maanantai 19. maaliskuuta 2018

Moto Guzzi 1400 IAW7SM moottorinohjauksen muokkaaminen


Ohjelmat olemassa
Guzzin 1400-sarjan moottoripyörien moottorinohjausta ja muuta ECUn sisältöä on nyt mahdollista muokata monilta kohdin varsin laajasti sillä sitä varten olevat ohjelmat ovat julkaistu käytettäviksi. Nyt muokattavaksi päässyt järjestelmä on lyhyeltä nimeltään 7SM.
Aiemmin olen käsitellyt 5AM ja 15M-järjestelmiä.

Nyky-Guzzistin perustyökalu.
Perustoimintoja, kuten vikahaku ja vikailmoitusten luku sekä nollaus että perusasetusten tekeminen on ollut mahdollista 7SM-moottorinohjaukseen jo pari vuotta. Sen kanssa olen jo tullut tutuksi tekemällä tahallaan vikoja ja katsomalla miten viat näkyvät tietokoneella. Olen myös sen avulla muokannut pyörän rakenteita siten että moottorinohjaus ja ajonhallintajärjestelmä ovat ne omaksuneet muutamalla klikkauksella.

Suomeksi
Kyseinen järjestelmä on suomenkielinen. Olen itse ollut suomennustyöryhmässä mukana. Ohjelma on julkaistu myös englanniksi ja saksaksi. Käyttö on ilmaista. Järjestelmä tukeutuu pyörän OBD-väylään. Siihen tarvitaan muutaman kympin arvoiset sovitinkaapelit ja sen mukana tullut ajuri.

Käy moneen merkkiin
Lisänä ovat apuohjelmat joista alla lisää.
Myös muihin merkkeihin (Aprilia, Morini, Ducati, jne) on omat vastaavat työkalut.
Tämä järjestelmä voi olla vaihtoehtona PowerCommanderille, RapidBikelle tai muille vastaaville lisälaitteille. Toki se vaatii mielenkiintoa aiheeseen ja omaa toimintaa mutta halpa.

Ilmaisjärjestelmä
Järjestelmä on avoimen koodin periaatteella eikä siitä tai sen käytöstä saa ottaa rahaa. Tosin sitäkin tapahtuu. Joku aina pyrkii rikastumaan ilmaisjärjestelmillä. Mitään takuuta ei anneta. Tähän asti, kokemukseni mukaan, kaikki systeemit ovat toimineet. Oma pyöräni olisi ajokelvoton ilman tätä järjestelmää.

Näitä toimenpiteitä ei voi moottoripyörähuolto tehdä omilla ohjelmillaan.

Mitä muuta voi tehdä.
Nyt on myös mahdollista, kolmea apuohjelmaa ja yhtä muunnintiedostoa hyödyntämällä, tehdä kolme asiaa pyörän ECUn tiedostojen suhteen. Nämä toiminnot eivät ole suomeksi mutta komennot ja termit ovat yksinkertaisia. Englanniksi.
  1. Kopioida tietokoneelle koko ECUn sisältö ja tallentaa se nimellä.
  2. Tutkia ja muokata ECUn sisältämää tiedostoa tietokoneella.
  3. Kirjoittaa ECUun uusi sisältö.
Ensimmäinen kohta on vain kopiointi. Se ei muuta eikä poista ECUsta mitään. Tiedosto tallennetaan tietokoneen muistiin ja siitä otetaan varmuuskopio ja nimetään ja tallennetaan se niin että sen löytää tarvitessa. Vaikka muistitikulle tai erilliseen massamuistiin. Se voi olla myöhemmin hyvää valuuttaa eräissä piireissä.

Paluuportti olemassa
Alkuperäisestä kopioidusta tiedostosta voi olla apua myös silloin kun tehtaan päivitys merkkihuollossa asennettuna ei olekaan tyytyväisyyden tae. Laitetaan aiemmin kopioitu eli "viimeinen toimiva tiedosto" takaisin. Sitä ei, tietämäni mukaan, merkkihuollossa pystytä tekemään vielä virallisella Axone-järjestelmällä. Se vastaa varsin hyvin GuzziDiagin perustoimintoa ja sillä pystyy päivittämään vain tehtaan tiedostoja.

Säätämistä voi harjoitella
Toinen toimi on mielenkiintoisin. Kyseessä on hieman tietämystä vaativa toimenpide mutta kopioidulla tiedostolla on hyvä harjoitella ja tutkia mitä kaikkea pyörän ominaisuuksiin kuuluu ja halutessaan muuttaa niitä. Toimenpidettä varten on saatavilla malli- ja päästöluokkakohtaisia aputiedostoja
jotka kääntävät ECUn sisältämän koodin ihmisen ymmärtämään numeraaliseen tai, halutessa, visuaaliseen muotoon.

Ylikirjoitus
Kolmas toimenpide siirtää valitun tiedoston ECUun ja samalla hävittää siellä olleen tiedoston. Siksi kohta yksi on tärkeää tehdä loppuun asti.

Mitä voi siirtää.
Yksinkertaisimmillaan voi uudemmasta samanlaisesta ja samaan päästöluokkaan kuuluvasta pyörästä siirtää uudempi, tai vanhempi, tiedosto omaan pyörään tai muualta saatu tehtaan parannettu päivitys.

Oma päivitys
Kuten edellä mainitsin voi tehdä oman "päivityksen". Varsinkin jos pakoputkistoa on muutettu niin voi sen hyödyn ulosmitata tekemällä esimerkiksi uutta, paremmin hengittävää, pakoputkistoa paremmin vastaavan moottorinohjaustiedoston. Tämä lienee useimman harrastajan halu.

Ei tarvita lisäyksiköitä
Homma tehdään siis ohjelmallisesti eikä tarvita mitään lisäosia, sähköisiä rasioita, moottorinohjaukseen kuten on monasti tullut nähdyksi. Tehoa ja taloudellisuutta omatoimisesti. Menetelmä sisältää jonkin verran koeajoa ja lisäsäätöä. Jarrupenkissä ainakin perusmuutokset tulee säädettyä nopeammin mutta hienosäätö jää vielä ajokokemuksen kautta suoritettavaksi.

Ennakkosuunnittelua.
Kun pyörässä on eri ajomoodeja voisi niistä ottaa yhden työn alle ja opetella sillä. Itse ottaisin käsiteltäväksi sport-asetuksen ja jättää matka-ajoasetuksen kajoamatta. Voisi tehdä sportista sportimpaa.
(Guzzeissa asetukset ovat; sade = Pioggia, matka-ajo = Turismo ja urheilullisen ajon asetus = Veloce.)

Veloce on "jyrkkä"
Jälkimmäinen on aika hermostuttava: reagoi hyvin herkästi kaasukahvan liikkeisiin ja moottorijarrutus on voimakas. Ajosta maantiellä tulee nykivää. (Myös ajonhallinnassa on kolme tasoa: herkkä, keskiasento ja vasta ääritilanteessa takarenkaan pitoon puuttuva asetus. Sille ei tarvitse tehdä mitään. Toimii mielestäni hyvin. Myös ABS:n pitelyn voi jättää pois säätöohjelmasta.

Mutta mutta.
Yllä oleva ajomoodiasia on vielä tutkimatta joten edellä kerrottu voi olla tekemätön paikka jos moottorinohjaus onkin sellainen että se käyttää useita eri karttoja nopeasti vaihdellen tarpeen mukaan kuten useissa muunmerkkisissä pyörissä on jo tapana. Sellainen tekee hommasta hyvin haastavaa. Jää nähtäväksi.
Pari päivää myöhemmin: Asia on selvinnyt: jokaista ajomoodia voi muokata erikseen. Yhtä moodia voi muokata taloudelliseksi, toista urheilulliseksi ja kolmattakin. Ainakin sade-asetus on aika lapanen....

Numeroiden ja 3D-karttojen käsittely.
On huomattava että kerralla käsitellään koko laajan moottorinohjaustiedoston osatiedostoja vain yhtä valittua kerrallaan. Käytännössä muutetaan vain sytytystä tai ruiskutusta tai vaikka ajomoodien sisältöjä. Mutta muu tiedosto seuraa koko ajan mukana. On siis varottava ettei turhaan kajoa sellaisiin kohteisiin joista ei ymmärrä. Kyse on kuitenkin koko ajan numeroiden käsittelystä joilla on kokosuhde käsiteltävään "karttaan" tai muuhun taulukkoon. Käsittelyä voi tehdä myös kolmiulotteisenä siirtämällä "kartan" pisteitä ruudulla raahaamalla. Siirtämällä pisteitä niiden numeraalisesti ilmaistu vaikutus muuttuu.
Ohjelmassa on myös valmiita kaavoja joilla voi painottaa tai muuttaa jotain valittua aluetta.

Tiedostojen siirto on hidasta.
Reader-ohjelmalla moottorinohjaustiedosto kopioidaan tietokoneelle. Toimitus kestää varsin pitkään. Jopa puoli tuntia. Se johtuu järjestelmän suojauksesta.
Writer-ohjelmalla tiedosto siirretään ECUun. Silloin ECUn edellinen sisältö katoaa ja korvautuu uudella tiedostolla. Sekin toimenpide kestää noin puoli tuntia. Siksi tietokoneen lepotila-asetukset ym toiminnan katkaisevat aika-asetukset pitää ennen toimenpidettä eliminoida.

Jatkoa seuraa.
Kirjoittelen tähän lisää kunhan saan oman 1400 GTS-projektin esiin talvisäilytyksestä. Toivoakseni saan siihen ensi kesään mennessä tilaamani ruostumattomasta teräksestä valmistetut isommat, pidemmät ja alkuperäistä väljemmät kammiovaimentimet. Toki muutenkin voi säätää mutta en haluaisi riskeerata alkuperäisiä vaimentimia katalysaattoreineen.

Ei tietokonetaitoja
Kerrottakoon niille jotka eivät vielä tunne meikäläisen taustaa että en ole tuttu tietokoneiden kanssa enkä ymmärrä niiden tekniikasta tai toiminnasta oikeastaan mitään. Synnyin jo muinaisella viisikymmentäluvulla ja silloin kun olin koulussa rajuimmat tiedonkäsittelyvälineet olivat liitutaulu, lyijykynä ja pyyhekumi ruutupaperin ohella. Tiedostoja nimitettiin silloin kirjoiksi. Televisio oli jo. Mustavalkoinen, mutta vain harvoilla.

Apua haussa
Joudun siis turvautumaan muiden apuun aina kun tulee ongelmia tietokoneosastolla.
Mutta valmiita ohjelmia olen oppinut käyttämään jollain tasolla. Tämä ohjelmistokonaisuus ei ole ollenkaan hankala. Siksi pärjäilen sen kanssa.

Hyvä tietää ennen säätöhommia
Eduksi säätöhommissa on tuntea ottomoottorin ja sen ohjausjärjestelmien toiminta perusteellisesti. Se lienee minun vahva puoleni. Katkojan kärjet ja kaasuttimet ovat olleet minun elämäni vapaa-ajan innoitukseni jo ennen mopoikää. Koko sen jälkeinen elämäni olen ollut moottoreiden ja koneiden kanssa tekemisissä. Kaksitahtisesta suihkumoottoreihin.

Pohjatiedon hankinta
Nelitahtisen Ottomoottorin toiminnan perusteellinen tunteminen helpottaa ja nopeuttaa säätämistä.

Tekniikka yli sadan vuoden takaa
Nyt vain sähkömekaaniset järjestelmät korvaavat magneetot, kärjet ja kaasuttimet. Mikään muu ei ole erityisemmin muuttunut. Asia on siis pohjimmiltaan yksinkertainen: ilman sekaan laitetaan polttoainetta ja sitä puristetaan ja kipinällä sytytetään. Energia muuttuu liikkeeksi.

Tässä puututaan nimenomaan energian (bensiini ja etanoli) ominaisuuksien hyödyntämiseen kun sitä käytetään vanhassa keksinnössä nimeltä polttomoottori jonka yksi kehitysvaihe on, jo sekin, yli sataneljäkymmentä vuotta ikääntynyt ottomoottorin nelitahtinen versio.

1 kommentti: