sunnuntai 14. lokakuuta 2018

Syksyinen iltapäiväajelu

Lämmintä
14 lokakuuuta sunnuntaina oli lämpötila jo puoliltapäivin liki 20 astetta. Kuluneena kesänä ja syksynä on ollut lämpötilan suhteen jopa liian hyviä säitä moottoripyöräilyyn.

Viimeiset syksyn kilometrit 
Otin California Adamantin taloyhtiön tallista ulos tälle kaudelle ehkä viimeistä kertaa. Eilen, kun oli Kerhon vuosikokous, menin Kerholle autolla ja palailin aamuyöstä bussilla kotiin ja siellähän auto odotteli kun saavuin kello yhden aikoihin tänään. Tarkoitus on että liki kaikki moottoripyöräni ovat talvisäilössä Kerholla ensi kevääseen asti. Vain Alkoholipyörä talvehtii muualla.

Kotiseutua
En siis jäänyt Kerholle fiilistelemään vaan suuntasin kotiseudulleni Ylöjärven Taivalpohjaan.
(Entistä Länsi-Teiskoa. Liitetty 1954 Ylöjärveen. Kyrönlahden pohjoispuoli liitettiin samalla  Kuruun. Nyt Kurukin on osa Ylöjärveä.)

Maaseututaajama
Taivalpohjassa on kylä nimeltä Kulju. Järven rannalla on korkeahko mäki jossa on useamman maatalon pää- ja talousrakennukset. Uusi-Heikkilä, Vanha-Heikkilä, Erkkilä ja Vikelä. Anttilan talo on muutaman sadan metrin päässä. Nimetty veljesten mukaan.

Avarat maisemat
Tarkoitus oli kuvata maisemia ja erityisesti Vikelän tuulimyllyä. Tuulimyllystä valitettavasti on myrsky vienyt siivet. Olin alle kaksikymppinen kun siivet uusittiin edellisen kerran ja mylly restauroitiin toimintakuntoon asti.

1800-luvun ja 1900-luvun tekniikkaa samassa kuvassa.

Vesistön rannalla
Taustalla näkyvä tummenpi sininen on Näsijärven vettä joka kantaa nimeä Koljonselkä. Toinen Näsijärven suurista vesialueista. Vesistöä riittää pohjoiseen päin Pohjanmaan rajoille asti ja etelään Tampereelle. Sieltä on laivayhteys Hämeenlinnaan asti.

 Menomatka tuulimyllynmäelle.

Pikkuteitä
Ajelin lähinnä paikallisteitä ja vanhempia reittejä. Moottoritiellä kun ei maisemia niin kovin ole. Käyttämäni soratieosuudet olivat hyvässä kunnossa.

California Adamant pellolla.

Omaa kivaa
Pellolla oli kiva suditella ja ajaa luisussa. Maa oli melko kosteaa joten kitkaa ei ollut liiemmälti.

Vanha tie huonona
Palailin seudulta Vanhaa Kuruntietä joka on jäänyt retuperälle eli on hyvin epätasainen. Rajoitus on sen vuoksi 60 km/h tai alempi.

Eppujuttu
Tie vie Ylöjärven kaupungin keskustaan. Loppukesästä sinne ilmestyi Eppu Normaalille omistettu taideteos.
Kävin sen kuvaamassa. Näyttää syksyn oranssinpunaisessa valossa varsin erilaiselta kun kesällä kirkkaassa paisteessa.

 Epputeos edestä.

Epputeos takaa.

Samaa ikäluokkaa
Saarelan Mikko oli kansakoulun ala-asteella samalla luokalla kuin minäkin. Keskikoulussa tuli mukaan myös Martti ja kohta Pantsekin. Sittemmin ei ole yhteyttä pidetty. Martti ajelee moottoripyörällä. Taisi viimeksi nähdessäni kulkea Ducati Diavelilla.

Kalusto kerholle
Eppujen patsaalta ei montaa kilometriä ole Kerhon uusiin toimitiloihin. Jätin California Adamantin Kerholle. Hieman siellä siivoilin ja järjestelin. Talvisäilöpyörät laitettiin Kerhon Puheenjohtajan opastuksella tiiviimpään järjestykseen. Nyt on ennätysmäärä talvisäilöpyöriä. Myös uusia jäseniä on tullut tavanomaista enemmän. Uudet tilat ehkä kiehtovat muorempaa väkeä. Tilaa tulee olemaan tuplasti enemmän kunhan tila valmistuu lopulliseen muotoonsa.

 Kosketuspinta tiehen erottuu selvästi.

Ristikudosrengas
Trike kun kallistelee varsin vähän niin renkaan reunat jäävät käyttämättä. Siksi suosin kumivahvuudeltaan paksumpia ristikudosrenkaita. Niiden haittana on korkea paino mutta hyötynä hyvä vakaus vauhdissa.

Kausi lopuillaan
Tämä saattoi olla kauden viimeinen ajelupäivä. Toki huomenna on vielä lämmintä mutta sormet syyhyävät jo huoltohommiin. V10 Centauroon pitää ainakin vaihtaa öljyt ja laittaa RVS myös vaihteistoon.

Ei savutusta
Muutaman päivän takaisesta yllättävästä savutuksesta ei ole mitään havaintoa muutamalta sadalta kilometriltä havainnon jälkeen. Öljy pysyy koneessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti