perjantai 19. elokuuta 2016

Harrastetallin varaston muutto


Bensaa palanut
Projektiosastolla on ollut hyvin hiljaista. Enemmän on tullut ajeltua pyörillä ja kulutettua renkaita asfalttia vasten sekä paljon bensiiniä. Uusi pyörä antaa aina uutta intoa ajamiseen.

Vuokratiloissa
Kuten vakituiset kävijät tietävät on minulla vuokrattuna lämmintä sisätilaa missä työvälineitä säilytetään ja kaikenlaista ajankulua käsitöiden merkeissä suoritan. Kesäisin ei tapahdu juuri mitään mutta syksy ja alkutalvi on tekemisen aikaa. Ja keväällä tietysti tulee kiire saada projektit pyörilleen.

Varasto
Sen lisäksi on noin 45 neliötä kylmää säilytys/ulkotyötilaa. Varustettu asianmukaisilla hyllyillä joissa suurin osa tavaroista on. Erilaisia moottoripyörän osia on hyllymetreittäin muuttolaatikoissa. Noin 30 hyllymetriä. Lähinnä italialaisten ja amerikkalaisvalmisteisen pyörien osia. Osa varaosiksi jos sattuu vaurioita tulemaan mutta myös erilaisia materiaaleja joista saa tehtyä tarpeellisia osia. Verstaan puolelta siirtyy tavaraa varaston/ulkotyötilan puolelle kun tilaa on vielä käyttämättä. Runsaasti erilaisia lasikuitumuotteja moottoripyörien rakenteita varten on vielä tallessa. Harva enää tarvitsee café-projektiinsa katetta tai satulaa.

Kylmä ja kostea
Edellinen säilytystila oli isompi mutta huonokuntoinen. Katto vuoti ja maalattia oli kostea. Nyt olen muuttanut uuteen tilaan jossa katto on tiiviimpi ja lattia kuiva. Maalattia kuitenkin. Olen sen kaltevaa pintaa oikonut että sisään ajetun kaluston saa suoraan ja tulevat mitoitustyöt onnistuvat helpommin.
Tilaa on kuitenkin sen verran että autoremonttikin onnistuu mutta koitan sitä välttää viimeiseen saakka. Vielä muutama vuosi sitten tein koneremontteja autoihinkin mutta en enää. Ikävää ja likaista hommaa.

Pressulattia
Koska kylmän varastotilan "lattia" on sepeliä ja epätasainen niin olen sitä oikonut siirtämällä sepeliä siten että olen saanut pinnan kahteen suuntaan vaakasuoraan sillä erolla että pientä laskua on ovelle päin. Sileäksi lanatun ja tampatun sepelipinnan peitän moninkertaisella pressulla että sen päällä voi tehdä hommia hukkaamatta osia tai työkaluja sepelin sekaan. Näin oli edellisessäkin, isommassa, varastotilassa. Estää myös kosteuden nousun maasta. Toki peltihallin sisätilan lämpö seuraa ulkoilman lämpötilaa ja lämpötilan äkillinen lasku aiheuttaa metallipinnoille kosteutta. Ei siis mikään paras paikka esimerkiksi kromatuille osille tai alumiinille. Vahaus auttaa ja kosteudensuojaspray.

 Hiekkapohjainen hallitila.

 Hiekka tasattuna ja pressu päällä.

Alempi osa hallia. Kolminkertainen pressu alustana.

Projektit vartoovat
Ahdettu Alkoholipyörä (California T3 850 vm- 82) odottelee ahtimen kiilahihnan vaihtoa. Siinä yksi harrastuskohde talveksi. Pari halogeenia ruuvailin seinälle mutta ne eivät riitä alkuunkaan jos tarkempaa työtä pitäisi tehdä. Sydäntalvella tila on vain varastona. Liian kylmä paikka työskennellä.

Vain mielenkiintoisia juttuja
Jatkossa pitäydyn moottoripyörien huollossa ja rakentelussa. Tarkoittaa että lähinnä omien projektien parissa. Jos tulee jokin haastava homma saattaisin sellaisen ottaa ihan mielenkiinnosta. Uutta on kiva oppia. Kuten toissatalven Horex 350 Reginan koneen kunnostus ja entisöinti.

Valoa ei ole koskaan liikaa
Uudessa tilassa ei ole valaisinlaitteita vielä tarpeeksi. Niitä pitää hankkia: kohdevaloja sekä loisteputkia niiden tasaisemman valontuoton vuoksi: ei tule teräviä varjoja. Myös säilytyslaatikoita pitää ostaa, juurikin noita kuvissa olevia sinisiä, kymmenkunta että kaikki tarpeelliset pikkuosat tulisivat lajitelluiksi. Muutenhan ne olisivat hukassa muun tavaran joukossa. Paljon lähti metallinkeräykseen. Joissain kohti hieman vihlasikin pois heitto mutta ei kaikkea voi säilyttää.

Aihioita joihin paperit
Tallissa on pari Tonti-runkoista aihiota joista ainakin tonnisesta voisi tehdä triken. Kaksi moottoriakin olisi ja niille vaihteistot. Ne pitää peruskunnostaa. Uudet laakeroinnit, männänrenkaat ja osien kunnostusta tiedossa.

Uutta pitää kehittää
Pitää ideoida ja tehdä jälleen jotain erilaista. Edellinen on erikoinen siitä että se kallistelee sisäkaarteeseen ja taka-akseli on myös ohjaava. Tulevaan olen ajatellut ottaa oppia edellisestä mutta jotain muutakin uutta yllätystä pitää keksiä. Kevyt siitä ainakin tulee. Saa taas katsastusinsinööri raapia päätään. Katsellaan mitä tulee...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti