maanantai 24. tammikuuta 2022

Vuotavan renkaan tunnistaminen moottoripyörässä

 
Nykyaikaa
2010-luvulla valmistetussa ja sen jälkeen markkinoille tulleissa uusissa moottoripyörissä suuressa osassa on mittaristossa varoitusvalo joka kertoo että renkaan sisäinen paine laskee. Liki kaikilla motoristeilla on kokemusta renkaan puhkeamisesta tai vuotamisesta. Vallankin äkkipuhkeaminen on vaarallista. Varsinkin ajon aikana. Siksi pyöriin on tämä toiminto sisäänrakennettu. Myös renkaan painevahteja on kaupan jotka alkeellisimmassa sovelluksessaan kertovat täyttöventtiilin yhteydessä että renkaan paine on vähentynyt. Joissakin on pieni näyttö jonka voi laittaa ohjaustankoon tai muuhun näkyvissä olevaan paikkaan.

Sisäänrakennettu painevahti
Se ei tarvitse lainkaan renkaan sisään tai venttiiliin asetettavaa lisäosaa vaan on ABS-järjestelmän lisäosa. Ja silloinkin vain koodinpätkä moottoripyörän käyttöjärjestelmässä.

Toiminta
Painevahti em. tapauksessa mittaa etu- ja takarenkaan keskinäistä kehien pituutta. Kun jompikumpi rengas tyhjenee, vaikka hitaamminkin, järjestelmä ilmoittaa varoitusvalolla että toisen renkaan kehän suhteen on tapahtunut muutos joka näkyy nopeuserona toiseen renkaaseen ja se tulkitaan renkaan tyhjenemiseksi. Omassa pyörässä, suunniteltu joskus 2010-luvun alussa, järjestelmä ei ilmoita kumpi rengas tyhjenee. Mutta toiminto on hyvin herkkä: alle kymmenesosa baaria vähempi painetta antaa jo ilmoituksen vaikka kuljettaja ei huomaa ajettavuudessa, tässä vaiheessa, asiaa lainkaan. Toisaalta sillä on varsin vähäinen merkitys koska tyhjeneminen suurella todennäköisyydellä jatkuu ja silloin ollaan jo vaarallisen rajoilla jos ei varoitusvaloon kuljettaja reagoi.

Ilmoituksen jälkeen
Alkeellisempi systeemi, kuten ikääntyneesssä pyörässäni on, ei kerro onko kyse etu- vai takarenkaan tyhjenemisestä. Kun asiaa ryhtyy pysähtyessään tutkimaan ja vuoto on pieni ei sitä silmämääräisesti havaitse eikä ainakaan renkaita potkimalla. Edullinen digitaalinen ilmanpainemittari voi olla avuksi jos ylipäätään muistaa tai tietää mihin paineeseen on rengas alunperin täytetty ja tieto saatu samalla mittarilla. Tiedättehän huoltoasemien kaikkien käyttämät renkaantäyttölaitteet.

Uudelleen liikkeelle
Aina kun nykypyörällä lähtee liikkeelle niin pyörän käyttöjärjestelmä mittaa liikkeelle lähtiessä, muutaman metrin matkalla, molempien renkaiden kehämitan ja varoitusvalo sammuu kun järjestelmä tämän tiedon omaksuu. Todennäköisesti käy niin että matka etenee vaan kohta syttyy taas rengaspaineista varottava merkkivalo. Matkaan vaikuttaa vuodon suuruus. Pieni vuoto havaitaan hitaammin ja isompi varsin äkkiä. Ensimmäinen ilmoitus varoittaa että vuotoa on havaittu mutta jo toinen kerta kertoo kuinka vakavasta vuodosta on kysymys. Pääseekö ennen valon syttymistä sata kilometriä vai vain sata metriä. Jälkimmäisessä tapauksessa vaiva on kohta havaittavissa ja kummassa renkaassa vuoto on. 

Vuodon luonne
Kun renkaassa on kova paine niin se vuotaa, tosin vuototavasta riippuen, nopeammin alussa ja kun paine laskee niin vuoto hieman hidastuu. Mutta ei aina jos vaikka vuoto on vanteen ja renkaan välistä. Yleensä vuodon syy on itse rengas. Harvoin vanteet vuotavat mutta venttiili ja sen kiinnitys voivat myös vuotaa. Siksi on hyvä varmistaa kaikki mahdollisuudet että rengaspaineet pysyvät renkaan sisällä. Sisärenkaallisiin en nyt puutu. Vanha saippuavesikonsti toimii usein. Sillä voi ainakin eliminoida sen mistä ei vuoda. Vasta iso vuoto pitää suhinaa mutta vaikea sitä on ulkona tuulessa ja muiden ajoneuvojen melun seasta havaita eikä vuoto kestä kauan.

Kun syy vuotoon löytyy
Kannattaa toivoa että vuoto on itse renkaassa ja yleensä kulutuspinnassa. Jos se on muualla niin se saattaa aiheuttaa laajempaakin rengasremonttia. Pyörä keskituelle tai jos sitä ei ole niin sitten pätkittäin siirtämällä katsotaan onko kulutuspinnassa jotain mikä ei sinne kuulu. Itse olen löytänyt pätkän kulmarautaa, terävän kiven, ruuvin, naulan ja Abloy-avaimen lävistäneen kulutuspinnan. Jatkon kannalta nämä ovat ns. helppo rasti jos matkassa on renkaan paikkausvälineet jolla rengas paikataan ulkoapäin sekä purkitettua ilmaa tai pumppu. Tällä tavoin hätäpaikattu rengas voi olla vaarallinen siksi että aina ei paikkaus ole onnistunut täysin vaan luotto renkaaseen menee kerrasta. Varovainen ajaminen ei ole liioittelua. Yli puoleenväliin kulunut paikattu rengas ei ole enää asiallinen käytössä. Enemmän risoo jos uusi rengas on puhjennut.

Puhkeamistavat
Pistemäinen reikä kuten naula, tms on ns. helppo rasti sillä renkaan kudokset todennäköisesti eivät ole revenneet. Viiltojälki, vaikka rengas ei vuotaisikaan, on vaarallinen sillä kudokset saattavat olla vaurioituneet. Asiaa on hankala mitata sillä paineellinen tai ylipäätään vanteella oleva rengas ei anna periksi.
Rakenteellinen vaurio on monimuotoisempi eikä tien varressa korjattavissa mutta painetta laskemalla ja kuormaa vähentämällä voi yrittää hiljaa ajamalla päästä pois tien varresta etsimään pelastusta. Rakenteellisia vikoja voivat olla "paise" eli muuta kuviota tai renkaan sivua korkeampi pullistuma. Silloin vika on siellä renkaan sisäpuolella ja paine päässyt purkautumaan kudosten läpi kulutuspinnan alle. Itselle sattunut vain kerran. Voi syntyä jos ajaa jonkin kovan ja terävähkön kappaleen yli mutta joka ei leikkaa vaan rikkoo renkaan rakenteen. Harvinaisempia vaivoja ovat kumin mureneminen tai sen ottaminen kiinni muihin rakenteisiin. Tyypillinen vaiva on kun lokasuojassa on asennuksen jäljiltä liian pitkä ruuvi joka ei normaalisti ole haitannut mutta kun on matkustaja tai muuta kuormaa niin rengas joustoissa raapii itsensä halki.

Kulunut rengas
Jos renkaan kuviossa on jo kulutusmerkki liki tavoitettu kulumisen vuoksi niin paikkapulloakin voi käyttää. Oli puhkeamistapa mikä hyvänsä niin rengashan menee vaihtoon vaan sitä ennen on päästävä ihmisten ilmoille. Erityisesti harvaanasutuilla seuduilla se voi tietää pitkääkin matkaa tai odottelua että jostain saa korvaavan renkaan. Sama asia on jos renkaaseen tulee reikä kuviouran pohjalle. Siitä on vajaa yksi millimetri kudoksiin ja lähes saman verran renkaan sisäpintaan kudosten läpi. Siinä voi pysyä itse asennettava "koiranpaskapaikka" mutta silloin jää se "kylmä rinki" tiettyyn kehon osaan. Kun reikä on renkaan paksussa kohtaa niin toimenpide onnistuu varmemmin.

Sisäpuolinen paikka
Sisärenkaankin voi asentaan moniin sisärenkaattomiinkin pyöriin jos ei muuta ole. Raskaan kaluston rengaskorjaamoissa on laite jolla rengas paikataan sisäpuolelta. Edellyttää vanteen irrottamista renkaasta. Usein puhutaan "tossutuksesta" jolloin kuumaliimaamalla puristimessa renkaan sisäpintaan laitetaan paikka jossa on vastaavanlainen rakenne kuin itse renkaan kudosrakennekin on. Sallii siis pienen kudosvaurionkin. Kulutuspinnan vaurio korjataan samalla kertaa vulkanoimalla se umpeen. Rengaskorjausmenetelmiä on muitakin mutta ne ovat lähinnä kalliiden keskiraskaan ja raskaankaluston tarpeita varten.

Yleensä
Jos ei hanki esimerkiksi Autoliiton jäsenyyttä ja siihen lisäturvaa matkan keskeytymisestä niin pyörässä on hyvä olla pidemmillä reissuilla, kun mennään harvaan asutuille alueille ajelemaan, joitakin em. varusteita ja ehkä tietoakin mistä muualta voi apua saada. Silloin jos on välineet mukana ja osaamista niiden käyttöön voi auttaa itseään tai jos ei itse ryhdy niin voi jonkun muun motoristin saada auttamaan. Monet moottoripyöräilijät tuntevat muitakin pyöriä kuin omansa kuin omat taskunsa ja auttavat korjaamisessa tai sitten vain vievät kyytiläisen lähinpään majoituspaikkaan niin voi itse, isompaa takapenkkisäröä kuuntelematta, siirtää pyöräänsä ajan kanssa tai jopa korjata sen.

Itsellä
Mukana pari eri menetelmää renkaanpaikkaukseen, puhelin, luettelo kansallisen moottoripyöräkerhon jäsenistä ja heidän puhelinnumeroistaan ja mahdollisista sähköpostiosoitteistaan. Pahasta paikasta voikin tulla mielenkiintoinen seikkailu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti