perjantai 17. helmikuuta 2012

Sorvin lisävarustelua


Katsotaan mitä tulee
Aloitin tänään tekemään sorviin välitukea koska tulossa on sen verran pitkän akselin tekoa että kärkiväli ei oikein riitä.
Lähtökohta tuen tekemiselle on selkeä: kyseiseen sorviin ei ole lisävarusteena saatavissa tätä osaa.

Tämän kaltainen kapine pitäisi tehdä tukemaan pitkää akselia.

 Pohjalevyn jyrsintää.

Ylihyvää materiaalia
90 asteen uran tekoa 6000-sarjan alumiiniin. Tästä tulee akselituelle pohjalevy. Ura seuraa samaa johdetta kuin kärkipylkkäkin.

Eka sovitus. Ei paljon puutu...

Tukikehän sorvailua
Isokokoisten pyörähdyskappaleiden sorvaus pienellä sorvilla on lievää kikkailua mutta onnistuu varsin kivuttomasti kun ei ahnehdi lastukoolla ja pitää välityksen leikkuunopeuteen nähden sopivana että voi käyttää taajuusmuuttajan parempivääntöisiä ylätaajuuksia.

 Tuurnan avulla.

Samalla kertaa
Tässä on kaksi 20 mm paksua kiekkoa päällekkäin. Oikaisin ulkokehän. Jatkotyöstö tapahtuu jyrsimellä.

 Kiinnitys sorvin leukoihin.

Lisävaruste
Kun sorvin leuat eivät aukene tarpeeksi tai kappale ei ole pyöreä että saisi ulkokehältä kiinni niin keskireiän poraus ja siihen laitettu tuurna, tässä tapauksessa tarkoitukseen muokattu M10 pultti, auttaa keskittämään ja kiristämään kappaleen istukan pyöritettäväksi.

Tukituurna pakan ja kärjen välissä.


Osat hahmollaan
Hieman ehdin viikonloppuna koneistamaankin. Jyrsin kolmelle sivuille kiekkoihin tasot. Tasojen kohdalle tulee kärjet sisään päin laakeripronssiset pitimet jotka keskittävät akselin pyörimään suorassa.

 Aihioita.

Edelleen koneistusta
Keskelle pyörylöitä tulee noin 80 mm reiät. Nuo nykyiset reiät ovat työreikiä osan työkoneisiin kiinnittämistä varten.

Vähän päivässä paljon kuukaudessa
Pientä edistystä joka päivä vaikka aikaa kului jaskanpauhantaan Shellin baarissa ja jarruosien ostomatkalla Lempäälän jarrulähteelle Alkoholipyörän hidasteeksi. Koneistusta oli tämänkin päivän ohjelmassa.

 Jyrsintää riittää.

Materiaalin säästöä
Säädettävien kärkien pesät on jo koneistettu ja keskireiän irrotus aloitettu. Tekemällä irrotus jyrsimellä säästää lastujen määrässä. Sorvissa joutuisi muuttamaan lastuiksi liki koko keskiosan reiän aikaansaamiseksi. Kuvan alareunassa näkyy kärkimateriaalijööti. Siitä pitää ensin sorvata n. 80 mm kartiopäisiä tappeja ja sen jälkeen jyrsiä kulmikkaaksi sekä keskelle pitkulainen aukko.

 Perusmuoto.

Jotain tänäänkin
Päivässä ei kaikkea kerkiä. Tulipa yksi kärki tehtyä malliksi. Vasemmalla kärkiaihioita kahteen muuhun.

 Kärjen siirtoruuvi.

Kuusiokoloavaimella
Kärkipalan ulompi pääty. Säätö tapahtuu kuusiokoloruuvia pyörittämällä kun kupumutteria on vähän löysätty.

 Säätöruuvi ja kärki lukituksen puolelta.

Esimakua tulevasta.

Kokorajoitus
Kun kärjet ovat uloimmassa asennossa niin niiden kannattelemaksi mahtuu hieman yli 60 mm akseli. Sorvin leukoihin ei sen isompi juuri mahtuisikaan.

Työn helpottamiseksi
Teen kehästä avattavan että säästyy akselin pujottamiselta.
Kaksi kärjistä tulee alaviistoon ja yksi keskelle pystyyn. Ylimpään, pystyssä olevaan kärkeen tulee öljysäiliö ja kärkeen pieni syvennys josta voiteluöljy valuu akselille ja pitää pyöriessään kaksi muuta kärkeä voideltuna pyörivän akselin välityksellä.

Alumiinille omat kärjet
Lisäksi pitää tehdä vielä toiset, pehmeät ja tylppäpäisemmät kärjet muiden kuin teräsakselien sorvaukseen koska tämä kärkimateriaali on sen verran kovaa että esimerkiksi alumiiniakseli pitäisi joko suojata teräsholkilla tai sitten kärkien olla työstökappaletta pehmeämmät.

 Kärjet ovat valmiit.

Kohta valmis
Keskitin akselikannattimen kärkipylkkään jalustan asennuksen ajaksi. Huomisen jälkeen on jalustakin varmaan valmis ja voi ryhtyä akselihommiin vaikka avattavuutta ei vielä olekaan. Kärkien lukituksena toimii trikeprojektista yli jääneet pyöränpultit ja -mutterit.

 Rakennemuutos.

Tukevampi versio
Valmistuksen aikana muutin hieman kärkien rakennetta. Nyt kaksi alinta kärkeä ovat jämäkämmät sekä niiden säätöpultit (upotuksessa oleva M8 kuusiokolopultti) on lukittu paikoilleen putkisokilla.

 Lähes käyttövalmis.

Paranneltavaa
Ensimmäinen kärkiversio on tuo ylin. Se jäi hieman hennommaksi kuin kaksi muuta. Kun kiireet helpottavat modifioin senkin samanlaiseksi kuin muutkin.

 Jalusta valmistuu vähitellen erimuotoisista palikoista.

 Lukitukset oikealla.


Näyttää vankalta
Kärkipylkän suunnasta nähtynä. Oikeakätisenä halusin lukitusmutterit sille puolelle.

 Minimipaksuus.

Melkein rautalankaa
Noin viiden millimetrin akseli pysyy vielä kärkien välissä. Jalkakin alkaa olla lukitusta vaille valmis.

 Sopii paikkaansa.

Tukea koko pituudelta
Akselituki mahtuu kelkan "kainaloon" eli koneistusmatka on mahdollisimman pitkä kertakiinnityksellä.

Vetoakselin sorvausta.

Tippakannuvoitelu
Ensimmäistä kertaa tositoimessa. Ylimmässä kärjessä on sisällä pieni öljysäiliö josta voiteluaine valuu ohutta kanavaa myöden akselille.

 Sama toisesta suunnasta.

Avattavissa
Yläoikealla on kaareva palikka joka toimii nivelenä kun tuen yläosa avataan akselin laittamista tai poistamista varten.

Tuki avattuna.

Helpottaa sorvausta
Ylin kärki kääntyy tällöin sivuun ja akseli voidaan nostaa kahden alemman kärjen varaan.

 Lukitus johteiden alapintaan.

Sorvikohtaista
Tuki ohjautuu johteiden mukaan sorvin pituussuuntaan. Asetukset ovat kiinteitä ja vain tähän sorviin tarkoitettuja.

Kuva kokonaisuudesta avattuna.

Helppo avata ja sulkea
Yksi pultti täytyy avata kokonaan ja toista löysätä niin kehän yläosa kääntyy sivuun.

 Yksi kärki.

Yksinkertainen rakenne 
Kärki koostuu viidesta osasta. Putkisokka, säätöruuvi, kiristyspultti ja itse kärki. Kiristyspultin mutteri ei ole kuvassa.

 Terä ja tuki.

Sorvaaminen tuen läheltä
Tuen rakenne on sellainen että ylettyy sorvaamaan aivan tuen kohdalle saakka.

Tukikehä mahtuu tulemaan n. 20 mm kelkan päälle.

 Tässä näkyy väistö kehän alaosassa. Vasemmalla kelkka.

Jos omaa työtä ei lasketa
Suunnitteluun ja tekemiseen meni aikaa pari päivää. Kuluja materiaaleista tuli noin 25 Euroa.

Pitkän akselin sorvaus
Ensi viikolla pääsen tositoimiin kun tuen pitkän akselin sorviin.
Pitkällä akselilla kun on harmillinen tapa taipua kiinnityspisteiden välillä sorvatessa. Se aiheuttaa tyypillisesti tynnyrimäistä muotoa akseliin. Ts. akseli on keskeltä paksumpi kuin päistä.

 Akselikannatin käytössä.

Keskittää
Kun reikä pitää saada ehdottoman keskelle akselia ja akseli on yli 1500 mm pitkä eikä se myöskään mahdu kara-akselin (20 mm) sisään ovat keinot vähissä ilman kolmekärkistä keskitintä.

Ei resonointia
Myös reiän poraus 22 mm poralla ja avarrus reikäterällä sorvaamalla sujui erittäin hyvin sekä mittatarkasti että riittävän isolla leikkuunopeudella ilman resonansseja.  

PS 
Pari viikkoa on tuki ollut käytössä ja sillä on tehty, parin pikkuhomman lisäksi vaativampi auton taka-akselin ja vetoakselin jatkaminen varsin sujuvasti Trike projektia varten. Nyt on Triken raideväli n. 1,5 metriä. Kohta nähdään mitä setä tai rouva katsastusinsinööri siitä sanoo.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti