tiistai 4. lokakuuta 2022

California T3 Blower tankin sovitus

 

Pari yllätystä
Huohtotussysteemiin pitää tehdä muutoksia isomman moottorin vuoksi. Itse järjestelmä on koeteltu jo pienemmässä moottorissa eli lienee ookoo mutta sen komponentit eivät vaikuta sopivan kovin hyvin tankin alle. Joutunen tekemään uusia ratkaisuja.

Tankki ja moottori
Vasemmalla on noin 10 mm:ä tyhjää tankin ja sylinterikannen välissä. Oikealla vain 6 millimetriä. Kertoo paljon pyöreäsylinterisen ja kanttisylinterisen moottorin fyysisistä eroista.

Sylinterikannen ja tankin välinen rako on hyvin pieni oikealla.

Vasemmalla välystä on hieman enemmän. Sähköinen pa-hana oikealla.

Asennusyrityksiä ja purkamista 
Vaikuttaa siltä että huohotuskammiota joudun sekä siirtämään että hieman muokkaamaan. Eiköhän tuo talven aikana onnistu.
 
Tankin kiinnitys
Tankki on kannatuksella runkoon seitsemän kumipuskurin avulla. Elastinen kiinnitys. Lisäksi tulee tankin takaosaan kuminen hihna jonka avaamalla tankki on erittäin helppo irrottaa. Toki bensaletkut pitää irrotella myös. Vasemmalla on sähköinen hana, oikealla letkussa itsesulkeutuva liitin.

Vasemmalla korkeapainepumppu, oikealla polttoaineen karkeasuodatin.
 
Pumpusta oikealle
Hihnakotelo jossa moniurahihna kampiakselin päästä käyttää ahtimen akselia josta pätkä näkyy karkeasuodattimen ja sylinterin välistä. Öljynpaineanturi näkyy myös.

Polttoainehana, ahdin pilkottaa rungon takana, sytytyspuola, pa-painemittari suuttimen yläpuolella ja ahtoilman painekanava kiinni sylinterikannessa. Polttoaineen hienosuodatin näkyy hanan takana.

Paineettoman polttoaineen paluuliitin tankin oikealla puolella.

Yhteenvetoa
Tankki saa olla siinä missä on. Sen sijainnin muuttaminen vaikuttaisi moneen muuhun rakenteeseen. Huohotusjärjestelmää pitää muokata sopimaan moottorin ja tankin puitteissa, ehkä yksinkertaistaen ja, mahdollisesti, lisäämällä huohotusventtiilejä. Kampikammioon kun pitää saada alipaine.

Tankin etukiinnityksen yläkumi. Toisella puolella on myös. Alakumit (5 kpl.) eivät näy ennen kuin tankki irrotetaan.

Murentuneita kumeja
Osa vanhoista tankin kumituista olivat joko murtuneet tai kovettuneet joten niiden varaan ei kannata luottaa. Osan tuista löysin Korja-Kumin valikoimista ja osan tein itse. Suhteellisen helppo homma ja myös edullinen siihen nähden että tilaisi maailmalta alkuperäisosia.

Projekti jatkuu...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti