tiistai 12. helmikuuta 2019

Läppärungon akselin välyksen korjaus


Esipuhe
Kerhokaverini Henrin Guzzin vasemman läppärungon akseli oli väljistynyt. Tutkinnan jälkeen selvisi että laakeri oli kulunut. Siitä seuraa ilmavuotoa ja välys myös saattaa heikentää kaasunasentopotentiometrin, TPS:n, toimintaa samalla akselilla. Tässä jutussa kerrotaan kuinka välys poistui.

Tiedoksi muille
Halusin laittaa tämän jutun julkiseksi Henrin suostumuksella koska olen havainnut että samaa vaivaa on liikkeellä varsin monissa ikääntyneissä pyörissä joissa on sama  tekniikka eli 80-luvun lopulta 2000 luvun alkuun eli mallisto välillä California III - California Vintage. Ja kaikki Cali-mallit siinä välissä

Tässä Henkon omakätinen sähköposti minulle 
Moro. Tässä näitä kuvia. Skaalasin vähän pienemmäksi mutta eiköhän noista selvää saa. En tiedä näkyykö ne nyt oikeassa järjestyksessä mailissa mutta kuvan numeron mukaanhan ne on otettu. Alkuun kuvat on siten että yks osa kerrallaan poistettu itelle muistilapuksi. Yhdessä kuvassa näkyy että läpän alapäässä on samanlaiset holkki ja tiiviste kuin yläpäässä. Yhdessä kuvassa on läppäakseli kiinni pylväsporakoneessa, vaihdoin sen tilalle 8mm alumiinitangon ja kiinnitin sen avulla läppärungon leukojen väliin ja siitä kohtaa porasin holkin pois. Holkki on ulkohalkaisijaltaan noin 10mm, sisähalkaisija jotain 8mm. Mikä lie välys sitten ollut tehtaalla. Käytin samaa 8mm alutankoa myös tulppana kun yritin rapsia holkkia irti ettei menisi lastuja läppärungon sisälle. Loppupään kuvassa on uusi holkki paikoillaan ja läppäakselin pää tulossa läpi. Kuvista näkee myös että vivusto on nojannut ja kiillottanut toiselta puolelta materiaalia läppärungon yläpäästä. Samoin näkee että holkin ja tiivisteen kohdalta on akseli kiillottunut. Oman mittaukseni mukaan välystä oli jopa 0,15mm. Kuvia saa käyttää vapaasti. Kysy jos kysyttävää.
-Henri 

Välyksen havaitsemisesta
Joissakin malleissa on suojakannet läppärunkojen päällä. Niiden alta löytyy pystysssä olevat akselit ja vivusto jota myöden kaasukahvalta tulevat vaijerit kääntävät kaasuläppiä kuljettajan toiveiden mukaan. Niissäkin voi olla välystä. Mutta nyt ei ole kysymys siitä vaan hieman hankalammasta asiasta: kaasuläppiä kääntävistä akseleista. Niiden poikkisuunnassa ilmenevästä välyksestä. Se selviää kun akseleiden päistä heiluttaa poikkisuunnassa kun kaasuläppiä on hieman käännetty pois tyhjäkäyntiasennosta. Ihan pieni käyntivälys pitää olla mutta jos se on useampia kymmennesosamillejä on syytä miettiä läppärunkojen korjausta tai vaihtoa.

Joitakin kuvia aiheesta
Kuvat on Henrin itsensä ottamia. Laatu on kohtuullista. Käsittelin niitä lähinnä rajaamalla kuvia ettei tiedostokoko ole liian raskas Bloggerin käsiteltäväksi. Eli latautuu nopeammin.


Läppärunko irrotettu moottorista.

Purkaminen aloitettu.

Ulkopuoliset osat on irrotettu yläpäästä.

Ala- ja sisäpuolen osat
Siellä on lähinnä TPS jonka irrottaminen ei ole hankalaa. Sen sijaan läppärungon sisällä on toinen kaasuläpistä. Sen ruuvit on aukeamisen estämiseksi kierrepäästään niitattu lyttyyn. Ne pitää hioa yhtestyökykyisemmiksi että läpän saa asiallisesti irti. 

Kaasuläppä akselillaan. Niitatut ruuvien kierrepäät.

Akseli irtaallaan sekä tiivisteet.

Alapään laakeri. TPS:n kiinnitys.

Läppärungon keskitys pylväsporakoneessa.

Tarkka vaihe
Keskitystä tarvitaan sillä vanha laakeri otetaan pois poraamalla. Poran halkaisija on vain hieman pienempi kuin alkuperäisen laakerin ulkomitta.

Läppärunko asemoitu pylväsporakoneeseen.

Poraus suoritettu. Alumiinitanko suojana ettei lastut joudu väärään paikkaan.

Vanha laakeri lastuina
Lähinnä on folion kaltaista mitä on jäljellä. Sen voi ronkkia pois kärkipihdeillä.

Laakerin koneistusta.

Mitat selvillä
Ulko ja sisämitta varmistettu ja pienellä puristussovitteella tehty laakeriholkki.

Laakeri akselilla.

Laakeri asennettu.

Alapään laakeri
Jäi ennalleen sillä siinä ei ole isommin välystä ja koska yläpää ei heilu enää niin kaasunasentopotentiometrikin saa siltä osin rauhan.

Kokoonpano
Osat entisille paikoilleen. Säätöihin ei ole kajottu mutta koska TPS oli irti niin se on säädettävä alkuarvoonsa kunhan se tulee kytkettyä pyörän virtapiiriin. Toimii viiden voltin jännitteellä.

Läppärunko koottu.

Asennus moottoriin ja säädöt
Tästä työ jatkuu kiinnityksellä moottoriin ja kaasumekanismin kokoonpanoon. Sen jälkeen säädöt kohdalleen ja pyörä lienee taas ajokunnossa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti