perjantai 10. joulukuuta 2021

Mukava päivä tänään

 

Viittaan maamme valintaan
Suomi jatkaa edelleen amerikkalaisvalmisteen suojissa hävittäjävalinnassaan.

Teini-iässä jo hakoja kaulassa
Valtion palveluksessa varusmiehenä että reserviläisenä ja sittemmin pääosin Valtion lentokoneteollisuudessa myös, aikanaan, yhdysvaltalaisten lentokoneiden rakentamisella tilini tehneenä ja myöhemmin muussa puolustus- ja avaruusalusteollisuudessa arvostan nykyistä päätöstä vaikka epäilys on että ei tule aivan halvaksi vaan ei se taida minua isommin koskea jos en kovin vanhaksi elä tällä eläkkeellä. Toisaalta, niissä hommissa ei juuri ollut kovin kiirettä joten aikaa ja tarmoa jäi myös tehdä politiikkaa motoristien eduksi Brysseliä myöden. Viikot päivätöissä ja viikonloput maailmalla.

Paras on kyllin hyvää
Itse olisin ollut ruotsalaisen tekniikan kannalla mutta se saattoi olla heijastumaa siitä että itse touhusin nuorna miesnä päivärahani edestä ja myöhemmin ihan töissäkin ruotsalaisen ilmailutekniikan parissa. Tosin silloin piti myös, tasapuolisesti, tehdä töitä neuvostoliittolaisten kanssa myös. Paras puoli oli että vodkaa riitti. Maamme puolustuvälineistöhän on perinteisesti ollut suurelta osalta neuvostoliittolaislähtöistä tekniikkaa.

Näillä mennään
Seuraan mielenkiinnolla miten juttu jatkuu ja kuinka halvalla päästään.

Kaikkoselle ja melkein koko hallitukselle kiitokset päätöksestä!
Ratkaisu lienee kuitenkin ihan ammattilaisten tekemä mutta kun pitää saada se kansanedustuslaitoksen leima paperiin...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti