maanantai 17. lokakuuta 2016

California 1400 GTS Ohjaustangon vaihto leveämpään osa 4

Edeltävä juttu.


Lukuisia osia takaisin paikoilleen
Tämän iltapäivän pyhitin pääosin osien takaisin asennukseen. Samalla tutkin rakenteita ja osien sijoittelua. On mukava tuntea pyöränsä rakenne jo pelkästään huollon kannalta. Saati sitten kun se vanhenee ja voi vikoja ilmetä. Helpottaa paljon jos on heti tieto siitä mitä pitäisi tehdä, millä kohtaa ja ylipäätään onko se mahdollista kenttäolosuhteissa. Maantien laitaan on ikävä jäädä. Onneksi ei ole sattunut koskaan itselle. Vielä.

Osa osista saa jäädä toistaiseksi irti
Kaikkea en koonnut koska toinen projekti pyörään vaatii vielä uuden purkamisen mutta lähinnä polttoainetankin osalta. Sähkölaitteisiin teen lisäyksiä myös.

Edellinen käyntiinyritys
Eilen kokeilin kaasuvaijereiden asennuksen jälkeen lähteekö pyörä käyntiin. Kyllä lähtee mutta välittömästi vikalogiin ilmestyy koodit häiriöistä: P0165 ja P0185. Lisäksi päävaroitusvalo ja kehotus viemään huoltoon välittömästi. En enää väsyneenä ryhtynyt tietokoneen kanssa touhuamaan. Jätin homman seuraavalle päivälle.

Vuorokausi takana ja asetusten tekoa
P0165 tarkoittaa että kaasunasentopotentiometrin signaali on virheellinen. Sopii kuvaan hyvin. Niin sen pitikin olla ennen resetointia. Pelkästään vaijereita säätämällä ei voi saavuttaa sitä että ECU ymmärtäisi TPS:sää.

Polttoaineen paine vajaa
Toinen vikailmoitus P0185 tarkoittaa, todennäköisesti, häiriötä polttoainejärjestelmässä. Sekin sopii kuvaan: polttoaineen paine ei ehkä ollut kohdallaan kun tankki oli välillä tyhjä ja lisäksi pumpun sähköliitin oli avattuna ja virrat päällä jossain vaiheessa. Omiaan aiheuttamaan häiriöilmoituksia.

Tietokone avuksi
Kytkin tietokoneen pyörän OBD-väylään ja käynnistin ilmaisen apuohjelma GD:n. Yhteys muodostui ja pääsin kuittaamaan edelliset vikailmoitukset.

Kaasuvaijerien säätö
Sen jälkeen säädin kaasuvaijerit siten että välystä ei juuri ole siten että tietokoneen näytössä vilisevät TPS -jännitearvot neljässä eri ruudussa ovat liki ohjeistuksessa määrättyjä arvoja vastaavia. Sitten vain kaasuasentopotentiometrin resetointi tietokoneella ja homma oli siinä. Toimenpide on kaksiosainen: "kaasukahvan liikkeen tallennus" ja "kaasuläpän liikkeen tallennus."

Pioneeritöitä
Olen ilmeisesti ensimmäinen Euroopassa ja mahdollisesti koko maailmassa joka on tehnyt tämän proseduurin ilmaisohjelmalla tehtaan hallinnoiman korjaamovarustukseen kuuluvan ohjelmiston ulkopuolella. Tosin tiedustelu on tehty Guzziharrastajien keskustelufoorumeille eri puolilla maailmaa englanniksi ja saksaksi joten aivan koko maailmaa asia ei ole tavoittanut...

Käy ja kukkuu kuten sveitsiläinen kello
Pyörä käynnistyy normaalisti, käy nätisti tyhjäkäyntiä ja tottelee kun kaasukahvaa käännetään. Toimenpide on liki samanlainen johon olen tutustunut MegaSquirt:in säätöhommissa. Tekniikassa ei siinä suhteessa ole parissa vuosikymmenessä juuri muutosta tapahtunut.
Mega Squirtista suomeksi.

Vikasietotila poistui
Mittaritaulusta päävaroitusvalo ja häiriöilmoitus "URGENT SERVICE" sammuivat ja pyörän elektroniikka siirtyi vikasietotilasta käyttömoodiin.

Ohjaustangosta kaikki alkoi
Uusi ohjaustanko on nyt paikallaan. Peilit vielä pitää säätää tai hankkia toisenlaiset peilit. Viimeistään keväällä selviää.

Tarkennusohje kaasukahvan toiminnan palauttamiseksi
Avataan GuzziDiag. Tehdään tarvittavat perusasetukset COM-portin suhteen ja noudatetaan GD:n antamia ohjeita. Kytketään kaapeli pyörän ja tietokoneen välille ja siihen virta akulta. Ensin maajohto, sitten +.
Klikataan kohtaa "Tiedosto", sieltä "Yhdistä" ja käännetään pyörässä virta päälle. EI käynnistetä pyörää. Kuitataan "Ok". GD:ssä viedään osoitin kohtaan "Näyttö" ja auenneessa ikkunassa klikataan "Toimintotestaus". Siellä on ruutuja joissa lukee jotain. Ruutujen oikeassa reunassa on pieni nuoli ja sitä klikkaamalla aukeaa luettelo. Valitaan sieltä "Kaasukahv. liikk. tallennus". Klikataan sitä ja välittömästi kierretään kaasukahva koko liikematkansa. Sen jälkeen "Ok". Sama toimenpidesarja valiten kohta "Kaasuläp. liikk. tallennus". Palataan kohtaan "Tiedosto" ja sieltä "Erotus" ja toimitaan sieltä saadun ohjeen mukaan. Nyt pitäisi olla virrat sammutettuna annetun ohjeistuksen ohjaamana.

Digitaalit ovat oikein
Homma on tehty. Nyt ECU ymmärtää nämä toiminnot ja osaa toimia oikein. Laitetaan kokeeksi virrat päälle. Yleisvaroitusvalo on sammunut ja muutkin viestit ovat kadonneet mittariston ajotietokoneen näytöltä jos homma on mennyt oikein. Käynnistetään normaalisti kaasukahvaan koskematta. Annetaan tyhjäkäynnin tasaantua ja koetetaan toimiiko kaasukahva. Jos sitä kiertämällä kierrokset nousee niin juttu on ok.

Mikäli joku tarvitsee
GD on suomenkielinen ja ilmainen Piaggion, Morinin ja Ducatin Weber Marellin ja Magneti Marellin moottoriohjauksia varten. Ohjelmiston lataus.

Ei mitään epäilyttävää
Myös varoitusilmoitukset sammuivat näytöstä ja pyörä toimii normaalisti. RM Heinon huoltomiehen maininta omatoimisesta kalibroinnista on näin osoittautunut paikkaansa pitämättömäksi. Toki se mielipide hänelle suotakoon koska hänellä on käytössä Piaggion P.A.D.S -järjestelmä joka päivittyy suoraan internetin kautta tehtaalta aina käyttöön otettaessa.

Uudelleen suuntausta 

Peilien kiinnitystä ja peilien kulmaa muuttamalla sain peilitkin näyttämään kohtuullisen laajasti takamaisemia. Itse asiassa paremmin kuin kapeammalla tangolla. Peilien hienosäätö sitten kevään ensiajelulla. Siihen asti pitää akkua pitää kunnossa ja operoida muiden sähkölaitteiden kanssa: Biltemassa on muotoilullisesti nätti lisävalosetti. Sellainen on jo eräässä vanhemmassa pyörässäni joka edustaa aivan samaa tyylilajia kuin tämäkin yksilö.

Lisävalot Alkoholipyörässä.

Lämpökahvat
Seuraavaksi alkaa sähkölämmitteisten kahvakumien asennus. Mutta siitä teen oman juttunsa. Laitan tarvikkeena myytävät halvat kahvanlämmittimet ja kytken ne pyörän järjestelmään niin että niiden säätö toimii pyörän järjestelmän kautta ja niiden toiminta näkyisi ajotietokoneen kautta. Ei olekaan ollut sitten kahdeksankymmenluvun kahvanlämmitinasennusta.

Jatkoa seuraa myös takakaatumarautojen rakentamisen suhteen.

Ohjaustanko asennettuna.

Peilit vaihtuvat
Peilit näyttävät omiaan ja ne todennäköisesti vaihtuvat kromattuihin tarvikkeisiin. Tankin päältä ja muualtakin puuttuvat koristeet koska irrotan tankin vielä erään toisen asian vuoksi.

Polttoainetankin irrotus erittäin helppo
Tankin irrotus on yllättävän helppo. Ohjeesta poiketen tankin voi irrottaa irrottamatta sivupaneeleita tankin kyljistä.

Nörtteilyä
Voisin jo luulla olevani jonkin sortin nörtti tietokoneen käytössä moottorinohjauksen suhteen. Silti tuntuu että vasta hieman pintaa on tullut raapaistuksi tämän tekniikanlajin suhteen. Ehkä sitä vielä oppii oppimaan lisää...

Jäi varaosia
Osia jäi ylitse asennussarjasta sekä tietysti ne osat jotka ehjinä vaihdoin pois pidempien tieltä. Vähän käytettyä eli kesän ajettua ylijäämää ovat kytkinletku, jarruletku ja kaksi kaasuvaijeria, toinen "vetävä" ja toinen palautusvaijeri.

Alkuperäiset riittävät
Sähkökytkimiä en vaihtanut koska alkuperäisetkin olivat johdotukseltaan riittävän pitkät toimiakseen. Ylitse siis jäivät vasemman ja oikean puoleiset käyttämättömät katkaisinyhdistelmät. Saanevat olla varaosina jos tulee kupsahduksia tai vioittuvat muuten.

Kolme kesää mennyt hyvin
Tämä juttu päättyi tähän. Jos asian tiimoilta tulee vielä jotain niin yritän tehdä muistiinpanoja siitä.

Lämpökahvojen asennus.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti