tiistai 3. toukokuuta 2022

California Adamant: Kevätkäynnistys

 

Toinenkin käyttöpyörä ajokunnossa
Triken eli California 1000 Adamantin akun laitto paikoilleen ja hieman katsastelua. Ei kummoinenkaan homma vaan silti taas tuli asia vastaan jota en ole saanut tehdyksi enkä nytkään aikonut sillä pyörällä ei pääse ajamaan koska sen takana on naapuritilan seinä ja edessä vielä monta tälle vuodelle käyttöön ottamatonta kerholaisten pyörää. En niitä siirtelemään ryhtynyt vaan muutoin katsoin että laite on kunnossa ja vapauteen päästyään valmis kesän rientoihin. Se toinen ajopyörä eli California 1400 GTS on jo reilut kaksisataa kilometriä taivaltanut tälle keväälle. Ainoa kaksipyöräinen pyörä jonka ulosvienti Kerholta vaatii avaamaan nosto-oven. Ei mahdu pienemmästä pihalle. Suurin mutta ei painavin.

 Akku paikoillaan. Plusnavasta lähtee liikaa johtimia.

Turvakytkentä tekemättä
Pitäisi laittaa virtalukon takana oleva solenoidi eli isompaakin virtaa kestävä rele joka virrat päälle kytkeytyessä korvaa akun +navalta lähtevät monet johdot. Nyt, väliaikaisratkaisuna, irrotan kuvassa oikealla näkyvät riviliitinpuoliskot toisistaan. 
 
Pyörän alkuperäistyyppinen akku eläköityi
Alkuperäinen akku on julman kokoinen: yli 30 amppeerituntia teholtaan. Sitä en ole vielä keksinyt että miksi niin iso. Pieni akku (Nyt 18 amppeerituntia.) latautuu nopeammin ja siinä on riittävästi tehoa käynnistämään tämän kokoinen moottori ja vielä paljon isompikin. Nopea latautuminen säästää laturia ja akku on nopeammin valmis uusiin käynnistyksiin. Tosin omat pyöräni käynnistyvät kunhan starttinappia painaa hetken. Pyörässä on silloin vikaa jos ei starttaa ekalla yrityksellä.

Työkalukotelo sijaitsee akkutilan päällä ja on helposti nostettavissa pois.

Virrat kytketty mutta ei vielä käynnistetty.
 
Käynnistys
Tappokatkaisin päällä pyöritin konetta hetken aikaan että öljy lähtee kiertoon, sitten virta päälle ja ryyppyä hieman painalluksen ajaksi. Heräsi heti tulille. Hetken kaasuttelin ja sammutin. Nyt täytyy odotella että muut hakisivat pyöränsä pois että tämä mahtusi ulos. Tämäkin täytyy ajaa ison nosto-oven kautta ulos.

Säilytyspaikka kerhotilan toiseksi perimmäisessä nurkassa.

Kerinnee vielä ajoon
Ajokausi tuli avatuksi eri pyörällä mutta tällä arvelin lähteväni käymään noin 450 kilometrin päässä Mökillä kesäkuussa. Toki matkaa sinne tulee enemmänkin kun en viitsi aina suorinta tietä mennä. Loppumatka on parikymmentä kilometriä soratietä joka on ookoo mutta sitten alkaa kapea tilustie mökille joka tarvitsisi kaksipyöräiseen nappulakumit mutta trikellä se ei ole ongelma lainkaan.

Toissavuotisia bensoja
Verstaan nurkista keräilin yhden tankillisen verran kannuja joissa oli toissavuotista bensiiniä. Kuljetin ne auton takatilassa kotitalliin ja laitoin ensimmäiset kolme litraa siitä California 1400 GTS:n tankkiin kun siinä oli tilaa aiemman ajelun jäljiltä. Kyllä se siellä seassa menee. Jospa sillä loppuviikolla ajelisi. Saman lailla loput 8 litraa kuluttelen joko California Adamantin tai 1400:sen avulla. 

Ajokauden -22 jälkeen
Vaikka piti niin mitään muutoksia en tehnyt, normihuoltoja vain. Venttiileitäkään ei tarvinnut säätää. En avannut venttiilikoppia vaan kuuntelin stetoskoopilla erikseen kunkin venttiilin välyksen. Kun helinä on samanlainen joka venttiilissä niin asia on kunnossa. Jos ei kuulu kilinää ollenkaan niin välys on liian pieni ja vaatii välitöntä säätöä tai kun venttiili pitää kolinaa niin on muutakin vikaa: keinuvivuissa, venttiilinnostimissa tai työntötangoissa. Kaikki edellä mainitu kohteet, tässä moottorimallissa, on purettavissa niin että moottoria ei tarvitse irrottaa rungosta purkamista varten. Aikanaan teetin kansityöt Tammer Dieselissä jossa kunnostettiin venttiilinohjurit ja kannet, venttiileiksi laitatin uudet kevyet kisaventtiilit.

Matkaa syntyi
Vain vaatimattomat hiukan päälle 1300 kilometriä. Pisin yksittäinen matka suuntautui Kauhajoelle. Ajaminen 1400 Californialla houkutti enemmän ja sen mittariin tuli hiukan reilu 10.000 km.

Polttoaineen kulutus ja renkaiden kehämitat
Kun matkavauhdin pitää noin 100 km/h lukemissa niin kulutus on viiden litran luokkaa sadalle. Myöhemmin kulutus vielä hieman putosi sillä sain alle matalaprofiilisemmat renkaat jotka mahdollistivat viitosvaihteella ajon jo 100 km/h nopeudessa. Kulutus kuitenkin kasvaa em. nopeuden ylityttyä sillä ilmanvastus kasvaa nopeuden neliöön eli se syö energiaa jos vauhtia kovin lisää.

Kardaanin tasapainotus
Sellaiseenkin ryhdyin sillä isoilla vaihteilla ajaminen toi kuljettaja istumalihaksiin värinää isommilla nopeuksilla. Prosessi on vielä kesken mutta eiköhän se saa jatkoa joskus huhtikuussa -23 jos säät ja kelit sallivat. Tasapainotus tapahtuu ns. luonnonmenetelmällä eli kokeilun ja erehdyksen kautta.
 
Uutta ajokautta odotellessa
Tämä pyörä on ollut se ajokauden avaus- ja lopetuspyörä eli silloin kun tien pinnat ovat vielä likaiset ja asvaltti on kylmää ja karheaa. Säästyy varsinaisen käyttöpyörän renkaat ennenaikaiselta kulumiselta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti