maanantai 2. toukokuuta 2022

Keväajelu -22 mutta väärä pyörä

 

California Adamant ei saatavilla
Kerholla "pojat" järjestelivät pyörät siististi talvisäilöön. Trike eli California "A" on pakan perimmäisenä. En ryhtynyt liikuttelemaan muiden pyöriä ja yksi olisi ollut eräänlailla hankala sillä siinä oli iso lappu: Älä liikuta, hälytin päällä. No en liikuttanut mutta miksi hälytin pitää pitää päällä kun Kerhotila on hälyttimiä ja kameroita väärällään sekä hälytys lähtisi useampaan kohteeseen? Olisiko uuden jäsenen arkuutta? 

Kevään ensi ajelu
Se oli lyhyempi kuin nyt. Kävin vain pikaisesti Mämmilä MC:n viikkopalaverissa Orivedellä. Sitä ei lasketa kun ei ollut kamera mukana. Sitä paitsi tämä reitti Tampere - Hämeenkyrö - Viljakkala - Mutala - Ylöjärvi - Tampere on ollut jo vuosia kaudenavaukseni. Siis varsin virallista. Samalla selviää onko Karhejärvi jäässä vai ei. Nyt ei ollut oikein kumpaakaan sillä jäät olivat jo liikkeessä ja aivan mustana. Rannat laajasti auki. Sieltä tiekannakselta maisemakuvat. Tosin alla olevat mittarikuvat on otettu Ylöjärvellä koska jäin sinne Verstashommiin. Loppumatka on noin 23 kilometriä lisää kotitalliin.

Karhejärvi ja vähät jäät.

Tämän vuoden epävirallinen kaudenavauspyörä.

Oikealla tie Mutalaan, vasemmalle mennään Kyrönlahteen.

Kun ajaa moottoripyörällä
Pitää keskittyä ajamiseen. Eri juttu kuin autolla joka pysyy pystyssä pitämättäkin. Ulkoilman tuntee ilman muuta. Olosuhteet voivat vaihdella ja tien pinta muuttua. Tälläkin matkalla piti väistellä asfalttivaurioita, soraisia kohti asfaltilla, liian lähellä takana ajavaa autoilijaa, yhtä kissaa ja koko tien leveydellä polkupyörillä kikkailevaa koululaisryhmää. Hidastin ja painoin torvea jolloin sain monta keskisormea nähtäväkseni ja yhden ns. runkk... korjaan itsetyytyväisyyseleen. Toisaalta suurimman osan matkasta olin ihan yksin tien päällä. Silloin saatoin katsella myös sivuille ja huomata asioita jotka autolla ajaessa tuskin tulisi noteeratuksi. Samalla saattoi muuttaa ajonopeutta tai sijaintia tiellä häiritsemättä muita.
 
Muutama fakta
Tankkasin Lakalaivan ST1-asemalla tankin täyteen. Siitä lähti varsinainen taival 3-tietä myöden Hämeenkyrön suuntaan ja sieltä Pappilanjoen vartta kohti Viljakkalaa jossa kahvittelin paikallisessa bistrossa. Hyvät kastettavat ja juttukavereitakin oli. Kylän vanhemmat herrat käyvät bistrossa vaihtamassa kuulumisia ja syömässä tai hakemassa noutoruuan. Siitä Karhelle, Mutalaan, jne.
Otin kuvatallenteet pyörän mittaristosta. Niistä näkee tosiasiat.
 
Matka-aika eli se aika kun virta on ollut päällä. Pysähtymiset eivät tallennnu.

Akkujännite matkan aikana. Matkalla oli kolme käynnistystä.

Matka-ajan keskinopeus.

Keskikulutus per sata kilometriä matkan aikana.

Matkan kokonaispituus. Lakalaiva, Tampere - Ylöjärven Siltatie moottoritietä.

Moottoriöljyn lämpötila kun jäähdytin oli peitetty. Lähes tyydyttävä.

Ilman lämpötila
Lähtiessä 9 astetta pyörän mittarin mukaan. Matkalla vilahti 12 astetta, Ylöjärvellä pysähtyessä lämpötila kuvien mukainen. Mittariston ajotietokone kerää muutakin tietoa sekä kertoo polttoaineen määrän, joka kyseisellä matkalla ei näytä vajuneen yhtään. Kyllä nuo palkit tuosta kohta alenevat sillä mittari ei ole lainkaan lineaarinen.

Pysähdys Verstaalla
Kesti noin kolme tuntia ja tutkin sen ajan California T3 1000 Blower:in sähköjohdinsarjaa. On, onneksi, varsin ehyt eli pääsee kunnostuksen jälkeen alkuperäiseen tehtäväänsä. Kirjoitan aiheesta myöhemmin kunhan asiassa tapahtuu mainittavia.
 
 Lopuksi kuva Viljakkalan bistrosta pari viikkoa myöhemmin otettuna.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti