Toiveissa
Edelleenkin kiinnostaa ajaminen ja pyöräni ovat ajettavissa sekä, pääosin, huolletut. Aina ei huoltoaika osu talveen. Ensin kylillä pyörimistä kuten ajelu jonnekin kahvilaan alle sadan kilometrin päähän kuten Kangasalle Vehoniemen Automuseolle Leilan sumpille. Samalla tapaa kavereita eri kerhoista. Lisäksi on ilmainen ajoneuvonäyttely. Muita paikkoja, ihan lähistöllä, on Oritupa Orivedellä jonne ajan usein tapaamassa motoristikavereita. Joskus Kämmenniemesta Viitapohjan kautta Ysitielle. Pitää ajaa soratietä osan matkaa. Jos haluaa lyhyen reitin. Myös Siuron Koskibaari vetää väkeä. Kessan baari liki Aunessillan kupeessa näköalapaikalla maamme pisimmän vuonon suulla luonnonkivistä tehty kaarisilta. Myös monia muita kohteita joihin motoristit kokoontuvat jos asiasta on informoitu tai juttu vain levinnyt. Joissain joka päivä, toisissa vain kerran viikossa. Akaakin ja siitä jatkuvat paikallistiet vievät kiireettömästi eri kohteisiin. Pääkaupunkiseudun tai sen lähistön tapaamisissa en ole käynyt vuosiin sen jälkeen kun muutin takaisin Tampereelle. Kerholleni mennessä poikkean paikallisen marketalueen kahviossa Villa Vinossa Uuden Kuruntien lähistöllä. Kuten myös kesäaikaan heidän maisemakahvilassaan. Syömässä tai vain kahvittelemassa. (Tämä toinen Villa Vino-ravitsemuspaikka on Ylöjärven Kuljun kylässä ja avoinna kesäisin. Em. linkissä on ohjeita.) Jos on hyvä sää niin käyn mopottelemassa kauden avajaisissa. (Tässä, toistaiseksi, mennävuoden info. Päivitän kun tulee uutta kerrottavaa.) (Kerrottakoon lapsuudestani sen kun isoäitini, Helmi-mummo vei minut kuuskesäisenä seurohin niin, tietenkin, pitkästyin ja livahdin kylänpoikien remmiin. Siellähän muutkin kölvit ja plikat, tosin vain muutama tytär, pyörimme kylänmäellä. Asia kun selvisi sain nk. satikutia. Eipä se kovasti haitannut. Elämä on joskus kovaa...)
Esteet ja kiinnostumiset
Säät ja tarpeet. Eläkeläismotoristin tarpeet ovat, varsin tavanomaiset: leipää, olutta, viihdettä, taipaleita ja tapahtumia. Baanalle on mieli. Lähinnä pienille ja keskikokoisille teille sillä siellä on mielenkiintoisimmat paikat. Kaupungeissa on hienot keskustat mutta useimmat on nähty ja monet "cityt" hankalasti tavoitettavissa. (Inhottavat parkkimaksut. Kerran sain sakon kun oli pysäköinyt parkkiruutuun ja maksanut. Palatessa oli sakkolappu odottamassa. Mutta pyöräni ei ollut siellä minne pysäköin.) Pikkukaupungit eivät, eräät, ole ehdottoman tarkkoja pysäköinnistä. Mielelläni poikkean eri paikkakuntien matkamoottoripyöräkerhoilla. Useilla kerhoilla voi myös yöpyä jos ilta menee pitkäksi. Siis kosteaksi. Aamulla voi olla hallainen olo.
Ajelut
Ovat kerhojen tai muiden porukoiden järjestämiä. Yleensä mukavia muutaman tunnin rientoja joissa käydään tutustumassa jonkin paikkakunnan meininkiin ja nähtävyyksiin. Illemmalla mukavat bileet musiikin tahdissa jollain kerholla tai yleisellä paikalla.
Kokoontumisajot
Yleensä pe - la mutta on myös pidempiä. Jotkin tapahtumat ovat kutsukokoontumisia. Kokoontumisia on joka kesä joka viikonloppu useissa eri osoitteissa ja muutama talvikaudella. Sisään pääsee jos tulee moottoripyörällä. Kesäkaudella monet leirintäalueet tarjoavat palveluitaan. Heidän mielestään on oikein mukavaa kun muutama sata henkilöä tulee telttailemaan tai mökkeilemään. Monet tulevat koko perheen voimin. (Negatiivistakin olen nähnyt mutta vuosikymmeniä aiemmin: leirintäalueelta asuntovaunuilijat ovat vihaisen näköisiä ja ottavat hatkat. En ymmärrä miksi. Mukavia ihmisiä ovat hekin niin kuin mekin.) Saattahan se häiritä että paikalle tulee jokin rokkibändi perjantaina ja lauantaina jokin tunnetumpi bändi. Usein tanssimusiikin esittäjiä. Lista olisi pitkä jos luettelisin. Oma suosikkini on Mauri Konttinen ja orkesterinsa. Seitkytluvulta alkaen olen käynyt hänen keikoillaan ja vaimoni (Silloinen morsianehdokkaani) on ollut hänen kirjanpitäjänään. Tosin kauan sitten. Olisipa kiva nähdä Mauri stagella bändeineen. Ties monesko kymmenes kerta.
Polttoaineen hinta
Vaihdellut, tätä kirjoitettaessa, melkoisesti. Lähinnä ylöspäin. Kaasutinpyöriini joutuisin ostamaan kallista bensiiniä. Nyt on 31. päivä maaliskuuta -26 bensiini maksaa noin 2,12€ litralta. Moottorietanolin hinta 1,30 - 1,60€ litralta. Sen käyttö onnistuu talouden ajoneuvoista vain 1400 Californialla. Siinä kun on takaisinkytkentä eli kyky tunnistaa polttoaineen tehosisältö lambda-antureilla. Etanolissa on vähemmän energiatiheyttä kuin moottoribensiinissä joten sitä kuluu hieman enemmän. Siksi se onkin halvempaa ja ympäristöystävällisempää kuin bensiini jos näillä arvoilla on merkitystä käyttäjälleen. Kirjoitushetkellä vaikuttaa siltä että etanolilla ajo tulee halvemmaksi kuin bensiinillä. Mutta aika kuluu...
Etanolin käytön haitat ilma-öljyjäähdytteisessä moottoripyörässä
Luonnollisesti etanolia palaa huonomman tehosisältönsä vuoksi enemmän kuin bensiiniä eli tankkausväli lyhenee. Sitä enemmän mitä kylmenpää. Pyöräni moottorin jäähdytystapa on varsin yksinkertainen ja sitä voi säätää vain hieman: öljynjäähdytinkennon ilmansaannin voi tukkia. Etanolipolttoaine sisältää myös hieman vettä. Se voi ruostuttaa alumiinisen sekä rautapellistä tehdyn tankin pidemmällä aikavälillä. Komposiitti- alumiini- ja muovitankkien osalta en nyt pysty sanomaan onko etanolilla vaikutusta niihin. Olisin varuillani. Mutta jokainen motoristi tietänee mitä ainetta pyöränsä tankki on. Itselläni peltitankki on edelleen siisti sisältä vaikka etanolia olen käyttänyt. Reissuja lukuun ottamatta pyöräni majoittuu joko Kerhollani tai taloyhtiön autotallissa kuivissa ja ympäri vuoden lämpimissä tiloissa. Tankattuna.
Etanolin käytön edut ilma-öljyjäähdytteisessä moottoripyörässä
Päästöt ovat paljon puhtaampia kuin bensiinillä. Se varmaan monia kiinnostaa sillä etanolia poltettaessa syntyy myös enemmän tehoa. Eli hieman alle satahevosvoimainen pyöräni onkin etanolilla yli satahevosvoimainen. Myös vääntömomentti kasvaa. Eli, kokonaisuutena, pyörä kulkee äreämmin. Myös käyntiääni on toisenlainen. Ärjyvämpi. Kiihtyvyys varsin reipasta mutta sitä voi säädellä käsitelemällä kaasukahvaa hellemmin ja, lisäominaisuutena, halvempi hankintahinta polttoaineella. Kun ottaa huomioon hinnaneron bensiini vastaan etanoli niin kirjoitushetkellä etanoli vie voiton taloudellisuudessa vaikka sitä kuluukin enemmän. Etanoli palaa niin puhtaasti että karstaa ei synny lainkaan vaan vanhatkin karstat peseytyvät pois. Tekee hyvää tulpille, palotiloille, männille, katalysaattoreille ja pakokanaville. Eron huomaa jo parin tankillisen jälkeen.
Säätilaa seurataan
Saattaa tulla, lähiviikoina, kokemusperäistä tietoa ajokauden avaamisesta henkilökohtaisella tasolla. Sitä vartoillessa näprään jotain.
Ajokamppeet
Puvuntakkien vuorit on jo pesty. Itse takit. 3 kpl, eivät mahdu yhdessä pesukoneeseen. Ne on pestävä erikseen. Juttua ajorytkyistä tulollaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti