torstai 7. maaliskuuta 2024

Moto Guzzi California 1400 GTS Kone kuumaksi: jäähdyttimen maskin kunnostus

 
Lievää hifistelyä
Laitoin jo kauan sitten tekemääni lasikuitulaminaattilevyyn reunanauhan tulevaa ajokautta varten. Kiinni liimaamalla. Sen vuoksi kulmia piti pyöristää mutta muutoin rakenne on entisellään ja hieman siistimpi verrattuna aiempaan. Alareuna on kauempana kennosta kuin yläreuna ja avoin alhaalta joten kaihtimen taa päässyt kivi putoaa takaisin tielle eikä jumitu kaihtimen taakse rikkomaan kennoa. Tietysti tiuha verkko pitäisi kivet loitolla mutta en pidä sellaista siistinä ja se hidastaa jäähdytysilman tarpeellista liikettä erityisesti alhaisessa nopeudessa kuten kaupunkiajossa.
 
Jäähdyttimen huolto
Pesu silloin tällöin niin pintalika irtoaa. Kerran vuoteen paineilmalla varovasti suhautellen pikkukivet vek. Niitä on, yllättäin, aika paljon tuuletinsiivikon kotelon alueella jäähdyttimen takapuolella. Joskus tarvitaan ohutta muovi- tai puutikkua syvällä olevan lian poistamiseen. (Paineilma voi olla niin voimakasta että se pystyy taivuttamaan kennojen välissä olevia ohuita "verkkoja" niin että niistä ei kuljekaan enää ilma lävitse. Varovasti!)

Kaihdinlevyn tarkoitus
Johtuu ilmastosyistä. Isokuutioinen moottori kun normiliikenteessä, viileähkössä ilmastossamme ja nopeusrajoitukset alhaisia ei käy tarpeeksi lämpimänä. Kylmänä käynti alle 90 asteessa aiheuttaa tarpeetonta kulutusta polttoaineen osalta. (Tästä löytyy apua moottorinohjauksen toiminnan seuraamiseksi ja säätämiseen ihan peruskouluopeilla.) Pyrkimys on nostaa jäähdytysöljyn lämpötilaa hieman toiselle sataa astetta Celsiusta. Se olisi ihanne moottorin voitelun toiminnan kannalta. Samalla säästyy polttoainetta. GuzziDiagilla olen tehnyt vain pieniä ruiskutus- ja sytytysmuutoksia tähän pyörään. Tarvittaisiin nuoremmat tai ainakin terveemmät aivot... Tässä on osoite säätöhommaan. Toinen osoite johon voi antaa rahaa tietopalveluista. Kätevät sivut ja löytyy tietoa harvinaisemmistakin malleista useammalla kielellä.

Keskinkertaiset säät
Ilmastollemme tuskin voimme mitään lyhyellä aikavälillä. Siksi siltä pitää suojautua. Siis suojata kalusto. Ehkä vähän ukkoakin. Nyt on takana jo yli 50.000km ja kone käy hyvin nätisti, voimansiirto toimii ja odotukset ajokauden 2024 ajonautinnoista ovat vielä olemassa. 50.000 kilometrin huolto ei ollutkaan ihan pikkujuttu. Meni monenmonta päivää, toki rauhallisesti toimien osin jo menneen vuoden puolella. Varsin vähän löytyi korjattavaa. Jotkin toimenpiteet olivat varsin työläitä. Voiteluöljyinä olen käyttänyt, mallista riippuen Valvolinen synteettisiä liemiä tai 1400:ssa Motul esteriöljyä ja kaksi kertaa, pyörän nykyiseen ikään nähden, RVS-käsittelyn. Voitelu toimii ja kone on herkkä komennoille. Öljyt vaihdan noin kymppitonnin välein. Käyntiääni on hiljainen ja miellyttävä helisevä saundi. Pakoputket ovat alkuperäiset ja tehty ruostumattomasta teräksestä. Muissakin pyörissäni käytän Valvoline-öljyjä mutta mineraalipohjaista joka sopii hyvin vanhoihin malleihin.

 
 Kaihdin kiinnitettynä jäähdyttimeen. Kuvassa vasemmassa pikkuaukossa näkyy pätkä tiivistekumia joka pitää raon auki jäähdyttimeen.

Kumipehmusteet
Aivan tavallista ikkunatiivistettä kennoa vasten. Kovaa lasikuitua ei voi suoraan laittaa alumiinista jäähdytintä vasten sillä lasikuitu on kovempaa kuin alumiini ja täristessään saattaa kuluttaa jäähdytintä. Öljyvuoto olisi kovin harmillista. Uutuutena lasikuitulevyssä on reunanauha. Sama levy on palvellut, edellisessä muodossaan, jo monet vuodet. Nyt vielä jatkuu palvelusaika. Pikkureikien kautta kulkeva jäähdytysilma leviää kaikkialle muualle paitsi "saunaventtiilin" ja sen alapuolen alueelle. Tiivistettä (Painuu kasaan ajan kanssa.) saattaa joutua lisäämään kunhan on jonkin matkaa taivallettu tulevan kesän helteissä. Kesässä on tullut 1400:lla noin 10.000km taipale vaan menneenä kesänä vain noin 6000. Muilla pyörillä jotain myös. Mökkiremontti söi aikaa. Jatkuu tulevanakin suvena huussi- ja liiteriremonttina.

Ilma pääsee jäähdyttimeen
Venttiilillä on, tietysti, suurin merkitys jäähdytyksen säädössä ja sen käytöstä huolehtii kuljettaja katsomalla lämpömittarin lukemaa. Joutuu, toki, pysähtymään että säätö sujuu. Kuten kuvasta näkyy: vain vähän suoraa ilmavirtaa kulkee jäähdyttimeen. Tein testejä peittämällä koko jäähdyttimen pahvinpallalla ja sitä sopivasti leikkaammalla sain aikaiseksi olosuhteisiin sopivamman moottorin käyttölämpötilan.

Lämpömittarin näyttö
Sille on paikkansa vasemmalla kytkinnestesäiliön kupeessa. Availen venttiiliä jos voiteluöljyn lämpötila nousee yli 110 astetta Celsiusta. Kaihdin ei ole erityisen tiivis mutta kääntää ilmavirtaa hieman sivuun joten moottorin lämpiäminen pääsee alkuun. Pyöreät aukot maskissa voi tilkkiä telttapatjan palasilla.

Ei kaikkea tarvitse tehdä
Suunnittelin kyllä vaijeritoimisen lämmönsäädön valmistusta mutta se ei osoittautunut tarpeelliseksi koska melko usein pitää pysähtyä. Jos ei muuten niin tankkaamaan kuljettajaa tai pyörää. Toki nähtävyydetkin aiheuttivat pysähdyksiä sekä muutaman kerran virkavalta. Sakkoja en ole saanut vuosiin. Papereita eli maijan perässä olevaa tietokonetta hyödyntämällä ovat selvittäneet että kuski ja pyörä ovat laillinen pari. Yhdestä pyöräpollarista pyrki tulemaan rasite kun ihmetteli miksi pyörässäni on 205 leveä takarengas. Ihmettelisin kovasti jos joku varastaisi 1400 Guzzin. Ehkä joku piripää mutta ei rehellinen varas siten toimi. Virtalukosta, ilman avainta, ei sähköt kytkeydy sillä avaimessa on mikrosiru paritettuna lukkoon. Ei siis johtimiakaan kytkemällä käynnisty kun koodi puuttuu.

Yleiskuvaa pyörän etupäästä.

Kaihdin "maastoutuu"
Hyvin harva motoristi on tullut kyselemään asiasta. Olen huomannut että monet epäilevät että kone kävisi jopa liian kuumana. Lienee hyvin harvinaista että niin kävisi. Mahdollisesti helteellä kaupungissa tai vuoristossa.

Lämpömittari näkökentässä
Laitoin tarralla kiinni kytkinnestesäiliön kylkeen numeerisen pikku näytön. Sitä varten piti laittaa sille anturi. Se on jäähdytysöljykierrossa heti matalapainepumpun jälkeen. Kertoo kokolailla tarkasti mikä on koneen kokonaislämpötila. Sylinterikannet ovat kuumimmat ja sieltä öljy laskee luonnollisista syistä takaisin öljypohjaan josta matalapainepumppu siirtää sen jäähdyttimeen ja siitä korkeapainepumppuun josta öljy kulkee sekä kampiakselille, ruiskutetaan mäntien alapintaan sekä kulkee ulkoista letkua myöden neliventtiilikoneistolle paineellisena. Työnsä tehtyään öljy valuu öljypohjaan jne. Olosuhteissamme jopa tarpeettoman tehokas systeemi jäähdytykseen.

Lämpömittarin anturi ja näyttö
Hankintapaikka Storm Motor. Ei tullut hintoihinsa mutta nyt näyttää olevan hintavampaa. Omani on siis akkukäyttöinen eli nappi laitteen sisällä. Lisäksi pitkä johdin jossa liitin anturille. Mutta perusanturi, joka tulee mittarin mukana samaan kauppaan, on tarkoitettu vesijäähdytteisille moottoreille. Siksi pitää ostaa oheen yläpäästään laajemman lukeman omaava anturi. Sillä pärjää koko mahdollisen lämpöskaalan. Toisaalta, se vakioanturikin voi sopia tarkoitukseen kun tietää että kun 120 astetta on saavutettu niin voi ryhtyä moottoria varoiksi viilentelemään. Moottoriöljy, ainakin käyttämäni laatu, kestää hyvin 140 asteen lämpöä vaan en ole sellaista saavuttanut. Vielä. Jos täytyy voi irrottaa jäähdyttimen kaihtimen pois niin jäähdytysteho paranee. Anturin kätevä asennuspaikka on helppo juttu. Muistaakseni laitoin millisen hienokierteen ilmoitetun tuumaisen sijasta jota en tehnyt kuin tiettyyn syvyyteen vaikka kierteen pohjalta pienempi reikä menee öljytilaan saakka että anturi saa reaalilämpötilan. (Varalle ostin toisenkin, hieman erilaisen, näytön mutta en ole sitä vielä asentanut kun tämä vanhakin on toiminut vuosikausia.)

Polttoaineen palotapahtuma
Tässä moottorissa jossain määrin tavanomaisesta poikkeava. Tasakaasuajossa, esimerkiksi 120 km/h kyytiä tasamaalla moottoritiellä moottori käy vain yhdellä sylinterillä kerrallaan koska tehoa ei paljoa tarvita. Palotapahtuma, per sylinteri, vaihtuu usein. Niin usein ettei kuljettaja ehdi edes huomata asiaa. Paitsi silloin kun kaasukahvaa kääntää nopeasti lisätehon saamiseksi. Silloin molemmat sylinterit jauhavat välittömästi tehoa yli tuplamäärän voimansiirtoon. Toisin havainnoiden: moottori voi kuluttaa kovasti polttoainetta kun kaasukäsi on aktiivinen. Jos pyrkii ajamaan edullisesti niin vakionopeussäädin päälle. Siinäkin on puutteensa: ylämäessä automatiikka ei ensin mäkeä huomaa mutta kun nopeus hieman putoaa herää automatiikkakin ja kiihdyttää tarpeettoman tehokkaasti koko mäen mitalta. Jos on mäkinen tie niin rauhallinen käsikaasun käyttäminen on edullisempi tapa ajaa. Tai Pohjanmaa.

Rengastus
Takana 205 leveä auton rengas ja edessä perusmallinen mp-rengas. Rengastus on testattu ja hyväksytetty sekä katsastettu niin että pyörän tiedoissa mainitaan kaikki rengasvaihtoehdot. Myös ristikudosrenkaat. Sellainen oli katsastuksessa alla. Kokeeksi testasin ja läpi meni ja on Traficomin tiedostoihin kirjattu. Muita erityisiä erikoisuuksia pyörässä ei ole jos etanolilla ajamista pidetään normaalina. Kerrottakoon että pari kertaa on mp-poliisi asiasta vaatinut rekisterikilpeä itselleen mutta olen maininnut, ohimennen, että katsopa Trafin tiedostoista. Oli heillekin uutta tietoa. Sittemmin ei ole rankaistu lievästä liikennerikkeestä kuin sanallisesti. En ole pitänyt pyörän papereita matkassa kun laki ei sitä vaadi.

Yleensä kylmää säätä
Ainakin näillä seuduilla on harvoin yli 20 asteen lämpötiloja vuorokauden ympäri. Silloin säästyisi bensaa. Tämä on pääsyy jäähdytyksen estämiseen eli moottorin sopivan käyttölämpötilan saamiseksi aikaan. Kertaakaan, edes helteillä, kaupunkiajoa huomioon ottamatta, en maantieajossa ole saanut jäähdytinpuhallinta käynnistymään. Paikallaan konetta huudattamalla kyllä. Koska olosuhteet vaihtelevat käytän laajaviskositeettistä moottoriöljyä jos voitelee hyvin liki kaikissa olosuhteissa. Käyttöhän on vain kesäaikaista niin öljyn "arktista" ominaisuutta ei tule hyödynnettyä. Lisäksi RVS-käsittely moottoriin muutaman vuoden välein. kaksi muuta RVS-käsittelykohdetta ovat suorahampainen vaihteisto ja perävaihde.

Huolto kaudelle -24 tehty
Tein 50.000 km:n huollon jo ennen vuodenvaihdetta, pääosin. Muutama huomio tuli tehtyä sillä oli kulumaa hieman öljyletkuissa. Ne kunnostin ja pinnoitin maailmaa vastaan uusiksi. Pientä hapettumaa johdinliitoksissa. Pesty ja suojattu kaikki. Laturin hihna vaihtui. Vanha olisi voinut, kuntonsa puolesta, palvella vielä kymmeniä tuhansia mutta onpa nyt vaihdettu. Toinenkin uusi hihna löytyy jos jotain ilmenee. Varsinaisia vikoja en havainnut. Moottorin etukannaketta seuraan sillä siinä oli alkavaa ruostetta. Pesin ja voitelin. Laitan sen eteen roiskeläpän. Nippusiteillä kiinni. Ei jää edes näkyviin sillä sen voi piilottaa eturungon etuosan taa. Suosittelen muidenkin pyörän omistajien vilkaisevan onko moottorin etutuessa ruostetta. 

Jäähdyttimen matalapaineöljyletkut kunnostettu ja suojattu. Huom! uudet tiivisteet tarvitaan.

Alkukausi ja eri pyörä
Tämä pyörä ei kevättä näe. Se tulee käyttöön aikaisintaan vasta toukokuussa kun tiet ovat hieman talven hiekoista puhdistuneet. Siihen asti ajan California Adamantilla eli trikellä jonka myös huolsin keskitalvella kuntoon. Ehkä pieni takajarruremontti tulee vielä kysymykseen. On silti täysin ajokuntoinen. Katsastan pyöräni talven aikana perusteellisesti ja teen mahdolliset huollot alta pois. Harmittaisi jos kesken kesän tulisi huoltamista tai korjaamista. Ajokauteni on huhtikuusta lokakuulle säistä riippuen. California T3 1000 Blower on vielä pyöränosturilla. Sekin olisi kiva saada liikenteeseen. Se on jo aiemmin katsastettu ahdinkäyttöiseksi ja digitoitu sekä laitoin kanttisylinterisen uudemman tyypin moottorin mutta vain hieman isomman eli puhekielellä tonnisen.) Osa sähköistä ja mittariston tekeminen ovat vielä vaiheessa. (Polttoaineen paine, moottoriöljyn paine ja lämpötila, ahtimen tuottama paine, jne. eli aika monta mittaria tarvitaan.)

Tärkeimmät matkat
Mökille ja takaisin, yhteensä noin 1000 km, on perusjuttua pyörällä kuin pyörällä eli hyvin useilla. Muut ovat kokoontumisajoja kuten merkkikokoontumisiin tai teemakokoontumisiin missä ollaan koko viikonloppu (to)-pe-su sekä ihan yleisiin mp-tapahtumiin kuten ajeluihin. Kerhollani on tapana tehdä keväisin ja syksyin päivän mittainen ajelu porukalla jonnekin nähtävyyteen ja syömään ja kahvittelemaan yhdessä. Sen jälkeen Kerholla virvokkeita, ruokaa, ehkä bändikin esiintymässä. Toisinaan Kerhon sakki lähtee kokoontumisiinkin porukalla. Siinä on kivasti jopa nuoruuden aikaisia kavereita. Ei juuri ole keskinäisiä salaisuuksia mitä moottoripyöräilyyn tulee tai kerhopuuhien osalta. Osa jopa sukulaisia.

Lämpötilahuolet
Sen voi lähes kokonaan unohtaa 1400 että kävisi kuumana. Olen saanut kaksi kertaa jäähdytysilmapuhaltimen toimimaan mutta silloinkin kovan ajon jälkeen hellessäällä parkkipaikalla paikallaan huudattamalla. Ei siis kertaakaan ajosuorituksen yhteydessä. Kohtahan tällä on kymmenen vuotta baanoja purjehdittu.

Kylmätilahuolet ratkesivat
Niitä sen sijaan on ollut kovasti. Siksi aloin vahtimaan käyntilämpöjä aktiivisesti jo ensimmäisenä ajokesänä. Laitoin öljynkiertoon lämpömittarin antureineen myöhemmin kun tiesin tarpeen. Se kertoo öljytilasta jäähdyttimen suuntaan kulkevan öljyn lämmön. Näin sain varmahkoa tietoa öljyn lämmönsiirtokyvystä. Sitä siis oli  aivan liikaa. Maski syylärin eteen vaikutti helpoimmalta tavalta. Toinen esitys oli kolmitieventiili johon moottorista tuleva öljy johdettaisiin. Kylmä öljy suoraan kiertoon ja kuuma öljy jäähdyttimeen. Siis termostaatilla ohjattu venttiili. Se ei toteutunut monimutkaisuutensa ja hintansa suhteen. Letkutus olisi pitänyt tehdä uusiksi. Teknisesti, käytössä, huoleton ja aina oikeassa. Mutta maski syylärin eteen on helpompi ja halvempi ratkaisu. Olen nähnyt myös muissa saman mallisarjan pyörissä jäähdyttimen edessä maskeja. Halvin ja helpoin moottoriöljyn lämpömittariasennus on ostaa mittarilla varustettu öljytikku.

Ennen ajoon lähtöä
Pyörä ulos tallista ja käyntiin. Sitten ajovarusteiden pukeminen jonka teen tallissa. Siihen menee juuri sopiva aika että moottori on saavuttanut peruslämmön ja voitelu toimii kohtuullisesti. Sitten hiljakseen lähiöliikenteen virtaan ja kohta moottoritielle. Asun kolmen moottoritien risteyksen lähellä eli "maailma" aukeaa varsin nopeaan. Naapurit aluksi valittivat lämmitystoimenpiteestä mutta kun liki muutti harrikkakuski suorine putkineen niin eipä se sitten pyöräni puksutus kauheasti ole häirinnyt. Taloyhtiössä on, ainakin, kaksi muuta motoristia. Kaikilla on myös tallipaikka pyörilleen. Toistaiseksi.

Mihin matkat
Aikanaan töihin kustannuspaikalle ja sittemmin omaan firmaan ja nyt eläkeläisenä ihan minne vaan. Usein Kerholle katsomaan mitä muut duunaa tai pyörän pesuun.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti