maanantai 3. syyskuuta 2018

Iltapäiväajelu Stormi - Lempäälä

Stormi on kylä Sastamalassa Vammalan kupeessa tien 12 varressa. Tunnettu kaivostoiminnasta. Itse kylä on aika taantunut. Ennen se oli vilkas paikka. Silti ihan vilkaisun arvoinen.

Sieltä kulkee tieyhteys Lempäälään. Eli muutama kymmenen kilometriä mutkaista asfalttia joka on suurimmalta osaltaan varsin hyväkuntoista. 80 km/h keskinopeutta oli mahdollista pitää yllä monin kohdin. Toki kylien kohdilla on matalampia rajoituksia joita on syytä noudattaa sillä pyöräteitä tai jalkakäytäviä ei juurikaan ole joten kaikki kulkijat kulkevat tiellä. Maa- ja metsätalousvälineitä oli myös runsaasti liikkeellä.

Reitti on erityisen tunnettu runsaista kaurisesiintymistään. Enimmäkseen valkohäntäkauriita (ent. valkohäntäpeura) mutta metsäkauriiseenkin voi törmätä. Sekä hirveen. Pimeää ja hämärää vuorokauden aikaa pitää välttää.

Maisemat ovat sekä metsä-, järvi-, kylä- ja peltomaisemia. Narvan kylän läpi voi ajaa tai ajaa vain ohi. Reitiltä voi poiketa Vesilahden keskustaan tutustumassa. Vanhan ajan taajama säästyneine palveluineen. Betonirakennukset on tehty muualle.

Kuvassa näkyvä matka on noin 50 km.

Laukon kartanossa voi poiketa myös. Siellä on näyttelyitä ja ravintola. Lempäälä, vanhalta nimeltään Lempoinen, omaa useammankin turistikohteen jos aikaa on käytettäväksi. Lempäälän keskustan läpi kulkee vesireitti Hämeenlinnan eteläpuolelta Tampereelle. Kesäaikaan on aikataulun mukaan kulkevia laivoja Tampereen ja Hämeenlinnan välillä. Laivoissa on ravintolat ja matkalla voi poiketa katsomaan nähtävyyksiä kun laivasta vaihdetaan toiseen. Takaisin junalla tai linja-autolla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti