Pätkä historiaani

 

Ensimmäinen ammatti ja se viimeinenkin
Keskikoulun jälkeen ammattikouluun autonasentajalinjalle. Autokoulusta kuormurikortti. Sen jälkeen varusmieheksi ja aliupseerikouluun. ((Ylikers. apumekaanikko, Ilmavoimat, Lapin Lennosto (Silloin Hämeen Lennosto. Tyylitelty Ilves Drakenin sivuvakaajassa.)) Lapin Lennostossa laitettiin kaulukseen vaatimaton ylikersantin titteli ja siihen jäi. En suostunut lähtemään päällystöopistoon.

Itse tehden
Koska olen saanut, aikoinaan ensiksi, autonasentajan koulutuksen joskus seitsemänkymmentäluvulla niin myöhemmin paransin osaamistani mutta vain autojen ajamisen suhteen. Jonkin aikaa ajoin kuorma-autoja mutta talvikausi ei oikein innoittanut. Melko ikävää hommaa ja huonosti palkattua vaikka kuormat olivat kalliita ja kuljettajan vastuulla. Talvella vitutti oikeasti. Sekä aikataulut. Jätin sen. Tosin pomokin, se vanhempi, oli mulkku. Varusmiespalvelukin koitti ja se antoi ponnistuslaudan, lentoteknisen aliupseerikoulun jälkeen ilmailupuolelle. Ei sielläkään palkat oleet kummoiset mutta saatoin pärjätä kohtuullisesti. Vaan ei niillä rahoilla omakotitaloa osteta. Varusmiespalveluksessa olin tutustunut lentokoneisiin ja, eritoten hävittäjiin. Sotilasarvoksi jäi res. ylikersantti. Sieltä, alle kaksikymppisenä, olin useissa konepajoissa töissä mutta se homma oli kovin yksinkertaista ja työpäivät samanlaisia eli tylsiä. Toki, kavereiden kanssa, iltasella pubissa aika kului. Hankin ensin, perustuloilla ja Osuuspankin lainalla, rivitalokämpän ja sittemmin rakennutin omakotitalon mutta, vaikka nainenkin oli, ei jumittuminen ollut juttuni. Nainen lähti hiihtovalmentajansa mukaan ja voitti Eestin mestaruuden. En jäänyt kärsimään, myin kämpän. Kehitin osaamiseni, ilmaisella koulutuksella, aina avaruusaluksien tekoon asti. Koulutus oli mielenkiintoisempaa kuin itse työ Nasan ja Esan porukoissa. Aika paljon toistoa sielläkin. Sitä inhoan edelleen. No, iltasella pubissa. Koulutusajasta sai palkkaa. Ei kauhesti mutta vuokrayksiön ja bensarahaa prätkään. Mäntässä. Missä paperimiehet, mutta vain silloin, olivat kingejä ja kovapalkkaisia. Menkääpäs nyt Mänttäläiseltä työttömältä paperirullaajalta kyselemään paljonko paskapaperin tuotanto tuottaa... En menisi, tulee lättyyn.

Arkihommilla eteenpäin
Pitkään tein töitä maatalouskoneasentajana, työnopastajana ja kiertävänä asentajana ja, taas, työnopastajana uusille duunareille. (Ylö-Tehtaat oy.) Varsin viihtyisää ja letkeää hommaa vaan ei erityisen haastavaa. Sittemmin siirryin metsäkoneasentajaksi Pinomäen Sakarin remmiin jota eräs aiempi työnjohtajani suositteli. Keskityin hydrauliikkaosien hitsaukseen, levytyöhön sekä perushydrauliikkan asennukseen. Vaikutti että firma menee kohta konkkaan niin lähdin hyvissä ajoin. Sakari ei sietänyt minun ja insinööriopiskelijakaverini ehdotuksia metsäkoneen ergonomian parantamiseksi. Muutos elämään. Muutto kauaksi. Rautavaaran hyvässä pitäjässä olin reilun vuoden metsäkoneasentajana ja hitsaajana. Sieltä opinahjoon Mänttään jossa oli lentokoneasentajakurssi mikä piti olla, työvoimatoimiston aiemman ilmoituksen mukaan Rautavaaralla. Alunperin. Vaan Mänttään oli lähteminen. Ei olut ongelmaa päästä lisäkoulutukseen. Puolet porukasta, työvoimatoimiston lähettämiä, luopuivat muutamassa päivässä. Vaan mielenkiintoisa persoonia. Myös asunto kuului sopimukseen. Valmistuin leko-asentajaksi ja heti Lentokonetehtaalle töihin Kuorevedelle. (ReDiGo ja Hornet.) Koska olen kielitaitoinen niin oli helppo tutustua Saint Lousista lähteneisiin Hornet-asentajiin. Paljon touhuttiin yhdessä. Myöhemmin, mutaman vuoden jälkeen, avaruusalusasentajaksi ESAn ja NASAn opeilla. (XXM ja Rosetta ja joitain välihommia Saabin komposiittihommissa.) Välillä lisäkoulutusta ulkomailla asti sekä keikkahommia ulkomaille useissa Euroopan maissa joko yksin, kaksin tai porukassa. Leppoisaa duunia. Erityisesti Italiassa avaruusalushommissa. Alan ammattilaisia muista maista ja työreissuja ulkomaille. Vaan siihenkin ja paikkakuntaankin kyllästyy kuten tapanani on. En viihdy työssä josta tulee rutiinia. Se vain tympii ja on nähty. Olen sen jo tehnyt ja oppinut. Siksi vaihdoin maisemaa usein. (Mainittakoon että niihin aikoihin olin kahden moottoripyöräjärjestön hallituksissa kuten Gruppo Moto Guzzi Finlandia ry. ja Suomen Motoristit ry. ja jäsenenä kahdessa mc-kerhossa. Myöhemmin istuin Femassa Smoton edustajana. Tosin kielitaitoni ei ollut ihan paras. Työkieleni, englanti, toki sujuu vieläkin mutta ruotsi ja italia eivät oikein hyvin enää suju. Toki pärjäilin mennäkesänä Sisiliassa ja Roomassa kohtuullisen hyvin. Emme nälkiintyneet. Firmamme kaksi osakasta kolmesta oli mukana. Verstas on edelleen toiminnassa. Uudellamaalla. Tämän pajan pomosta sain kohtalotoverin ja ystävän erään tutun naisystävän välityksellä. Hänellä tausta oli matkustajalentokoneissa kun minulla sotilaspuolen lentsikoissa. Vaimoni luopui moottoripyöräilystä mutta, edellä mainittu, pariskunta ajaa edelleen. Ducateilla.

Nautinnot ennen ja eläkkeellä 
Nautinnot ennen olivat pitkälti samoja kuin nytkin. Tosin ennen sai sahtia useammin kun sitä kotonani tehtiin suuria määriä. Sittemmin olen, eläkkeellä, nauttinut saavutuksistani ja kavereiden kehuista ja hyvistä oluista. Tosin nyt, aikojen kuluttua, vain harva tunnistaa naamani em. piireissä. Muutin Mäntästä Tampereelle 2003 ja pidin yli puoli vuotta sapattia ottamatta töitä vastaan. Ajoin paljon moottoripyörällä tapahtumiin ja kokoontumisiin telttailemaan ja usein "kylällä" oluella. (MG Centauro Blower ja Karjala mutta ei yhtäaikaa.) Kevätpuolella menin "ruuhkanpurkajaksi" erääseen mp-korjaamoon. En, tosin, käynyt työvoimatoimistossa töitä kyselemässä sillä olin motoristipiireistä saanut varman tiedon että seuraavana talvena aloittaisin työt eräässä hyshys-firmassa. Viihdyin siellä pari vuotta kunnes työmatkalla ajoin hirvikolarin ja sairastelin pitkään. Kävin, kokeeksi, töissä mutta olin menettänyt innostukseni, selkääkin särki ja särkylääkkeet tekivät hieman pöljäksi. Lähdin ennenaikaiselle eläkkeelle. Oli paljon aikaa ajatella ja ajella, Liityin takaisin jo vuosikymmeniä sitten perustamaani ylöjärveläiseen moottoripyöräkerhoon. Nyt rivijäsenenä. En ole enää ottanut luottamustehtäviä vastaan. Kaksi pyöristäni "asuu" Kerholla. Verstaastani olen luopumassa. Kaluja ja vehkeitä on myytäväksi asti kuten Guzzien varaosiakin. Pari muutakin pyörää tulee poistoon. 1400 California ja sisäkaarteeseen kallisteleva trike jäänevät kalustoksi.

Pyrkimys
Vielä ajattelin, tulevina kesinä, suunnata 1400 Californian taipaleelle. Perherauhan kunniottamiseksi sovittiin että ajan vain Pohjoismaissa Tanska ja Islanti poislukien. Onhan siinäkin lääniä. Pitkään aikoihin en olekaan käynyt katsomassa rata-ajoa. Jospa tulevana suvena joutaisin jokusen kisan katsomaan. En ole enää VMPK:n jäsen mutta voisin heidän kisaamista käydä vilkaisemassa. Ainankin ennen oli hyvä meininki iltasilla. Norjaa on jäänyt ajamatta lähinnä vain Hammerfestin tienoilta. Idemmässä kyllä useammanin kerran. Pitää vai heittää oikea jalka satulan yli ja kääntää kahvaa.

Lähinnä hupia 
Kokeeksi tein työnhaun, motoristikaverin vinkistä, jolle olin rakennellut pyöräänsä, eli ilmoitin halustani kokeilla työnhakua erääseen isoon firmaan huoltoinsinööriksi. Menin haastatteluun ja viikko sen jälkeen tilaisuuteen jossa samaa työtä hakevilta testataan kaikenlaisia osaamista kuten hoksaavuutta, ryhmätyökykyjä, ym. sekä johtamista. Kahtena  päivänä oli testejä. Sitten tuli kutsu firmaan jossa pidettiin palaveria johon osallistui lisäkseni kolme pukumiestä. Puolisen tuntia puheita, kahvitus ja kiertokävely tehtaalla. Myöhemmin tuli kutsu käydä ko. työnantajan terveydenhuollossa. Toki sinne menin. Noin kaksikymmentä minuuttia meni siellä ja totesivat että ylipainoa on mutta siitä pääsee eroon. Mutta diabeteksestä en pääse. Sanoivat että eivät suosittele minulle kyseistä tointa ulkomaanmatkoineen. koska se ei sovellu diabeetikolle. Ensimmäinen kerta liki iki-diabeetikon elämässäni kun asia tuli ilmi virallisesti ja haitaksi tuomittiin. Kiittelin diagnoosista ja päätin etten töitä enää hae vaan eläköidyn. Asia hoitui nopeasti.

Tyttöasiat
Niitäkin oli. Sekä onnellisia että vähemmän mukavia. En kerro henkilöistä tarkemmin sillä osa heistä on vielä elossa. On ollut osakehuoneisto ja omakotitalo jota rakensin työn ohella. Toki palkkaamani timpuri teki vaativimmat rakennetyöt ja muurari muurasi. Vaan enpä sitä taloa tarvinnutkaan vain myin työkaverille. Työt veivät muualle enkä voinut oikein kieltäytyä hyvästä tarjouksesta.

Satunnaiset tuttavuudet ja pari suhdetta
Niinhän se on että jos kylillä kulkee niin tapaa ihmisiä. Ensimmäiset feminiinit olivat lähinnä vain hetkellisen mielenkiinnon kohteena kun tapasimme. Yksi jäi kyllä mieleen syvemmin. Naapuripitäjän tyttäriä. Autolla tai moottoripyörällä homma sujui ja suhde kesti hänen opiskelunsa loppuun. Lähti ulkomaille hommiin mallitehtäviin mutta minä en rohkaistunut sille linjalle. Jäin puutteseen. Harmitti jonkin aikaa kunnes, erään tunnetun bändin ravintolakeikalla, tapasin mukavan nuoren varsinaissuomalaisen naisen. Vei opiskelukämpilleen. Todella pitkät sääret ja muutenkin muoto tyydyttävä. Opiskelunsa jatkuivat Tampereen yliopistossa ja ostin saunallisen rivitaloyksiön jonne hän myös muutti. Vaan lähtikin parin vuoden päästä hiihtovalmentajansa mukaan. Hän on sittemmin edesmennyt. Jonkin aikaa ei ollut vakiseuraa ja pidättäydyin pitkistä suhteista. Lisäksi työskentelyni eri puolilla maata ja Eurooppaa ei se oikein suosinut vakaata suhdetta. Yksi viehätys oli pitkähköön mutta en osannut olla "vain hänelle". Muuten, muut, entiset, elossa olevat, exät kyllä moikkaavat kun satumme kohdakkain. Joskus kysellään kuulumiset. Lapsia on tullut tai tavoitteet ihan muualla. En koe olevani syyllinen.

Nyt aviossa
Siitä ei kai sen enempää ole kerrottavaa. Suhde jatkuu. Kylkiäisenä tuli anoppi, pari rouvan siskoa ja kesämökki sekä, nyt vuokralaisella, osakehuoneisto toisella paikkakunnalla.

Kolme veljeä
Nuorin on vielä työelämässä pitkään. Kävi tänään poikkemassa. Kysyi että tulemmeko, rouvan kera heille, Jouluksi. No, miksei. Useimmat sukulaistapaamiset ovat hänen perheensä kanssa. Auttelen klapihommissa ja, tarvittaessa, vaikka hitsaustöissä. Samalla pääsen kalastamaan. Rantatontti, nääs. Seuraavaksi vanhin pitää kotitilaa ja on hankkinut lisää maa-alaa, rantaviivaa ja modernisoinut viljelyä. Jakamaton sukutila. Kolmas, veli, vain pari vuotta minua nuorempi, on myös eläkkeellä mutta tekee nuorisotyötä Kangasalla. Nuorinta lukuun ottamatta muut ovat myös motoristeja. Guzzimiehiä, tietenkin. Tosin aika monta muutakin merkkiä on vuosien varrella ollut mutta jotenkin Guzzi on ollut se oikea merkki. Kuusisylinterisillä Benelleillä olen ajellut toiseksi eniten. Mallia Sei 750. Yksi ysisatkukin oli mutta sen myin hyvällä voitolla. Kokokatteet lasikuitua ja väri metallihohto vihreä/harmaa. Hondan pikkufourit olivat Benellin suunnittelemia. Jos historiaa saa kertoa. Kuutos-Benelli perustui samaan perusratkaisuun.

Ei omaa mökkiä
Sellainenkin oli joskus suunnitelmissa mutta jätin väliin eli myin sen tontin koska mieluimmin ajan suviaikana moottoripyörilläni. Osasta pyöristäni olen luopumassa. Olisi yksi ahdettu digitaalipeli ja yksi helketin harvinainen amerikanmallinen 350 Honda. Sen sijaan, olen ylläpitänyt, teknisesti, vaimon suvun mökkiä. Sekä lepäillyt ja muilla tavoin kuluttanut aikaani. Rannalla ja baarissa. Joskus, jopa, kalastan. Ensi kevään hommia on laittaa Mökille uudet katolle ja hormin juureen menevät raput. Ei nokisutari valita. Kesällä huussi-liiteri-vaja-kombinaation kivijalkojen oikaisu. Myös aitan lattian vinoutta pitää syynätä. (Ennen rakennettiin hirsirunko ja lattia eri kivijaloilla.) Ensimainittu on oikaistu. Mökissä on vähemmän duunattavaa sillä siitä olen käynyt läpi kunnostuksen saunan ja kuistin suhteen. Laituri tarvitsee uudet portaat järveen. Vanhat mätänivät. Tässä pari yleiskuvaa toimialueesta.

Prenikoita lipaston laatikossa
Eri järjestöt ja työnantajat ovat palkinneet erilaisilla rintamerkeillä, kultakelloilla ja muilla, ns. muistoesineillä. Suitsutusta on tullut sieltäkin missä en ole, mielestäni, mitään erikoista duunannut. Jos hommaisin militäärityyppisen takin ja laittaisin ylle käädyt ja rintaan, vasemmalle, kaiken malmin mitä olen hankkinut tai saanut ylistyksekseni. Olisiko kova juttu itsenäisyyyspäivänä Tampereen Keskustorilla?  Tuskin. Ensimmäiset rintamerkit tulivat, lähinnä varusmiespalvelusta. Sittemmin niitä on tullut eri järjestöiltä ja vallanpitäjien taholta. Liikenneministeriöltäkin. Vaan kun jäin eläkkeelle järjestötoiminnasta niin sen jälkeen en ole yhtään huomiota saanut. Vaan neuvoksen titteliä ei ole kuulunut. Ei taida olla listalla sellaisia nimikkeitä kuin järjestötyön sankari tai moottoripyöräneuvos? Suomalaisten moottoripyöräkerhojen puheenjohtajana ei ollut kummoisempaa. Voisiko sanoa että olin varsin väritön siinä hommassa. Edeltäjäni Kekku oli reippaampi. (Kerrottakoon että Liikenneturvan hallintoneuvostossa oleminen ei kyllä ihmeemmin tätä ukkoa innostanut.) Nykyinen Smoton pj asuu tuossa likellä. Ajoittain vaihdamme mielipiteitä. Voisi sanoa että vaikuttaa normaalilta ja sopuisalta. Itse sanoisin että homma on alamaissa ja jotain ryhtiä ja äreämpää toimintaa pitää duunata. Eikös sellaista motoristeilta odoteta? No, käytännössä, asiat ovat kai hyvin, lainsäädäntö motoristien mielestä hyvin? Epäilen. Sellaisen tilanteen ylläpitäminen on helppoa. Vaan, onko mitään mitä moottoripyöräilyssä pitäisi parantaa? Ei, ainakaan, verotusta kireämmäksi. Joka tässä maassa on hyvin korkea. Eikö moottoripyörä voi vain olla edullinen arkiajoneuvo? Vai kärsiikö omistamisen status?