perjantai 30. maaliskuuta 2012

Ydintäytelanka/suojakaasukaarihitsauskone


Tarpeeseen
Hankin hitsauskoneen koska on aika-ajoin ilmennyt tarvetta. Tarve ei ole kovin suuri mutta silloin tällöin tulee välttämättömäksi liittää materiaaleja toisiinsa hitsaamalla. Erityisesti ruostumattomalle teräkselle ja "mustalle raudalle" on hitsaus tarvetta. Auton peltejä en hitsaile. Ainakaan vapaaehtoisesti mutta muita rakenteita kyllä.

Hinta ratkaisee
Ostin halvimman yhdistelmälaitteen minkä löysin.
Pelkkiä täytelankakoneita, joissa ei ole suojakaasuliitäntää, saa jo hieman yli satasella. Yhdistelmälaitteella hinta on kolminkertainen.

Harjoitustyö
Kokeeksi hitsailin ilman suojakaasua 0.9 mm ydintäytelangalla prässin/putkentaivuttimen teräskehikon.

Tuttua hommaa
Hitsaus on hiukan samanlaista ydintäytelangalla kuin ohuella hitsipuikolla. Koska kaasua ei tarvita niin suutinta ei tarvitse pitää niin vakaasti ja lähellä työkappaletta kuin mig/mag -hitsauksessa.
Olen tehnyt ammatikseni polttoainesäiliöitä ja rakennehitsauksia oikeilla hitsauslaitteilla aina 700 Ah-asti-koneilla.

Kuumaa saumaa
Havaintona oli myös että sauma on kuumempi kuin migin sauma. Perusaineen sulaminen vaikuttaa myös runsaammalta.

Kuona irtoaa
Sulan päälle muodostuva kuonakerros ei ole kovin vahva ja lähtee teräsharjalla irti.
Jonkin verran syntyy roiskeita mutta hitsausalueen ympäristön suojaus vähentää kyseistä ongelmaa. 

Suojakaasun mahdollisuus
Laitteella käy myös suojakaasun kanssa tehtävä hitsaus. Liittimet ja venttiilit ovat koneessa valmiina. Vain pullo ja mittarit puuttuvat. Tulee hankittavaksi kun ilmenee tarvetta.

Suhteellista
Hitsaaminen on helpompaa kuin saman hintaisella tavallisella suojakaasullisella lankakoneella. Hitsausjälki ei ole aivan saman laatuista kuin teollisuusmigillä mutta pärjää ihan hyvin n. 300 Euron halpismigille. Mutta puikkohitsaus olisi helpompaa jos ainevahvuus on 3mm tai paksumpaa.

Paljon käryä ydinlangalla
Savua syntyy enemmän kuin suojakaasuhitsillä: savuhälytin piti jälleen kerran viedä ulos tuulettumaan. Käry ei käynyt kuitenkaan henkeen eikä silmiin. Selvää on kuitenkin että hitsaus tuulettamattomassa paikassa ei ole terveellistä ilman hengityssuojainta tai painenilmamaskia.

Telwin Bimax 4.165 ja osa varusteista.

Alkeellisen varustuksen laajennus
Perusvarustukseen kuuluu 0,2 kilon lankakerä, melko lelu hitsausmaski (ei kuvassa eikä tule käyttöön, paitsi lasit) ja kuonavasara-teräsharja-yhdistelmä. Lisävarusteina hankin 5 kg kelan lankaa ja spray-pullollisen irrotusainetta. Hitsarin perusmaski oli jo ennestään. Ns. knöölirauta on tehtävä hitsausroiskeiden poistoon sekä pienikokoinen katkaisutaltta samaan tarkoitukseen. Apukalupakkiin tulee myös parit hitsauspihdit, puusepän puristimia, vasara, isohko ristipäämeisseli, kunnollinen teräsharja ja sivuleikkurit. Myöhemmin hankin automaattimaskin.

Säätöpaneeli.

Säätöjä vain vähän
Tehoasentoja on neljä. Portaaton lankanopeuden säätö. Saksan Bundesbahnin sponsoroiman sidontaliinan laitoin roikuttamaan hitsauskaapelia ettei se joutuisi äkkimutkalle heti langansyöttölaitteen jälkeen. Lankajohdin on kolme metriä pitkä. Itse uusimani paksumpi "maajohdin" n. 4 metriä.

 Langansyöttölaite ja hitsausvirtaliittimet.

Iso kela riittää
5 kiloa täytelankaa kestää hieman pidempään kuin puolikiloinen "aloitusvarustus". Syöttölaite on hieman muovisen oloinen. Namikoista tapahtuvan hitsausvirran tehonsäädön lisäksi voi vaihtaa napaisuuden päikseen. Täytelangalla paras tulos ja vähiten roiskeita tulee kun - on lankasuuttimessa ja + maajohdossa.

 Takakansi ja kaasuliitin.

Muita varusteita
Takakannessa tuuletin, suojakaasun liitäntä ja alhaalla näkyy tasasuuntaajan kiinnityspultti. Lisäksi pulloteline ja sen kiinnikkeiden korvakkeet. Pulloteline on kertakäyttöpullolle. Jos haluaa isomman suojakaasupullon niin hitsauskoneen perään on sille laitettava oma "perävaunu" sillä hitsauskoneen hieman lelumaiset pyörät eivät kestä isomman pullon painoa.

Teknistä tietoa:
  • Valovirtakone 230 V
  • Hitsausvirta 30 - 145 amppeeria
  • Ylikuumenemissuoja
  • Puhallinjäähdytetty
  • Napaisuuden vaihto mahdollisuus
  • Paino 23 kg
  • Rst -lisävarusteet voi hankkia erikseen
  • Alumiinin hitsaukseen lisävarustesarja
  • Paineensäädin lisävarusteena
  • Lisäkaasut 1 kg pullossa Argon ja Argon/hiilidioksidi
  • Valmistettu Italiassa
  • Käyttöohjeessa lukee: Tarkoitettu ammattikäyttöön
  • Vuoden takuu
  • Säteilysuojattu
 Infotarrat koneen päädyssä.

Ylläolevista logoista tärkeimmät ovat tuo keltainen EMC-suojauksesta kertova hyväksyntä etteivät naapurit valita säteilyhäiriöistä. Itselle tärkeät ovat nuo harmaat alu- ja stainless-logot. Toistaiseksi testaamatta.

Ohuet johtimet haitaksi
Maajohdon leukapuristin ja johdin ovat melkoisen hennot ja kuumenivat, varsinkin leuat, jo lyhyellä hitsauksella n. 80 A virralla. Menevät vaihtoon kunhan löydän sopivaa ja paksumpaa kaapelia sekä peltileukojen tilalle vastaavan valetun kapineen. Vaihto luultavasti parantaa tehoa kun sitä ei enää muutu niin paljon matkalla lämmöksi.

Kaveri ei huomioi
Sama ongelma on vaivannut tallikaverin miggiä mutta hän ei ole asiaan kiinnittänyt huomiota. Tiedä siten vaikka vaikuttaisi sähkölaskuun.
Tallikaverin 80-luvun Mersu paku on ollut tähän asti varsinainen hiilinielu. Toisaalta se on kuluttanut merkittäviä määriä happea ihan paikallaan seisoessaankin korroosion määrästä päätellen.

Hiilidioksidinielu.

Ex-tallikaveri pääharrastuksensa parissa rentoutuneesti. Hiomassa raspi-roopella ruostetta helmasta.

Alkeet itsenäiseen toimintaan
Nytpä ei tarvitse lähteä kylille tai lainata tallikaverin pikkumigiä jos satunnaista hitsaustarvetta ilmenee. Vaativat hitsaukset, kuten mp-rungot, yms. rakenteet voi "hepata" oikeaan asentoon tallilla ja käyttää oikealla hitsarilla hitsattavana kunnolla. Esimerkiksi Tig-menetelmällä.

Mielipiteitä löytyy
Eri keskustelupalstoilla netissä on runsaasti keskustelua näistä "edullisista" täytelankakoneista. Lähes kategorisesti ne ovat tuomittu surkeiden tai mitääntekemättömien laitteiden osastoon. Alle tonnin hinnalla ei kuulemma hitsauskoneen nimikettä ansaitse. Sitä mieltä oli myös hitsauskonemyyjä joka tämän minulle myi. Että kun kyllästyn tällä roiskimaan niin tulen hakemaan sitten sen "oikean" koneen. Näin voi ollakin, mutta niin kauan kun tyhjällä lompakolla hautoo ohimoitaan niin voinen siltä rahanmenolta säästyä.

Suojakaasu maksaa
Monelle on myös kynnys hankkia suojakaasupullo omaksi tai vuokralle. Samoin sen kuljettaminen vaihtoon/täytettäväksi/katsastettavaksi voi olla kustannustekijä.
Pienitilavuuksiset kertakäyttöpullot voivat olla ratkaisu vaativampaan hitsaukseen tämän tyyppisellä laitteistolla silloin kun sitä on vain satunnaisesti tehtävänä.

Täytelankahitsaus on kalliimpaa
Toki tällä järjestelyllä on haittansa: käyttämällä täytelankakeloja satunnaiseen toimintaankin tulee ajan mittaan kalliimmaksi jos käyttö on kovin runsasta. Silloin tämän flux -hitsauskoneen voi muuttaa suojakaasupullon hankkimalla mig/mag -koneeksi.Yhden litran kertakäyttöpullo argonia tai argon/Co2-seoskaasua maksaa noin 30€. Lisäksi tarvitaan yksinkertainen paineensäädin. Tämäkin on tietystikin kalliimpaa kuin hankkia isompi pullo suojakaasua. Mutta jos käyttö on harvempaa kuin kerran kuussa niin katson tämän järjestelyn olevan edullisinta juuri minulle. Välineistö on käytettävissä haluttaessa mutta ei vie paljon tilaa.

Vertailun vuoksi: 6 kg CO2:ta maksaa paikasta riippuen 150 - 200 €, täyttö noin 30 € ja riittää 5 kg lankakelan saumaksi muuttamiseen. Mittari/regulaattori maksaa muutaman kympin.
 
Tässä suhteessa n. neljänsadan euron kertasijoituksella pääsee täytelangalla hitsaamaan mustaa rautaa, alumiinia ja ruostumatonta terästä ilman muita kuluja.

Vaihtoehtoista hitsausta
Tutkittuani manuaaleja tarkemmin selvisi että ydintäytelangalla voi hitsata myös siten että suojakaasu johdetaan erikseen hitsattavan sauman taakse jolloin se ehkäisee "juuren" palamisen ja pintapuolella on kuona joka suojaa.
Tai sitten mahdollisuus on johtaa kaasu myös suuttimeen ja hitsata silti ydintäytetelangalla mutta käänteisellä virran suunnalla. Vähentää roiskeita ja lämpörasitusta perusaineen ja sauman välillä.

Paljon on kokeiltavaa.

Pari viikkoa myöhemmin...
Hankittuna ja asennettuna on uusi pronssivaluinen hauenleukapuristin pikkusormen vahvuisen ja neljä metriä pitkän kaapelin jatkeeksi. Ei kuumene enää eikä myöskään kipinöi puristuskohdastaan kuten alkuperäinen maajohdon puristin.

Seuraavassa osassa on kokemusta mig-hitsauksesta argon-suojakaasulla.

Lisäys 10.11.2012
Myös rosteria ja alumiinia on hitsattu menestyksellä. Vaikuttaa siltä että jos kone pysyy kunnossa niin sillä pystyy tekemään kaikkea sitä mitä sillä luvataankin pystyttävän tekemään.
Ydintäytelangalla hitsatessa suurella virralla ilmenee että lankasuuttimen ympäristö kuumenee, suorastaan ylikuumenee ja koska kaasusuuttimesta ei tule tällöin jäähdyttävää suojakaasua niin kaasusuuttimen eriste palaa vähitellen pois ja se heikentää kaasusuuttimen pysymistä paikoillaan. Molemmat suuttimet ovat edullisia hankkia ja niitä kannattaa ostaa muutama varastoon.
Joka kerta kun ostaa eri materiaalille ns aloitussarjan, tulee sen matkassa sille materiaalille tarkoitetut syöttörullat ja setti suuttimia. Syöttörullien vaihtoon tarvitaan isohko ristipääruuvari mutta muuten riittää tavallinen sormikömpelyys.

Tyypillistä ydintäytelankahitsausta: lauteiden runko.

Lisäys 8.10.2013
Tuli se seoskaasupullo sitten hankittua. Pikkupullo seoskaasua mittareineen maksoi noin 400€. Kertakayttöpulloja voi käyttää silloin kun on jotain vähäistä Mig-hitsattavaa kuten rikkoutuneita alumiinivaluja. Tuo seoskaasu käy monipuolisesti Mag-hitsaukseen teräkselle ja ruostumattomalle teräkselle. Koska rakennan ajoneuvoja kuten moottoripyöriä L5e-ajoneuvoluokkaan pitää hitsausmenetelmä olla luokiteltavissa.

Suojakaasu raudalle ja teräkselle.

Mag-hitsauskaasu.

Lisäys 13.12.2014
Hitsauskoneen liikuttelu kaasupullon kera ulos ja sisään sekä satunnaiselle "keikkapaikalle" osoittautui melkoisen hankalaksi. Varsinkin portaissa oli ongelmia. Aina paiti tehdä kahdesta kolmeen reissua sisältä ulos että hitsauskone ja tarvikkeet ovat halutussa paikassa. Pullon kaasuletku piti irrottaa siirron ajaksi. Lisäksi homma oli tehtävä kantaen. Huonoselkäiselle hankalaa. Siksi hitsailin romuraudasta kärryn hitsauskoneelle, kaasupulloille ja hitsaustarvikkeille. Juttua aiheesta.

Lisäys 08.11.2016
Vaihdoin AGA:n palvelupisteessä edellisen tyhjentyneen Misonpullon täyteen.
Eli omissa mustan raudan hitsauksessa pullo riitti pariksi vuodeksi. Tosin ohessa olen hitsaillut myös muuta materiaalia johon olen käyttänyt kertakäyttöpulloissa olevaa kaasua.

Lisäys 06.02.2018
Maghitsausta on harjoitettu satunnaisesti. Viime aikoina ei lainkaan sillä kone on varastoituna sillä tällä hetkellä ei ole itsellä korjaamotiloja. Siitä johtuen ei blogiinikaan ole ilmestynyt ihmeemmin juttuja teknisistä töistä. 
 
Lisäys 26.02.2023
Verstastilat ovat olleet pari vuotta käytössä vaikka reilun parinkymmenen kilometrin päässä asunnolta mutta, onneksi, 3-moottoritie vie kokolailla suoraan perille Ylöjärven Siltatien teollisuusalueelle. Noin 2 - 4 kertaa viikossa käyn jotain ropaamassa. Joskus tunnin, toisinaan viisikin. On myös synergiaetuja: Oman Kerhoni, LCR mc, tilat ovat vain reilun parin kilometrin päässä Verstaalta. Siellä ovat ns. käyttöpyörät parkissa talven yli. Pääasiassa työn alla on ollut viime- ja tämän vuoden osalta T3 California 1000 Blower-projekti. Sähkötyöt ovat vielä vaiheessa. Mag-hitsausta on ollut vain satunnaisesti. Pikkuhommia lähinnä. Mitään isompaa hitsaustyötä ei ole esillä. Oma motivaatio ja jaksaminen on lievästi koetuksella, toisinaan.

1 kommentti:

  1. Motomatilta kivaa kertomaa, ja miksi törmäsin sivullesi niin omasta Mig Kempistä vuodelta jotain
    miekka ja kirves niin lanka ei kulje hyvin, voisi kai selvitä putsaamalla tai päivittäis uuden vehkeen jolla voisi lisäksi hitsailla alua(buster) suosittele jos voit niin jonkin edullisen vehkeen mikä toimisi normi rautaan, alu ja rst. No sitten kevään jatkoa sinne terv.
    js Kemijärvi

    VastaaPoista