torstai 4. huhtikuuta 2019

Verstas: pesupöytä


Varhaisempi juttu pesupöydästä.

Ehdottoman tarpeellinen
Pesupöytä pitää saada mobilisoitua eli sitä pitää kyetä liikutella. Jalkoihin laitoin pyörät alle. Samalla korkeus kasvoi hieman. Siitä on etua. Ryhti on parempi kun pesee osia ritilän päällä. Suoraselkäisesti.

Pesuaineen kierrätys
Ennen pesuainesäiliö, katso linkki yllä, oli lattialla. Nyt rakensin mahdollisimman alas tason jonka päälle tulee hieman matalampi säiliö. Viereen tulee toinen säiliö jossa on puhdas pesuaine. Tai ainakin puhtaampi sillä käytetty pesuaine valuu pesukaukalosta säiliöön josta seisonut ja siten hieman puhdistunut käytetty pesuaine siirtyy toiseen säiliöön josta se pumpataan pesukaukaloon.

Pesuaine
Käytän sitruunahappoa ja vettä pesuaineena. Se ei ole nopeinta mutta ympäristöystävällistä eikä haihdu helposti. Ei siis hajuhaittoja. Mieto "hedelmäinen" tuoksu leijailee pesun aikana.
Kädet ja silmät pitää suojata. Paljaalle iholle ei rasvaa irrottava pesuaine ole hyväksi lainkaan. Nitriilihanskat ovat tarpeelliset samoin kuin suojalasit.

Hitsausta ja puutöitä
Hitsasin nelikulmaisesta hk-putkesta kehikon heti pöydän pyörien yläpuolelle jonka päälle kiinnitin puulevyn neljällä pultilla. Sen päällä ovat säiliöt. Kaikki liikkuu samojen pyörien varassa. Liikuntakyky on tärkeää sillä "toimitilani" laajuus on hyvin rajattu. Kesällä pesupöydän voi siirtää vaikka ulkotiloihin.

Jatkuu reilun viikon päästä
Kuvia tulee kun saan pöydän valmiiksi. Sitä ennen pidän pienen kevätloman. Vain hieman yli viikon mittaisen.

 Pumppu ja pesuaineletku.

 Toimiva pesuaine

Ei käryä
Ei paljon haise, ei ole isommin myrkyllinen mutta iholle ei sitä pidä päästää sillä se kuivaa ihoa voimakkaasti. Käytetyn pesuaineen voi laskea viemäriin. Vaikka sillä pestään öljyisiä osia niin aine pilkkoo öljyn osiinsa ja haitallinen vaikutus minimoituu.

 Joitakin puhdistusvälineitä.

Pesuainesäiliöitä.

Kaikki kulkee mukana
Rakensin alatason pesuainesäiliöille joten pesupöydän voi vaikka lykätä ulos jos on tavallista saastaisempaa pestävää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti