Vanhat palvelijat
Kaksi paria ajosaappaita. Kummatkin vanhoja. Vanhempi pari on tarkoitettu urheilulliseen ajoon. Tuoreenpi, eikä sekään ole ihan uusi pari, on enemmän matkakäyttöön soveltuva ja on kävelykelpoinen.
Kulumia
Sporttisaappaat ovat kuluneet lähinnä pohjistaan sekä etu- että takapäästään. Pikkuvarpaiden puolella on muoviset vaihdettavat kulutuspalat. Vetoketjut ja tarrakiinnikkeet ovat kunnossa. Tavalliset ajosaappaat ovat hieman kuluneemmat ja olen niiden pohjia liimannut paikoilleen. Lähinnä korkojen takaosat pyrkivät kulumaan. Ovat nähneet monia sadesäitä mutta sukat eivät ole kastuneet. Jonkinlainen kalvo on vuorikankaan ja nahan välissä. Ajohousujen lahkeita pidän saappaiden varsien päällä.
Kulumien korjaus
Molempiin saappaisiin olen joutunut lisäämään pohjiin ja korkoihin lisää kumia uretaanin muodossa. Sitä on helppo levittää suoraan tuubista ja on riittoisaa. Tarttuu myös hyvin kunhan kuluneet pohjat ovat pestyt ja santapaperilla karhennetut. Uretaanimassan tasoitus muovilastalla tai vastaavalla.
Rasvaa pintaan
Kun pohjat ovat kunnossa niin nahkaa voi kyllästää siihen tarkoitetulla voiteella. Niitä saa suutarinliikkeistä tai joidenkin markettien hyllyistä. Samalla nahka pehmenee. Nahkatakki ja -housut saavat saman käsittelyn parin vuoden välein. Viimeksi ostin housut ja nahkatakin Juunapasta.
Kuvia joskus
Käytössä eri tietsikka kun edellinen tekin tenän vaan ehtipä tointaa toistakymmentä vuotta. Jostain syystä tämä nyt käytössä oleva pikkuläppäri ei kykene suorittamaan niitä ohjelmia joihin olen tottunut. Pitää, molempien, opetella uutta.
Käyttökokemus vasemmanpuoleisista saappaista
Pikku lenkki Tampereen eteläpuolelta pohjoiseen Ylöjärvelle, Kuruun ja Virtain Vaskivedelle kahville RasinTuvalle josta soratietä Ruovedelle Pourunperän kautta. Soratie, vain reilut 30 kilometriä, oli hyväkuntoista vaikkakin mäkistä ja mutkaista. Vaskiveden päästä katsellen on varsin hienot maisemat.Matkalla näin juuri ojaan ajetun farkku-Audin. Melko syvällä oli. Melkein järvessä. Pysähdyin ja kyselin että onko kaikki ookoo. Sanoi soittaneensa hinauspalvelun paikalle. Nostin kytkintä.
Nahkatakit ja -housut
Niitä pitää myös huoltaa. Samalla aineella sivelin kaksi nahkatakkia, kerholiivin ja nahkahousut. Samalla kamppeista tuli pehmeämpiä ja joustavia eikä pikku sadekuuro kastele läpimäräksi.
Tekstiilikamppeet
Kaksi täyttä settiä: isompi ja pienempi. Isomman olen tarkoittanut kylmille säille ja talviajoon. Niitä en ole käsitellyt millään aineella. Molemmissa on irrotettava lämpövuori lämpimien säiden ajoreissuihin. Olen huomannut, kesälläkin ajellessa, ettei ole huono idea pakata lämpövuorit mukaan. Sadesää ja alle kymmenen astetta lämmintä niin jo muutaman sadan kilometrin ajotaival voi olla kovin vilpoisa.
Muut rytkyt
Farkut tai vastaavat housut, alusvaatteita, riippuen matkan kestosta, pari kerrastoa ja paitoja sekä jonkinlainen kevyt viimalta suojaava oleskeluvaate. Mitä pidempi matka niin sitä enemmän pitää varautua tai ostaa matkalta puhtaita vaatteita ja vanhat rytkyt roskikseen.
Majoituskamat
Teltta tai sitten ennalta sovittu muu majoitustapa. Telttaillessa tarvitsee joitakin tarpeita eli mukavuustuotteita kuten makuualustan, makuupussin, lämpöä heijastava peitteen kylmien öiden varalle ja joitakin henkilökohtaisia tarvekaluja. Riippuu paljon reissun ajallisesta pituudesta.
Ajelua
Kiertelin Pohjois-Pirkanmaata kun oli erinomainen ajosää paitsi että oli hieman liiankin lämmin olo jos pysähtyi. California 1400 GTS:n keskikulutus oli aamupäivän reissulla melko korkea 5,4 litraa sadalle. Johtui pikku pyörimisestä taajamissa, useita pysähdyksiä sekä vajaat neljäkymmentä kilometriä soratieajoa kahdessa erässä. Suorilla asfalttibaanoilla kulutuksesta putosi pois liki puoli litraa sadalle kilometrille vaikka keskinopeus liki tuplaantui.
Ruoveden satama
Mietin poikkeamista Helvetinportin ravintolaan. Sinne on 66:lta mutkainen kestopäällystetie. Laittavat strutsin lihasta leikkeitä. Vaan ison tien houkutus vei pidemmälle. Ruoveden satama oli herännyt henkiin. Kolme, tai useampikin, anniskelualueita joissa, ainakin, kahdesta saa myös ruokaa. Jäin sinne reilun tunnin ajaksi ja keskustelin paikallisten kanssa oluen kera. Ruoveden keskustassa on lisää ravitsemusta. Vilkasta oli sekä satamassa että keskustassa. Läheisellä leirintäalueella on omat ravintolansa. Tapasin tuttuja.
Kuuskuutosta Jäminkipohjaan
Käännyin oikealle Teiskon suuntaan. Koska oli hellettä niin jano yllätti ja poikkesin Terälahdessa kahvilaan kahville ja leivokselle että jaksan kotitalliin viimeiset kymmenet kilomerit. Toki kauppa- ruokinta- ja juotantapaikkoja on matkan varrella useita. Tampereen päässä taajemmassa. Paljolti vain kesäaikana. Kessan Baari sentään on ympärivuotinen.
Loppumatka kotitalliin
Ei vaatinut ihmeempiä ponnistuksia. Lämpötila reissun aikana nousi 22:sta asteesta liki kolmeenkymppiin. Ei ihan paras ajokeli vaikka olin liikkeellä kevyellä varustuksella niin säästyin isommilta hikoiluilta. Kuten edellä mainitsin niin pidin huolta nestetasapainostani. Käytössä olivat vain pitkät kalsarit, t-paita, nahkahousut, em. bootsit, kevyet tekstiiliajohanskat ja bikertyyppinen nahkarotsi sekä kerholiivi. Herätin pahennusta vain vähän. Kamera ei ollut mukana.
Kuuskuutosesta muutoin
Orivedeltä lähtiessä on paljolti nähtävää: viljelyksiä, metsää, historiallisia kohteita, rotkojärviä, vesistöjen ylityksiä, nättejä pikkukyliä, kaupunkeja, kuten Virrat satamineen mutta kun sen jälkeen tie kääntyy pohjoiseen on melkoisen paljon tasamaata sekä peltoaukeita ja pari järveä. Lähempänä Lapuaa on taas vehreämpää.
Seuraavaksi Etelä-Savoon
Liki Mikkeliä on erään mc-kerhon juhannusjuhlat. Sinne on kutsuttu. Sieltä ajelen Mökille Itä-Savon koilliskulmalle. Mukava etappiajelu. Liikun pikkuteitä myöden. Eksymisen välttämiseksi laitoin navigaattorin telineeseensä. Enpä, tosin, ole juurikaan eksynyt mutta joskus harhaan ajanut. Tiedän aika hyvin maamme tiekartaston päässäni. Olin, aikoinaan, parikymppisenä, kiertävä maatalouskoneasentaja. Monen mutkan takana olen käynyt. Maataloudet kun ovat, useimmat, aika kaukana päätieverkosta. Lisäksi joitain satojatuhansia kilometrejä kuluttanut renkaita niin kotimaassa kuin muualla Euroopassa. Kuudes vuosikymmen on menossa moottoripyörän sarvissa. Kerran ole kaatunut hirven vuoksi. Ainoa mukkuni jos enduro- ja crossi-kaatoja ei lasketa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti