Ankein oli aiemmin
Silloin kun Kerholleni tuli viesti että yksi pitkäaikaisimmista moottoripyöräkerhomme jäsenistä on edesmennyt. Samaa ikäluokkaa kuin itsekin ja jo lapsuudesta asti tuttu minulle. Kävimme samaa koulua mutta asuimme noin kymmenen kilometrin päässä toisistamme. Linnuntietä. Maantietä myöden pidempi. Tiemme erosivat sillä hän ryhtyi metallityöstökoneiden käytön taitajaksi ja itse, ensin tylsäksi osiottautuneeksi autoalan asentajaksi jota en kokenut haastavaksi. Vaan hakeuduin ilmailualalle varusmiespalvelun myötä. Vainajan asuinalue pysyi samalla kylällä. Itse huitelin pitkin maailmaa. (Asiasta muualla.) Kesäisin yhdessä ajeltiin moottoripyörillä. Hänellä oli japanilaisia, minulla italialaisia. (Ylivoimaisesti Kerhollani olivat, silloin, liki kaikki pyörät japanilaisia vaan minulla ei. Nyt vain muutama japsi, muilla merentakaisia Ameriikasta, ja muutamalla muulla, eurooppalaisia. Japanin pyörät eivät vaikuta olevan muodissa. Toki saksalaisia ja brittipyöriä on myös.) Mitään ristiriitaa ei ole oli mikä tahansa vehje alla. Ilman omistettua moottoripyörää ei jäseneksi pääse. Kunhan sietää poskensoiton.
Hautaanlasku
Tänään, huhtikuun 10 päivä -26 iltapäivällä on syntymäpitäjäni kirkossa siunaustilaisuus. Kerhon jäsenet pukeutuvat kerhoasuun. Liivit ja muutoin tummat vaatteet. Valokuvia tuskin tulee. Ei ainakaan minun ottamiani.
Tapsalle kevyet mullat!
Perässä tullaan! Aikataulussani ja tulevassa osoitteessa on vielä epäselvyyttä. Tapsan kanssa oltiin koulukaverit ja hänen siskojensa myös. Jos oikein muistan. Kuten aiemmin mainitsin olimme kerhokavereita samassa prätkäporukassa jo kahdeksankymmenluvulla. Omalta kohdalta asia jäi lyhyeksi sillä työni vei muualle, lähinnä keskieurooppaan tekniikan pariin. Jutun loppupuolella on sitä sivuavaa juttua. Jos en väärin ole ymmärtänyt niin Tapsa jäi ikuiseksi poikamieheksi. Vaan ihan varma en voi olla koska Kerholla puhuttiin aina moottoripyöristä, reissuista ja prätkäporukoiden kokoontumisista mutta ei juurikaan naisista. Nuorimmat, ehkä, tyttäristä. Mutta erikseen. Suurin osa kerhon jäsenistä ovat naineita. Nykyään. Minäkin. Loppujenlopuksi. Jää runsas leski.
Kirkko
Muksuna pakotettiin. Ikääntyessäni eli 18v. Erosin heti. Koin että se rajoittaa minuuttani.
Nyt vietän
Tapsan muistoksi pidän pitkää iltaa. Oluttakin on runsaasti mutta ei erityisesti maistu. Puoliyö kohta. Saa nähdä saanko unta ihan heti. Aatteelluttaa.
Toki silloin
Kun kuulin hänen, luonnollisesta edesmenostaan ja sitä edeltävästä sairaudestaan, joka oli kaikkien tiedossa, sama vaiva kuin itsellänikin vaikka ei sukua olla. Kai, en ylättynyt mutta olen nyt varma että hänellä ei vaivoja ole: kevyet mullat, kuten sanotaan.
Puoliyön jälkeen
Neloskaljaa edelleen. Hissuksiin. Vaan ei juuri uneta. Kävin jo "pohjustamassa" naapurikylän pubissa pikaisesti kotimatkalla. Vakisakki paikalla. En ottanut em. asiaa puheeksi. Kunhan hupattelimme tavallisista arkipäivän asioista. Toki tiesin että vainaja on jo pari viikkoa vanha mutta, nyt, taitaa olla aika viettää hänen muistoaan. Oluella, vähillä unilla ja krapulalla. Oletan että tehokasta. Vaimolle kerroin että älä häiritse. Ainakaan aamulla.
Näitä ankeita
Onneksi Kerhoni jäsenet, suurimmalta osalta, ovat itseäni nuorempia niin heitä asia ei, henkisesti, kovin vielä puristele. Jos omalta kohdalta ajattelen niin poislähtö ei, ensinnäkään, yllätä jos se tapahtuu ikäännyttyä ja/tai sairauden vuoksi. Vaan pistäähän asia ajattelemaan. Muistelmia on. Osa tässä pikku blogissani jo mutta sitä ennenkin. Itse olen ylpeä siitä mitä olen tehnyt yhteiskunnan ja EU:n hyvinvoinniksi Suomessa ja Brysselissä. Se tarkoittaa että kansan eduksi.
Kerhossani jäseniä
Pikäaikainen keskiarvo lienee viidenkymmenen alapuolella. Toki on ollut aikoja jolloin on ollut tarjontaa noin neljänkymmenen vuoden ajalta. (Olimme jo porukka ennen yhdistysrekisteriin kirjautumistamme.) Ei siis mikään jengi sittemmin vaan yhdistyksen, eli porukalla laatimiemme sääntöjen rajoissa toimimissa. Ylinopeussakot taitavat olla jäsentemme suurimmat "tuomiot", oletan.
Omalla kohdalla
Kerhoa perustettaessa olin jo "iällä" eli ylikersantti reservissä mutta työelämässä, ensin, asentaja. Luovutin innokkaimmille johtotehtävät. Kuten tietänette niin mottoripyöräkerhossa on useita luottamustehtäviä: puheenjohtaja, sihteeri, kirjanpitäjä, "roadmaster" ja joitain muitakin valtuutettuja. Silloin kun työkseni maatalouskoneiden parissa töitä tein niin siihen aikaan niiden tekniikka monimutkaistui. Kiersin pitkin Pohjolaa huoltamassa ja korjaamassa ko. koneita. (Ylö-tehtaat oy.) Kyllästyin muutaman vuoden jälkeen. Hankin isomman moottoripyörän eli Moto Guzzi 850GT eli samanlaisen kuin poliiseillakin oli. Sittemmin muita pyöriä. (En ole ihan laskuissa kuinka monta pyörää minulla on ollut. Tällä hetkellä on vain neljä. Arvio että noin kaksikymmentä vehjettä niitä ennen. Ducati Paso, se isompi, jäi mieleen. Oli Saksanbaanalla hyvä etenemään.)
Omalle kohdalle ilmailu
Osin siihen vaikutti varusmiespalvelu kölli-iässä hävittäjälentokoneiden parissa Ilmavoimissa. Silloin en pitänyt sitä minään kunhan pääsi iltalomille. Myöhemmin sellaisten papereiden esittäminen toi uusia mahdollisuuksia. Samalla tuli käytyä aliupseerikoulu. Rovaniemellä palvelin.
Aavaruusalukset
Meitä ei ollut kuin kolme duunaria ja pari inssiä sekä työnjohtaja joka hoiti protokollan, ei töitä. Palkka oli hieman parempi kuin hävittäjälentokoneiden asentajilla josta Hallin Jannessa tuli pientä kärhämää. Vaan ei mustelmia. Aiemmin oli Elisabethin (Rehn) Hornet-kiima josta minut siirrettiin avaruusalushommiin. Se "tilaus" oli merkittävä. Yksi niistä tekeleistä on XXM. Patria otti varmaan hyvän tilin eikä itsellänikään ollut valittamista ja tuli hyvätilisiä ulkomaankeikkoja sekä, tietenkin, ryyppäjäisiä eri firmojen piikkiin. Saatettiin myös syödä. Kiitos myös Suomen veromaksajille! Ostin uuden moottoripyörän: tonnisen Centauron. Ei ehkä käytännöllinen eikä ainakaan sen jälkeen kun asensin siihen ahtimen. (Itselläni on ollut paha tapa laittaa ajoneuvoihini ahtimet. Turbo tai mekaaninen. Niitä tekeleitäni on vielä käytössä muualla Suomessa. Yksi Espoossa.) Itsellä pääkäyttöpyörä on nyt 1400 California jolla jo aloitin ajokauden -26. Ei ahdinta ja kesy sataheppainen mutta vääntävä V2-mylly. Taito olisi laittaa ahdin kylkeen mutta perusmotoristille taitaa tulla halvemmaksi olla vaan...
Mielenkiintoisin keikka
Vain pari viikkoa. Sveitsilaisen alihankintafirman tuotantoa piti tukea. Heillä oli tarkkuuden kanssa ongelmia. Tarina on pitkähkö mutta ratkaistu: Vaikka ikkunta olivat tummennetut niin niiden läpi pääsi auringon lämpösäteily. Sain ihmemiehen maineen ja tilikin oli hyvä ja kekkerit päälle. Eivät sveitsiäiset pihejä ole.
Jutut ovat juttuja, kunhan saisi unta
Kello on nyt, kaverin hautajaisten jälkeen, edennyt aamuyöhön. Kuinkahan paljon olisin kerennyt jos en olisi alkoholisoitunut. Toisaalta: ajan aina selvinpäin moottoripyörällä ja nautin siitä. Ennen ajoin talvellakin. Kirjoitan tarkennuksia asioihin...
Kello 2 aamuyöstä
Ei juurikaan nukuta. Ehkä vähän väsyttää. Vaan olutta on. Taidan jakaa yllä olevat tarinat kahteen osaan omien otsikoidensa alle.
Kellon aika ei, sinänsä, pidätteleen pysty vaan näppäimmistö käy jotenkin hankalaksi...
Nyt 04.00 Ehkä koitan uinahtaa...
Ehkä huomenissa, joskus iltapäivällä miltä tuntuu. Katson, kuitenkin miten Putella menee Venätällä ja yhdelle toisella lähi-idässä. Pitäähän tietää missä voima jyllää. Yksi tuolla itänaapurissa taitaa miettiä että kannattiko. Sitten on yksi amerikanpöljä joka ei näe kokonaisuutta itseltään. Mielenkiintoista!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti