tiistai 4. lokakuuta 2022

Ultraäänipesulaite ja suodattimet

 

Pestävät ilmansuodattimet
Merkkiä K&N ja ovaalimalliset. Voideltu samanmerkkisellä suodatinöljyllä. Riittävän suuret kahteen kaasuttimeen 950cc koneeseen. Käyttöönotetut pari vuotta sitten. Niiden vuotuinen ilmansuodatusmäärä jää noin 2000 km:n taipaleeseen tai jopa alle per kesä. Riippuu suvesta. Käytössä California Adamantissa. Varsinaiseen käyttöpyörään (Guzzi 1400 GTS) tulee 5000 - 8000 km per suvi. Joillain muilla vain satunnaisia kilometrejä.

Pesu ultraäänellä
Sopii herkillekin materiaaleille. Nyt käytössä mäntysaippuapohjainen vesiliuos. Tein kaksi käsittelyä joista ensimmäinen kesti puoli tuntia ja uudella, vastaavalla liuoksella vielä kaksikymmentä minuuttia pesuliemen lämpötilan ollessa 50 astetta Celsiusta. Homma käy muiden duunien ohessa.


Uä-pesuri.

Prosessi
Lähtökohdasta ei ole kuvaa mutta filtterit olivat melko tummat ja siksi arvioin että lämpötila saa olla em. lukema. Suodattimet luovuttivat melko mustan liemen ensimmäisellä pesukerralla ja pesuaineen pois kaatessani, (Mäntysaippua on biologinen aine ja sen voi kaataa viemäriin.) pesurin altaaseen jäi melkoinen määrä hiekkaa. Sekin oli puhdasta mutta sitä hiekkamäärää ei uskoisi suodattimien pidättävän. Toinen pesukerta oli miedommalla liuoksella samaa ainetta ja hieman lyhyempi vaan lämpötila edelleen sama.

Pestyt suodattimet. Annan kuivua pitkään, voitelen ja laitan muovipussiin.
 
Riittävän puhtaat
Ehkä vielä yksi pesukerta niin ruskea värikin olisi kaikonnut. Pääasia, kuitenkin, on varmistaa suodatus- ja virtausteho. Suodatus paranee kun suodatin likaantuu mutta virtaus heikkenee samassa suhteessa. Siksi suodattimien pinta-ala kannattaa olla hieman isompi kuin todellinen tarve. Ei ime niin paljoa pölyä koska imuvirtaus jakaantuu suuremmalle pinta-alalle. Neljäs kesä näillä suodattimilla ja pesu kerran vuoteen.

Myös kiinnityssiteet saivat saman pesun. Niille riitti ensimmäinen pesukerta.

Laskostettu paperisuodatin
On ylivoimainen suodastusteholtaan näihin pestäviin nähden mutta kun avotilaan ei voi laittaa paperisuodatinta vaan se vaatii oman, suojatun kotelon ettei kosteus haittaa sitä. Öljyttyä suodatinta ei kosteus kauheasti haittaa.
 
Pyörän kaasuttimet
Tilkin kaasuttimet kangastolloilla ettei niihen mene hyönteisiä. Muutoin olisi tarjolla kivasti bensiininhajuisia pikku kanavia pieneläinten ryömiä ja tukkia ne. Jostain minulle tuntemattomasta syystä hämähäkit ja muut mönkijäiset tykkäävät bensiinin tuoksusta.
 
Keväällä
Voitelen filtterit ja asennan paikoilleen. Kun näki kuinka paljon hiekkaa ja muuta mujua, joka näkyi pesuaineen tummumisena, jäi altaan pohjalle, osaa arvostaa näitäkin suodattimia parempina kuin ei olisi mitään muuta kuin ns. oravafiltteri joten kaasuttimeen pääsisi paljon isompiakin partikkeleita.  

Letkusiteet
Hankin aina ruostumattomasta teräksestä tehtyjä siteitä. Ei tarvitse tehdä muuta kuin pestä ja kestävät, kun eivät ruostu, isältä pojanpojalle jos sellaisia sattuisi olemaan. Peseentyvät siinä samalla ja ovat kuin uudet pesun jälkeen. Suosittelen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti