tiistai 19. huhtikuuta 2022

Lähiretkeilyä Tampereella luonnossa

 

Peltolammi, nimestään huolimatta järvi
Samaan kokonaisuuteen liittyy vesireitti Sääksjärveltä Peltolammiin ja siitä Pyhäjärveen. Peltolammin jälkeen oja on Myllyoja. Tosin loppumatkan vesi kulkee pääosin putkessa alkaen jo Pärrinkosken alapuolelta. Härmälässä se on Härmälänoja ja jonkin matkaa virtaa vapaana kaupunkialueella. Vielä ei ole kevättulvasta tietoakaan. Mahtaako tänä keväänä tullakaan?


Elävä sammakka seikkaili hangella.

Kosken keskisuvannossa vesi virtaa vielä rauhallisesti.

Puistometsää ja jäiset polut.

Tuulenkaato.

Mustarastas? Heittolaukaus kameralla.

Myllyoja.

Myllyojassa iso puu. Toissatalvena tässä kalasteli koskikara.

Kurrella evästauko.

Kohta entinen hiihtoladun pohja.

Peltolammin rantoja.
 
Kaksi uimarantaa
Peltolammin vesi on melko viileää ja siksi siellä ei ole ihmeempiä leväkukintoja. Uimarannoilla, joita on kaksi, on isommalla rannalla palveluita kesäaikaan. Molemmat rannat sopivat kaikenikäisille sekä lisäksi Peltolammin taajaman puoleisessa rannassa on iso nurmialue, kesäkioski, pukukopit, kuntoilulaitteet ja matonpesupaikka.
 
Puro jään päällä.
 
Useampi puu on kaatunut virran rannasta. Juurakko pystyssä. Helsingin rata kulkee tässä kohdassa ihan vieressä.

Suojelualue
Pärrinkoski, Peltolammi ja sen ympäristön metsäalueet ovat suojelualueita kuten Taaporinvuori lähistöllä. (Muutama kilometri polkuja myöden.) Jos puu kaatuu metsässä niin se saa olla kaatuneena. Jos puu kaatuu polulle niin kaupungin metsuri katkaisee siitä pois polun levyisen pätkän ja jättää sen sivuun. Myös kulkijoiden vaaraksi olevat kohteet varmistetaan että ei satu vahinkoa. Talvella alueella on luistelurata Peltolammin jäällä ja ympäristössä hiihtäjille ylläpidetyt reitit. Talviaikaan voisin pihamaalta hiihtää kolmenkin naapurikaupunginosan pubiin. Suvella jaloin tai polkupyörällä. Multisilta lähinnä, Hervanta kauempana. No, hiihto on vähän jäänyt, kävely ja polkupyöräily on tullut tilalle.

Puskiaisten oikaisu
Helsinki - Tampere moottoritien yksi risteyspaikka Lempäälän kunnan pohjoisosassa on Puskiaisten eritasoliittymä. Siitä on suunnitelma oikaista moottoritie Pirkkalan lentoaseman kautta Kolmostielle. Nyt kierretään melkomoinen lenkki etelän suunnasta tullessa ennenkuin pääsee kolmostielle. Polttoainetta kuluu ja asuinalueen päästömäärät kohoavat. Asiasta on menossa debatti jossa luonnonsuojelijat ja liikennesuunnittelijat ovat, jossain määrin, erimielisiä. Ainakin edellä mainittu luontoalue pienenee jos hanke toteutuu mutta liikenne Tampereen päässä vähenisi ja liikenne sujuvoituisi joka lienee tavoitteena eikä nykyistä moottoritietä tarvitsisi leventää. Nykyisellä alueella on se ongelma että korkeuseroja on jo entisestään ja moottoriteiden liittymät kulkevat jo nyt useammassa kerroksessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti