keskiviikko 18. huhtikuuta 2018

California Adamant Polttoainehana kiukuttelee


Viimeinen voitelu
Jokseenkin vuosi sitten huolsin polttoainehanan. Hana on hieman poikkeava rakenteeltaan ja sijainniltaan. Koska kyse on California III -mallisesta polttoainetankista sen hana on kokolailla keskellä tankin takaosaa. Sitä hallitaan vaijerin välityksellä oikean puolen sivukopassa olevalla sähköhellan nuppia muistuttavalla säätimellä.

Hieman hankalampaa
Nuppi irrotetaan niin vaijeri lähtee irti sivukopasta. Itse sivukoppaa ei tarvitse irrottaa. Lisäksi irrotetaan hanasta lähtevä polttoaineletku alapäästään. Ylärungon alta löytyy sähköliitin joka on polttoaineen määrän merkkivalon anturin liitin.

Pa-säiliö tyhjäksi
Tankki kannattaa ennen irrotusta tyhjentää kokonaan.
Tankin takapään kiinnityspultti avataan ja tankkia taaksepäin vetämällä se irtoaa ja sen voi nostaa pois paikoilttaan.

Vain kaksi toimintoa
Tankin alapinnalla ei paljoa tekniikkaa ole. Vain merkkivaloanturi ja polttoainehana.

Tankki on poissa.

Muut järjestelmät
Sähköjohtoja menee miten sattuu koska tankkia en ole niiden vedon vuoksi jaksanut irrotella. Hoitanevat hommansa. Sähkö ei valita kunhan johdin on ehyt.

Vaijerit tarkasti
Sen sijaan vaijereiden reititys on tehty huolella pakko-ohjattuihin luisteihin. Pelkästään kaasuvaijereita on neljä + ryyppyjen vaijerit. Kaasukahva on unelman kevyt verrattuna alkuperäiseen ratkaisuun.

Vanha ajetaan lähes loppuun
Olen hankkinut tähän pyörään peruskunnostetun, eli siis melkein uutta vastaavan moottorin. Se piti laittaa paikoilleen jo pari vuotta sitten. Mutta tämä vanha kone tuli niin hyvään kuntoon RVS-käsittelyllä että saa jatkaa vielä pitkään. Taidan siirtää tämän koneen California T3:seen ja T3:sen koneen toiseen California Kolmoseen. Paperillisia runkoja kun on "varastossa".

Digitaalitekniikkaa
Peruskunnostettu moottori on digitalisoitu eli kaasuttimet ja katkojan kärjet voi heittää menemään. Niitä tuskin kukaan kaipaa. Digitaalisen moottorinohjauksen kanssa kaikki on paljon helpompaa. Eikä tule edes kalliiksi. Samalla hanakin vaihtuu sähköiseen jota ECU ohjaa. Tietokoneella ohjelmoitava järjestelmä säästää tahrimasta sormia likaan.

Tässä jo valmiina sytytyksen ja ruiskutuksen anturoinnin kera.

Vanhan kunnostus
Lepovuorossa olevan moottorin voi peruskunnostaa. Männänrenkaat vaihdetaan, tehdään normaalit venttiili- ja kansityöt sekä tarkastelua. Yleensä tarkastelu ei tuota muuta tulosta kuin mahdollisen venttiilinnostimien vaihdon.

RVS
Olen käyttänyt RVS-lisäainetta aktiivisesti. Se vaikuttaa teräkseen mutta ei muihin materiaaleihin eikä öljyn ominaisuuksiin.

Vasemmalla polttoaineen määräanturi ja vieressä hana.

Hanatyyppi on hankalahko
Ennen hanan irrottamista kannattaa katsoa sen oikea asento että vaijeri yltää sivukoppaan. Lisäksi pitää merkitä hanan osiin kiinni-asennon "ajoitusmerkit". Jos kokoaa väärin niin hana toimii väärin ja käyttönuppi on oudossa asennossa. Koskee kaikkia osia paitsi soikeaa kiinnityslaippaa. Vaan hyvä siihenkin on merkintä laittaa. Tärkeää on merkitä venttiilin asento. Se voi mennä kahteen asentoon joista vain toinen on oikea. Myös vaijerin päässä oleva osa voi mennä kahteen asentoon jolloin käyttönuppi on hassussa asennossa.

Hana purettuna.

Hanan osat
Vasemmalla käyttövaijeri ja sen päässä hela joka kääntää hanan venttiiliosaa. Kokonaisuus on kiinni vasemmalla olevan soikean levyn eli kannen ja kahden pikkuisen ruuvin avulla.
Seuraava osa on hanan kiinnitysmutteri jossa on kaksi eri suuntaista kierrettä. Sitä ei voi asentaa väärinpäin. Ohuempi pää ylöspäin. Siitä oikealle on jousirengas joka pitää huolen että venttiiliosa painuu tiivistettä vasten. Kirkas osa on venttiiliosa. Musta nelireikäinen on tiiviste ja viimeisenä itse hanarunko. 

Jousi, kumitiiviste ja venttiili.

Lainaosa
Venttiiliosan tiivisteen laitoin likimain vuosi sitten uuden. Tosin se ei ole Guzziosa vaan H-D:n. He käyttävät samanlaista hanaa joissain malleissa. H-D osa on helpompi löytää ja halvempi.

Vikakohta
Kuvassa on nuoli joka osoittaa kulumaa tai leikkautumaa. Se ei kuitenkaan haittaa sillä vika on vain yhden reiän reunassa. Se on ilmeisesti todetun vuodon syy. Vuoto tapahtui hitaasti. Vain muutama pisara vuorokaudessa mutta sekin tuoksuu ja tahraa.

 Tiivisteen asema hanarungossa.

Osajärjestys
Musta nuoli osoittaa "sokeaa silmää". Sen kohdalle hanarunkoa vasten laitoin kulahtaneen kohdan. Ylemmästä reiästä tulee polttoaine tankista ja lähtee kaasuttimille alimmasta. Venttilin pitää siis sulkea jompi kumpi rei'istä. Tässä tapauksessa tuloreikä. Koska hanarunko on vakiomallia niin keskimmäinen reikä on varatankin reikä eikä se ole käytössä. Hanan venttiili kiertyy vain 1/4-kierroksen.

Tässä asennossa hana on kiinni.

Pieni poikkeama
Guzzin tiivistettä käyttäen hana sulkeutuisi aiemmin. Koska H-D-osa on isommilla rei'illä niin viilasin hieman hanan kannen rajoitinta. Noin 2 mm riitti. Nyt hana kääntyy kiinni asti.

Kevyttä työstöä
Venttiilin tasopinnan hioin suoraksi ja sileäksi hienolla hiomapaperilla tasoa vasten. 

Poikkeama
Jos hanan kannen ruuvit kiertää kiinni asti niin hana ei toimi. Johtuu hieman paksummasta tiivisteestä. Laitoin kannen ja rungon väliin ohuet pikku aluslaatat niin puristusta ei ole liikaa. Hanassa ei ole muita tiivisteitä kuin pahvinen tai nailoninen tiiviste kiinnitysmutterissa ja reikäinen kuminen itse hanassa.

Aika pilaa
Alkuperäinen kumitiiviste oli kovettunut. Ilmeisesti etanolin vuoksi. Tai jokin muu aine nykybensassa on kovettanut. Ehkä aikakin. Edellinen kesti melkein 30 vuotta.

Huomio kierresuuntiin
Hanan kiinnitysmutterista: siinä on alapäässä vasenkätinen kierre kuten hanassakin. Kun taas tankin päässä on oikeakätinen kierre kuten toisessa päässä mutteriakin. Tiiviste on siinä välissä. Se kannattaa vaihtaa uuteen ja puhdistaa vastapinnat hanassa ja tankissa. Mutteri, alta päin katsoen, kierretään myötäpäivään niin että hana kiristyy oikeaan asentoonsa. Ehkä pieni etuotto tankin kierteen puolelle on tarpeellinen. 

Omavalmisteen teko
Tiivisteen hanaan voi tehdä itsekin: pitää hankkia bensan kestävää sopivan vahvuista kumia ja lävistimellä lyödä siihen reiät oikeisiin kohtiin ja viimeksi leikata tiivisteen irti kumilevystä. Niin ne tehtiin ennen. Aiemmin oli kartiotiivisteisiä hanoja jotka vuosivat aina ihan pikkuriikkisesti.

Vastaavaa remonttia amerikanpyörässä.

Vuorokautta myöhemmin
Hana on toiminut toistaiseksi moitteitta. Olisi aika karmeaa jos pyörä valuttaisi parikymmentä litraa bensiiniä esimerkiksi Kerhon lattialle. Pienempikin määrä riittäisi tietyissä olosuhteissa vakavaan vaaraan. Hana on paljon vartijana.

Kaksi vuotoa
Hana voi vuotaa kahdella tavalla: suoraan ulos tai kaasutinten suuntaan. Jälkimmäisessä tapauksessa tulvimisherkkä kaasutin yhdessä vuotava hanan kanssa on vaaratekijä.

Kaksi päivää myöhemminHana toimii oiken hyvin edelleen mutta laitoin Stein Dinseltä tilaukseen uuden hanan. Se ei maksa paljoa vaikka on vaijerikäyttöinen. Ajoin parisataa kilometriä nautiskelemassa kauniista kevätpäivästä. Metsissä vielä lunta, järvissä jäätä vielä melko paljon mutta rannat auki. Metsä ei peitä maisemia kun ei ole puissa lehtiä. Tututkin paikat näyttävät toisenlaisilta. Hieno ajoreissu. Kytkintä pitää hieman säätää.

Toisen pyörän vaiva
Kerholla koitin käynnistellä amerikkalaisvalmistetta. Ei pitäisi koskea. Siinä alkoi hana vuotamaan. Ulospäin. Kaikenlaista harmia. Pitänee sekin purkaa ja katsoa mikä vikana. Todennäköisesti tiivisteet ovat kuivuneet kun pyörä on ollut lämpimissä sisätiloissa. Ensi viikolla on aikaa sillekin vaikka en niin välittäisi. Säätiedotus kun ennustaa kolmen viikon sadekautta.

Neljä päivää myöhemmin
Eilen, Kerhon vuosikokouksen alkua odotellessa, säädin kytkimen. Säätö tapahtuu vaihteiston takaa siellä olevan vivun säätöruuvista. Ei siis vaijeria säätämällä. Tavoitettavuus on paras pyörän oikealta puolen. Pieni vapaaliike pitää jättää että painelaakeri ei pyöri kytkimen mukana koko aikaa.

Kytkinhomma
Otin koko vivun irti, purin osat irti, pesin kauttaaltaan ja voitelin sen akselin takaisin asennuksen yhteydessä.

Pikainen juttu
Hommaan meni aikaa vain muutama minuutti eikä pyörää tarvinnut nostaa nosturille. Kohde on melko hyvin tavoitettavissa mutta polvilleen se pakottaa että näpit yltää. Nyt on säätövaraa tarjolla sitä myöden kuin kytkinlevyt kuluvat. Levyt ovat tavanomaista paksummat "heavy duty" Surflex-merkkiset. Linkki huonokuntoisen kytkimen kunnostamisesta. Jutussa tulee ilmi miten osaamaton huolto voi pilata osat tehokkaasti ja miten ne saadaan jälleen käyttöön.

Viikkoa myöhemmin 
Muun osatilauksen mukana tuli uusi bensiinihana. Maksoi kuluineen alle 20€.

Täydellinen bensiinihana.

Tehdasuusi hana
Nyt on varahana jos sattuu tarvitsemaan. Yllätyksekseni kokoonpanoon kuului myös nuppi ja sen ruuvi.

Näitä juttuja on muitakin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti