maanantai 19. lokakuuta 2015

Purkupyörän purkua: Kampiakseli ja kiertokanget

Aiempaa purkutoimintaa.

Tähän asti on purettu moottorilohkon ulkopuolisia rakenteita. Nyt irrotin kiertokanget, kampiakselin ja nokka-akselin. Kampiakselin etulaakeri irtosi helposti. Takalaakeri olikin sitten liimattu kiinni oikein kunnolla. Takalaakerin pukki oli korjattu jonkinlaisella kitillä. Ilmeisesti siinä on murtuma.

Molemmat laakerit olivat hyvässä kunnossa. Samoin kiertokangen laakerit.

Kampiakselin takalaakeripukki ja laakeri.

Massakorjaus. 

Jostain syystä täyteainetta on irronnut tai irrotettu. Loppu on kuitenkin melko tukevasti kiinni. Poistan aineen ja tutkin onko täytteen alla oleva mahdollinen murtuma korjattavissa hitsaamalla. Takalaakeri oli tiivistetty jostain syystä kahdella päällekkäisellä tiivisteellä.

Itse petilaakeri on ehyt ja siisti eikä näy kulumia. Samoin kampiakselin etupään laakeri. 

Kampiakseli.

Kampiakseli näyttää olevan kunnossa. Mittaan vielä laakeripintojen halkaisijat. Käsin koetellen ja silmämääräisesti ei välyksiä ole. Jossain on sentään ehyttä.

Kampiakselin kammenkaulan sisäpuoli.

Tässä kampiakselissa likaa ei ole paljoakaan ja se on varsin pehmeää laatua. Puhdistin kaulan sisällön osin kaavaamalla ja osin liuottimella. Kierteessä on normaalisti alumiinitulppa.

Osa kammenkaulan sisällöstä.

Öljynsuodattimen lisäksi tämä kohde kerää moottorissa kiertävää likaa. Ajokilometreistä tietämättä sanoisin että kaulan sisältöä ei aikoihin ole puhdistettu. Seassa ei ollut ensi koettamalla magneettista likaa kuin nimeksi. Loppu liasta näytti muodostuvan karstasta, alumiinista ja ruosteesta. Osa törystä jää kaulaan, osa siitä voi jatkaa kiertoaan. Siihen vaikuttaa käytetty öljytyyppi. Onpa nähty kampiakseli johon oli kertynyt niin paljon likaa että öljyn kierto oli estynyt.

 Kiertokangen alapään laakeri.

Kiertokankien ala- että yläpäiden laakerit ovat kunnossa. Kosketuspinta on ollut jostain syystä melko kapea mutta laakerit eivät ole kuluneet juuri lainkaan. Olisivatko vaihdettu hiljattain? Kiertokangen alapään laakerithan voi vaihtaa vaikka öljynvaihdon yhteydessä purkamatta moottoria öljypohjaa enempää. Moottorin kalleimmat osat ovat pääosin kunnossa. Nyt pitää keskittyä viallisten korjaamiseen tai vaihtamiseen uusiin tai ehyihin käytettyihin osiin.

Nokka-akseli.

Nostimet olivat kuluneet mutta sitä ei nokka-akselista näe. Kokolailla täydellisessä kunnossa. Nokka-akselin laakerointi on tehty suoraan lohkon valuun. Sielläkään ei kulumaa erota. 

Kampikammion etupää.

Alinna öljypumpun takakansi, sitten kampiakselin etupään laakeripesä, ylinnä nokka-akselin laakeri.

Kampikammion takapää.

Vielä hieman purkamista niin pääsee pesemään kampikammion sisältä ja päältä. Pinnapultit pitää irrottaa. Myös kannenpultit. Osa niiden kierteistä oli hieman noussut lohkosta. Huolestuttavaa. Syynä ylikiristys.

Jatkuu....

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti