tiistai 10. tammikuuta 2017

Irtomoottori Kansien kokoonpano

Kansien työstövaihe.

Odottelemassa toimia
Osat olivat olleet levällään työpöydällä noin vuoden verran. Ne piti pestä uudelleen. Sitruunahappopohjaisella pesuaineella lika lähti hyvin pois. Itse kansia ei tarvinnut pestä mutta venttiilikoneiston muut osat piti puhdistaa.

Sylinterikansi venttiilikoneiston puolelta.

Venttiilijousien shimmit ja aluslevyt paikoillaan.

Venttiilien asennus
Myös venttiilit ovat ohjureissaan öljyn kera. Jämptiltä tuntuvat  kunnostettuihin ohjureihinsa.

Venttiilivinka työssään.

Tarpeellinen väline
Kyseinen työkalu helpottaa oleellisesti venttiilin asennusta. Kun jouset ja jousihatut on puristettu paikoilleen sujautetaan lukkokiilat paikoilleen. Vinka vapautetaan ja venttiilin vartta kopautetaan muovivasaralla pari kertaa varmistukseksi että lukkokiilat ovat venttiilinvarren lukkourassa.

Venttiilit paikoillaan.

 Tulpasta tehty kierteen puhdistin.

Puhdistusväline
Vanhasta tulpasta tehty väline. Kulmahiomakoneella tehdään ura tulpan kierteen mitalta ja viilataan sulkaviilalla hiontapurseet pois. Tulpan tiiviste irrotetaan niin saadaan pidempi liikematka. Tämä ratkaisu on sen verran tylsä että se ei leikkaa helposti alumiinia mutta tehoaa hyvin karstaan jota on erityisesti kierteen palotilan puoleisessa päässä. Voimaa ei tarvita. Alumiinia ei saa irrota. Jos irtoaa niin jossain on vikaa. Vielä tässä vaiheessa on helppo uusia tulpan kierre kun kansi on irti.

 Tulppa kierretty kierteeseen väärästä suunnasta.

 Kierteestä irronnutta karstaa.

Palotilan puolella kaikki ok
Kansi on valmis nostettavaksi paikoilleen sylinterin ja kannentiivisteen päälle. Tiivisteet asennetaan tyypillisesti aina tekstipuoli ylöspäin.

Kansi ja kannenpultit.

Tärkeät kumiosat
Pulttien ympärillä O-renkaat. Kannenpultteja on kuusi kappaletta. Neljä on kannen yläpuolella öljytilassa ja kaksi kannen sivuilla. Toinen tulpan luona ja toinen kannen sisäsivulla joka on kuusiokolokantainen.

Laadukkaat
O-renkaat pitävät huolta ettei moottoriöljy pääse neljän keskimmäisen kannenpultin reikiin ja sitä tietä ulkoilmaan. Tähän ei kannata käyttää mitään halpistiivisteitä vaan kuumankestäviä laadukkaita O-renkaita.

Syntyy öljyvuoto
Kun nämä tiivisteet vuotavat niin näyttää aivan siltä että kannentiiviste vuotaisi. Asia ei välttämättä ole näin vaan öljy tulee samasta raosta ulos missä kannetiiviste on. Moottoria ei silloin tarvitse purkaa vaan vaihtaa nämä samaiset O-renkaat uusiin. Hyvillekin tiivisteille tulee loppunsa joskus.

Neljä kuusiomutteria keskellä kehässä ja yksi alhaalla.

Mutterit sileiksi
Kun muttereita laitetaan pitää katsoa että mutterin teräksistä aaltoaluslaattaa vasten tuleva pinta on ehdottoman sileä. Kiinnileikkautumia ei sallita. Pinnan voi hioa suoraksi tason päällä. Mutterin "numeropuoli" jätetään ylöspäin. Mutterit, kierteet ja aluslaatta voidellaan että oikea kireys saavutetaan.

Aluslaatat
Sylinterikannen aluslaatat ovat hieman paksumpia kuin tavalliset alauslaatat ja myös parempaa terästä. Jos niissä on kiinnileikkautumia tai naarmuja voi pienet naarmut hioa pois tai vaihtaa uusiin samanlaisiin aluslevyihin.

Kuudes mutteri on kuusiokolokannalla varustettu.

Aukko ja aukon tulppa
Mutterin yläpuolella on aukko jonka kautta mutteri kiristetään. Aukkoon tulee kiristyksen jälkeen o-rengastiivisteellä varustettu kuusiokolotulppa.

Työntötangot paikoillaan.

Venttiilinostinten toiminnan tarkastus
Kun työntötangon alapää on voideltu ja laitettu venttiilinostimen kuppiinsa voi koittaa kuinka herkästi nostimet liikkuvat. Nostin pitäisi nousta yläasentoonsa kun työntötankoa nostetaan. Jos näin ei tapahdu ja nostin takertelee tai ei liiku niin pitää hieman purkaa ja katsoa miksi nostimet eivät toimi oikein.

Edellyttää purkamista hieman enemmän
Isolohkoisissa Guzzin moottoreissa saa nostimet pois kunhan on ottanut myös sylinterin pois paikoiltaan. Nokissa tai nostimissa ei saa olla karheutta, epätasisuutta tai puuttua paloja.


Oikeassa järjestyksessä vaiheittain
Mutterit kiristetään vaiheittain momettiarvoonsa. Tiedot löytyvät kunkin pyörämallin korjaamokäsikirjasta. 

Tulppa
Sisimmäisen kannenmutterin päälle tuleva tulppa asennetaan paikoilleen O-renkaineen.

Kannen tulppa.


Keinuvivut asennettuna akseleihinsa.

Keinuvipujen välykset
Keinuvipujen pukki on alumiinia ja sen vuoksi keinuvipujen akseloinneissa on useita aluslaattoja jotka estävät keinuvipua kuluttamasta pehmeää alumiinia. Niiden paikat ovat selkeät. Jousten kanssa tulevat pronssilevyt ylös ja alapäihin teräksiset välyslevyt.

Venttiilien säätö
Kun toisenkin sylinterin kansi on paikoillaan niin voi ryhtyä venttiilien välysten säätöön. Koska systeemiin on tullut uusia osia (Esimerkiksi männänrenkaat, venttiilinnostimet, jakoketju, edellisen kiristin, kiertokankien laakerit, venttiilinohjurit ja venttiilit.) niin sisäänajon jälkeen pitää säätö tehdä uudelleen kun osat ovat "hakeneet paikkansa". Tai heti jos kone pitää voimakasta kilinää käynnistyksen yhteydessä.

Pitää käydä kauniisti
Näin peruskunnostetun moottorin pitäisi kuitenkin käydä aivan nätisti ainakin aluksi. Käynnistettäessä ensimmäistä kertaa pitää olla varmuus siitä että öljynkierto on täynnä öljyä. Öljynpainevalon pitää sammua välittömästi käynnistyksen jälkeen.

Sisäänajo
Jos on tehty pidemmälle menevää remonttia kuten männärenkaiden vaihto niin aluksi on hyvä ajaa rauhallisesti ja vaihtelevilla kierrosluvuilla suurta rasitusta välttäen. Näin osat sopeutuvat paremmin heti alkuunsa. Muutama sata kilometria yleensä riittää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti