tiistai 9. syyskuuta 2014

Saksalaista kaksipyöräteknologiaa Horex Regina 350


Siivouspäivä siirtyi yllättäen
Piti siivota tallia tänään.
Aloitin kyllä mutta iski niin mielenkiintoinen homma iltapäiväksi että siivousta voi aina siirtää.

Saksalaista laatua
Horex Regina 350, vm -52. Pientä kulumaa ja puutetta. Kampiakseli ja sen laakerit piti irrottaa tämän päivän hommana. Mukavaa vaihtelua omien Benellien ja Guzzien laittoon.

Tämän saman projektin jatkoa.
Kuvia valmiista pyörästä eli entisöinnin tulos.

Jakopään purkua
Oikean puolen, eli jakopään, osat ovat syvennyksessä joten perinteiset kaksi ja kolmileukaiset ulosvetäjät eivät sinne sopineet.

Työkalunvalmistusta
Sitä varten piti tehdä ulosvetäjä että kampiakselin päässä oleva jakopään vinohampainen hammaspyörä ja öljypumpun matopyörä, jotka ovat samaa kappaletta, saataisiin irti.

Ei ollut irronnut
Joku sitä olikin jo yrittänyt joten yrityksessä matopyörän reuna sekä kampiakselin pääty ja päätymutteri olivat vahingoittuneet.

Jakopään ja toisiovedon kotelot.

Suoritus
Kuten näkyy on jakopään alaosa melko ahdas. Parista raudankappaleesta koneistin ulosvetäjän osat. Sen jälkeen osat irtosivatkin normaalia konepajatekniikkaa hyödyntämällä. 

 Ulosvetäjä on tehnyt työnsä.

Kiinnityskohta
Onneksi osaan oli tehty, tai jätetty, kapeampi kohta johon tekemäni ulosvetimen leuka tarttui riittävästi.

Muut osat irtosivat helpommin
Kampiakseli irtosi ja laakeri myös. Vasemman lohkon rullalaakerit purettiin myös ja niiden välissä oleva huulitiivistekin irtosi. Huulitiivisteen huuli oli ensiövedon suuntaan eli toinen, sisempi, rullalaakeri voideltuu moottoriöljyllä ja ulompi vaihteistoöljyllä. Tukeva ratkaisu.

Voitelukierto
Öljy kiertokangen alapäähän kulkee kampiakselin oikean pään kautta porattua kanavaa pitkin

Hienokierrettä vasaroitu
Kampiakselin oikean pään kierre oli jo valmiiksi vinossa johtuen aiemmasta vasaroinnista. Siitä syystä se kärsi hieman lisää hammaspyörän ulosvedon aikana.

Kunnostus sorvilla
Laitoin kampiakselin sorviin ja koneistin akselin pään uudelleen suoraan ja korjasin kierteen. M12x1,25. Melko pehmeää metallia oli kampiakselin pää. Tosin sille ei suurta rasitusta tule koska osat ovat kiinni kartiokiinnityksillä.

Harvinaisempi kierrekoko
Saksalaiseen tapaan lohkot ja niiden kannet kiinnittyvät toisiinsa M7x1 taltta/uppokantaruuveilla. Muutama kierre oli särkynyt ja ne pitää täyttää hitsaamalla ja koneistamalla uudet kierteet. Toisiovetoketju oli myös kalvanut melkoiset lovet eturattaan kotelon seiniin. Niille myös hitsaus ja koneistus.

Kaasutin
Huomiseksi säästin Horexin kaasuttimen kunnostamisen aloittamisen. Joitain osia siihen pitää hommata. Siinä sivussa sitten siivoilen. Jos huvittaa.

 Kaasuttimen osaluettelo.

Liki loppuun kulunut luisti.

Suurta kulumaa
Yksi hankittavista kaasuttimen osista on luisti. Siinä on melkomoiset kulumajäljet. Vastaavasti, valitettavasti, kaasuttimen luistikuilu on kulunut myös.

Vähällä kuntoon
Uusi luisti kuitenkin pienentää ohivuotoa sen verran että käynti voi olla suhteellisen normaalia. Sitä en tiedä onko ylikokoluisteja saatavilla jolloin kuilu koneistettaisiin vastaavaan ylikokoon.

Tilaajan ehdoilla
Alkuun on siis päästy. Projekti ei ole omani vaan ohjeistan ja kerron mihin kannattaa ottaa yhteyttä alumiinihitsauksen ja koneistusten suhteen.

Kaasuttimen puhdistus
Kaasuttimen pesu ei päässyt alkuun ihan heti. Siitä oli purettu jo suurin osa mutta lisäksi piti purkaa vielä pieniä osia irti sekä raaputella suurimpia likanökäreitä irti. Osa hapettumista on niin kovia että tuskin ultraäänikään niille mitään mahtaa.

Pikapatentti löytyi
Tyhjäkäyntisuutin oli katkennut kierteensä juuresta jossain vaiheessa koska se oli kiinnitetty paikoilleen jousen avulla. Ei erityisen tiivis ratkaisu mutta väliaikaisratkaisuna varmasti ollut aikanaan kohtuullisen hyvä että pyörä yleensä käy. Suuttimen kierre on, silmämääräisesti katsoen, 4mm ja syvällä poteron pohjalla. Pesun jälkeen kierreosan katkennut pää erottui mutta päivä loppui kesken eikä irrotusyrityksiä jatkettu.

Puhdistus varoen
Uimuria en myöskään pessyt koska pesin uä-pesurilla muut osat korotetussa lämpötilassa. Olisi voinut uimuri poksahtaa halki kun sen sisällä oleva ilma laajenee. Neulaventtiili oli jo jonkin verran kulunut mutta kyllä tarkka asentaja siitä vielä tiiviin hioo. Nykykaasuttimista poiketen venttiili on kohon eli uimurin alapuolella.

Nokka-akseli huippukuntoon
Nokka-akseli oli täyteruiskutettavana ja nitrattavana.

Teki itse ja säästi
Akselin asennus alumiiniseen jakopään hammaspyörään ei ihan ollut onnistunut: akselin päähän oli tullut "tatti" vasaroinnista eikä hammaspyörä ollut mennyt paikalleen kuin osan matkaa. Asia piti korjata. Akselin pään sorvasin suoraksi ja asensin hammaspyörän paikoilleen. Taas pelaa.

Nokka-akseli.

Siistintää
Alumiininen hammaspyörä vaatisi ehkä hieman huomiota. Ainakin isommat purseet olisi hyvä poistaa niin ei tule öljynkiertoon heti irtometallia. Oikealla korjattu akselin pää.

Tehdas toimii
Horex moottoripyöriä valmistetaan edelleen vai pitäisikö sanoa jälleen. http://horex.com/index.php/en/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti