sunnuntai 14. tammikuuta 2018

California Adamant Etujarrulevyjen herkistäminen



Yleistä jarrulevyistä
Kelluvia ja puolikelluvia levyjä on useissa pyörämalleissa etujarruna. Ne tunnistaa siitä että jarrulevyn keskiö on eri osaa eikä esimerkiksi ruuveilla kiinni toisissaan tai yhtä kiinteää rakennetta.

Kiinnitysosat keskiön ja levyn välissä
Levyn keskiön ja levyn välissä on "niitit" jotka pitävät osia yhdessä ja mahdollistavat jarrulevyn lämpölaajenemisen ja pienen keskinäisen liikkeen. Tässä pyörässä on purettava rakenne mutta monessa pyörässä rakenne on tehty niittaamalla eli sitä ei voi materiaalia rikkomatta purkaa.

Puhdistus ja "herkistys"
Näitä jälkimmäisiäkin voi myös puhdistaa ja herkistellä. Liitoskohtiin voi suihkuttaa jarrujen puhdistusainetta (Esim: Bräkleen) ja samalla naputella pienellä muovivasaralla niin että osat hieman liikkuvat toisiinsa nähden että lika tulee rakenteesta pois. Myös osien pyörittäminen sijoillaan irrottaa pinttyneempää likaa mikäli osia ei voi irrottaa toisistaan. Levyjä ei tarvitse irrottaa vanteesta asian vuoksi. Paineilmasta voi olla apua.

Välimallin levy
Täysin kiinteitä ratkaisuja on olemassa mutta välimuotokin löytyy: levy jossa on ohuet ja kaarevat "puolat" tai tangentin suuntaiset tuet keskiön ja jarrupinnan välissä. Kaarevuus tai "vinous" sallii lämpölaajenemisen levyn kiertosuuntaan. Edullinen ratkaisu nykytekniikalla tuotettuna.

Tangentin suuntaiset välituet.

Kelluva jarrulevy.

Yleisin
Kelluva jarrulevytyyppi alkoi yleistyä 80-luvulla eurooppalaisissa pyörissä. Nyt valtaosa jarrulevyistä on kelluvan jarrulevyn erilaisia versioita.

Valurautalevyt toimivat edelleen
Aiemmin käytettiin eurooppalaisissa pyörissä runsaasti valurautalevyjä jotka vastustavat muodonmuutoksia lämmetessään. Japanilaiset sen sijaan käyttivät muotoon prässättyja teräslevyjä. Valurautalevyjen huono puoli oli paino ja ruosteinen ulkonäkö mutta hyvä pito märkänä ja kuumana. Teräslevyissä huono pito ja hyvä ulkonäkö. Kostea teräslevy on jarrutuksen alkaessa liukas. Valurautalevyt tunnistaa siitä että ne saavat ruosteen pintaansa jo aamukasteessa. Pintaruosteesta ei ole haittaa jarrutuksessa. Teräslevyt pysyvät kirkkaina. Sittemmin levymateriaalit ovat kehittyneet ja niitä tehdään useista eri metalliseoksista. Juuri missään ei käytetä enää perinteistä ruostuvaa valurautaa.

Tämän pyörän etujarrut
Samalla kun tein renkaanvaihdon niin päätin puhdistaa myös jarrulevyjen kiinnitykset keskiöihinsä. Mitään isompaa välystä ei ollut mutta ruostetta ja likaa oli kertynyt kiinnittimiin. Kiinnitysholkit ovat ruotumatonta terästä. Muut osat terästä. Tosin jarrulevyjen kiinnityspultit ovat ruostumattomia mutta se johtuu siitä että olen ne vaihtanut. Niiden irrotuksella aloitin levy kerrallaan.

Pulttien liimauksen irrotus.

Irrotus
Tuurna kuusiokolon sisään ja kopautus niin ruuvin saa auki. Toinen kopautus jos ei aukea. Rosteriset ruuvinkannat ovat pehmeitä niin 5 mm:n kuusiokolo ei paljoa vääntämistä kestä. Kuusiokantaisiin ei saa yhtä hyvää irtoamista. Kuusiokolossa isku osuu suoraan kohti kierrettä ja irtoaminen tapahtuu varsin helposti. Ruuvit pitää jossain vaiheessa vaihtaa uusiin jos irrotuskertoja on runsaasti.

Kitka pääosassa
Ruuvien ei tarvitse olla mitään erikoiskestävää terästä vaan ihan tavallista materiaalia. Ruuveihin ei juurikaan tule leikkausta vaan kiinni pysyminen tapahtuu ruuvien kireyden aiheuttamalla kitkalla.

Levy irti etunavasta.

Asento
Olen merkinnyt levyn alkuperäisen asennon. Tässä pistepuikolla napaan ja levyn keskiöön. Kootessa menee samaan kohtaan. Myös levy ja keskiö paritetaan jos levy puretaan irti keskiöstään. Niin kuin tein. Joskus, nypyttävän jarrun suhteen, asennuskohdan muutos voi auttaa. Mutta se on lähinnä hyvää säkää. Kiinnityspintojen puhtaus lienee tärkeämpää.

Tässä syy puhdistukselle.

Osien kunto
Ruosteen lisäksi jousilevyjen alla on muuta likaa. Myös lukkorenkaiden kunto on tarkistettava. Muutama vuosi sitten vaihdoin ne joten olivat vielä kunnossa nytkin.

Kelluva jarrulevy purkamista vaille.

Lukkorenkaat irrotettu ja keskiö on irti.

Kiinnitysosat
Jousilevyt ovat alunperin sinkittyä terästä mutta aika syö sinkin ja sen sijaan tulee ruoste. Jousilevyt ovat muutoin kunnossa. Kyllä näillä vielä muutaman vuoden pärjää.
Jos olisi lasikuulapuhallus käytössä niin jousilevyt olisi voinut puhdistaa sillä ja päällystää sinkillä tai maalilla ohuesti. Kestävyyttä olisi tullut vuosikymmeneksi.

Keskiö ja jousilevyjen jäljet.

Ikäisekseen hyvä kunto
Maali on pysynyt yllättävän hyvin kiinni. Pesin kaikki osat mukaan lukien jousilevyt, holkit ja pultit.

Holkkien kunto
Holkeissa ei saa olla lovia tai uria. Niiden vastinpinnat levyyn ja keskiöön tulee olla siistit ja naarmuttomat. Ajossa holkit pyörivät hiljalleen kiinnityksissään eikä niihin siksi tule lovia. Jos holkkien liike likaantumisen tai ruostumisen vuoksi pysähtyy alkaa jarrulevy nypyttää ja jarruteho heikkenee.

Muut pinnat
Myös levyn ja keskiön puolipyöreät pinnat pitää olla siistit ja puhtaat.

Lukkorenkaatkin ovat kunnossa.

Kulutusosia
Alkuperäiset menivät aikanaan metallinkeräykseen kuluneina. Nämä ovat neljä vuotta sitten laittamani. Jatkavat tehtävässään. Ihan halvinta markettitavaraa pitää jarruissa välttää. Pultti- tai laakerikaupat opastavat lukkorengaskaupoissa.

Kun kokoonpano on tehty niin ruuvit momenttiin liiman kera.

Ottaa hieman aikaa
Aikaa meni noin puoli tuntia per levy. En halunnut sekoittaa osia eri levyjen kesken osia niin jouduin tekemään yhden levyn kerrallaan.

Muuta hyötyä
Samalla kun jarrulevyt olivat irti niin vanteen ja navan pesu onnistui helposti. Mitään tehopesua en tehnyt mutta pahimmat liat lähtivät.

Kahvalla kahta levyä
Alkuperäinen yhdistelmäjarru on luonnollisista syistä purettu ja kytketty siten että polkimesta toimivat takajarrut ja kahvasta molemmat etulevyt. Kahvasylinteri on alkuperäinen ja kykenee käyttämään kahtakin alkuperäistä satulaa. Etujarru on hyvin herkkätoiminen.

Luja usko jarruihin
Taas on turvallista jarrutella. Jarrusatulat pitää tarkastaa myös etteivät jarrumännät ole jumissa. Siitä joskus myöhemmin.

Varoittava esimerkki:
 Jousi puuttuu.

Levyn virheellinen asento.

Tahaton itsemurhavaara
Kuvat otettu liikenteessä olevasta pyörästä. Omistajansa ei ollut huomannut mitään ongelmaa. Ongelma on ilmeisesti syntynyt hitaasti eikä tarkistuksia ole tehty. Syy on yhden jarrumännän vikaantuminen. Levy ja sen keskiö osineen kelpaa vain metallinkierrätykseen. Kiinnitysosat ja niiden vastapuolet levyssä ja keskiössä ovat liian kuluneet.

Jarrusatuloiden herkkyys
Jarrusatuloiden liukutappien kunto ja jarrumäntien liike pitää olla herkkiä. Jos ne vioittuvat voivat myös levyt vioittua. Halvimmillaan levyparin saa noin 200€ hintaan mutta hiemankin urheilullisemmassa pyörässä hinta voi olla moninkertainen. Lisäksi tulee jarrusatuloiden huolto kuntoon. Nykyisin vaihdetaan satulat tehdasuusiin eikä tehdä vanhoihin tiivistesarjan vaihtoja.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti