailuun
Tällä siis tullaan tekemään lähes kaikki pidemmälle yltävä mp-matkailu tästä alkaen.

Satuloita
Varusteita hankintaan liitettiin seuraavasti: Kaksi erilaista satulaa, matala (musta) ja korkea (punainen). Kuljettajan istumapaikka on matalammassa versiossa 3 senttiä alempana. Sitä varten että vaimokekin yltää sujuvasti maahan.

Lisävarusteet
Lisäksi pleksi ja sivulaukut. Takalaukku asentuu paikoilleen talven aikana. Myös mallikohtainen GPS-laite on hankintalistalla. ABS:sää ei hankittu eikä kahvanlämmittimiä eikä varashälytintä. Jälkimmäinen sisältyy mahdolliseen GPS hankintaan.

Alla teknistä tietoa.


Pitikin tehdä töitä
Loppukesästä, työkiireistä johtuen ei Breva ehtinyt kovin pitkiä matkoja taivaltaa. 6100 kilometriä tuli kuitenkin loppusaldoksi.

Vaimon tekele kokeili myös
Kauniimpi sukupuoli ei ehtinyt kuin kokeilemaan. Sanoi olleensa kokeiluun tyytyväinen. Ja miksipä ei. Matala istuinkorkeus, painoansa kevyemmän tuntuinen koska painopiste on hyvin alhaalla ja edessä sekä kevyt ohjaus ja leveät sarvet.

Moderni tunnelma
Kaikki hallintalaitteet toimivat myös, jossain määrin vanhemmista Guzzeista poiketen, hyvin kevyesti ja täsmällisesti. Tosin nestevälitteinen kytkin irrottaa jo kahvan liikkeen alkumatkalla. Tottumiskysymys. Vaihtaminen vauhdissa ei vaadi kytkinvivun puristamista vaan vaihtaminen tapahtuu lähes nykäyksettä vaihdevipua haluttuun suuntaan nostamalla tai painamalla. Tällaisen vanhan jääränkin pitää opetella uusi kytkimen käyttötapa, tai siis käyttämättä jättäminen.

Janoinen
Polttoainetalous ei ole aivan yhtä hyvää tasoa kuin vanhemmissa Guzzeissa. Matka-ajossa saattaa kulutus toisinaan kiivetä yli kuuden litran sataa kilometriä kohden. Uskoisin sen johtuvan katalysaattorin ominaisuuksista. Tankillisella pääsee 350 – 400 kilometriä ajotavasta riippuen.

60.000 kilometriä myöhemmin
Yllä oleva on kirjoitettu kuusi kesää sitten.
Nyttemmin kilometrejä on mittarissa yli 60.000.

Kulutusosia kuluu
Renkaita ja jarrupaloja on kulunut ja lukemattoman monta bensatankillista.
2011 keväällä aloin käyttämään polttoaineena 95E10-laatua. Eli juuri sitä mitä useat motoristit ovat kieltäytyneet pyöriensä tankkiin laittamaan.

Ei harmeja
Vielä en ole huomannut mitään kovin erikoista tai häiriöitä moottorissa tai oheislaitteissa. Tankki on kyllä mielestäni muuttanut muotoaan ja voi ehkä olettaa sen johtuvan polttoaineesta mutta varma siitä ei voi olla.

Muutoksia
Erikseen olen tuolla "Pikkuremonttia" -osastolla selvittänyt mitä muutoksia pyörään on tehty. Ne jutut on siellä melko "pohjalla".

Uusi akku
Akku piti laittaa uusiksi keväällä 2011. Siihen asti oli alkuperäinen toimittanut hommansa kiitettävästi. Ostin halvimman löytämäni tarvikeakun. Sillä mentiin koko kesä. Tosin kilometrejä Brevaan ei tullut montaakaan tonnia. Ajelin yksityisajot Californialla.

Jarrulevy takuuseen
Pyörässä ilmenneet viat ovat liittyneet akkuun yhtä lukuun ottamatta. Takuuseen vaihdettiin vasemman puolen etujarrulevy kun se meni äkisti kieroon.

Taas vaihdetaan jarrulevyjä
Nyt jarrulevyt olisivat jälleen vaihtokunnossa mutta kulumisen vuoksi.

Virtaongelmia parina aamuna
Akkuun liittyneet viat olivat kytkentähäiriöitä akunnavan ja liittimien välillä. Jostain syystä akunnavat ja liittimet muodostivat keskenään mustan korroosiopinnan väliinsä ja se oli vaikea havaita. Erityisesti sateella matkalla ruotsinlaivalle.

Muuta valittamista ei sitten olekaan.

Ohjaustangon korotus
Viime syksynä askartelin korotuspalat sarvien alle. Selän kulumavika vaatii hieman pystympää ajoasentoa. Tälle kaudelle arvelin muuttavani myös Brevan etanolikäyttöiseksi. E85 (RE85) hinta on, runsaammasta kulutuksesta huolimatta, hyvin kilpailukykyinen bensiinin suhteen. Tulee useiden eurojen säästö sadan km matkalla. Muutostyön hinta kuoleentuu alle tuhannen kilometrin ajolla.

Matkaa takana
Taas kausi ajettu. Mittarissa 72000 km. Tosin nyt ei paljon tiellä ajettuja kilometrejä syntynyt kun oli sairautta ja muita pyöriä ajettavaksi. Ilmeisesti taloudellinen tilanteemme on parantunut kun talouteen on ilmestynyt Brevan ja California 850 T3:n hankinnan jälkeen pyörä lisää. 950cc versio California-mallista eli Cali3 vuodelta 1989.

Alimittaan kuluneiden levyjen vaihto
Suurin remppa oli tälle kaudelle etujarrulevyjen vaihto.

Käyttövoima piti vaihtaa
Etanolimuutosta ei sitten tullutkaan tehtyä vähien ajokilometrien vuoksi vaan muutin erään toisen pyörän alkoholikäyttöiseksi.

Vapaavalo renkkaa
Huoltotöissä kiinnitin kaverin vihjeen mukaan huomiota tankin sisäosiin ja kardaanitunneliin. Ensimmäinen oikea vikakin pyörässä ilmeni: vapaavalon katkaisija meni epäkuntoon. Vaihdoin uuden. Myös akku meni viime kaudella vaihtoon. Euroglobe ei ollut pitkäikäinen. Sen korvasin huomattavasti pienemmällä Bilteman kalsium-akulla.

Ei reissuharmeja
Pyörä ei ole jättänyt kertaakaan matkalle eikä vakavia häiriöitä ole ilmennyt. Valitettavasti ei ole aikoihin tullut tehdyksi pidempiä matkoja Brevalla. Italiassa kiertely kerran ja matka Jäämerelle on jääneet ainoiksi pitkähköiksi matkoiksi tällä pyörällä. Sen sijaan käynti kotimaan mp-kokoontumisissa on ollut vakiotoimintaa kuten kaikenlainen arkiajo Tampereen ja pääkaupunkiseudun ympäristössä. Ns. huviajoa ei ole tullut tällä pyörällä harrastetuksi.

13.12.2014
Katkonainen ajokausi on varman päälle takana. Lumi on maassa. Keväällä ajelin Brevalla paikallisajoa ja pari kierrosta Itä-Suomessa. Käytettyäni GuzziDiagia ja sen oheisohjelmia olen saanut parannettua pyörän taloudellisuutta sekä vääntömomenttia alemmille kierrosluvuille reilusti lisää.

Miellyttävää etenemistä
Kaupunkiajossa huomaa selvästi lisääntyneen juoheuden etenemisessä ja voi käyttää kakkosta ykkösen sijasta ja kolmosta kakkosen, jne. Ohituskiihtyvyys parani myös. Suosittelen kyseisen ilmaisohjelman käyttöä. Soveltuu useimpien italialaismerkkien säätöön ja huoltoon kuten vianetsintään ja perussäätöjen tekoon.

Kolmipyöräilyä
Suuri osa ajokaudesta tuli ajettua valmistamallani Sääksjärvi Trikellä. S.Trike on kehitysversio California 3:sta. Joten ajokausi jakaantui Brevalla kahteen osaan: lyhyt kevätkausi ja hieman pidempi syysjakso. Mitään vikoja tai harmeja ei esiintynyt tälläkään kaudella. Yksi öljynvaihtohuolto osui kaudelle. Perinteisesti tein huollon itse. Huolto-osia saa vaikka täältä.

Huolto- ja korjausosia myy myös Storm Motor.

Lisäys helmikuussa 2016
Breva meni vaihdossa matkavarusteltuun California 1400 GTS:ään. Merkkiliikkeessä, huollon yhteydessä, oli Brevaan palautettu tehtaan päivitys. Kaikki sen sisältämät haitat palasivat. No, eipä tarvitse kärsiä itse.

Lisäys 06.02.2018
Sääksjärvi Trike on nimetty valmistuttuaan California Adamant -nimiseksi. Sillä on suoritettu kokoontumisajomatkoja ja retkiä mökkeilypaikan ympäristössä Savossa ja Karjalassa.

Arkiajoihin
Toimittaa peruspyörän tointa lähimatkailussa ja ajokauden alussa sekä lopussa.
En halua tahria varsinaista käyttöpyörää maantielikaan ajokauden alku- ja päätöspuolella.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti