Vesi ja jyrkkä rinne
Eivät sovi yhteen tässä asiassa. Syy on se että mäestä valuva sadevesi vie laatoituksen alta hiekat hiljalleen. Routakin tekee osansa. Tällä kertaa oikaisin laatoituksen ulkoterassille vievän laattapolun loppupäässä. Se tarvitsi pari - kolme kottikärryllistä karkeaa soraa josta laadin laatoitukselle pari metriä pohjaa. Alla on kallio joten sen päällä kasvavaa kunttaa pitää suojella koska se ja puiden juuret ovat kokolailla ainoat jotka sitovat maata rinteessä. Niitä siis pitää varoa kulutukselta.
Laatat kallellaan
Alta, runsaat kymmenen vuotta sitten lapioimani, hienojakoisen hiekan on vienyt luonto. Laatoitus on vinksin vonksin. Siinä on rakoja ja yli sentin korkuisia eroja toisten laattojen suhteen. Ei näytä kivalle eikä ole kovin hyvä kävelläkään. Jotkin laatat keinuvat askeleen alla. Tuttu maansiirtourakoitsija toi kuormurillaan, pari vuotta sitten, kuorman soraa josta tein aiemmin kiertotien pyörätuolilla kulkevia varten. Muutenkin se polku on kovasti avuksi. Kuten nyt kun soraa piti kuljettaa toiselta puolelta tonttia suorituskohteeseen kärryillä. Onneksi alamäkeen. Lähtökohta kun oli ettei rapun rappua. Mutta siitä on jo aikaa. Olen hyvin viehtynyt paikkaan ja nyt on, jopa, vaikea keksiä parannuksia. On raput, kaiteet ja terassit. Jokohan pääsisi eläkkeelle? Tuskin, sillä toisesta päästä laho saavuttaa...
Laatoitus on nosteltu sivuun. Sora oli osin kadonnut. Keltiäset olivat pesineet ja vesi syönyt.
Yksi laatta oli haljennut. Lähinnä visuaalinen haitta. Keltiäisten tuho on edistyksen yrittämisessä valitettavaa. Vievät, saivarit, murun kerrallaan.
Jos eläis
Aiemmat asennukset ovat sen verran kaukaa että vauriot voi ymmärtää. Luonto raiskaa. Näillä sijoilla mennään jonkin matkaa, ainakin jos menneeseen ja tulevaan ikuisuuteen vertaa. Kummassakaan en tiedä olleeni mutta näin voi jättää pikku jäljen. Mielenkiintoista oli se että kävin, mielenkiinnosta, talossa jonka olin itse rakentanut 80-luvulla itselleni ja silloiselle perheelleni. En, toki, loukkaantunut siitä että nykyinen omistaja ei tiennyt asiasta mitään. Nyt tietää. Ei edes kahville kutsunut. Eikä tiennyt että talossa on B&O monihuoneäänentoistojärjestelmä asennettuna jossa on liikeseuranta. Ehkä ei edes kiinnosta. Hifia vaikka saunassa, jos kelpaisi.
Uusi sorakerros levitetty, kasteltu ja "jyrätty" tiiviiksi. Osittain ns. kivituhkaa. Keltiäisten tuho!
Oikealla näkyy
Vesijohdosta pätkä. Se on suuri apu sillä alhaalta järvestä veden kantaminen, edes perushygieniaan, kuten tiskaamiseen, olisi työlästä sillä kukaan asianomistajista ei ole siinä fysikaalisessa kunnossa että "urakointi" vedenkannossa olisi erityisen motivoivaa.
Laatoitus asennettu. Silta terassille puuttuu. Vettä satoi vaan tehot oli päällä. Eikö ole säntillistä?
Silta terassille asennettu mutta viimeistely on tekemättä. Kulmassa oleva kiveys on pientä hiiligrilliä varten. Tulityöpaikkakaan ei ole kaukana alamäessä.
Niillä tehdään mitä on
Uskoisin että nyt on tehty sen verran että jäljellä on vain kunnossapitoa, huussia lukuun ottamatta. Ehkä jonkilainen bio-juttu pitää viritellä. Vaan mikä ihme on siinä että ihmisjätettä ei saa kylvää pellolle vaan muiden elukoiden saa? Maatuu se ja tää. Ajallaan.
Viimeistelyä viimeksi
Maalausta, tai oikeammin, homehtumista ja mätänemistä vastaan tehtävää työtä. Maan pinnassa oleva rakenne on altis kosteuden houkuttamaan mikrobikasvustoa "syömään" puurakenteita. Suojaavat maalit ja muut "myrkyt" sekä kosteuden ehkäiseminen ovat etusijalla. Valitettavasti mökillä oleskellaan vuodessa keskimäärin vain noin kuukausi. Aina ei sitäkään vaan useammassa jaksossa: keväin, kesäin ja syksyllä. Siksi ei voi aloittaa isompia projekteja omatoimisesti vaan pitänee käyttää ulkoistusta. Sanalla sanoen perikunta. Se taas ei kata kuin perusjuttuja jotka ovat välttämättömiä. Kuten nuohous. Muut ovat oman tahdon asia. Toki, noin 20 vuoden aikana, olen saanut ottaa joitakin omavaltaisiani asioita esiin.
Onni asennuksessa
Olin, jo monia vuosia sitten, aloittanut käyttämään ruostumattomasta teräksestä tehtyjä terassiruuveja. Muutama muukin terde on ruuvattu. Niitä on helppo availla verrattuna sinkittyihin, passivoituihin saati paljaisiin rautaruuvehin nähden. Vuosienkin kuluttua ruuvit aukeavat ilman vaikeuksia. Kunhan kanta on tyhjä ryönästä. Suosittelen, varsinkin jos on tieto että on väliaikainen ratkaisu. Vaan väliaikaista täällä on kaikki. Pikkuisen pidemmällä aikavälillä ainakin. Tosin naulat kokevat ylösnousemuksen ajan mittaan. Varokaa jalkapohjianne!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti