maanantai 26. maaliskuuta 2018

Pisteet RM Heinolle!


Nyökyttävää
Tilanne alkoi siitä kun California 1400 GTS:n etujarru alkoi nypyttää jarruttaessa. Kova jarrutus oli ookoo mutta kun piti vaikka liikennevaloihin hillitysti jarruttaa niin kuski nyökytteli jarrujen tahdissa.

Heinolle takuuasioissa
Lampsin syksyllä Heinon Tampereen myymälän tiskille. He pyörän minulle möivät. Takuuta oli jäljellä noin puoli vuotta. Kerroin pyörän ongelmasta ja samalla sanoin etten tiedä kumpi etujarrulevy nytkyttää jarruttaessa mutta voin ottaa selvää vai tuonko pyörän heille katsottavaksi.

Molemmat vaihtoon
Huollon edustaja kertoi että on yksinkertaisempi tapa: vaihdetaan molemmat jarrulevyt. Jarrulevyt laitettiin tilaukseen. Tilauksen saapuminen kesti pari kuukautta eli oltiin jo talvessa ja pyöränikin oli jo talvisäilytyksessä.

Vaihdan itse
Kävin hakemassa uudet levyt ja kerroin että voin aivan hyvin vaihtaa ne itse sillä eturengaskin pitää vaihtaa ja molemmat asiat edellyttävät etupyörän irrotusta. Tuon sitten vanhat levyt heille kun olen ne irrottanut. Iloisena lähdin kotiin.

Levyt kiinni ja uudet palat
Näin sovittiin ja laitoin seuraavana päivän uuden renkaan ja levyt sekä varoiksi vaihdoin myös uudet jarrupalat omalla kustannuksellani että kuluminen alkaisi tasaisemmmin. Etupyörä takaisin paikoilleen.

Vanhojen palautus
Meni jokunen viikko ja kun tuli muutakin asiaa Heinolle niin vein vanhat levyt heille kuten oli sovittu. Silloin kuulin että jarrulevyt eivät kuulu takuun piiriin ja minun pitää maksaa uudet etujarrulevyt täydellä hinnalla. Ehdotin että otetaan pieni aikalisä.

Lasku tuli postissa
Lasku jarrulevyistä saapui aikanaan ja poikkesin sen kanssa Heinolla jälleen. Siellä ei ollut huollon vastaava henkilö paikalla mutta joku toinen oli ja selvitin hänelle tätä ongelmaa. Hänen mielestään ei asiassa ole mitään epäselvää: he ovat tehneet virheen: olisi pitänyt varmistaa ennen toimenpiteitä että ovatko jarrulevyt takuun piirissä vai ei. Sitä en tiedä mistä tieto heille muodostui ettei levyjä korvata. Guzzin nimi kuitenkin asiassa mainittiin. Sain myös pitää tuomani jarrulevyt joista toinen on 100% varmuudella ehyt ja toinen kiero. Ei vain vielä tiedetä kumpi on viallinen.

Karhulasku
Viime viikolla sain uuden laskun RM Heinolta samasta asiasta. Saatteena ukaaseja pikaisesta suorittamisesta. Vaihtoehtona vastineen laitto asiasta. Valitsin vastineen teon. Kirjoitin sen tänään.
Se on tässä alla kursiivilla.

Morjes!
Lasku on aiheeton.
Asiaa on käsitelty huolto- ja markkinointihenkilöidenne kanssa viime vuonna.
Kyse on Teiltä alkuvuonna 2016 ostamastani Moto Guzzi California 1400 Custom -merkkisestä pyörästä ja sen etujarrusta.

Syksyllä 2017 ajokauden päätyttyä otin yhteyttä huoltoonne koska koko ajokauden ajan hiljalleen pahentunut etujarrun epätasainen toiminta häiritsi ajosuoritusta ja mahdollisesti jopa vaarantaisi turvallisen jarrutuksen. Huollosssanne todettiin että pyörässä on takuu voimassa. Sitä ei tiedetty että kumpi etujarrulevyistä oli viallinen. Tarjouduin sen kyllä selvittämään.
Mutta selvitystä ei tarvittu koska huoltonne ilmoitti että vaihdetaan molemmat jarrulevyt takuun piirissä. Tilaus molemmista levyistä lähti. Sitä en tiedä mikä organisaatio uudet levyt toimitti. Jarrulevyt saapuivat joulukuussa 2017 ja noudin ne myymälästänne ja palautin viallisen jarrulevyparin myymäläänne. (Joista siis vain toinen levy, mutta ei tiedetä kumpi, on viallien.)
En kuitenkaan toimittanut koko moottoripyörää tai etupyörää irtonaisena huoltoonne jarrulevyjen vaihtoon koska se olisi ollut jonkinmoisen matkan päässä talvisäilytyksessä. Koska itselläni on tarvittavat välineet, ammattitaito ja mahdollisuus toteuttaa jarrulevyjen vaihto omana työnä lupauduin tekemään työn itse oman yritykseni työnä. Työhön meni muutama tunti. Jonkin verran aikaa olisi mennyt myös Teidän huolloltanne kyseisen jarrulevyvaihdon tekemiseen. Laskua tästä työsuorituksesta en Teille lähettänyt.
Irrotetut jarrulevyt palautin myymäläänne. Ilmeisesti takuuehtojen mukaan.
Myöhemmin Teiltä ilmoitettiin että jarrulevyt eivät kuuluneetkaan takuun piiriin ja sain niistä laskun. Kävin myymälässänne ja kerroin että lasku on kokonaisuudessaan väärin. Lisäksi minulle palautettiin irrotetut jarrulevyt. Oli ilmeisesti virhe että otin levyt vastaan. Mutta ei mitään hätää: voin ne palauttaa takaisin samassa muovikassissa kuin ne sainkin. Edelleen.
Jos katsotaan asiaa puhtaasti tekniseltä puolen on päivänselvää että vain yksi jarrulevyistä oli viallinen. Yhden levyn tilaamalla ja asentamalla olisi etujarru tullut kuntoon. Toinen levy oli tarpeeton enkä sitä edes vaatinut vaan olin jo alunperin valmis tarkistamaan kumpi levyistä oli viallinen. Teidän ehdotuksenne, silloisen tiedon, mukaan tilattiinkin molemmat jarrulevyt joten viallisen osan selville ottaminen ei olisi tarpeellista. Kaikki tämä oletuksena että osat kuuluvat takuuseen.
Ristiriidan tässä asiassa aiheuttaa se että en alunperin vaatinut takuusen kuin yhden jarrulevyn. Minulle kuitenkin toimitettiin em syystä kaksi levyä. Olin tyytyväinen.
Vasta laskun saatuani aloin ihmettelemään asiaa miten voitte laskuttaa kahdesta jarrulevystä taannehtivasti kun kyseessä oli takuuna sovittu levyjen vaihto.
Jos asiaa tulkittaisiin siten että mitään takuuta ei olisi ollut alkuaankaan tuskin olisin edes halunnut asiaa Teidän kauttanne hoitaa vaan olisin käyttänyt kyseisen osan hankkimiseen oman yritykseni kanavia. Silloin olisin hankkinut vain yhden jarrulevyn.
Toimintanne on ollut harhaanjohtavaa, aiheuttanut minulle useita käyntejä liikkeessänne, harmin ja turhautumisen lisäksi.

Mikäli kyseistä laskua ei mitätöidä edellä olevan perusteella tulen palauttamaan teille jo paikoilleen asennetut mutta käyttämättömät jarrulevyt mutta jarrulevyjen irrotustyön voitte tehdä omassa huollossanne toimittamaani irtonaiseen etupyörään mikäli niin katsotte tarpeelliseksi. Toinen vaihtoehto on että palautan levyt mutta irrotustyöstä toimitan laskun Teille. Luonnollisista syistä levyt ovat käyttämättömät. Kyseinen harhauttava "takuu-ei takuu" -toimi siis purettaisiin ja tilanne siten palautettaisiin alkuperäiseksi.

Meni pari tuntia ja sain viestin Heinon huollon suunnasta:


Moi!

Olen äärimmäisen pahoillani tapahtuneesta väärinkäsityksestä.
Kuten sanoitkin lasku on aiheeton ja jarrulevyjä ei olisi pitänyt laskuttaa sinulta.
Voit jättää laskun siis huomiotta.

Asia siis tuli kuntoon ilman isompia pyristelyjä.

Tiedonkulussa katko
Vaimoni, joka on talousalan tuntija epäili että alunalkaen on Heinolle tulleet jarrulevyt joita on myöhemmin seurannut lasku toimittajalta. Joku tarvittiin maksamaan lasku ja yksinkertaisesti lasku oli osoitettu minulle. Koska sitä en maksanut vaan kävin suullisen keskustelun Heinon huollon kanssa ei se tieto ole tavoittanut laskutusta vaan laskusta tuli muistutuslasku. Normi hommaa sanoi vaimo. Kyse ei siis ollutkaan laskutuksen virhe vaan tiedonkulun heikkoutta sillä suunnalla myynnin ja laskutuksen välillä.

Mitä tästä opin: pitää tehdä aina kirjallinen vastine asiaan että siihen voi vedota myöhemminkin. Nimet alle jos on toinen osapuolikin paikalla.

Mitä muuta liikkui päässäni: RM Heino ei ole enää Guzzin maahantuoja. Aprikoin mahtoiko se olla syynä haluun laskuttaa koska heidän vastuunsa on muutoinkin merkkiin päättynyt. Prosessin aikana oli myös kyseisen moottoripyörän takuu päättynyt. Oudosti karhulasku tuli takuun päättymisestä parin päivän sisään. Jotain muutakin haudoin sillä olessani Heinolla "tuuraajana" ja monikymmenvuotisena asiakkaana tehnyt heille työtä helpottavia työvälineitä ja neuvonut menetelmiä. Ajattelin että ei edes tuttavuutta arvosteta.

Melkein hävettää
Nuo ajatukset eivät siis saaneet ilmaa siipiensä alle ja kai niitä pitäisi hieman hävetäkin. Teen nyt ainakin yliviivauksen katumustoimenpiteenä Heinon väen ja omasta puolestani.

Asia siis päättyi, toivoakseni, tähän ja kaikilla hyvä mieli. Kai.

Jarrulevyt ja uusi valkosivurengas.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti