tiistai 7. helmikuuta 2023

Dacia Logan Van: kolinaa etuoikealla

 

Ajossa häiritsi
Epätasaisella tiellä ja satunnaisissa montuissa kuului etuoikealta kolinaa. Tutkin tilannetta tunkin ja pyöränpulttiavaimen avulla. Irrotin siis etupyörän.

Katsuri ei löytänyt
Aiheesta olin jo maininnut katsastuksessa käydessäni lokakuulla katsastusinsinöörille mutta hän sanoi ettei löytänyt mitään syytä. En minäkään ensin löytänyt mutta tarkemmin syynätessäni näin alemman jousitaskun pohjalla muovisilppua. Kaarevia, kuin haljenneen letkunpätkän paloja. Hetken ihmettelin että mistäpä sellaista sinne on joutunut mutta syy löytyi jousen yläpäästä: jousen ylimmällä loppukierroksella on "pehmusteena" em. muoviosa joka lienee joko valettu jousen ympärille tai on jonkinlaista kutistesukkaa. Se oli murtunut palasiksi ja jousi on väljä yläkuppiinsa. Siksi isommissa kuopissa kolahtelee. Vasemmalla muovit olivat ehyet.

Nivelet
Tarkastelin raidetangon nivelen liikkeitä mutta siitä en välystä löytänyt enkä myös alatukivarren pallonivelestä. Eikä muuallakaan ollut välyksiä. Eli niiltä osin kunnossa. Autolla on ajettu vasta 150000 kilometriä, ikää kaksitoista vuotta ja puolitoista kuukautta. Vasemmalle on vaihdettu raidetangon päätynivel. Muita kuluvia osia ole vaihdettu paitsi jarrulevyt eteen. Katsoin myös vetonivelten kumit. Molemmat puolet kunnossa. Ehkä kesän tullen otan jouset irti ja laitan uudet muovit molempien jousien yläpäihin. Tietenkin ensin hiekkapuhallan jouset puhtaaksi ruosteesta, maalaan ja pujotan liimakutistesukkaa jousien yläpäihin ja asennus takaisin. Samalla laitan uudet vaseliinit niveliin. Yhden päivän homma + maalin kuivumisaika. Taas mennään muutama vuosi. Ensin painepesurilla kurat ja ruosteet pois. Mökkihommia suvella ne. Auto pukeille siksi aikaa.

 
Jousen yläpäästä puuttui muovisuojasta pätkä. Metalli kolisi metallia vasten. Muovin lohkeamiskohta näkyy selvästi.
 
Rapaa ja ruostetta
Auton ikääntyessä paikat kuluvat, ruostesuojaukset rapisevat ja sinkitty korikin alkaa ruostua kun tulee kolhuja ja mekaanista kulumista. Talvet ovat autolle kuluttavinta aikaa. Auton hankintahinta uutena oli tasan kymmenentuhatta euroa eli noin kolmannes muiden samankokoisten pakujen silloisesta hinnasta. Siinä suhteessa hinta ja laatu ovat kohdanneet. 
 
Käyttötapa
Suurin osa auton käytöstä osuu syys- talvi- ja kevätaikaan sillä kesällä ajetaan pääasiassa moottoripyörillä poikkeuksena kolme mökkireissua per kesä. Mökkitielle ei ole matalasta autosta menijäksi. Dacia on maavaraltaan korkea. Myös kuljetuskyky melkoinen. Oikean puolen etupenkki ja sen takana oleva väliseninän pala pois niin tavaratila pitenee yli metrillä. Pitkää puutavaraa on ajettu mökkiremontin tarpeiksi. Se olikin aikanaan yksi hankinnan tarkoitus. Mökin ylläpito jatkuu edelleen.
 
Asiaa seurataan
Niin kauan kuin katsastuksessa ei tule hylkyä ja muu tekniikka toimii niin tämä pidetään taloudessa. Sitten kun ei enää kelpaa niin paalaukseen vaan jos ei sitten joku osta kanakopikseen tai muuhun kevyeen tarkoitukseen. Moottorin voinee myydä erikseen. Se tuskin loppuu ennen kuin kori mätänee.
 
Jousen alapäästä suojamuovi kulunut jo pitkälle.

Iskunvaimentimet
Kaikki alkuperäistä. Jos ilmenee vikaantumista niin iskareiden vaihto korjaa osan ongelmasta ja samalla tulee jousetkin suojattua päistään uudelleen. Toisaalta, kuvien ottamisen jälkeen, ei ole kolinaa kuulunut. Siihen vaikutti se että pyöräytin jousia hieman eri asentoon niin kuivaa rapaa varisi pois jousen ja iskunvaimentimen yläpäästä. Tähän mennessä ei ole katsastuksissa tullut edes huomautuksia. Jatkossa voi olla laittamista. Itse asiassa en ole koskaan saanut hylkäystä katsastuksessa. Voi johtua siitä että kävin keskikoulun ja sen jälkeen keskikoulupohjaisen ammattikoulun autonasentajan linjan. Hyvillä arvosanoilla. Niitä hommia en ole tehnyt kuin omiksi tarpeiksi. Moottoripyöriä ja lentokoneita enimmäkseen.

Talvirenkaat
Kaksi talvea takana nastarenkailla nimellä GT Radial. Kaukoitätuote. Kuvio noudattelee pitkälti Nokian Renkaiden muotoilua. Ovat tukevat ajaa noin 2,5 baarin paineella. Nastoissa melkomoinen pistovoima ja ulkonemaa reilusti yli yhden millin. Kuluminen on alkanut mutta nastoja ei ole irronnut. Yllättävän hiljaiset silti. Hyvin edulliset myös.

Muistuttaa kovasti erästä toista, tunnetumpaa merkkiä. 


Nastojen ulkonema runsas. Olisipa vain lumisia ja jäisiä talvikelejä. Enemmän on tullut ajetuksi märällä asfaltilla.

Talvi -23 - 24.
Jos auto toimii niin näillä renkailla mennään vielä seuraavakin talvi liki uuden renkaan ominaisuuksilla ja varmaan vielä seuraaviakin vuosia. Enemmän on huolta korin kestävyydestä vaan onhan peltejä korjattu ennenkin. Omistan mig/mag-hitsauskoneen ja muut peltitöihin tarvittavat välineet. Mutta innostaako sellainen remontti, on toinen asia.

Aiheen sivusta
Muutama vuosi sitten tein moottorille RVS-käsittelyn. Kierrosherkkyys parani huoltovälin, 10000 km, jälkeen ja muutenkin on jotenkin epädieselmäinen. Konehan on vain 1,5 -litrainen välijäähdytysturbo, reilut 80 hevosvoimaa. Pieniruokainen ja miellyttävä ajaa vaan on melko meluisa. Lähinnä on kyse rengasmelusta. Koneen ääni on vaimea. Kesään mennessä on jälleen öljynvaihdon aika eli 10000 km on ajettu lisää edellisestä huollosta. Teen uuden RVS-käsittelyn moottoriin samalla. Aineen valmistajan ohjeen mukaan on hyvä tehdä uusintakäsittely. Sitä ei kuitenkaan kannata tehdä talvella sillä silloin moottori käy alilämpöisenä vaikka olenkin tukkinut jäähdyttimen ilmansaannin pahvilevyillä. Teho on parempi kun jäähdytysneste on noin 120 asteen lämpöisenä.

Ajotapa
Pääasiassa ajan itse. Rouva ajaa myös jos autoa tarvitsee. Oma ajotapani on säästäväinen. Polttoainetta ei paljon kulu kun ajaa ennakoivasti eikä turhia jarruttele. Pääasiassa moottoritieajoa. Sopeutan matkanopeuden muun liikenteen rytmiin niin saa ajaa, pääasiassa, viitosvaihteella ja hidastukset moottorijarrutuksella eikä niinkään jarruilla. Kiihdytykset ripeästi matkanopeuteen ja sen jälkeen ns. pintakaasulla isolla vaihteella. Mahdollisimman vähän nopeuden muutoksia. Vältän myös taajama-ajoa.
 
Korkeampi vaatimus
Vaimo ei anna myydä pois vaan haluaa että teen pikkupakusta retkeilyauton ensi suveksi. Olen ollut ymmärtäväinen. Hänen hommansa on etsiä takateltta. Tavaratilan pohja on yli kaksimetrinen eli sinne kyllä mahtuu. Takaoviin pitänee asentaa ilmaventtiilit ja niihin hyttyssuojat. Myös toiselle sivulle tummennetut ikkunat. Nyt koppi on ulkovalon suhteen umpinainen.
 
Vikakin löytyi eli kolinan aiheuttaja paljastui
Jo aiemmin epäilystä herättänyt alapallonivelhän se kolisi. Olisi se vielä kestänyt mutta arvelin että laitetaan kuntoon. Siitä juttu tässä: Alapallonivelen vaihto tukivarsineen.
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti