keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Jyrsinkone, jakopöytä ja kolmileukapakka

Tilan puutteen vuoksi on jyrsinkone ahdistettu nurkkaan ja se saattaa rajoittaa pitkien kappaleiden työstöä. Tällä kertaa oli ohjelmassa tehdä metrin pitkän pätkän 12 mm rosteritangon päähän tartunta porakoneistukkaa varten. Pyöreä 10 mm halkaisijaltaan oleva kavennus periaatteessa riittäisi mutta siihen pitää istukka kiristää lujasti että liitos on pitävä. Kolmikulmaiseen istukka tarttuu paremmin.

Kolmion jyrsintää.

Jakopöytä on kiinnitetty jyrsimen pöytään ja siihen on keskitetty välilaipan avulla pieni kolmipakka. Työstettävä tanko kulkee istukan, välilaipan ja jakopöydän keskireiän läpi.

Tekniikka nurinperin.

Koska vasemmalla ei ollut tilaa pitkälle kappaleelle piti jakopöytä laittaa nurinpäin jyrsimeen eli jakopyörä tuli jyrsimen jalan puolelle. Homma sujui hieman kurkottelemalla suht mukavasti.
Samalla periaatteella voi jyrsiä ura-akseleita, hammaspyöriä ja muita kulmikkaita kappaleita joissa on tasajako.Toki tilaa pitäisi olla sen verran että ei tarvitsisi kikkailla. Tulevassa verstaassa tulee olemaan enemmän tilaa...

Koneistusmatkaltaan pidemmät kappaleet tarvitsevat lisäksi tukikärjen tai muun tuen samoin kuin pitkää kappaletta sorvattaessa. Sellainen tuki on vielä tekemättä. Vastaa ikään kuin sorvin kärkipylkkää tai kolmikärkitukea siinä tapauksessa jos kappale on pitkä.

Valmistamani lisävaruste sorviin.

Taidan käyttää tätä samaa tukea. Siihen pitää vain tehdä toisenlainen jalka joka kiinnittyy jyrsimen pöytään niin että sitä voi siirtää pitkittäis- ja poikkisuuntaan. Ehkä vain pitkät kiinnitysreiät tai jopa ruuvisäätö sivuttaissuunnassa kuten kärkipylkässäkin on.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti